Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 1.6.2019 06:34:23

hah, Korkkiskin kävi tervehtimässä :P mua ilahduttaa, ja lähes naurattaa, aina sun moikkailut. oot hauska kaveri. ja toivon sulle kaikkea parasta elämääsi. kutsut itseäsi aina juopoksi, mikä mahtaa olla todellinen tilanteesi juomisen suhteen? olen vissiin kysynyt tätä aikaisemminkin. ois kiva jos kertoisit itsestäsi vähän enemmän mutten halua ahistella tietenkään. kaikki omalla tyylillään, se olkoot mottomme.

Ulpukka, kiitos kun sanot ettei jaarittelua. täytyy kuitenkin muistaa että eniten kirjoittelen itselleni. tämä on se pään tyhjennys kanavani.
Ginger, just tämä että sain herätä omaan tahtiini, tehdä kaikessa rauhassani aamurutiinit, istahtaa tähän oman pöytäni ääreen ja kuunnella lintujen laulua (partsin ovi on auki) tekee mut onnelliseksi. kukaan ei tule asentamaan tippaa käteeni, tai mittailemaan verenpainettani yms yms kun olen vielä unenpöpperöisenä on kyllä aika kivaa. ja mikä tärkeintä, kipuja ei ole. kun heräsin ja aukaisin silmäni tunnistelin tietysti heti mikä on kiputilanne ja vau - sitä ei tosiaan ole! dreeni "tuntuu" kyljessäni ja olen aika kankea, mutta muutoin heräämiseni oli kivuista ja muista liiallisen epämiellyttävistä tuntemuksista vapaa. uskomatonta. mahtavaa. sanat ei riitä.
keitin kahvia ja jaottelin aamulääkkeet pieneen snapsilasiin josta nappailen troppia yksi tabletti kerrallaan veden kera.
antibiootit, joita mulla on kahtakin eri sorttia, ovat kokonsa takia vaikeasti nieltäviä. ja yöäk mikä jälkimaku niistä tulee vaikka kuinka yrittäisi humauttaa ne kurkusta alas reipasotteisella vesikulauksella.

ja tämä hyvä mieli. miten kertoisin siitä? se tuntuu niiiiiin mahtavalta että aivan liikutun.
tyyliin pääsinpäs taas sieltä kuopasta ylös, ja sainpas vielä hyvän jakson elämääni. ja aion saada niitä lisää, peliä ei nimittäin ole vieläkään menetetty.
monta kertaa päivässä mun mielessä on nettituttava syöpissivustolta joka on saanut elää palliatiivisesta huolimatta mielekästä elämää peräti kaksi vuotta. se on paljon se.

osastolla koin paljon kaikenlaista uutta. tarkoitan, että mielessäni on myös esim se huonetoverini jonka kivut ovat kestämättömiä.
oli omanlaisensa kokemus nähdä se kaikki niin läheltä.
toinen huonetoverini, tämä Papupata-mummo, pärjäsi taas paljon paremmin ja hänkin pääsi eilen kotiin. vaihdoimme puhelinnumerot, kuten myös kivuliaan huonetoverini kanssa. tai ei, vaan pelkästään minä annoin kivuliaalle numeroni jos hän haluaa ottaa yhteyttä kuten sanojensa mukaan haluaakin, sikäli mikäli kuntonsa sen sallii.
pärjäsimme erittäin hyvin kolmisin pienessä ja ahtaassa sairaalahuoneessa.
sovimme, että jokaisen täytyy ilmaista ÄÄNEEN jos jokin asia mättää.
Papupatakin mainitsi moneen otteeseen että sanokaa vaan jos hän pulisee liikoja, kuten sanoimmekin, ja mistä Papupata ei ollut moksiskaan. tai jos telkkari oli liian kovalla äänellä tai jos joku halusi sulkea töllön kokonaan. Papupata kun tykkäsi katsella kaikenlaista humpuukia telkkarista, mistä me muut taasen emme olleet kiinnostuneita. ja kuka haluaa pitää ikkunaa auki ja kuka taasen ei. kaikesta voitiin sanoa ääneen eikä sopu pettänyt kertaakaan.

helkkari miten suuri määrä oppareita kuivattaa suuta, ei kiva. kitalaki on kuivaa rahisevaa pahvia. mutta se on pieni murhe se.

tänään aion vain nauttia elämästäni. valitettavasti se puhelimeni laturi jäi osastolle joten en voi rupatella ylipitkiä puheluita ystävieni kanssa kun pitää säästää akkua. näin ollen aion kirjoitella meilejä, eniten siis sellaisille ystävilleni joiden kanssa en muutoinkaan pulise puhelimessa päivittäin. moni on soitellut tai tekstaillut kysyen kuulumisiani joten kirjoitettavaa riittää.
ruuaksi paistan kanaa ja keitän perunoita, porkkanoita ja herneitä. teen oheen kermakastiketta.
sitten aion katsella tv-sarjoja, lueskella ja taas vaan olla ja oleilla. uloskin menen vaikken sentään lenkille niin tuonne istuskelemaan meren äärelle joko laiturille tai uimarannan edustalla oleville penkeille. matka on niin lyhyt että jaksan ilman muuta köpötellä sen.
tosin jos tuulee taas niin reissuni peruuntuu varmasti. tuuli oli eilen todella kylmä ja kalsea.

rahat. ne menee taas kerran tiukille kun sairaalalasku tulee. olin osastolla yhteensä yhdeksän päivää jos mukaan lasketaan myös saapumis- ja lähtöpäivät kuten HUS-laskutus laskee sen niin. se tekee yhteensä noin 400 e :shock:
eilen meni apteekkiin jälleen kerran omavastuu-osuutta viiden kympin edestä (nuo helkkarin antibiootit), lisäksi posti oli tuonnut sähkölaskun mitä en ole vielä edes avannut mutta tiedän sen olevan about 70 e. taksiin meni 25 e. puhelinlasku noin 30 e. yhteensä siis sievoinen summa. ja vuokra tietysti pitää maksaa.
näin ollen joudun taas tekemään Kelalle ruinaushakemuksen sairaalalaskuun, mikä varmasti hyväksytäänkin edukseni, mutta milloin? enkä voi tehdä hakemusta ennen kuin kyseinen lasku saapuu. joka tapauksessa pitää siis saada kasaan tämän kuun "tilistä" toi 400 e ja sitten odotella Kelan päätöstä. rasittavaa, muttei sentään ihan ylivoimaista. kaikki selviää kyllä.

kamuni P ratkesi eilen juomaan. en moiti häntä tällä kertaa. hän kävi sairaalassa tapaamassa minua ja voi veljet hän on takiani huolen murtama.
kun olimme salatupakalla sairaalan edustalla hän jotenkin sekosi täysin. hän sanoi, että jos kuolet tapan itseni.
tuollainen puhe ei ole hänellä harvinaista mutta kuvaa kylläkin hyvin sitä miten tolaltaan hän on välillä sairauteni takia.
hän on lähipiiristäni ehdottomasti se "heikkohermoisin" ja herkin. yritin lohduttaa häntä. vedin esille myös kissakortin. sanoin että miten hänen rakas kissansa sitten pärjäisi jos hänkin kuolisi. lisäsin, että tahtoni on että hän pitää kissastaan huolta loppuun asti. painotin, että hänen kissansa on minullekin valtavan rakas enkä kestäisi sitä jos kissakullalle pitäisi etsiä toinen koti. puhuin kesästä. että se on juuri alkamassa ja meille tulee vielä monen monta yhteistä kesäpäivää.
P tykkää käydä tossa lähellä olevalla uimarannalla aurinkoa ottamassa. koska itse en viihdy uimarannalla ollenkaan olemme aina tehneet niin että ensin P menee uimaan ja palvomaan aurinkoa itsekseen ja sen jälkeen hän tulee luokseni suihkuun ja syömään.
näin aiomme toimia tänäkin kesänä ja muistutin häntä siitä.
joku kerta menemme myös tuohon lähiterassille ja tilaamme mojitokannullisen hyvää ja raikasta juomaa, kuin linnunmaitoa. usko nyt, elämää on edessä päin!
lopulta hän rauhoittui ja pahoitteli puheitaan. mutta rankkaa hänellä on. ja hän tsemppasi alkoholin kanssa niin älyttömän hyvin lähes kokonaisen toukokuun. sairaalassakin käydessään hän näytti niin tavattoman hyvältä. hänen kasvoistaan oli parin kolmen raitisteluviikon myötä poistunut kokonaan kaljapöhötys, hän oli pukeutunut todella tyylikkäästi, kuten aina, ja voi että hän osasi rupatella lämpöisen sydämellisesti Papupadan kanssa ja muidenkin. hän oli taas se tuttu skarppi ja ihana P.

ei hitto tämä on kerrassaan uskomatonta kun en tunne kivun kipua. miten taitavia se HUSsin sakki onkaan! ei voi kuin ihmetellä.
miten ne hoksasivat sen vatsatulehduksenkin ja muut mielestäni monimutkaiset kuviot. ja osasivat sitten laittaa tuon lääkityksen kohdilleen vaikka se raskas onkin enkä enää tiedä millaista olisi elää ilman lääkkeitä vaikken niin sanotusti "huumepäissäni" olekaan.
en edelleenkään koe lääkkeistä mitään euforiaa. (mikä ottaa päähän :oops: )
mutta tämän kuivaakin kuivankin pahvisuun kanssa on tekemistä. hörpin vettä hela tiden. ja vatsan toiminnasta pitää pitää huolta laksatiiveillä sillä muutoin se menee oppareiden vuoksi täysin tukkoon, mikä on ihan kamalaa.

nyt pitää vihdoin lopetella.
taas sama: dreeni kaipaa huoltoa. sain sairaalasta mukaan aika paljon ruiskuja. ruiskuhomma on siis sitä dreenin johdon huuhtelua, mikä vihdoinkin alkaa sujua. silti mulla on vielä lunttilappu esillä kun suoritan tehtävän tyyliin 1) pese kädet hyvin 2) ota ruisku esille ja paina ruiskun männästä ilmat pihalle 3) avaa dreenin punainen korkki 4) kierrä ruisku korkin tilalle 5) ruiskuta aine dreeniin.
jotenkin näin se homma toimii.

oikein, oikein aurinkoista kesäkuun ensimmäistä päivää teille ja meille kaikille!
kiitos että olette olemassa :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 1.6.2019 08:22:41

Kesäkuuta Sylvis, olet ollut aikainen.
Mukavasti taas kirjoittelit aamustasi, lauseet aivan kuin tippuisivat luontevasti tarinaksi. Vaikka se olisikin vain tapahtumapäivitystä. Sinä osaat sen taidon!

Toivottavasti päiväsi jatkuu yhtä hyvänä ja kivuttomana - tai ainakin siedettävillä kivuilla. En muista nyt olinko itse kirjoittanut mahdollisesta lääkkeiden aiheuttamasta euforiasta. Mutta sen muistan, että kammttava hammassärky ja flunssan hedari taittuivat, kun maltoin ottaa sen buranan. No tietty noitahan ei voi toki verrata syöpäkipuihin, mutta se kertoo minusta vaan sen, että en lääkkeitä ottaisi kovin mielelläni.

Mukavaa vkl:a, taidan piipahtaa omassa ketjussani. Halihalit!
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 218
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja 0132 » 1.6.2019 08:46:53

Heippa Sylvia.
Tulin vaan sullekin kertomaan että mää täytin 2.

Putkis 2v
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1336
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Maukkis » 1.6.2019 11:20:16

Moikka, Sylvian kysymykseen vastatakseni kirjoittelen täältä keski-Euroopasta....
Ja vähentäminen sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Onneksi on urheiluharrastuksia joiden kanssa juominen ei todellakaan sovi yhteen....
Nyt on kuuma päivä jo 25 astetta ja huomenna lähes 30....
Hyvää vointia Sylvialle !
Maukkis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 52
Liittynyt: 11.7.2012 22:11:51

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Fatlady » 1.6.2019 23:12:29

Auttaisikohan suun kuivuuteen oliiviöljyn purskuttelu? Itse olen sitä nyt jonkin aikaa käyttänyt kun minulla myös tuppaa suuta kuivamaan. Tosin en tiedä voisiko se alkaa etomaan sinua kun on hieman erikoisen makuista.
Pyörien perille
Fatlady
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 14.11.2016 18:24:18

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 2.6.2019 08:48:59

apuva, en taida voida purskutella suutani öljyllä :shock: niin herkillä on vielä pahoinvointikin. mutta eikö se tee suuhun kalvon?
meinaan kun hammaslääkärin neuvo oli öljy jos suuhun tulee sytoista haavaumia taikka aftoja, mitkä ovat ihan kamalan kivuliaita, ja hän puhui tuosta kalvosta. tosin jos itse oot kokenut sen hyväksi niin silloinhan öljy toimii. enivei, kiitos Fatlady vinkistä :D
ja onhan apteekissa myynnissä joitan pastilleja jotka edistävät syljen eritystä, en vaan ole vielä kokeillut/hankkinut niitä.

ai Maukkis elelee siellä kaukana lämmössä! käsitin että pysyvästi siis? oon kade, vaikken mitään helteitä kaipaakaan. erilaista elämänmenoa kylläkin jos olisin terve.
Ginni, kyllä hammassärkyä voi verrata mun syöpäkipuihin. yhtä kamalia molemmat. mulla oli sitä rajua hammassärkyä koko ajan vatsan seudulla vaan eipä ole enää ja toivotaan ettei ole jatkossakaan koska siinä meinasi lähteä järki päästä. särky mikä särky, kaikki yhtä helvettiä jos oikein kovaksi pääsevät.
Putkis! PALJON ONNEA! kaksi vuotta siitä kun nousit ylös ja aloit elää. luukutan ja suitsutan ja tuuletan puolestasi. pelastuit. mikä voisikaan olla tärkeämpää? myös sille sun pikkukaverille. sydämelliset onnittelut Sulle! ja sata halausta päälle.

täällä päässä ollaan nukuttu taas kerran övereitä. eilinen iltapäivä meni nukkuessa, eikä se estänyt aikaisin nukkumaan menemistä. unta siis riittää ja piisaa. kuten aina mutta tokihan sairaalakeikkakin vaikuttaa, siellä kun yöunet jäivät aikas lyhykäisiksi eikä päiväunista puhettakaan siinä hälinässä.
eilen sattui pikkuhaaveri. kun rötkähdin sängylleni sen pirun dreenin letku napsahti irti. kuului naks vaan ja samassa lakana ja patja oli yltympärinsä sappinesteessä. hätäännyin. luulin että olin rikkonut koko johtimen pidikkeen mutta kun jonkin aikaa sähläsin sen kanssa sain pidikkeen paikoilleen. lakana vaihtoon tietty mutta patjaan jäi ikävä tahra, kuin lammikko, mitä yritin hinkata puhtaaksi mutta eihän se tahra puhdistunut likimainkaan kokonaan. eikä tässä suinkaan kaikki, olin nimittäin siinä sählingissä pannut dreenin lukituksen taas väärin eli nyt olin sulkenut väärän hanan siten, ettei sappineste päässytkään juoksemaan siihen pussiin, vaan diagnoosini mukaan jäi pyörimään elimistööni josta myöhemmin alkuillasta seurasi ihan helvetinmoinen pahoinvointikohtaus. oksensin ja oksensin, se oli aika kamalaa. pahoinvointi meni kuitenkin nopeasti ohi kun älysin tuon lukitushomman. ikävä kokemus joka tapauksessa.
se vasta olisi ollut mahtista jos olisi pitänyt lähteä päivystykseen! mikä ruuhka siellä saattoi eilisiltana olla kun koulujen päättäjäisbailuja vietettiin.
sen verran kuitenkin pelästyin että odotan keskiviikkoa entistä malttamattomammin kun se kotisairaala-sakki tulee tänne ja tuosta päivästä lähtien olen sitten virallisesti sen ja palliatiivisen hoidon piirissä, mistä saan apua viipymättä jos jotakin sattuu. nythän olen vielä ikään kuin tuuliajoilla enkä kenenkään "vastuulla".

veli kävi eilen hakemassa ja tuomassa sen osastolle jääneen laturini.
kun istuskeltiin ja juteltiin niitä näitä, tai molemmat puuhastelivat omiaan, niin mulle tuli jossain vaiheessa tarve ryhtyä juttelemaan käytännön asioista jos tässä ihan hullusti käy. en vaan saanut aloitettua keskustelua, en sitten millään. veli oli ollut työkeikalla ja väsynyt enkä vaan raaskinut kuormittaa sitä lisää.
osastolla kun juteltiin huonetovereiden kanssa niin pari käytännön asiaa selvisi.
aion vaatia, että veli tilaa tänne jonkun "loppusiivous"-porukan, jotka mainostavat itseään ja bisnestään netissä.
eli veli viekööt täältä mitä itse haluaa ottaa (ja muut läheiset) ja loput tuo siivousporukka vie sitten kaatikselle.
entä mitä se maksaa? ei tietoa vielä, mutta aion ottaa siitä selvää. eiköhän tonnilla selviä? se olisi se mun veronpalautusraha. meinaan, että jos muuttokuorma yksiössä maksaa noin 500 e, niin eiköhän tuo tuhat euroa riitä, luulisin. varsinkin, kun meitin talossa asunnot menevät aina remonttiin jos joku muuttaa pois eli se loppusiivouskin vimpan päälle on tarpeeton.
näitä tällaisia asioita olen pohtinut täällä ennenkin, tiedetään, mutta kun ne nyt vaan vaivaa mieltäni. piste.

sairaalassa, ja nyt viime päivinä täällä kotioloissakin, mulla on pyörinyt päässä lakoninen toteamus elämästäni tällä tavoin: täysin paska reissu mutta tulipa tehtyä. onneksi en tunnista itsessäni katkeruutta, tai sitten en vaan myönnä sitä? mene ja tiedä.
oikeasti olen osannut arvostaa elämää vasta kun sairastuin. olen miettinyt mitä olisin sitten halunnut lisää. vastaus on selvä. mun on vaikea hyväksyä sitä tapahtunutta, että menin kirjoitustyössäni totaalilukkoon, sitä en olisi sallinut tapahtuvan. se oli suoranainen vääryys minkä elämä eteeni tyrkkäsi. näin ajattelen. en kaipaa, enkä kaivannut, uraohjus-meininkiä (paitsi silloin nuorena aloittelijana, mikä samalla toimi erinomaisena moottorina) vaan sitä ammattikirjoittamisen riemua. kirjoittamisen riemua, työn riemua.
koen, että miks helvetissä se ikään kuin otettiin minulta pois. kuudes kirjani, mikä jäi lojumaan koneelleni, ei koskaan valmistunut. mulla kun on ikävä sitä ja sen parissa työskentelyä edelleen, niin vaikeaa kuin se olikin. mutta yhtäkkiä olin täysin työkyvytön, siis täysin. ja sit sitä kaljaa päälle.
elämään nyt vaan kuuluu vastoinkäymisiä; vaikeita äitisuhteita, velkoja, sairautta, koirien kuolemia etc. mutta tämä, että menetin työkykyni kesken kaiken ilman fyysisiä sairauksia, on itselleni ylitsepääsemätön juttu. mitä tapahtui? miks kävi näin kuin kävi? en ymmärrä!
ei kuolleena voi kirjoittaa :lol: jos ei synny uudelleen, mitä hindut ja budhalaiset ainakin jollain tavoin uskovat. ja jos syntyykin, niin tuskinpa sitä saa itselleen samanlaisen intohimon.
muttei tästä aiheesta enempää.
en halua masentua nyt kun sunnuntaipäivä on vasta alkamassa enkä halua hapanta katkeruuden täytettä päivääni.

iloisia uutisia! P ei retkahtanutkaan eilen mitä pelkäsin. ei, ei, päinvastoin hän vietti energisen ja mukavan päivän ystävänsä kanssa lenkkeillen ja kierrellen kirpputoreja. ilossani on vähän omakin lehmä ojassa sillä tarvitsen alkuviikosta P:n apua pyykkieni kanssa.
kuivat pyykit saan toki itsekin viskattua tuvan koneisiin mutta märkien ripustaminen tämän dreenin kanssa onkin sitten vähän vaativampi juttu. nyt ei hätää siis.

aamiaisen aika. ai niin, ruokahalu on vaihteeksi oikein hyvä.
eilen söin kanaa, alkuruuaksi itselleni kevään ensimmäisen nipun parsaa voikastikkeessa. oli kyllä niin älyttömän herkullisia.

kiitollisuuslistaa:
ei kipuja.
ruokahalu on hyvä.
ei ihme kyllä hikoilua, mikä aina häiritsee unta.
P jatkaa raitistelua.
saan olla kotona.

toivomuslistaa:
että Ulpukka saa ensi viikolla hyviä uutisia.
että muillekin plinkkiläisillä asiat sujuvat.
että se kotisairaala-kuvio osoittautuu toimivaksi.
ettei dreeni temppuille, eikä muitakaan hankaluuksia ilmaannu ennen keskiviikkoa.

leppoisaa sunnuntaita kaikille! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Maukkis » 2.6.2019 09:15:25

Huomenta,
Ajatuksesi elämästä ”reissuna” on kiehtova. mitähän itse miettisin elämäni matkasta ? Kaikenlaista on tullut tehtyä ja nähtyä, myös surua ja pettymyksiä joskus enemmän kuin laki sallii. Vaan miten ajattelisin jos tietäisin että reissu päättyy pian ? En osaa sanoa. En koskaan menettänyt työkykyäni, mutta minulla on kyllä muutamia loppuun palaneita alaisia. Heitä on vaikea lohduttaa. Ajattelisin ehkä omasta matkastani että se on ollut kiemurainen . Ainakin teksteistäsi päätellen et ole menettänyt kirjoittamisen taitoa ja lahjaa. Mitä jos kirjoittaisit tästä vaiheesta reissuasi ? Mutta niinhän sinä jo teetkin kaikkien meidän hyväksemme. Mitähän se onnistuminen ja epäonnistuminen loppujen lopuksi on ?
Maukkis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 52
Liittynyt: 11.7.2012 22:11:51

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 3.6.2019 05:54:08

mutta tämä, että menetin työkykyni kesken kaiken ilman fyysisiä sairauksia, on itselleni ylitsepääsemätön juttu. mitä tapahtui? miks kävi näin kuin kävi


Moikka. Kuinka vanha sä olit kun tuo tapahtui, ts. kuinka monta vuotta sitten? Oliko sulla siis joku burnout vai mitä siitä ajattelet? Olitko sä jotenkin muutenkin masentunut vai kohdistuiko se kaikki tuohon kirjan kirjoittamiseen?

Mä toivon, että elämä on eräänlainen reissu ja se jatkuisi jonkinlaisena aina vaan.

Varmaan tuon dreenin käyttöön rupeaa oppimaan ajan kanssa. Se on kyllä siinä mielessä hyvä vempele, että saat sen pahoinvoinnin pois.

Hyvää alkuviikkoa
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1028
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 3.6.2019 12:31:23

kone käyttäytyy omituisesti. kilahteli äsken muttei mitään päivitysilmoitusta ainakaan ilmaantunut ruudulle. enivei, ärsyttävää :evil:

Peco, se lukko sekä työkyvyttömyys alkoi noin neljä vuotta sitten, mutta on todella vaikea sanoa tarkkaa aikaa. se tuli hiljaa hiipien ja oli mahdotonta ymmärtää sitä että olin todellakin burnoutissa. en hyväksynyt asiaa ollenkaan vaan painoin päälle. sopimus kirjasta oli tehty kustantajan kanssa, oli sovittu aikatauluista ja apurahat juoksi, ja minä se junnasin ja junnasin käsikirjoituksen kanssa jota olin työstänyt jo pari vuotta ennen kuin menin totaalilukkoon. 2-4 vuotta kirjan valmiiksi saattamiseen on aivan normi, kenelle tahansa. en tunne yhtäkään kollegaa joka olisi tehnyt työnsä jonkin yksittäisen homman kanssa alle kahden vuoden. homma on pitkä prosessi, toisin kuin yleisesti kuvitellaan.
olen törmännyt ihmisiin jotka sanovat, että jos heillä olisi kuukausi vapaata aikaa kirjoittaa kirja, sehän onnistuisi kyllä :lol:
mutta eiköhän jokaisesta ammatista ja työstä ulkopuoliset kuvittele yhtä jos toista.
yhtäkkiä en vaan saanut työtä eteenpäin. yritin ja yritin mutta ei niin ei. oikeastaan en luovuttanut ennen kuin sairastuin eli puolitoista vuotta sitten. mikä (muuten) vapauden tunne! vaikka diagnoosi oli shokki, niin muistan miettineeni aika nopeasti että aaah, mun ei tarvitse enää koskaan kirjoittaa! sain kirjoittamattomuudelleni selkeän syyn minkä tajusivat kaikki.
tietty masennuin kun en saanut työtäni eteenpäin. ja sitten alkoi se olutralli. olen ennenkin työkirjoittanut pikku päissäni, mikä aikoinaan toimikin erinomaisesti, muttei sekään pitkälle kantanut, tietenkään. lukko mikä lukko. uupumus oli ilmiselvää, ja ennen kaikkea häpeä siitä etten pysynyt aikatauluissa. koko pakka vaan rämähti niskoilleni.
eli vastaus kysymykseesi: olin ilman muuta burnoutissa mutten tajunnut sitä silloin itse. masentunut en ollut ENNEN kuin virta loppui enkä pystynytkään enää tekemään työtäni.

joo, miellän tämän elämän eräänlaiseksi reissuksi. kuten tavataan sanoa; täällä ollaan vain hetki, kunnes matka jatkuu.
en siis usko että kaikki loppuisi tähän. eli odotan mielenkiinnolla tulevaa, millaista on kuolla? mitä sitten tapahtuu?
haluan taas toistaa Tove Janssonin sanat: Kuka tietää vaikka kuolema olisi iloinen yllätys.
olen Toven linjoilla, ehdottomasti :D

Maukkis, taidat olla hyvä esimies. tuo lause, ettet tiedä miten lohduttaisit heitä, kertoo sinusta paljon. vai olisiko kannustaa-sana parempi. oli miten oli, on ilman muuta vesiselvää että olemassa on satapäin esimiehiä jotka puskevat vain päälle eikä heidän päähänsä mahdu oikeastaan mitään muuta. ole sinä jatkossakin erilainen, kannustan.
kun mainitsit tuon että kirjoittaisin tästä elämänvaiheestani niin ei, en osaa enkä voi kirjoittaa ns vasurilla. tämä Plinkki riittää.
itse asiassa, et tainnut olla vielä linjoilla kun kerroin muokkaavani näitä Plinkki-tekstejäni sillä silmällä että saisiko näistä rakennettua jotain kunnollista muttei siitäkään tullut mitään. väsähdin heti. enkä ihmettele, koska sairaana ei vaan voi tehdä työtä "ihan oikeasti" jos sen nyt näin kömpelösti ilmaisisin. kirjoittaminen vaatii täyttä sekä fyysistä että henkistä kuntoa, kuten mikä tahansa työ.

eilinen oli hyvä päivä. olin jotenkin poikkeuksellisen pirteä ja touhukas.
tein kaikenlaisia pikku hommia.
tuon dreenin takia en voi pukeutua esim farkkuihin sillä tilaa dreenille ei löydy reiden kohdalta enkä oikein ole hameihmisiäkään.
kun lähden ihmisten ilmoille pitäisi olla kuitenkin jonkin sortin vetimet ja menenkin joku päivä tohon lähiostarille (jossa on esim Lindex) katsomaan löytyisikö sieltä leveälahkeisia kesähousuja tms.
eilen kuitenkin keksin että mullahan on kaapissa kamuni M:ltä saadut Indiskan (täysin käyttämättömät) (hintalappikin oli vielä paikoillaan) just leveälahkeiset, puuvillaiset kesähousut - mutta ne olikin auttamattoman liian isot. ei hätää. ensiksikin leikkasin lahkeet polvipituiseksi ja vöitähän on aina olemassa. sit löysin pökiin sopivan siistin paidan, joka on itse asiassa lempi-kesäpaitani ja siihen vielä neuletakin. mustat lenkkarit sopivat asuun. eli nyt mulla on ainakin yksi hätävara-asu koossa kun täytyy lähteä jonnekin :P
kuten hakemaan dreenin ruiskuja Koskelan sairaalasta saakka.
siellä on tällaisten kamojen hakupiste ja nettitiedon mukaan postitus kestäisi kaksi viikkoa. helvetin ongelmainen juttu, eli mun pitää taaaaaaas pyytää veljeä apuun, tai, sitten kysyn seinänaapuriltani Mikolta (olkoot vaikka Mikko) josko hän voisi lähteä kuskikseni.
eilen nimittäin törmäsin Mikkoon ja hän korosti, että muistanhan AINA pyytää apua jos tarvitsen jotakin. hänhän kävi eilen kaupassakin puolestani. ihana mies. aivan mahtava tapaus. auttoi mua myös silloin ambulanssi-päivänä. joten nyt täytyy vaan rohkaista mieleni ja soittaa hänelle että sopisiko reissu Koskelaan, bensarahaa annan ilman muuta jos hän vain suostuu ottamaan sen vastaan.
hokasin vasta illalla että sairaalasta mukaani saamani ruiskut ei riitä kuin loppuviikkoon. asialla alkaa olla siis kiire.
saan ruiskut ilmaiseksi mutta se huuhteluaine pitää ostaa itse apteekista.

ei edelleenkään kipuja. toki vasen kylki hieman koskee jo dreenin takia mutta se on ihan siedettävissä.
siitä olen niin pirun kiitollinen että nukun hyvin eikä kipu herätä. olisi karmeaa jos tähän kaikkeen pöllähtäisi mukaan uniongelmat.

niin, eilisestä vielä. olin taas jotenkin älyttömän onnellinen. sain tosiaan tehtyä kaikenlaisia pikkupuuhia, kotijuttuja.

voi helvetti sentään... taas kone kilahti ja nyt tuli semmoinen Windows-ilmoitus että virusohjelma ei ole päällä. toi on herjannut aikaisemminkin, lähinnä silloin kun menen pankkiin. mullahan pitäisi olla pankkisuojaus Elisalta, en tajua mikä tässä ny mättää.
täytyy tutkia asiaa.

hyvää päivää ja alkanutta viikkoa kaikille :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 3.6.2019 13:01:25

Kiva kuulla susta Sylvia taas. Ja että olet jaksanut eilen(kin) touhuilla, olisinpa ollut jeesaa sua vaatteiden kanssa. Oltais kehitelty sulle sellaiset dreeni- haaremihousut, oih anteeksi tämä uskalias ilmaisu.

Ja toi burnout, en tiennytkään siitä aikaisemmin. Se on kova juttu, olen itsekin kokenut sen ja siksi päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle. Työelämä on niin järkyttävän kovaa nykyisin. On ihan oikeasti lähes lottovoitto työskennellä sellaisessa työyhteisössä, jossa on välittävä ja ymmärtäväinen esimies. Ja kollegat, jotka eivät puukota selkään tai kadehti tai kyttää sun duuniasi. Mä en ymmärtänytkään kuinka loppu olin, kun riuhtaisin itseni irti siitä oravanpyörästä. Yli kaksi vuotta mullakin meni kun tajusin että elämää voi viettää näinkin.

Mutta nyt on ihana kesäkuun alku. Lämpenevää luvassa. Nauttikaamme tästä niin nopeasti ohikiitävästä hetkestä täysin rinnoin. Täällä on just nyt niin hienoa. Halihalit Sylvia!
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 218
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pelionneton » 3.6.2019 23:07:10

Omalla koneellani tulee myös noita "virustorjuntasi ei ole päällä" ilmoituksia, vaikka koneella on ostettu F-Securen virustorjunta. Joskus häipyy, kun laittaa manuaalisen virustarkistuksen päälle, vaikka ilmoitus saattaisi tosin häipyä, vaikka ei tekisi mitään. Tulee vaan epävarma tunne, kun moista ilmoittelee, vaikka luotankin kyllä F-Securen toimivuuteen.

Kävin nyt Alkossa ja nautiskelen viiniäni tai pitäisikö sanoa, että nautiskelin, kun alkoi tökkiä nopeasti. Sehän on tosin hyvä asia, että jää toiseksikin kerraksi. Pari senttiä on lasin pohjalla, mutta en nyt raski viemäriinkään kaataa eikö takaisin pulloonkaan kehtaa.

En tiedä, miksi sinun Sylvian ketju on niin mielenkiintoinen, jotta olen jäänyt sitä alusta alkaen seuraamaan. Ehkä kirjailijan taitosi välittyvät elämänmakuisessa kerronnassa. Pienenä kirjoitin pitkiä tarinoita itsekin ja ehkä olisin joitakin väyliä pitkin voinut päätyä kirjailijaksi, mutta jossain vaiheessa kosketus kirjoittamiseen (ainakin luovaan sellaiseen) jostain syystä katosi ja myöhemmin joitain erityisen hyviä kirjoja luettuani olen saanut todeta ettei minusta ole etsimään kaikkea taustatietoa ja kirjoittamaan loogista ja mukaansatempaavaa tarinaa. Toki huonojakin kirjoja on tullut luettua ja nykyisten (kirjaston) ekirjojen aikaan malttaa jo jotain jättää lukemattakin, jos tarinalla/tietokirjalla ei tunnu olevan mitään annettavaa. Monena vuotena "edellisessä elämässäni" elämä olisi ollut melko tyhjää ilman kirjoja.

Tässä myohemmin eräs tuttuni on sairastunut hyvin samankaltaiseen syöpään kuin sinä, mutta ei siitä sen enempää, kun en ole hänen kanssaan suoraan ollut puheissa. Hänet on leikattu ja muitakin hoitoja saanut, joten tulevaisuus näyttää, miten käy. Parikymmentä vuotta sitten en tiennyt juuri ketään, jolla olisi ollut syöpä, mutta nykyään aika montakin. Useimmat syöpään sairastuneet sukulaiseni/tuttavani ovat selvinneet leikkauksella ja/tai muutamien kuukausien hoitojaksolla (Jotka tosin voivat olla rankkoja), joillain toisilla syöpä taas on levinnyt uusiin elimiin, mutta uusia hoitoja on löytynyt ja on voinut ja jaksanut elää melko normaalia elämää.

Jos harmittelet sitä, että kirjasi on jäänyt kesken, niin paljon enemmän olen saanut sinun kirjoituksistasi täällä, kun monestakaan kustannetusta kirjasta. Kaikessa kirjoittamassasi on niin paljon ainesta. Tuskin dreenin kanssa taistelu on kovin mukavaa ja varmaan tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta tapa, jolla siitä kirjoitat:huumoria, itseironiaa...

Ota vastaan vaan kaikki apu, mitä sinulle tarjotaan. Pienen avun antaminen on monelle iso ilo eli teet siinä samalla muita iloiseksi.

Joo, ehkä tässä oli viinillä vaikutuksensa, että tuli näin höpöteltyä illan päätteeksi.

Aurinkoisia kesäpäiviä Sylvia! Turha syyllisyys ja häpeä pois, sillä miksi hautoa negatiivisia asioita, jotka oikeasti ovat vain ja ainoastaan sinun omassa päässäsi (syyllinen tähän itsekin, mutta onhan se niiiin mukava neuvoa muita).
Pelionneton
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 49
Liittynyt: 19.2.2019 18:29:31

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 4.6.2019 01:16:27

Jos harmittelet sitä, että kirjasi on jäänyt kesken, niin paljon enemmän olen saanut sinun kirjoituksistasi täällä, kun monestakaan kustannetusta kirjasta.


Tämän tyyppistä mäkin olen ajatellut. En vaan osannut sanoa. Tai siis jotenkin tuntuu, että sun teksteistä täällä saa niin moni niin paljon, että mielestäni tämä on osa sun kirjoitusansioita. Tee työtä millä on tarkoitus. Tässä tapauksessa kyse ei ole työstä vaan harrastuksesta. Mutta tämä plinkkikirjoittaminen on harrastuksesi jolla on tarkoitus. Auttaa sinua mutta ehkä vielä enemmän meitä lukuisia lukijoita. Saa meistä monet miettimään elämää vähän muusta kuin siitä omasta kuplasta käsin.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1028
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 4.6.2019 07:15:43

voi veljet te osaatte kannustaa ja lohduttaa! mistä tuommoisia ihmisiä oikein tulee? en käsitä. iso kiitos kaikille!

Ginger, todellakin tarvitsisin apuasi kesäpökieni lahkeiden ompeluhommassa. nythän lahkeet ovat saksitut ilman saumoja. toisaalta en välitä, olkoot vaikka muotia :lol: löysin muuten kaapistani yhdet farkut joihin dreeni mahtuu. ne ovat kylläkin vähän nuorisomallia; isot ja riekaleiset. paan vyöllä ne "kokoon" vyötärölle että pysyvät päällä ja nuorisokulumistakaan en välitä. lahkeet rullaan pohkeisiin saakka. vai olisko ne vanhentuneet nuorisomalli-farkut, eli sanalla sanoen urpot. epämuodikkaat nyt ainakin.
en yhtään muista koska ja mistä olen ne hankkinut.
Pelionneton, mullekin käy nykyisin (siis todellakin nykyisin) että alko lasissa alkaa yhtäkkiä tökkiä. just jotain toisen lasillisen/tölkin jälkeen. ei vaan maistu. vaikka siis muutoin olisin hyvävointinen, pahoinvoivana en tietysti edes kokeile. mulla tuli muuten vähän kuin vahingossa tipaton toukokuu, tosin pitää huomioida se että olin toukokuussa jatkuvasti kipeä.

hitto, kello onkin aika paljon enkä ehdi kirjoittamaan kaikkea mitä piti.
sain nimittäin kuskiapua naapurin Mikolta ja lähdemme nyt heti aamulla sinne Koskelaan hakemaan niitä ruiskuja.
Mikko vie mut Koskelaan ja sen jälkeen metroasemalle jolla pääsen sujuvasti kotiin, Mikko kun menee saman reissun päätteeksi kaupungin toiselle laidalle töihin.
uskon että ihan hyvin kotimatka metrolla sujuu, eilen jaksoin nimittäin käydä omin voimin kaupassakin. mutta menomatka Koskelaan olisi ollut yleisillä liian raskas koska matkan varrella olisi pitänyt vaihtaa busseja ja ratikoita jne.

siis mikä juttu tämä on - vettä sataa kaatamalla :shock: eiks tänään pitänyt olla helle? sääennusteisiin ei voi ikinä luottaa.

hyvää päivää kaikille ja jatketaan taas :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 5.6.2019 08:26:24

jälleen uusi kivuton aamu.
eilen aloin pikkuisen vähentämään kipulääkitystä. kun aamuisin ja iltaisin on määrätty Oxycontinia 30 mg olen ottanut nyt vain 20 mg.
en huomaa muutosta, ainakaan vielä. hienoa olisi jos pääsisin siitä kokonaan eroon mutta tilanteen mukaan tietenkin. jospa menisin tolla parilla kympillä vaikka viikon ja sitten vähentäisin kymmeneen milligrammaan. sivuoireet tuosta lääkkeestä on niin rasittavia. se suun kuivuminen erityisesti. yöhikoilua ei ole ollut, eikä oikein muitakaan sivuoireita, mutta paperinen suu ja sen takia jatkuva veden litkiminen on tosiaan ärsyttävää.
eilinen ruiskunhaku-reissu meni hyvin. sain Koskelan omahoitotarvikkeiden jakelupisteestä valtavan kokoisen kassin täynnä kaikenlaista dreenirojua, huom kaikki ilmaiseksi. ruiskuja, piikkejä, laastareita ja muita sidostarpeita. myös joitain dreenin letkun pidikkeitä. en yhtään tietäisi miten saisin ruiskun kasaan mutta onneksi se kotisairaalan sakki tulee tänään käymään. nythän mulla on vielä osastolta saadut vain sairaalakäytössä olevat ruiskut jotka ovat selkeät käyttää.
kun jäin Mikon kyydistä veks Ruoholahdessa, menin istuskelemaan penkille hetkeksi ja poltin röökin. oli mahtavaa katsella kesäisen päivän vilkkautta, olenhan ollut sisätiloissa (sairaala mukaan lukien) kolmisen viikkoa. ihana päivä, ihana vilinä, elämänmakuista meininkiä. reissullani ostin kerjäläiseltä kimpun kieloja.
kaksipiippuinen juttu muuten.
sairaalassa huonetoverini, sen Papupadan, tytär on rikospoliisi ja sattumalta tuli puheeksi kerjäläiset. hän sanoi, että liki poikkeuksetta kerjäläisten takana on rikollisporukka joka vetää rahat itselleen. uskoako vai ei, siinäpä kysymys. hemmetin viheliäinen juttu.
en vaan voinut ohittaa häntä. hän ei käyttäytynyt tippaakaan häiritsevästi, istui vain apaattisena kadulla edessään tukku kielokimppuja. helvetin maailma ja epäoikeudenmukaisuus. miten jonkun "kohtalo" voi olla noin surkea. no, ihan sen takia että köyhyyttä ei pystytä selättämään koskei siihen ole halua. Romania on täysin paska paikka. vähät välittävät yhteiskuntansa heikommista.

P:lle ei tullutkaan sitten putkea! viime viikolla juominen jäi yhden päivän (ja vähäisen määrän olutta) pituiseksi.
eilen P tuli tänne auttamaan pyykkien kanssa ja meillä oli tosi kivaa. taas hyvät keskustelut ja naurua riitti. söimme pakastepitsan puoliksi ja suklaavanukkaat jälkiruuaksi. menneet ovat ajat kun valmistin hänelle herkulliset lounaat, se oli meillä tapana.
P oli kaivanut omista varastoistaan eri tunikoita ja mekkoja joita toi näytille josko ne sopisivat dreenin kanssa. siis siten, että helma peittää dreenin. yksi sopiva löyty, aivan ihana sinimustakuviollinen kesämekko. sääret ovat valkoiset kuin kalkkilaivan kapteenilla mutten välitä. mekon kanssa sopii hyvin siniset lenkkarini. eli taas yksi asu. lisäksi naapurin L keksi antaa mulle valkoisen pellavamekkonsa, mitä en ole vielä kokeillut mutta sopivalta se ainakin näyttää.
olen taas laihtunut. painan 57 kg. ja kun itseni kanssa sovin ettei paino saa mennä alle kuudenkymmenen. mistä sitä ruokahalua saa?

arvatkaa paljonko sain kustantajan kesätilityksessä - 71 senttiä! :lol: siitä kun on niiiiiiiiin pitkä aika kun viimeksi julkaisin ettei tuo tietenkään ollut yllätys eikä mikään, mutta mistä moiset sentit ovat kertyneet? en ymmärrä. miksei se ollut pyöreä nolla? muistaakseni vuosi sitten oli suunnilleen sama juttu, en ole ihan varma. onko se joku lakisääteinen juttu että ei myyvälle kirjailijalle pitää maksaa kyseiset sentit :lol:

ovikello voi soida koska tahansa sillä se kotisairaalan tyyppi sanoi että he tulevat 9-12 aikoihin, eli kantsii lopettaa nyt.
ei siis muuta kuin tavoitteiden onnistumista kaikille, vaikka on tämä ihana kesä.
iloa mieliinne, toivottaa Syltty :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 5.6.2019 12:32:49

kotisairaalan hoitaja kävi, eli heitä olikin vain yksi kun puhelimessa sain käsityksen että kaksi tai enemmän.
siis niin fantastista kuin olla ja voi!
mulle tuli kaikesta niin turvallinen olo kuin olla ja voi.
hoitaja oli siinä viidenkympin hujakoilla, oikein miellyttävä nainen. hän kertoi kotisairaalan toiminnasta selkeästi. tästä lähtien apu on siis yhden puhelinsoiton päässä läpi vuorokauden. aina voi (ja pitää) soittaa jos vaikkapa kuume nousee, tai tulee pahoinvointia, tai mitä tahansa tai, jos vain joku asia askaruttaa mieltä. tarvittaessa myös lääkäri tulee kotiin, samoin lääkäri tulee käymään "kartoitus-mielessä" viikon tai kahden sisällä, josta ilmoitetaan puhelimitse etukäteen.
ei tosiaan ikinä enää päivystykseen lähtemisiä ja miettimisiä millä keinolla sinne pääsee. se on todellakin suuri asia.
hoitaja laittoi myös dreeni-asiat kuntoon. purkasi sidokset, puhdisti dreeni-aukon, vaihtoi piuhaan kuuluvat liittimet uusiin jne.
siitä tulikin fressi olo. varsinkin kun dreeniaukossa oli jotain pientä vuotoa, mikä hoitajan mukaan johtuu vatsakalvon tulehduksesta, mikä toivottavasti hoituu nyt kokonaan antibioteilla eikä vuotoa enää jatkossa muodostu.
hän myös ohjeisti monimutkaiselta tuntuvat eilen hakemani ruiskun laitot, että miten se sujuu. yllättävänkin helppoa.
jatkossa kotihoito (eri pulju siis, on siis kotihoito sekä kotisairaala) tulee kerran viikossa hoitamaan nämä asiat.
hoitaja oli sitä mieltä, että jo dreenin sijainti on niin vaikeassa paikassa etten tule selviämään siitä omin nokkineni, mikä on totta, ja sanoi että pirauttaa itse kotihoitoon että se kerta viikossa-käyntien on järjestyttävä, kuten tietenkin järjestyykin.

huh mikä helpotus, ihan kaikesta.
nyt kun ajattelen menneitä viikkoja, tai oikeastaan koko tätä vuotta 19, olen ollut toisinaan kuin tuuliajoilla. rankkaa on ollut. milloin minkäkin asian kanssa.
se kortisoni-kokemus oli masentava kun en saanut edes hoitajaa kiinni syöpikseltä, sytoissa käynneistä ja sen seuraamuksista puhumattakaan. tai kun jouduin oksentelemaan sappinestettä, ja mitä kaikkea on tapahtunutkaan. ja apua on ollut vaikea saada.
juuri tällaista kotisairaalaa tarvitsisi jokainen syöpäsairas heti diagnoosin saatuaan. tai oli ankaranpuoleinen sairaus sitten mikä tahansa.
olen monta kerta kokenut hätää ja avuttomuuden tunnetta. ja turvattomuuden.
rahastakaan ei tule olemaan huolta. hoitajan käynti maksaa vaivaiset 9,50 e, lääkärin 15 e/käynti. uskomattoman edullista. eli jälleen iso kiitos veronmaksajille ja yhteiskunnalle.
hoitaja kertoi että heillä on potilaita joista ei kuulu välillä kuukausiin mitään, ja minä haluan kuulua tähän porukkaan. eli ovat niin hyvässä kunnossa ettei avun tai hoidon tarvetta ole. pitäkää mulle peukkuja. toivoisin itselleni nyt mahdollisimman pitkää jaksoa kun voin yhtä hyvin kuin tänään esimerkiksi.
kun hoitaja selitti ja kertoi tästä kaikesta edellä kertomastani hyvästä aloin itkeä.
olin niin kiitollinen ja juuri se valtava turvallisuudentunne täytti mieleni.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2125
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa