[Huisku]

Hei!

Olemme vuosia kärsineet perheenä mieheni, lasten isän alkoholin väärinkäytöstä ja siitä johtuneista ongelmista. Kuten arvata saattaa, alkoholinkäyttö on suurentunut vuosi vuodelta, ja ns. pöljyyksiä on miehen toimesta tullut tehtyä. Mukaan kuuluu niin pettämiset, ajokortin menetykset kuin humalaisen tilitykset. Johonkin pisteeseen mies tuli ajatuksineen vuoden alussa, jolloin hän hakeutui Avominne-hoitoon. Olin ensin aivan shokissa, että tilanne on oikeasti niin paha - ja olihan se - mutta jotenkin arjen soljuessa eteenpäin aina tilanteista selvittiin - vaikka en nyt näin jälkikäteen tajua miten.. Avominne-kuntoutus lähti liikkeelle ja pikku hiljaa tietysti näin sen enemmän positiivisena asiana - kuin negatiivisena - nythän elämän oli oikeasti mahdollisuus muuttua kun mies lopulta tajusi hakeutua hoitoon.

En ole saanut oikein mitään apua ja tukea siihen, miten läheisen tässä raitistumisprosessissa tulisi olla ja toimia. Kuten sanottu, alku oli hyvin positiivista- mutta pian huomasin että vastassani on jatkuvasti tyytymätön, kireä ja kiukutteleva mies. Ensimmäinen retkahdus tuli kesällä. Olimme juuri palanneet kesälomareissulta ja raittiutta oli takana noin 6kk. Mies veti kunnon pöhnät ja aloitti avautumisen siitä kuinka huono vaimo olen, kuinka päätän kaikesta, kuinka hallinnoin taloutta ja hän ei saa toteuttaa itseään. Sitä seurasi tietysti morkkis, tihennetty Minne-terapia ja lähemmäs 1000euron ylimääräinen lasku. Oli siinä sulattelemista. Tämä johti parisuhteen kehityskeskusteluun, kävimme läpi asioita mikä häntä kismittää - ja olen niitä nyt sitten yrittänyt ottaa parhaani mukaan huomioon.

Elämä jatkui jälleen. Ei suurempia riitoja, arjen haasteita - mutta pääosin lepposaa oloa ja eloa. Kunnes viime lauantaina lähemmäs 2 promillen retkahdus ja jälleen kerran - keskustelun avaus humalapäissään avioliitosta ja siitä kuinka hän on tyytymätön minuun. Hän ei halua minua fyysisesti eikä oikein tiedä että muutenkaan.. Se on selkeä huomio tämän raittiusprosessin aikana, että hänen seksuaalinen halukkuuteensa on lähempänä nollaa. Olen yrittänyt kysyä syytä ja ymmärtää - hän ei osaa selittää, paitsi nyt riidan aikana humalapäissään vetosi siihen että olen antanut niin paljon pakkeja pikkulapsiaikana (4 lasta synnyttänyt), että hänenkään ei tee enää mieli.. Kilppariarvot ovat alhaiset, joita nyt kontrolloidaan - kuten myös testosteroniarvot - tietysti toivon että sieltä jotain löytyisi - mutta olisi kiva ymmärtää mitä raitistuvan ihmisen päässä tapahtuu, mitä psyykkeelle tapahtuu ja mistä tämä hänen tuhoamisvimmansa perhettä kohden johtuu?

Eräässä artikkelissa sanottiin näin:

"Alkoholisti osaa olla itsekäs."

Ylönen kertoo aiemmin ottaneensa paukun silloin, kun otti päähän ja silloin, kun oli syytä iloon.

– Raitistumisen jälkeen on opeteltava käsittelemään tunteet ilman viinalla turruttamista. Se ei ole helppoa, mutta siihen oppii vähitellen.

Alkoholisti osaa olla itsekäs ja saattaa vastuuttaa juomisestaan läheisiään. Juoppo väittää juovansa, koska toinen nalkuttaa, on aina töissä, on tylsä tai muuten "viallinen".

– Alkoholisti on itse vastuussa juomisestaan ja raitistumisestaan, korostaa Ylönen.

Jotain läheinen voi toipumisen eteen kuitenkin tehdä.

– Tuki on tärkeää, eikä toipuvan kotona tulisi säilyttää tai juoda alkoholia."

Minkälaisia kokemuksia teillä on raitistuvasta ihmisestä, mahdollisista retkahduksista ja perheen säilymisestä? Olen itse aika rikki ja jaksaminen on äärirajoilla. Minun pitäisi vaimona tukea häntä, mutta tuntuu että ketään ei tue minua..

[Carola]

Hei Huisku!
Kysymykseesi minulla ei ole paljoa annettavaa. Tämä on ollut pitkä taival teillä ja on ihan itsestään selvä että olet väsynyt, rikki. Olet kuitenkin pitänyt huolta.
Pidä huolta itsestäsi ja omasta jaksamisesta, se on minun mielestä tärkeätä.
Voimia toivotan

[Vaimoke]

Moni asia kertomuksessasi kuulostaa tutulta. Oma puolisoni on vähentänyt, 4 vuotta sitten joi itsensä känniin/sammuksiin asti joka päivä, nykyisin menee useita viikkoja, joissa kuukausia ettei juo edes minun huomattavissa olevaan humalaan. Hän ei ole lopettanut, vaan saattaa ottaa 2-3 annosta oluen muodossa iltamyöhällä. Niissä lukemissa ja kohtuukäytön rajoissa kun pysyy niin kaikki on ok, meillä menee todella hyvin. Mutta jos juominen lisääntyy, alkaa ilmenemään kuvailemasi kaltaista käytöstä myös miehen ollessa selvinpäin, minä sanon sitä kuivahumalaksi. Jos hän vetää kännit niin siitä ei seuraa meille mitään hyvää, silloin minussa on aivan kaikki viat ja virheet, kuulemma kohtelen häntä kaltoin, hän on maailman onnettomin mies kun joutuu minun kanssa elämään, ja mies hakemalla hakee aihetta riitaan, haukkuu, vähättelee ja mitätöi minua minkä ehtii, hän kiihdyttää itse itsensä suuttumuksen ja jopa raivon valtaan eikä auta vaikka minä olisin ihan hiljaa tai pyrkisin pysymään loitommalla. Kolmesti hän on näissä tilanteissa käynyt minuun käsiksi, lähinnä töninyt, ja näitä väkivaltatilanteita on sitten selvitelty ammattiauttajienkin avulla, kun kolmannen kerran jälkeen läksin turvakotiin. Nykyisin hän ymmärtää ettei me voida olla saman katon alla kun hän on humalassa, ja hän on hiljalleen tehnyt matkaa kohti lopettamista. Meillä syynä näihin vaikeisiin jaksoihin on joko kuivahumala, krapula tai useamman päivän tissuttelun jälkeinen masentunut mieliala ja vaikeus käsitellä näitä tunteita muutoin kuin juomalla, kun aiemmat vuodet on kuluneet niin että kaikki vaikeat tunteet on turrutettu juomalla, mutta nehän eivät ole menneet mihinkään vaan minkä taakseen jättää edestään löytää ja nyt on opeteltava toisenlaiset keinot niiden käsittelyyn.