[SylviaPlaa]

kuume nousi eilen 38.8 mutta nyt taas on 36.4 eli normaali.
lisäksi nukuin lähes setsemään, mikä on saavutus.
olo on hyvä. outoa sahamista tämä toki on.

juttelin äsken jonkin tovin P:n kanssa koska pirautin varmistussoiton että on hereillä koska on lähdössä hammaslääkärille.
jännä päivä. mitä tietoja molemmat saamme lääkäreiltä. P kun sanoo, että on ollut pitkään "outo tuntuma" kitalaessa. mitä se on?
onko tämä muuten sopivaa että jaarittelen ystävieni asioita? ei. ehkä ei tosiaan ole. tosin P ei välitä asiasta, olen sitä paitsi kertonut hänelle, kuten muillekin läheisilleni että plinkkailen, mutta pitäisinkö minä siitä jos P plinkkailisi minusta? no, kokisin sen samantekeväksi. fb on tietysti eri juttu, heko

välillä se ahdistus vaan ottaa vallan. kun kuume on korkealla tai pahoinvointi iskee, tulee aina se sama miete: ei tämä enää kauaa voi kestää. hyvinä päivinä taas olen niin elämänhaluinen, ja oikein hyvinä hetkinä en edes muista sairauttani. niinhän sen kuuluukin mennä. se on ihmiselle luontaista jos on suht koht terve mieli. depressiosairaana taas en päässyt hetkeksikään unohduksen ihanaan pehmeyteen.

Vilma taisi mainita jossain ketjussa, että suuri osa meistä täällä kokee, että juomisen alkuperäiset syyt ovat psyykeen kipu.
se oli myös minun juurisyyni kun aloitin juomiseni nuorena. sitten on heitä, joille kehittyy ajan myötä suurkulutuksesta "vain" tapa, kuten juuri Vilmakin kokee. uskon että molempien tuntemukset ovat todellisia. "oikein koettuja"
koen myös niin, että ensin lääkitsin itseäni epätoivoisesti alkoholilla, vaan kun psyyke alkoi tervehtyä, juominen jäi silti "päälle" huonona tapana.
olin jo koukussa. riippuvainen. juominen väheni, mutten milloinkaan päässyt siitä kokonaan eroon.
näin se kohdallani meni. ja olen viimeisten vuosien aikana, viimeistään täällä Plinkissä, sopeutunut siihen.

entä tulevaisuus? siitä taas en tiedä mitään, kuten ei kukaan muukaan.
otaksun kuitenkin, että suhtautumiseni alkoholiin tulee olemaan aina erilainen kuin heillä, jotka eivät ole koskaan juoneet itselleen riippuvuutta. tämän takia minusta onkin mahdollista sanoa, että jos riippuvuus kerran muodostuu, ihminen ei koskaan tervehdy siitä lopullisesti. ihan eri asia taas on se, että miten riippuvuus ilmenee käytännössä. olen onnekas, sillä siihen koen voivani vaikuttaa vielä itse, kuten useimmat meistä täällä vähentäjissä.
ikuisuusaihe tämä tässä. milloin se raja ylittyy? ja miksi toiselle käy niin ja toiselle ei.
entä kuka lopettajista onnistuu ja kuka ei ja mistä se taas johtuu?
totisesti ikuisuuskysymyksiä.
eikä näitä eroavaisuuksia osaa selittää edes tiede. ei ainakaan vielä.

onneksi tämä olo on nyt mikä on eli ei huolta; pääsen oikein hyvin metro-ratikalla syöpikselle.
meinaan kun se Kelataksi-lupalappu on vanhentunut. tänään saan varmasti uuden syöpiksen kansliasta.

ei muuta raportoitavaa.
kaunista talvipäivää kaikille!

[hemmentaali]

Tsemppiä Sylpylle päivään, käyn varmasti tänään palstalla useampaan kertaan katsomassa kuulumisia.

Itselleni tämä tammikuu on ihan sietämätön kuukausi. Muistan, että niin oli viime vuonnakin. Aikaisemmin olen kärsinyt eniten marras- ja joulukuusta, mutta nyt tuntuu jo toista kertaa peräkkäin, että tämä on se pahin aika. Viime vuonna tammikuussa saikutinkin "flunssan" nojalla kaksi päivää töistä vaikka todellinen syy oli, että en vain jaksanut, ei riittänyt voimat. Nyt olen odottanut, että iskisi flunssa, jotta saisin luvan levätä Ja vaikka en taikauskoinen olekaan, niin silti takaraivossa raksuttaa, että sitä ei todellakaan kannattaisi tehdä.

Mutta jospa se valo joskus vielä palaisi. Nykyisin en päivänvaloa näe kuin viikonloppuisin, kun aamuisin lähtiessä on pimeää ja iltaisin kotiin palatessa on pimeää (no, junan ikkunasta ehtii nähdä valoa jos jaksaa pitää silmät auki) ja työtilanikin on ikkunaton.

[SylviaPlaa]

äsken kun huomasin että olit hemmentaali kirjoittanut pitkästä aikaa, sanoin ääneen: "Ihanaa, Hemis!"
ääneni aivan kajahti ilmoille, sillä mulla ei oo koskaan taustalla radiota tms.
välillä kaipaan sun juttuja ihan mahdottomasti.

ystäväni P kärsii tammikuu-kammosta. joka ikinen vuosi. helmikuussa jo helpottaa.
haluaisin lähettää sulle Hemis kimpun tulppaaneja, mitkä valaisisivat työpöydälläsi.

[Pecorino]

Hemmentaali, ennen kuin tämä mun flunssakierteeni alkoi, sanoin samalla viikolla ystävälleni, että vitsit kun tulisi edes joku flunssa, että saisi olla kotona rauhassa edes muutaman päivän. Sairastan todella harvoin. Siitä sitten alkoikin eka tauti heti seuraavan päivän iltana. Tulos on se, että olen ollut lähes putkeen (huom lähes) kuusi viikkoa sairaana. että tosiaan kannattaa varoa mitä toivoo.

[Desert]

Toivottavasti nyt ei ollut Sylvia kommellusten päivä ja sait hyviä uutisiakin. Olen kirjautumattomana seurannut tätä ketjua ja huomannut, että sinulla on asenne kohdillaan. Positiivinen asenne on tärkeä asia syöpäsairauden kohdanneella, kuten varmaan kaikki tietävät. Tsemppiä ja kannustavia ajatuksia sinulle!

[SylviaPlaa]

kiitos Desert!
nyt olenkin taas niin iskussa että hymyilyttää kaikki vaan. mulla on se onnellisuuden tunne. oikein maleksin sen parissa kun istuin ratikka-metrossa.
vastassa oli tällä kertaa ehkä paras tai ainakin miellyttävin koskaan syöpiksellä kohtaamani lääkäri. oisko nelikymppinen nainen, ja niin kauniskin ettei mitään rajaa. sanoinkin sille kun hän tuli aivan lähelle kuuntelemaan keuhkojani että miten sulla on noin tavattoman valkoiset hampaatkin. ei erottanut lekurintakista, niin hohtavat olivat.

juteltiin. kyseli yleisvointiani tarkoin. kerroin oireeni ja se homma saatiin nopeasti pulkkaan.
syöpä voi jo itsessään aiheuttaa kuumeilua, hän muistutti, mikä tulikin tarpeen. nyt kun mulla on menossa jo 6. koti-antibioottipäivä, eikä tänään lämpöä, niin lääkäri povasi hyvää; luultavasti pöpö on rauhoittumaan päin.
vaikutat niin pirteältä, hän hämmästeli, johon vastasin että mikäs tässä on ollessa kun vointi kerrankin näin hyvä.

viime labroissa kaikki oli ok siinä mielessä, että niiden puolesta sytostaatit voidaan taas aloittaa. ja pääsen jo huomenna TT-kuvaukseen!
ensi viikon lukkari: tiistai labra, keskiviikko lääkäri soittaa, perjantaina ensimmäinen syto.

se Klexan-sotkukin oikeni. hän sanoi että eniten Klexanin milligrammoihin vaikuttaa ihmisen paino. en jäänyt tivaamaan että miksi se sitten vaihdetaan välillä vaikka painoni on ollut suht sama koko vuoden.
kun ajattelin ääneen, että toivotaan nyt että syöpä saisi taas takkiinsa sytoista, niin hän sanoi että varmana saa. onhan siitä jo näyttöäkin.
olimme, muuten, jo siirtyneet vastaanottohuoneesta käytävälle kun kävimme tuon lyhyen keskustelun matkallamme kansliaan. kun hän normaalisti koputti kanslian oven kysyin, viitaten edelliseen hänen repliikkiinsä, että koputitko sä puuta? sitten koputin minäkin. no en kun ovea! hän sanoi, sitten nauroimme.

pyysin muuten vihdoin Diapamia, en vaan vielä jaksanut hakea sitä apteekista, eikä nyt tietysti sitä tarvettakaan ole. mutta jos/kun niitä epätoivon hetkiä tulee kuten että ei tämä kauaa enää voi jatkua ja pälä pälä, niin tarvittaessa otan pamin enkä Tenoxia, sillä jälkimmäinen panee minut vain nukkumaan ja taas unirytmit on entistä sekaisemmin.

miten käsittelet ahdistustasi, hän tiedusteli. kerroin että onhan niitä työkaluja tarttunut matkanvarrelta, minkä jälkeen vähän tarkensin asioitani. hän kirjoitti vain 30 tbl mutta tiedän että se tulee riittämään pitkään.
Panadolia saan ottaa 3/vrk kuumeoireiluihin vaikka oon luullut että korkeintaan yhden.

hyvä tapaaminen kerta kaikkiaan. koen, että sain myös henkistä tukea kun tämä lääkäri jaksoi ja ehti rupatella niin pitkään. ne jätkät siellä, kuten vauvanaama ja mongertaja-T, ovat kuitenkin enimmäkseen niitä tuppisuita

[SylviaPlaa]

huikean kaunis, kerrassaan mahtava myräkkä; kun sitä katselee täältä kodin lämmöstä tuikkulyhdyn takaa. sakea lumisade, tuulikin ulvoo. mutta ei olisi herkkua lähteä nyt pysäkille odottelemaan myöhästyvää ja ruuhkaista bussia.
kaikille töihin menijöille: olkaahan varovaisia riippumatta siitä millä kulkupelillä matkustatte. no sille ei voi mitään jos metro, juna tai bussi ajaa ojaan mutta ettei kukaan lähde jalkaisin hortoilemaan liikenteen sekaan ja yksityisautoiluun malttia.

no tulihan se iltakuume sieltä mutten mitannut, koska olin ehtinyt ottaa Panadolin niin lukema olisi ollut joka tapauksessa feikki.
kaula tuntui tulikuumalta, palelin. päällä kahdet flanellit, kaksi villapaitaa, kahdet villasukat, pipo ja kaulahuivi. peiton alle äkkiä.
ohi se meni onneksi nopeasti. myös Peco on sairastellut pitkään. ei siinä paljon hymyilytä jos kuusi viikkoa joutuu olemaan fluun kourissa. itselläni ei ole onneksi nuhaa eikä juurikaan yskää. siinä kaksi varsinaista riesaa myös. varsinkin kun itselleni yskä saattaa jäädä jälkitautina päälle jopa kuukausiksi.

sitten pikkunarinaa: kuka omaa paperiset kynnet kuten minä? lohkeilevat ja liiskottuvat. joka helkkarin viikko joku kynsi katkeaa siten, että se on yllättävän kivulias. sitten sitä pitää oikeasti hoitaa Bepanthenellä tai jollain lieviä tulehduksia hoitavalla lääkevoiteella. nyt on vasen peukku kuin tulessa.

olenko kirjoittanut jo siitä, että minkä työn ja tuskan takana on perua kuolleen ihmisen lehtitilaus? tsiisus.
siskolleni tuli Anna ja Käsityölehti, tämän lisäksi hän oli tilannut minulle joululahjaksi Kotilieden kestotilauksena.
ensiksikin lehtitilausta ei voi perua netissä. tämä asia on tosi kuin vesi. näin ainakin Otavamedialla, mikä julkaisee kyseisiä lehtiä.
toiseksi et pääse puhelinlinjasta millään läpi. kun sinne soittaa, äänite pyytää valitsemaan 1. lehden tilaus 2. lehtitilauksen päättäminen.
olen satavarma, että lehden tilaukseen vastattaisiin sekunissa. vaan ei tuohon kakkoseen.

yritin soittaa numeroon monena eri päivinä, ei vastausta. äänite junnaa samaa tekstiä, palvelussamme on ruuhkaa, soittakaa uudelleen.
kun nauhoite ei enää pyytänyt tuota soittakaa uudelleen, vaan pääsin vihdoin jonoon, panin kaiuttimen päälle jääden odottelemaan koska puheluuni vastattaisiin. kului 17 min kunnes yllätys, yllätys, joku vastasi.
esitin asiani. mainitsin henkilön kuolemantapauksesta.

koska sekä Anna että Käsityölehti oli maksettu vuodeksi eteenpäin vaadin hyvitystä. myyjä sanoi, että siihen tarvitaan kuolleen henkilön henkilökohtainen tili. ei esim käynyt että olisin antanut oman tilini, mikä toisaalta on ymmärrettävää. kuka tahansa huijarihan voisi käyttää tätä hyväkseen.
kun kysyin, voisinko lähettää siskoni tilinumeron meilitse, niin ei. meilien purkujono on tällä hetkellä noin 1200 kpl, kertoi myyjä
suosittelen että soitatte. ai taas sama rumba vai? kysyin. kyllä vain.

eilen sitten yritin päästä läpi antaakseni tämän helkkarin tilinumeron, niin en tietenkään päässyt taaskaan läpi.
menetin myös joululahjani, höh. en voi saada enää Kotiliesi-lehteäni koska tilaaja on menehtynyt. mikä taasen ei tiettykään haittaa.
mutta että tämmöinen lehtitalo.

siis tuo on ihan uskomaton tuo myräkkä! sade on niin sakeaa ettei sen läpi näe mitään.

sain taas lisäiloa myöhemmin illalla siitä kun muistin, että vaikka olin lääkärin jälkeen juhlatuulella mielessäni ei ollut käynyt kertaakaan että ny korkataan. mikä tunnetusti on ollut aina vaaranpaikka.
olen juonut elämäni aikana ties mihin tunteeseen, mutta harvemmin kuitenkin synkkään olooni. vaan jos pienikin, aivan mitätön, ilonaihe syntyy, niin sitähän piti sitten aina tehostaa juomalla. se on vähän sama tunteiden ja mielitekojen automaattikuohahdus mikä syntyy perjantaisiivouksen yhteydessä.
tarkoitan, etten olisi juonut eilen vaikka mieliteko olisikin tullut, mutta kun en edes muistanut koko asiaa, niin se on ilonaihe se.

Varjolilja kirjoittaa taas kerran hyvin aiheesta saavutettu ennätys, ja miten suhtautua siihen, mistä keskustelun aloitti Wisefull.
jäin oikein miettimään asiaa. että jos tuossa itselläni raksuttaisi ollut juomatta-laskuri, ja siinä näkyisi hyvät lukemat, niin kyllä se varmasti ilahduttaisi sitenKIN ettei haluaisi millään heppoisella syyllä nollata laskuria.
mutta, saattaisin kokea sen kahleeksikin, kuten taisi jompi kumpi mainitakin jotakuinkin samoin. tiedän jo ettei se sopisi mulle, tai olen tiennyt sen aina. en ole vissiin koskaan pitänyt laskuria, en ainakaan muista että olisin. ehkä joskus alkuaikoina.
jos olisin pannut joulun jälkeen laskurin raksuttamaan, sen lukema olisi tänään 23 päivää.
ai niin, muuten, se kaavailemani viini-ilta 26.1 meni kyllä mönkään. ystäväni toki voi juoda viiniä, ei siinä mitään. mutta ainakin näillä näkymin itselläni on sytohoito perjantaina 25. päivä, joten se siitä. ei harmita, pääasia että vieraani tulee. se on tärkeintä.

Varjolilja kirjoitti, että kun päihdetyöntekijä oli ehdottanut kahta raitisteluviikkoa, hän oli kauhistunut. siis kaksi viikkoa! samastuin todella. juuri niin minäkin olisin muinoin reagoinut. en ikinä pystyisi siihen! ei onnistu! ei käy! tämä olisi ollut asenteeni, selvähän se.
ja kas, ensireaktiostaan huolimatta Varjiksella on raittiutta takana reippaasti yli neljä kuukautta; siis niin upeaa ettei mitään rajaa.

ja jos/kun jollain on käynyt repsahdus, niin se jumaliste on ihan normaalia ja kuuluu asiaan. sitä ei saa jäädä murehtimaan liiaksi, muutoin projekti ottaa mahdollisesti vakavammankin takapakin. pieni morkkis on aina paikallaan mutta siihen ei saa jäädä jumiin sillä se saattaa johtaa siihen, että luovutusherkkyys alkaa kehkeytyä siellä pääkopassa. tyyliin mitä väliä enää, miksi edes yritän, jne. sovitaan, ettei näitä mietteitä saa jäädä ruokkimaan. ehdottaa nimimerkki kokemusta on.

kirjoitinkin jo possariketjuun että ilahduin eilen kun huomasin että erillisessä puskurirahastossani on enemmän rahaa kuin luulin.
sanotaan, että ihmisellä pitäisi olla jopa kahden kuukauden varat säästössä no ei ole meikäläisellä, ei sinnepäinkään. mutta vähempikin vararahasto luo turvallisuuden tunnetta varsinkin nyt kun elelen yksikseni.

nyt paan ylle oikein lämpimästi ja menen partsille ihailemaan tuota myräkkää. samalla salatupakoin.

oikein turvallista ja hyvää talvipäivää kaikille!

[Vilma1966]

Kyllä taas nauratti varoitukset "myräkästä". Ajelin juuri töihin, puoli tuntia nopeammin kuin eilen aamulla. Moottoritie oli puoli tyhjä kun kaikki muut olivat uskoneet varoituksia ja jääneet kotiin. Kaupungissakin yhtä tietä lukuunottamatta kaikki oli jo aurattu. Ei siis mitään ongelmaa. Meidän pikku tiellä toivoin taas, että olisi neliveto. Siinä pikku kärryni on vähän hädissään kun pohjaan ottaa lumi kiinni. Mutta siitäkin selviää kun on vuosia harjoitellut.

Mulla on just sellaiset kynnet!!! Aina ihailen muiden kauniita pitkiä lakattuja kynsiä. Omat jos joskus vähänkin kasvaa niin heti kyllä lohkeaa. Hieman paremmin ovat voineet viime aikoina kun olen syönyt biotiinia, mutta kyllä ne pitää koko ajan viilata ihan nysiksi, että eivät katkea sieltä juuresta kipeästi. Täytyy olla jotenkin geeneissä tuo.

Ilahduin eilen kovasti kun luin lääkärikäynnistäsi. Ensinnäkin hienoa, että syto voidaan aloittaa ja aivan parasta, että osui tuollainen lääkäri kohdalle. Se on ihanaa kun pystyy käymään läpi perusteellisesti kaikki asiat.

Minullakin on (valitettavasti) kokemusta näistä lehtitilauksista. Kun äitini kuoli minulta jäi yksi lehtitilaus huomaamatta. Lehtitalolta ei ikinä yksikään karhu lasku löytänyt minun luo, mutta kappas keppanaa kun perintätoimisto löysi minut kyllä vaivatta. Olivat sitten jo laittamassa laskua ulosottoon, mutta onneksi ehdin maksamaan ensin. Olisi ollut silloin opiskelijana todella kriittistä menettää luottotiedot. Soitin kyllä siihen lehtifirmaan ja haukuin ne ihan paskaksi. Ehkä sellaisten puheluiden takia ovat tehneet soittamisen sinne niin vaikeaksi .

Jäin myös miettimään tuota Varjoliljan muistelua kahden juomattoman viikon paniikista. Itsellä oli ihan sama ajatus ennen kuin ekaa kertaa yritin. Olin aivan vakuuttunut, että ne (muka) pysty olemaan useampaa viikkoa juomatta. Täysin mahdoton suoritus (muka). Sitten kun ekan kerran kokeilin niin sehän onnistui paljon helpommin kuin olin luullut. Ja sen kannustamana on sitten ollut helpompi toistaakin. Me ihmiset ollaan tosi hölmöjä siinä, että jo ennakkoon päätetään mikä on vaikeaa ja mikä ei.
Sama juttu oli aikanaan ennen kuin lopetin tupakan polton. Olin vuosikausia varma, että ei se millään voi onnistua ja siksi en edes yrittänyt. Jälkikäteen olen monesti sanonut, että jos olisin tiennyt kuinka helppoa se lopulta oli niin olisin lopettanut jo 10 vuotta aikaisemmin.

Nyt täytyy vielä kurkata muiden viestit ja sitten saada työpäivä täyteen vauhtiin. Toivottavasti Sylvia kuumeesi ymmärtäisi nyt kadota ja olosi pysyy oikein hyvänä.

[Onneli47]

Olipa hyvä kuulla positiivisesta lääkärikohtaamisesta. Kyllä on todella tärkeää pitkäaikaisessa sairaudessa, että kokee tukevansa kohdatuksi hoitotilanteissa. Sitä kautta hoitotuloksetkin paranevat, potilas sitoutuu hoitosuunnitelmaan omalta osaltaan ym. Itse sairastuin tuossa joulun alla äkillisesti melko kovaan infektioon ja jouduin useammankin kerran päivystyspalveluiden piiriin ja vaikka oikea diagnoosi ei heti löytynytkään, niin sain kyllä huikean hyvää hoitoa. Ja ihan ihmeellistä oli, että noin viikon kuluttua käynneistäni minulle vielä soitettiin erikoissairaanhoidon poliklinikalta ja kysyttiin vointiani sekä summattiin vielä yhteen mitä jatkossa tehdään. Että kyllä vaan saa julkisella puolella laadukasta hoitoa ja vieläpä halvalla. Nyt tammikuussa, kun maksoin laskua, niin kolme päivystyskäyntiä, erilaisia tutkimuksia ja kaksi toimenpidettä maksoivat yhteensä noin 200 €.

Kummallista on, että kaikkia lehtitilauksista ei voi perua netissä, kun se netti on nykyään se palvelu joka kaikessa on etusijalla. Sanomamedialla se muistaakseni onnistuu.

Oikein hyvää päivää Sylvialle. Kuume toivottavasti ymmärtää ottaa jalat alleen ja pysyä poissa.

[vilmasto]

Kyllähän sun uutiset Sylvia eilen illalla pisti minutkin tuolla sohvan nurkassa ihan hymyilemään! supertehokas päivä oli helppo lopettaa hyviin uutisiin ja nukuinkin kuin tukki pitkän yön.
Onni on kohdata lääkäri jonka kanssa homma toimii. Niitä erikoisempiakin kun sattuu aina kohdalle. Niitä joitten kanssa juttu ei vaan luista ja joitakin tyyppejä ei vain ole tehty asiakaspalveluun.

Tuo lehtijuttu! mä olen tilannut yhtä lehteä ulkomaille sukulaiselleni jo pitempään ja just näkäjään Otavamedian kautta vaikka mielestäni se oli toisen niminen vielä viime vuonna. Homma on toiminut hyvin sähköpostin kautta. Joudun aina perumaan sen kestotilauksen vuosittain ja sitten taas tilaamaan uusiski, että saan halvemmalla. Postikulut luonnollisesti tulee siihen päälle vielä. Mutta homma toimii siis todellakin hyvin näin. Ymmärrettävästi on hankalempaa kun toinen kuolee, mutta tuo on jo ärsyttävän hankalaa. Soitappa seuraavan kerran pokkana siihen tilausnumeroon kun toisessa ei pääse läpi

OIjoi mä rakastan kans pitkiä lakattuja kynsiä ja ennen mulla aina olikin semmoiset, mutta nykyään voin kasvattaa vain lomilla. Ja lakata. Kun nyt en ostakkaan viinipulloa loman kunniaksi niin minäpä ostankin kynsilakkapullon! kiitos vinkistä

[juhanikari]

Terve Sylvia!

Olen aika lyhytsanainen mies näissä kirjoituksissani. Sulta taas tekstiä lähtee kuin liukuhihnalta. Osasyy että kirjoitan kännykästä.

Et ole suinkaan ainoa joka on jaksanut minua kuolemantapauksissa ja ihan muutenkin. Sairastat kuolemanvakavaa sairautta. No tavallaan sairastan itsekin, nimittäin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, jossa on itsemurhariski. No todettakoon että itsemurha on oma päätös, kun taas syöpään menehtyminen ei!

Joka tapauksessa paljon sulle jaksamista sairaudessasi ja hyvää tipatonta !

t. Juhani

[SylviaPlaa]

kaunis kiitos Juhanikari ja kaikille muillekin viestittelijöille.
Juhani, ystävälläni on diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja sivusta olen seurannut miten kivulias ja tosiaan, kuolemanvakava, sairaus sekin voi olla. kuolemanvakava juuri valtavan itsemurhavaaran takia depressiojaksojen aikana.
koska tuskatilat ainakin ystävälläni ovat olleetkin niin rajuja, en edes ihmettele hänen itsetuhoisuuttaan. onneksi hänellä on ollut jo pitkään, puhumme siis vuosista, tismalleen oikea sekä hänelle sopiva lääkitys mikä onkin sitten kaikki kaikessa. yhtäkään lääkeannosta ei saa jättää väliin, unohtaa tai sellaista, sillä oireet palavat yllättävän nopeasti.

oireilu alkaa aina pienellä "vauhdilla", ja ilman jo seuraavan päivänkin lääkitystä tämä vauhti on jo todella hurjaa. myöhemmin hän romahtaa toistuvasti järkyttäviin masennus- sekä ahdistustiloihin. en muista hänen lääkkeiden nimiä, eikä se tässä kohdassa toki olekaan oleellista. joskus myös "lääkittynä" sairaus oireilee. vauhtien ja masisten ero taikka kontrasti vain on huomattavasti lievempi.
joten minä ainakin osaan "arvostaa" jokaista joka joutuu kamppailemaan kaksisuuntaisen kanssa, kuten Sinuakin Juhani. ei ole mikään helppo rasti ei. hirmuisesti siis tsemppiä sullekin. ps. eikä haittaa vaikka oot "lyhytsanainen mies" ja kännyllä kirjoittelu on tosiaan varsin työlästä.

tulin taas kirjoittelemaan sillä yritän pitää itseni pois tuolta sängyltä. kova vetovoima sillä taas. yritän vaihteeksi sitä, että jos pääsisin edes yhdeksään saakka niin josko aamuherääminen pikkuisen myöhästyisi. mutta huomenna voi olla jälleen jo toiset jutut, tyyliin että minähän nukun kun nukuttaa, piste.

tomografiakuvat hoidettu. sekin sujui oikein hyvin. kanyyli suonessa toisella yrittämällä, loppuhan on aina helppoa kuin heinänteko.

kuvausten jälkeen menin Kaisaniemen Tokmannille metsästämään kylpyhuoneen peilikaapin lamppua. löysin oikean lampun, vaan nyt kävikin ilmi että kylppärin niissä pistokkeissa on jotain vikaa. äh, se on huomenna tai joku päivä soitto taloyhtiön huoltoon. nyt panin sinne ylimääräisen pienen jalkalampun että jotain näkee.
ostin myös shampoota, hoitoainetta ja kasvovettä (Niveaa), ihoni tykkää siitä vaaleanpunaisesta, missä lukee herkälle iholle.
ruokakaupassa kävin myös ja ostin vissyä, hedelmiä, lihapiirakkaa ja salmiakkia ison pussillisen. niitä suolaisia salmareita.

just muuten riemuitsin että raha-asiat on hyvällä mallilla, varsinkin kun siellä puskurirahastossakin oli enemmän kuin kaavailin, mutten muistanut että olen tilannut loppulaskun osamaksu-puhelimestani, mikä olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten. tai siis olisin itse halunnut hoitaa sen jo aikapäiviä sitten mutta juttu on vaan jäänyt roikkumaan. eli nyt pitää loppukuu elellä vähän laskelmallisemmin. mitään hätää ei kuitenkaan ole.

iho muuten onkin jo ihan kunnossa. mullahan oli sitä merkillistä punaista ihottumaa leuassa vaikka kuinka pitkään.
joo ne kynnet! pikkuserkku-vainaalla oli siis niin tavattoman kauniit kynnet, kuin simpukat. ja lujat. eivät lohkeilleet. hänellä oli tapana pitää jotain helmeilevää helmenväristä lakkaa ja oih, olin kateudesta mykkänä.
ai Vilmastolla pyyhkii Otavamedian kanssa. enpä uskoisi! on tosiaan käsittämätöntä että kun nykyaikana kaikki pitäisi hoitaa netin kanssa, kuten Onnelikin tuossa mainitsee, niin ei sitten lehden perumista. Vilman kokemusta en siis ihmettele tämän rumban jälkeen ollenkaan. ne ovat kusipäitä. olen lehtitalolle todella vihainen ja loukkaantunutkin.
tänään kun odotin taaaaaaaas sen 18 min ennen kuin puheluuni vastattiin (huom. soitin ensimmäisen kerran tasan 08:01. eli minuutti sen jälkeen kun palvelu muka alkoi) niin hutaisin niiden palauteluukkuun aikamoista tekstiä. tuskin ne sitäkään lukevat.

heh, nyt kävi ilmi että lanko oli antanut väärän, kaksi numeroa liian lyhyen, tilinumeron, minne ne hyvitysrahat lähetettäisiin. olin oikeasti itkuun purskahtamaisillani. sanoin etten kestä enää, jolloin KERRANKIN sain palvelua siten, että virkailija antoi henkilökohtaisen sähköpostinsa mihin voi lähettää sen helvetin tilinumeron. en sinänsä tajua, että hermoni pettää tämmöisessä pikkuasiassa. tai juuri pikkuasioissa ne yleensä pettääkin, mitäpä sitäkään ihmettelemään.

Onneli, kiva lukea välillä kun joku on saanut hyvääkin kunnallista hoitoa. ja nuo hinnat! ne vasta ällistyttävätkin.

langon kanssa kaikki ihan ok. eilen se tosin palasi TAAS siihen jankutukseen että mies ja nainen ei voi olla ystäviä, mikä väittämänä varsinkin juuri meidän välejä ajatellen ärsyttää aivan sikana. antaa olla. kunhan nämä siskovainaan käytännön asiat on saatu kaikki pulkkaan, niin sitten ei enää tarvitsekaan soitella hänelle niin usein. jos se minun tuen antaminen on hänelle too much, koska olen nainen, niin painukoot suremaan ja puhumaan sitten muualle. en minä jaksa tuommoista painolastia pitää kontollani. tyyliin sanoinko nyt jotain minkä se käsittää pahimmassa tapauksessa ihan väärin.

mahdollisesti lauantaina saan niin mieluisan vieraan että pois tieltä. yks rakkaimmista hoitokoiristani (tai kaikki ne ovat rakkaita) tuli eilen vastaan kun seisoskelin bussipysäkillä ja voi taivas sitä halailun remakkaa ei olla nähnyt pitkään aikaan. rekku oli kaataa minut lumeen silkasta jälleennäkemisen riemusta, niin innoissaan se oli.
sama juttu tänä aamuna kun hää tuli emäntänsä kanssa lainaamaan semmoista muovikauluria, sillä ne olivat menossa poistamaan jonkin pienen syylän eläinlääkärille ja arpeahan ei sitten saa nuoleskella eikä muutoinkaan hänen päänsä mukaan "hoitaa". kauluri on sitä varten.
se ampaisi tuolta ovelta täyttä laukkaa - ja suoraan mun sängylle, missä meillä on tapana leikkiä, oleilla ja rapsutella.
koirahan osaa nauraa. tyypin naama loisti aurinkona ja suu oli naurussa lurppakorviin saakka.

okei, nyt keksin jonkin kotihomman. ehkä tyhjennän vaikkapa vain yhden laatikon keittiöstä. romut veks.

leppoisaa iltaa kaikille

[vilmasto]

Huomenta.
Joo no tottakai sujuu hyvin lehtimyyjän kanssa kun ostan sieltä mutta siis mulla on vuosien takaa erään myyjän spostiosoite ja siihen suoraan aina meilaan asiani, siksi se sujuu niin hyvin. En vaan muista miksi mulla on se osoite olemassa, mutta tärkeintä, että homma toimii.

Kun se lanko seuraavaksi jankuttaa ettei nainen ja mies voi olla ystäviä niin sano ettei sitten olla kun niin haluat. Ettei olla yhtikäs mitään enää jos se on helpompaa. Voihan olla, että hänellä olo muuttuu ajan kanssa, mutta voihan olla, että teidän ystävyys tuo liikaa muistojakin mieleen. Mutta turhaan sinä tosiaan yrität enempääsi jos se ei luontojaan enää toimi tuo suhde.

Perjantaita jokaiselle

[SylviaPlaa]

joo, juuri näin aion toimia, Vilmasto. oltiin taas muuten kirjoiteltu samaan aikaan

eilinen keskustelu Varjoliljan ketjussa antoi ajateltavaa. jotenkin havahduin.

Varjiksen ketjussa siis sivusimme aihetta rakkaudeton lapsuus ja sen vaikutukset aikuisuuteen saakka.
moni, joka on seurannut ketjuani pitempään, on saanut lukea äititraumastani, aiheesta, mitä en ole tuntunut saavan millään käsiteltyä minkäänlaiseen päätökseen. se on varjostanut koko aikuista elämääni. se on aiheuttanut kärsimystä sekä turhautumista. lisäksi olen turhautuneena tuskaillut että eikö tämä ikinä lopu? ainako se vaan vaivaa?
30 vuotta on pitkä aika.
tarkoitan, että jos "hoksasin" noin 25-vuotiaana miten päin seiniä äitisuhteeni on ollut koko ikäni, ja koko tämän ajan vaiheittain pohtinut taakkaani pitkäkestoisessa terapiassa, keskustelemalla ystävieni kanssa sekä kirjoittamalla kilometreittäin aiheesta; niin eipä ole ihme jos alkaa turhauttaa.

eilen siis havahduin. hyvänen aika sentään, mietin, en ehkä tunnekaan enää niin viiltävää kipua kun mietin kokemaani sekä ylipäätään äitisuhdettani. ei enää ylenmääräistä puistatusta.
ei se mikään mannerlaattoja järisyttävä ahaa-elämys ollut, vaan jonkinlainen lakoninen toteamus, mitä en tosin olisi koskaan kuvitellut toteavani.
lisäksi olisin kokenut moiset toteamukset kepeiksi. feikeiksi kohtauksiksi jostain ö-luokan elokuvasta. tyyliin olen vapaa. en kärsi enää. se on OHI, ja siten ikään kuin epäillyt tuntemuksiani.

en tiedä, mun täytyy vähän aikaa oleilla tämän eilisen kokemukseni kanssa. ei vatvoa, vaan nimen omaan oleilla. makustella, kuten sanotaan (mikä on mielestäni muuten aikamoinen sanahirviö!). tarkoitan, etten ole vielä valmis käsittelemään tätä täysin uutta asiaa, mitä käänteeksikin uskallan kutsua. olen vielä liian hämmentynyt. jos en peräti täysin ulalla.

enivei, toive heräsi. olenko vihdoinkin niin sujut itseni kanssa, että edellä mainittukin alkaisi olla mahdollista.
se on selvää, että sairauteni on muuttanut minua valtavasti. sen lisäksi ikä tuo rauhaa. näin ainakin koen että minun kohdalla on käynyt, minkä tosin olen tiennyt ja tiedostanut jo aikoja sitten. eiköhän moni muukin koe samalla tavalla.

toisaalta olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat todenneet, että ikä on päinvastoin tuonnut heille kärsimystä.
kuten vasta jokin aika sitten menehtynyt naapurini, minua reilusti vanhempi nainen. hän kärsi syvästä masennuksesta.
kun kysyin häneltä kerran, että onko masennus tuttu jo hänen nuoruudestaan, niin vastaus oli että ei missään tapauksessa. nuorena aikuisena sekä keski-iässä hän kertomansa mukaan keskittyi uraansa, näin hän sanoi, eikä hänelle tullut mieleenkä pohtia mielenterveyden asioita tai, vaikkapa sitä äitisuhdettaan. siitäkin hän nimittäin mainitsi minulle saman juttutuokion yhteydessä.
olin käynyt hänen puolesta apteekissa ja kahvittelimme. tämän enempää en ollutkaan hänen kanssaan tekemisissä. joten se, että hän avautui minulle tällöin, liki täysin vieraalle ihmiselle, kertoo jo sekin paljon hänen hädästään.

se, että suhtautumiseni alkoholiin on sekin muuttunut, käytännöstä nyt puhumattakaan, on sekin niin suuri ilo etten löydä sille sanoja.
tämä, ettei juominen/juomattomuus enää rienaa mieltäni, kuuluu ehdottomasti tähän olen sujut itseni kanssa-osastoon.
sillä niin se vaan on, se EI enää rienaa, vaikka aiheesta kirjoitankin ja keskustelen mielelläni.

aiemmin koin vähäsen kehuskelevanikin tällä asialla itselleni. siis tästä muutoksesta. olenkin sitten ajatellut että oho, älähän ole ollenkaan noin varma. tai ai ai, kappas vaan kun on eukolla suuret puheet ja luulot itsestään.
toisin sanoen olen ikään kuin varmuuden vuoksi rusikoinut iloni. iloni siitä, että se onnistui sittenkin. enkä siis halua toimia enää niin. haluan avoimestikin riemuita siitä, että tilanne on mikä se nyt on. heh, tekisi mieli TAAS kirjoittaa että tulevaisuudestahan ei voi koskaan tietää etc etc etc, mutten tällä kertaa kirjoita, sillä kyllä sen nyt vaan tietää.

sitten takaisin lempilauseeseeni: Elämä ei ole koskaan valmis. en tarkoita tällä negaa. mutta mielenkiinnolla odotan mikähän kriisi seuraavaksi yllättää. ja millainen ponnistuksia vaativa työmaa siitä kehkeytyy.
nähtäväksi jää.

eilen siis täysin kuumeeton päivä. yöllä olin kyllä jälleen hikoillut oikein kunnolla - ja ei muuta kuin yöpaidat vaihtoon.

hankintalista: uusi tyyny. sopivan löytäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu sillä nukkumiseen tarkoitetun tyynyn pitää olla ohut.
ei siis mikään iso ilmava pullukka. olen nimittäin pessyt tuon vanhan lempityynyni niin monta kertaa että kohta se hajoaa käsiin. tai, oikeastaan en ole pessyt sitä nyt pitkään aikaan ja mietin uskallanko enää edes laittaa sitä koneeseen. rikkoo vielä taloyhtiön pesukoneen, ja sehän sopisi vallan hyvin. siitä seuraisi varmasti mahtava lasku, joten ei kiitos. ehkä pesen sen tänään käsin.

viikko oli aika raskas kun olin kaupunkireissuillani peräti kolmena päivänä. se on vaativaa näin sairaalle.
tänään onkin täysin "vapaapäivä" ja nautin siitä. ei tarvitse lähteä ulos. en mene edes kävelylle jos ei huvita.
nuo mun kävelylenkit ovat nykyisin piipahduksia raittiissa ilmassa. liikunnasta ei voi enää puhua. mutta tiedä jos vaikka keväällä kuntoni olisi taas parempi. niinhän se ihana lääkärikin totesi, että sytot kyllä tehoavat jälleen, kuten ovat tehonneet aikaisemminkin.

ensin vaan pitää viedä ne läpi. pahoittelen jo etukäteen mitkä narinat siitäkin syntyy. sytoyrjöpäivät ovat juuri semmoisia kuin elokuvissa.
ihminen makaa sängyssään vierellään ämpäri. näin ainakin minulla.

mutta mieli on hyvä! olen taas onnellinen. kaikki on kuitenkin niin hyvin.
illalla söin lihapiirakan nakilla. salmiakkia päälle. suolan tarve on todellakin tunnistettavissa, kuten lekurikin sanoi että sitä suolaa pitäisi taas vaan lisätä.
juon vuorokaudessa vähintään 3,5 litraa vettä joten suola elimistössäni on alvariinsa epätasapainossa.
näiden vesimäärien lisäksi nestettä tulee vielä kahvisa, teestä, hedelmistä jne.

jatketaan taas, ystävät rakkaat.
tsemppiä jokaiselle viikonloppuun, pysytään tavoitteissamme.
ja jos lipsuu, jeesaillaan ja kannustetaan toinen toisiamme

[Pecorino]

Sylvia, kuulostaa hyvältä tuo irrottautumisesi tuosta äitisuhdekysymyksestä. Se voi varjostaa todella paljon minäkuvaa ym. Minä kipuilin vuosia, tai oikeastaan vuosikymmeniä äitiasian kanssa. Mulla auttoi terapia. Se, että pääsin kertomaan ne asiat ja tilanteet mitä jotenkin häpesin. Häpesin sitä, että "minua on kohdeltu näin" tai että "oma äitini sanoi minulle näin". Helpotti, kun sain kertoa jollekin. Käänteentekevää oli myös se kun terapeuttia totesi, että sinä olet kärsinyt lapsuutesi henkisestä väkivallasta. Olen aina tiennyt sen mutta en ole osannut tai uskaltanut pukea sitä sanoiksi. Hänen sanomanaan se auttoi siihen, että palaset loksahtivat kohdalleen.

Olen aikaa sitten päättänyt, että äitini rajoittuneisuus ei saa hallita elämääni, vaikka sitä se on jossain määrin tehnyt, pyristelystäni huolimatta. Olen tehnyt paljon päätöksiä ottaen etukäteen huomioon äitini tulevat reaktiot, ts. hän on hallinnut minua. Kun pääsin siitä irti niin mitä tapahtui. No sitten äitini masentui. En ole niin itsekeskeinen, että kuvittelen äitini masennuksen johtuvan minusta, mutta on se yksi tekijä (äitini itse sanoi tähän liittyvää, tietenkin, onhan se hyvä yrittää syyllistää). Jotenkin mua raivostuttaa se, että olen viimein irtautunut hänen käytöksestään ja sitten hän onkin masentunut ja hän ja isä tarvitsevat sen vuoksi apuani. Mun täytyy olla tarkkana, ettei hän älä hallitsemaan minua tämän sairauden varjolla. Saatan kuulostaa kylmältä mutta tiedän mistä puhun.

Niin, mitäs tämä avautuminen Sylvian ketjussa nyt meinaa No, sitä kai että muutos ja kehitys on aina mahdollista.

Sytopahoinvointi kuulostaa kamalalta, mutta kai se täytyy vain ajatella, että se tuo enemmän hyötyä kuin haittaa