Olet täällä

Kun mitään enempää ei voi luvata...

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kun mitään enempää ei voi luvata...

ViestiKirjoittaja Marmelaadi » 7.12.2020 19:15:36

Alkoholi on ollu ongelma koko suhteen ajan. En vaan nähny sitä ajoissa paetakseni, vaikka kaikki oli silmien edessä kokoajan ja kuulin lukuisia "juopon juttuja". Ne nosti aivot hälyytysvalmiuteen, mutten kuunnellu itteäni.
Raskasta taistelua on takanapäin, kunnes tuli viimeinen lupaus, sääntö, joita hän on ihan itse suhteen ajan tehny. Alkoholistin lapsena tiedän alkoholismista liikaakin, joten en ole vaatinu muuta, kuin kahta asiaa, että mä saisin olla jossain muualla, kun alkoholi maistuu (ei käyny), että suhde muuten jatkuu aivan normaalisti, mä vaan vietän sit yön poissa omassa talossani. Ja toinen asia, että tämä koti sitten rauhotettas alkoholilta, että mun ei tarvisi joka ilta miettiä millon se alkoholisti tulee ja millon mun elämäni mies. Latasin siihen lupaukseen kaikki toivoni, ja kerran lähtikin mökille kaljottelemaan, eikä se haitannu mua lainkaan. Se valoi uskoa että yhteinen matka jatkuu, ja tästä lupauksesta se pitää kiinni, kunnes ei pitäny... jotain tapahtu mun sisällä ku tajusin sen tulleen humalassa kotiin, kotiin jonka piti olla rauhotettu alkoholilta, tullaan sitte selvänä. Kaikissa mun tuntemuksissa on ollu sama kaava aiemmin, tosin siihen on ajan saatossa tullu lisäksi kehon ennakoivat oireet. Nyt ne alko perjantaina, enkä tienny mistä on kyse. Oksetti, ja aiva ku kantas säkillistä kiviä sisällään, tuntu etten saa henkeä. No sunnuntaina sitten se tapahtu. Että mies tuli humalassa kotiin. Mä ajoin sen pois täältä. Ja sinä yönä jotain tapahtu mun sisällä, tajusin ettei ole kerrassaan enää mitään mitä luvata. Ei mitään. Aamulla ei ahdistanu, normaalisti sellase jälkeen ahdistais niin paljon ja henki ei kulkis, pari päivää miettimistä mitä sanoa, ja kuunnella uusia lupauksia, taistella ittensä ns normaaliksi. Mut sinä aamuna mä hengitin, mies oli aiemmin tänä vuonna vannonu, et jos hän vielä ryssii, hän ihan itse kirjottelee avioeropaperit ja sinä aamuna, mä sanoin, et kunnei mitään sanojaan pidä, niin sen mä vaadin pidettäväksi, ja sen päivän aikana. Koko maailma nyrjähti sijoiltaan, ja mikään ei ole ku epävarmaa, mutta mä hengitän, olen vapautunu, ja mulla on niin vapautunu olo. Oon pohjattoman surullinen, että menetän elämäni miehen, mutta samalla kiitollinen siitä, että löysin itseni ja ymmärsin kaiken, hymyilen, pitkästä aikaa. Tunnen siitä syyllisyyttä, mutta silti jotenkin vaan olen helpottunu ettei ole enää mitään mitä luvata. Tästä alkaa pitkä ja vaikea prosessi, koska tästä ei voi vaan häipyä, ja mies tulee kuulumaan elämääni jatkossakin, mutta mun ei tarvi päästää sitä mun lähelle, ei epäillä, ei vouhkata, ja tuntea ahdistusta jatkuvasti ja se tuntuu vapauttavalta. Aivan ku olisin heränny uudelleen eloon ja näen kaiken niin kirkkaasti. Oon oivaltanu itsestäni niin paljon, niin valtavan paljon, ku kaikki kaava katkes ja sen sijaan että taistelin itteäni normaaliksi, mietin itseäni, tätä elämää, omia tunteita, tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Aiva ku olisin ollu vieras ihminen tässä jo pitkän aikaa, liian pitkän aikaa.
Tilanne on kaikesta huolimatta rauhallinen, keskusteluyhteys on, en vaan enää ole itsenipuolustuskannalla, koska olen irti kaikesta.
Vähemmän odotuksia, enemmän Elämää...
Marmelaadi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 7
Liittynyt: 5.12.2020 10:32:19

Re: Kun mitään enempää ei voi luvata...

ViestiKirjoittaja juhapetteri » 19.12.2020 22:57:57

Kun rauha laskeutuu pitkän ja uuvuttavan taistelun tauottua kestää kauan kunnes kaikki haavat umpeutuvat. Ajan myötä ne paranevat ja elämä voittaa. Maailma kirkastuu ja aurinko paistaa jälleen.

Tavoitat kirjoituksessasi karulla tavalla sen fyysisen tunteen, joka läpäisee koko kehon; sielun ja ruumiin pettymyksen karvaalla hetkellä kun petetyt lupaukset iskevät vasten kasvoja. Sillä pimeällä hetkellä ei löydy sanoja ja ajatuksetkin tuntuvat lyövän tyhjää. Tiedän tunteen. Hetken mentyä pettymys muuttuu katkeraksi vihaksi ja ehkä jyrkiksi sanoiksi; lauseiksi, jotka niin monta kertaa aiemmin on jo sanottu. Katkeruuskin lientyy ja jonkin ajan päästä ollaan taas lähtöpisteessä aivan niin kuin eksynyt palaa samaan paikkaan yhä uudelleen. Sen jälkeen puhutaan asiat halki kuten monesti - liian monesti - aiemmin. Sama vanha levy soi; levy, jonka osaa värssystä värssyyn ulkoa.

Tätä kaikkea kestää aikansa; usein liian aivan liian kauan.

Ajatuksesi siitä, että kumppanisi juopottelu tapahtuu toisaalla, kaukana kodistanne, oli hyvä, mutta sekään ei toiminut. Osoitit kypsyyttä kun kykenit olemaan tyyni kumppanisi ryyppyreissujen aikana. Kohdistit mielenkiintosi toisaalle, kenties omiin syviin ajatuksiisi ja selvisit. Kaiketi sisimmässäsi oli kuitenkin levotonta. Sitkeästi yrittämällä yritit pitää kulissia yllä mutta silläkin on aikansa. Onneksi sinun kohdallasi tragedia päättyi ja tuli aika riisua naamiot.

Kokemuksesta tiedän miten rankkaa parisuhteen päättäminen voikaan olla. Irtiotto on raju, mutta sen jälkeen hengitys kulkee helpommin. Onneksi sinulla ja kumppanillasi on keskusteluyhteys. Ehkä ajan myötä teille tarjoutuu mahdollisuus tarkastella yhteistä aikaanne uusin silmin; etäämmältä - tarkemmin.
juhapetteri
Vertaiskeskustelija
 
Viestit: 50
Liittynyt: 28.2.2020 13:32:10


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa