[N72]

Alan epäillä omaa arvostelukykyäni mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä n 7 vuotta ja juominen on ollut koko ajan kuvioissa mukana. Viime aikoina on ryhdistäytynyt siten, että voi mennä pitkiäkin aikoja juomatta (useista viikoista kuukausiin).
Hänellä on raskas reissutyö, josta kotiutui pari viikkoa sitten. Neljä päivää meni päissään. Eilen sitten vetäytyi pelaamaan pleikkaa, kaljaa meni 9 pitkää, itselleni varaamat pari pientä juomaa, viiniä.
Aamulla piti sitten saada lisää, josta sitten hermostuin. Mielestäni hän päätti itsekkäästi viikonlopun suunnitelmat minunkin puolestani. Hänen mielestään olen mielisairas nalkuttaja, koska hän ei näe tässä kuviossa mitään väärää. Alkoi tenttaaminen suunnitelmista, että mitä muka olisi pitänyt tehdä. Ja kauhea ulina siitä miksi olen niin inhottava häntä kohtaan.

Hön ei harrasta töiden lisäksi mitään muuta kuin pleikan pelaamista. "Koska raskas työ" , on selitys. Hän juo mieluiten yksin, ei halua nähdä kavereitaan. Naureskelee ja vähättelee minun saliharrastusta. Hänellä on pian 18v poika, jonka kanssa ei tee koskaan mitään.

Tällaista tämä on ollut koko suhteemme ajan. Selvinpäin kuin toinen ihminen. Jollain tasolla tiedostaa ongelmansa.

Olenko todellakin kohtuuton, kun en ymmärrä tuota loippaamista...

[Herra x]

Et ole sairas nalkuttaja. Tyypillä on päihdeongelma luultavasti. Tai jokin muu oma ongelma. Kannattaa etsiä toinen mies, jos suinkin voit. Kaveri tuskin muuttuu ainakaan lyhyellä aikavälillä ja kai oma elämä, sen jokainen päivä, on itselle tärkeä?

[Vieras]

Itsestäni kyllä tuntuu näin jälkeenpäin , että alkoholiongelmaisen kanssa eläessään muuttuu mielisairaaksi nalkuttajaksi.
Ehkä voisit pohtia, oletko onnellinen tuossa suhteessa. Siis nyt kaikkinensa odottamatta miehen raitistumista. Meille läheisillä elämä alkaa liikaa pyöriä juovan puolison elämän ympärillä ja liki jokainen sanoo tämän olevan selvinpäin ihana ja tietenkin siksi alkaa pakkoraitistaa tätä, että sitä auvoa olisi koko ajan. Siitä voi tulla pakkomielle ja kynnyskysymys onnellsiuudelle.. vähän kuin himolottoaja viikosta toiseen tekee lottonsa ja haaveilee millaista oliis JOS voittaisi. Juopon kanssakin saattaa hurahtaa tyytymättömässä tilassa mahdollista onnea (raitistumista) odotellessa puoli elämää. Onko se (epävarmuudessaan) sen väärti?

Mieshän usein on ihan tyytyväinen, kun juo. Nalkutus on pieni häiriöääni ja sellaisena siedettävissä, kun huolto pelaa ja seksiä on suht helposti saatavilla.

Minua harmittaa omassa elämässäni vähän hukkaan heitetyltä tuntuvat viimeiset 5 vuotta suhteessa.. Olen siis jo eronnut. Sitä ennen meillä oli han kivaakin ja juopoteltiin välillä yhdessäkin. Itse lopetin ja mies lisäsi ja hassusti jäin vartoamaan, josko hän kokisi saman herätyksen ja oppisi iloitsemaan elämästä selvänä. Niin ei käynyt ja lopulta tajusin lähteä.

Uutta ukkoakaan ei ole pakko heti etsiä. Voi olla viisasta tutustua itseensä ja miettiä millaista elämää toivoo. Ehkä tulee valittua sitten jotenkin sopivampi puoliso.
Itse sinäkin tietty joudut päättämään jäätkö vai lähdetkö, eikä sen valinnan tekeminne aina helppoa ole. Mutta ehkä joku päätös kannattaa tehdä, ettei jotenkin ajaudu odottamaan jotain epämääräistä, jota ei koskaan tule. Jos jää, jää tietoisesti elämään juovan ihmisen kanssa vailla kuvitelmia "sitten kun hän raitistuu".. Tai sitten lähtee, vaikkei se lähteminenkään tietysti kaikkia ongelmia ratkaise, siis omassa itsessä olevia..

Tsemppiä!

[Nalkuttaja]

Puolisollasi on alkoholiongelma, ja ykkösasia olisi ymmärtää se ja mennä hoitoon. Siinä vain voi mennä aikansa että asian tajuaa. Ehkä vasta sitten kun alkaa terveys reistata. Nalkuttaminen on tietysti turhaa, eli jos toivot puolison tajuavan asian, keksi jokin muu keino herättää todellisuuteen. Hoida, että sinulla on myös omia aktiviteetteja, jotta jaksat alkoholismin aiheuttaman stressin. Älä ainakaan ole alkoholistista riippuvainen !!!
Jos puoliso ei nyt tajua ollenkaan ongelmaa, voi mennä kauan että hän sen tajuaa. Jos meinaat jaksaa niin kauan, sinulla täytyy olla keino saada voimaa jaksamiseen. Kirjoitanpa oman tapani erilliseen ketjuun "Oma elämä auttaa jaksamaan". Sopii itsenäisille ihmisille. Ja toisaalta ehkä on se ainoa keino? Läheisriippuvainen ei useinkaan jaksa!

[liisa ihmemaassa]

Hei nalkuttaja!

Minäkin luulin olevani mielisairas kun hermot oli mennä miehen kans joka ei tehnyt muuta kotona kuin odotti koska ensimmäinen pubi avaa ovensa.
Huusin ja suustani tuli todella tekstiä ilman että tarvi muotoilla. Olin vain niin väsynyt kaikkeen enkä nähnyt valoa tunnelin päässä.


Hän huusi minun syytöksiin tähän tapaan; Turpa kiinni huora, sinut pitäis eristää mielisairaalaan. Ynnä muuta. Aloin luulemaan että se olinkin minä eikä hän jolla oli todellinen ongelma.

Kysyin usein miksi hänen on asuttava kapakoissa, kotona juominen olisi halvempaa. Hän vastasi että vika on minun, hän ei kestä nalkutustani. Eron jälkeen meni noin kaksi vuotta ja hän kuoli maksakirroosiin. Hän ei suinkaan ollut ryhdistäytynyt ja elänyt onnellisena vaan alamäki jyrkkeni.
Et ole mielisairas nalkuttaja vaan harvinaisen tervejärkinen joka ansaitsee paremman kumppanin. Kämpa på!

[liisa ihmemaassa]

On ollut hienoa olla palstalla, kuitenkin aktiviteetti on passiivista. Toivon kaikille hyvää jatkoa.