Olet täällä

Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Hämmentynyt » 13.1.2022 12:48:53

Kaipaan kai jonkinlaista vertaistukea tai ymmärrystä tilanteelleni, jos vaikka joku muu täällä olisi käynyt läpi jotakin samankaltaista. Koitan muotoilla asiani jollakin tavalla järkevästi ja valottaa vähän taustaa.

Mieheni on monipäihdeonglemainen ja hänen riippuvuutensa on aiheuttanut paljon ongelmia perheemme dynamiikkaan. Viimeisen vuoden hän on pysynyt kuivilla. Kyse ei koskaan ollut siitä, että hän olisi jatkuvasti päihteiden vaikutuksen alaisena, mutta kun oli, hänen persoonansa muuttui täysin ja aiheutti hämmennystä lapsissa.

Kaikki tuo aika, jona hän käytti päihteitä, kului vuoristoradassa. Oli hyviä aikoja, jolloin odotin, millon seuraava retkahdus tapahtuu ja kun se tapahtui, meillä riideltiin ja sen jälkeen mieheni hyvitteli retkahdustaan ja paikkaili tilannetta. Sama orvanpyörä jatkui vuodesta toiseen. Mieheni päihdeonglema oli koko perheen keskiössä ja kaikkien energia kului siihen. Edelleen kaikki pyörii hänen ja hänen raitistumisyrityksensä ympärillä. Olin kuvitellut suhteemme muuttuvan paremmaksi, jos hän vain olisi selvinpäin. Minulla on kuitenkin ollut aikaa ajatella ja sen johdosta ymmärrän miten viallinen suhteemme on.

Koen, että olen käyttänyt koko suhteen miehen kasvattamiseen aikuiseksi. Olen patistanut siivomaan jälkensä ja ottamaan vastuuta mistä milloinkin. Olen vaatinut ja palkinnut. Samaan aikaan kuin minä olen toiminut miehelleni kasvattajana, hän haluaa minun kohtaavan itsensä vaimona. Koko tilanne on naurettava. Miten minä voisin kokea naisena vetoa mieheen, jonka olen joutunut kasvattamaan?

Tuntuu, että hän ei edelleenkään kykene ajattelmaan ketään muuta kuin itseään. Hänen mielestään me aloitamme nyt tyhjältä pöydältä ja hänelle kuuluu ehdoton luottamukseni ja uskoni. Pienikin epäilyiksen siemen minun taholtani aiheuttaa hirvittävän syyllistämisryöpyn siitä, miten en ole riittävän kannustava. Hän ei myöskään tunnu ottavan mitään vastuuta siitä, miksi suhteemme tila on tällä hetkellä mikä on. Keskustelua ei voida käydä, koska minun kanssani ei voi keskustella, koska en ymmärrä riittävästi. Minä taas puolestani en ymmärrä mikä vastuu vain minulla on ymmärtää, jos hän itse suostu ottamaan mitään vastuuta aiheuttamastaan vahingosta. En minä ole terapeutti vaan henkilö, joka on joutunut kärsimään hänen päihdeongelmastaan.

Onko muut olleet vastaavassa tilantessa? Kun olette odottaneet, että elämä alkaa kulkea raiteillaan päihdeongelmaisen päästessä kuiville ja näin ei tapahdukkaan. Vastassa on edelleen äärimmäisen itsekeskeinen ihminen, joka ei itse näe itsekeskeisyytensä määrää. Kuinka moni päätyy eroon tässä kohtaa?
Hämmentynyt
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.1.2022 20:20:21

Hämmentynyt kirjoitti: Olin kuvitellut suhteemme muuttuvan paremmaksi, jos hän vain olisi selvinpäin. Minulla on kuitenkin ollut aikaa ajatella ja sen johdosta ymmärrän miten viallinen suhteemme on.

Koen, että olen käyttänyt koko suhteen miehen kasvattamiseen aikuiseksi. Olen patistanut siivomaan jälkensä ja ottamaan vastuuta mistä milloinkin. Olen vaatinut ja palkinnut. Samaan aikaan kuin minä olen toiminut miehelleni kasvattajana, hän haluaa minun kohtaavan itsensä vaimona. Koko tilanne on naurettava. Miten minä voisin kokea naisena vetoa mieheen, jonka olen joutunut kasvattamaan?



Suhdehan on lähtenyt vinoon jo alun alkaen; miksi sinä ryhdyit "kasvattamaan" häntä? Parisuhde on kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, tai sen pitäisi olla. Osa meistä naisitakin valitettavasti on saanut ihan väärän parisuhdemallin ja etsimällä etsii tilaisuutta päästä leikkimään "äitiä" jollekulle miehelle. Se pilaa suhteesta seksielämän, vetovoiman, se tosiasiassa estää toista kasvamasta aikuiseksi. Stten siinä nakotetaan kuin äippä ja uhmakas teinijulli; toinen kontrolloi ja toinen uhmaa ja rikkoo "sääntöjä".

Toisekseen aikuinen ihminen voi elää niin monella tavalla; myös jättää laskut maksamatta ja siivoamatta ja se on hänen oma asiansa. Miehesi tässä viisammalta kuulostaa, kun kaipaa välillenne normaalia mies/vaimo suhdetta tämän äiti-käytöksesi sijaan.
Mitäpä jos omat haavasi estävät sinua solmimasta tasaveroista kahden aikuisen välistä suhdetta ja se tuossa nyt kiikastaa? Ehket osaa antaa toisen hoitaa asioitaan omalla tavallaan ja "tiedät" miten hänen pitää elää ja toimia. Äitirooli antaa mahdollisuuden käyttää valtaa, minkä tuot hyvin esiin; olet vaatinut ja palkinnut, pyrkinyt kouluttamaan toista.

Jos tämä "lapseksi" valittu juoppo raitistuu, tietysti hän haluaa itseään kohdeltavan aikuisena vastuullisena ihmisenä ja usein äidiksi ryhtynyt puoliso ei pystykään muuttumaan ja luopumaan omasta vääristyneestä käytöksestään. Tykkäisitkö itse olla muovattava kohde, jota toinen vuosien ajan työstää mieleisekseen? Eikö jokainen haluaisi tulla hyväksytyksi omana itsenään ja vapauden olla sellainen kuin on? Mikset suoraan valinnut sellaista puolisoa, joka on mieleinen, vaan käytät vuosia muokataksesi jostakusta mieleistä? Tuohan on henkistä väkivaltaa.

Vääristyneissä suhteissa saattaakin olla niin, että kun juova raitistuu, hän lähtee ja hänen on ehkä tehtäväkin se oman hyvinvointinsa takia, kun vaimo ei kykene työstämään omia ongelmiaan vaan roikkuu edelleen kuvaamassasi koulutusmoodissa.
Ehkä jollain tapaa keksit päässäsi jonkun sadun, jossa elette täydellisen onnellisina, kunhan sinä saat miehen raitistettua ja muutettua muutenkin. Se ei ole perustunut millekään todelliselle, vaan on ollut oma kuvitelmasi ja nyt käsillä on pettymys.

Uskoisin, että hyvä parisuhde on hyvä alun alkaenkin, on keskusteluyhteys, keskinäinen kunnioitus ja tahto kulkea samaan suuntaan. Riittävän samanlaiset arvot ja toiveet tulevaisuuden suhteen, että ne ovat yhdistettävissä. Sitä hyvää yritetään vaalia joka päivä kohtelemalla toisiaan kauniisti, puhumalla kauniisti ja kunnioittaen, riitelemällä reilusti ja viettämällä tarpeeksi aikaa yhdessä

Toisten jatkuva halveksiminen ,haukkuminen ja sättiminen ovat myrkkyä. Ei niillä väärä puolisovalinta muutu oikeaksi tai omatkaan ihmissuhdetaidot parane. Jos ei halua, eikä kestä elää juovan miehen kanssa, sellaista ei pidä valita.
Vieras
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.1.2022 20:38:04

Toisekseen päihteilevän ihmisen kohdalla on helppo luulla, että kaikki hönen käytöksestään johtuu päihteistä. Ei välttämättä johdu. Ihminen päihteiden alla voi olla mukava tai sitten sairas itsekeskeinen narsistinen mulkku, eikä se vika korjaannu vaikka päihteiden käyttö loppuu.

Jos on paha olla jonkun kanssa tai tämä kohtelee huonosti, ei välttämättä ole mieltä odotella ihmettä (toisen muuttumista loputtomiin). Jos on vaikeaa tänään, oli eilenkin, viikko sitten ja vuosi sitten, ei ole todennäköistä, että huomenna tai ensi viikolla olis sen paremmin.

Harvemmin mitään simsalbim- ihmettä tapahtuu, että ihminen tai asiat muuttuvat hyviksi tuosta vain. Pitkään käyttänyt ihminen on usein jäänyt henkisesti sille tasolle, minkä ikäisenä aloitti. Raitistumisen jälkeen edessä seisoo kolmikymppinen, nelikymppinen tai viisikymppinen teini. Jos tämä on saanut jonkun "äidiksi" itselleen, on tämä puoliso osaltaan mahdollistanut osaltaan vastuuttomaksi pennuksi jättäytymistä. Eikä uhrautumista palkita; lopputuloksena on riekaleiksirevityt hermot, fyysinen ja psyykkinen sairastuminen. lasten oireilu. Itsekeskeinen puoliso tuskinsilloin hätiin ja avuksi rientää.

Sinunkin saattaisi olla nyt hyödyllistä miettiä ihan itseäsi ja lapsianne ja tehdä asioita sinun ja lasten hyvinvoinnin ja terveyden eteen. Mies hoitakoon päihdeongelmaansa vertaistukiryhmissä ja mistä nyt apua saakaan.
Vieras
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Hämmentynyt » 14.1.2022 08:21:33

Vieras kirjoitti:
Hämmentynyt kirjoitti: Olin kuvitellut suhteemme muuttuvan paremmaksi, jos hän vain olisi selvinpäin. Minulla on kuitenkin ollut aikaa ajatella ja sen johdosta ymmärrän miten viallinen suhteemme on.

Koen, että olen käyttänyt koko suhteen miehen kasvattamiseen aikuiseksi. Olen patistanut siivomaan jälkensä ja ottamaan vastuuta mistä milloinkin. Olen vaatinut ja palkinnut. Samaan aikaan kuin minä olen toiminut miehelleni kasvattajana, hän haluaa minun kohtaavan itsensä vaimona. Koko tilanne on naurettava. Miten minä voisin kokea naisena vetoa mieheen, jonka olen joutunut kasvattamaan?



Suhdehan on lähtenyt vinoon jo alun alkaen; miksi sinä ryhdyit "kasvattamaan" häntä? Parisuhde on kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, tai sen pitäisi olla. Osa meistä naisitakin valitettavasti on saanut ihan väärän parisuhdemallin ja etsimällä etsii tilaisuutta päästä leikkimään "äitiä" jollekulle miehelle. Se pilaa suhteesta seksielämän, vetovoiman, se tosiasiassa estää toista kasvamasta aikuiseksi. Stten siinä nakotetaan kuin äippä ja uhmakas teinijulli; toinen kontrolloi ja toinen uhmaa ja rikkoo "sääntöjä".

Toisekseen aikuinen ihminen voi elää niin monella tavalla; myös jättää laskut maksamatta ja siivoamatta ja se on hänen oma asiansa. Miehesi tässä viisammalta kuulostaa, kun kaipaa välillenne normaalia mies/vaimo suhdetta tämän äiti-käytöksesi sijaan.
Mitäpä jos omat haavasi estävät sinua solmimasta tasaveroista kahden aikuisen välistä suhdetta ja se tuossa nyt kiikastaa? Ehket osaa antaa toisen hoitaa asioitaan omalla tavallaan ja "tiedät" miten hänen pitää elää ja toimia. Äitirooli antaa mahdollisuuden käyttää valtaa, minkä tuot hyvin esiin; olet vaatinut ja palkinnut, pyrkinyt kouluttamaan toista.

Jos tämä "lapseksi" valittu juoppo raitistuu, tietysti hän haluaa itseään kohdeltavan aikuisena vastuullisena ihmisenä ja usein äidiksi ryhtynyt puoliso ei pystykään muuttumaan ja luopumaan omasta vääristyneestä käytöksestään. Tykkäisitkö itse olla muovattava kohde, jota toinen vuosien ajan työstää mieleisekseen? Eikö jokainen haluaisi tulla hyväksytyksi omana itsenään ja vapauden olla sellainen kuin on? Mikset suoraan valinnut sellaista puolisoa, joka on mieleinen, vaan käytät vuosia muokataksesi jostakusta mieleistä? Tuohan on henkistä väkivaltaa.

Vääristyneissä suhteissa saattaakin olla niin, että kun juova raitistuu, hän lähtee ja hänen on ehkä tehtäväkin se oman hyvinvointinsa takia, kun vaimo ei kykene työstämään omia ongelmiaan vaan roikkuu edelleen kuvaamassasi koulutusmoodissa.
Ehkä jollain tapaa keksit päässäsi jonkun sadun, jossa elette täydellisen onnellisina, kunhan sinä saat miehen raitistettua ja muutettua muutenkin. Se ei ole perustunut millekään todelliselle, vaan on ollut oma kuvitelmasi ja nyt käsillä on pettymys.

Uskoisin, että hyvä parisuhde on hyvä alun alkaenkin, on keskusteluyhteys, keskinäinen kunnioitus ja tahto kulkea samaan suuntaan. Riittävän samanlaiset arvot ja toiveet tulevaisuuden suhteen, että ne ovat yhdistettävissä. Sitä hyvää yritetään vaalia joka päivä kohtelemalla toisiaan kauniisti, puhumalla kauniisti ja kunnioittaen, riitelemällä reilusti ja viettämällä tarpeeksi aikaa yhdessä

Toisten jatkuva halveksiminen ,haukkuminen ja sättiminen ovat myrkkyä. Ei niillä väärä puolisovalinta muutu oikeaksi tai omatkaan ihmissuhdetaidot parane. Jos ei halua, eikä kestä elää juovan miehen kanssa, sellaista ei pidä valita.


Ihan ensimmäisenä täytyy todeta, etten ole saanut vääränlaista mallia parisuhteesta, joten ketään muuta tästä tilanteesta ei voi syyttää. Tietysti ongelma voi olla käänteinen siten, että en edes ymmärtänyt, miten vastuuton aikuinen ihminen voi olla.

Tilanne ei ollut suhteen alusta asti se, miksi se muuttui. Joten tarkalleenottaen en koe tämän olleen minun valintani. Sensijaan otan kyllä täyden vastuun siitä, että minä valitsin kantaa vastuun suhteessamme. Lapsiperheessä ollaan sillätavoin ikävässä tilanteessa, että kummankin aikuisen valinnat vaikuttavat suoraan lapsiin. Jos minä en olisi ottanut vastuuta finanssipuolesta ja taloudesta, olisi siitä kärsinyt viimekädessä lapset, jolloin ei mielestäni voida sanoa, että "laskujen maksamatta jättäminen ja siivoamatta jättäminen" olisi päihdeongelmaisen aikuisen oma asia.

Omasta näkökulmastani koen myös kohtuuttomaksi ajatuksen siitä, että toinen on voinut perseillä miten lystää ja kun hän päättää muuttua, odotetaan, että minun tulee suhtautua kyseiseen ihmiseen kuin historiaa ei olisi ollutkaan. Tietysti se olisi ihanteellista, mutta minun muistini on pitkä. Onko tosiaan siten, että muiden on helppo pyyhkiä kaikki mennyt mielestään ja aloittaa "puhtaalta pöydältä"?
Hämmentynyt
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 14.1.2022 10:10:39

Hämmentynyt kirjoitti:Omasta näkökulmastani koen myös kohtuuttomaksi ajatuksen siitä, että toinen on voinut perseillä miten lystää ja kun hän päättää muuttua, odotetaan, että minun tulee suhtautua kyseiseen ihmiseen kuin historiaa ei olisi ollutkaan. Tietysti se olisi ihanteellista, mutta minun muistini on pitkä. Onko tosiaan siten, että muiden on helppo pyyhkiä kaikki mennyt mielestään ja aloittaa "puhtaalta pöydältä"?


Minusta ongelma on se, että olet jäänyt odottamaan muuttumista kenties pitkäksikin aikaa. Siis jäänyt katselemaan sitä perseilyä. Tottakai siinä katkeroituu. Ylipäätään sellainen "sitku"- elämä, jossa se hyvä elämä ja onni on aina jonkun portaan takana.. kun mkies raiistuu, kun lapset ovat isoja, kun velat on maksettu, kun ollaan eläkkeellä, on aika ankeaa, koska mitään takeita tämän auvon toteutumisesta ei ole.

Etkö sitten arvannut, ettet pääse ikävistä tunteistasi eroon? Odotitko jotenkin, että mies "hyvittää" vuosikausia tekosiaan kunhan vaan raitistuu? Että hän muuttuu perusluonteeltaan?

Onko siinäkään mitään järkeä, että päihteily pilaa monta vuotta (vuosikymmentä) ja sitten seuraavat vuodet jää siihen rankaisemaan raitistunutta omalla katkeruudellaan?
Varsinkin ns tuurijuoppous tyyppisissä tapauksissa puolisolla voi olla harhainen kuva, että se juova on raitistuttuaan sellainen, kun on ollut "hyvittelykausina". Eihän sekään tilanne ole mikään normaali parisuhde. Raitistuessa jatkuva syyllisyydentunne poistuu ja sitä kautta ei ole koko ajan jotain hyviteltävää.
Jos suhdetta jatketaan, pitäiis opettella kokonaan uusi tapa olla yhdessä ja päästä sen puolisonkin eroon "koulutusmoodista" ja mykkäkoululla ja muulla rankaisemisesta ja seksillä tms palkitsemisesta.

Osa raitistuneista on kyllä helvetin itsekkäitä, jos perusluonne on sellainen ja vähän empatiakyvytön. Sitten itsekkäästi hoidetaan omaa päihdeongelmaa, urheillaan tai tehdään uraa ja perheen roolin pitäisi heidän mielestään pysyä samana kuin aiemminkin; tukea ja olla jonkinlainen huoltopiste.

Miten tulit sitten valinneksi lasten isäksi vastuuttoman ihmisen? Siinä joutuu aika koville muutenkin, siis ilman päihdeongelmaakin. Siis jollain tapaa näissä aina sitä ihmettelen.. Mikä saa kuvittelemaan että kykenee muuttamaan toisen ihmisen? Kaipa sitä jos lemmikinkin hankkii, ottaa suoraan koiran, eikä esim kissaa ja luule sättimällä ja rankaisemalla pystyvänsä sen koiraksi muuttamaan. Miksei siis puolisoakin valitsisi jo alun alkaen niin, että arvot ja toiveet natsaa yksiin? Ehkä katkeruutta helpottaa, jos sisäistää, että itse siihen on jäänyt. Itse aikuisena ihmisenä on päättänyt jäädä elämään päihdeongelmaisen ihmisen kanssa. Jos se ei ole sitä mitä haluaa tai enää jaksaa, tekee sitten päätöksen erota tai hakea alkuun keskusteluapua itselleen.
Ainoa jota voi muuttaa on itseään ja omaa elämäänsä. Olen oman eroni jälkeen koittanut tarttua siihen ajatukseen entistä tiukemmin. Jotenkin se katse pitäisi saada käännettyä puolisosta ja puoliosn ongelmista omaan itseen ja omiin asioihin ja tehdä niille jotakin. Ainutkertaista elämäänsä ei kannata tuhlata jatkuvaan riitelyyn tai pahaan mieleen.

Oletko pohtinut eroa? Tai sitä millaista elämää oikeasti haluat elää? Olettaisin,että katkeruus vaan pahenee, jos jatkaa koko elämänsä toivottomia puolisonsa muutosyrityksiä. Lapsillekin sellainen ilmapiiri on aika myrkyllinen. Auttaisiko teitä parisuhdeterapia?
Vieras
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Hämmentynyt » 14.1.2022 13:10:04

Vieras kirjoitti:
Hämmentynyt kirjoitti:

Minusta ongelma on se, että olet jäänyt odottamaan muuttumista kenties pitkäksikin aikaa. Siis jäänyt katselemaan sitä perseilyä. Tottakai siinä katkeroituu. Ylipäätään sellainen "sitku"- elämä, jossa se hyvä elämä ja onni on aina jonkun portaan takana.. kun mkies raiistuu, kun lapset ovat isoja, kun velat on maksettu, kun ollaan eläkkeellä, on aika ankeaa, koska mitään takeita tämän auvon toteutumisesta ei ole.

Etkö sitten arvannut, ettet pääse ikävistä tunteistasi eroon? Odotitko jotenkin, että mies "hyvittää" vuosikausia tekosiaan kunhan vaan raitistuu? Että hän muuttuu perusluonteeltaan?

Onko siinäkään mitään järkeä, että päihteily pilaa monta vuotta (vuosikymmentä) ja sitten seuraavat vuodet jää siihen rankaisemaan raitistunutta omalla katkeruudellaan?
Varsinkin ns tuurijuoppous tyyppisissä tapauksissa puolisolla voi olla harhainen kuva, että se juova on raitistuttuaan sellainen, kun on ollut "hyvittelykausina". Eihän sekään tilanne ole mikään normaali parisuhde. Raitistuessa jatkuva syyllisyydentunne poistuu ja sitä kautta ei ole koko ajan jotain hyviteltävää.
Jos suhdetta jatketaan, pitäiis opettella kokonaan uusi tapa olla yhdessä ja päästä sen puolisonkin eroon "koulutusmoodista" ja mykkäkoululla ja muulla rankaisemisesta ja seksillä tms palkitsemisesta.

Osa raitistuneista on kyllä helvetin itsekkäitä, jos perusluonne on sellainen ja vähän empatiakyvytön. Sitten itsekkäästi hoidetaan omaa päihdeongelmaa, urheillaan tai tehdään uraa ja perheen roolin pitäisi heidän mielestään pysyä samana kuin aiemminkin; tukea ja olla jonkinlainen huoltopiste.

Miten tulit sitten valinneksi lasten isäksi vastuuttoman ihmisen? Siinä joutuu aika koville muutenkin, siis ilman päihdeongelmaakin. Siis jollain tapaa näissä aina sitä ihmettelen.. Mikä saa kuvittelemaan että kykenee muuttamaan toisen ihmisen? Kaipa sitä jos lemmikinkin hankkii, ottaa suoraan koiran, eikä esim kissaa ja luule sättimällä ja rankaisemalla pystyvänsä sen koiraksi muuttamaan. Miksei siis puolisoakin valitsisi jo alun alkaen niin, että arvot ja toiveet natsaa yksiin? Ehkä katkeruutta helpottaa, jos sisäistää, että itse siihen on jäänyt. Itse aikuisena ihmisenä on päättänyt jäädä elämään päihdeongelmaisen ihmisen kanssa. Jos se ei ole sitä mitä haluaa tai enää jaksaa, tekee sitten päätöksen erota tai hakea alkuun keskusteluapua itselleen.
Ainoa jota voi muuttaa on itseään ja omaa elämäänsä. Olen oman eroni jälkeen koittanut tarttua siihen ajatukseen entistä tiukemmin. Jotenkin se katse pitäisi saada käännettyä puolisosta ja puoliosn ongelmista omaan itseen ja omiin asioihin ja tehdä niille jotakin. Ainutkertaista elämäänsä ei kannata tuhlata jatkuvaan riitelyyn tai pahaan mieleen.

Oletko pohtinut eroa? Tai sitä millaista elämää oikeasti haluat elää? Olettaisin,että katkeruus vaan pahenee, jos jatkaa koko elämänsä toivottomia puolisonsa muutosyrityksiä. Lapsillekin sellainen ilmapiiri on aika myrkyllinen. Auttaisiko teitä parisuhdeterapia?


Oletat ehkä nyt jotain sellaista, joka ei pidä paikkaansa.

En ole koskaan halunnut muuttaa miestäni millään tavalla tai tehdä hänestä toisenlaista. Mieheni ei ole läpeensä paha ihminen, eikä ole koskaan ollutkaan. Hän on hyvä isä, välittää lapsistaan ja tekee parhaansa heidän kanssaan. Samoin, hänessä on aviomiehenä aivan mahtavia ominaisuuksia. En ole katkera, enkä syyllistä häntä menneestä. Olen täysin tietoinen, että olen valinnut olla hänen kanssaan ja ymmärrän, että olisin voinut valita myös toisin. Olen ollut suhteessamme täysin omasta tahdostani.

Se ei silti tarkoita sitä, että historia häviäisi ja aloittaisimme puhtaalta pöydältä. Se, mitä aiemmin on tapahtunut, ei ole poispyyhittävissä. Ongelma on ehkä se, että koen mieheni odottavan minulta tällä hetkellä jotain sellaista, jota en vielä voi hänelle tarjota. En ole itse saanut tarpeeksi aikaa korjata vaurioita, joita hänen päihdeongelmansa ovat suhteellemme aiheuttaneet. Vastaavasti hän kokee parannettuaan tapansa, että minun pitäisi olla ikäänkuin valmis välittömästi uudenlaiseen suhteeseen ja ehdottomaan luottamukseen.

Kenties minun on vaikea muotoilla kuulijalle riittävän selkästi sitä, miksi tilanne on tällä hetkellä ongelmallinen ja olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muilla ollut vastaavanlaisia onglemia. Ajatuksen vaihto kanssasi kuitenkin auttaa minua selkiyttämään sitä, minkä itseasiassa koen ongelmaksi, joten kiitos, olet suureksi avuksi.

Koen siis, että minulta odotetaan liikaa. Koen, etten ole saanut riittävästi vielä tilaa ja aikaa käsitelläkseni itse niitä ongelmia ja vaurioita, joita mieheni on päihdeongelmallaan aiheuttanut suhteellemme ja koen hänet äärimmäisen itsekkääksi vaatiessaan minulta paljon enemmän kuin nyt voin antaa. Minusta on epäereilua ajatella, että hänen aiheuttamansa vauriot pitäisi korjaantua kädenkäänteessä ja olen katkera vaimo, koska en ole siihen valmis heti. Omalla tavallani koen, että syyllistät minua samasta asiasta.
Miksi minulla ei ole oikeutta vaatia aikaa ja tilaa omaan eheytymiseeni?
Hämmentynyt
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 14.1.2022 14:48:35

Hämmentynyt kirjoitti:Miksi minulla ei ole oikeutta vaatia aikaa ja tilaa omaan eheytymiseeni?


Tottakai sinulla on tähän oikeus! Ehkä ulkopuolinen apu ja parisuhdeterapia voisivat siinä auttaa? Oletteko kokeilleet?

Mulla on varmaan omat haavani (lapsuudesta) ja jotenkin hiukan ärsyynnyn aina siitä, että lapsia altistetaan vuosikausia päihteiden käytölle ja sen lieveilmiöille ja riitelylle. En tiedä minkä ikäisiä lapsenne ovat, mutta voi hyvinkin olla, että he alkavat oireilla pahastikin kasvaessaan. Yhden päihdeongelma luo perheeseen lisää ongelmia.

Mutta olet saanut muotoiltua ongelman ja se on hyvä alku. :) Auttaisiko joku aikaraja? Siis että minkä verran annat aikaa tilanteen korjaantumiselle. Itselläni (ex-mies juo edelleen) on sellainen olo, etten pystyisi aloittamaan puhtaalta pöydältä exäni kanssa koskaan. Meillä oli on-off-tyyppistä yrittämistä ja joka kerran palattiin vanhaan toimintamalliin ja ongelmiin. Satuttavat teot toistuivat samankaltaisina ja se yksittäinen teko nosti ylös kuin ongenkoukku kaikki vastaa vat teot, mitä oli tapahtunut.

Teillehän voi löytyä toimivampi tapa olla yhdessä, jos miehen raittius pysyy. Ja miehen tietysti pitäisi ymmärtää, että luottamus rakentuu pikkuhiljaa tekojen kautta. Se että raitistunut julistaa olevansa muuttunut mies, ei takaa vielä mitään.. Samoja paskapuheiksi osoittautuneita juttuja kun on ladellut lukemattomia kertoja aiemminkin.
Että tavallaan ymmärrän sinua ennemmän kuin miltä näyttää. Kannustan sinua miettimään mitä elämältä ja parisuhteelta toivot ja arvioimaan, voivatko ne (mennyt painolastina) toteutua tuon ihmisen kanssa ja mitä sen eteen voisi tehdä. Jos puolisosi ei ymmärrä sinua, ei kuuntele mitä nyt tarvitset, eihän hänen käytöksensä ole paljoakaan muuttunut ja voiko se muuttua jatkossa?

Suhteen korjaamiseen tarvitaan molempien halua ja kykyä. Kaikilla niitä ei löydy tarpeeksi.
Vieras
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 14.1.2022 15:01:43

Hyvä kun otit esiin, että koet minun syyllistävän sinua..
Voisin tosiaan miettiä tarkemmin tyyliä, millä asioita kirjoitan. Olen ehkä välillä turhan provosoiva ja tulkitsen tilanteita halki-pokki ja pinoon- tyyppisesti. Asiat ja ihmissuhteet ovat usein paljon monimutkaisempia ja niissä on sekavana vyyhtibä kainelaista, myös ristiriitaisia tunteita. Samaa ihmistä voi hetkittäin sekä vihata että rakastaa.
Kaipa tärkeintä olisi että kokonaisuudessa hyvää on enemmän kuin huonoa, eikä suhde nakerra omaa hyvinvointia ja terveyttä.
Vieras
 

Re: Kun elämä ei muutu paremmaksi raitistumisen myötä?

ViestiKirjoittaja Vieras » 17.1.2022 13:55:09

Vieras kirjoitti:Hyvä kun otit esiin, että koet minun syyllistävän sinua..
Voisin tosiaan miettiä tarkemmin tyyliä, millä asioita kirjoitan. Olen ehkä välillä turhan provosoiva ja tulkitsen tilanteita halki-pokki ja pinoon- tyyppisesti. Asiat ja ihmissuhteet ovat usein paljon monimutkaisempia ja niissä on sekavana vyyhtibä kainelaista, myös ristiriitaisia tunteita. Samaa ihmistä voi hetkittäin sekä vihata että rakastaa.
Kaipa tärkeintä olisi että kokonaisuudessa hyvää on enemmän kuin huonoa, eikä suhde nakerra omaa hyvinvointia ja terveyttä.


Itseasiassa haluaisin kiittää sinua suuresti. Keskustelumme auttoi minua järjestämään ajatuksiani ja pääsemään ongelman ytimeen. Koen, että kävimme mieheni kanssa ehkä yhden parhaista keskusteuista ikinä viikonloppuna. Omalla tavallaan se mitä sanoit ja mille se minusta tuntui sai minut näkemään myös omia ongelmiani suhtautumisessani ja tavassani reagoida.

Olit ehkä paljon suuremmaksi avuksi kuin mitä edes itse ymmärrät olleesi. Kiitos!
Vieras
 


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa