[SylviaPlaa]

heipat Kalmankukka, kiva tervehdys ja viesti että käyt lukemassa! mitähän itsellesi kuuluu?
tänään sattuikin harmaa aamu. täällä päin on vissiin satanutkin.
olen lähdössä tänään aamukympiksi seurakuntaani juttelemaan diakonin kanssa. seurakunnan yks sivupulju sijaitsee tuossa ihan lähellä.
otin sinne yhteyttä kun haluan keskustella ammattilaisen kanssa käytännön asioista. mitä konkreettisesti tapahtuu sen jälkeen kun kuolee, minne haudataan ja mitä maksaa. tämähän mun on pitänyt tehdä jo aikoja sitten mutta vasta äskettäin sain tehtyä sinne yhteydenottopyynnön netin kautta, mihin vastattiin puhelulla. itse puhelu oli kyllä masentava. ilmeisesti hyvin nuori diakoni purskahti lähes itkuun tilanteestani mutta se jonka tapaan on kuulemma toinen henkilö. toivon, ettei homma mene pelkäksi surkutteluksi ja sasin vastauksia kysymyksiini.
heräsin siihen kun dreeniaukko sidosten alla tuntui kostealta. purkasin sidokset itse, putsasin ihon ja panin väliaikaista sidosta takaisin siten miten osasin. sitä on pirun vaikea hoitaa itse sijantinsa takia.
eilenkin sattui kaupassa pieni dreeni-episodi kun kassalla seisoen havaitsin että jotain kosteaa juoksee pohkeeni kohdalla. no dreenin lukitushan se oli jälleen pettänyt. pyysin kassatyöntekijältä paperiliinoja ja siivosin sotkuni. keltaista mönjää valui lattialle. sun täytyy mennä terveyskeskukseen, takanani ollut nainen pelästyi jota rauhoittelin että mulla on kotihoito ja kaikki on ok.

eilen luin Omakannasta että kyllä se Kotisairaalan lääkärin sijainen kaavailee oikeasti että koko dreenistä luovuttaisiin. tekstissä oli kyllä selkeä virhe. siihen oli kirjoitettu että potilas kertoo nestettä kerääntyvän vähän ja poistaa sen vain pari kertaa viikossa. höpö höpö, vaan pari kertaa PÄIVÄSSÄ sen kuuluisi olla. tiedä sitten onko tuo pelkkä kirjoitusvirhe. asia pitää korjata joka tapauksessa.

aamupahoinvointi on tänään sitkeässä. semmoinen etova olo

miten mulla on olo että tämä viikko on ollut kamalan kiireinen? ei tarvita kun kaksi etukäteen sovittua menoa niin jo alan väsyä.
ei minusta olisi enää kuuna päivänä ainakaan kodin ulkopuolella töissä käyväksi toimijaksi. mutta eipä siihen ole tarvettakaan.
tällä tavalla se elämä hiipuu ja kaventuu jakso jaksolta. eli nyt pitäisi olla kiitollinen kun vielä jaksaa edes jotain, kuten kyläillä, ja niinhän minä toki olenkin. onneksi en ole luonteeltanikaan kovin menevää sorttia, silloin tämä pitkäaikaissairastelu olisi monin verroin vaikeampaa.
ahaa, se on muuten tuo synkkä ilma tänään kun huomaan mielessäni vähän apeutta. heti vaikuttaa kun aurinko ei näyttäydy. tulee syksyinen olo vaikka alkusyksystä kovasti pidänkin. jos meinaan elää ensi syksyyn pitää vihdoinkin ostaa uusi kirkasvalolamppu! se on itselleni aivan ehdoton, luulisin ainakin. tosin vain hatarat muistikuvat niiltä ajoilta kun mulla semmoinen oli.
kummityttäreni äiti soitti eilen.
nyt hän on saanut päähänsä että haluaisi viedä minut vaihtoehtoparantajalle, joka on saanut tuloksia aikaiseksi syövänhoidossa. mietimme miten suhtautua koko asiaan. se on kuitenkin selvää faktaa että niitä tuloksia on syntynyt kyseisellä kaverilla, mutta sitten tulee se mutta. jos ei itse usko menetelmiin ihan satasella, niin eikö se siinä tapauksessa ole turhaa? kaikkea kannattaa kokeilla, sanotaan, kuten sanoi ystävänikin. kokemuksena se olisi varmasti mielenkiintoista. tuhottoman kallista vaan, kai. tämä parantaja ei koskaan mainosta itseään vaan asiakkaita hän saa viidakkorummun kautta eli mikään mainosmies hän ei ole joka repii rahat sairailta tai sairaan läheisiltä jotka tarttuvat hädissään viimeiseen oljenkorteen.
päätimme pohtia asiaa vielä. joka tapauksessa ystäväni haluaisi kustantaa lystin JOS päädymme parantajan vastaanotolle.
meissä kahdessa on vaan se vika että saatamme saada vastaanotolla aivan järkyttävät nauruhepulit. vähänkin jännittävä tilanne laukaisee meissä, kun olemme siis yhdessä, hysteriaa.

jepulis, lääke toimi taas lievään pahoinvointiini. olo on jo paljon parempi. samoin lievä lievä kipu, se katosi jälleen kerran jäljettömiin.

nautitaan mahdollisesta sadepäivästä, luontokin tarvitsee sitä.
eikös sateisina kesäpäivinä tartuta (lomalaiset) dekkariin ja keskitytään vain lueskelemiseen ja oleiluun.
kerron sitten miten diakonin tapaaminen sujui.
mukavaa torstaita kaikille - ja kohta on taas viikonloppukin!

[Pecorino]

Sylvia moi, nopeasti kommentoin teidän illanistujaisua, että kuulostaa tosi kivalta ja ns. juoruilu on joskus lähes terapeuttista koska auttaa jäsentämään asioita ja ajatuksia

[Vilma1966]

Kuten muutkin sanoneet, teidän illanistujaiset kuulosti just parhailta. Rakastan tuollaisia, kun on sopiva määrä ihmisiä kasassa eli juttua riittää, mutta jokainen ehtii myös saada äänensä kuuluviin. Sitten voi vaan päästää tajunnan virtaamaan ja höpöttää ihan mistä vaan.

Itse olen erittäin skeptinen kaikenlaisten vaihtoehtohoitojen suhteen. Uskon kyllä että joistain niistä voi saada jotain hyvää oloa ja helpotusta, mutta enpä juuri parantavaan vaikutukseen usko. Nyt kuitenkin olisin ihan innoissani jos sinä sellaiselle päätyisit. Ihan vaan siksi, että saatais varmaan hersyvää kuvausta siitä mitä se on ja uteliaana ihmisenä rakastaisin kuulla oman käden tietoa. Jos vaan se ei sitten aiheuta pettymystä. Rahan menoa se ystävällesi varmasti aiheuttaisi, mutta jos hän kokisi saavansa sille vastinetta, niin mikä ettei. Raporttia odotellessa .

Synkkä ilma todella vaikuttaa. Ei millään huvittanut herätä tänään aikaisin. En siis lähtenyt lenkille kuten olin suunnitellut vaan siirsin sen iltaan, ehkä silloin taas vähän aurinko vilahtaa esiin ja kesän tuntu palaa.

[Varjolilja]

Hei Sylvia!
Kävitkö sinä siellä diakoniapaikassa keskustelemassa? Mille se oikein tuntuu konkreettisesti suunnitella omaa kuolemaansa? Meneekö se niin, että ajatukseen ”sopeutuu” ja asian hyväksyy vai onko asia hankala? Kirjoititkin, että tilanne olisi varmaan toinen jos sulla olisi perhettä tai kotieläin.

Millaisia asioita sulla oikein on toiveena? Itse varmaan ajattelisin tyyliin, mitä kukkia haluaisin ja minkä musiikin... sallit hymiö tähän varmaan.

Ja sitten oon ihmetellyt tuota dreeniä? Miksi se oikein poistettaisiin... ja sitä,olen kanssa pohtinut, että eikö ole keksitty parempia letkusysteemejä! Varmasti tosi ärsyttävää kun joutuu sen kanssa säätämään. Ikävä jos joku rakas, lutunen olo-asu menee pilalle.

Vaihtoehtohoidoista. Kannattaa varmasti pikkaisen tsekata mistä on kyse. Minäkin olen hieman skeptinen, mutta samalla mitäpä sitä toisaalta liian epäluuloiseksi kannattaa heittäytyä.

Mulla on itselläni yksi huono kokemus omasta nuoruudestani. Minähän sain pahat paniikit ja olin niin lukossa, etten saanut enää stressin ja pelkotilan takia syötyä. Kukaan ei tajunnut mistä oli kyse ja vanhempani hädissään ”laittoivat” minut sellaiseen hyvinvointikeskuksen tai miten sitä nimittäisi. Siellä oli tarjolla raakaa ravintoa ja kasvisruokaa, vihermehuja jne. Mutta sen lisäksi siellä oli kaikkea ns. yliluonnolliseen liittyviä juttuja, hypnoosihommia ja muuta parannusta... niihin minä en osallistunut, mutta koska olin pelkotilassa kaikki moinen tuntui toooosi pelottavalle... ”lääkäri” joka minua hoiti oli minusta tosi epäilyttävä, mutta yritin uskoa mitä muut sanoivat, että häneen pitäisi luottaa... muistan kuinka hän antoi kipupisteisiin jotain sähköä eli aktivoi niitä. Se sattui ihan pirusti ja sanon hänelle, etten halua tätä enää. Hän suuttui minulle siitä. Eräänä yönä sain pahan paniikkikohtauksen ( silloin asiaa ei oltu vielä minulle diagnosoitu) ja menin lääkärin huoneeseen koska hän oli antanut luvan ja sanonut etä näin pitää toimia. Hän sanoi että mene nukkumaan ja oli laskuttanut tästä vanhemmiltani vastaanottotunnin maksut...
Silloin vanhempani tulivat hakemaan minut pois sieltä ja veivät minut psykiatrian lääkärille, joka olikin erikoistunut paniikkihäiriöön ja aloin ymmärtää mikä minua vaivasi.

Vanhempani olivat varmasti epätoivoisia... ja siksi tarttuivat tuohon vaihtoehtohoitoon. Kyseinen ”lääkäri” menetti sittemmin ”lupansa”. On jännää, miten se vaisto kaikessa siinä hädässä lopulta toimi. En vaan voinut luottaa häneen ja vaistosin, että siinä ihmisessä oli jotain outoa. Siellä oli muutama asiakas, jotka olivat hänen hoivissa jo pidempään. Jäin pohtimaan, mitä heille tapahtui, kun kulissit kaatuivat ja rahastus tuli esille. Muistan erään naisen sieltä, joka oli superkiltti ja ujo. Hänellä oli psyykkisiä ongelmia selvästi ja hän oli hyvin kiintynyt lääkörinaiseen. Luotti ja kehui tätä. Minä ihmettelin silloin, että kuinka jostain toisesta voikaan tulla niin riippuvaiseksi. Mutta noinhan sitä monesti tapahtuu esim uskonnollisissa ryhmissä, joissa on vallankäyttöä.

No sun vaihtoehtohoito on varmasti mukavampi tapaus! Mulla sattui huono mäihä, mutta en muistele oikeastaan enää noita aikoja! Olleita ja menneitä!

Johan taas lähti juttu ”lapasesta”! Tajunnanvirta pulppusi ja halusin sulle jotain kirjoitella.

[SylviaPlaa]

no huh huh tuota Varjiksen kokemusta nuorelle panikkihäiriöiselle tytölle ei kaiketi voi sattua pahempaa kuin joutua moisen lahkolekurin hoiviin. totta, ihan varmasti vanhempasi ei pystynyt etukäteen selvittämään "lääkärin" taustaa ja hädissään tarttuivat sitten tällaiseen ratkaisuun. reissusi oli varmasti heillekin shokki.
ei voi muuta kuin iloita siitä että pulju suljettiin ja tämä "lääkäri" menetti lupansa.
onneksi et näköjään ollut helposti manipuloitavissa toisin kuin se ujo ja kiltti tyttö. onko se sittenkin "pelkkä" luonne mikä on ratkaisevaa kuka päätyy manipuloimisen uhriksi? koska uskon sinunkin olleen kiltti, mutta sitten sinussa oli ja on jotain muutakin kun et päätynyt samaan tilaan kuin tämä toinen tyttö. hattua nostan myös vanhemmillesi että he katkaisivat hoitosuhteen kun tajusivat ettei kaikki ollut kohdillaan ja luottivat sinun tuntemuksiisi.
kerrassaan upeaa että suhtaudut nykyisin kokemukseesi että ollutta ja mennyttä. tosta moni voisi saada elinikäisen trauman. itse en ole unohtanut yhtä liikuntapuljun (paikka oli semmoinen "hyvien perheiden tyttöjen" voimistelukerho) omistajatarta ja samalla ohjaajaa joka kohteli minua todella epäreilusti. tai no en tietenkään mieti tuota ilkeämielistä eukkoa usein mutta jos satun muistelemaan se aiheuttaa aina puistatuksia.

diakonin tapaaminen meni hyvin. sain pariin käyttännön asiaan vastauksen. ensiksikin sain selkeän puhelinnumeron mihin veljeni soittaa kun huom sitten joskus menehdyn päästääkseen hautajaiskuvioiden järjestämisen alkuun.
numero on seurakunnan keskusrekisteriin ja vaihteen kautta soittaja ohjataan hautausasiat-osastolle. selvää ja yksinkertaista. heidän kanssa sovitaan hautaamispäivä.
seuraavaksi hänen on soitettava hautajaistoimistoon ja tilata halvin mahdollinen (eli toivomukseni mukaisesti) valkoinen arkku.
seurakuntani kanssa hänen on sovittava LAINAuurnasta, mikä on polttohautauksessa täysin mahdollista jos omaiset/kuollut itse hyväksyy sen että tuhkat sirotellaan hautuumaalle, mikä on juuri niin kuin toivonkin.
itse asiassa kerran saimme veljeni kanssa kerran hyvät naurut siitä että jos toiveeni koirarakkaana ihmisenä olisikin että tuhkat pitää sirotella vaikkapa tuonne koirapoluilleni
varsinaista hautaa en halua. pieni nimilaatta toisten laattojen seassa riittää.
pieni siunaustilaisuus pidetään esim kappelissa. sinne voi tulla kuka tahansa mutta ketään ei varsinaisesti kutsuta. eikä siis sitä kahvitilaisuutta. näin. kustannuksia ei tule kuin arkusta ja sen kuskaamisesta minkä hoitaa tietysti hautaustoimiso, kaikki muu on ilmaista koska kuulun kirkkoon ja haluankin kuulua. ei ainakaan virsitoivomuksia, eikä muitakaan musatoiveita. kai siellä joku urkuri on joka soittaa ns taustamusiikkia ennen siunausta.
tässä siis kaikki.

diakoni oli nelsissäkymmenissä oleva nainen. ensin hän vaikutti yllättävän napakalta tyypiltä. kätteli asiallisesti suoraan silmiin katsoen ja aloitti keskustelun kysyen (kuten terapeutit) miten voin ja mistä haluaisin jutella. kun pääsimme keskustelun alkuun, ja kerroin sairaudestani ja että mieltäni askarruttaa nuo käytännön asiat, joista en googlettamalla saa selviä vastauksia, hän jotenkin rentoutui ja kääri hihansa soittaakseen saman seurakunnan papille varmistaakseen toimituksen "marssijärjestyksen".
diakoni muuten mainitsi, että hänkin oli tehnyt toivomuslistan hautajaisistaan miehelleen. jokaisen pitäisi tehdä se, hän sanoi ja olen samaa mieltä. hänelle tärkeää oli muun musassa ne musavalinnat, kuten Varjoliljakin mainitsi siitä.
hän myös muistutti siitä, että kannattaa joustaa sen verran että tilaisuuteen saa kokoontua kuka tahansa lähipiiristäni koska läheisille saattaa olla hyvinkin tärkeää saada jättää hyvästit juuri sille tarkoitetussa tilaisuudessa. ehdinhän jo idioottina miettiä, etten halua vaivata ystäviäni (tai että veli vaivaisi heitä hautajaispäivämäärillä) jos/kun joku kokee sen raskaaksi. höperösti ajateltu kaikin puolin, ja eihän asia kuuluu minulle enää. jokainen tehköön miten haluaa.

tapaamisen jälkeen mulla oli helpottunut olo. nyt tiedän tarkkaan miten ohjeistan sitten veljeäni ja lisään nämä ohjeistukset siihen jo puoliksi valmiiksi listaani missä on muitakin käytännön juttuja kuten niitä pankkitunnareita ja lukemattomia salasanoja sinne sun tänne.
lähtiessäni diakoni kysyi haluaisinko että hän rukoilisi puolestani siltä istumalta. en halunnut. sitten hän pyysi saisiko hän lukea minulle erään tekstin, siihen suostuin. keskittymiskykyni kanssa mulla oli jälleen tekemistä, eli hänen lukiessaan ajatukseni lähtivät harhailemaan vähän väliä, mutta olihan teksti kieltämättä hyvin kaunis. en myöskään kokenut tarvitsevani toista tapaamista, mutta ainahan voin ottaa häneen yhteyttä jos tilanne muuttuu.
aivan erityisesti mieltäni ilahdutti se että diakonin työhuoneen nurkka pursui erilaisia koiranruoka-säkkejä ja namipaloja. hän (vai hänen pomonsa) kun kerää niitä lahjoitettavaksi vähävaraisille koirallisille perheille. päätin heti, että jonkun kauppareissuni yhteydessä vien minäkin sinne oman panokseni.

olen tosiaan sopeutunut tällaisten hautuuasioiden(kin) järjestelemisiin eikä se tunnu ollenkaan pahalta.
juuri niin kuin Varjolilja muisti kirjoittaneeni että tilanne olisi aivan varmasti toisenlainen jos mulla olisi puoliso ja lapsia.

no en minäkään tajua miten noita dreenejä suunnitellaan! sen on tehnyt joku täysin tumpelo tapaus kun on saanut tekeleestään näin surkean kapistuksen ja ennen kaikkea käyttäjäepäystävällisen. eikä ole totisesti aina käyttäjässä vika kuten aluksi luulin.

siitä vaihtoehtohoidosta. en tosiaan ole päättänyt asiasta vielä suuntaan enkä toiseen.
haluan tietää asiasta enemmän etukäteen ja ennen kaikkea haluan tietää hoidon kustannusarvion, selvähän se.
toistaiseksi en ole juurikaan pyöritellyt sitä mielessäni enkä ainakaan koe jos sittenkin-oloja, että pakko ainakin yrittää.
oikeastaan suhtaudun siihen heppoisella hupimielellä, että miten hauska ohjelmanumero se olisi meille molemmille, sekä lahjan saajalle että sen antajalle eli ystävälleni, joten tämä ikioma asenteeni ei kaiketi ole se paras mahdollinen.

jassoo, tulipas taas rupateltua pitkästi. kello on piakkoin jo kaksi iltapäivällä!
heräsin nimittäin myöhään ja olen vasta keskellä aamupuuhasteluitani
ei kipuja, ei huonovointisuutta edes herätessäni tänään, eikä dreenikään temppuilut kun tein joka-aamuisen letkuhuuhtelun. vaihdoin myös jo sidoksen (ihan itse siis!) eikä aukko ollut yön aikana märkinyt lähes ollenkaan. suht putipuhdas vanha sidos oli.
kuka tietää josko piakkoin en enää edes tarvitse hoitajien apua kuin satunnaisesti.
mutta edetään kuten lääkäri oli määrännyt: "seurataan tilannetta".

kaunista kesäperjantaita kaikille! aurinko paistaa taas

[Ginger2]

Hei Sylvia ja mukavaa vkl:a. En ole aikoihin saanut sinulle kirjoiteltua, olen kyllä lukenut viestisi. Ja todennut että voit ilmeisesti kohtuullisesti ja saanut asioitakin hoidettua. Olet ihmeellisen tarmokas vaikeasta sairaudestasi huolimatta. Ja oli ihanaa lukea että tapasit ystäviäsi ja joit viiniäkin. Kuulostaa ihan elämältä!

Minä taas olen taistellut ikävän perhekuvioni kanssa ja yrittänyt selvitä lapsuuden traumoista. Ja kuten totesin, varmasti tarvitsisin siihen ulkopuolista apua. Kognitiivinen ratkaisukeskeinen terapia voisi auttaa. Vaan pääseekö sinne ja mitä se maksaa?

No enivei kivaa kesäkuun viimeistä vkl:a. Jösses, ensi viikko on jo heinäkuuta. Kesä kiitää ja loppua kohden vauhti vain kiihtyy. Pionien kukinta kesti tasan viikon. Linnut söivät jo kirsikanraakileet. Kaalikoit napsivat kaalini. Silti on ihaanaa kun on kesä!

[JuuliaS]

Kiitos Sylvia tuosta hautajaisten selvittelystä. Kopion sen omaksi asiakirjakseen ja käytän pohjana kun/jos joskus saan aikaiseksi tehdä ohjeet omia hautajaisiani varten. (Kai sallit tämän?)

Sinulle oli varmaan helpottavaa kun sait tämänkin asian selvitettyä? Tekstistäsi sain sen käsityksen. On hienoa että voit noin tyynesti ja paniikitta hoitaa "viimeisiä" asioitasi, ihailen asennettasi.

Kivut ovat ilmeisesti pysyneet poissa, hyvä meidän lääketieteemme.
Kauniita päiviä jatkoosi.

[SylviaPlaa]

hei Juulia! kirjoiteltiin samaan aikaan. kopioi ihmeessä tekstini osiot hautajais-toimien "marssijärjestyksestä".
ja kyllä vain, käynti diakonilla ja monen asian selviäminen oli helpottavaa.
kivut ovat aisoissa, vain satunnaisesti, ei siis ainakaan ihan päivittäin, kivut kiusaavat aamuisin ennen kuin otan aamulääkkeeni, sen jälkeen helpottaa aina. kauniita kesäpäiviä Sulle myös! oletko viihtynyt uudessa kodissasi? taidan mennä tänään kurkkaamaan ketjuusi, sinne olet varmasti päivittänyt näitä uuteen kotiisikin liittyviä tunnelmia.

hei myös Gingerille, kiva kun taas kirjoittelit.
mitähän tosiaan terapia nykyisin kustantaa? ei mitään tietoa. olen kuullut, että Kelakin harrastaa ikärasismia siten etteivät lähde tukemaan terapiakäyntejä kuin nuorille aikuisille. jotain osviittaa löytyy varmasti netistä mutta joskus muinoin terapeuteilla oli tapana olla listaamatta hintoja "julkisesti" mihin en keksi syytä. entä sitten se miten löytää juuri itselleen sopivan terapeutin? siinä toinen iso ongelma.
maksutonta keskusteluapua saa ainakin terveyskeskuksen kautta kun tilaa sieltä ajan psykologille tai yhtä hyvin mielenterveyshoitajalle, mutta aikoja joutuu odottelemaan ja koska tapaamiskerrat ovat (tilanteesta riippuen) vähäisiä sekä tapaamisvälit pitkiä, niin sitä ei kai voi kutsua varsinaisesti terapiaksi. itse olin kovin tyytyväinen kun kävin mielenterveyshoitajalle, sattui niin hyvä tyyppi.
kannattaisiko sun aloittaa siitä? soittamalla terveyskeskukseen ja tiedustella vapaita aikoja?
entä mielenterveysseura? sieltä saa myöskin maksutonta apua, mutta millaista? onko se ns kriisiapua pelkästään, sekin selviäisi netistä.
harmillista, että avun tarvitsijalta vaaditaan ensin valtavasti voimia saadakseen selvää eri tahoista. minusta joka kunnassa pitäisi olla "mielentereyskeskus" siinä missä on terveyskeskuskin. kunpa tämä olisi tulevaisuutta!

huomaan että mullahan alkaa pyykkitupavuoro viiden minsan kuluttua. teen niin että kopioin tuon tekstini alun ja jatkan taas kunhan oon käväissyt heittämässä pyykit koneisiin.
lievää huonovointisuutta muttei kipua. aukko kyljessäni oli vuotanut yön aikana vain hitusen. olen nyt parina päivänä tehnyt sidokset itse ja paljon kevyemmät kuin hoitajat tekevät. minusta ainakin aukko on nyt paljon siistimpi kun vuoto on vähentynyt, turvotuskin aukon ympäriltä on kadonnut.
netin ohjeissa lukeekin että sidokset pitäisi vaihtaa päivittäin joten vähän ristiriitaista jos hoitajien mielestä vain ke & su.
tai hoitajat tekevät mitä käsketään tekemään, monihan on jo myöntänyt ettei ole koskaan aikasemmin ollut tekemisissä sappidreenin kanssa.
no niin, nyt on pyykitkin hoidettu.
olipas siellä muuten viileää kun kävelin pihan poikki tuvalle, höh.

sain uuden laskun siitä sairaalakeikastani. 173 e
Kelan laskurin mukaan saan tuosta 33 e hyvitystä, eli 140 e menee omavastuuseen.
totean taas kerran että rahat riittäisivät hyvin jos näitä sairauskuluja ei olisi, mutta onneksi sainkin nyt postista "vapaakortin" jolla kuitata tästä lähtien vuoden loppuun saakka kaikki mahdolliset sairaalakulut, myös tämän kotihoidon, eli valittamisen aihetta ei ole.
hienoa myös se että tuon sairaalalaskun eräpäivä sattuu olemaan vasta ensi kuun eläkemaksatuksen jälkeen joten sekään ei tuota ongelmia eikä mun tarvitse kajota luottopuoleen tai pieniin säästöihini. elokuussa tulee sitten veronpalautukset jotka panen lähes kokonaisuudessaan säästöön. kokonaistilanne on siis oikein hyvä.
possusäästäminen! enpä sitten hoitanutkaan sitä niin kuin vuodenvaihteessa suunnittelin. pienoinen pettymys koska edes se kymppi viikossa olisi ollut enemmän kuin helppo toteuttaa. mites muilla? onko teidän possut vielä hengissä?

taas suren ja vähän ihmettelenkin lankoni asioita. hänellä alkoi loma ja hän suunnitteli että aloittaisi VIHDOINKIN kodissaan siivouksen. ikävä sana mutta kyseessä siis kuolinsiivous koskien siskoni tavaroita. kauhistuin kun hän kertoi, vähän kuin lipsauttamalla, että sohvan nurkassa lojuu edelleen siskon käsilaukku koskemattomana, eli prikulleen siinä paikassa sekä asennossa mihin se jäi siskoni kuoltua. tämä särki sydämeni.
kaikki muutkin siskoni henkilökohtaiset tavarat ovat paikoillaan; hajuvedet kylpyhuoneen peilikaapissa, koruja pöydillä ja huiveja, hattuja ja myssyjä sekä muista vaatteita paitsi kaapeissa niin siellä täällä kotia.
puhelimessa kannustin lankoa aloittamaan siivouksen siten, että ensin tyhjentäisi jonkun kaapin (joita asunnossa riittää) ja tekisi siitä tilan pelkästään siskoni vaatteille ja tavaroille, sillä niiden kellariin vieminen joissain pahvilaatikoissa on langolle liian raskasta vieläkin.
eilen, kun hänellä oli ensimmäinen lomapäivä, tekstasin hänelle kannustusviestin koskien siivousta.
kirjoitin, että siskonikin haluaisi hänen toimivan edellä mainitun ehdotukseni mukaisesti.
ei vastausta.
pelkäänpä vain, ettei hän kykene tehtävään ollenkaan ja kaikki jää ennalleen jatkossakin. tuo vastaamattomuus viestiini viestii myös siitä, ettei hän halua jatkossa enää edes keskustella asiasta.
en kestä! tunnen velvollisuudekseni ehdottaa, mitä en vielä tehnyt, että hän hakisi minut avukseen heille. sen voisin tehdäkin.
saman puhelun aikana hän kysyi lähtisinkö hänen seurakseen päiväristeilylle Tallinnaan, mutta siihen en suostu. ensiksikin matka olisi liian raskas fyysisestikin ja koska lähtisin sinne sääli edellä, ilman pienintäkään omaa mielitekoa, niin vastaus on valitettavasti selkeä ei.
mutta toi siivousapu on toinen juttu. menisin lähinnä henkiseksi tueksi.
tiedän kyllä, että tuo risteilyreissu on hänelle varmasti valtavan raskas sekin, sillä he risteilivät siskon kanssa muutaman kerran vuodessa.
heidän pieni harrastus oli mennä eri ravintoloihin ja arvioivat mielellään eri laivafirmojen ruokatarjontaa, laatua ja ruuan herkullisuutta, palvelua ja sen sellaista. he matkustelivat autolla paljon, sekä kotimaassa että ulkomailla. ja aina kahdestaan.
jonnekin minun on lähdettävä, hän sanoi itsekin. eräs vaihtoehto olisi myös Espanja jossa heidän/hänen pari ystävää/tuttavaa asuu. sitä reissua vasta olenkin kannattanut ja kannustanut häntä tarttumaan mahdollisuuteen mutta jääkö sekin hänellä toteuttamatta?
tämä hänen lomansa kulku on ratkaiseva myös siinä mielessä, että mihin suuntaan hänen suruprosessinsa lähtee?
mitä jos hän ei kykene lomansa aikana mihinkään?
toisaalta menossa on vasta ensimmäisen suruvuosi. niin usein saa kuulla, että se ensimmäinen vuosi kului surevalla kuin sumussa eikä ehkä moni muukaan saa sen aikana mitään "aikaiseksi".
en tiedä.
erittäin raastava tilanne.

nyt jälleen pyykkitupaan.
kertokaahan pian viikonloppukuulumisianne! ja muitakin kuulumisia. tekstejänne on niin kiva lukea vaikken aina kommentoikaan niitä mitenkään.
mitähän muuten esim Hemmentaalille kuuluu? kunpa hän kävisi täällä useammin!
leppoisaa lauantai-tunnelmaa kaikille

[SylviaPlaa]

ei mitään kirjoitettavaa! yö meni hyvin, aamulla ei kipuja eikä pahoinvointia. vaihdoin heppoisen sidoksen toiseen ja otin aamulääkkeet, sitten keitin kahvia. ja nyt sitten tässä istutaan.
talo on hiljainen, ei kuulu juuri mitään ääniä.
vedin sitten illalla kalkkipurkkini loppuun ja nyt on hoppu apteekkiin saadakseni lisää kalkkiputelin lisäksi ostain jotain sidostarpeita jos tämänpäiväisellä hoitajalla ei satu olemaan niitä mukanaan. nyt kun olen vaihtanut sidoksia itse tiuhaan tahtiin, niitä juuri minun kaipaavia sidosneliöitä ei enää ole. tavallinen sideharsokin riittää mikä on onneksi aika halpaakin.
illalla katsoin suoratoistopalvelu Netflixistä jotain sarjaa. seksi ärsyttää. sitä on tungettu joka paikkaan, äärimmäisen tylsiä seksikohtauksia.
varsinkin nämä Netflixin omat tuotannot ovat aikamoista skeidaa. olen ennenkin tehnyt niin, että liityn pitkän tauon jälkeen takaisin, maksan sen kuukauden maksun mikä on onneksi vain 7,99 e, ja jo ennen kuukauden loppua katkaisen katseluoikeuden.
HBO on parempi enkä tajua miksi en ottanut sitä Netflixin sijaan.
ja miten paljon näissä sarjoissa juodaan! liki joka kohtauksessa on mukana alkoholi jos tyypit eivät ihan aamiaisella istuskele.
tullaan töistä, otetaan drinkki. syödään illallista, kohotellaan viinilaseja, lähdetään kahvilaan, sielläkin tilataan viiniä ja kun ystävättäret tapaavat toisensa jomman kumman kotona keskellä päivää toinen sanoo heti, että hitot me mitään kahvia juoda vaan korkataan viinipullo. sellaisista yöllisistä biitsillä istuskeluista puhumattakaan. tämä ei kuitenkaan ärsytä niin kuin tarinan kannalta täysin tarpeettomat seksikohtaukset. eilenkin kyseisessä sarjassa kuvattiin sitten humoristisesti kun keski-ikäinen ja keskiluokkainen päähenkilö kompasteli korkokengissään öisellä kadulla kännipäissään, hoh hoijaa.
huonosti tehty taikka toteutettu elokuva tai kirja saa minut aina huonotuuliseksi. en piittaa juonesta niinkään vaan siitä miten kokonaisuus on toteutettu. olkoot vaikka kuinka jännittävä juoni, vaikkapa dekkareissa, vaan jos dialogi on kirjoitettu päin prinkkalaa tai muutoin vain itse teksti on haparoivaa niin se oli sitten siinä.
Yle Areenan pollarisarjatkin ovat sata kertaa laadukkaampia kuin nämä Netflixin tuotannot. tai onhan Netflixissä muitakin tuotantoja kuin heidän näitä omiaan mutta valikoima yllättävän suppea. sanotaan että Netfliksistä löytyy aina jotain katseltavaa muttei se mun mielestä todellakaan ole totta.

ystäväni P on aivan down. juhannuksen putki kesti seitsemän päivää. rahat finito, rankka morkkis ja riitaa ryyppykaverinsa kanssa joka jatkuu eli välit ovat jälleen kerran toistaiseksi poikki. P yrittää päästä tänne tänään muttei koskaan voi tietää onnistuuko se. todennäköisesti hän ei juo tänään mutta toi masis vetää sängynpohjalle. nyt olen taas sillä tuulella että vihaan alkoholia.
kun hän ei juo hän ahmii lohturuokaa valtavat määrät. jäätelöä, kokonaisia Lidlen valmiskakkuja, keksejä, pullaa ja tavallista ruokaa.
yleensä hän toipuu putkista yllättävän nopeasti, vaikka ikääkin on mittarissa kuudenkympin hujakoilla. sitten hän voi jonkin aikaa hyvin mutta koko ajan lähestytään sitä hetkeä kun hän (kaksisuuntaisen mielialahäiriönsäkin sanelemana) alkaa ikään kuin "kiihdyttämään" itseään ja pam, sitten tapahtuu uusi retkahdus ja kaikki sama toistuu. hän tiedostaa kaiken tuon muttei mahda itselleen mitään.
tuon kiihdytysspurtin aikana hän sanoo usein olevansa niin onnellinen. erittäin tavanomaista. sitten hän sortuu "juhlimaan" hyvää oloaan ja juo pari kolme olutta, ei siis välttämättä heti kiskaise itseään täyskännin puolelle, ja tietysti kuvittelee että homma pysyy tällä kertaa hanskassa mutta kun se ei pidä. näin se putki alkaa. sitten, kuten tälläkin kertaa, hän juo rankemmin monta päivää kunnes "päättää" lopettaa ja alkaa tämä ruuan ahminta ja sängyn pohjalla lojuminen järkyttävä masennus seuranaan.
kuten olen kertonut, itselleni tuo kaikki aiheuttaa erilaisia tunteita aina surumielisyydestä voimakkaaseen ärtymykseen saakka.
alkoholia kohtaan tunnen välillä vihaa, kuten nyt.

kello on niin paljon että pitää lopettaa, hoitaja tulee pian.
eipä siis muuta kuin tavanomaiset hyvän päivän toivotukset teille kaikille!

[SylviaPlaa]

no voehan pee.
hoitaja kertoi että toisin kuin olen kuvitellut en valitettavasti saakaan Kotihoidon laskuja sen vapaakortin piikkiin, että kortti kattaa vain sairaalalaskut.
tämä tarkoittaa sitä, että vakkarimenoni lisääntyvät kuukaudessa noin satasella. vakkarimenoilla tarkoitan vuokraa, puhelinta ja sähköä.
toisaalta olen vastikään miettinyt että nyt kun osaan jo vaihtaa sidokset itse niin en edes tarvitse hoitajia enää.
äsken täällä käynyt hoitaja arvioikin aamuisen sidokseni ja hän sanoi että eihän tuota kannata repiä irti koska se on niin hyvin tehty eikä vuotoa ole.
lisäksi hän oli samaa mieltä kanssani siitä, että käyttämäni kevyempi sidos on parempi kuin tukevasti teipatut (semmoisella levyteipillä) varsinkin näin kesällä koska kevyemmällä sidoksella aukko saa happea ja siten vähentää märkivyyttä, mitä esiintyykin nykyisin vain vähän ja vain öisin.
täytyy siis olla maanantaina puhelinyhteydessä Kotihoidon kanssa ja ehdottaa että pidettäisiinkö ainakin taukoa hoitajien käyntien suhteen.
miksi maksaisin turhasta? jos ilmenee takapakkeja niin sitten katsottaisiin tilannetta uudelleen.

äskeinen hoitaja oli ikäiseni nainen, supisuomalainen ja ollut alalla parikymmentä vuotta. viihtyy kuulemma työssään erinomaisesti.
kun utelin että eikö heillä ole alituinen kiire, hän vastasi että sehän on asennekysymys. hän ihaili hyväntuulisena parvekkeeni näkymää ja tietysti kyseli monella eri tavalla vointiani ja kuulumisiani. todella mukava tapaus hänkin.
sain häneltä muutaman yksittäisen rasian niitä tarvitsemiani kevyitä sidoksia mutta lupasi että joku tuo niitä keskiviikkona lisää.
nyt mua ei aja apteekkiin tänään kuin se kalkki kalkkiriippuvuudestani en muistanut mainita, meinaan että josko hän olisi sattumalta kuullut/tiennyt asiasta jotain.

tänään on pakko tehdä jotain oikeaa ruokaa. jotain tukevaa kuten vaikkapa jauhelihakeittoa. pari päivää on mennyt munakkailla ja ruisleivällä ja mustikoilla, myös jätskiä oon syönyt. liian vähän joka tapauksessa.

joo, lähden sinne nyt heti, kauppaan.

[SylviaPlaa]

ikävä aamu. ei kipuja mutta senkin edestä huonovointisuutta joten oksensin. koska opin pitämään lääkkeet yöpöydälläni ja ottamaan ne heti ennen kuin nousen sängystä. vaan ei, keittelen kahvia ja unohdun puuhastelemaan sitä sun tätä ennen kuin on lääkkeiden vuoro.
dreenikin oli vuotanut yöllä ja taas meni yksi yöpaita pilalle. se tarvitsee yöksi siis sen tukevamman sidoksen.
voi ei, lankokin oli soittanut, mahtaako se olla tulossa tänne hakemaan taloni autotallissa vuokrapaikalla olevasta autostaan jotain rompetta kuten kaavaili yhtenä päivänä. en millään jaksaisi mitään kahvitteluja tänään.

on tämä yksi piru tämä tauti. oireet hyökkäävät päälle koska tahansa. kuten olen kertonut, pahoinvoinnin kourissa voisi myydä maansa ja äitinsä jos se vain lakkaisi. sitä menee hetkeksi aikamoiseen hätätilaan. sekaisin. jumalan kiitos se OxyNorm keksittiin jo aikoja sitten lieventämään myös näitä huonovointisuuskohtauksia. eikö se ollut exäni joka sen alkujaan keksi, muistaisin näin. sitten kysyin syöpikseltä onko ok ottaa Oxya, vaikka se on kipulääke, myös yrjökohtauksiin ja vastaus oli myöntävä. sanottiin jotenkin näin että ota mitä vain jos se auttaa koska myös jatkuva yrjöily on riskipeliä elimistölleni, mitä se silloin oli, jatkuvaa tai ainakin päivittäistä.

huonot aamut saavat minut laskeutumaan maan pinnalle. panee ymmärtämään miten vakavasti olen sairas. tosin on vain hyvä että välillä lähes unohdan sairauteni, muutoin en jaksaisi. monet eivät pääse karkuun tosiasioita koskaan vaan heidän päässään jyskyttää alituiseen tieto sairaudesta kuolemanpelkoineen ja mielenterveydellehän se käy varsin raskaaksi, joskus jopa kestämättömäksi.
just kirjoitin jollekin syöpissivustolle, että taidan elää elämäni parasta aikaa. olen stressistä vapaa koskien työasioita, turhia velvollisuuksia ja siitä viheliäisestä "pitäisi"-elämäntavasta. kukaan ei vaadi eikä odota minulta mitään, enkä tee sitä itsekään.
syöpäni on kuin diplomaattipassi. olen koskematon. se kieltämättä tuntuu hyvältä. täysin stressitön elämä, ja kaiken lisäksi - se tärkein - mielenterveyteni on tukevalla pohjalla. taitoni nauttia pienistä arkisista iloista on todella tärkeää. se on tosin ollut aina osa minua muttei näin mittavaa sentään, tai peräti kaiken kattavaa. pienten arkisten ilahduttavien asioiden lisäksi olen samanaikaisesti havitellut paljon muutakin ennen kuin "olisin täysin tyytyväinen" elämääni. se ja se kirja pitää saada valmiiksi, sen ja sen kirjallisuusskaban ehdokaslistalle on päästävä, niin ja niin monta kiloa on laihdutettava, se ja se mies on saatava. varjelkoot mitä humpuukkia.

tuo miesjuttu ei koske pelkästään nuoruuttani, kyllä sitä esiintyi vielä ihan aikuisenakin.
pakkomielteisesti jahtasin jotain tyyppiä mutta niin ovelana, ettei kohteeni tajunnut sitä. eikö ole naurettavaa? vai pelkästäänkö kepeää? kepeys ei suinkaan ole kiellettyä, se on mukava mauste. mutta on näissä mun miesjutuissani ollut sitä pakkomielteisyyttäkin, eräänlaista huonoa sitkeyttä. lisäksi olin taipuvainen muka vaistoamaan jos ei peräti tietämään että olen oikeassa, että toimin oikein. että juuri hän ON se oikea. mutta eipä sitten ollutkaan - ja tähän kohtaan on pakko laittaa nauruhymiö

juomistani suren. kokonaista aikuiselämääni sen parissa. tämä sureminen ei sinänsä vaikuta tämänhetkiseen elämääni mutta jos oikein pysähdyn mietteissäni sen pariin, niin kyllä se suru on se päällimmäisin tunteeni. ei katumus vaan suru.
koska mun kohdalla juominen alkoi mielenterveydellisistä syistä ei siihen sovi sekoittaa katumusta. en voi katua asiaa jolle en itse voinut mitään. mutta kun mielenterveyteni parani (tai miksen käyttäisi sanaa parannuin), niin sille pelkäksi tavaksi käynneelle juomiselleni taas olisin jo voinut tehdä itsekin jotain, vaan enpä sitten tehnytkään, ja tätä voikin jo sitten katua.

toistan jälleen: en vieläkään unohda kävelyretkä joskus pari vuotta sitten Plinkkiin liittymiseni jälkeen. olin hyväntuulinen ja mietin iloisia juttuja elämässäni ja sitten, yhtäkkiä, muistin/keksin että kaiken lisäksi mullahan on nyt ikään kuin uusi harrastuskin, pyrkimys vähentää reippaasti alkoholinkäyttöäni. tämä oli The Oivallus, mikä kantoikin sitten pitkälle.
morkkiksista en saanut ikinä mitään todellista jarrua, vaan tuo kannustava uusi harrastus-miete sopi mun mentaalille kuin nappi silmään. siitä se sitten alkoi; nollapäivien keräily plus muut tavoitteet. kun yksi tavoite oli saavutettu, otin käsittelyyni seuraavan tavoitteeni, pikkuisen aina vähän vaatimamman muttei sittenkään liian vaativan. uskon, että mun kohdalla liian vaativat tavoitteet olisivat murentanut koko rakennelmani. turha edes mainita kuinka usein eksyin polultani, tietenkin epäonnostuin useinkin.
mutta ihme tapahtui ja pääsin kuin pääsinkin tavoitteisiini ja lopulta, vihdoinkin, se kaljakauppaan meno ei enää häirinnyt mieltäni.
tuota viimeisintä voi kutsua jo ihmeeksi. juomatta voi olla mutta se, ettei juomattomuutta tarvitse miettiä, on se ihme. siitä en hoksannut edes unelmoida.

P:llä on menossa nyt viides raitis päivä. ilahduin kun hän pirautti aamulla että on lähdössä läheiseen puistoon ottamaan aurinkoa.
siihen ei kuulu olut. eilen taas vaihteeksi juttelimme pitkät tovit alkoholismista. hän analysoi toistamiaan kaavojaan tarkkasilmäisesti, siitä ei olekaan koskaan ollut kysymys. hän jos joku on osaava tarkastelemaan alkoholismiaan. se onkin se suurin ihmetyksen aihe että rehellisyydestään ja itsetuntemuksestaan huolimatta hän ei pysty kiskaisemaan itseään pois kierteestä. vai onko? se siis ihmetyksen aihe? mutta ei hän ainakaan kuulu siihen sakkiin, kaukana siitä, joka vähättelisi ongelmaansa.

pitää nyt lopettaa.
lääke vei huonovointisuuden mennessään, kuten aina.
koneeni kursorissa on joku hyppyvika. se ponnahtaa välillä ihan minne sattuu, outo ilmiö.
hyvää päivää kaikille

[juhanikari]

Sylvia! Olen hidas lukemaan ja kirjoittamaan varsinkin kännykästä. Voin vain kirjoittaa että olet VAHVA nainen! Iso halaus!

t. Juhani

[Ginger2]

Voi suru tosta olosta. Mä olen sellainen että jos hetken on parempi olla, niin unohdan sen kivun. Niinkuin tuossa sinunkin tilassasi. Sitä jopa luulee ettei olisikaan niin sairas. Toivottavasti lääkkeet taas jeesaisivat.

Suru juomisesta, kuten kirjoitit. Mäkin tunnen sitä. Ei siten että se olisi vienyt mun elämäni. Mutta altistanut mieleni alakulolle ja masennukselle. Ja tietenkin opitusta tavasta on hankala uudistua.

Se ainut kerta kun mä olen tavannut psykiatrin, oli lyhyt kahdenkeskeinen keskustelu ja sen jälkeen ryhmäluento. Siitä on jäänyt mieleeni seuraavat sanat; jos syötte mielialalääkkeitä niin älkää juoko. Yhdessä alkoholin kanssa ne hajoittaa maksanne. No alakuloon on tullut juotua. Mutta ei se sitä surua ole poistanut, päinvastoin. Mutta ei mulla hyviä kokemuksia napeistakaan ole.

Tämä elämä on aika haasteellista. Vai teemmekö ( teenkö itse) sen sellaiseksi? Enkä voi nyt allekirjoittaa sanontaa; kaikki mikä ei tapa, karaisee. Ja pyh, ei se niin mene. Elämä nyt vaan tuntuu tietyn mittaiselta janalta, jossa on isompia ja pienempiä pysähdyksiä. Eri asia sitten miten ne kokee.

Sylvia voimia taas alkavalle kuukaudelle. Jospa sulla olisi se hyvä pysäkki tässä heinäkuussa. Aurinkoa ja myönteistä oloa. Oksentelu pois ja dreenin temppuilut kuriin. Voisiko elässä tulla vastaan vielä mielenkiintoinen ihmissuhde? Halihalit.

[SylviaPlaa]

hei Ginger ja muut,
hyvin sanot alkoholista sun kohdalla: Ei siten että se olisi vienyt mun elämäni. Mutta altistanut mieleni alakulolle ja masennukselle.
itse en vieläkään anna periksi siitä, että ensin sairastuin depressioon ja sitten aloin juomaan epätoivoisena korjausyrityksenäni pahaan olooni, mutta taatusti myös ylläpidin masennusta juomalla. siitä ei päästä mihinkään, että liian runsas juominen on varsinainen antidepresantti. täällä Plinkissä ei varmasti ole yhtäkään sellaista tyyppiä joka ei tietäisi millaista alakuloa juominen ainakin joskus aiheuttaa, niin täällä Vähentäjissä kuin varsinkin Lopettajissa.

tuosta kivusta sama kokemus. kun sitä ei ole se unohtuu, eli siinä mielessä armeliasta kivun käyttäytyminen on. kuten synnyttävä nainen, kun hän kipujensa kourissa päättää että tätä ei ikinä enää, niin kipukokemushan katoaa taivaan tuuliin kun synnytys on ohi ja hän saa rakastamansa (toivottavasti rakastamansa) lapsen syliinsä.
valitettavasti sulla on huonoja kokemuksia lääkkeistä, sillä jos yksilöllinen täsmälääke löytyy mielen kipuihin niin sen hyöty on todellinen.
ilman sopivaa lääkitystä terapianikin olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. olin niin hajalla, että en olisi pystynyt käsittelemään ongelmiani ilman troppia vaan hajoillut lisää. mutta kun lääke piti minut ikään kuin "perusaisoissa" saatoin jäsennellä elämääni terapeutille (ja itselleni) pala palalta minä mahdollisti edistymiseni ja voi sanoa, että lopulta parantumiseni. itsetuhoiset ajatukset poistuivat, saatoin löytää taas ilon ja vaikka tiesin että lapsuuden traumoja kannan lopun elämäni se ei enää ollut keskiössä vaan saatoin alkaa luomaan ikiomaa tulevaisuuttani. pääsin eteenpäin, vihdoinkin.

oman kokemukseni kautta olen lääkkeiden puolestapuhuja. kovin automaattiseksi se vaan on mennyt jo vuosia. lääkkeitä tarjotaan kirjaimellisesti kuin napista painamalla. toisaalta muistan ajan kun mielialalääkitystä kutsuttiin pilkallisesti "onnellisuuspillereiksi", mistä minä ainakin loukkaannuin. kunpa tietäisitte, muistan ajatelleeni ja sanoneenikin, ne pillerit joita te kutsutte hekotellen onnellisuuspilleireiksi, tasaannuttaa minun helvettiäni niin paljon etten sittenkään aio tappaa itseäni. tarkoittaako se siis että olen onnellinen? ei, vaan sitä että pysyn koossa.

oi pojat mikä kokemus kun lääkäri määräsi mulle ensimmäisten joukossa markkinoille tulleen mielialalääkkeen, sen nimi oli Suprium.
söin sitä parisen viikkoa eikä tapahtunut mitään, kunnes eräänä aamuna heräsin ja mietin ei voi olla totta; se tuttu pitelemätön ahdistus ei painanut enää mieltäni kuten tavallisesti jokikisenä aamuna oli painanut. hämmentyneenä keittelin kahvia, sitten tapahtui jotain todella poikkeuksellista, lähdin nimittäin uimahalliin. matkalla pirautin kyseiselle psykiatrille joka oli määrännyt lääkkeen ja hehkuen kerroin hänelle uimahalli-reissustani: lääke toimii! se todellakin toimii! voi sitä helpotuksen ja huojennuksen iloa. muutos oli niin ilmeinen.
paljon oli vielä tehtävää jäljellä mutta kun lääkityksen lisäksi aloitin terapian niin todellinen toipuminen pääsi alkuunsa.

minäkin olen usein miettinyt että teenkö ihan itse elämästäni haasteellista? no varmasti moni vastoinkäyminen on perujaan omista aikasemmista valinnoista, mutta sitten on niitäkin eteen tulleita haasteita mihin itsellä ei ole osaa eikä arpaa. selväähän tämä.
kuten todettu, niitä hankalia ja ikäviä vanhempiaan ei voi valita, ei liioin muitakaan sukulaisia. kadehdin joskus esim Vilmatsonin serkkusakkia kun viihtyvät niin hyvin yhdessä. itselläni taas on lämpimät välit veljeni kanssa ja sehän on jo valtavan paljon, joten en valita.
oma asenne vastoinkäymisiin on mielestäni se jutun juoni. se mielen joustavuus, mistä nykyisin kirjoitetaan paljon.
samoin resilienssistä mikä kuvaa ihmisen kykyä selviytyä vakavista kriiseistä.
vaikeiden tunteiden hyväksyvä kohtaaminen on kaiketi kriisistä selviytymisen a ja o. käsitän sen niin, ettei päädy ja pureudu moittimaan itseään ja tuntemiaan negatiivisia, jopa häpeällisiksi kokemiaan tunteita, kuten muuten sinä Ginni et onneksi tee "äitikriisissäsi".
Arto Pietikäinen-niminen (käsittääkseni psykologi) on kirjoittanut näistä aiheista kirjankin, minkä aion tilata kirjastosta.
joo, tsekkasin guuglesta, teoksen nimi on Joustava mieli tukena elämänkriiseissä.
itsekin sain mt-hoitajalta mieluisan palautteen viime talvena kun hän sanoi että minulla on tuota resilienssiä. tuolloin kuulin ensimmäisen kerran sanan ja kysyinkin häneltä mitä se tarkoittaa, mutta sittemmin olen pannut merkille että siitä kirjoitetaan nykyisin siellä täällä lehdissä ja esim syöpäjuttuja käsittelevissä blogeissa.

mun suosikkilauseeni sen negatiivisuudesta huolimatta on, että elämä on vain harvoin täysin ongelmatonta.
se kun on niin totta. aina löytyy jotakin painavaa mielen päältä. mutta siis, asennetta, taitoa ja joustavuutta ongelmia kohtaan; niitä tarvitaan ja näitä "apukeinoja" voi onneksi kehittää jatkuvasti.

tänään on valmistelupäivä huomista varten kun ystäväni tulee yökylään.
olen jo pedannut hänen sänkyynsä puhtaat lakanat, tänään pesen vielä sängyn päiväpeiton. sitten käyn ostoksilla, sekä Alkossa että ruokakaupassa.

ai niin! tuohon Gingerin aprikointiin että voisiko tulla kysymykseen vielä ihan uusi ihmissuhde - ei voi. jos siis tarkoitit miessuhdetta.
siihen ei ole oikeastaan mitään lisättävää, se vaan on näin. mutta silti, ja tämä on tärkeää: minusta tuntui hyvältä kun heitit tuon heittosi sillä se painottaa sitä etten ole pelkästään sairas, vaan vielä elämässä mukana. joskus, hyvin harvoin kylläkin, mulle tulee olo että ihmiset eivät näe minua enää muuna kuin syöpäsairaana ja takaan, että se tuntuu kurjalle. jopa raitisteluuni suhtaudutaan tyyliin tietenkin toi on ny suht raitis koska se on syöpäsairas. viimeksi sain tällaisen iskun eilen puhelimitse, kun erehdyin vastaamaan eräälle kännikalalle joka juopon tavoin halusi mun juttelevan myös upouuden naisystävänsä kanssa, kännissä hänkin.
keskeytin puhelun tekosyyn varjolla ja panin luurini äänettömälle. tuntui tosi ikävältä.

nyt siis päivän puuhiin! dreenikin kaipaa jo huuhtelutuokiota.
onkos nyt siis tiistai, kyllä vain. odotan jo huomista kun ystäväni tulee tänne, siitä tulee taas kivaa, se on varmaa.

hyvää päivää kaikille!

[SylviaPlaa]

hei taas, lisäys edelliseen tekstiini.
äsken kävi nimittäin sillä tavalla että kun keräilin pyykkejä kassiini mieleeni tuli yhtäkkiä Juhanikari! että unohdin kokonaan kiittää tuosta edellisestä viestistäsi mikä ilahdutti mieltäni taas kovasti. terveisiä Sulle ja kiitos sanoistasi!