[Meridia]

Onko sinulla ketään läheistä jonka luokse mennä? Sosiaalitoimi/muu viranomainen voisi auttaa sinua saamaan kämpän, sinuna hoitaisin muuton ns salaa jolloin ilmeinen väkivallan uhka poistuu, eli mies ei voi käydä sinuun muuton aikana käsiksi. Muuta myös riittävän kauaksi! Miehesi kuulostaa olevan todella sekaisin ja saattaa olla vaarallinen. Seurantapalikka autossa kuulostaa kyllä jo ihan todella pahalta.

Tilanteenne on erittäin huolestuttava ja sinun on tuosta päästävä lähtemään niin pian kuin suinkin on mahdollista. Tavaraa saa aina uutta, elämiä on meillä täällä vain yksi!

[Vihdoinonnellinen]

"Olen mielessäni tehnyt paljon ajatustyötä muuton suhteen, miettinyt kaikkea huonekaluista ja asunnosta lähtien mutta konkreettinen lähtöajatus kauhistuttaa. Mies on suorastaan kauhuissaan jos ihailen jotakin myytävää taloa ja menee aivan sanattomaksi. En haluaisi pahottaa hänen mieltään"

Yritä ajatella sitä siltä kantilta, että kuinka paljon hän on aiheuttanut pahaa mieltä sinulle. Se, että toinen ihminen on niin mustasukkainen, kuin annat ymmärtää on huono asia kaikin puolin varmasti. Se, että toinen oikeasti asentaa seurantalaitteen autoon tai valvoo kuinka käyt watsapissa vaikuttaa erittäin huolestuttavalta. Jos päädyt siihen lähtemiseen niin oletko miettinyt asunnon hankkimista salassa?

[Vieras]

Mieleni on edistynyt paljon ja ymmärrän nyt selkeästi että lasten on päästävä pois ja myös minun, ennenkuin sattuu jotain fyysistä. Minua pelottaa lähteä, en tiedä miten se pitäisi tapahtua koska mies tulee suuttumaan todella paljon. Emme todellakaan pysty esimerkiksi asustelemaan asunnonetsinnän ajan yhdessä koska hän tulee ryyppäämään ja raivoamaan, ja silloin jo hirvittää mitä voi tehdä kun tarpeeksi juo.

Tämä on hyvä oivallus.

Usein muutenkin sortuu siihen, että luulee järkevän keskustelun alkoholistin tai muutoin ongelmallisen ihmisen kanssa onnistuvan. Ei se onnistu. Sinunkin pitää keskustella noista asioista jonkun muun, mielellään ammattiauttajan kanssa. Mielestäni perhesurman vaara on tilanteessasi ihan todellinen, kun miehelle valkenee että olet tosissasi lähdössä. Hänen kanssaa tuskin pääset mihinkään sopuratkaisuun, että hän "antaa" sinulle luvan lähteä ja eroatte yhteisymmärryksessä. Et sitä lupaa höneltä edes tarvitse. Eikä miehesi varmaan tule ymmärtämään kantaasi ja näkemyksiäsi vaikka selittäisit niitä kuinka. Siihen me puolisot usein uskotaan ja sorrutaan .

Oma tilanteeni oli hiukan helpompi, mutta toivomani "ero yhteisymmärryksessä" ei toteutunut. Eikä se toteudu sellaissa tilanteissa, joissa toinen osapuoli on täysin sokea käytökselleen ja kyvytön keskustelemaan ja on ollut suhteessa hyvin dominoiva. Ehkä miehesi kokee omistavansa sinut (ja lapset) kuin esineet ja hänen raivonsa tulee olemaan varmaan melkoinen, kun sinulle löytyy oma tahto ja haluat lähteä.

Arvioni mukaan sinun kannattaisi valmistella lähtösi (vaikka sosiaalitoimen) tuella salaa ja vaan lähteä. Ehkä turvakodin kautta.

[toinen vieras]

Jos asut paikkakunnalla jossa on turvakoti, se varmaan olisi hyvä paikka nyt. Sieltä käsin pystyy järjestelemään elämän uuteen uskoon ilman että puoliso pääsee puuttumaan asiaan.

[Fayrenheit]

Salaa suunnittelu voisi olla mahdollista jossain määrin toteuttaa, mutta turvakotiin tai ystävien luokse lähteminen ei.

Elämämme kietoutuu ikävästi toisiimme saman työpaikan merkeissä jossa minun on jatkettava myös eron jälkeen koska olemme perheyritys.

[Vieras]

Salaa suunnittelu voisi olla mahdollista jossain määrin toteuttaa, mutta turvakotiin tai ystävien luokse lähteminen ei.

Elämämme kietoutuu ikävästi toisiimme saman työpaikan merkeissä jossa minun on jatkettava myös eron jälkeen koska olemme perheyritys.

Sinulla on siis ikävästi jotenkin kaikki munat samssa korissa ja koko elämä kietoutuneena tuon saman ihmisen ympärille.
Tietysti hankala ihminen pyrkii uhrilleen niin tekemäänkin; miehesi pystyy nyt valvomaan sinua aika paljon ja käyttämään valtaa. Erillinen työura helpottaisi kyllä irtaantumista kovastikin.
Teillä varmaan sitten on työn ja lasten lisäksi yhteinen asunto ja mahdollisesti asuntolaina?

Itse hiukan arvelen, että eron myötä ongelmia saattaa tulla myös työn/perheyrityksen puolelle...
Varmaan hyötyisit, kun hakisit ammattiapaua. Heillä on näkemystä ja viisaita neuvoja, miten eroa aknnattaa toteuttaa. Tietysti, jos mies on noinkin kontrolloiva, niin miten pääset jossakin käymään hoitamassa näitä asioita?

Onko sinulla (enää) jäljellä mitään omia ihmissuhteita? Ystäviä tai omaa sukua, jotka voisivat auttaa ja olla tukena?

[Fayrenheit]

Kyllä on joo elämät kietoutuneet vahvasti yhteen, aiemmin ajattelin että niin se on hyvissä parisuhteissa mutta nyt myöhemmin olen tajunnut että tässä on kaksi läheisriippuvaista löytäneet toisensa.

Avioliiton kautta asuntolaina on yhteinen. Olen hänen ollessa nousuhumalassa keskustellut asiasta jos ero tulisi ja todennut etten haluaisi enkä tarvitsisi mitään mutta sanoi että tottakai puolet kuuluisi ja haluaisi myös yrityksen pyörivän normaalisti (yritys on onneksi täysin minun nimissäni ja hän vain töissä). Uskon kuitenkin että näillä sanomisilla ei olisi käytännön kanssa tekemistä jos ero tulee. Selvinpäin ei edes halua ajatella eroasioita, kieltäytyi jopa miettimästä "muuten vaan" lasten tapaamisia jos erottaisiin.

Ei minulla ole mitään mahdollisuuksia käydä hänen selän takanaan yhtään missään, koska oikeastaan kaikki ylimääräiset menot jäljitetään auton avulla tai sitten tullaan mukaan.

Olen nyt alkanut läheisille kertoa tätä, suurimpana asiana mun syntymäperheelle ja miehen ystäville. Syntymäperheeni reagoi aika vahvasti ja olivat sitä mieltä että ilmoitus miehelle tapahtuu heidän läsnäollessaan ja tilanne on tapahduttava kerralla vaikka sattuisikin.

Raastavimpana kaikessa on se, että huomaan "ottavani" tutussa elämän ja tunteiden vuoristoradassa kaiken irti niistä hyvistä hetkistä ja aiempaa enemmän pyyhin vimmatusti huonoja kokemuksia ja tunteita pois. Muutama lämmin kosketus ja puoli päivää kestävä hyväntuulisuus pyyhkii esimerkiksi viikonlopun ryyppäämisen ja rivien välistä solvaamisen sekä syyllistämisen. Lisäksi kun mies on kuin "ei mitään", niin omakin mieli on aivan hämmentynyt! Vaatii uskomattoman paljon energiaa pitää ajatuksensa kaidalla tiellä ilman että hairahdun sille polulle jossa kuiskitaan "kyllä se tästä, älä yli tulkitse, yksin asuessa olisit todella yksin, eroaminen olisi ratkaisu jota katuisit, miten voisit tehdä sellaista noin kiltille miehelle..."

Pari päivää sitten jälleen keskusteltiin juomisesta kun mies oli kai havainnut että mulla on TAAS mitta täynnä. Kertoi vakavasti miettineensä ja jotain merkittävää on tapahduttava. Toiveikkaana kysyin että kokisiko tarvetta ulkopuoliseen apuun lopettamisen suhteen johon kiivastui ettei todellakaan ole lopettamassa mutta kaljanjuontia pitäisi vähentää. Keskustelu kiihtyi ja mies kuin pikkulapsi kiljui että sitten hän alkaa käyttää huumeita jos ei saa juoda. Marttyyrimaisesti sen päivän oli myös tupakoimatta jolloin on "sallittua" solvata ja haukkua minua nikkisten takia ja niitä sain ottaa vastaan sitten rangaistuksena. Kailotti kuinka on lopettanut juomisen ja tupakoinnin. No, sitä kesti yhden illan ja eilen taisi puolikas viinapullo upota.

Miksi oon näin heikko?!? Mahdollinen asunto olisi katsottuna, mutta en kestä ajatusta että hän jäisi aivan yksin ja kaikki muuttuisi. Mitä jos katuisin kaikkea? Rikon perheen omilla yliajatuksillani? Miten mun pitäisi ajatella että pääsen eteenpäin konkretian tasolle? Jäänkö tähän loppuelämäksi ja jankkaan näitä vaan ikuisesti katkerana ämmänä? Itseinho nousee päivä päivältä.

[Vieras156]

Hei oletko miettinyt ammattiapua ajatusten jäsentelyyn.Selkeästi sinun pitää päästä omasta ”kuplasta” pois ja huomata että elämä kyllä kantaa !

[Fayrenheit]

Hei oletko miettinyt ammattiapua ajatusten jäsentelyyn.Selkeästi sinun pitää päästä omasta ”kuplasta” pois ja huomata että elämä kyllä kantaa !

Helvetillinen joulumme toi ammattiavun automaattisesti. Kolmen päivän juominen alkoi väkivallalla sen jälkeen kun sai selville muuttoaikeet, ja päättyi putkareissuun irtaimiston rikkomisen jälkeen.

Nyt pelottaa edes asiasta keskusteleminen vaikka mies sitä toivoo, kun mieli yhdistää asiasta puhumisen siihen että kaikki helvetti alkaa uusiksi. Hävettää että päästin tähän asti. Tuolla aiemmin joku kirjoittikin että olen aivan yhtä vastuuton kuin alkoholisti mieheni ja se on totta.

[Meridia]

Ei teillä enää ole mitään puhuttavaa. Kamat kantoon ja pois sieltä, nyt.

Ja sitten kun käytännön asioista alatte puhumaan, niin turvallisessa ympäristössä kolmannen osapuolen läsnäollessa.

[Vieras]

Hävettää että päästin tähän asti. Tuolla aiemmin joku kirjoittikin että olen aivan yhtä vastuuton kuin alkoholisti mieheni ja se on totta.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Älä suotta häpeä tilannettasi, varsinkin kun nyt olet herännyt.

Komppaan Meridiaa; ei teillä ole keskusteltavaa tai vaikka lisikin, ne asiat eivät keskustelemalla selviä, nyt pois ja äkkiä. Selvitätte sosiaalitoimen avulla lapsiin liityvät asiat sitten aikanaan.

Miehesi tyyppiset ihmiset ovat vaikeita näissä erotilanteissa ja kokevat ne nöyryyttäviksi, mikä saattaa johtaa hallitsemattomaan raivoon ja tekoihin. Tuo mitä tapahtui, saattoi olla vasta alkua.
Ole varovainen; mielestäni teillä on pahimmillaan vaara perhesurmaan. (Tuskinpa niiden uhriksi joutuneet ovat arvanneet niin käyvän, koska kaipa muutoin olisivat tehneet jotakin.. menneet turvakotiin tai välttäneet jäämistä kahden kesken) Turvallisinta olisi, ettet tapaa miestäsi kahden kesken, jos se suinkin on mahdollista.

[xyzxyz]

Viimein heräsi itsekin kun ajoi korttinsa, nyt on ollut täysin juomatta toista viikkoa, käy AA-ssa kahdesti viikossa ja aloittaa tällä viikolla Antabuksen.

AA on hyvä paikka, ja siellä pyritään vain ja ainoastaan täysraittiuteen. AA:n tie toimii (tai saattaa toimia) vain niille, jotka ei ota edes sitä ensimmäistä.

älä usko, jos miehesi väittää "parantuneen" AA:ssa ja väittää ettei tarvitse AA:ta enää pystyy nyt ottamaan kohtuudella. AA:sta ei saa kohtuukäyttöön yhtään mitään apua.

retkahduksia saattaa tapahtua, mutta niiden jälkeen on palattava takaisin AA ja täysraittiuteen

[Fayrenheit]

Kaivoin ne naiseuden isot pallit vuodenvaihteessa ja muutimme lapsiemme toiseen kotiin. Mies hakeutui avohoitoon jossa kohtuukäytöstä haaveillen nyt käy ja samalla lupailee kuun taivaalta. Olen jättänyt mahdolliseksi paluun jos hän on vuoden aikana raitistunut.

Minä huomaan puolestani jonkun Tukholma-syndrooman heränneen. Olen harmissani tavallaan kun hän ei voi juoda (kertoo että juomattomuus ei ole hänelle vaikeaa vaan ainoastaan perheen asuminen muualla). Ymmärrän jopa hänen tarpeen seurata liikkumistani autoon asennetun seurantapalikan avulla, josta en ole "raaskinut" kertoa tietäväni! (kuinka sairas itsekin olen )
Hänen pohtiessa onko todellista ongelmaa edes olemassa, olen alkanut miettiä ihan samaa. Hänen pohdintansa uppoavat kuin veitsi voihin, etenkin kun hän samalla maustaa asioita juuri niillä kauniilla sanoilla ja lupauksilla joita toivoin useamman vuoden. Tunnistan monen osa-alueen henkiseksi pelaamiseksi mutta on haasteellista olla antamatta niiden vaikuttaa.

[Anonyymi7777]

Suosittelen että siirrät sen seurantapalikan vaikka naapurin autoon niin näet että vieläkö ukko jaksaa olla mielin kielin. No ehkä ei kannata, pistät jäteauton mukana kiertämään kaupunkia.

[Vieras]

Hei Fayrenheit,

Ihanaa, että oot vienyt itsesi ja lapsesi pois tuosta helvetistä! Oon tosi ylpeä susta ja superiloinen sun lastesi puolesta! Te ansaitsette rauhallisen kodin ja elämän.

Tunteita varmasti tulee ja menee ja on täysin ymmärrettävää, että haluaisit miehen raitistuvan ja kaiken muuttuvan hyväksi. Kannattaa ehkä kuitenkin järjellä tehdä jotain toimintasuunnitelmia niin ei tarvitse niitä sitten joka päivä pyöritellä mielessään. En tiedä ootko tehnytkin jotain päätöksiä, mutta mun mielestä tuo sun mainitsema vuosi harkinta-aikaa kuulostaa tosi hyvältä. Muista ettei sun tarvitse tehdä mitään päätöksiä ennen sitä. Anna siis tunteiden tulla ja mennä, ne ovat vain tunteita.

Toisekseen mietin tuota mainitsemaasi Tukholma-syndroomaa. Että onko mitään ongelmaa ollenkaan. Tässä klassinen neuvo: luepas omat tekstisi uudelleen ja mieti että hyvä ystäväsi olisi kirjoittanut ne. Mitä neuvoisit hänelle? Vaikka miehesi pääsisi viinasta eroon niin haluaisitko silti kulkea seurantapalikka autossasi lopun elämääsi? Tai niin että miehesi kontrolloisi ihmissuhteitasi ja kyttäisi puhelintasi/someasi/tekemisiäsi? Ja luonnollisesti mies voi toki kertoa, että mustasukkaisuus liittyy alkoholiin ja kun viinasta päästään, ei tätäköän ongelmaa ole. (Mutta siinä tapauksessa olisi kyllö mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi, jos seurantapalikka menisi "vahingossa" rikki tai vaihtoehtoisesti ihan kertoisit ihmetellen, että löysit autostasi jotain ylimääräistä ja irrotit sen. Mitenköhän miehesi suhtautuisi tähän? )

Toivon teille kaikkea hyvää ja oikein paljon voimia ja rauhaa tulevaisuuteen!