Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 2.1.2018 15:58:22

Sanattomaksi vetää.

Kiitos siitä, että valitsit kertoa kokemuksesi täällä. Että luotat meihin ja palstan ilmapiiriin noin paljon.

Voimia, toivoa, sisua ja uskoa tulevaisuuteen! En taida muuta osata sanoa.
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 2.1.2018 20:33:56

voi vilmasto armahin :D
kiitos lämmin viestistäsi.
tuossa tuli aiemminkin mieleeni, hienoisen katumuksen värittämänä, että miks aloin tänne Plinkkiin rustailemaan sairaus-päiväkirjaani kosken kuuna päivänä halua viedä toisten murheilta tilaa. enkä tietysti viekään, vaan jokainen elelee omaa elämäänsä omine murheineen, mutta kaikenlaista sitä saa välillä päähänsä.
enkä ainakaan halua pelotella ketään!


Minulle tuli suurimpana järkytyksenä se kun luin sun sairaudesta, että kuinka voikaan tuntemattoman ihmisen sairaus näin järkyttää :shock: mä tajusin kuinka tärkeä paikka tästä plinkista ja nimimerkeistä onkaan tullut :shock: samoin kuin sulle on ollut mieleen alkaa tänne rustaileen sairaspäiväkirjaa. Se on suuri luottamuksen merkki tähän systeemiin! ja kiitos siitä <3
Jokainen me eletään murheinemme sitä omaa juttua kuitenkin. Mutta just nyt tuntuu hyvältä kun todellakaan emme ole yksin täällä vaikka välillä tuntuu, että pälpättääkö sitä itekseen näitä juttuja :lol:

Ihan piti munkin guuglettaa tuota sinun kolangiokarsionoomaepäilyä. Mutta onneksi se on vielä epäily. Ja vain vaikeasti hoidettavissa eikä "ei voida hoitaa ollenkaan". Okei vähän sanoilla saivartelua, mutta niin se vain on.
Pelihän ei onneksi ole vielä menetetty ollenkaan.

Lattealta tuntuu tsempata, mutta mitäpä muutakaan voisin tehä.
Eli tsempit!
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1470
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 4.1.2018 10:20:17

kiitos hemmentaali ja vilmasto.
sisua ja toivoa tarvitaan, eikä mikään kannustus suinkaan kuullosta lattealta.
ja totta, mitä enemmän nimimerkin takana oleva kirjoittelee, sitä enemmänhän häneen tutustuu; millainen hän on, miten hän asiansa ilmaisee, miten suhtautuu paitsi omiinsa niin toisten ihmisten pyrkimyksiin jne.
syntyy siis kiintymystä vaikkei livenä tunnetakaan. onhan se huikeaa.

hitto vie, nyt mieleeni juolahti episodi aiheesta miten ihminen suhtautuu toisten pyrkimyksiin.
sinänsä ikivanha aihe ja harmitus.
jokin aika sitten luin muistaakseni Vilman ketjua, kun eräs törppö kirjoitti hänelle/tai toiselle ketjuun kirjoittaneelle että "asenteestasi päätellen joudut juomaan vielä paljon".
helvetti että kiehahdin.
kirjoittiko mietteen Vilman mutsi, kun noin hyvin lapsensa tuntee?
teki mieli sivaltaa takaisin jotain yhtä veemäistä muttei voimat riittäneet sinä iltana tarttua puikkoihin.
en vaan vieläkään käsitä sitä, että joidenkin mielestä alkoriippuvuutta ei voi hoitaa kuin yhdellä ainoalla tavalla, sillä hänen ikiomalla tavallaan. kaikki muu on roskaa ja turhaa ja kuvittelua ja ongelman vähättelyä.
hyvä on, jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta ratkaisevaa on tietysti se miten asiansa ilmaisee.

no mutta.
ei tuosta tuon enempää.
äh, harmittaa koko aihe mutten viitsi deletoidakaan.

aamu oli hyvä ja nukuin erinomaisesti.
illalla otin Tramalin sijaan lievempään kipuun tarkoitettua Panadol Fortea 1 g plus 5 mg Diapamia.
tusin tarvetta Diapamiin koska mies joutui lähtemään yöksi omaan kotiinsa.
tilannetajuni ei nimittäin oikein pelannut kun ennen hänen lähtöä keskustelu liukui (aloitteestani) (ja ikään kuin varkain) asioihin tyyliin mitä sitten jos se pahin tapahtuu? harmitti myöhemmin.
näitähän sattuu. välillä suunnitellaan tulevia, välillä jompi kumpi tipahtaa ankaraan pelkotilaan.
sitten taas nauretaan. ja tiskataan ja käydään kaupassa ja imuroidaan ja katsellaan elokuvaa, kaikkea tavallista.

ei alkon mielitekoja.
edellispäivänä HUS:n kirjeen saatuani olut pöllähti mieleeni mutta "työstin" sen veks.
sanoin itselleni, ihan ääneen, että tää on tätä tuiki tuttua. tunteissa kuohahti joten vanha tapa aktivoitui, mutta muista että se menee myös ohi.
ja niinhän siinä kävikin.

mukavaa päivää kaikille! :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 5.1.2018 11:59:37

jaahas, taas uusi hyvä aamu. ei kipuja, ei ahdistusta.
iltapäivät ovat vaikeimpia.
eilen selailin puhelimen listaa kenelle soittaisin ja kertoisin sairaudestani, tuli valtava tarve puhua.
en ole kertonut diagnoosistani kuin aivan lähipiirille. onneksi on tämä Plinkki.
listaa selatessani tuli aina seinä vastaan. en voi soittaa tolle, hänellä on tarpeeksi muitakin murheita, eikä tolle ainakaan, hänhän on juuri lähdössä pitkälle reissulle enkä voi pilata hänen matkaa.
valehteleminen sujuu.
satunnaisille naapureille olen selittänyt pokkana jotain "sappivaivoista", siks oon laihtunut ja huonokuntoisen oloinen.
salikortin panin katkolle, enkä jaksa enää (tai paremminkin tällä haavaa) lenkittää naapuruston koirakamujani, kunto ei vaan riitä edes tunnin vähänkin reippaammalle kävelylenkille.
jaksan köpötellä lähikauppaan ja apteekkiin, siinä liikuntaharrastukseni.
sairauslomalaisen päivät ovat tietenkin piiiiiiiiitkiä.
olen aina ollut hyvä maleksija ja sohvalla makoilija mutta nyt kun ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, moinen löysäily kotioloissa pitkästyttää.
yritän muistaa että nyt sujuu vielä hyvin kun ei ole pahimpia kipuja, taikka muita mahdollisten tulevien hoitojen oireiluja kuten rajuja pahoinvointeja yms. yms.
tosin kotona voi tehdä vähän sitä sun tätä.
tänään olkoot vuorossa jääkaapin sisällön purku ja pesu.

hah, tänään on muuten perjantai! entinen lempipäiväni siinä(kin) mielessä että sai hakea kaupasta bisseä.
jo ennen sairautta pääsin siihen pisteeseen, että perjantait vilahtivat ohi huomaamatta eikä alko pörrännyt mielikuvissa. olisiko se ollut syyskuuta kun eräänä päivänä havahduin siihen että hetkinen, tänään on perjantai ja oon unohtanut päivän ns. "merkityksen".
sinänsä en väitä ollenkaan että riippuvuus olisi veks. ei ole. siellä jossain pään sopukoissa se vaanii, aina.
kuten kävi vain pari päivää sitten kun sain sen HUS:n kirjeen.
mutta oon niin tavattoman hyvilläni siittä että olen ihan oikeasti harjoittanut Plinkin avulla sitä itsetutkiskelua ja tulosta on syntynyt.

no niin, ei muuta ku jääkaapin tyhjennysoperaatioon ja pesuvesi loiskimaan.
oikein hyvää päivää kaikille! :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 5.1.2018 22:34:07

iltakuulumisia.
löysin yle arenasta Inhimillinen tekijä-ohjelmasta jakson mikä käsitteli syövästä selviytymistä. sain siittä tavattomasti virtaa toivoa ja voimaa.
kaksi henkilöä, keski-ikäinen nainen ja nuorempi mies olivat ehtineet saada muutamaa vuotta aiemmin jo kuolemantuomion mutta selvinneet siitä.
keskustelussa oli mukana myös syöpätautien erikoislääkäri.
nainen sairasti vatsasyöpää, mies leukemiaa. puhetta/aihetta yksinkertaistaen erikoislääkärin selitys siitä miksi joku selviää ja toinen ei, tai, miksi jokin lääkekokeilu puree toiseen ja toiseen ei, oli mielenkiintoista kuultavaa sillä tieteellisesti nämä tällaiset asiat eivät suinkaan ole (ainakaan toistaiseksi) selitettävissä.
kuten terveen niin myös sairaan yksilön "koneisto" on yksilöllinen. ja yllätyksellinen.

asenteeni siitä, että otan tämän sairauden kokemuksena, vahvistui.
nyt mulla on siis tällainen vaihe elämässäni. sairastan vakavaa sairautta. mutten voi tietää miten tämä päättyy. kuolenko siihen vai en, se on tulevaisuutta. vai, kuolenko liikenneonnettomuudessa vaikkapa huomenna. mitä tahansa, siis todellakin mitä tahansa voi sattua ja tapahtua. myös hyviä asioita.
itse kuolemaa en ole koskaan pelännyt. elämää kylläkin. varsinkin nuorena aikuisena kun kaikki oli pelkkää kaaosta, ryyppäämistä, masennusta ja ankaraa ahdistusta.
taisin jonain päivänä jo kirjoittaakin, että tämä syöpädiagnoosi on lasten leikkiä verrattuna rajuun depressiosairauteen.
kestän tämän kyllä.
asennetta, asennetta, asennetta! täältä pesee!
mikä ei suinkaan tarkoita sitä ettenkö sallisi itselleni myös itkun hetket, turvattomuuden kokemukset ja hädän.

rahat on pirun tiukilla.
tänään maksoin pari sairaalalaskua yhteensä 230 e. kävin myös apteekissa 77 e.
eli 300 hujahti kerralla. ja lisää on tulossa.
mitään varsinaista hätää ei ole koska miesystävä on turvana, mutta kun olen tottunut olemaan itsenäinen.. eli uutta asiaa tässäkin opeteltavana.
HUS:n kyselykaavakkeeseen rastitin tänään että toivon tapaavani sosiaalityöntekijän, psykiatrin sekä papin.
sos.työntekijältä saatan saada taksiseteleitä, psykiatrin tapaan mielenkiinnosta (kuten toki myös tarpeesta, ehkä, riippuu psykiatrin persoonasta) kuten myös papin. vain seksuaaliterapeutin jätin rastittamatta.

okei, puhelin soi.
jatkan taas..,
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja juhanikari » 6.1.2018 05:32:38

Huomenta vaan ja hyvää Loppiaista!
Syöpä herättää jo pelkkänä sanana paljon pelkoa. Itsekin pelkään edelleen että vaimon syöpä uusii, vaikka siitä on jo monta vuotta! Voisinhan minä itsekin sairastua yllättäin vaikka mihin syöpään!
Paljon jaksamista Sinulle ja mukana hengessä ollaan!

t. Juhani
Vähentäjä! Less alcohol is more life! :-)
juhanikari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1073
Liittynyt: 22.10.2015 16:22:46

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 7.1.2018 16:40:16

Olet kyllä melkoinen tapaus!

Itselleni on puhjennut viime vuosina valtava kuoleman pelko. Ja sairastumisen ja loukkaantumisen pelko. Sen verran voimakas, että häiritsee jo elämää (olen muistaakseni tästä täällä kertonutkin, tai sitten se oli joku toinen palsta). Ja samaan aikaan kuitenkin saan edelleen "itsemurhakohtauksia". Eilen viimeksi olin niin lopussa, että pakenin jälleen ajatuksiin siitä, kuinka tapan itseni ja tämä kärsimys loppuu. En mitään sellaista tehnyt enkä kenellekään niitä ajatuksia edes kertonut.

Tänään mietin, että miksi en sitten muuta elämääni, kun kerran välillä tuntuu niin pahalta, että haaveilen itseni tappamisesta. Kyllä minä pystyisin työsopimukseni lopettamaan ja lähtemään jonnekin lämpimään ja valoisaan. Raapimaan toimeentulon vaikka tiskaajana tai jotain, tai oliivien poimijana (nyt just taitaa olla väärä vuodenaika) tai... no, au pairiksi en kyllä lähtisi, lapsista en pidä. Mutta tässä vaan murjotan, vihaan jokaista päivää enemmän tai vähemmän, uhoan itsekseni tappavani itseni ja samalla pelkään kuolemaa enemmän kuin koskaan ennen.

Sori, kun tulin sotkemaan sinun ketjuasi. Ehkä kopioin nuo omat juttuni omaan ketjuuni.

Ihanaa, että sinulla on elämänkumppani, joka on tukenasi.
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 8.1.2018 07:54:13

kiitos Juhani ja hemmentaali.
voi kulta ihana hemmentaali, niin tuttuja nuo Sun mietteet.
vaikea sanoa mitään mutta sen verran kumminkin, että depressio ja kuolemanajatukset/tai jopa toiveet.. niitä on liki mahdotonta hoitaa kotikonstein. mutta mistä apua? ja entä kun ei edes jaksa hakea apua? sitä jää niin helposti kärsimyksensä vangiksi, tai vähintäänkin tunteeseen siitä, ettei tämä lopu ikinä. että samaa skeidaako loppuelämä.
muistan saaneeni jonkinmoista lohtua siitä kun oivalsin muuttaa ajatuksia itsestäni. ahaa, minä olen siis tämmöinen tyyppi, muttei se tee minusta huonoa. depressiosairaus on huono, elämä on huono, tai ainakin käsittämättömän epäreilu.
sekin auttoi että hakeuduin kaltaisteni seuraan. sai jakaa asioita.
en tiedä, tuo kaikki mitä pystyn tarjoamaan lohduksesi tuntuu niin banaalilta.
eikä mitään soreja ainakaan!!! että ei muka voisi kirjoitella ketjuuni.. höpsistä. päinvastoin, kiitos siitä että kirjoitat.
yritetään selviytyä.
ostetaanko muuten tänään kukkia, sovittu? ihan itsellemme. kun kukat on vaasissa, ne muistuttakoot meitä siitä että vau mitä tyyppejä me ollaan. latinkia löytyy. ja ansaittuja ovat. eli hyvä me!!! :D

okei, tänään siis HUS:n lekuriajalle klo 10 kuuntelemaan mitä meinaavat jatkoa ajatellen, vai meinaavatko yhtään mitään.
mikä tahansa hoitosuunnitelma kelpaisi, kunhan ei tuu sitä pahinta mahdollista että ei tässä ny oikein mitään voi tehdä enää.
en kyllä mitenkään voi uskoa tuota. en sitten millään.

pitääkin muuten lopettaa... kello käy ja haluan olla ajoissa paikan päällä.
kerron sitten miten kävi.
ei siis muuta ku tulta päin!

ja huom. myös sinne kukkakauppaan! tuli mitä tuli.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 8.1.2018 09:30:06

Olet varmaan Sylvia jo matkalla lekuriin. Pidän täällä peukkuja sinulle, että saat hyvän suunnitelman.

Toivottavasti löysit kauniita kukkia. Itse olen alkanut niitä viime aikoina ostamaan, kun totesin, että siinä saa pikkurahalla paljon iloa. Nyt pöydällä kimppu vaaleanpunaisia ja valkoisia neilikoita.

Paistakoot päivä sinulle ja kaikille muillekin täällä!
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1513
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 8.1.2018 10:37:48

Ja nyt Sylvia varmaan istuu siellä lääkärin juttusilla jos ajat eivät ole myöhässä, Ajatukseni on sielä mukana! oottelemme mitä tuleman pitää.

Ja tuosta kuolemasta. Siitä on tullut tuttu vieras minulle. Hautajasia oon järjestellyt aika monet viime vuosina. Ja se on ollut läsnä tuttujen kautta muutenkin. Siis että miten niitten sairauksien (mm.syöpien) kanssa käy. Siitä on tullut siis tuttu kunnioitettu vieras, mutta pelkään mä sitä kuitenkin.
Tuossa pari kuukautta sitten tajusin autolla ajaessani kun rekka tuli vastaan miettiväni, että tästäköhän näin ne vaan ohjaa oman pikkukotteronsa tohon eteen. Se oli se lopullinen niitti siihen avun hakemiseen. Ei mulla ole ollut itsetuho ajatuksia koskaa vaan jos ajatus kulkee tommoseen suuntaan niin se herätti.

Ja komppaan Sylviaa tuohon Hemmentaalin soritteluun. Eikai meidän tarvi ajatuksiamme pyytää anteeksi. Eihän me näillä toisiamme loukata. Eikö se ole vain hyvä kun sanotaan ajatuksemme ääneen? silloin se on alku jollekin kun se ajatus ei vain pyöri omassa päässä. Ja jos niitä ei voi muualla ääneen sanoa niin eikö tämä ole just se oikea paikka? ja ihan sama onko se ajatus omassa vai toisen ketjussa.
Minä ainakin tunnen oloni turvalliseksi kun juttelen täällä. Toki välillä ärsyttää kun joku tosiaan tulee omia totuuksiaan laukomaan. Mielipiteitään saa sanoa, mutta ei toisia saa mollata eikä kritisoida turhaan. Inhoan besserwissereitä ja joskus on hyvä vain pitää suunsa kiinni.

Mutta näin se vaan Sylvia on. Asenteesta se on koko homma kiinni. Realiteetit on aina realiteetteja, mutta eihän sitä nyt heti voi antaa periksi ja alistua. Varsinkin kun sulle on ihan varmasti olemassa joku hoitokeino.

Ja kukkia kerkesin jo lauantaina ostaa. Auringon keltaisia tulppaaneja :) eli tänään en kiiruha kukkahyllylle kaupassa :)

Aurinkoa viikkoonne :)
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1470
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 8.1.2018 17:24:17

jälleen suuri kiitos vilmastolle ja Vilmalle. ja Teille kaikille.

valitettavasti huonoja uutisia.
lopullinen diagnoosini on se kolangiokarsinooma. se on sappitien syöpä, mikä on levinnyt maksaan. myös keuhkoista oli löytynyt pesäke.
lääkäri oli asiallinen ja lämminhenkinen. katsekontakti sujuva, lämmin sekin. nuorehko nainen.
hän kertoi ihailtavan kansantajuisesti, rauhallisesti sekä selkokielellä että syöpääni ei voida parantaa, mutta sytostaattihoidoilla saan lisäaikaa.
kauanko? sitä on mahdotonta ennakoida.
se riippuu ensisijaisesti siitä miten elimistöni tulee sietämään sytostaattihoidot.

hyvä uutinen on se, että tämäkin lääkäri ihmetteli "hyvää kuntoani". kuten toinen lääkäri yhtä lailla kun olin pari viikkoa sitten sairaalassa.
kun kerroin tälle tämänpäiväiselle lekurille etten ole tarvinnut esim. kipulääke Tramalia kuin 1/3 osan määrätystä määrästä, ja aina vain iltaisin, en siis vielä kertaakaan päivisin, hän kummasteli sitä silmin nähden.

sain "lukujärjestyksen" tulevista hoidoista sekä ajat verikokeisiin.
ja vinon pinon reseptejä!!!! ne printattiin minulle vaikka kaikkihan hoituu myös sähköisesti. sain mm. morfiinipohjaista kipulääkettä tuleviin mahdollisiin kipuihin, pahoinvointilääkettä, sitä Klexania lisää.. ja vaikka mitä mitä muuta.
hoidot aloitetaan rauhallisella rytmillä.
ensin vain kerta viikossa sairaalaan pari tuntia kestävään tippaan, minkä jälkeen pääsen aina kotiin.

ei itketä, ei ainakaan vielä. outo rauhallinen olo. melkein tyyni.
mutta se on toki varmaa että tunnelmia jos toisiakin on tulossa.

ei tällä kertaa enempää.
kirjoitan lisää piakkoin.
parhaita terveisiä teille kaikille.
Sylvia
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 8.1.2018 19:21:20

Voi helvetin perkele, olen pahoillani :cry:
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1700
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 8.1.2018 20:02:49

Voi Sylvia <3

Minulla ei ole sanoja eikä mitään tuon parempia ikoneja tai kuvakaappauksia tai mitään muutakaan mitä tähän laittaa.

En tänään lukenut viestiäsi ajoissa mutta haen huomenna sen kukkakimpun. Ei sen väliä, vaikka en edes pidä leikkokukista :-)

Ja vaikka tämä ei liity mitenkään mihinkään, niin jaan tässä teille asian, joka viime vuonna ravisutti omaa elämääni ehkä enemmän kuin mikään muu:

Minulla oli aikoinaan erittäin läheinen miespuolinen ystävä. Vain ystävä, meillä ei ollut parisuhdetta. Harrastimme yhdessä virtuaalijuomista, eli kumpikin lipitti omassa päässään (sic!) ja sitten kirjoiteltiin syvällisiä, pitkiä viestejä. Livenä tapasimme harvoin, mutta meilejä liikkui päivittäin. Hän oli ainoa, joka tiesi kuinka paljon join ja mitä minulle oikeasti kuului. Sitten elämä vei erikseen. Hän tapasi naisen, joka ei hyväksynyt yhteydenpitoamme. Molemmilla muuttui muutenkin tilanteet ja yhteydenpito harveni. Kymmenisen vuotta sitten hän vielä vastasi lyhyesti messenger-viestiini, mainitsi olevansa käymässä raihnaiseksi mutta yritti hidastaa sitä edelleen kuntosalikäynneillä (hän oli himokuntoilija, pyöräilyä, juoksua, uintia ja kuntosalia - ja niiden päälle viiniä ja xanoria).

Tuon jälkeen lähetin hänelle silloin tällöin FB:n kautta syntymäpäiväonnittelut, kun FB siitä muistutti. Niin viime vuonnakin. Koskaan hänen aikajanalleen ei mitään muuta kuin joitakin onnitteluja ilmestynyt, mutta oletin, ettei hän vain oikeasti käytä facea. Tällä kertaa laitoin kuitenkin myös messengerin kautta viestin, jossa kysyin kuulumisia pitkästä aikaa. Ei vastausta.

Sitten rohkaistuin ottamaan yhteyttä hänen aikuiseen lapseensa. Tämä kertoi minulle, että vuosi-pari tuon viimeisimmän messenger-viestimme jälkeen hänen isällään diagnosoitiin alzheimer ja että nykyisin hän on hoivakodissa eikä enää edes tunne lapsiaan ja joskus harvoin enää reagoi, kun häntä puhutellaan etunimellä.

Hän on ollut siis vain vähän yli 50-vuotias diagnoosin saadessaan, nyt kuusissakymmenissä. Teräsmies, joka vielä toistakymmentä vuotta sitten vei kaikki nettideittinaiset ensitreffeillä kylpylään tsekatakseen, onko kroppa kuosissa. Mies, joka olisi pärjännyt triathlon-kisoissa.

Kuten sanottu, tämä ei liittynyt oikeasti mihinkään. Muistuttaa vain itseäni siitä, että ei pitäisi olettaa, että aina on aikaa tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluaa.
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 8.1.2018 20:57:06

Niin..ei ole just nyt sanoja ollenkaan. Voi Sylvia :cry:
Mutta onneksi kuitenkin jotain voidaan tehdä ettei kaikki ollut tässä just nyt.

Töistä just tulin. Ei ole sanoja senkään takia eikä muutenkaan.
Palataan asiaan <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1470
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja juhanikari » 8.1.2018 21:53:07

El ole paljon minullakaan sanoja. Toivon vain että hoidot purisivat ja saisit mahdollisimman paljon aikaa! Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa!

t. Juhani
Vähentäjä! Less alcohol is more life! :-)
juhanikari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1073
Liittynyt: 22.10.2015 16:22:46

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa