Olet täällä

Pelastan itseni

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja huoleton » 4.9.2020 15:21:16

Hei! Kyllähän se pidemmän päälle eniten loukkaa kun aina valitaan päihteet. Sain kaikki viimeisetkin tavarat haettua, ja mies ei ollut siellä onneksi. Mies kyllä väittää rakkaudesta minut jättäneensä, mutta todellisuudessa epäilen vahvasti. Mut pakkohan nuo toilailut on jollain oikeuttaa.. Helpotti kun sain tavarat pois. Ei enää tarvitse olla missään väleissä. Kun kerta viina ja huumeet on tärkeimpiä, olkoot sitten niiden kanssa keskenään. Onneksi en ihan satasella ollut suhteessa mukana. Talven eron jälkeen jatkan siitä mihin silloin jäin.
huoleton
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.9.2020 17:02:15

Olen kyllä kuullut sellaisesta, ettei päihderiipuvainen halua vetää kumppaniaan mukaansa, kun huomaa häviävänsä taistelun juoma- ja käyttöhimoja vastaan. Tämä kerrottuna muille eikä sille kumppanille manipulointimielessä. Eli voi se syy olla ihan oikeasti välittämistäkin.
Mutta sulla on nyt itsenäinen elämä edessä: opintoja, musiikkia ja mitä aika tuokin tullessaan. Mä olen aina rakastanut syksyjä, koska on mahdollisuus suunnata kaikki uudelleen. Kaipa se on muistuma kouluajoista ja uudesta penaalista, puhtaista vihoista ja kasvusta.
Vieras
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja huoleton » 24.9.2020 21:00:01

Alkushokki erosta oli aika kauhea, mutta jotenkin pärjäsin. Syytän itseäni edelleen vähän väliä kaikesta.. Etten ole arvokas että minua rakastettaisiin, minusta välitettäisiin. Ehti olla jo hieman parempi viikko välissä ja nukuin ja söinkin jo. Kunnes tapahtui äkillinen kuolemantapaus lähisuvussa, taas. Olen samalla ottanut takapakkia eron kanssa jotenkin.. Olen ollut todella itsetuhoinen ja itsemurha on pyörinyt mielessä joka päivä ja olen saanut paniikkikohtauksia. Apua en oikein ole meinannut saada... Epätodellinen olo vaan jatkuu ja mietin sairastunko kohta psykoosiin tms. Mietin, että vaikka kuinka on alkoholisti tai narkkari, eivätkö he välitä edes silloin kun tälläiseen tilaan saattavat toisen ihmisen, jonka kanssa jakanut elämää.. En pysty käsittämään miten kukaan voi hylätä ihmisen jota rakastaa. Ja sitten hiipii ajatus, ehkä hän ei rakastanutkaan ja kaikki oli valetta. Joka tuntuu vielä pahemmalta. Ajatukset kiertävät kehää että ainoa tapa lopettaa tämä kipu ja estää pahoja asioita tapahtumasta, on kuolla. Lääkäri määräsi mietoja rauhoittavia, mutta en osaa sanoa onko niistä hyötyä. Tuntuu että ihmisillä on edes jotain miksi jatkaa. Itselläni tuntuu että elämä tuhoaa kaikki haaveet, ja sairastelen jatkuvasti, eikä se tule loppumaan kun sairaus on elinikäinen. Ahdistus on ollut nyt myös fyysistä, kurkkua kuristaa koko ajan.. Miksi jatkaa elämää kun sillä ei ole minulle mitään tarjottavaa ja joudun yksin kotona olemaan kivuissani ja edessä vain uusia leikkauksia ja sairauksia. Ei lapsia, ei töitä, ei mitään mistä pitää kiinni. En näe miten kukaan olisi tilanteessani tyytyväinen tai onnellinen. Tuntuu että elämön tarkoitus on, että kärsin mahdollisimman paljon. Yksin. Ilman ketään ja ilman tukea. Ex oli mitä oli, mutta ei minulla ole muitakaan.. Tein itsemurhakirjeenkin jo. Rauhaa ei ole tiedossa. Lapsesta asti vain kaltoinkohtelua, sairastamista ja hylkäämistä.. Ei tämä ole elämää. Moni olisi luovuttanut jo murto-osalla mitä minulle on käynyt..
huoleton
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja Vieras » 24.9.2020 21:46:13

Nyt kuulostaa kyllä pahalta. Tarvitset apua. Soita kriisipuhelimeen ja juttele jonkun kanssa, että saisit kelat poikki.
Sulla on kolme ongelmaa: addikti-ex, sairus ja suru läheisen kuolemasta. Otan osaa kaikista ja toivotan sulle jaksamista kestää noita suruja yhtäaikaa.
Mutta silti: olet arvokas ihminen ihan itsenäsi, etkä voi oikeasti nähdä tulevaisuuteen. Muistan omalta kohdalta sen, kuinka ajattelin, että kun päihdeongelmainen jätti, se johtuisi mun ominaisuuksistani tai arvottomuudestani. Tai jonkun kilpailijan suurenmoisuudesta.
Nyt olen ollut toisen ihmisen kanssa jo vuosikymmeniä ja näen mun jättäneet ihmiset tuuliajolla olevina ja kykenemättöminä pitkiin suhteisiin. Kyllä heillä tunteita on, muttei kykyä elää yhdessä muuta kuin on-off-suhteissa.
Tarvitset varmaan myös lisää hoitoa sairauteesi, jos sulla on kipujakin. Alä luovuta.
Vieras
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja huoleton » 29.9.2020 21:13:03

Juu ei ole hyvä tilanne ollenkaan... Kriisipuhelimet ym keskustelu ei ole auttanut saamaan tuota kelaa poikki, junnaa vaan paikallaan. Päässä humisee aikalailla ja vähän väliä putoan mustaan kuiluun kaikkien asioiden vuoksi. Sitäpaitsi, kriisipuhelin vastaa neljäsosaan puheluista, luki niiden sivuillakin kun oon ihmetellyt etten pääse läpi. Ihan jäätävää. Tää on nyt kestäny kaks kuukautta suurinpiirtein ja alkaa olee ihan loppu taistella sitä itsaria vastaan. Vituttaa kun mt palvelut on täynnä päihdeongelmaisia joista moni ei ees yritä, ja mä jään vaille tukea. Ihankuin ei olisi mitään arvoa. Oon kyl käyny aiemmin jo terapiassa pitkään vanhojen traumojen vuoksi yms, mutta nyt tais läikkyä yli pahemman kerran. Kun niin paljon oon ponnistellut, hankala jaksaa tehdä se monta kertaa. Ihankun elämässä ei mitään muuta olisi.
huoleton
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja Vieras » 30.9.2020 17:33:04

Täällä on vähän hiljaista. Toisella keskustelupalstalla entisessä Vauva-lehdessä on pitkä ketju nimeltä Läheisriippuvuudesta eroon. Sun ehkä kannattaisi lukea se, niin huomaat kuinka paljon on saman asian kanssa kipuilevia.
Vieras
 

Re: Pelastan itseni

ViestiKirjoittaja huoleton » 5.10.2020 16:10:22

Hei. Juu, läheisriiåpuvuudesta olen saanut tietoa niin että alkaa jo korvista tulemaan ulos.. En koe olevani läheisriippuvainen, ennemmin sitoutumiskammoinen. Harva kykenee lähtemään silloin jos miehellä on itsemurhayrityksiä ym vastaavaa useampia. Sitähän on paniikissa koska mulle päihteet=itsemurhayritys tämän ihmisen kohdalla. Varmaan koska sitä yritti sitä 3 kertaa plus muut sekoilut. Läheisriippuvaisille on kyllä apua, mutta mites me muut? Samankaltaisia asioita tietty on varmaan kaikilla, kun ei parisuhde koskaan ole mikään suoraviivainen asia. Kaipaisin kovasti jotain paikkaa, missä ei kovin herkästi siirryttäisi siihen läheisriippuvuus kuvioon, tuntuu omat ongelmani jäävän jalkoihin, ja koen se vähän epäreiluna.
En myöskään koe olevani masentunut. Olen ollut aiemmin, ja tämä ei ole sitä, vaan pahaa ahdistusta. Itsetuhoiset ajatukset ovat mielessä lähinnä sairastamisen vuoksi, ja nyt kun mielikin krakaa, mietin olenko oikeasti vain kodin vankina, sillä tämä on jatkunut vaikeana jo vuosia. Exän sekoilu ja minun laiminlyönti triggeröi kaiken vanhan pintaan. Tapahtumista olen vuosia käynyt jo juttelemassa, olen avun piirissä, ja se ei ole riittävää, vaikka olen asiakas, ei välillä ole hoitoa koska ei ole lääkäriä tai hoitajaa. Terapeutteja en ole löytänyt kymmenistä yhteydenotoista huolimatta. Yrityksestä tämäkään ei ole ollut kiinni. Turhauttaa, väsyttää ja ärsyttää. Terveydenhuolto on aika huonolla tolalla Suomessa, ja vasta kun ei ole voimaa apua hakea, sitä ehkä saattaa saada. Odotetaan että voi "tarpeeksi huonosti". On eri asia olla masentunut, kuin triggeröitynyt jatkuvasti, ja fyysisestikin ahdistunut ettei syö tai nuku.
Näitä taloja on palasista rakennettu jo useammin, siksi tuntuu aika toivottamalta. Osa sairauksistani on elinikäisiä, ja koen syvää epätoivoa ja yksinäisyyttä. Kun muutenkin elämä potkinut päähän, ja kokenut paljon pahaa jo lapsuudessa, ei ole oikein uskoa parempaan. Koska sitä hetkeä ei ole ollut aiemminkaan. Vain lisää paskaa niskaan terveyden, ja muun elämän alueilla. Kuolema näyttäytyy minulle lepona, ja rauhana. Olen jo tottunut takaumiin, eikä ne elämääni enää hetkauta yleensä ainakaan, mutta kun kaikki vakiona menee päin helvettiä vaikka hakisin ajoissa itselleni apua, tai tekisin kaiken ns oikein. Kaikki vaan viedään minulta pois, kun olen todella pieniin asioihin joutunut kiinnittämään elämänhalua, esim "pystyn kävelemään tänään ihan ok", ja ainakin olen voinut turvautumaan omaan mieleeni. Nyt kun sekin sanoo itsensä irti, voin kai heittää hyvästit ajatukselle että joskus voisin edes jotain töitä vielä tehdä. Jos ei ole mahdollisuutta tehdä töitä, käydä koulua, tavata ihmisiä, ja on vain kotona yksin, ei oikein jaksa enää uskoa parempaan. Moni lähtee oman käden kautta jos olisi yksikin asia, mitä mulla on käynyt. Siksi mietin, että kun muita ymmärretään, miksi täältä lähtee, miksi ei minua.
huoleton
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa