tuosta muuten juteltiin joskus, että alkoholismista voi sanoa sen olevan elämäntapa.
mutta kenen ketjussa, sitä en muista.
olen osittain samaa mieltä
Korkkiksen kanssa, että ihminen voi valita tietoisesti alkoholismin elämäntavakseen.
kun seuraa vanhempia alkoholisoituneita ihmisiä, joilla en nyt tarkoita ihmisiä jotka ovat palvelutalossa alkaneet tissuttelemaan, vaan heitä jotka ovat juoneet koko elämänsä, heillähän on tapana ryhmittäytyä.
joko juodaan jonkun kotona, tai jossain juottolassa, tai sitten metsäbaareissa, tosiaankin keskellä metsää. tai ostarin kulmilla, tai ostarin halpisbaareissa.
asuin joskus pienessä, 60-luvulla rakennetussa lähiössä. mulla oli tapana käydä aina työpäivän jälkeen oikolukemassa paivän työkuviot samalla kun vedin yhden oluen paikallisessa "juotttolassa" joka komeasti oli nimetty Ravintola Joksikin, mutta jossa suurin myyntiartikkeli oli tietenkin halpa olut ja mikrolla lämmitetyt pitsat.
siellä tutustui väkisinkin "vanhoihin juoppohin", myös siis iältään vanhoihin.
heillä asiakaskäynnit perustui kahteen vuoroon. ensin oli aamuvuoro eli saapuivat kapakkaan heti ysin pintaan kun kapakka aukaisi ovensa, sitten he menivät tukevassa oluthumalassa koteihinsa päikkäreille, ja palasivat takaisin baariin itavuororyyppäämisensä ääreen.
sama toistui joka päivä, aina.
tyypit olivat mukavia ja lämminhenkisiä. minua, ehkä hieman asiakaskunnasta poikkeavaa silloin vielä nuorta naista, ensin vähäsen aristeltiin mutta ei siinä kauaa mennyt kun sain osakseni tooooodella vilpitöntä ja hyvää kohtelua.
mukavia tyyppejä. semmoisia vanhankansan ukkeleita, ja totta kai muutama vähän nuorempikin oli eksynyt porukkaan.
kun joku vaikkapa Pera ei saapunut iltavuoroon, ja aika kului, eikä Peraa vain kuulunut, eikä Peran puhelin vastannut, joku porukasta lähti aina varmistusretkelle katsomaan onko Peralla kaikki ok.
ryhmään kuului myös rollaria käyttävä mies, ja aina hänet autettiin kotiin saakka. yhteishenki oli vankkaa, toisistaan pidettiin huolta.
rahatkin jaettiin. kun jollain oli eläke- tai työttömyyskorvaus-päivä, niin ne rahat juotiin yhdessä, sillä olihan seuraavanakin päivänä jollain eläke- tai tukipäivä.
minusta tätä meininkiä voi kutsua elämäntavaksi, itse valituksi sellaiseksi.
eivätkä he mitään puupäitä olleet (kaikki ainakaan). muistan ainakin yhden kaverin jonka äly oli edelleenkin terävä kuin veitsi, elämäntavastaan huolimatta. tarkoitan, ettei ryhmä ollut vain porukka zombieita jotka eivät tienneet enää mistään mitään, toki joku sellainenkin, joka oli tipahtanut kokonaan kärryiltä lähes kaikesta pyöri kuvioissa mukana. vituttaa, että tämäntyyppisiä(kin) alkoholisteja kohdellaan siten etteivät he muuta olisikaan kuin rapajuoppoja. ettei heillä olisi unelmia, tavoitteita, keskustelukykyä, joulunviettosuunnitelmia kuten on "tavallisillakin" ihmisillä. tällainen syvään juurtunut käsitys, että "ne vaan juovat", eristävät nämä ihmiset omiin poteroihinsa entisestään, mutta onneksi heillä on toisensa.
eivät he elämäntapaansa hehkuttaneet mutteivät myöskään kieltäneet sitä että menetyksiä on ollut paljon.
ei välejä enää lapsiin tai muihin sukulaisiin. työpaikat oli juotu ja omaisuus, jos sitä ylipäätään kaikilla oli ollutkaan - kuten ei ole kaikilla tavallisillakaan ihmisillä, tai siis ei tositoimen alkoholisteilla.
mutta yksinäisiä he eivät ole. heillä on toisensa. näin ollen väitänkin, ettei alkoholistinen elämäntapa ole aina pelkästään tyhtyyttä sekä surkeutta täynnä. sitä(kin) on ulkopuolisen syytä kohdella halveksunnan sijaan kunnioittavasti, kuten kaikenlaisia ihmisiä taikka heidän valintojaan elämäntavoistaan.
en tietenkään kiistä sitä, etteikö tunnu ärsyttävältä kun joku pultsari tai muutoin vain kännikala istuutuu viereeni ratikassa - varsinkin jos hän on siis juonut aivonsa tai on niin humalassa että horisee päättömiä olettaen saavansa kontaktia, mutta eikö sekin ole ärsyttävää jos vieruskaveriksi istuutuu joku selvä mutta idiootti joka pulisee tauotta pelkkää skeidaa jostain jonninjoutavasta.
enkä, muuten, tällä palopuheellani tarkoita että
Korkkis olisi pultsari, vaan mielikuvani on Sinusta että oot suht tavallista elämää viettävä mies joka vain juo liikaa ja jolla on korkea sietokyky/kestävyys alkoholiin. geenit jotka kestävät nuo putket, vaikka kiistaton tosiasia on se että jossain vaiheessa saat ainakin fyysisiä ongelmia. enivei, halit sulle veli
no joo, vähän taisin eksyä aiheesta.
päivä lähti jälleen hyvin käyntiin mutta, valitettavasti, illalla ja vielä aamullakin tunsin ihan lievää kipua. prkl jos tämä lääkemäärien lievä alasajo vaikuttaa sittenkin niin että kohta ne pitää nostaa takaisin entisiin lukemiin.
syy troppien alasajoon on se suun kuivuminen. sen takia oli vaikea välillä jopa puhua ja vettä piti litkiä alituiseen. se on kuitenkin pieni harmi verrattuna kipuihin.
ihanaa kun on viikonloppu! kyllä sitä eläkeläisenäkin "huomaa" päivien eron. on lempipäiväni lauantai.
ruokahalu on muuten edelleenkin parantunut, suuri edistysaskel sekin. eiliset lihapullat (tai laiskuuttani muotoilinkin niistä pihvejä), perunat ja se tomaattisipulisalaatti maistuivat todella hyvin. pieniähän ne annokseni ovat, mutta kuitenkin. herkkujakin syön joka päivä, kuten suklaavanukkaita jälkiruuaksi.
en ole pitkään aikaan käynyt puntarissa, viimeksi se oli muistaakseni 57 kg.
ihan tärkeintä on tämä mieliala. ne kipukokemukset jätti jälkensä vertailukohteena. samoin katsoin eilen pollarisarjaa, jonka aiheena oli laittomasti maassa asuvat ulkomaalaiset, ja taas kerran se palautti mieleeni miten luksusta elämäni on. kun ihmisillä ei ole mitään, ei siis mitään, paitsi alituinen pelko. haluan muistaa tämän hyväosaisuuteni aina, ja juuri tällaiset laatusarjat tai varsinkin dokumentit äärivaikeista elämäntilanteista pitävät muistini virkeänä. sitä ei saisi unohtaa, koskaan. tänä päivänä myös nuo Kotisairaala sekä Kotihoito panevat minut nöyräksi. en ole varmasti koskaan saanut kokea samanlaista huolenpitoa, se tuntuu aivan käsittämättömältä. siis tämä turvallisuuden tunne.
muutama päivä sitten eräs syöpissivustolla kirjoittava kirjoitti, että koska hän ei ole saanut osakseen elämänsä aikana oikeastaan koskaan kokea suuria vastoinkäymisiä, masennusta taikka sen kummempia menetyksiä, hän luultavasti jo senkin takia on romahtamispisteessä nyt tämän sairautensa kanssa. itsehän tunnen olevani päinvastainen esimerkki. en ole koskaan ollut kovin ihastunut tähän elämään paitsi hetkittäin. kokemukseni on, että olen saanut niskaani valtavia menetyksiä, aivan lapsuudestani lähtien. en siis sanoisi itse niitä toisinaan kuulemiani kuolevan ihmisen sanoja:
Mulla on ollut hyvä elämä.
en sanoisi noin, en ikinä. mulla on ollut paska elämä. näin sen koen. vuosia kestänyt depressiosairaus sekä sen syyt sekä seuraukset varastivat elämästäni liian ison palan.
katkeruudessani depressiosairautta kohtaan auttaa vain se etten ole suinkaan ainoa.
enivei, voi siis olla, että tämän syöpäsairauden kanssa pärjään ok koska
olen jo tehnyt surutyötä etukäteen esim elämästä, luopumisesta ja kuolemasta, kun taas edellä mainitulla kirjoittajalle syöpäsairaus on ensimmäistä kertaa "kova pala".
olen pahoillani hänen puolesta. hänen psyykeensä on tiukilla ensimmäistä kertaa elämässään. hän on tottumaton vastaanottamaan rajuja vastoinkäymisiä, kuin viaton lapsi.
en muista olenko kertonut tästä, mutta osastolla ollessani, kun keskustelin lääkärin kanssa palliatiiviseen hoitolinjaan siirtymisestä ja otin uutisen vastaan ehkäpä poikkeuksellisen rauhallisena, lääkäri sanoi myöhemmin (teititellen tietenkin, kuten lääkärit tekevät lähes poikkeuksetta) että
Olette te raju rouva. raju rouva!

mua huvitti se ja purskahdin nauramaan.
olen pikkuisen pöykeäkin tästä lääkärin minusta saaneesta käsityksestä. minähän pärjään! ja vieläpä ihan aidosti.
tosin olen saanut kustantajaltakin vähän samansuuntaista kommenttia, ja tästä ainakin olen kertonut aikaisemmin, kun hän sanoi kerran pikkuisen hajamielisen tuntuisena että
Olet rankka, todella rankka tapaus. siis hyvällä tavalla, ja tarkoittaen sillä (kai) suhtautumistani elämään, en tiedä.
ai niin, olen siirtänyt sitä kustantajan tapaamista. eri tyyppi kuin tuo edellä kertomani. hänhän ehdotti että tulisi käymään mutta kun tässä on ollut kaikenlaista ja varsinkin kun en missään nimessä jaksa työstää sitä Plinkki-tekelettäni, niin siinä syyt miksi panin siirtoon alustavasti sopimamme tapaamisen.
samoin ystäväkollegani kanssa sovimme että tapaamme saman porukan kesken eli hän, toinen ystäväkollega ja minä hänen luonaan illanvieton puitteissa mutten tiedä tuleeko siitäkään mitään. se konserttireissu ainakin otti voimille, yllättävän paljonkin. yksi vaivainen konsertti matkoineen! ottaisin todellakin sen taksikortin kiljuen vastaan jos se mulle myönnetään.
eilen tuli sairaalalasku, 440 e

ei muuta kun menin heti koneelleni ja tein sähköisen hakemuksen Kelalle toimeentulotuesta.
käyttötililläni ei edes ole tuon enempää, joten jos maksaisin laskun omista rahoistani niin millä eläisin loppukuun? ei onnistu.
eli tällä kertaa en voi maksaa laskua ensin ja jäädä sitten odottelemaan tukipäätöstä.
tämä tarkoittaa taas sitä, että nyt mun kannattaa soittaa HUS-maksatukseen ja pyytää lisäaikaa mahdollisen Kelan hitauden takia. kertoa, että pyysin Kelaa maksamaan summan, tai osan siitä, heille suoraan. eipä siitä kaiketi tule ongelmaa. eiköhän joku muukin pitkäaikaissairas minieläkkeellään joudu tekemään samoin suurempien sairaalalaskujen suhteen.
tulipas taasen jaariteltua.
nyt kerta kaikkiaan päivän muihin puuhiin!
lauantai-tunnelmaa kaikille
