[Elina1969]

Hei,
läheisriippuvuuden kanssa kipuilevana löysin tämän Päihdelinkin.
Huomaan etsiväni riittävää syytä erota selvinpäin mukavasta miehestäni.
Olen viiden vuoden aikana ottanut vastaan juomisen ryöpsähtämistä, usean päivän kosteita poikien iltoja, häpeää toisen käytöksestä, noloja tilanteita ja nyt kaksi kertaa aggressiivista käytöstä.
Mies kokee tilanteen olevan minun ongelmani, ei tarvitse apua, ei halua puhua ulkopuolisen kanssa eikä hakeutua kanssani asiantuntijan vastaanotolle.

Missä vaiheessa olette oikeasti tajunneet elävänne epätasapainoisessa ja huonossa suhteessa?

[Silkkiuikku]

Moikka! Oletko huomannut Päihdelinkin Uusi minä - verkkokurssi läheisriippuvuudesta?
Tässä linkki: https://paihdelinkki.fi/fi/uusi-mina

Harmi kuulla että parisuhdetilanteesi on tuo, vaikkakin ajattelen että olet askeleen lähempänä oivalluksia (mitä ikinä ovatkaan:)! Miehesi ei voi ulkoistaa PARIsuhteen ongelmia vain sinun harteillesi. Niin toimii henkisesti pienet ihmiset, jotka eivät ole valmiita ottamaan vastuuta omista toimistaan vaan mieluiten osoittelevat syyttäviä sormia muiden suuntaan... Suhteessa on kaksi osapuolta ja sinun ei todellakaan pidä luulla olevasi mitään mitä miehesi sanelee. Suositan sinua hakemaan apua itsellesi, vaikka mies ei suostu. Olet lähellä vapautumistasi, mikäli uskallat sen vain antaa tapahtua.

Itse olen koko aikuisikäni ajautunut epätasapainoisiin ihmissuhteisiin. En siis vain parisuhteisiin, vaan ystväyyssuhteista alkaen. Aloin oivaltaa ensimmäistä kertaa läheisriippuvaisuuttani kun olin osastolla hoitojaksolla palettuani loppuun kun vuoden ajan koitin oman psyykeeni kustannuksella "parantaa" ja yliauttaa erästä ystävääni, asutin häntä asunnossani ym liikaa kaikkea. Minulle sanoi lääkäri ettei ole hyödyllistä aloittaa esim terapiaa ennen kuin asuntoni on tyhjennetty sinne kuulumattomista. Olin itse siiinä kohtaa jo täysin uupunut, mutta onnekseni sain kuin sainkin nopeasti muuttoapua ja pystyin aloittamaan ihan uuden asunnon kautta "uuden elämäni"... Tuolta alkaen olen terapiassa käynyt ja pikkuhiljaa altistaen/kokeillen opetellut sanomaan EI (ja huomannut ettei maailma kaadukaan siihen) ja ennen kaikkea alkanut käsittää että minullakin on jokin ihmisarvo...Kokemani traumat olivat hämärtäneet/vääristäneet uskomuksiani pahasti.

[Meridia]

Tässä taannoin mietin itse omalla kohdallani sitä, mikä johti viimein siihen päätökseen että muutin muualle. Mun mies tosiaan on myös selvinpäin mitä ihanin ihminen mutta parin kaljan jälkeen muuttuu jo ihan muuksi. Ja se juominen ei niin vaan jää siihen kahteen kaljaan...

Se syy taisi loppuviimein olla se, että halusin sen selvän mieheni mutta kaupan päälle tuli aina se känninen sekoilija jota en halunnut ja joka pelottikin minua. Ja se sekoilija ei lähtenyt monien keskustelujen jälkeenkään mihinkään niin päätin, että minä lähden sitten itse. Sydän itki verta kun oven vedin viimeisen kerran perässäni kiinni, mutta tiesin etten muutakaan voi.

Mies valitsi viinansa, ei minua, ei perhettämme. Vastuu asioiden onnistumisesta oli hänen käsissään ja hän päätti olla tekemättä asioille mitään. Jo siinä on tarpeeksi syytä poistua.

[Vieras]

Se syy taisi loppuviimein olla se, että halusin sen selvän mieheni mutta kaupan päälle tuli aina se känninen sekoilija jota en halunnut ja joka pelottikin minua. Ja se sekoilija ei lähtenyt monien keskustelujen jälkeenkään mihinkään niin päätin, että minä lähden sitten itse.

Tämähän se on. Minäkin halusin alkohoiongelman lieveilmiöineeen ulos elämästäni, eikä se onnistunut muuten kuin että mies meni siinä samalla. Niin tiukasti ne naimisissa olivat. Mies ja viina.

Joiltain osin muuten se "ihanuus" selvinä kausina voi olla mokailujen hyvittelyä ja kummuta omatunnon soimauksesta.. Tuurijuopoilla varsinkin. Jos juova raitistuu, hyvittely ja matelu poistuvat, koska siihne ei ole enää syytä ja tästä suhteeseen saattaa tulla kriisejä ja kumpikin hakee pitkään paikaansa.
Osaako puolisokaan luopua omasta roolistaan ja vallastaan ja antaa sen raitistuneen ottaa oma roolinsa vastuullisena aikuisena? Ettei ole koko ajan neuvomassa miten asiat (mm lasten kanssa) tehdään ja jakaa vastuun ja hyväksyä toisen erilaiset tavat tehdä asioita?

Juovallekin on melkoinen homma oppia uudet tavat purkaa stressiä ja pärjätä omien tunteidensa kanssa, varsinkin jos on juonut teinistä asti, eikä niitä taitoja ole oikein oppinut missään vaiheessa. Osalle uudeksi pakokeinoksi muodostuu joku muu riippuvuus; pakonomainen liikunta, pelaaminen tai nettiporno.

Raitistumisesta ei seuraa sitä, että jatkossa elämä olisi koko ajan samanlaista kuin auvoisina hyvittely jaksoina.