Olet täällä

Kun läheinen on päihderiippuvainen

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Murmeloni » 11.11.2020 13:30:20

Olen alle kouluikäisen lapsen äiti. Olen eronnut lapsen isästä pari vuotta sitten. Miehellä on ollut päihdeongelma vuosia. Miehen kanssa lapseen liittyvistä asioista keskustelu sujuu kun hän on selvinpäin. Ongelmia tuottaa yleensä se, että hän palaa parisuhteen ajan ongelmiin, pommittaa viesteillä ja puheluilla, ja vaatii keskustelemaan ja läpikäymään vuosien takaisia asioita. Itse haluaisin olla tekemisissä vain lapseen liittyvissä asioissa.

Luottamus on hankalaa koska en voi luottaa lapsen isän sanomisiin siitä, että ottaa tytön esim. jonakin viikonloppuna luokseen yöksi. Pari kertaa on käynyt niin, että ollaan sovittu, että lapsi menee vklp isälleen mutta ilmoittaa perjantaina, että onkin muuta menoa tai sitten joudun viemään lapsen itse isälleen. Pari kertaa on käynyt niin. että olen vienyt lapsen ja sitten illalla tulee viestiä, että lapsi haluaa kotiin.

Joudun varmistamaan että isä on selvinpäin ja sen, että lapsi haluaa jäädä isänsä luo yöksi. Haluan jakaa näitä omia kokemuksia tietäen, että muillakin on samanlaisia raskaita kokemuksia. Hankala sopia omia menoja kun ei ole varmuutta siitä onko lapsi koko vklp tai yhden yön isällään.

Toimin vertaisena kotikanava keskustelu alueella teemaviikkojen ajan.

Murmeloni
Murmeloni
Vertainen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 2.11.2020 14:48:52

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Ananaskuu » 11.11.2020 21:16:23

Kiitos kun jaoit sun tarinan! Voin samaistua sun tekstiin paljon. Mun lapsen isä on myös päihdeongelmainen, alkoholisti. Luottamus on meilläkin iso ongelma. Itse en luota ennen kuin omin silmin näen hänen olevan selvinpäin, hän taas ei voi ymmärtää miksen luota 100%.. Meillä ei ole yökyläilyjä, mutta voisin kuvitella kaiken olevan minun vastuulla ja hän saattaisi tehdä juuri tuommoisia temppuja, että juuri nyt ei sovikaan..

Olen miettinyt, miksi kaiken pitää olla mun harteilla? Miksi juuri mä oon se, joka järjestää kaiken ja sitten myös on lapsen tunteiden kanssa, kun asiat eivät mene suunnitellusti? Oon myös miettinyt, että jos en vaan mahdollistaisi kaikkea, jäisikö isä meidän elämästä vai ottaisiko oikeaa vastuuta..

Tsemppiä sulle kovasti arkeen lapsen isän kanssa! Toivottavasti saatte asiat siihen pisteeseen, että voitte olla vain lapsen asioiden tiimoilta yhteydessä :)
Ananaskuu
Vertainen
 
Viestit: 20
Liittynyt: 23.4.2020 12:31:19
Ollut raittiina

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Mia N. » 12.11.2020 13:50:42

Hei, olen Mia ja toimin vanhemmuuden teemaviikoilla ammattilaisena keskusteluissa. Nämä voivat kuulostaa hyvin yleistetyiltä asioilta, mutta jospa saisitte katsottua asioita kauempaa tai joku toinen lukija saisi näistä uusia ajatuksia.

Erotessa lasten vanhemmat eroavat parisuhteesta, mutta vanhemmuus suhde jatkuu edelleen, mikäli molemmat vanhemmat ovat mukana lapsen elämässä. Erotessa pariskunnan on hyvä käydä yhdessä läpi elettyä elämää ja eroa, mikäli se vain on mahdollista. Tähän parisuhteen selvittely -vaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä, vaan suhde muuttuu vanhemmuus suhteeksi. Vanhemmuus suhteeseen kuuluvat nimenomaan keskustelut siitä, mikä on lapsen parhaaksi missäkin tilanteessa. Ajatus siitä, mikä on lapsen parhaaksi voi kuitenkin olla vanhemmilla hyvin erilainen. Kun mukana kuviossa on päihdeongelma, asiat vielä mutkistuvat. Vastuussa oleva päihteetön vanhempi usein pohtii, onko lapselle parempi se, että tukee suhdetta päihteitä käyttävään vanhempaan vai pitääkö lasta suojata. Olen kuullut vanhempien miettivän näissä tilanteissa myös tulevaisuuden näkökulmasta asiaa. Mitä lapsi sanoisi täysi-ikäisenä: kiitos, kun minun ei tarvinnut nähdä päihteidenkäyttöä tai että suojasit minua jatkuvilta pettymyksiltä, kun tapaamiset eivät toteutuneetkaan. Vai kiittäisikö hän sitä, että jaksoit tukea suhdetta vaikeankin ajan yli ja olen oppinut tuntemaan myös isäni. Kukaan ei ole tulevaisuuden lukija, emmekä voi varmuudella tietää mikä on kenellekin oikea ratkaisu. Jokainen tekee parhaan mahdollisen ratkaisun siinä tilanteessa niillä tiedoilla ja taidoilla mitä käytettävissä on.

Mistä te Murmeloni ja Ananaskuu olette kokeneet saavanne parhaiten apua? Itse ohjaisin tällaisissa tilanteissa keskustelemaan esimerkiksi lastenvalvojan kanssa, miettimään valvotun tai tuetun tapaamisen vaihtoehtoa tai valvottua vaihtoa. Esimerkiksi tuetussa tapaamisessa isällä on saatavilla tukea hankalissa tilanteissa, vaikkapa silloin, kun lapsi ikävöi äidin luo. Lisätietoa tapaamisista: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja- ... ttu-vaihto
Anonyymiä keskusteluapua löytyy myös Ensi- ja turvakodin liiton on vauvaperhe ja päihteet chatistä, joka aukeaa osoitteessa http://www.vauvaperhe.fi.
Mia N.
Lapsilähtöinen päihdetyö
 
Viestit: 13
Liittynyt: 2.11.2020 10:49:27

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.11.2020 18:42:48

Minusta äidin tehtävä ei ole ylläpitää lapsen ja päihdeongelmaisen isän suhdetta; tietysti se pitää mahdollistaa, mutta sitä suhdetta on turha isän puolesta koittaa "hoitaa".

Mitäs jos vaan kokeilette, millä tavalla iskä pitää yhteyttä lapseen ja kantaa vastuun tapaamiseista, jos itse lakkaatte hössöttämästä ja huolehtimasta kaikkea miehen puolesta? Liian helposti se huolehtiminen vaan jatkuu eronkin jälkeen ihan liikaa. Tietysti niitä pettymyksiä tulee sittenkin; iskä ei tule, peruu tai lapsi palautetaan etuajassa, mutta näkeehän siinä edes sen, ottaako isä vastuuta tapaamisten suunnittelusta tai mstään muustakaan, vai eikö hänestä kuulu mitään. Epävarmuus on ikävää, mutta sehän on läsnä jo nytkin. Jos tapaamiset alkavat jäädä ja harventua, sittenhän elämä tasaantuu ja isän varaan ei sitten enää turhaan mitään laskekaan.

Lopulta se on isän vastuulla ja hänen valintansa, luoko ja ylläpitääkö suhdetta lapseensa. Väkisin vääntämällä sitä ei synny vaikka kuinka patistelisi.
Vieras
 

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Alexia » 19.11.2020 14:32:54

[quote="Vieras"]Minusta äidin tehtävä ei ole ylläpitää lapsen ja päihdeongelmaisen isän suhdetta; tietysti se pitää mahdollistaa, mutta sitä suhdetta on turha isän puolesta koittaa "hoitaa".



Ajattelen paljon samoin. Lukuisten pettymysten, petettyjen lupausten ja toiveiden jälkeen, päätin että lapseni isä ei syö mun energiaa sillä petyin aina uudestaan. Sitä en halua pojalleni. Vedin rajan ja ajattelen että yksikään sana ei merkitse mitään vaan ne teot. Jokaisen täytyy itse löytää se halu kuntoutua, ei niin että minä kannattelen häntä. Mut näitä tilanteita on niin erinlaisia ja eristä lähtökohdista ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Minun ja lapseni isän suhde ei ollut rakkaus suhde, ehkä siksi minun oli helppo raja vetää. Lisäksi lapseni ei ole luonut suhdetta isään vaikka hänet on joskus nähnytkin. Sekin vaikuttaa että isä on niin kiinni kovien huumeiden maailmassa, etten voisi kuvitella siihen yhtälöön isä&poika suhdetta. Todellakin toivoisin että lapsella olisi isä, mutta mun tapauksessa ,minun piti ajatella minun ja lapseni parasta. Mut todellakin tilanteet aina niin erinlaisia.
Olisi mukava kuulla mitä muutkin ajattelee asiasta ja saada keskustelua ja erinäkökulmia :)
"Pimeistä hetkistä,saavat kukat alkunsa"
Avatar
Alexia
Vertainen
 
Viestit: 87
Liittynyt: 23.4.2020 09:30:59

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Vieras » 19.11.2020 17:34:38

Alexia, vaatii tosiaan jonkinlaisen havahtumisen, että osaa erottaa asiat jotka kuuluu sille päihderiippuvaiselle itselle kuuluvista. Moni jatkaa eron jälkeenkin liiallista vastuunkantamista exästään/lapsen isästä ja koittaa elää hänen elämäänsä tai saada hänet toimimaan "oikein".
Osasta isistä ei päihdeongelmansa takia ole isän hommaa hoitamaan ja osa ei haluakaan. Jotkut voivat pysyä etäällä lapsesta ihan suojellakseenkin tätä ikävältä päihdemaailmalta.
Mun näkemyksen mukaan on parasta miettiä omaa rooliaan vanhempana ja satsata voimavarat siihen, eikä siihen, että eron jälkeenkin vaan jatkaa sen exän muuttamisyrityksiä ja raitistamisyrityksiä, tälle kertaa lapsi tekosyynä, vaikkei ehkä itse osaa päästää irti.
Varmaan janalta tahallisesta vieraannuttamisesta väkisin oman toiveen mukaiseksi isäksi puskemisessa löytyisi joku järkevä toimintatapa, jossa on yhteistyökykyinen, jos lapsen isä itse haluaa luoda lapseen suhteen ja olla tämän elämässä. Onhan mahdollista myös valvotut tapaamiset, jos sosiaalitoimi näkee ne turvallisimmaksi vaihtoehdoksi.
Ehkä pohtimisen arvoinen asia on aina ne omatkin motiivit.. onko se lapsen paras vai kumminkin joku tarve itse roikkua siinä exässä ja lapsi verukkeena päästä jotenkin edelleen huolestuneena vahtimaan häntä tai toive raitistaa mies ja saada se oman toiveen mukainen ehjä perhe.
Minä nykyisellä ymmärryksellä antaisin tilaa ja lapsen isän itse päättää, onko lapsen elämässä ja minkä verran. Väkisin puskeminen saattaa lopulta olla lapsellekin huono asia, pedata pettymyksiä ja pahimmillaan olla vaarallistakin.
Vieras
 

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Ananaskuu » 23.11.2020 20:01:19

Mietin itse paljon, yritänkö vain epätoivoisesti pitää isästä kiinni ja raitistaa häntä - saisihan lapsi siinä samalla isän. Omasta kokemuksesta tiedän, ettei raitistuminen ole mahdollista kuin omasta tahdosta. Vaikea jättää pallo vain toisen varaan, mutta sitä olen tässä yrittänyt tehdä. Samalla pelko, että petän lapsen, kun en kaikkea tee isän näkemisten eteen - mutta suurempi pettymys on tulevassa, jos isää ei oikeasti kiinnosta..

Toivon, toivon kovasti. Mutta annan tämän mennä omalla painollaan ja hänen näyttää, mikä on hänelle tärkeää.
Ananaskuu
Vertainen
 
Viestit: 20
Liittynyt: 23.4.2020 12:31:19
Ollut raittiina

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Murmeloni » 26.4.2021 13:37:26

Hei,
Kiitos kaikille kommenteista. Olen jälleen Vanhemmuuden teemaviikkojen ajan vertaisena kirjoittamassa täällä.
Tilanne puolen vuoden aikana on enemmänkin kriisiytynyt kuin selkeytynyt. Edelleen toiveissani on, että isä voisi olla lapselle isä ja heillä olisi säännölliset, ennalta sovitut tapaamiset. Ja että me vanhempina voisimme olla väleissä ja jakaa vanhemmuuden vastuuta. Lapsella olisi tärkeää, että hänellä olisi molemmat vanhemmat. Tilanne kuitenkin on se, että edelleen kannan kaiken vastuun ja isä tapaa lastaan silloin, kun hänelle parhaiten sopii ja hän on selvinpäin. Isä lupaa lapselle, että tulee leikkimään ja lapsi pettyy, kun näin ei tapahdukaan.
Olen lastenvalvojan kanssa asiasta puhunut, mutta mitään konkreettista apua sieltä en ole saanut. Lapsen isä ei tule yhteisiin tapaamisiin viranomaisten kanssa. Minulle on ehdotettu myös perheneuvolan palveluita, jotta saisin itselleni keinoja auttaa lasta siinä, kun hän on pettynyt. Onko muilla kokemuksia perheneuvolan palveluista samanlaisissa tilanteissa? Entä millaista apua lastensuojelusta olette saaneet? Välillä tuntuu käsittämättömältä, että lapsen isän päihteidenkäyttöön ei puututa lastensuojelun puolelta, mutta omaa päihteettömyyttä joudun todistamaan.
Tiedän, että olen liiankin kiltti ja ymmärtäväinen ja isojen vaikeiden päätösten tekeminen on vaikeaa. Mistä olette saaneet voimaa ja rohkeutta?
Murmeloni
Vertainen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 2.11.2020 14:48:52

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Alexia » 29.4.2021 12:45:48

Hei!Murmeloni
Oletko ollut lastensuojeluun yhteydessä? Itsellä tilanne aika, sanoisinko hieman ihmeellinen. Lapsen isä siis vielä kiinni päihde- ja rikosmaailmassa. Hän ei ole pojan elämässä montaa kertaa tavannut. Yhteydessä ollaan harvoin, oikeastaan silloin kun hänellä on tsemppi vaihe vuodessa, se kestää korkeintaan parisen kk. Ensimmäiset vuodet halusin uskoa että kyllä se päivä vielä tulee, että poika voi sanoa että ” on minullakin isä” ja tietäisi mitä isä tarkoittaa. Valitettavasti se usko hukkui pian pettymysten alle. Sekä myös itseni ja poikani vuoksi en aio olla missään tekemisissä, ennen kuin saan nähdä mustaa valkoisella,että hänen elämä lähtee kantamaan. Isän puolen suvun mielestä olen kylmä nainen, kun en ajattele isä poika suhteen tärkeyttä. Mutta mun tehtävä onkin suojella tuota pientä poikaa ja itseäni. Tässä on tukena suomen laki ja lastensuojeluun soitin, jossa neuvottiin olemaan yhteydessä, jos se päivä tulee että he voivat alkaa tapaileen. Jos et ole soittanut, niin kannattaa 😊 mua siellä ainakin tuettiin jo puhelimitse 😊
"Pimeistä hetkistä,saavat kukat alkunsa"
Avatar
Alexia
Vertainen
 
Viestit: 87
Liittynyt: 23.4.2020 09:30:59

Re: Kun läheinen on päihderiippuvainen

ViestiKirjoittaja Mari K. » 4.5.2021 11:03:37

Hei Murmeloni!

Kiitos kun jaat tarinaasi! Olen täällä kotikanavalla lapsilähtöisen päihdetyön ammattilaisena mukana keskusteluissa Vanhemmuuden teemaviikkojen ajan.

Kerrot, että tilanteesi on kriisiytynyt enemmän kuin selkiytynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Kerrot toivovasi edelleen isän ja lapsen tapaamisten onnistumista ja sitä, että jakaisitte vanhemmuuden vastuuta. Kerrot myös lapsen pettymyksistä, kun tapaamiset peruuntuvat. On hyvin luonnollista ja ymmärrettävää, että koet tilanteen monella tavalla raskaana – sinulla on harteillasi sekä omat, että lapsesi surun ja pettymyksen tunteet. Minulle herää kirjoituksestasi tunne, että suhteesi lapsen isään on sinulle aika kuormittava? Oletko pohtinut asiaa oman jaksamisesi näkökulmasta, mitä tapahtuisi, jos rajaisit yhteydenpitoa turvataksesi omaa jaksamistasi?

Kuten Mia aiemmassa vastauksessaan totesi, vaikka vanhempien parisuhde loppuu, vanhemmuus jatkuu. Yhteistä, jaettua vanhemmuutta ei aina onnistu rakentamaan, vaikka kuinka haluaisi. Toisen vanhemman päihteiden käyttö on yksi merkittävä riski yhteiselle vanhemmuudelle. Mutta vaikka vanhemmuus ei ole jaettua, on se silti olemassa molempien vanhempien tahoilla. On tärkeää, että kannattelet lapsesi isän vanhemmuutta lapsesi mielessä – vastaat hänen kysymyksiinsä isästä, kerrot miten hän on saanut alkunsa, miten olette isän kanssa tavanneet. Näin lapsi pystyy rakentamaan mielessään omaa tarinaansa, johon kuuluu molemmat vanhemmat. Mutta viime kädessä isä itse kantaa vastuun omasta vanhemmuudestaan, tapaamisista ja suhteestaan lapseen.
On ymmärrettävää, että lapsi pettyy, kun ei tapaa isäänsä ja varmasti purkaa sen sinulle. Nämä tilanteet ovat varmasti raskaita sinulle? Ajattelen, että näissä tilanteissa voit hyvin sanoa lapselle, että sinuakin harmittaa, kun isä ei tullutkaan, ja olet surullinen asiasta – näin voit myötäelää lapsesi tunnetta ja tukea häntä siinä. Kerrot, että sinulle on tarjottu perheneuvolan palveluita, jotta saisit itsellesi keinoja tukea lasta, kannustan sinua ehdottomasti kokeilemaan millaista apua siellä olisi tarjolla.

Pohdit myös sitä, millaista apua lastensuojelu voisi tarjota. Kuten Alexia, myös minä kannustan sinua kysymään neuvoa tilanteeseen myös sieltä. Mielestäni sinun kannattaa avoimesti kertoa tilanteestanne ja siitä, miten paljon isän vanhemmuuden kannattelu ja tapaamisten järjestely sinua kuormittaa. On vastuullista ja lapsesi edun mukaista, että vedät itsellesi rajoja sellaisiin asioihin, jotka vievät voimavarojasi, sinun tärkein tehtäväsi on pitää huolta itsestäsi, jotta pystyt parhaalla mahdollisella tavalla huolehtia lapsestasi.
Ymmärränkö oikein, että järjestätte itse isän ja lapsen tapaamiset? Mia mainitsi aiemmassa vastauksessaan tuetun/valvotun tapaamisen, tai valvotun vaihdon mahdollisuuden, minäkin ohjaisin tällaisissa tilanteissa pohtimaan tämänkaltaisia vaihtoehtoja. Näistä kannattaa keskustella lastenvalvojan kanssa. Mitä ajatuksia tällainen sinussa herättää?

Toivon kovasti, että löydät rohkeutta ja voimaa tehdä itsesi, ja lapsesi hyvinvoinnin kannalta sopivia ratkaisuja. ❤

Terkuin, Mari
Mari K.
Lapsilähtöinen päihdetyö
 
Viestit: 8
Liittynyt: 3.2.2021 14:52:42


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa