[Huisku]

Hei!

Olemme vuosia kärsineet perheenä mieheni, lasten isän alkoholin väärinkäytöstä ja siitä johtuneista ongelmista. Kuten arvata saattaa, alkoholinkäyttö on suurentunut vuosi vuodelta, ja ns. pöljyyksiä on miehen toimesta tullut tehtyä. Mukaan kuuluu niin pettämiset, ajokortin menetykset kuin humalaisen tilitykset. Johonkin pisteeseen mies tuli ajatuksineen vuoden alussa, jolloin hän hakeutui Avominne-hoitoon. Olin ensin aivan shokissa, että tilanne on oikeasti niin paha - ja olihan se - mutta jotenkin arjen soljuessa eteenpäin aina tilanteista selvittiin - vaikka en nyt näin jälkikäteen tajua miten.. Avominne-kuntoutus lähti liikkeelle ja pikku hiljaa tietysti näin sen enemmän positiivisena asiana - kuin negatiivisena - nythän elämän oli oikeasti mahdollisuus muuttua kun mies lopulta tajusi hakeutua hoitoon.

En ole saanut oikein mitään apua ja tukea siihen, miten läheisen tässä raitistumisprosessissa tulisi olla ja toimia. Kuten sanottu, alku oli hyvin positiivista- mutta pian huomasin että vastassani on jatkuvasti tyytymätön, kireä ja kiukutteleva mies. Ensimmäinen retkahdus tuli kesällä. Olimme juuri palanneet kesälomareissulta ja raittiutta oli takana noin 6kk. Mies veti kunnon pöhnät ja aloitti avautumisen siitä kuinka huono vaimo olen, kuinka päätän kaikesta, kuinka hallinnoin taloutta ja hän ei saa toteuttaa itseään. Sitä seurasi tietysti morkkis, tihennetty Minne-terapia ja lähemmäs 1000euron ylimääräinen lasku. Oli siinä sulattelemista. Tämä johti parisuhteen kehityskeskusteluun, kävimme läpi asioita mikä häntä kismittää - ja olen niitä nyt sitten yrittänyt ottaa parhaani mukaan huomioon.

Elämä jatkui jälleen. Ei suurempia riitoja, arjen haasteita - mutta pääosin lepposaa oloa ja eloa. Kunnes viime lauantaina lähemmäs 2 promillen retkahdus ja jälleen kerran - keskustelun avaus humalapäissään avioliitosta ja siitä kuinka hän on tyytymätön minuun. Hän ei halua minua fyysisesti eikä oikein tiedä että muutenkaan.. Se on selkeä huomio tämän raittiusprosessin aikana, että hänen seksuaalinen halukkuuteensa on lähempänä nollaa. Olen yrittänyt kysyä syytä ja ymmärtää - hän ei osaa selittää, paitsi nyt riidan aikana humalapäissään vetosi siihen että olen antanut niin paljon pakkeja pikkulapsiaikana (4 lasta synnyttänyt), että hänenkään ei tee enää mieli.. Kilppariarvot ovat alhaiset, joita nyt kontrolloidaan - kuten myös testosteroniarvot - tietysti toivon että sieltä jotain löytyisi - mutta olisi kiva ymmärtää mitä raitistuvan ihmisen päässä tapahtuu, mitä psyykkeelle tapahtuu ja mistä tämä hänen tuhoamisvimmansa perhettä kohden johtuu?

Eräässä artikkelissa sanottiin näin:

"Alkoholisti osaa olla itsekäs."

Ylönen kertoo aiemmin ottaneensa paukun silloin, kun otti päähän ja silloin, kun oli syytä iloon.

– Raitistumisen jälkeen on opeteltava käsittelemään tunteet ilman viinalla turruttamista. Se ei ole helppoa, mutta siihen oppii vähitellen.

Alkoholisti osaa olla itsekäs ja saattaa vastuuttaa juomisestaan läheisiään. Juoppo väittää juovansa, koska toinen nalkuttaa, on aina töissä, on tylsä tai muuten "viallinen".

– Alkoholisti on itse vastuussa juomisestaan ja raitistumisestaan, korostaa Ylönen.

Jotain läheinen voi toipumisen eteen kuitenkin tehdä.

– Tuki on tärkeää, eikä toipuvan kotona tulisi säilyttää tai juoda alkoholia."

Minkälaisia kokemuksia teillä on raitistuvasta ihmisestä, mahdollisista retkahduksista ja perheen säilymisestä? Olen itse aika rikki ja jaksaminen on äärirajoilla. Minun pitäisi vaimona tukea häntä, mutta tuntuu että ketään ei tue minua..

[Carola]

Hei Huisku!
Kysymykseesi minulla ei ole paljoa annettavaa. Tämä on ollut pitkä taival teillä ja on ihan itsestään selvä että olet väsynyt, rikki. Olet kuitenkin pitänyt huolta.
Pidä huolta itsestäsi ja omasta jaksamisesta, se on minun mielestä tärkeätä.
Voimia toivotan

[Vaimoke]

Moni asia kertomuksessasi kuulostaa tutulta. Oma puolisoni on vähentänyt, 4 vuotta sitten joi itsensä känniin/sammuksiin asti joka päivä, nykyisin menee useita viikkoja, joissa kuukausia ettei juo edes minun huomattavissa olevaan humalaan. Hän ei ole lopettanut, vaan saattaa ottaa 2-3 annosta oluen muodossa iltamyöhällä. Niissä lukemissa ja kohtuukäytön rajoissa kun pysyy niin kaikki on ok, meillä menee todella hyvin. Mutta jos juominen lisääntyy, alkaa ilmenemään kuvailemasi kaltaista käytöstä myös miehen ollessa selvinpäin, minä sanon sitä kuivahumalaksi. Jos hän vetää kännit niin siitä ei seuraa meille mitään hyvää, silloin minussa on aivan kaikki viat ja virheet, kuulemma kohtelen häntä kaltoin, hän on maailman onnettomin mies kun joutuu minun kanssa elämään, ja mies hakemalla hakee aihetta riitaan, haukkuu, vähättelee ja mitätöi minua minkä ehtii, hän kiihdyttää itse itsensä suuttumuksen ja jopa raivon valtaan eikä auta vaikka minä olisin ihan hiljaa tai pyrkisin pysymään loitommalla. Kolmesti hän on näissä tilanteissa käynyt minuun käsiksi, lähinnä töninyt, ja näitä väkivaltatilanteita on sitten selvitelty ammattiauttajienkin avulla, kun kolmannen kerran jälkeen läksin turvakotiin. Nykyisin hän ymmärtää ettei me voida olla saman katon alla kun hän on humalassa, ja hän on hiljalleen tehnyt matkaa kohti lopettamista. Meillä syynä näihin vaikeisiin jaksoihin on joko kuivahumala, krapula tai useamman päivän tissuttelun jälkeinen masentunut mieliala ja vaikeus käsitellä näitä tunteita muutoin kuin juomalla, kun aiemmat vuodet on kuluneet niin että kaikki vaikeat tunteet on turrutettu juomalla, mutta nehän eivät ole menneet mihinkään vaan minkä taakseen jättää edestään löytää ja nyt on opeteltava toisenlaiset keinot niiden käsittelyyn.

[raakku]

Kuinka tutulta kuullostaakin! Meillä on taisteltu vuosia alkoholismia vastaan. Pidempiä jaksoja on ollut. Keväällä luulin että on juomatta, mutta näin ei ollutkaan. Asutaan eri asunnoissa, eri kaupungeissa. Kuulinhan sen puhelimessa, muta olin "hullu tai vainoharhainen". Sitäkään asiaa ei ole käsitelty. Kesällä olimme aika paljon erillään. Mies mökillä ja minä missä milloinkin. Ilmeisesti ei juonnut. Syksy on ollut rankka koska asioista ei vieläkään puhuta. Luotto mieheen on mennyt. En oikein jaksa puhua puhelimessa onko ottanut vai ei. Viikonloppuisin ollaan oltu yhdessä. Kaikki lämpö ja läheisyys väliltämme on kadonnut. Elämä on aika raskasta miehen mielestä ja sen kyllä huomaa. Itse saan voimiani takaisin kun olen kaksin pojan kanssa, mutta viikonloppuna taas masentaa ja tekee mieli ottaa unilääkkeitä tai rauhoittavaa. Eniten ärsyttää kun asioista ei puhuta. Viime viikonloppuna jätti minut sohvalle itkemään ja meni lukemaan kirjaa makkariin. Mielestä mieheni käytös on passiivisaggressiivista. Sanoo että rakastaa. Kun kysyn että haluaako pitää avioliiton kasassa vastaus on että kyllä, mutta käyttäytyminen ei siitä kyllä kerro. Olen hakenut keskusteluapua TK:sta, mutta aikoja saa vasta helmikuulle. Mies ei hoida alkoholismia mitenkään muuten kuin antabusta syöden. Eli ei mitenkään. Olen ehdottanut että menisi jonnekin mistä saisi tukihenkilön. Tämä yksinäisyys tuntuu sydämessä fyysisenä kipuna.

[Vieras]

Mielestä mieheni käytös on passiivisaggressiivista. Sanoo että rakastaa. Kun kysyn että haluaako pitää avioliiton kasassa vastaus on että kyllä, mutta käyttäytyminen ei siitä kyllä kerro..

Tämä on tuttua mullekin. Lopetin suhteen sitten yksipuolisella päätöksellä useammanvuoden venkoilun jälkeen. Oma elämä vaan valuu hukkaan siinä ihmetellessä ja toivoessa. Meilläkin niin kovasti rakasti ja halusin jatkaa, kuitenkaan ei halunnut tehdä asioidn eteen yhtään mitään. Jos puheet ja teot ovat ristiriidassa, niin eiköhän ne teot ratkaise. Jos tapaamisten jälkeen on aina paha olo, sekin on hyvä signaali, että ehkä on parempi jatkaa eteenpäin yksin.

Alkoholismi on vaikea ja monimutkainen sairaus ja läheinen alkaa pikkuhiljaa siinä pyörityksessä sairastua itsekin sekä henkisesti, että fyysisesti. Tämä heijastuu omaan lähipiiriin, kuten lapsiin ja ystävyssuhteisiin. Jos asiaa pohtii järkevästi, niin eikö itse rakastaessaan hakeudu toisen seuraan, ole valmis puhumaan ja yrittämäänratkaista asioita? Samahan se on sillä juovalla; jos oikea halu on pitää suhde kasassa, hän hakeutuu hoitoon, pariterapiaan, hänessä näkyy halu hoitaa itseään ja pelastaa perhe. Jos näitä ei näy, miksi oikeastaan itsekään enää roikkuu kuoleessa suhteessa? Sitä jatkoin kauan itsekin, elättelin toiveita ystävyydestä eron jälkeen. Ex-puoliso sanoi toivovansa samaa. No, loputulos on se, ettei hän tee koskaan aloitteita tapaamisiin, ei soita vaan korkeintaan laittelee kännissä tekstiviestejä. Sama ristiriita sanojen ja tekojen välillä vaan jatkuu, hän tuntuu olevan myös katkera ja vihainen. On kuulemma jätetty yksin. Se on varsin huvittavaa, kun minä jäin suhteen aikana ongelmieni kanssa täysin yksin ja mitä vaikeampi tilanne minulla oli tai oisin tarvinnut apua, sen varmemmin mies oli humalassa ja suorastaan heittäytyi niin pirulliseksi kuin osasi lähinnä lisäten taakkaa ja rasitusta.

Sitä kuvittelee, että oma tilanne on ainutlaatuinen, mutta alkoholismi saa aika usein aikaan samat käyttäytymistavat ja ongelmat. Jos se sitten vaikuttaa aivotoimintaan sekä suoraan, että sen riippuvuuden kautta. Kaikki ei raitistu ja jos yriryksistä huolimatta ei saa aikaan edes keskustelua, miten yhdessä voisi olla sairaudesta huolimatta, saattaa olla parempi jättää juova rauhaan; antaa hänen elää omaa elämäänsä ja keskittyä itse omaansa. Itse tykkään, kn vitrallinen erokin on selvä, joten taloudellisia yllätyksiä velkojen tai muun paskan muodossa ei tule. Tilanne alkoholismin suhteen jos joskus muuttuu ja mies ottaa yhteyttä itse, voin miettiä asiaa sitten. Nyt elän omaa elämääni.