[eleena]

Minä olen alkoholistin vaimo. Olemme olleet yhdessä monta vuosikymmentä ja elämä yhdessä on ollut mukavaa ja antoisaa monista vastoinkäymisistä ja sairauksista huolimatta. Mies on eläkkeellä, itse olen vielä työelämässä.
Viime vuodet on tuoneet avioliittoon kolmannen osapuolen, jonka kanssa elämisessä on minulla vaikeuksia. Mies "harrastaa" kaikkia typeriä alkoholistin temppuja, valehtelee menoistaan, ilmoittaa käyvänsä apteekissa ja käykin alkossa, piilottelee pullojaan mitä naurettavimpiin paikkoihin, ryyppää vain kotona vessassa, ilmoittaa ettei aio lopettaa juomistaan, uhittelee kuolemalla, suuttuu, jos minä pyydän itselleni ymmärrystä tai lohdutusta, ei puhu juomisestaan kenellekään muulle, ei suostu olemaan yhteydessä päihdehuoltoon, esittää muka selvää, vaikka kaikkihan sen kännitilan sopertelusta kuulevat.
Elämä onkin rajoittunut alkoholistin toiveiden mukaisesti, emme oikein tapaa ketään, emmekä yhdessä käy missään.
Olen itkenyt paljon näiden vuosien aika ja säälinyt itseäni ja häntä. Mutta nyt tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa siltä, etten enää välitä, en puhu asiasta, enkä muutenkaan pyri keskustelemaan. Juokoon, jos se on hänelle se ainoa tärkeä asia. Hän ei kuitenkaan ole minulle väkivaltainen eikä ilkeä, joten ehkä minä vain voin tyytyä osaani. Tottakai olen ajatellut pois muuttoa, mutta en halua muuttaa pois ihanasta kodistamme, kun toinen asunto merkitsisi turhaa suurta rahanmenoa ja muuttaminen valtavaa vaivannäköä.
Onkohan mahdollista elää yhdessä, rauhallista ja turvallista ikäihmisten yhteiseloa, johon kuuluu myös vastenmielinen kolmas pyörä, se miehelle kaikkein tärkein asia?

[liisa ihmemaassa]

Ei mitään toivoa paremmasta. tilanne hankaloituu päivä päivältä. Jos luulet asioiden hoituvan ihan itsekseen rakennat pilvilinnoja.
Asuin alkoholistin kanssa monia vuosia ja lopulta, (perintö) sain ostettua pienen asunnon kauempaa maalaiskaupungista vaikkakin teki kipeää muuttaa pois kodista ja suvusta sekä tuttavista.
Tätä nykyä mieheni köpöttelee keppi kädessä kapakoihin, niihin on päästävä joka jumalan päivä. Velkaa joka puolelle ja asunto ulosotossa.
Onneksi hänen lainoja, en ole kirjoittanut alle yhtäkään.
Yksinäistä täällä ja varsinkin nyt korona-aikana mutta paras ratkaisu luulisin.
Tsemppiä ja hyviä päätöksiä.

[Vieras]

Hei Eleena!
Joskus varmaan voi olla ihna hyväkin ratkaisu jäädä, jos yhteistä omaisuutta on, kenties ikääkin, eikä tilanne kotona ole mitenkään uhkaava.

Häpeä ja asian salailu tahtoo eristää muista. En tiedä olisiko tilanteessasi mahdollista hakeutua ennemän kodin ulkopuoliseen elämään, jos kotiin ei oikein voi ketään kutsua? Onko kesämökkiä, sukulaisia, lapsia? Jos mies ei halua minnekään, eikä häntä voikaan mukaan ottaa "pilamaan" kaikkea, ehkä voisit irtautua lempeydellä, antaa hänen juopotella kotona isompia kyselemättä hänen menemisistään ja alkaa itsekin mennä ja tulla. Ehkä tutuille voi ohimennen halutessaan mainita alkoholiongelmasta esimerkiksi syynä, ettei vierailut teille onnistu, mutta että näet mieluusti jossain muualla.
Jos olet ollut paljon kotona passaamassa ja aina saatavilla, mies tietysti voi vastustella alkuun ja pelätä hylkäämistä. Kannustaisin silti, että lähdet johonkn harrastuksiin, päiväretkille ja mitä ikinä keksitkin. Se auttaa teitä molempia, kun saat hengähtää ja keskittyä johonkin ihan muuhun. Silloin sitä jaksaa paremmin katsella ärtymättä sen alkoholiriippuvaisen touhuja silloin kun kotona on. Jos hän antaa sinun nukkua rauhassa, ettei metelöi öisin, niin sekin on paljon.
Kun saat enemmän omaa tilaa, olo on siinäkin parempi. Olisiko sinulla mahdollisuutta johonkin omaan harrastushuoneeseen jos tykkäät tehdä käsitöitä tai jotain?

Alkoholisti vaipuu apatiaan ja masennukseen sairautensa takia ja läheinen saa tosissaan tehdä töitä, ettei jotenkin (juomattakin) uppoa siihne samaan ankeuteen. Uskon, että elämää ihan siinäkin voi saada paremmaksi, pienin askelin varsinkin jos miehesi ei ole valtavan kova kontrolloimaan ja määräilemään sinua. Elelisi vähän kuin kämppikset samassa talossa, molemmilla omat elämät ja se yhteinen aika ja tekemisissä olo ei niin syväällistä ole, mutta että se säilyisi jotenkin ysävällisenä puolin ja toisin.

Hyvä kun olet miettinyt asioita. Uskon, että on paljonkintehtävissä elämänlaadun parantamiseksi ihna siinäkin, jos ero ei ainakaan vielä ole tarpeen.

[eleena]

Kiitos kannustavasta viestistä! Lukiessani viestiäsi tajuan, miten moni asia minulla edelleen on hyvin. Mies ei ole minulle paha eikä rajoita minun tekemisiäni.
Yleensä keskustelupalstoilla saa muilta neuvoksi vain sen, että jätä se mies, lähde kun vielä voit. Siksi olen ajatellut, että minulla on jotenkin vääristynyt kuvitelma siitä, että voisi olla mahdollista myös jatkaa avioliittoa siten, että minä löytäisin itselleni mielenrauhan, vaikka mieheni jatkaisikin juomistaan. Ehkä se olen kuitenkin minä ihan itse, joka aiheutan itselleni pahan mielen, raivostumalla turhaan hänen tekemisistään. Turhaan siinä mielessä, että raivostuminen ei yhtään paranna tilannetta, korkeintaan tuo vaan mielipahaa molemmille. Vaikka arvaan, että tämä on väliaikainen tunne, niin juuri nyt tunnen luottamusta kohtuullisen siedettävään tulevaisuuteen. Minulla on mukava työ, sukulaisia ja ystäviä, joita voin tavata (ainakin puhelimessa, koska korona). Meillä on minulle hyvin rakkaat koti ja mökki, jotka tekee ajatuksen erosta hyvin vastenmieliseksi, sillä en pystyisi lunastamaan niitä itselleni (ja näin eläkeiän kynnyksellä ajatus uudesta pankkilainasta ei myöskään viehätä). Ja itse asiassahan, kun asiaa oikein pohdin, miehenkin kanssa on paljon hyviä hetkiä, paljon enemmän hyviä kuin huonoja. Näin tämä avautuminen näköjään auttaa minua tunnistamaan omaa tilannettani paremmin. Kiitos!

[Vieras]

Kiitos kannustavasta viestistä!

Näin tämä avautuminen näköjään auttaa minua tunnistamaan omaa tilannettani paremmin. Kiitos!

Ero varmaan on paras ratkaisu silloin, jos on pieniä lapsia, jatkuvaa riitaa ja puolison juominen vaikuttaa arkeen liikaa tai on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Olen itse eronnut, mutta ymmärrä hyvin, että vuosikymmeniä yhdessä rakennettua elämää ei ole helppoa, eikä aina järkevääkään purkaa. Muutokset stressaisivat valtavasti molempia ja taloudellisen tilanteen heikentyminen saattaisi heikentää elämänlaatua ja terveyttä sekä kaventaa mahdollisuuksia tehdä asioita. Vuokra-asunnoissa on joskus todella ärsyttäviä ja meluavia naapureita, jolloin tilanne saattaisi senkin suheen olla hankalampi kuin vaikka asuessa omakotitalossa sen juovan, mutta jokseenkin säyseän puolison kanssa.

Saattaa siis hyvinkin olla, että sinun tilanteessasi riittäisi henkinen irtautuminen ja irtipäästäminen. Jätät mahdollisuuksien mukaan juomisen miehen asiaksi, etkä niin sitä pohdi tai vahdi. Hän on sairas ja varmaan riippuvuudestaan kärsii ja sitä häpeääkin, mutta jos kaikinpuolin harkittuasi tulet siihen tulokseen, ettei se omaa elämääsi liikaa hankaloita, keskityt vaan enemmän omaan elämääsi.
Mies ja miehen juominen on kuin sää; sille ei voi mitään, sen vain havainnoi ilman isompia tunnekuohuja. "Jaa tänään sataa ja mies on näköjään aika humalassa" ja tekee niitä asioita, mitä sinä päivänä voi ja haluaa tehdä.

Eihän näiden alkoholistien varaan voi juuri mitään laskea, mutta sekin on jo paljon, jos hän hoitaa kuluista oman osuutensa, eikä esimerkiksi velkaannu. Eikä raahaa ryyppyremmiä kotiin mellastamaan. Kyllähän se parisuhde tai henkinen yhteys murenee aika ohueksi, kun sitä toista ei enää oikein alkoholismin alta tavoita. Samoin katoaa muistisairaskin puoliso. Niin kauan kuin se elämä sujuu kohtalaisen hyvin, kaipa sitä yhteiseloa voi ihan hyvin jatkaa. Omalla käytöksellää voi pyrkiä pitämään ilmapiirin myönteisenä. Kun ei odota toisen olevan selvä, niin eihän silloin niin petykään. Ja kun ei painosta mihinkään lupauksiin lopettamisesta, ei pety siinäkään.

Nauti tosiaan kodista ja mökistä. Ihana syksykin tulossa. Voimia ja iloa sinulle!