[Minniläinen]

On ollut kyllä mielenkiintoista lukea Lämpömittarin ajatuksia ja kokemuksia täällä, kiitos niistä.

Kuningas Alkoholi/The Riippuvuus on helvetin kokenut vastustaja ja taatusti käyttää kaikki mahdolliset keinot ja konstit ettei häntä syrjäytetä. Koska aluksihan hän on tullut kivaksi vieraaksi niihin ihaniin yksinolon hetkiin jolloin ei ollut kellään huolta huomisesta ja jos huoli hiipi luoksenne, niin hänhän se oli joka "auttoi" meitä kun mikään muu ei tuntunut auttavan.
Ja sitten "yhtäkkiä" hänestä halutaankin eroon! Mutta onneksi olette viettäneet yhdessä niin monia hetkiä ettei häntä ihan noin vaan heitetä pihalle. Niinpä hän tietää juuri ne asiat joita korvaan kuiskia..

Mulle tuli mieleen että kuiskiikohan hän Lämpömittari sun korvaan niin ettet vaan lähtis vieläkään kokeilemaan ulkopuolista apua..?
Kaikkia kirjoituksiasi en ole lukenut mutta sain sen kuvan että pidät todella tiukasti kiinni siitä ettei kukaan saa tietää? Oot sä kyllä sitkeästi jaksanut kauan itsesi kanssa taistella! Ja yksin vielä! Toki kaikki me loppupelissä itsemme kanssa tää läpi käydään mutta joskus me saatetaan keskittyä liikaa sotimiseen kuin sodan voittamiseen.

[Vilma1966]

Lämpömittari, älä lankea hiljaisuuteen! Siellä voi vaania vaikka litran kossu. Pysy täällä kirjoittelemassa mielenkiintoisia juttuja, ihan vaikka keksittyjä, jotta ei ala tulla turhia houkutuksia.

Juhannustsempit täältä, älä kuuntele niitä ajatuksia mitkä väittäisivät, että juhannuksena kuuluisi jotain miestä väkevämpää nautiskella. Ei kuulu, etenkään jos se ei ole nautinto pidemmän päälle.

Aurinko ja lämpöä juhannukseesi!

[Lämpömittari]

Minniläinen: Joo, omin voimin liikkeellä, edelleen. Mutta se pätee kaikkeen muuhunkin tapaani toimia. En viihdy ihmisten seurassa, enkä halua kertoa asioistani muille.

Vilma: Juu, kyllä mä tänne yritän suht säännöllisesti kirjoitella, niin saadaan stoorini suht aukottomasti kirjattua ylös. Itse siis nautin todella paljon silloin joskus viitisen vuotta sitten foorumilla pyöriessäni, kun luin aikaisempien lopettaneiden (onnistumis)tarinoita. Siis niitä joiden kirjoittaminen on aloitettu just silloin ensimmäisinä selvinä päivinä ja tunnetiloja ja kokemuksia on kirjattu ylös säännöllisesti kuukausia ja vuosia. Valitettavan vähän niitä kyllä silloin oli, mutta joitakin kuitenkin. Hyvää juhannusta myös sinnepäin!


Raitistelua takana reilu kolme viikkoa nyt. Tähän asti koettua: Ekat pari viikkoa oli melkoista aivusumua ja hajamielisyyttä. Tosin oli muutenkin elämässä hektinen kausi silloin, joten sekin sekoitti pakkaa. Kolmas viikko mennyt suht ok. Pari peräkkäistä päivää oli aivan julmettu väsymys päällä, mutta muuten ei kummempaa. PAWS:sia varmaan pukkaa.

Havaintoja: Homma toimii kun tekee sitä mitä täytyy. Eikä sitä mitä haluaa. Eli niin kauan kuin tekee niitä ärsyttäviä velvollisuuksia, jota myös elämäksi kutsutaan, niin raitistelu menee hyvin: Leikkaa nurmikko, öljyä terassi, käy kaupassa, soita isännöitsijälle.

Mikään niistä velvollisuuksista ei ole niin paha, kuin miltä se tuntuu ennen aloittamista. Yleensä hommassa kuin hommassa aloittamisen kynnys on se pahin. Kun hommaa on alkanut tekemään, se yleensä meneekin jo lähes omalla painollaan. Sitten kun se tulee valmiiksi, niin se saa mukavasti ”Nonni, tulihan sekin tehtyä”-dopamiinit erittymään. Ja mieli on hyvä.

Mutta annas olla, jos et menekään kohtaamaan sitä ”tee-mitä-täytyy-tehdä”-homman aloittamisen kynnystä, vaan sen sijaan yrität oikotietä onneen ja jäät selaamaan nettiä tai tekemään jotain muuta ”sitä-mitä-haluaa-tehdä”-luokan puuhaa, jolla saa vähemmällä vaivalla samat dopamiinit virtaamaan. Silloin tulee heti mieleen toinenkin oikotie onneen: kaljan sihauttaminen. Sitten saisi vielä enemmän dopamiinia. "Ja kun tässä nyt kuitenkin on jo tullut kaidalta polulta poikettua ja velvollisuuksia paossa, niin mitä se sihauttaminen tässä konkurssissa sit enää merkitsisi..."

Sitä se itselläni eniten oli: join kaljaa ja selasin aivot narikassa aivotonta nettiviihdettä. Samaan aikaa alitajunnassa ahdisti ne hommat, mitkä pitäisi hoitaa, mutta valitsin olla hoitamatta ja sihautin uuden kaljan. Pakenin velvollisuuksiani "instant gratification":ien petolliseen syliin.

Ja sitten kun aikansa niitä velvollisuuksiaan on paennut, on niitä kasaantunut niin älytön määrä, että ajatuskin niistä ahistaa. Joten helppo pakotie ja oikotie onneen on sihauttaa kalja ja olisikohan twitterissä jotain... Noidankehä on valmis.

Nyt ajattelen niin, että keskityn vain tähän hetkeen. En ajattele tulevaisuutta tai tulevaisuuden velvollisuuksia (eli niitä rästihommia joista olen laistanut). Pikkuhiljaa teen koko ajan jotain järkevää (en siis oikeasti koko ajan tietenkään, vaan ne hommat mitä pitää) enkä murehdi yhtään niistä tulevaisuuden jutuista ja tekemättömistä hommista jotka ovat edessä. Yksi asia kerrallaan.

Pitkä teksti, joten loppuun ”Kerro se kuvin”-versio laiskoille lukijoille

[Lämpömittari]

Jahas, juhannus vietetty. Ensimmäinen tipaton juhannus 25 vuoteen. Ei kyllä tehnyt tiukkaakaan. Olen luonteeltani sen verran vastarannankiiski, että juhannus ja muut "pakkodokauspäivät", eivät silloin aikaisemmassakaan elämässä niin paljoa houkuttaneet. Juotua tuli lähinnä koska ns. aateluus velvoitti. Eniten suu napsui silloin kuin muut eivät juoneet, arkipäivisin.

Muuten ei kummempaa raportoitavaa. Homma etenee ihan mukavasti. Ilon kautta

[Hippuli73]

Näinhän se on, että amatöörit yleisinä juhlapäivinä riekkuvat. Me ammattilaiset osaamme juoda ilman juhlia. Monet ovat multa kyselleet, miten tipaton kesäkuu onnistuu, kun kesäkuussa on juhannus. Samanlainen selvä viikonloppu se on mulle, jos niin haluan. Ja kyllä halusin. Mukavasti meni 3 päivää selvin päin

[Lämpömittari]

Viitisen viikkoa mennyt. Olo on huomattavasti energisempi kuin juovana aikana. Ne arjen pikkuasiat, joita juovana aikana tuli aina siirrettyä huomiseen, tulee nykyään hoidettua pääsääntöisesti heti. Elämänilo on löytynyt uudestaan. Housujen vyötä saa laittaa 1-2 reikäväliä kireämmälle nykyään. PAWS:in oireita on ollut yllättävän vähän. Ajatus toki käy hitaalla ja moneen asiaan samanaikaisesti keskittyminen ei oikein onnistu, mutta aikaisemmilta kerroilta tuttua väsymystä ei ole ollut kuin muutamana päivänä.

En niin paljoa ole koko raitistelua edes ajatellut. Enkä juomistakaan. Siksi ei tännekään niin paljoa ole tullut kirjoiteltua. Ajattelen että juominen oli silloin sen aikaista elämää. Sitten jotain tapahtui ja nykyään elän erilaista elämää. Paremmalta ja stressittömämmältä tämä tuntuu. Siirryin elämässä eteenpäin. Toki maailma olisi edelleen juomatonta kaljaa täynnänsä, mutta ei ihmiskuntakaan siirtynyt kivikaudelta eteenpäin siksi että kivet olisivat loppuneet kesken. Keksittiin jotain parempaa.

[Lämpömittari]

Kuutisen viikkoa alkaa tulla täyteen näinä päivinä. Mitään himoa juomiseen ei ole ollut, mikä on muutos aikaisempiin kertoihin. Hieman keittiöpsykologiapohdintaa aiheen tiimoilta:

Olen ajatellut olevani kuin antilooppi savannilla, joka huolettomasti jatkuvasti kylpee joessa (juo alkoholia). Muut antiloopit ovat varoitelleet veteen menemisestä, koska siellä on krokotiilejä jotka syövät antilooppeja (alkoholin haitat). Antilooppi toki on sinällään uskonut lajitovereidensa varoitukset ja nähnytkin kun muita antilooppeja on jäänyt krokotiilin saaliiksi, mutta siltikään se ei ole syvätiedostanut asiaa jossain liskoaivojen tasolla. Siksi se edelleen on jatkanut vedessä pulikoimista, koska se hyväilee aivojen mielihyväkeskusta niin mukavasti. Välillä se oli joitakin aikoja uimatta, mutta jossain vaiheessa himot veteen menemisestä ovat voittaneet ja lopulta se on mennyt taas uimaan.

Sitten eräänä päivänä krokotiili sattui olemaan paikalla ja näykkäisi antilooppia, mutta tämä pääsi pakenemaan. Vasta sen jälkeen antilooppi vihdoin syvätiedosti kaikilla tajunnan tasoillaan, että veteen meneminen on häviävä arpa. Sen jälkeen vesi ei näyttäytynyt enää ollenkaan houkuttelevalta, eikä himoja sinne menemisestä enää ollut. Sen pituinen se.

Jokseenkin tällä tavalla näen oman tilanteeni. Itselläni siis iski hermosairaus. Tunto hävisi jalkateristä. Tohtori Google kertoi syypään: alkoholi.

Sitä saa mitä tilaa.

Sen jälkeen hävisi houkutus juomisesta. Liskoaivot syvätiedostivat haitat. Oli jo aikakin.

[Lämpömittari]

Kahdeksan viikkoa tulee täyteen. Ei ole tullut mitään kirjoiteltua, kun ei ole ollut oikein sanottavaa. Ei sen kummempia huippuja tai laskuja. Pelkkää perustahtista tasatyöntöä päivästä toiseen. Sellaista kai sen kuuluukin olla.

Mielenkiintoinen havainta: Olin tuossa flunssassa ja tavoistani poiketen kävin kaupasta hakemassa isot satsit suklaapatukoita, karkkia yms. Normaalisti en noita käytännössä koskaan osta, kun olen aina pitänyt sitä jonkinlaisena itsekurin puutteena, tekonautintona tai nyt ainakin fuskaamisena. En tiedä miksi. Sitten on eri asia jos se on palkkiona jostakin suorituksesta, mutta ihan muuten vain ostettuna tuntuu väärältä. Ihan kuin vaatisi palkkaa, vaikkei ole tehnyt töitäkään.

No nyt kun annoin noille tekonautinnoille periksi, niin heti alkoi vanha vihtahousu kuiskia korvaan kaljastakin. Taisi olla eka kerta kun lähes puolivakavissani alkoi tuli ajatus että ihan yksi vaan..

Nooh, en nyt kuitenkaan avannut. Kun pääideana on, että jätän sen ensimmäisen ottamatta, niin ei tarvii muitakaan miettiä. Mutta ensimmäinen kerta, kun iski kunnon himotus.

Muuten ei kummempaa. Pawsin oireitakin aika vähän. Aina satunnaisesti tulee päivä tai pari kun pää on aika sumussa, mutta muuten ei kummempaa. Olen pitänyt itseni liikkeessä ja välttänyt sohvalla makoilua ja laiskottelua. Se toimii. Elämä on paljon mukavampaa kun puuhailee jotain pientä koko ajan. Ei tarvitse edes olla mitään ihmeellistä. Kunhan jotain muuta kuin tv:n tai netin tuijottamista, niin mieliala ja energiatasot ovat paljon parempia.

[Lempeä kettu]

Onnea! Hyvältä kuulostaa meininki!