[Avovaimo]

Täällä minä, tämän ketjun aloittaja, taas kirjoittelen

Elämä jatkuu. Osittain erilaisena, osittain samanlaisena. Mies on selvästi vähentänyt baareissa käymistä. Kävimme niissä siis yhdessä. Alkoholinkäyttöön se ei ole vaikuttanut. Sitä otetaan sitten kotona. Kotona ei ole tullut samalla tavalla riitaa. Muutama kerta toki on alkanut ilkeät kommentit lentämään. Ja niissä onkin sitten päästy ihan uudelle tasolle. Nyt olen h... a, verrattuna exiin olen jollain tavalla vääränlainen, hyvin paljon henkilökohtaisempiin ja arempiin paikkoihin isketään. Ja niistä en nyt sitten niin vaan pääsekään yli vaan kommentit pyörivät mielessä välillä ihan koko ajan ja lyttäävät minua pohjamutiin. Ja olen niistä sanonut.

Nyt pitkästä aikaa tapasin ystävän ja lähdimme ulos. Mies ilmestyi paikalle. Haukkumispuheluiden jälkeen. Jälleen rakasti, vihaa, rakastaa, inhoaa, rakastaa, ei halua minua jne. Ja iskee muita naisia suoraan silmieni edessä. Niin humalassa, ettei menesty kylläkään yrityksissään. Ja tekee sen täysin loukatakseen minua. Ihan kaikkiaan kamala ilta.

Olen sen jälkeen miettinyt, pitäisikö tässä todella alkaa suojelemaan itseään ja lopettaa suhde. Samalla tiedän, ettei minusta siihen ole. Ainakaan vielä. Mutta ehkä nyt alkoi prosessi, joka kehittyy ja kasvaa ajatuksissa ja kypsyttää minua siihen päätökseen. Katastrofi-illan jälkeen ei tietenkään muista mitään. Ei keskustele asiasta. Pyytää kyllä anteeksi ja kertoo rakastavansa. Kerroin, että nyt ei mene tällä ohi. Nyt on niin isoja loukkauksia, että aika näyttää saadaanko tilanne korjattua ja pääsenkö niistä yli. Tuntuu, että toisaalta tajuaa. Toisaalta tuntuu, että odottaa vaan minun taas ajan kanssa unohtavan ja elämä jatkuu.

Kun yritän miettiä tätä mieheni näkökulmasta, tulee itselleni ajatus, että jos en muistaisi mitään tehneeni niin en osaisi sitä myöskään samalla tavalla katua ja miettiä sen vaikutuksia. Koska tapahtuneet vain kerrotaan minulle eikä minulla ole mitään varsinaista tunnesidettä, muuta kuin yleinen tieto niiden loukkaavuudesta, niin eihän minulla varmaan olisi niin voimakasta tunnetta häpeästä tai asian vakavuudesta. Luulisin ajattelevani hänen tilassaan, että voi kurja kun tuli taas toilailtua. Ja olenpa nyt hiljaa ja nätisti niin puoliso rauhoittuu ja unohtaa.

Tähän olis kiva kuulla kommentteja. Miten tuollaisen tilanteen kokee alkoholisti itse?

Toinen asia, jota olen googlaillut on henkinen väkivalta parisuhteessa. Mielestäni mieheni kohdistaa sellaista minuun. Humalassa ollessaan toisissa asioissa. Ja selvinpäin rajoittaa vahvasti menemisiäni. Lähinnä ystävieni tapaamista. Mutta joka paikassa tuntuu henkisen väkivallan määritelmän ehtona olla se, että olen alistunut ja pelkään. Mitä mielipiteitä ja kokemuksia teillä on tähän? Mikä on henkistä väkivaltaa? Miksi apua tarjoavat tahot määrittelevät avun tarpeen kriteereiksi täydellisen alistumisen ja pelon? Vai onko se aina varma seuraus henkisestä väkivallasta? Enkö vain ole niin pitkällä? Vai enkö koe henkistä väkivaltaa, jos en alistu siihen vaikka sitä minuun mielestäni kohdistetaan? Tiedän, että henkistä väkivaltaa on huomattavasti rajumpaakin kuin mitä olen kokenut. Eikö tätä siis vielä sellaiseksi luokitella?

[Vieras]

[quote="Avovaimo"

Olen sen jälkeen miettinyt, pitäisikö tässä todella alkaa suojelemaan itseään ja lopettaa suhde. Samalla tiedän, ettei minusta siihen ole. Ainakaan vielä. Mutta ehkä nyt alkoi prosessi, joka kehittyy ja kasvaa ajatuksissa ja kypsyttää minua siihen päätökseen. Katastrofi-illan jälkeen ei tietenkään muista mitään. Ei keskustele asiasta. Pyytää kyllä anteeksi ja kertoo rakastavansa. Kerroin, että nyt ei mene tällä ohi. Nyt on niin isoja loukkauksia, että aika näyttää saadaanko tilanne korjattua ja pääsenkö niistä yli. Tuntuu, että toisaalta tajuaa. Toisaalta tuntuu, että odottaa vaan minun taas ajan kanssa unohtavan ja elämä jatkuu.

Kun yritän miettiä tätä mieheni näkökulmasta, tulee itselleni ajatus, että jos en muistaisi mitään tehneeni niin en osaisi sitä myöskään samalla tavalla katua ja miettiä sen vaikutuksia. Koska tapahtuneet vain kerrotaan minulle eikä minulla ole mitään varsinaista tunnesidettä, muuta kuin yleinen tieto niiden loukkaavuudesta, niin eihän minulla varmaan olisi niin voimakasta tunnetta häpeästä tai asian vakavuudesta. Luulisin ajattelevani hänen tilassaan, että voi kurja kun tuli taas toilailtua. Ja olenpa nyt hiljaa ja nätisti niin puoliso rauhoittuu ja unohtaa.

Tähän olis kiva kuulla kommentteja. Miten tuollaisen tilanteen kokee alkoholisti itse?

Toinen asia, jota olen googlaillut on henkinen väkivalta parisuhteessa. Mielestäni mieheni kohdistaa sellaista minuun. Humalassa ollessaan toisissa asioissa. Ja selvinpäin rajoittaa vahvasti menemisiäni. Lähinnä ystävieni tapaamista. Mutta joka paikassa tuntuu henkisen väkivallan määritelmän ehtona olla se, että olen alistunut ja pelkään. Mitä mielipiteitä ja kokemuksia teillä on tähän? Mikä on henkistä väkivaltaa? Miksi apua tarjoavat tahot määrittelevät avun tarpeen kriteereiksi täydellisen alistumisen ja pelon? Vai onko se aina varma seuraus henkisestä väkivallasta? Enkö vain ole niin pitkällä? Vai enkö koe henkistä väkivaltaa, jos en alistu siihen vaikka sitä minuun mielestäni kohdistetaan? Tiedän, että henkistä väkivaltaa on huomattavasti rajumpaakin kuin mitä olen kokenut. Eikö tätä siis vielä sellaiseksi luokitella?[/quote]

Humalassa oleminen ei poista ihmisen vastuuta teoistaan. Ei näissä ihmissuhdejutuissa, eikä muisskaan. Tappokin on tappo, vaikka kuinka olisi ollut kännissä, eikä muista. Ihmisellä on vastuu hakea apua alkoholiongelmaansa, jos juominen on karannut käsistä ja jatkuvasti käyttäytyy huonosti humalassa. Eikö näin? Eikä puolison tai kenenkään tarvitse olla anteeksiantoautomaatti ja sama meno jatkuu koko ajan.
Alkoholiongelmaan tai alkoholismiin liittyy vahvasti ongelman kieltäminen, valehtelu ym.
allaolevassa linkissä on raitistuneen alkoholistin haastattelu, joka on minusta hyvä:

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli ... laheiselle

Rakkaaseen alkoholistiin liittyy niin paljon ristiriitaisia tunteita. Olen eronnut ja välillä ikävöin miestä, hän jatkaa juomista ja voi koko ajan vaan huonommin. On ärtynyt, raivokas, mikään ei koskaan ole hyvin, on jo juomisesta tulleita sairauksia. Hän vajoaa ja vajoaa syvemmälle koko ajan. Apua ei halua, mihinkään hoitoon ei lähde. Viinalla ei tietenkään ole mitään tekemistä hänen olonsa kanssa. Tunnen joskus haikeaa kaipuuta. Me joimme yhdessä ja ero tuli kun itse raitistuin. Surettaa, ettei ex-puolisoni saanut intoa hakea apua, ei vaikka myönsin oman osuuteni parisuhdeongelmiin ja olisin toivonut, että juominen loppuu ja lähdetään vaikka parisuhdeterapiaan, jotta homma saataisiin paremmalle tolalle.

Henkinen väkivalta sattuu ja murentaa ihmistä pikkuhiljaa. Se ei voi olla vaikuttamatta vuosien saatossa. Tottakai juopolla on paha olla, mutta ei se oikeuta purkamaan sitä muihin. Se katkeruus ja mustasukkaisuus on ihan omaa syytä; jos olisi juomatta, niin tekin kaksi voisitte tehdä jotain mukavaa yhdessä. Juoppo usein haluaa, että puoliso olisi tallessa kuin kaapissa juoma-ajan odottelemassa kunnes häntä tarvitaan tai hänelle on aikaa. Ei munkaan puoliso sitä tajunnut, että ollessaan juomakuplassa, minä ja muu maailma mennään eteenpäin koko ajan.. Niin saa ja pitääkin olla. Jos ajattelee elämää junanan, juoppo on jäänyt jollekin autiolle seisakkeelle dokaamaan ja muut jatkaa eteenpäin.
Meillä ainakin niitä loukkauksia ja tyhjiä lupauksia oli niin paljon, että väsyin totaalisesti kun toiseen ei voinut luottaa, eikä hänen varaansa voinut laskea yhtään mitään. Siksi ainoa toivoni oli hänen raitistumisensa, jolloin ehkä valehtelu ja muu olisi loppunut. Hän itse halusi jatkaa juomista ja se päätös on ollut pakko hyväksyä. Hänellä on oikeus elää niinkuin itse haluaa.

[Avovaimo]

Hei
Oli muuten hyvä artikkeli, jonka linkkasit. Ja hyvät mielipiteet ja kommentit sinulla. Se alkoholistin tapa tehdä todellisuudesta itselleen oikeanlainen muuttamalla kaikki tapahtuneet asiat oman mielensä mukaisiksi on niin käsittämätön. Tuntuu, että järki lähtee. Mikä oikein on totta. Kun itse tietää mitä on tapahtunut ja toinen voi kirkkain silmin väittää ihan muuta. Täytyy pettyä tarpeeksi monta kertaa varmaan ennenkuin alkaa itse oppia tilannetta tulkitsemaan. Ja juuri tuo murentuminen. Varmasti murenee kun aikaa menee. Kiitos kirjoituksesta. Antoi paljon ajatuksia.

[Vieras]

Hei
Oli muuten hyvä artikkeli, jonka linkkasit. Ja hyvät mielipiteet ja kommentit sinulla. Se alkoholistin tapa tehdä todellisuudesta itselleen oikeanlainen muuttamalla kaikki tapahtuneet asiat oman mielensä mukaisiksi on niin käsittämätön. Tuntuu, että järki lähtee. Mikä oikein on totta. Kun itse tietää mitä on tapahtunut ja toinen voi kirkkain silmin väittää ihan muuta. Täytyy pettyä tarpeeksi monta kertaa varmaan ennenkuin alkaa itse oppia tilannetta tulkitsemaan. Ja juuri tuo murentuminen. Varmasti murenee kun aikaa menee. Kiitos kirjoituksesta. Antoi paljon ajatuksia.

Kiitos kiitoksista!
Mun pitäisi kai myös rekisteröityä, kun kaikki jotka ei nimimerkkiä ota, menee "vieraina" ja sitten ei tiedä kuka on kukin, yksi vaiko monta..
Tahkosin useamman vuoden ja kuten sanottua, ajoittain vieläkin kaipaan ex-miestäni surumielisesti, vaikka tiedän, etten voi hänen kanssaa elää. Kumminkin tunsimme yli kymmenen vuotta ja jotenkin olisi ollut mukavaa yhdessä juopoteltujen vuosien jälkeen elää seuraavaa elämän vaihetta yhdessä.. Niinhän elämä muutenkin menee, vaikka opiskeluajat ja töihin siirtyminen tai pukkulapisvaike ja lasten kasvu. Kun en miestäni nähnyt koskaan raittiina; hän oli jo alkanut juoda aika lailla, kun tapasimme, olisi ollut kivaa nähdä millainen ihminen sieltä alkoholiongelman alta olisi kuoriutunut ja miten yhteiselo olisi sujunut. No se ei niin mennyt.

Usein sanotaan, että kun alkoholiongelma alkaa näkyä töissä, kotona se on haitannut aikalailla jo 10 vuoden ajan. Työ on se viimeinen kulissi, jota juoppo yrittää ylläpitää. Mua todella harmitti jäädä aina työn ja viinan jälkeen ties kuinka monennelle sijalle. Vaikka tajusin, että kyse on sairaudesta, sattui silti, kun mies hoiti kyllä työjutut, mutta oli loppuaikoina poikkeuksetta täysin kännissä, jos oli mun kanssa sopinut jotain ja aikonut auttaa jossain.

Me asuttiinkin välillä eri kämpissä. Katselin häntä humalassa sitten itse selvänä. Kun tähän väsyin, että ei helvetti, miksi mun pitäisi katsella juopottelua vapaa-ajat ja juhlapyhät, niin suostuin tapaamaan vain selvää miestä. Siitä seurasi se, että olin nuo ajat yksin ja surulinenkin kun katselin pariskuntia ruokakaupassa tai lenkillä. Mies tietty vietti laatuaikaa dokaten kotonaan ja mulle liikeni aina vaan vähemmän aikaa. Erosta puhuttiin usein ja jatkuvia sopimuksia, kuinka paljon hän joisi ja kuinka usein tavattaisiin; mies tietsti halusi jatkaa suhdetta. Ihme vääntöä koko ajan, sopimukset ei pitäneet ja mies ei "muistanut" muka niitä. saatoin mennä hänen luokseen ja jätkä onkin kännissä, syy juomiseen mun nalkutus, siis vaikka olin ollut tyysti poissa. Keljuilin välillä, että meidän on tosiaan parempi erota, koska sittenhän se juominen loppuu, kun saa olla rauhassa... Siis tosiaan juoppo haluaa olla yhdessä ja kumminkaan ei halua, asiat vääntyy ja kääntyy. Meillä oli sitten sitäkin, että mies halusi erota perjantaina ja palata yhteen maanantaina ja hänestä se oli ihan ok ja jotenkin ratkaissut sen pulman, että minä en halunnut "seurustella" alkoholiongelmaisen kanssa.

Näin jälkeenpäin naurattaakin, miten hölmöön teatteriin suostuin, se on täysin absurdia, epäloogista, eikä siinä päde mitkään normaalit peruskäyttäytymistavat. Toisekseen kaikilla taitaa olla oman juopponsa kanssa suht sama kuvio. Alkoholi tekee kaiksta aika samanlaisia. Se rakas ihminen häviää jonnekin... muuttuu ihan toiseksi.

Mun ex-miehen idea oli "vähentää", siis lopettaminen tai antabus ei tullut kyseeseen, takaportti juomisen piti olla. Monet kerrat puhuttiin määristä, puhuttiin siitä, miksi enää jatkaa ja kiusata toisiamme tällä pelleilyllä, mutta nämä keskustelut olivat saman toistoa, eikä tietenkään mikään muuttunut. Välillä silti kaipaan häntä, joitain hetkiä ja yhteistä historiaa. Yritän silloin palauttaa mieleen sen kuolaavan hiljalleen sohvalla kyljelleen jouluaattona kaatuvan säkin tai loukkauksia syytävän punapöhöisen naaman. Eroaminen on oikeasti todella vaikeaa, ei sitä pidä edes ihmetellä. Jossain vaiheessa on pakko päättää, kauanko elämästään haluaa odottamiseen käyttää, punnita hyvät ja huonot puolet ja tehdä itselleen sopiva ratkaisu. Suosittelen, ettei kukaan ui syvemmälle katiskaan tekemallä lapsia siinä toivossa, että juominen (tätähän luvataan kyllä) loppuu lapsen syntymään. Lapset jos haluaa siihen tehdä, tekee ne sitten sillä ajatuksella, että se toinen juo samaan malliin. Tai yhteinen asuntolainakin on vähän riski. Mekin yritettiin muuttaakin, että mjuka juominen muka soveliaamassa paikassa loppuu. Uskoisin, että juopon kanssa voi elää jotenkin, jos elä tätä päivää ja varautuu siihen, ettei juominen vähene vaan enempi lisääntyy. Se suojelee pettymyksiltä ja sortumiselta sitkun elämään, jossa elämä alkaa vasta kun toinen lopettaa.

Kaikkien läheisten kannattaa hankkia tietoa alkoholismista. Sairaushan se on ja sitä myöten oireet ja ongelmat samankaltaisia kaikilla ja kaikissa parisuhteissakin. Alkoholismi on hyvin yleinen kuolinsyy sairauksien ja tapaturmien kautta. Surkuteltavan harva lopulta taitaa siitä selviytyä. Ja minkä voi tehdä, kun pakkohoitoa ei ole ja monilla ei omaa hoitohalukkuutta löydy? Ei kai lopulta muuta kuin koittaa pelastaa itsensä ja oma mielenterveytensä. Ehkä itselleen voisi asettaa jonkun aikarajan, että jos silloin ei ole asiat paremmin, lähtee. Muuten tosi helposti kuukausista tulee vuosia ja vuosia ja vuosikymmeniä. Kyllä siinä odotellessa koko ajan valuu hiekka tiimalasissa itselläkin.

[Avovaimo]

Kuulumisia ja oivalluksia

Meillä on taas ollut rauhallisempaa. Silti mielessä pyörii ihan koko ajan kaikki loukkaukset, joita viime viikkoina ja kuukausina olen kokenut. Ne muhivat alitajunnassa. Pomppaavat esille välillä kymmeniä kertoja tunnissa, välillä muutamia kerran päivässä. Mutta siinä pinnan alla huomaan olevan koko ajan vihaa ja suuttumusta miestäni kohtaan.

Eilen sitten puhuin hänelle tästä. Kerroin, että koska emme käsittele asioita, jäävät ne mieleen pahasti pyörimään ja aiheuttavat vihaa. Ja tilanne tulee vaan pahenemaan kun emme käsittele niitä pois päästäni. Kerroin, että hän on näillä loukkauksillaan nyt rikkonut minussa jotain pahasti. En koe olevani oikeanlainen hänelle, en koe hänen haluavan minua. Ja nämä ajatukset ja tuntemukset pyörivät päässä kun hän koskee minua. Kerroin, että hän on rikkonut ja hänen täytyy minut korjata. En tiedä miten, mutta jos ei saa minua korjattua ei tästä suhteesta voi tulla mitään. Kuunteli ja otti vihdoin tosissaan.

Olen netistä lueskellut ihmisten kokemuksia ja törmäsin uuteen termiin. Trauma bonding. Kannattaa googlata. Luulen, että moni meistä, ellei suurin osa, kärsii siitä. Ja sen takia jatkamme, rakastamme, kärsimme ja taas rakastamme. Kunnes hajoamme itse.
Onko jollain enemmänkin tietoa tästä termistä? Tai siis traumasta?

Joka tapauksessa olen nyt ajanut itseni ajatuksillani ja itseinholla niin loppuun, että keho reagoi tähän stressiin jo selvillä oireilla. Onneksi sain kunnolla avauduttua eilen. Ja onneksi toinen kuunteli ja keskusteli. Aika näyttää mitä on edessä. Täytyy itsekin tehdä töitä, etteivät toisen loukkaukset pääse tekemään tällaista tuhoa.

[Vieras]

Kiinnostavia ajatuksia, meinaan tutkia lisää tuota traumajuttua, kun ehdin.
En usko, että on oikein reilua ajatella, että mies rikkoi sinut ja hän korjatkoon. Kyllä meissä, jotkä suostumme olemaan huonossa suhteessa, on mennyt rikki jotain jo aiemmin. Aikuisella ihmisellä on siinä mielessä vastuu itsestään, että kantaa vastuun valinnoistaan. Johonkin sinäkin juuri tuon miehen valitsit. Useimmiten juuri siihen, että hangataan samaa traumaa uudestaan. Hänkin voi olla rikki, ei mikään tasapainoinen korjaaja. Tietysti ihmiset voi toipua hyvässä suhteessa, mutta meillä ainakin kaksi rikkinäistä rikkoi toisiaan lisää.

Itseään voi hoitaa terapiassa, tai yksikseenkin ja oppia kantamaan itsensä ja tunteensa. Olemaan itsensä paras ystävä ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Ei parisuhde siinä mielessä ole hoitosuhde. Jos mimemmilla on tahtoa, voi yrittää antaa h palautetta ja sopia miten riidellään. Ei alkoholisoitunutkaan ihminen yksin vastuussa puolisonsa huonosta voinnista ole.. miksi siihen jää, miksei lähde, pidä itseään hyvän kohtelun arvoisena? Paraneminen lähtee omasta päästä ja siitä että ymmärtää olevansa omasta onnellisuudestaan vastuussa. Jos toinen ei halua kuulla, ymmärtää tai yhdessä yrittää ratkoa ongelmia, siihen hän ei pakotettua saa.
Kai, jos rakastaa, haluaa toisella olevan hyvä olla? Me monet monin tavoin vaille jääneet halutaan itsekkäästi jotain ja pyritään siihen hassuin keinoin. En munä ainakaan saanut tasaveroista, rakastavaa suhdetta omulla väärillä keinoillani;alistumalla, hoivaamalla, miellyttämällä. Ei siitä palkintoa saa, vaan ajautuu vääristyneeseen suhteeseen, joka muistuttaa enemmän äidin ja lapsen suhdetta.
Luulisin, että pitämällä vastavuoroisuudesta huolen alun alkaen, huonot suhdekehitelmät lopahtaa alkuunsa ja pitemmälle kehittyy vähän terveemmät.

[Avovaimo]

Hei

Taisin kirjoittaa turhan epämääräisesti. Minun rikkomisellani viittasin siihen, kuinka hän humalassa arvosteli intiimejä alueitani. Tämä aiheutti minulle aikamoisen kriisin ja vei vapautuneisuuden ja toi tilalle ikävät ajatukset tilanteessa, jossa olisi tarkoitus nauttia eikä kokea häpeää. Vähän epämääräisesti varmaan nytkin kirjoitan. Mutta en osaa ihan pukea tätä sanoiksi. Eli syytin häntä, että on loukkauksillaan rikkonut seksuaalisuuttani ja vienyt siten tärkeän osan minua ja suhdettamme hankalaan tilanteeseen. Ja minun mielestäni se oli asia, jonka vain hän voi korjata. Toki itse täytyy myös töitä tehdä. Samalla painotin kuinka arkinen suhteemme on ihana ja haluan hänen kanssaan olla. Humalassa lentäneet loukkaukset ovat vain osuneet ja uponneet liian kovasti. Ja että hänen täytyy ymmärtää kuinka ne loukkaavat minua pitkään.

Selvensinkö yhtään kirjoitustani?

[Avovaimo]

Ja unohtui vielä vastauksesta, että erittäin hyviä pohdintoja sinulla. Mietin niitä ajan kanssa. Kiitos kun kirjoitit.

[Vieras]

Hei

Taisin kirjoittaa turhan epämääräisesti. Minun rikkomisellani viittasin siihen, kuinka hän humalassa arvosteli intiimejä alueitani. Tämä aiheutti minulle aikamoisen kriisin ja vei vapautuneisuuden ja toi tilalle ikävät ajatukset tilanteessa, jossa olisi tarkoitus nauttia eikä kokea häpeää. Vähän epämääräisesti varmaan nytkin kirjoitan. Mutta en osaa ihan pukea tätä sanoiksi. Eli syytin häntä, että on loukkauksillaan rikkonut seksuaalisuuttani ja vienyt siten tärkeän osan minua ja suhdettamme hankalaan tilanteeseen. Ja minun mielestäni se oli asia, jonka vain hän voi korjata. Toki itse täytyy myös töitä tehdä. Samalla painotin kuinka arkinen suhteemme on ihana ja haluan hänen kanssaan olla. Humalassa lentäneet loukkaukset ovat vain osuneet ja uponneet liian kovasti. Ja että hänen täytyy ymmärtää kuinka ne loukkaavat minua pitkään.

Selvensinkö yhtään kirjoitustani?

Hei vaan.
Tosiaan tulkitsin vähän väärin sen mitä aiemmin kirjoitit. Kiitos kun avasit vähän tuota ikävää tilannetta.Tuo humalassa toisen loukkaaminen on iso ongelma ja järkevintähän hänen olisi lopettaa juominen, koska todennäköisesti tuo on pysyvä toimintatapa, kun kerran on alkanut. Siis pahantuulisuus ja törkeä haukkuminen humaltuneena.
Tuo mitä kuvasit on kyllä äärimmäisen satuttavaa ja vaikka toinen yrittäisi sanomisiaan myöhemmin paikata, jää jokin mieleen kiertämään. Mun ex-puoliso ei niin paljon haukkunut. Käytös oli enempi välinpitämätöntä ja kyllä sanoittakin saa aika hyvin osoitettua, ettei toinen ole yhtään minkään arvoinen. saatoin odottaa häntä syömään kotiin ja mies painuikin ilmoittamatta kaljalle, antoi kavereidensa olla mulle todella ilkeitä, kun jossain iltaa vietettiin, mun kanssa sovitut asiat oli oikeastaan ainoat, mitkä oli ihan ok juomisen takia jättää hoitamatta jne. Yhden ainoan kerran kävi vähän samoin kuin teillä, että mies käytti mun intiimialueesta aika ikävää adjektiivia.. Mutta kyllä se itse asiassa vähän vaivaa mua vieläkin. Järjen tasolla tiedän, ettei se ole edes totta ja vaikka asiasta puhuttiinkin aikoinaan, ei siitä ylipääseminen ole helppoa. Muutenkin tyttöihin ja naisiin iskostetaan jo lapsesta alkaen, että sukuelimet on jotain hävettävää ja niille ei ole edes mitään kivaa nimeä. Sama häveliäisyys muuten on lehdissäkin ja on näitä juttuja "vaginasta" vaikka tuo termi ei ulkoisia elimiä tarkoita. Ei kuulu sinänsä tähän, mutta minusta p*llu sana saisi saada yleisen hyväksynnän korrektina ilmauksena ja se kätevästi kattaa koko setin.
Niin miten tosiaan heittäydyt nauttimaan, jos päässä pyörii kaikki loukkaavat sanat? Sitten seuraava vaihe on haukkua kylmäksi ja estoiseksi.

Nyt ymmärisin , että taisit enemmän tarkoittaa vähän samaa kuin luottamuksen palautumisessa. Mun ex valehteli niin paljon ja teki erinäisiä ohimarseja, niin siinäkin olisi vaatinut paljon rehellisyyttä, pidettyjä lupauksia ja suoruutta, että se mennyt petollisuus olis jäänyt taka-alalle ja olisin voinut häneen luottaa. Sun puolison kannattaisi olla korostetun hyväksyvä ja kannustava ja kehua sinua ja kehoasi, että ne haukut pikkuhiljaa jäisi vähemmän merkityksellisiksi menneeseen. Harmi vaan, että ihminen antaa negatiivisille kommenteille suuremman painoarvon ja yhdestä pahasta sivalluksesta ei pääse yli edes 10 kehun jälkeen. Luin tästä jostain. Tilanne on vielä jopa hankalampi, jos kehut ja humalassa haukkumiset vuorottelee ja jatkuu vaan. Jos teillä tuo johtuu päihdeongelmasta, niin joskushan kyse on psyykkisistä ongelmista ja monihan on vaikka nyt narsistin kanssa seurusteltuaan tosi romuna henkisesti. Murennettu ja itsetuntonsa lähes menettänyt, kun toisen käytös ja puheet on vuoroin todella törkeitä ja vuoroin ylistäviä, jiotta suhde saadaan taas jatkumaan.

Toivotaa, että miehesi havahtuu ja lopettaa juomisen ja voitte suhdetta korjata. Pahoin pelkään, että niin kauan kuin alkoholi on kuviossa mukana tuo sikamainen käytös kännissä jatkuu ja vaikeuttaa yhteiseloa. Se mollaaminen niin salakavalasti murentaa itsetuntoa pikkuhiljaa.

Mukavaa syyspäivää!

[Avovaimo]

Ap täällä taas kirjoittelee

Yllättäen tilanne on rauhoittunut haukkumisen ja kamalan käytöksen suhteen. Juominen on puolisolla lisääntynyt huomattavasti viime aikoina. Viikosta viitenä päivänä menee ainakin 10 olutta ja kirkkaita siinä ohessa. Mutta käytös on paljon parempaa.

Ongelmana on nyt omaksi pakkomielteeksi noussut epäilys puolison pettämisestä. Ainakin netin tasolla. Koko suhteen ajan on jäänyt kiinni liittymisistä salaseksiseuraa hakevien sivustoille. Olen toiminut väärin ja tutkinut puhelinta ilman lupaa. Monia kertoja. Ja löytänyt kokeilemalla eri palstoilla monia vanhoja ja uusia profiileja. Viestittelyä niissä ei näy. Ihan uusi maailma minulle. Ja todella tyhmiä miehiä maa täynnä kun sivustoilla pääasiassa vastaa työntekijät ja profiilit on feikkejä.

Olen kerännyt itselleni tietoa kirjoittamalla ison osan muistiin ja ottamalla kuvia. Jotta voin itselleni muistuttaa, että en ole vainoharhainen. Mieshän sanoo, että sivustot luovat profiileja itse. Hän ei ole mihinkään liittynyt.

Itse aiemmassa elämässä kirjoittelin chateissa paljon. Siksi suhteutan sen sinänsä vähäisemmäksi kuin fyysisen pettämisen. Mutta tiedän että olen törmännyt vain jäävuoren huippuun. Ja nyt kokoajan mietin löytöjäni ja sitä mitä kaikkea toinen onkaan tehnyt. Ja kuinka se minua loukkaa. Emme saa tästä keskusteltua. Olen monet kerrat yrittänyt. Kieltää kaiken. Ei halua puhua. Olen sanonut, että haluan mieluummin ruman totuuden ja en voi elää epätietoisuudessa, jossa faktat ja toisen puheet ei täsmää.

Varmaan nyt kun ei ole niin paljoa riitoja ja uusia ongelmia on minulla aikaa miettiä menneitä.

Onko kellään kokemusta nettipettämisestä? Vinkkejä? Ja mietin miten pääsen tämän yli ettei pyörisi päässä koko ajan. Kun en hetkeäkään usko etteikö sama meno jatkuisi edelleen. En haluaisi erota. Mutta jo tämä pakkomielteeni asiaan lyö kiilaa väliimme.

Joten muita neuvoja kuin jätä se, kiitos.

[Vieras]

Ap täällä taas kirjoittelee

Yllättäen tilanne on rauhoittunut haukkumisen ja kamalan käytöksen suhteen. Juominen on puolisolla lisääntynyt huomattavasti viime aikoina. Viikosta viitenä päivänä menee ainakin 10 olutta ja kirkkaita siinä ohessa. Mutta käytös on paljon parempaa.

Ongelmana on nyt omaksi pakkomielteeksi noussut epäilys puolison pettämisestä. Ainakin netin tasolla. Koko suhteen ajan on jäänyt kiinni liittymisistä salaseksiseuraa hakevien sivustoille. Olen toiminut väärin ja tutkinut puhelinta ilman lupaa. Monia kertoja. Ja löytänyt kokeilemalla eri palstoilla monia vanhoja ja uusia profiileja. Viestittelyä niissä ei näy. Ihan uusi maailma minulle. Ja todella tyhmiä miehiä maa täynnä kun sivustoilla pääasiassa vastaa työntekijät ja profiilit on feikkejä.

Olen kerännyt itselleni tietoa kirjoittamalla ison osan muistiin ja ottamalla kuvia. Jotta voin itselleni muistuttaa, että en ole vainoharhainen. Mieshän sanoo, että sivustot luovat profiileja itse. Hän ei ole mihinkään liittynyt.

Itse aiemmassa elämässä kirjoittelin chateissa paljon. Siksi suhteutan sen sinänsä vähäisemmäksi kuin fyysisen pettämisen. Mutta tiedän että olen törmännyt vain jäävuoren huippuun. Ja nyt kokoajan mietin löytöjäni ja sitä mitä kaikkea toinen onkaan tehnyt. Ja kuinka se minua loukkaa. Emme saa tästä keskusteltua. Olen monet kerrat yrittänyt. Kieltää kaiken. Ei halua puhua. Olen sanonut, että haluan mieluummin ruman totuuden ja en voi elää epätietoisuudessa, jossa faktat ja toisen puheet ei täsmää.

Varmaan nyt kun ei ole niin paljoa riitoja ja uusia ongelmia on minulla aikaa miettiä menneitä.

Onko kellään kokemusta nettipettämisestä? Vinkkejä? Ja mietin miten pääsen tämän yli ettei pyörisi päässä koko ajan. Kun en hetkeäkään usko etteikö sama meno jatkuisi edelleen. En haluaisi erota. Mutta jo tämä pakkomielteeni asiaan lyö kiilaa väliimme.

Joten muita neuvoja kuin jätä se, kiitos.

Koska et voi miestäsi vahtia tai estää, etkä halua erota, ehdotan, että unohdat koko asian ja lopetat vakoilun. Talletetut tiedot muistuttaa tarvittaessa sulle, että asia on totta, etkä ole vainoharhainen. Jos pettäminen on vain nettiseksiä, tautiriskiä ei ole. Nautit siitä seksistä, mitä teillä keskenänne on (jos on) ja siitä, että haukkuminen on vähentynyt ja tilanne rauhallisempi.

Asiasta tenttaaminen tai todisteiden pöytään lyöminen ei auta, jos hän ei halua asiaa myöntää eikä siitä puhua. Jos hän on koko ajan eri asioista ruuvipenkissä, se erohalu voi herätä hänen puoleltaan. Valehtelu oikeastaan satuttaa eniten, joten turha kai niitä on toisesta tenttaamalla kaivaa, kun hän totuutta ei halua kertoa. Jos ja kun suhteessa on hyviäkin asioita nauti niistä ja anna ajan kulua. Mietit oletko onnellinen ja katsot suhteen hyviä puolia ja keskityt juuri hyviin asioihin ja harrastuksiin yksinkin. Hulluksi tulee, jos päässä kiertää epäilykset koko ajan ja voihan olla, että ilmapiiri muuttuu vielä rennommaksi ja mukavammaksi ja mieskin alkaa haluta korjata asioita omalta osaltaan.

[Avovaimo]

Hei

Kiitos vastauksesta. Olipa ihan todella osuva kirjoitus. Ihan kaikki mitä sanoit. Kokeilen tätä lähestymistapaa. Ja pääpointteina juuri nuo, että valehtelu satuttaa ja turhaan niitä valheita kaivamalla kaivan. Hulluksi tulen jos asiaa päässä pyöritän. Erohalut tulee molemmilla. Ja haluan itse voida hyvin ja tämä taitaa olla ainoa keino siihen. Kiitos todella paljon. Pääsit täysin asioiden ytimeen.

[Vieras]

Minusta on hienoa, kun otat vastuuta omasta onnellisuudestasi ja omista ongelmistakin. Aika pitkäänhän me läheiset pyritään muuttamaan sitä juovaa puolisoa ja kun se ei onnistu, on avuton ja vihainen.
Sitten kun hoksaa, että tilannetta voi muuttaa omaa asennettaan ja toimintaansa muuttamalla, alkaa itse voida paremmin. Ei ole niin toisen juomisen tai muiden tekemisten armoilla. Siitä tulee vahvempi ja rennompi olo.
Minäkin sain selville, että silloinen mieheni juo salaa ja valehtelee siitä. Siihenhän loppui se epätietoisuus ja miettiminen olenko vainoharhainen hullu. En, vaan olin oikeassa epäilyjeni suhteen. Tuossa nettiseksihommassa sait saman varmuuden. Se on hyvä, mutta vakoilun jatkaminen ehkä satuttaa sinua vaan liikaa ja ylläpitää sitä loputonta asian kelaamista. Jos sen saa tauolle vähäksi aikaakin, oma olo saattaa parantua. Vaikkei mies muuta tekemisiään, voit ehkä paremmin itse. Se on jo suuri hyöty. Plus tuo, ettei mies niin hauku ja solvaa niin paljon. Samalla voit tunnustella, mihin suuntaan ilmapiiri kotona kehittyy. Oma tasapainoisempi olo on kuin rahaa pankissa ja ne voimavarat on käytettävissä joko suhteen jatkamiseen( tai myöhemmin eroon, jos eteen tulisi liikaa ongelmia)

[Vilma1966]

Hei Avovaimo, jostain syystä eksyin lukemaan tekstejäsi alusta alkaen ja mietin miten on elämäsi edennyt. Kirjoitat, että tilanne on rauhallisempi miehesi suunnasta, mutta miksi? Oletko itse muuttanut jotain? Tapaatko aktiivisesti ystäviäsi? Käytkö baarissa / ravintolassa syömässä jos haluat (siis kun ei ole koronaa)? Vai oletko vähentänyt omaa elämääsi, jotta miehellä ei ole "syytä " haukkua sinua? Alussa kerroit katsovasi baarissa lattiaan jottei kukaan mies kiinnitä sinuun huomiota. Oletko lisännyt vastaavaa käytöstä vai päässyt tasapainoon sen kanssa?
Kyselen näitä siksi, että olisi kauheaa jos rauhoittuminen tarkoittaisi sinun alistumista. Ketjusi kertoo lähisuhdeväkivallasta ja se pitää loppua jollain muulla keinolla, kuin sinua itseäsi muokkaamalla.

Sain sen käsityksen, että miehesi ei ollut ikävä ihminen ainoastaan humalassa. Hän rajoitti sinun suunnitelmia ystävien tapaamiseksi. Jos hän ei silloin juonut päivittäin niin kuulostaa, että hän teki sitä myös selvinpäin. Siksi minä en laittaisi kaikkea sitä mitä hänen suunnaltaan olet kokenut alkoholin piikkiin. Harvoin alkoholi muuttaa ihmisen persoonallisuutta täysin. Ei se mikään Jekyll / Hide ihmejuoma ole. Toki se korostaa esim epävarmuuksia ja poistaa estoja jolloin helpommin käyttäytyy huonosti, mutta ei se mikään selitys sille ole, että haukkuu aiheetta toista esim huoraksi. Sellainen puhe on väkivaltaa, oli puhuja kännissä tai ei. ÄLÄ alistu siihen. Jos tilanteen rauhoittuminen on vaatinut sinulta oman elämäsi rajoittamista hankkiudu tilanteesta eroon, vaikka nyt hyvältä tuntuisikin. Se ei tule paranemaan.

Todennäköisesti pidät minua ikävänä ihmisenä, joka ei ymmärrä tilannettasi ja sitä miksi pysyt miehesi kanssa yhdessä. Ja siinä olet oikeassa, en ymmärräkään. Eikä minun tarvitsekaan, enhän ole siinä itse. Toivon kuitenkin että sinä ajattelet sinua itseäsi etkä anna kenenkään koskaan enää kohdella sinua kuten miehesi on kohdellut. Apua on saatavilla.

[xyzxyz]

Kun toinen inttää jatkuvasti, millainen nalkuttaja olen (siitä nimimerkkinikin), miten hän ei saisi koskaan ottaa edes yhtä olutta

miehesi on alkoholisti, ja ainoa keino miten hän kykenee enää normaaliin ja tasapainoiseen elämään on, että hän ei ota koskaan edes sitä yhtä olutta eli toisin sanoen raitistuu