Olet täällä

Yhteinenkotiostettu

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Yhteinenkotiostettu

ViestiKirjoittaja vuorotyöläinen » 19.6.2019 14:28:25

Hei,
Olen avopuolisooni tutustunut reilu kaksi vuotta sitten. Kaukosuhteesta siirryimme suhteellisen nopeasti yhteiseen vuokra-asuntoon ja kahden vuoden yhdessä olon jälkeen olemme juuri saaneet omistusasunnon, johon on tarkoitus muuttaa vajaan vuoden kuluttua.
Itse olen terveydentilan ammattilainen ja monesti olen miettinyt onko mieheni alkoholikäyttäytyminen normaalia. Mielestäni ei, mutta hänen mielestään on.
Alkoholi oli pienessä roolissa jo alkuvaiheessa suhdetta, juhlimme molemmat hänen ystävien kanssa festareilla ja viikonloppuisin. Mutta tasaisin väliajoin suhteemme aikana olen huomannut mieheni käyttävän alkoholia väärin. 4pv poikienreissu on jatkunut miehelläni useamman päivän muiden palattua jo arjen askareihin, perjantaina uloslähdettyä sanotaan että kotiin tullaan hyvissä ajoin mutta palataankin sunnuntaina edelleen kovassa humalassa ilman selityksiä ja ilmoitukset juodessa unohdetaan täysin. Kotiin tullaan ennen seuraavaa työpäivää ilman selityksiä. Minussa kovasti vikaa on; nalkutan, kyselen liikaa reissuista ja pahoitan mieleni turhasta. Huudetaan, haukutaan ja syytetään. Mieheni mielestä minussa se vika piilee. Pahinta tilanteessamme on se että mieheni valehtelee myös itselleen reissuistaan; on juonut yhden pitkän päivän ei suinkaan koko viikonloppua. Seitsemän viikonlopun putki olikin vain kuukausi. Kännissä yhteyttä ei saa, akku on loppunut tai puhelin hävinnyt mutta tuntemattomien puhelimista soitetaan toki juomakavereille muttei minulle.
Tivaamalla saan selityksen; oli kivaa kavereiden kanssa, kotiin en uskaltanut tulla kun tiesi että kovin humalassa jo oli, syteentaisaveen loppuun vedetään kunnes velvollisuudet (työt) kutsuu. Velvollisuuksinhan ei vuokraisännän tapaamiset tai asuntolainanhaut kuulu.
Mieheni on käyttänyt alkoholia jo nuoresta asti, ongelmat alkoholin kanssa ovat olleet roolissa jo silloin. Jokunen vuosi sitten alkoholin vaikutuksen alaisena oli kaatunut ja lyönyt päänsä, lopputuloksena aivoverenvuoto. Mutta terveydelliset syyt eivät ole riittävät edes vähentääkseen alkoholin käyttöä.
Mieheni ei toki rahaa joka viikonloppu ulkona juoden mutta kun juo hän juo siten että sammuu metroasemalle ja lähtee tuntemattomien ihmisten mukaan jatkoille ja käyttö jatkuu kunnes velvollisuudet kutsuu.
Minulle asettamat lupaukset; yhteiset suunnitelmat, asuntolainan läpikäyminen petetään ilman selityksiä. Ja luvataan parempaa tulevaisuutta; sitten kun on lapsia hän lopettaa.
Itse koen osaavani nähdä ystäviäni myös ilman alkoholia mutta miehelleni alkoholi ja ystävät kulkevat käsikädessä. En tiedä piileekään ongelma mahdollisesti jopa ystävissä.
Olemme juuri ostaneet yhteisen kodin ja muutto olisi tarkoitus tehdä ensivuonna maaliskuussa mutta en tiedä jaksanko elää tällaisessa suhteessa. Luvataan parempaa mutta luvattuaan peruuttaa ne seuraavan kerran kun ulos lähtee. Voiko mies enää paremmaksi muuttua. Minun sanomisilla ei väliä enää ole. sen tiedän ettei toista voi väkisin muuttaa, sanella toiselle miten toimia, eikä ...
lähinnä viestini tarkoitus on selvittää;
Onko mieheni alkoholinkäyttö normaalia?
Pystyykö tällaisen kanssa elämään normaalia, pelotonta elämää?
Onko yhteisessä tulevaisuudessa mitään järkeä?

Työssäni olen nähnyt pariskuntia joista toinen kärsii niin pienistä kuin suuristakin alkoholiongelmista. En halua olla se puoliso joka kestää useita kymmeniä vuosia suhteessa jossa alkoholi on kolmaspyörä.
vuorotyöläinen
 

Re: Yhteinenkotiostettu

ViestiKirjoittaja Öttis » 19.6.2019 21:40:02

Moi.
Luin hyvin kirjoitetun ja jäsennellyn tarinasi ja jäin kiinni erityisesti yhteen pohtimaasi kohtaan; pystyykö alkoholiongelmaisen kanssa elämään normaalin, pelottoman parisuhteen. Olen juuri itse eroamassa miehestäni ja lasteni isästä, jonka kanssa ehdin olla noin 15 vuotta. Voin puhua vain omasta puolestani kun sanon, etten usko ns. normaaliin parisuhteeseen päihderiippuvaisen kanssa. Syvät ihmissuhteet perustuvat luottamukseen. Päihderiippuvaisen kanssa luottamus häviää samanaikaisesti kun sairaus etenee. Parisuhde tarvitsee myös uskoa tulevaisuuteen; tunnetta siitä, että toinen osapuoli pysyy järkkymättä vieressä ja lohduttaa kun tämä usko horjuu ja elämässä on alavire. Itse en näitä kovasti kaipaamiani asioita ole nyt viime vuosina etenkään saanut. Ihan varmasti olen ollut puolisolleni tärkeä, mutta tunteeni on kuitenkin se, että alkoholi on ollut tärkeämpi. Puolisoni itse ei asiaa ole näin kokenut.
Toivottavasti puolisosi ymmärtäisi tilanteensa ja olisi itsensä vuoksi halukas etsimään apua. Hänen juomisensa ei ole missään nimessä sinun syysi. Riippuvainen syyttää mieluusti muita oman hauraan mielensä vuoksi. Ongelman kieltäminen ja itsekusetus kuuluu myös asiaan, jopa siinä määrin, että lähipiiri alkaa jo epäillä riippuvaisen mielenterveyttä.
Nyt on tärkeintä, että pidät huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi. Löydät kyllä vielä oikean tien, meille kaikille se on ihan omanlaisensa. Tsemppiä!
Öttis
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 24.5.2019 17:07:11

Re: Yhteinenkotiostettu

ViestiKirjoittaja Carola » 19.6.2019 21:55:33

Hei,
Teillä on aika ikävä tilanne. Riippuvuus alkoholiin kyllä tekee ihmisestä hankalan kun ei myönnä ongelmaa ja porskuttaa eteenpäin huolimatta muista.
Mietin sitä mikä on normaali alkoholin käyttö. Mielestäni se ei ihan ole sitä että alkoholi ohjaa.
Näkökulmasi asiassa on mielestäni oikea. Ole varovainen, ajattele itseäsi pidä huolta. Apua kannattaisi pohtia että sinä jaksat eteenpäin.
Rohkeutta ja voimia, tsemppiä ja voimahalaus.
Askel kerrallaan
Carola
KokeNet vertaiskeskustelija
 
Viestit: 34
Liittynyt: 18.2.2019 11:08:49


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa