[lumionhuolissaan]

Pitkään vaivanut asia, ensimmäistä kertaa puhun tästä huolesta. En tiedä, osaanko sanoittaa huoliani ja olenko edes oikeassa paikassa.

Aloitus, I guess: Äiti on käyttänyt alkoholia pitkään. Varhaislapsuudessani hän rupesi juomaan syntymäni jälkeen ja kyseessä oli salajuontia, kirkkaita ja mietoja (Iskältä tietoja, olin itse liian nuori ja tietämätön). Se on siitä evolvoitunut vain mietoihin, mutta sen käyttö on ollut sellasta jokailtaista. Eli siis pitkäaikaista "pari tai muutama". Kun äiti on ollut pidemmän aikaa ilman alkoholia, esimerkiksi muutaman viikon, hänen ennustamattomat mielialavaihtelut ovat vähentyneet eikä hän ole niin aggressiivinen. Kyllä hän silti sitä on, mutta se tuntuu pahenevan alkoholin kanssa.

Teoria: Isäni uskoo, että hän sai synnyttämisen jälkeisen masennuksen ja ongelman käsittelyn sijaan joi. Mä uskon, että hän ja hänen äitinsä olivat molemmat epävakaat ja hoitamattomat, ehkä alkoholi pahentaa oireilua ja käyttäytymistä. En tiedä, mikä hänellä on, koska hän ei myönnä minkään olevan vikana eikä hanki apua. Mutta tiedän, että alkoholilla on sormensa pelissä.

Olen huomannut itse, että mulla on taipumus kääntyä itsetuhoisuuden lisäksi alkoholijuomiin ja tupakkaan kun ahdistaa ja stressaa ja mieliala ihan pohjalla, eikä mikään aineeton "kotikonsti" tunnu auttavan. Pelottaa, että muutun mun äidiksi. Hän on henkisesti pahoinpidellyt mua, en mene tässä yksityiskohtiin. Siksi muutin pois heti kun täytin 18 (kotoa on myös karattu). Pahin pelkoni on olla samanlainen ihminen kuin hän.

Itestäni: Mulla on vasta diagnisoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, olen hoitoprosessien ihan alkuvaiheilla (eli odotan että saan minkäänlaista hoitoa, terapiaa tai sellasta). Näytän monenlaisia samanlaisia piirteitä kuten äitini, esimerkkeinä mustavalkoinen ajattelu, epävakaa ennustamaton voimakas mielialan heittely, pienestäkin suuttuminen - ja yllätys - alkoholiin taipuminen.

Nykypäivä: Nykyään hän on "kausittain" lopettanut, esimerkiksi ei juo muutamaan viikkoon, mutta sitten taas alkaa siiderin ja viinin juonti iltaisin ja iskän vaivaaminen ja epämukava käytös. Hän on jopa myöntänyt, että alkoholi on ongelma ja että hänen pitäisi lopettaa, mutta se ajatus tuntuu olevan aaltoilevaa. En haluaisi kutsua häntä alkoholistiksi, en ole edes varma, sopiiko hän siihen kriteeriin. Mietin kokoajan "se voisi olla pahempaa, ei tämä niin paha tilanne ole"... Mutta se on kuitenkin vaivannut ja huolettanut mua. Eli pakko sen on tarpeeksi paha asia olla.

En tiedä, anteeksi... Meni aika paljon psykoanalysoinniksi ja valittamiseksi. En tiedä, mitä etsin tällä avautumisella, mitä kaipaan. Hän ei myönnä vikojaan enkä usko, että hän voi itse omillaan lopettaa alkoholin käyttöä. Onko alkoholi hänestä tehnyt... tällaisen? Onko alkoholi pahentanut häntä niin pitkäaikaisen käytön takia? Seuraanko samaa polkua?

Olen täynnä kysymyksiä, huolta, pelkoa, mutta koen olevani ihan yksin tässä asiassa. Pelkään muuttuvani häneksi, pelkään sabotoivani itseni alkoholilla mun diagnoosien päälle. Mitä voin tehdä, miten minun pitäisi tuntea ja ajatella? Olenko liian pessimistinen?

[Vieras]

Hei lumionhuolissaan!
Heti alkuun haluan sanoa, että olipa hyvä, kun tulit tänne kirjoittamaan. Usein ajatusten ja tuntemusten jakaminen helpottaa omaa oloa ja edes vähän keventää painoa harteilla. Ja paljon on sitä painoa selkeästi sinun harteillesi laskettu. Olen pahoillani, että olet joutunut niin paljon näkemään ja kokemaan äitisi juomisen takia.
Äitisi asioihin voit vaikuttaa hyvin rajallisesti, se on kiinni hänestä itsestään. Toki voit äitiäsi tukea, jos hän lähtee asioita muuttamaan, mutta et voi sitä hänen puolestaan tehdä.
Sen sijaan omaan elämääsi voit vaikuttaa paljonkin ja on erittäin hienoa, että olet tälle polulle lähtenyt. Ei sitä oikeastaan tarvitsekaan tietää, mitä halua, toivoo tai kaipaa, mutta on hienoa, että olet sitä lähtenyt miettimään. Ajatuksesi ja tarpeesi varmasti selkenevät sinulle ajan kanssa.
Toivon, että pääset pian toivomasi hoidon piiriin. Tämän lisäksi kannustan sinua jatkamaan asioidesi jakamista esim. täällä ja tai lasisen lapsuuden ”kanavissa”. http://www.lasinenlapsuus.fi sivulta löydät tietoa erilaisista palveluista, joita meillä on vanhempiensa juomisesta haittoja kokeneille. Mm. sekä yksilöllinen että ryhmächat. Myös facebookista löytyy ryhmä lasisen lapsuuden kokeneille, https://www.facebook.com/groups/PullopostiaLapsuudesta. Ryhmä on vertaistuellinen keskusteluryhmä, olet lämpimästi tervetullut myös sinne.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
t.Laura/Lasinen lapsuus

[_Aada_]

Moi Lumionhuolissaan! Minä olen alkoholistin lapsi ja tunnistan tilanteen/ajatuksia kertomuksestasi. Ihan ensin haluan sanoa, pidä itsestäsi huolta, alkoholisti ei sitä tee. Sinä olet tärkeä. Omasta vanhemmasta huolen kantaminen on iso taakka ja sitä haluaisi auttaa vaikka miten, mutta alkoholisti on itsekäs, ja ei onnistu avun antaminen/vastaanottaminen ilman että itse myöntää riippuvuuden ja hakee asiaan apua. Minun isä joi ihan lapsuudestani saakka, muistijälkiä on todella pienestä asti isästä humalassa. Isällä lähti homma käsistä muutaman kaljan tissuttelulla töiden jälkeen joka ilta, kunnes paheni ja juominen kiihtyi ja tuli kirkkaat mukaan. Mitään emme voineet asialle kun ei itse suostunut asiaa korjaamaan, kunnes joi itsensä teholle ja selvisi siitä ja silmänsä avautui. Pitkä kuntoutus ja tänäpäivänä hänellä raittiutta 7-vuotta takana ilman tippaakaan. Aina on toivoa siitä että alkoholisti paranee, pääsee irti, mutta se on pitkä tie. Se jättää meihin lapsiin jäljen ja käsittelen vielä tänäkin päivänä asiaa ja sitä etten rakasta isääni kuten normaalin lapsen kuuluu. Niin pitkälle asiat meni. Olen myös itse riippuvuuteen taipuvainen ja peliriippuvuus jota vastaan taistelen ja olen juuri nyt hyvällä tiellä ja ymmärrän mitä riippuvuus on. Se on sitä että vain itse riippuvainen voi asioille tehdä jotain. Pidä itsesästi huolta ja kirjoittele kuulumisia.