[riia 75]

Me ollaan harkinta ajalla ja avioero astuu voimaan elokuun 29.päivä...Mutta minä en osaa päästää irti tästä miehestä vaikka haluan ja pelkää että toinen nainen joka entinen paras ystäväni nuoruudesta saa parantumaan miehen alkoholismista ja huumeriippuvuudesta. Ja Hän saa sen ihanan kiltin miehen ja Hän pystyy parantamaan hänet kokonaan .
Olimme 2 vuotta yhdessä josta hän joi vuoden ja käytty suonensisäisiä huumeita, kunnes sain hänet lopettamaan juomisen ja Hän alkoi käyttämään antabusta. Mutta subutexin käyttö suonensisäisesti jatkui kunnes sinne tuli mukaan piri. Noin vuoden päästä hän yhtäkkiä lopetti Antabuksen käytön ei suostunut ottamaan sitä vastaan ja tarttui pulloon ja sen jälkeen akka eli minä lensin pihalla.
Muutin toiselle paikkakunnalla koska en halunnut nähdä kuukausi meni ok mutta sitten minä hellyin ja alkoi känniläisrn soittorumba joka jatkui tämän kuun alkuun kun hän "lähti"hoitoon jossa viihtyi 3 päivää ja soitti kännissä minulle että iski kaljan himo, no minä suutuin ja Katkasin välini joten parin päivän päästä soittaa ukon äiti ja kysyy minulta "ex tyttökaverin" numeroa kun ei saa poikaansa kiinni. minä kysyin tältä akalta onko ukko siellä ja olihan se...kyllä vit. Minä kai olin pienessä tyhmässä päässäni luullut et se menisi hoitoon ja me palattaisiin yhteen...kyllä ihminen on urpo.
Nyt minä pienessä päässäni pelkään että tuo akka pystyy pelastamaan tuun narkomaani- alkoholisti ukon jota hän on ollut koko ikänsä ja he saavat sen onnellisen perheen josta minä haaveilin...voiko niin käydä???
miten minä päästä tuosta ukosta ja ajasta yli??? ja voin aloittaa oman elämäni jota en ole koskaan evännyt????
Anteeksi sekava ja huono teksti mutta ne tuli vain ulos eikä ole muuta paikkaa mihin kirjoitan.

[Vieras]

..Mutta minä en osaa päästää irti tästä miehestä vaikka haluan ja pelkää että toinen nainen joka entinen paras ystäväni nuoruudesta saa parantumaan miehen alkoholismista ja huumeriippuvuudesta. Ja Hän saa sen ihanan kiltin miehen ja Hän pystyy parantamaan hänet kokonaan .
kunnes sain hänet lopettamaan juomisen ja Hän alkoi käyttämään antabusta. Mutta subutexin käyttö suonensisäisesti jatkui kunnes sinne tuli mukaan piri. Noin vuoden päästä hän yhtäkkiä lopetti Antabuksen käytön ei suostunut ottamaan sitä vastaan ja tarttui pulloon ja sen jälkeen akka eli minä lensin pihalla.

Nyt minä pienessä päässäni pelkään että tuo akka pystyy pelastamaan tuun narkomaani- alkoholisti ukon jota hän on ollut koko ikänsä ja he saavat sen onnellisen perheen josta minä haaveilin...voiko niin käydä???

Anteeksi sekava ja huono teksti mutta ne tuli vain ulos eikä ole muuta paikkaa mihin kirjoitan.

Hei vaan! Hyvä, että löysit tänne, eikä kirjoitustyylillä ole tosiaan väliä.
Jos onnistuin, punaisin joitrakin kohtia. Hasuusti kuulostaa kun suhtautuisit mieheen kuin esineeseen vailla omaa tahtoa. Saat hänet raitistumaan tai joku muu saa... Eikö se nyt ole aikuisen ihmisen aliarvioimista ja oikeastaan aika hassuakain? Toki melkein kaikki meistä on sitä onmalla kohdallaan kuvitellut vääristyneessä ajattelussaan.. Miksi joku pitäisi muuttaa? Onko sitä ihanaa miestä lopulta ollut kuin omissa kuvitelmissä, joissa on kenties yksin käsikirhjoitaanut elämää, suunnitellut toisenkin puolesta? Kuka meistä itse haluaa, että joku päättää millaista elämää elämme ja mitä valitsemme?
Ihminen voi aivan vapaasti juoda tai narkat itsensä hengiltä, sitä ei pysty estämään ja toisaalta miksi pitäisikään? Jos joku kokee sen juoppouden olevan se oma tie, hakeutuu rellestämään ja ajoittain nauttiikin siitä, niin miksi kellään olisi oikeus väkisin toistra muuttaa? Maailma on täynnä epäonnistuneita tarinoita toisten muuttamisesta. Vanhemmat voi koitrtaa pakottaa jälkikasvun mielesielleen uralle, jatkamaan sukutilaa tai valitsemään jonkun tietyn puolison. Yleensä tästä ajatyuksesta, että toinen on aihio, muovailuvahaa, josta itse tekee mieleisensä, ei seuraa kuin katkeruutta. Emme voi tietää toisen tunnemaailmaa, mihin joku vetää päihteitä.
Ainut mitä lopulta voi muuttaa, on oma itse ja oma ajattelutapa. Yritän hyväksyä muiden päihteidenkäytön, mutten jaksa olla heidän elämässään mukana, jos siitä aiheutuu liikaa tuskaa. Tietysti hyväksyn myös läheisten loputtomat ja tuskaisat ponnistelut toisen muuttamiseksi. Jokaisella meistä menee oma aikansa huomata, ettei se onnistu ja että usein ne kuvitelmat oli vaan omia, ei yhteisiä. Sit' rakasti omaa haavekuvaansa, omia suunnitelmiaan.
Yritän nykyään puhua ja kuunnella, varmistua, että ihmissuhteissa ne toiveet ja tulevaisuudensuunnitelmat on molempien. Jos ei puhuta, on hyvin todennäjköistä, että persoonasta ja perhetaustasta ym johtuen kumpikin pitää itsestään selvänä tietynlaista elämää ja toisen eri kanta paljastuu liian myöhään ja on totaalinen yllätys.
Mikä kummankin sitoutumishalu on oikeasti, halutraanko molemmat oikeasti lapsia, miten kotityöt jaetaan jne.
Voi kun sinäkin pystyisit suuntaamaan katseesi enemmän itseesi. Näkemään itsesi tärkeänä, pelastamisen arvoisena ja etsimään sen oman tavan elää. Kyllä mullakin vuosia kieppuin elämä juopon ympärillä ja enemmän vaan reagoin hänen tekemisiinsä. Se oli kuin päivän säätila, joka määritti, mitä itse teen. Tai millainen olo ja tunnetila mulla on. Ihminen voi pikkuhiljaa oppia pitämään itseään arvokkkaana ja itsestään huolta. Elää sitä omaa elämää ja sitten siihen ympärille alkaa kertyä ihmisä, joilla on samanlaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita ja joiden kanssa on helppo olla. Ja pääsee siitä hallinan ja muuttamisen halusta irti.
Lue näitä muiden tarinoita ja kirjoittele lisää! Mulle ainakin tästä palstasta oli varsinkin aiemmin paljonkin apua.

[Vieras]

Hmm. Jäi aika paljon kirjoitusvirheitä tekstiini. Puhelin ja huono näkö.. pahoittelut.

[Vieras]

Mietin aika paljon tätä loputonta tarvetta muuttaa kanssaihmisiä ja aina vähemmän sitä ymmärrän. Jos siihen pakkoraitistanisen tilalle pakkolaihtuminen, alkaa jotenkin ehkä hahmottaa miten järjettömästi sitä siihen juovaan puolisoonsa suhtautuu. Periaatteessahan ylipainokin on terveysriski ja saataa haitata yhteistä elämää, jos toinen ei jaksa tehdä mitään ylipainon vuoksi.
Harva silti puhuu tyyliin "jos saan sen laihtumaan" "onnistun saamaan puolisoni laihtumaan".. Eikö se useimmiten käsitetä ihmisen omaksi projektiksi, jossa toki voi tukea, mutta se ei ole toisen pakotettavissa tai tehtävissä puolesta.

Näissä alkoholi/päihdeasioissa silti valtavan monni meistä kuvittelee itsensä jumalaksi ja kaikkivoipaiseksi, joka pystyy ja jonka pitää pystyä toinen raitistamaan ja jotenkin pelastamaan. Olen itsekin ollut useammassa suhteessa tältä pohjalta, suorastaan etsinyt pelastettavan. Ei sellainen ihmissuhde ole koskaan tasaveroinen. Pelastaja asettuu toisen yläpuolelle sanelemaan, miten pitää elää. JOs nämä pitempään pysyy kasassa ne muistuttavat ikävällä tavalla äiti-poika suhdetta, eikä se ole mikään parisuhde. Kumpikin voi tietysti olla alkuun tyytyväinenkin, kunnes lapseksi otettu aikuinen kyllästyy. Pelastaja usein katkeroituu, kun ei onnistu missiossaan. Kannustankin kaikkia miettimään, kuulostaako keskustelut sen puolison kanssa kahden aikuisen puheilta, vaiko lähinnä lapsukaisen ja äidin. Kyllähän alkoholisti varmaan nauttiikin huolenpidosta tiettyyn rajaan asti. Itse havahduin tilanteen järjettömyyteen, kun ex polki jalkaa kiukkuisen jääkaapin edessä, ettei ole aamupalajogurttia.. Että mitä tässä tosiaan on meneillään, mitä on tapahtunut? Aikuisen kokoinen lapsi kiukkuaa vaikka voisi huolehtia jääkaapin täyttämisestä itsekin.
Sitten ryyppyreissujen jälkeen väännytään kotiin kuin poika äidin luo haukuttavaksi, esitetään nöyrää ja kohta taas lapsenomainen uhmakkuus ja riidan haastaminen, että saa syyn juoda. Kumpikin siinä ylläpitää sairasta tilannetta.

Aikuiset on aikuisia ja minusta toiselle kannattaa antaa aikuisen vastuu omista asioistaan, niinkuin kuuluukin. Silloin todennäköisesti kummankin käytöskin alkaa olla aikuisen käytöstä. Otetaan vastuu asioista, myös siitä omasta onnellisuudesta. Mutta eipä se helppoa ole. Oman ajattelun joutuu kääntämään ympäri ja opettelemaan ihan uusiksi asiat. Omalla kohdallani sanon, että olen tyytyväinen, että olen jaksanut itseäni yrittää muuttaa, vaikka ajoittain vanha ajattelumalli tuppaa palaamaan. Yirtän puhua, antaa tilaa toisenkin toiveille ja mielipiteille. Ihmissuhteissa on raskas olla kumpi tahansa, se joka päättää toisen puolesta tai sitten olla se räsynukke, jonka puolesta päätetään. Luulen että alkoholinhuuruisissa suhteissa roolit vaihtuukin välillä. Ehkä pelastaja on ensin mukautuvampi ja odottaa jotain ehkä edes kertomatta mitä. Kun se ei toteudu, katkeroituu ja alkaa väkisin raitistaa ja vaatia asioita, joita ilman on itse suostunut kenties vuosia elämään. En ainakaan minä saanut niitä ja lopulta lähdin.