Olet täällä

Vuosi erosta

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Pretiosus » 8.7.2019 10:31:38

Hei,

Liityin tänään tähän palveluun ja sen myöstä tälle keskustelupalstalle. Luulin kaiken pahimman jo olevan osaltani takana ja niin kai se kaiketi onkin. Vai onko? Voisitteko kertoa omia kokemuksianne ja antaa vertaistukea, jota olen aina ollut kovin huono pyytämään?
Oma tarinani varmasti noudattelee kaikkien muiden alkoholistin läheisten tarinaa pääpirteissään, Vuosikausia kestävää manipulointia, jolle on itse sokeutunut. Petettyjä lupauksia, keskustelukyvyttömyyttä, vastuunkantamattomuutta omista teoistaan sekä henkistä väkivaltaa, jonka tajuaa vasta jälkikäteen, juomisen lisääntymistä, syyllistämistä ja ja ja. Lista on loputon ja alkaa itkettämään jo tämän kirjoittaminenkin, kun tajuaa sen todellisuuden, jossa on elänyt.

Kaltaisteni lailla sairastuin omaan vahvuuteeni, enkä edes tiedostanut rooliani mahdollistajana. Sen roolini minulle sanoitti juuri täysi-ikäistynyt tyttäreni kysymällä ”miksi ihmeessä iskä haluaisi minkään muuttuvan, kun tarjoat täydellisen kodin, puhtaat vaatteet ja ruuan”? Iski kuin metrinen halko. Miten ihmeessä muut sen näkivät ja minä en? 14 avioliittovuoden ajan työnsin kaikki omat tunteeni taka-alalle ja suoritin äityttä, uraa, puolison roolia ja elämää ylipäänsä. Olin vahva, kannoin kaiken vastuun enkä koskaan valittanut. Olihan monella muulla asiat huonommin. Uppouduin työhöni, etenin urallani ja kaikki näytti ulospäin hyvältä.

13 kk sitten tempaisin itseni irti, laitoin avioeropaperit vetämään ja muutin omilleni. Olin helpottunut ja samalla kauhuissani. Pyysin kaikilta ex-mieheni läheisiltä anteeksi, että petin heidät ja jätin mieheni selviytymään yksin. Syyllisyyden taakka meinasi musertaa. Kulunut vuosi on tehnyt tehtävänsä ja syyllisyys on mennyt, onneksi. Ensimmäistä kertaa olen kuitenkin aikuisiällä siinä tilanteessa, että minulla on mahdollisuus käsitellä taustalle työnnettyjä asioita ja välillä tuntuu, että hukun ja uuvun näihin tuntemuksiin. Aina uusia ja uusia asioita nousee pintaan ja niiden käsittely on raskasta. Viimeksi toissa päivänä minulle läheisen ihmisen toiminta nostatti niin vahvan psyykkisen reaktion, että oksensin. Tapahtuneeseen nähden reaktio oli aivan ylimitoitettu ja tietysti keskustelimme jälkikäteen, mistä se johtui. Tiedän kyllä miksi reagoin kuten tein, mutta en vain jaksaisi käydä näitä vastaavia asioita aina eri yhteyksissä läpi ja eheyttää itseäni. Kuulostaa varmasti pöljältä, mutta onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa? Tietysti haluan olla ehjä ja kaikin puolin onnellinen sekä sinut menneisyyden tapahtumien kanssa. Olen vain niin väsynyt tähän tunnemyllerrykseen. Milloin tämä loppuu? Milloin asiat on vihdoin tullut käsiteltyä niin hyvin, että saan rauhan menneisyydeltä?
Pretiosus
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 8.7.2019 09:41:31

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Carola » 8.7.2019 13:10:55

Hei,
Olet tehnyt hyvän päätöksen ja ajatellut myös itseäsi. Nämä ajatukset tahtoo tulla uudestaan ja uudestaan kunnes on pohtinut tarpeeksi. Ole armollinen itsellesi, anna aikaa. Tämä on laiha lohtu mutta itse olen todennutettä sitä vaan tarvitsee aikaa ja tukea.
Kaikkea hyvää!
Askel kerrallaan
Carola
KokeNet vertaiskeskustelija
 
Viestit: 34
Liittynyt: 18.2.2019 11:08:49

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 9.7.2019 11:52:11

Minulla nyt ei ole vertaistukea tarjota, kun itse kimpuroin vielä alkoholistin kanssa. Mutta tuo asia, josta kirjoitat. Tuota minäkin mahdollisessa erossa pelkään. Jos saisikin itsensä riuhtaistua irti, sitten menee varmasti alkuun ihan asioiden järjestelyssä ja uutta elämää opetellessa, mutta entäs sitten? ”Normaaliin” elämään kiinni pääseminen, toipuminen siitä kaikesta, mitä alkoholistin kanssa on kokenut ja sitten vielä ne asiat, jotka on vuosikaudet vain työntänyt syrjään.

Tuo kertomasi ei kuulosta todellakaan pöljältä. Minä olen huomannut tuon ilmiön pienessä mittakaavassa jo silloin, kun mies malttaa olla juopottelematta vaikka pari kuukautta. Kun alkoholi ei ole koko ajan läsnä, alkavat mieleen nousta muut elämän osa-alueet ja monet asiat, joita varmasti olisin jo käynyt mielessäni läpi, ellei kaikki huomio menisi koko ajan juopon kanssa pärjäämiseen. Jotenkin ne muut asiat on helppokin työntää syrjään ja keskittyä vain tuohon alkoholiongelmaan. Ehkä jopa pakenen sen taakse.

Ainakin Hukkamieli on käsitellyt eron jälkeistä elämäänsäkin ketjussaan Epätoivoa, toivoa, epätoivoa… Kannattaa lukea. Jaksamista sinulle ja omasta näkökulmastani kun katselen, niin ISON askelen olet ottanut ja ollut tosi rohkea! Ehkä minäkin vielä…
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Irti voi päästää » 11.7.2019 11:51:34

Hei, kirjoitin vasta tuohon toiseen ketjuun. Palstalle eksyin pitkästä aikaa kun tuli ex miehen kuoleman N.s vuosipäivä, laittoi miettimään menneisyyttä. Valitsin ton oman nimimerkin, koska tuo mottoni, voi itse yrittää vaikuttaa kuinka paljon historia määrittää omaa tulevaisuutta.
Kipuilin näiden asioiden kanssa kohta 10 v sitten. Eron jälkeen meni tosiaan joku aika syylisyyden kanssa. Kävin lyhyessä terapiassa jonka aikana aloin tajuta etten ole mikään jumala jonka kuuluu pelastaa läheiset, itse asiassa tuo ajatus on muita ylenkatsova: minullako se viisaus siitä miten muiden pitäisi elämänsä elää. Luovuin kontrollinhalusta ex miehen suhteen, annoin hänen itse määrätä elämänsä suunnan, monet vuodet "apuani" eivät olleet kuin painaneet häntä alaspäin alkoholismissaan. Lopettamalla hänen lupaustensa kuuntelun annoin hänelle tavallaan mahdollisuuden katsoa itseään rehellisesti peiliin. Tiesi tasan tarkkaan mistä hakea apua jos olisi halunnut, kykeni tarmokkaasti saamaan koko terveydenhoitojärjestelmän auttamaan itseään silloin kun kaipasi taukoa juomisesta - muttei halunnut lopettaa juomista kokonaan. Hänen päätös jonka hyväksyin mutta jonka seurauksia en kyennyt jäämään viereen katsomaan ilman oman elämän menettämistä ja katkeroitumista. Hän menehtyi tautiin jonka juominen oli hyvin todennäköisesti aiheuttanut/pahentanut. Surullista, mutta sille minä en mitään voinut. Opin AlAnonissa "rukouksen", jossa kehotetaan muuttamaan asiat joita voi ja hyväksymään asiat joille ei voi mitään. Toisen juominen on vaan hyväksyttävä, voi vaan äänestää jaloillaan, ja samalla lailla oma historia on vaan hyväksyttävä.
Eron jälkeen ja syyllisyyden hälvennettyä aloin käymään läpi tuota historian hyväksymistä. Elämä ei aina ollut reilu, OK, mutta mitä minä olin tehnyt epäreiluissa tilanteissa. Aloin tajuta, että omat persoonan ongelmat ulottui pidemmälle kuin tuohon suhteeseen alkohlistin kanssa. Olin jo lapsuudessa oppinut vääristyneet tavat olla, piti ansaita oma paikka maailmassa ja se rakkaus muita palvelemalla, ei saanut olla vapaasti lapsi. Ja tajusin, miten nuo mallit näyttivät ohjailevan minua vieläkin, eron jälkeen. Helpompaa keskittyä johonkin muuhun kuin miettiä itseä ja omaa hyvinvointia, helposti säikkyi historian vuoksi uusia tilanteita ja ihmisiä ja helposti olisi päätynyt jonkun toisen paljon huomiota vaativan hoivaajaksi.
Noita omia koukkuja pohdin ja luin monia kirjoja mm tunnelukoista ja mindfulnessista. Kun vielä tajusi alkaa suhtautumaan tunteisiin hieman etäisemmin, niitä tulee ja menee, paniikkikin menee ohi. Keskityin enemmän siihen millaiseksi elämäni haluan kuin siihen kuinka pahalta milloinkin tuntui. Ne haluamiset ei olleet mitään materiaa, vaan enemmän asioita joita kaipasin elämään: enemmän luonnossa olemista, kauemmaksi liikaa vaativista ihmisistä, mielekkäitä puuhia vapaa-aikaan. Jotenkin tuo auttoi, kun ei jäänyt niiden historiasta kumpuavien tunteiden ja käyttäytymismallien vangiksi vaan yritti rohkeasti toteuttaa asioita joita koki tärkeiksi löytyi päähän rauha ja elämään tasapaino. Ja tuota myötä myös läheisiksi ihmisiä jotka oikeasti arvostivat minua ja joiden kanssa oleminen on vastavuoroista. Ehkä olen jotenkin etuoikeutettu, mutta koen tuon historian tärkeäksi osaksi minua mutta en anna sen nykyisellään määrätä nykyhetkeä tai tulevaisuuttani, niitä pohdin ja toteutan ihan omien arvojen mukaan. Eli irti voi päästää, ja tuo prosessi minusta vaatii ajatuksen muuttamista uhrista toimijaksi. Yksi elämä, kuinka haluat sen elää.
Irti voi päästää
 

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 13.7.2019 19:56:56

Täyttä timanttia tuo edellinen teksti!
Vieras156
 

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja vieras » 17.7.2019 09:47:13

Hyvä kirjoitus nimimerkiltä 'Irti voi päästää'! Tämän voisi ihan jokainen ihminen lukea, oli puolisona alkoholisti tai ei.
vieras
 

Re: Vuosi erosta

ViestiKirjoittaja Pretiosus » 18.7.2019 07:44:00

Kiitos kaikille omia kokemuksia ja pohdintoja jakaneille.
Prosessi on pitkä, mutta onneksi se etenee. Hurja määrä oivalluksia on matkan varrella tullut ja ehkä isoimpia on "Irti voi päästä" nimimerkillä kirjoittavan esille nostama asia tunteiden tulemisesta ja menemisestä. Kun tunteita ei ole ollut mahdollisuutta / tilaa kokea vuosien saatossa, on niiden paikka ja merkitys vääristyneet. Ne ottavat liian ison tilan niin halutessaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisella voimalla on vastavoimansa. Niin tässäkin asiassa. Nyt, kun omien tunteiden kanssa on saanut rauhassa rypeä (tämä siis ihan hyvässä hengessä, itseäni ja tunteitani kunnioittaen), ovat niiden merkitykset muuttuneet. Enää ne eivät saapuessaan määritä koko päivän, tai hankalimmillaan koko viikon, tunnetilaa vaan antavat signaalin siitä, että johonkin tiettyyn asiaa voisi olla hyvä kiinnittää huomiota. Luin jokin aika sitten aivan loistavan artikkelin siitä, kuinka tunnelukon avautuessa koko meidän tunteiden kirjo aloittaa bileet. Kaikki tunteet haluavat osallistua bileisiin ja siksi tuntuu, kuin niitä suorastaan tulvisi ovista ja ikkuinoista. Välillä uuvuttavuuteen saakka. Tuossakin artikkelissa kuitenkin nostettiin esille, että näiden tunteiden tehtävä on vain tulla kertomaan, että tällainenkin tunne on olemassa. Tunteen pitää tulla ikään kuin kuulluksi. En tiedä hyvää suomenkielistä termiä, mutta jokainen tunne "needs to be acknowledged". Tämän jälkeen helpottaa. Siis oman kokemukseni mukaan.

Erityisesti allekirjoitan "Irti voi päästä" kirjoituksessa esille nousseen teeman lapsena ansaitusta rakkaudesta. Vaikka olen rakastavasta kodista, en muista kokeneeni ehdotonta rakkautta vain oman itseni takia. Rakkauden- ja hyväksynnänosoitukset liittyivät aina johonkin tekemääni asiaan. Tämän oivalluksen myötä olen alkanut hiljalleen työstämään omaa minäkuvaani siihen suuntaan, että minuakin voi rakastaa ihan vaan koska olen olemassa. Nimimerkkini "Pretiosus" on latinaa ja tarkoittaa arvokas.

Baby steps, hyvä tästä tulee <3
Pretiosus
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 8.7.2019 09:41:31


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa