Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 14.8.2019 11:47:59

No olishan tämä aika raskas paikka jos vain viinasta juteltas koko ajan :shock:
Vaikka se viina välillä on enemmän tai vähemmän hallinnut elämää niin onhan elämässä muutakin.
Niin kuin Juulia sanoo niin tämä tukee alkoholitonta elämää. Tai raitista. No mun kohdalla raittiimpaa kun edelleen olen vähentäjä.
Tätä juttua se minäkin yks päivä mielessäni taas pyörittelin kun teki mieli jotain kirjotella vaan kun ei ollut mitään raportoitavaa tölkkien määrän tai juomishalujen suhteen.
Kyllä minä olen seurannut säännöllisesti lopettajista niin kanojen touhut kuin Mikkelin kuviot, putkiksen vaellukset jne. Välillä innostun lukemaan niitä joittenkin kädenvääntöjä asioista, mutta en säännöllisesti. Kaikkien jutut mä täältä vähentäjistäkin luen, mutta kummallakin puolella mulla kyllä menee nimimerkit sekasin välillä :roll: joittenkin elämäntilanteet muistan vaan joittenkin tekemiset/juomistilanteet sekoitan.

tätä tämä on. kaikille ei vaan ole tilaa. muuttuuko tämä ikinä? vihaan jo sanaakin päivystys. tuskin muuttuu ja varmaan vaan pahempaan suuntaan menee. Valitettavasti totean näin vaikka positiivinen ihminen olenkin. Taistelua tuulimyllyjä vastaan!

Hienoa jos/kun kissalle löytyy uusi koti <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1470
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 15.8.2019 10:24:31

ihan sama täällä kuin Vilmatsonilla. toisinaan sekoitan eri nimimerkkien esim juomistilanteet, lomat tai matkat.
jos olisi tietokilpailu, että kuka viimeksi matkusti Kroatiaan (Helena) kuka Ahvenanmaalle (Vilma), saattaisin hyvinkin sotkea kohteet ja henkilöt. kyllähän se vaikuttaa kun emme koskaan näe toisiamme vaan pelkästään kirjoitamme. en usko, että elävässä elämässä kävisi näin.

Alma-kissa sai kodin! kun naiskolmikko oli mennyt Alman & P:n kotiin omilla avaimillaan, Alma ei suinkaan piiloutunut vaan oli tullut heti vastaan eteiseen ja tarjonnut itseään rapsutettavaksi. oli jopa heittäytynyt selälleen lattialle tyyliin rapsuttakaa sieltä vatsasta myös, ja eikö kissa osoita koiran tavoin vatsaansa näyttämällä että hän hyvällä tavalla antautuu ihmiselle?
vasta kun kuljetuslaatikko oli otettu esille, Alma häipyi sohvan alle, josta se tosin saatiin helposti pois kun sohvaa vähäsen nostettiin.
hauska yhteensattuma on se, että Alman uudella emännällä on sama nimi kuin Almalla. ei siis Alma vaan eräs toinen.
toivotaan Alma-kaksikolle oikein hyvää yhteistä tulevaisuutta :P

P oli eilen reagoinut siskonsa ja siskon tytön vierailulla. hän oli pitkään katsellut heitä, ja sitten saanut kyyneleet silmiinsä.
hetki oli nopeasti ohi, mutta kuitenkin. mielikuva toivoa antavasta tilanteesta on silti myös surullinen.
jos olen huomenna kunnossa, lähden ensimmäistä kertaa tapaamaan häntä. tällainen piipahdus sairaalan bakterien pesäkkeessä on mulle vähäsen riski, mutta aion tehdä sen silti.

sain eilen syöpikseltä viestiä, että mun keltaisuudelle ei voida tehdä mitään, kuten tiesinkin. puhelimessa hoitaja vaan valitsi sanansa vähän kolhosti. hän sanoi, että yritä nyt vaan elellä tämä loppuaikasi mahdollisimman hyvää elämää. toi loppuaikasi-sana kalskahti korvaani ikävästi. ihan eri asia olisi ollut loppuelämäsi, esim.
tiedä sitten kuinka keltaiseksi päädyn. nyt silmäni herättävät jos laajemminkin huomiota, iho ei vielä niinkään.
se on se hiton bilirubiini mikä kiusaa, se on aina liian ylhäällä vaikka tekee joskus yllätyksetkin ja painuu hieman alaspäin.

siellä alkoi sataa. ihana ropina. tämä on niiiin elokuuta.
hyvänen aika, nyt on jo 15. päivä! koko alkukuu vilahti sekä P:n sairastumisen sekä oman sairaalareissuni tohinassa.
nyt sataa muuten kaatamalla. kohta välähtää salama. tumma väri tunkeutuu huoneeseen.
kaatosade tuo aina jonkinlaista pelkoa mukanaan että räjähtääkö tuo koko taivas.

tunnelmallisia kesän loppuviikkoja/päiviä teille :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ulpukka » 15.8.2019 14:22:08

No eipä ollut tällä kyseisellä hoitajalla homma oikein hallussa, ei ihme, että pahoitit mielesi. Hän taitaisi tarvita vielä koulutusta vaikeasti sairaan potilaan kohtaamiseen. Muuten minusta on aika hassua, kun sairaaloissakin on ruvettu puhumaan asiakkaista, kyllä minä ainakin tunnen sairaalassa olevani potilas.

Toivottavasti pääset katsomaan ystävääsi, vaikkakin, kuten sanoit itsekin, sairaalassa käynteihin liittyy aina pienoinen riski, onhan siellä kaikenlaisia pöpöjä niin ilmassa kuin pinnoillakin. Ja tietenkin toisinkin päin, kyllä me vierailijatkin saatamme tietämättä olla virusten kantajia. Onko mahdollista ajatella suusuojaa ja käsineitä, ettet vain sairastuisi? Ymmärrän, että haluat kovasti käydä häntä katsomassa. Toivottavasti kaikki järjestyy hänen kohdallaan parhain päin. Uskon, että kissoista tulee ylimmät ystävät, ja pitävät toisilleen seuraa. Ihanaa, että tämä kissa-asia ratkesi näin mukavasti. Vierailukin tulee olemaan sinulle henkisesti aika rankka, voimia siihen koitokseen. Itsekin olen harmissani, kun en pääse katsomaan isävanhusta sairaalaan. Siskoni ja veljeni ratkaisivat asian siten, että soittavat minulle siellä käydessään videopuhelun. Näin kuitenkin näemme toisemme puhelimen välityksellä, voin jutella hänelle, ja hänkin jaksaa jonkun sanan puhua.

Samoin jaxuhaleja tämän sairauden kanssa taisteluun. Omaan ketjuuni kirjoitin omastani tarkemmin.
Lämpimiä ajatuksia ja sydänhymiö.
Valoa ei olisi, jos ei olisi pimeää, johon sen voi laittaa.
Ulpukka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 303
Liittynyt: 31.10.2018 15:59:26

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 16.8.2019 10:48:43

Onnea Almojen ystävyydelle.
Hieno asia. :D
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1133
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.8.2019 11:49:09

heipat Ulpukka ja muut, (ja Juulia!)
minäkään en tykkää tosta asiakas-sanasta vaan käytän sekä itsestäni että vaikkapa huonetoveristani sanaa potilas. asiakas-sana on oikeastaan irvokas kun sairastaa vakavaa sairautta. ei se ole missän tekemisissä esim palvelujen ostamisen kanssa. en ymmärrä ollenkaan miksi potilas-sanaa hyljeksitään. ihan omituinen juttu.

käsitit muuten väärin, Alma-kissa sai lopulta siis kodin jossa hänellä ei ole lajitovereita samassa perheessä. uskon, että se on Almalle parempi vaihtoehto kun on tottunut olemaan koko elämänsä yksinoikeutettu palveltava :P ulkoillessa hän ei missään tapauksessa lähesty toisia kissoja, mikä taitaakin olla kissoille tyypillistä, en tiedä, ja erästä entisen kotinsa naapurissa asuvaa kollikissaa hän suorastaan pelkää. kun kollikissa ilmaantuu näköpiiriin, Almalla tulee kiire kotiin. toisaalta, onhan se ihmisenä surullisen tuntuista, että Almalla ei ole yhtäkään lajitoveri-ystävää. tiedä sitten mitä Alma itse ajattelee. Alman uuden kodin perheen jäsenet ovat siis Alma itse ja hänen nuori emäntänsä, hänkin Alma nimeltään, mikä on hauska yhteensattuma. siellä ne kaksi Almaa aloittelevat yhteistä elämää, jossain Varsinais-Suomessa, mikä muuten tarkoittaa sitä että minä ainakaan en itse pääse Alman luokse vierailulle. nyyh.

kohtuullinen aamu. ei suurempia kipuja eikä huonovointisuutta. pitkästä aikaa hikoilin yöllä yöpaitani kosteaksi minkä vaihdoin yöllisellä veskiretkelläni kuivaan. on tämä vaan niin merkillistä kun välillä hiki lentää, välillä taas ei ollenkaan.

tänään tosiaan lähden tapaamaan ensimmäistä kertaa sairaalaan P:tä. en yhtään osaa ennakoida miltä tapaaminen lopulta tuntuu itsestäni. sattumalta juuri eilen sain kalkki-ostoksieni bonuksen; Marimerkon kangaspussukan ja Orionin huulivoiteen. P on aina käyttänyt runsaasti huulirasvaa, ja itseni tavoin tykkää Marimekosta, joten tietenkin vien lahjat hänelle. haluan, että hänellä on sairaalassa jotain omaa. kysyn vaikka hoitajalta sopiiko minun laittaa P:lle huulirasvaa.
tilaan taksin joskus iltapäivällä kunhan olen ensin varmistanut vierailuajat osastolle. muistaakseni eka vierailuaika alkaa 13 eteenpäin.

mielialakin on ok. huolimatta P:n tilanteesta ja vaikkapa sen hoitajan sanavalinnasta "loppuaikasi". kyllä se tosiaan kosahti korvaan, myönnän. se riitti siihen että tutu kelat alkoivat jälleen pyöriä päässäni: kuinkahan kauan vielä? viikkoja vai kuukausia?
sitten nämä jutut: kannattaakohan mun enää sittenkään ostaa kirkaslamppua, vai miksi sitä nyt nimitetäänkään. se kaamosvalo.
uutta talvitakkia en missään nimessä osta vaikka vanha alkaa olla jo vähäsen kulahtanut.
muut syys- ja talvikamppeet ovat ok. neuleita riittää ja kenkiä ja pipoja ja kaulahuiveja. no joo, joitan uusia villasormikkaita tarvitsen, mutta niistä ei koostu suurtakaan rahanmenoa.
stressaa, kun pitäisi nostaa tililtäni 600 euroa käteistä säästöpossuuni. se on niin suuri raha mulle että mummoilen ja pelkään että joku ryöstää minut :roll: toi raha käteisenä siis sen takia jos/kun tulee äkkilähtö ja pankki sulkee tilini jolloin ei edes veljeni voi nostaa sieltä latin latia vaikka hänellä on täysi käyttöoikeus kaikkiin tileihini. tämä nyt on viimeisin saamani tieto miten nämä pankkikuviot menevät.
toi 600 e menee siis kuoleman varalle tarkoitettuun jemmarahastooni. nyt muuten pitäisi ottaa jo käyttöön myös se purkki mihin säästän jotain vaikkapa joulua ajatellen.
eli näin ristiriitaisesti ajattelen.
kuolenko parin kolmen viikon kuluttua? ja seuraavana hetkenä ajattelen että haluan säästää vähäsen ekstraa jouluksi, johon on sentään aikaa peräti neljä kuukautta. voi tätä ihmisen päätä!

tiedoksi muuten varkaille, että ne säästössäni olevat hautajaisrahat EIVÄT ole kotonani vaan naapurini kanssa keksimme nerokkaan piilopaikan purkilleni kuten silloin keväällä vara-avaimellenikin ja kasalle huumelääkkeitäni. olimme just lukeneet artikkelin koti- ja kesämökkiryöstöistä mikä villitsi mielikuvitustamme. oikeastaan ulvoimme ääneen :lol: kun mummoilimme keksiessämme erilaisia piilopaikkoja talostamme/yhteisöstämme mihin kaikki arvotavaratkin kuten korut voisi piilottaa sataprosenttisen turvallisesti.
mutta toi nauraminen.
se vaan on niin tervehdyttävää. se rentouttaa aivan fyysisestikin vaikka juuri nauraessaan tuntuu siltä että olemattomat vatsalihakset repeävät ihan kohta.
hehkutan myös jälleen naapureitani. miten ihmiselle voi käydä näin hyvin että saa elää samanhenkisten ihmisten ympäröimänä.
tämä ei ole pelkkä kerrostalo, vaan yhteisö, jossa on (muuten) kaksikin eri rakennusta, kuten olen kertonut. toinen rakennus on tarkoitettu asumiseen mutta tämän lisäksi on siis semmoinen "salirakennus" biletystä ja juhlia varten, mutta ennen kaikkea siellä on monelle yhteissössämme asuvalla erittäin tarpeellisia työhuoneita.
kun astuin kotini kynnyksen yli ensimmäistä kertaa (kun asuntoa esiteltiin mulle) tiesin heti, että tulen asumaan täällä loppuelämäni.
enkä muuten tajua, en sitten millään, että joskus suunnittelin ihan vakavasti muuttavani täältä pois ex-ukon kanssa yhteiseen kotiin.
miten tärähtänyt ihminen voi ollakaan! missä mä nyt olisin? sillä takaisin tänne tuleminen ei ihan helppo kuvio olisi ollut, tai sanotaan näin etten varmasti olisi päässyt tänne takaisin jos olisin kertaalleen täältä lähtenyt. olisin joutunut johon päähän joka etenee etanan lailla. toisaalta, olihan meillä ex-ukon kanssa sentään suunnitelma b, että vuokraan asuntoni jollekin kahdeksi vuodeksi, mikä on meillä sallittua.

entä muuten Hemmentaali? missä luuraat sisko? meinaan kun viimeksi mainitsit että sulla on asunnon haku päällä. onko vielä?

muistiinpano vielä eilisestä: puhelin ystäväni M:n kanssa kuolemasta, kas kummaa, mistä päädyimme keskustelemaan eri uskonnoista.
hänellä on ollut, tai on oikeastaan edelleenkin, suhde muslimimimieheen joka oli sanonut M:lle että tulee aina olemaan muslimi vaikkakin on kuulemma "maalistunut" eikä juurikaan esim käy moskeijoissa. ramadaan hän kylläkin osallistuu.
M taas on vankka kristitty.
enivei, heille oli syntynyt viime tapaamisellaan jotain sanakopua aiheesta, ja nyt M yritti minua lähtemään samansuuntaiseen sanakopuun koska tietää, että vaikkakin suhteeni Jumalaan on selviö, niin Jeesus taas ei vaan aina vain kyseenalaistan hänet muutoin kuin historialliseksi henkilöksi.
eittämättä hän on siis ollut olemassa. mutta sitten tulee se mutta.
M:llä on pikkuisen taipumusta ylenkatsoa kaltaisiani muita kuin tosikristittyjä, ja siksi en ihmetellyt miksi muslimimies oli lähtenyt keskustelutilanteesta vähän niin kuin ovet paukkuen. tiedän sen tunteen mitä M saattaa saada aikaiseksi. kuten sanotaan, uskon asioista on aivan turha kiistellä tai sen varjolla - uskonsa siis - nostaa itsensä muiden yläpuolelle. hehän tekevät juuri niin mihin Jeesus itse suhtautui ankarin miettein. ylipäätään en voi sietää ihmisen mahdollista taipumusta kuvitella olevansa "parempi kuin muut". toisaalta ihminen on vain ihminen. totta kai sitä itsekin on sortunut moiseen joissain tilanteissa. eli sekin on aikamoista omahyväisyyttä jos/kun ajattelisin että en minä mutta ne muut.

no voehan ny, exä soitti pitkästä aikaa. ei kuulemma mitään erityistä, kaikki jatkuu kuten ennenkin, paitsi alkoholista emme tällä kertaa jutelleet, ei myöskään siitä onko häällä jo joku toinen. en ärsyynytynyt häneen kertaakaan puhelumme aikana. päinvastoin, hän lupasi nimittäin soittaa heti, nyt saman tien siis, ystävälleni S:lle jolla on se rajusti kipuileva selkä ja jota ex-ukko on ennenkin hoitanut.
S kävi vain jokin aika sitten yksityisellä magneettikuvauksessa joten josko he voisivat sumplia jonkun tapaamisen, ex kokeilisi jotain uutta lääkettä S:lle. sitä totisesti toivon. vain kaksi päivää sitten S itki kivuissaan.

mutta nyt pitää jo lopettaa. sivusto heittää mut varmasti ulos koska tämä kirjoitusruutu on ollut pitkään auki joten pitää muistaa tallentaa teksti, kirjautua uudelleen ja palauttaa tallennettu teksti tänne tsydeelmilla ctrl plus C (tallennus) ja ctrl plus V (tekstin palautus ruudulle).

mukavaa kesäpäivää kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 16.8.2019 14:52:28

Eikö olisi yksinkertaisempaa jos veljesi avaisi omalla nimellään pankkitilin jolle siirrät vararahaasi? Ei tarvitse pelätä mummonkolkkaajia tai varkaita jotka kaikesta huolimatta löytävät purkkisi piilopaikan?

Vai aiheuttaako siirto pankkitililtä ongelmia Kelan kanssa? Eiköhän nekin voi jollain tavalla kiertää, Yhdessä "mummojen" kanssa suunnittelette, mutta älä kirjoita siitä tänne. Täällä on kuitenkin joku kelan virkailija vähentelemässä. :D (Anteeksipyyntöni mahdolliselle kelan virkailijalle.)
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1133
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.8.2019 19:41:38

hei Juulia, ei Kela välitä mitä liikennettä tililläni on kosken ole toimeentulotuki-asiakas. paitsi että saatan taas ollakin jos jotain suuria laskuja ilmenee sairauden takia. mutta kun mulla on sairaalahoitoihin nyt se maksukatto täyttynyt, joten en millään keksi mistä tulisi loppuvuoden aikana sellaista laskua johon mun kannattaisi ainakin hakea tukea.
tammikuussa 20 alkaa taas uusi kausi jolloin laskutetaan sairaalahoidoista jälleen aina noin kuuteen sataan euroon saakka, jolloin uusi maksukatto täyttyy, ja niin edelleen.
totta, muuten, ihmettelinkin tänään että miks mulla ylipäätään on lääkkeitä niin älyttömän iso satsi, mutta sehän meni juuri niin että sain keväällä toimeentulotukea, eli lääkkeitä saattoi ostaa kerralla valtavan määrän yhteiskunnan piikkiin, niin siks kiikutin niistäkin osan sinne naapurin kanssa keksimääni jemmaan. ja samalla nauru raikui.
saan vissiin turvallisuudentunnetta siitä(kin), että mun pienet rahat on osina eri paikoissa :roll: eli kyllä mä ihan aito mummo olen.
miten se on saattanutkaan mennä niin, että vielä vuosikymmenkin sitten mummot piilotti massia patjan alle. en tajua jos säästyivät ryöstöltä, niin moni mummo sitä teki, ja miksei papparaisetkin. ja kuka tietää vaikka semmoista tapahtuisi vieläkin :shock:

nyt olen taas sillä tuulella että hitot me ystäväni P:n kanssa kuollaan kumpikaan vielä pitkään aikaan.
kävin katsomassa häntä tänään, vasta iltaisella vierailuajalla toisin kuin aamulla suunnittelin.

voi sitä kullanmurua. siellä se nukkui piuhoihin sidottuna. hoitaja selitti, että päivä oli ollut raskas koska häntä oli viety pitkin päivää kuvauksesta toiseen.
P näytti paremmalta kuin uskalsin odottaakaan. pientä turvotusta kasvoissa, ei muuta näkyvää.
oikeastaan hän näytti aivan kaunottarelta kun pitkät hiuksetkin sattumalta lepäsivät tyynyllään kuin stailistin asettamina.

parasta on se, että ensimmäisellä vierailuajalla siellä oli käynyt K, ja kun K oli tapansa mukaan vitsailut heidän ikiomia sisäpiirivitsejään, P oli hymyillyt! kysyin, oliko P hymyillyt ikään kuin oikeaan aikaan vitsien kerronnan aikana, niin siihen K ei ottanut kantaa.
K kertoi mulle puhelimessa saman K-maisen vitsinsä ja minäkin repesin.
vierailuni oli lyhyt. menin ja tulin taksilla. en antanutkaan pientä pakettiani vielä P:lle eli hoitajien käsiin vaan haluan antaa sen hänelle itse sitten myöhemmin kun hänellä on silmät auki, nyt hän siis nukkui kuin tukki. koska paketissa on siinäkin "meidän ikiomia juttuja" toivoisin saada nähdä reagoiko hän siihen. sitten jo tietäisinkin että aivoissa tapahtuu todella paljon. minusta tuo K:lle hymyileminenkin tarkoittaa sitä.
matkalla kotiin ajattelin takapenkillä (kuski oli onneksi hiljaista sorttia) että mulle tuli tapaamisesta pelkästään hyvä olo. me selviämme molemmat ja saamme elää vielä! ei ole meidän aika vielä tullut! ei vaan ole!

korkkasin muuten oluen. puteli löytyi jääkaappini perukoilta silloin kun jokin aika sitten tyhjensin ja pesin kaappini.
ei hajuakaan kuinka kauan se on ollut kaapin perukoilla.

se S:n hätäapu-lääkityskin järjestyi heti tänään!
ex-ukko oli vain haastatellut S:ää ja oli sen jälkeen soittanut kotoaan käsin välittömästi apteekkiin lääkemääräyksen.
S:llä oli ollut kuulemma ihan väärä lääke, sillä hän tarvitsi nimen omaan hermokipuun tarkoitettua lääkettä. en käsitä miksei hänelle ole kirjoitettu sitä sitten aikaisemmin.

tänään on siis tapahtunut paljon hyviä asioita. oon taas niin onnellinen kaikesta :P :P :P

kaunista loppukesän iltaa jokaiselle!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 17.8.2019 04:32:34

heräsin puoli neljä aamuyöllä. alkaako se kaamosheräily nyt jo :shock:
en vaan saanut unta enää vaikka lähes tunnin siinä vitkuttelin peiton alla. sitten annoin periksi.
heräsin hylkäämis-uneen. ja jälleen ex-husband oli mukana.
ulkona on vielä pilkkopimeää. jotain ajattelin rustailla aikani kuluksi.

se eilinen yksi kalja meni lähes kokonaan viemäriin. tulikin saman tien se töks, ei maistu. menin iltarutiinieni jälkeen sänkyyn ja luin lehteä puolisen tuntia kunnes nukahdin. P pyöri mielessä ja se ennakoimaton onnen tunne, mikä yllätti taksissa, että kyllä tästä selvitään.
eli hyvällä mielellä vaivuin uneen, mutta silti se painajaismainen hylkäämis-uni.
P:n näkeminen siinä sairaalan sängyssä tiedottomana tosin laukaisi tällaisiakin tunnelmia: tässä me ryyppytytöt olemme; toinen syövässä, toinen letkuissa. näin siinä kävi. mutta kun menneitä ei voi muuttaa. ei tuo ajatus sinänsä ahdistanut, kunhan mietin asioita tovin tuostakin näkökulmasta. mikä on hyvin harvinaista mulle. enkä koe että se olisi rakentavaakaan. tuskin kasvaisin ihmisenä - mikä on mielestäni elämän yksi tärkeimmistä haasteista, jos ei peräti tärkein - jos latistaisin itseäni syyllistämällä.

sattuiko kukaan lukemaan Yle-sivuilta artikkelin jossa kirjoitettiin tutkimustuloksesta, että ihminen ajattelee 80 prosenttisesti itseään, ei suinkaan muita. en tiedä mistä se nyt tuli mieleeni, mutta tämä totuus ei suinkaan hämmästyttänyt. me venkoilemme morkkiksissa mitä ne toisetkin minusta ajattelivat - ja vastaus on, eivät mitään. jos et nyt aivan kreisiä kuvaa itsestäsi anna käytökselläsi.
P:lle ja toisellakin ystävälläni M:llä tämä on ollut aina kova pala vielä nyt aikuisenakin. turhaan. ja vaikka muut ajattelisivat mitä tahansa, varsinkin satunnaiset ohikulkijat, jotka eivät tunne sinua mitenkään, niin mitä merkitystä sillä on. sillä taas on merkitystä että me itse pähkäilemme mitä minusta ajatellaan. se on valtavan kuluttavaa. toisinaan M peruu palvelutalon ja vuokraan kuuluvan siivouksen koska mitäpä jos siivooja juoruilee hänen sotkuisesta kodistaan.
toisaalta tuskin meistä kukaan on tällaisista asioista täysin vapaa.
kun sairastin depressiota kuulin kerran vahingossa, että minua kutsutaan hullu + etunimeni, eli vaikkapa Sylvia-sekoboltsiksi, mikä kyllä osui ja sattui pitkään. kaiken kukkuraksi en tajunnut, että nimittelijät itse ovat moukkia, vaan kasasin häpeän omaan niskaani tyyliin hehän ovat oikeassa, minähän olen sekoboltsi. menin jopa niin pitkälle, että otin hullun identiteetin joksikin ajaksi.
kun polvistut pilkkaajiesi edessä he tietysti vain lisäävät volyymia, ja kohta kahlaat niin syvissä vesissä että olet ammattiavun tarpeessa.
toisaalta olen päässyt valtavan helpolla, sanotaan nyt vaikkapa "kiusaajien" julmurimaisesta kohtelusta. tai en oikeastaan edes koe että minua oltaisiin varsinaisesti kiusattu koskaan.
pitää opetella nauramaan itselleen hyväntahtoisesti. ja varsinkin pilkkaajilleen, vaikkei välttämättä niin hyväntahtoisesti.
pieni pelisilmä on tarpeen ja tilannetaju. ei voi jäädä tuleen makamaan, on toimittava. vahvistaa sitä aitoa identiteettiään. miten? itsetuntemusta harjoittelemalla.
puhun vain omista kokemuksista. ketään en halua ruveta neuvomaan miten toimia jos on osunnut vaikkapa työyhteisöön jossa kiusaamista tapahtuu. voi luoja sitä tapahtuukin paljon. jokaisessa ikä- ja yhteiskuntaluokassa. duunareista valkokaulus-dirikoihin. koska tämä maailma on sairas ja suuri osa väestä sen myötä. haluamattani mitenkään puolustaa kiusaajia arvelen kuitenkin, että heille se oman identiteetin rakentuminen on jäänyt keskeneräiseksi (puhun nyt aikuisista kiusaajista) ulkoapäin tulleen uhan takia, eli varsin usein he ovat itsekin tulleet väärinkohdelluksi. kysymyksessä on siis se tuttu juttu loan siirtämistä eteenpäin. miksi näin on käynyt jollekin, ja toiselle taas ei? vaikuttaako siihen yksilön perusluonne, varmaankin.
jo Aristoteles kirjoitti, että luonne määrää kohtalon.

lauantai. ei suunnitelmia. sunnuntaina se syöpiksellä tapaamani uusi tuttavuuteni tulee vierailulle. tuosta voisinkin napata itselleni siivouspäivän tänään. viimeksi kun hän kävi täällä, hän toi mukanaan salaattia. nyt on mun vuoro keksiä jotain suolaista ja makeaa tarjottavaa, mikä tarkoittaa myös ostoksille menoa. en käy Alkossa, vaan tarjoilen vain vissyä tai menua. tai limsaa.

eilen kun menin taksilla sairaalaan tapaamaan P:tä, samaan kyytiin kuski haki vähän vanhemman pariskunnan eräästä isommasta ostoskeskuksesta. heillä oli keskenään hyvä sävel, vai miten sen sanoisin. miehellä oli rollari. mukavaa rupattelua koko loppumatka.
koska exä soitteli eilen en voinut olla miettimättä millaista elämäni olisi jos hän ei olisi jättänyt minua. elää siis parisuhteessa edelleen. en kokenutkaan kaihoisia fiiliksiä. en enää haluaisi elää hänen kanssaan, tämä toteamukseni piti edelleen paikkansa.
oikeastaan se olisi ihan kamalaa. eilen kirjoitin, että en ärsyyntynyt häneen kertaakaa puhelun aikana, mutta eihän se pidä paikkaansa.
exä puhuu mongertaen, en ole ainoa joka on havainnut tämän. epäselvästi, joten hänen puheensa kuunteleminen on työlästä. eli pitkän puhelun aikana ehdin jo odottaa koska lopettelisimme.
tämä puhumisen ongelma ei tietystikään ole minkäänlainen syy etten haluaisi enää itsekään takaisin suhteeseen :lol: vaan syyt ovat tietysti aivan muualla. ainakaan näin sairaana en jaksaisi rakentaa parisuhteeseen tukevampia rakennuspalikoita. ottaa itselleni lisäkuormaa, ei, ei, ei kiitos. ja juomista, riitoja, loukkaantumisia, pieleen menneitä aikatauluja, ja kahden eri kodin risteilyä. nou nou.
silti jonkinmoinen hellyyskin täytti mieleni, vai johtuiko tämä hellyyskokemus siitä kun hän kirjoitti S:lle sen reseptin :lol:
pienehköä hyväksikäyttöä siis? ehkä.
välitän kuitenkin enemmän S:stä kuin hänestä.

aamu valkenee. kaksi vaasia kahvia olen jo juonut.
hedelmät loppu mutta teen mustikka-aamiaisen. plus yks paistettu kananmuna ehkä.

oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Kalmankukka » 17.8.2019 11:31:02

Asiathan näyttävät nyt hyvältä! Alma-kissa sai uuden kodin, P hymyili ja Syltty porskuttaa!!! :)

Ihanaa viikonvaihdetta Syltty ja muut vähentäjät!
Kalmankukka
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 46
Liittynyt: 19.11.2018 17:11:14

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 18.8.2019 10:53:54

huomenta Kalmankukka ja muut,
kiva kun KK kävit helssaamassa :P

täällä on taas nukuttu, yhteensä peräti 16 tuntia. jos siis lasken ilta- sekä yöunet yhteen. melkoinen tuntimäärä mikä selittyy sillä, että eilenhän heräsin aamuyöstä. dreenin kohdasta vähän pistelee, eli edelleen se pieni leikkaushaava tuossa vasemmalla, mutta ei muita kipuja mainittavasti.
hei haloo. nyt vähän rehellisemmin: huonovointisuutta, jonkin verran sitä äklöä sairaudentuntua, mitä en osaa selittää, ja tämän lisäksi vatsa möyrii sekä leikkaushaava pistelee.
tuppaa nimittäin menemään vähäsen vähättelyksi näiden oireiden kanssa. joten mitä hyötyä tästä sairaudesta raportoinnin osalta on jos en ole ihan rehellinen. täältä Plinkistä kun tarkistelen usein päivämääriä mitä milloinkin on ollut menossa. paperiseen kalenteriin merkitsen vain menot labroihin tms.
moni kysyy, että eikö se nyt menekään niin että nuo labrat hoituu siten että joku hoitajista tulee käymään täällä, mutta käytäntö onkin osoittautunut vähän toisenlaiseksi. voin hyvin hoitaa ne menemällä itse labraan vaikka Kotisairaala aina painottaa, että jos vähänkin siltä tuntuu etten jaksa niin he tulevat tänne. jos olen hyvässä kunnossa pieni lisälenkki sekin on kun kävelen labraan ja takaisin. lisäksi siellä on monta hoitajaa joihin voi turvautua jos kollegansa epäonnistuu, mulla kun on ne hankalat suonet.

en tiedä, muuten, miksi ihmeessä joskus vähättelen oireitani.
huomaan välillä kun veljeni hämmentyy (esim eilen) kun sanon että nyt vihdoin dreenihaavaakaan ei enää satu, kun olin vasta edellispäivänäkin väittänyt ettei dreenihaava tee enää kipeää. no tekikö se siis sittenkin kipeää edellispäivänä? aiheutan siis turhia sotkuja puheissani, mikä taasen herättää toisessa epäluottamusta kun ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. sama se taitaa olla täällä Plinkissä. yritän jatkossa olla täsmällisempi.
mutta edelleen kysyn, miksi ihmeessä sitten toimin näin?
uskottelenko siinä samalla itsellenikin että kaikki on paremmin kuin onkaan, vai mikä panee minut puhumaan palturia? en tee sitä kylläkään tietoisesti, en ainakaan aina.
en tosin halua olla sellainenkaan joka käyttää syöpäkorttiaan joka käänteessä tyyliin hoidatko tämän ja tämän puolestani kun oon niin sairas. syöpäkorttia taidan käyttää epärehellisesti silloin kun en halua osallistua johonkin sosiaaliseen tapahtumaan, sen myönnän. kuulen korvissani omat sanani: "katsotaan nyt mikä vointini on silloin". ja tottahan tuo onkin, mutta kyllä mulla on tapana lipsautella tuota lausetta silloinkin kun voisin sanoa heti etten tule.

olen saanut vähän vähenneltyä kalkin rohmintaani. ensiksikin tein päätöksen, etten enää osta kalkkia apteekista jo hinnankin takia, vaan yritän pysytellä ruokakauppa-tuotteissa, mitkä ovat paljon edullisempia vaikkeivät tietty läheskään niin "hyviä".
koska ruokakauppa-kalkit, mitä mulla on, eli Calciaa (jossa myös magneesiumia) sekä Pirkka-tuote Kalsium + D2, eivät ole niin himoittavia kuin apteekkituote perus-Calsorin, ahmin niitä vähemmän.
tää on mulle yhtä kiivas riippuvuus kun alkoholi on ollut. suklaa-addiktiin tätä ainakin voi verrata.
kalkki vilahtaa mietteisiini monta kertaa vuorokaudessa, enkä lähes koskaan tunnu saavani sitä tarpeeksi.
kalkki pyörittää mun mielihyväkeskusta; kun saan sitä kerralla tarpeeksi rouskuttaa, himo laantuu hetkeksi, kunnes se on taas mielessä.
jos menen johonkin uuteen kauppaan tarkistan heti millainen kalkkitarjonta siellä on :roll:
jos olen ostanut peräti kaksi purkkia suosikkikalkkiani apteekista (huom 10e/puteli), kannan ne kotiin kuin kultakimpaleet ja hekumoin kalkkivarastoillani.
tää on niin kajahtanutta hommaa ettei mitään määrää mutta totta. en voi elää päivääkään ilman kalkkia. vielä.
ja jos tämä ei ole alunperin ollut psykologista, niin nyt se on. kuten mikä tahansa riippuvuus.

nyt lukemaan toisten kirjoituksia. tästä se päivä lähtee taas käyntiin. lääkkeet korjasivat nuo tutut aamuiset oireeni eli vointi on hyvä.
kolmelta tulee vieras. teen hänelle piirakkaa (suolaista) ja jälkiruuaksi on vaniljajäätelöä plus mustikoita.

kesäistä sunnuntaita kaikille :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 18.8.2019 12:54:04

Kesäistä sunnuntaita myös sinulle Sylvia, huomaavainen emäntä olet kun jaksat vieraallesi leipoa. Toivottavasti teillä on mukava juttutuokio. Vaikka sairaus onkin läsnä varmaan myös puheenaiheissa.

Ja urhea olet kun kaikista kivuista huolimatta jaksat puuhata ja niin kovin realistisesti niistä kirjoitat. Monelle ja itselleni ( varsinkin) on tuosta paljon opittavaa.

Leppoisan lämmintä elokuun sunnuntaita. Kesä meitä vielä hellii.
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 232
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 19.8.2019 11:57:29

Ginni, näin meidän kesken, "leivoin" sen piirakan valmiiseen pohjaan :lol:
panin siihen naudan ohuen ohutta lihaa viipaloituna, tomaattia, oliivia, sipulikermaa, juustoraastetta ja pari munaa; helppoa kuin heinän teko, mutta ystäväni piti siitä kyllä ja otti kaksikin palaa, yhden palan pakkasin hänelle myös mukaan. jälkiruuaksi tosiaan jäätelöä ja mustikoita.
pulisimme melkein viisi tuntia putkeen. mukavaa oli. niin, ja vesilinjalla tietty.

tuo että kirjoitan kun aamukivut vielä jylläävät on juuri se pointti. kirjoittaen en keskity kipuun niin paljon. ja kun istun tässä ja kirjoitan, niin samalla odotan lääkkeen vaikutuksen alkavan. näin lähes joka aamu, kuten tänäänkin, ja kuten olen kertonutkin. ja paljon ennen kuin pääsen tekstini kanssa loppuu, kivut ovat lääkkeen ansioista mennyttä. en halua vain maata tossa sängylläni odottelemassa, näin on paljon parempi.
tämä on myös syy siihen, miksi teksteistäni tulee joskus niin pitkiä (samalla pitkästyttäviä :lol: ). se nimittäin vaihtelee, joskus aamukivut katoavat kahdessa kymmenessä minuutissa, joskus se vie pidempään.

eilisen vieraani kanssa vertailimme tuntemuksiamme ja totesimme, että meillä on tuon syöpähomman kanssa ihan eri kuvio.
hän ei ole parantumattomasti sairas ja tähtää siihen, että pääsisi jo ensi vuoden alusta takaisin työelämään. mikä onkin aivan mahdollista. minä taas en haluaisi takaisin työelämään kirveelläkään.
hänelle sairastuminen on ollut kova pala eniten henkisesti, mulla taas päinvastoin eli koen fyysiset oireet raskaimpina.
hän pitää sairastumista pelkästään tuhoavana ja kauhistuttavana tapahtumana "elämänkaarellaan" toisin kuin itse koen että sairastuminen on tuonut elämääni myös paljon hyvää.
juttelimme (tietenkin) myös miehistä. itselleni en todellakaan toivo enää parisuhdetta mutta hän toivoo sitä.
vaikka olemme siis toideidemme ja kokemustemme sihteen aika erilaisia, niin silti samalla aaltopituudella, missä ei sinänsä ole mitään ihmeteltävää.
ja jos keskustellessamme viisi tuntia vilahtaa noin vain niin kyllä tässä on kaikki ainekset ystävyyteen.
yllätys mulle, että näin kävi eli sain uuden ystävän. kutsunkin häntä tästä lähtien ystäväni H:ksi :D

P:n tilanne jatkuu muutoin samana eli ei puhu ja on vielä osittain hengitystä helppaavan koneen varassa, mutta nyt jo kaksi ihmistä on saanut häneltä HYMYN. minusta se on todella, todella toiveita herättävä asia.
ensimmäiseksi hymyn sai K, ja sitten vielä lauantaina P:n naapuri E koki saman. jälleen sellaisessa kohdassa kun E oli maininnut jotain huvittavaa. eli molemmat hymyt syntyivät oikeasti hymyilettävissä tilanteissa. hän siis ymmärtää puhetta! ainakin välillä.

tarkistin kalenterin. ei muita menoja kuin torstaina labra.
aina kun kalenteri näyttää puhdasta, eikä siihen ole siis merkitty mitään erityistä, tulee semmoinen olo että mahtavaa, mahtavaa, saan taas olla tai mennä miten haluan.
välillä ystäväkollega ottaa asiakseen olla vähän turhankin vaativa tapaamisten suhteen. hän ei oikein tajua tilanteita.
kun olin sairaalassa, ja oli käynyt ilmi, että dreenin asennus on perjantaina, hän ehdotti pokkana tapaamista heti lauantaiksi tai sunnuntaiksi :lol: sanoin, että hyvänen aika sentään, en mitenkään voi olla heti leikkauksesta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä tapaamiskunnossa, niin jo hän sanoi että entä keskiviikkona :lol: johon vastasin että eikä, vaan tehkäämme niin että kun olen toipunut kunnolla niin vasta sitten sovimme ajankohdan.
juuri nyt hän on taas matkoilla, mutta tiedän että kunhan hän kotiin pääsee niin jo alkaa taas pommitus.

dreeni-ongelmia. ei se kerta kaikkiaan voi mennä niin kuin syöpiksellä ohjeistettiin että kerran viikossa sidokset vaihdetaan.
koska aukkoa kirveli eilen, vilkaisin sidoksen alle. sieltä löytyi koppuraista likaa, hyytynyttä verta tai jotain. revin siis sidosteipin irti, putsasin aukon suolaliuoksella ja panin uuden suojan siihen. samalla huomasin, että aukollahan on tikki, mutta kukaan ei ole kertonut mulle pitääkö se tikki poistattaa? täytyykin taas soittaa Kotisairaalaan... jep, teen sen heti.

no niin, asia selvisi. tikkiä ei tarvitse poistaa vaan sen tarkoitus on jatkossakin tukea aukkokohtaa. hyvä kun selvisi.

jaahas, nyt ajatus katkesi joten lopettelen saman tien.
maanantai ja täällä päin pilvistä, syksyn väriä.
aamukivut on mennyttä ja kaikki siis ok.
lämpöiset terveiset teille kaikille :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 20.8.2019 10:22:04

me ollaan Contzan kanssa samanlaisia, toistamme itseämme. Contzalla olut ja musat, mulla muut toistuvat jutut. paitsi yksi eri meissä on tässä toistamisen oravanpyörässä. kun mä haluan asioitani nimen omaan muistiin tänne, C pyyhkii omat "muistiinpanonsa" veks jättäen tekstin tilalle vain pisteen. tänä aamuna hän ei kuitenkaan ole tehnyt sitä, ei ainakaan vielä.
mun mielestä on hyvä, että Contzaa kannustetaan hoitoon, kuten Dave teki tänään, vaikka se tuntuukin turhalta. mutta voihan asiat mennä niinkin, että kunhan joku aina muistuttaa katkosta, se joku kerta onnistuu. aivan mahdollista. uskon muutoksiin. joku vaihe saattaa kestää vuosikausia mutta sitten, yhtäkkiä tai hitaasti edeten asiat muuttuvat.

mulla on joskus ollut vaihe kun en iltaisin tehnyt tai lukenut muuta kuin naistenlehtiä. hain vanhoja numeroita pinokaupalla kirjastosta. sitten loikoilin sängyssäni vasemmalla kyljelläni ja luin ja luin. muistan miten mietin, että kestääkö tämä "vaihe" loppuelämäni.
näin jälkikäteen sanoisin, että olin tuolloinkin puolidepiksessä vaikka töitä teinkin. kaunokirjallisuutta en voinut lukea sillä se sotki omaa työtäni. kirjojen kieli ja lauseiden rytmi jää helposti korvaani. tekstin saundi tarttuu tahtomattani.
se oli joka tapauksessa aika huonoa aikaa. muistan hämärän huoneen, peiton raskauden ja pelon elämää kohtaan. naistenlehtiä ahmimalla sain ajatukset muualle. ja koska ihan tosissani ajattelin, että tämä jatkuu ja jatkuu, ahdistus oli aika kovaa.

ja onhan niitä hyviäkin kausia ollut, totta kai. vaan miten ne eivät ole jääneet mieleeni niin pysyvästi kuin nämä huonommat?
onko se tyypillistä kaikenlaisille ihmisille? enpä usko.
jos minulta kysyttäisiin, kerrohan milloin tai minä ajankohtana elit mieleenpainuvan onnellisena, en oikein osaa vastata siihen.
rakastuminen exään oli ainakin olevinaan valtavan onnellinen elämänjakso. samoin ne vuodet, kun töissä sujui hienosti ja koin saavani arvostusta. se teki niiiiin hyvää itsetunnolleni ja koin sekä työn- että elämännälkää.
seesteisin aika on ilman muuta nyt. vaikka taustalla on pelko koska tämä loppuu. kuten eilen kävi.
törmäsin naapuriini bussissa kun olin matkalla kotiin painavien ostoskantamukseni kanssa ja hän sanoi heti minut nähdessään: Voi ei noita sun silmiäsi! tarkoitti tietysti silmieni keltaisuutta, mikä nähtävästi voimistuu ja voimistuu, mikä taasen johtaa sellaisiin ajatuksiin ettei tämä voi enää kestää kovin pitkään vaan se mustapukuinen (tai valkeapukuinen) kolkuttelee jo oveani. saa muuten painaa useampaan kertaan tuota vähä väliä reistailevaa ovisummeriani ennen kuin avaan :lol:

enivei, onnellisuuden hetkiä on ollut vaikka kuinka paljon, vaan ei oikeastaan koskaan seesteisyyden.
mielenterveydellisten juttujen lisäksi syytän tästä alkoholia vaikka plakkarissa on ties kuinka paljon myös hyviä ja hauskoja hetkiä alkoholin seurassa, mutta pidemmän päälle mielen seesteisyyden se estää tehokkaasti, vaikkei sitä silloin kun juo tajua ollenkaan.

juttelimme sunnuntaina vieraani H:n kanssa alkoholismista, sillä hän on muutaman kuukauden ajan tapaillut elämänsä ensimmäistä kertaa alkoholistimiestä. H aikoo lopettaa suhteen juuri tämän alkoholismin takia, eli suhde loppuu ennen kuin se on päässyt kunnolla edes alkamaan.
kun he ovat olleet baarissa, tuoppi tai kaksi ei riitä miehelle missään nimessä, vaikka päiväbaariin on ikään kuin pelkästään poikettu ostosten teon lomassa.
mies hinkuaa heti aamusta baariin ja sanoo, että tarvitsee pari tuntia omaa aikaa ja tulee takaisin milloin tulee.
nousuissaan lähettelee sitten baarista käsin ruusunpunaisia tekstareita.
miehellä on kantakapakka, jossa hänen ystäväpiirinsä istuskelee; miehet heh heh hekottelevat asialle jos toisellekin taputellen toistensa selkää, naiset halailevat ja sisäpiirijutut lentelevät pöydästä toiseen, jolloin H tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi.
vapaapäivinään mies saattaa juoda pari kolme päivää putkeen jolloin hän ei syö mitään kunnes menee roskaruokapaikkoihin tankkaamaan oikein vain urakalla saadakseen putken poikki ennen tulevaa työpäivää.
hiki lentää, kihti vaivaa, samoin rasvamaksa, ja muutoin niin komean kaverin (olen nähnyt kuvan) iho on punakka ja turvonnut.
välillä äijän pinna on niin kireällä että ilmapiirissä on selvää räjähdysalttiutta.
itseään H kuvaa alkoholin suurkuluttajaksi.
juttelimme siitä, että vaikka suurkulutuksessa toki on alkoholismin piirteitä niin ei se sittenkään ole alkoholismia.
raja on hienon hieno, mutta se raja on silti olemassa toisaalta selvästikin.
H kysyi mitä tehdä, vaikka tietää jo itsekin suhteen mahdottomuuden, enkä minäkään osanut sanoa muuta kuin jätä se.
en totisesti toivo hänelle tällaista helvetin taakkaa vieläpä sen lisäksi, että H sairastaa syöpää ja hoidot ovat vasta alkuvaiheessa.
H onkin sitä mieltä, että juuri diagnoosi sai hänet niin herkille sekä pelokkaaksi, että ylipäätään sortui kyseiseen suhteeseen.

no mutta, mistäs minä päädyin jaarittelemaan ystäväni ongelmia. näin tämä menee. asiasta toiseen hypähdellessä.

voi ei, sain tekstarin äsken eräältä miespuoliselta ystävältäni että tulisivat toisen miespuolisen kaverini kanssa kyläilemään perjantaina, mistä on ollut aikaisemminkin puhetta. täytyy miettiä jaksanko ottaa heidät vastaan.
ylipäätään mun täytyy tehdä tälle kokemalleni "ruuhkalle" jotakin.
en haluaisi kuulostaa ylimieliseltä mutta kun mulla on alituiseen jono ihmisiä jotka haluaisivat tulla tervehtimään. ehkä se johtuu tästä sairaudesta kun tunkua riittää, ainakin osittain.
en aina edes muista heitä kaikkia, en esim tuota että olin alustavasti sanonut heille ok kun he kutsuivat itse itsensä kylään.

pitää lopetella.
täällä päin tänään vaihteeksi vaihtelevaa tuo sää.
välillä pilvistä, välillä aurinko paistaa kirkkaana.
välillä on kuuma, välillä joudun pukemaan fleesin ylleni, koska toi parvekkeen ovi on tossa ihan vastapäätä.

leppoisaa tiistaita kaikille! :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 21.8.2019 10:46:51

vaikea herääminen. kipuja, vatsanväänteitä, sairaudentunnetta.
tällaisen heräämisen jälkeen toivon vain että pääsen tähän pisteeseen kun ihan pakollisten aamurutiinien jälkeen voi istahtaa alas ja klikkaan Plinkin auki. tästä se sitten lähtee, nousu uuteen päivään.
P oli yrittänyt eilen puhua! se on vaan vaikeaa sitenkin kun se helkkarin putki on edelleen nielussa helpottamassa hengitystä. hän oli myös ollut tovin istuma-asennossa, sekin iso edistys. entä jos hän ymmärtää ihan kaiken? vaikkei todisteita siitä olekaan. kokemuksen täytyy olla kamala kun ymmärtää muttei saa muita ymmärtämään. mitä sanottavaa hänellä on? varmasti vaikka mitä, sehän on selvää. miksi olen täällä? mitä on tapahtunut? miten Alma-kissa voi? tosin juuri näitä asioita hänelle kerrataan joka ikinen päivä.
en mene sairaalaan tällä viikolla, ensi viikko on sitten asia erikseen.

voih näitä vatsanväänteitä! en osaa kuvata niitä. sattuu vaan ihan kamalasti. sattuu niin, että iho menee kananlihalle. lääke hoi, koska alat vaikuttaa?

tulevana perjantaina saan vieraakseni ne kaksi miespuolista kaveriani. olin jo perumassa koko jutun, mutta kun toinen kirjoitti että tulee Helsinkiin seuraavan kerran vasta reilun kuukauden päästä, peruin perumiseni. voihan siitä tulla hauskaa, tai todennäköisesti siitä tulee hauskaa, mutta silti väsyttää jo ennakkoon. tapaamisessa on myös pikkuisen jännitteitä, sillä toisen kanssa mulla on ollut joskus kauan sitten jotain ihme peliä, vaikka aina väitän ettei se vaikuta enää suhteeseemme.
no mutta, jos käy liian raskaaksi voin koska tahansa sanoa että menen lepäämään; alustinkin heitä jo tällaisesta mahdollisuudesta sillä he pääsevät tänne vasta illalla puoli yhdeksän kieppeillä. teen heille piiraan, saman kuin tein sunnuntai-vieraalleni, ostan myös viiniä tai olutta tai molempia, ja poijjaat voivat istuskella tässä pöydän ääressä kuin minä huilin sängylläni. tällainen asetelma ei haittaisi ketään.

sopiva päivä pitäisi löytää sillekin että lähtisin taksilla Verkkokauppaan ostamaan sen kirkasvalolamppuni.
löysin just mieluisan VK:n sivuilta, vai kerroinko jo siitä. se on tarjouksessa vain 99 e, vaikka siinä on vaatimani ominaisuudet eli se on paitsi nätti (kuvasta päätellen) niin se on sertifikoitu lääkinnällinen laite, kuten kuuluukin. aivan hienoa olisi päästä Verkkokauppaan ennen perjantaita jos siinä on jotain asentamisia jotka vieraani voisivat hoitaa. vai meneekö se vain niin että panee pistokkeen seinään, mikä mun taidoilla voi sekin tuottaa hankaluuksia :lol: ikinä tiedä näistä vempaimista.
enkä muuten halua tilata sitä postitse koska tärkeää on lampun ulkonäkö, ja toisekseen kyllä se postiinkin meno tarkoittaa taksia jos vempain on vähänkin raskas.

no nyt lääke alkoi vihdoin vaikuttaa. vatsan kivut ovat kadonneet :D

tuo kirkasvalolamppu onkin ainoa tavara jonka olen hankkinut huusholliini piiiiiiiitkään aikaan.
mullahan ei ole edes mikroa eikä kahvinkeitintä. pölynimuri on sentään pakollinen, sekin semmoinen todella pieni kooltaan mutta hyvin sen kanssa pärjää. ai niin, ostinhan mä vuoden alussa sen Ikea-lampun, mutta sekin oli pakollinen hankinta vaikka osoittautuikin jossain mielessä virheostokseksi kun hankin sen kuvan perusteella. livenä kolhon näköinen ja liian iso.
en ole koskaan ymmärtänyt vaateostoksia netistä, kengistä nyt puhumattakaan. tai kai sitä jonkun yöpaidan voisi ostaa verkon kautta mutta täytyyhän vähintään kengät ennen ostopäätöstä sovitella. tai ehkä idea on juuri se, että kaikenlaista kamaa tilataan kotiin ja sitten palautellaan niitä veloituksetta? se saattaa olla joillekin hauskaa ajanvietettä.

hoitaja tulee klo 12 jälkeen. eilen illalla tein hoitajan hommat lähes kokonaan; purkasin dreenin piuha piuhalta ja vaihdoin kaikki osat uusiin ja puhtaisiin. hoitajalle ei jäänyt muuta puuhaa kuin putsata dreenin aukko ja panna siihen uudet sidokset.
uutuudenviehätys näiden tyyppien käynneille on mennyt. tai ihan jees kun tulevat, mutta ei heistä suoraan sanoen ole juurikaan hyötyä. ja anteeksi vaan, mutta viimekertainen puhui niin huonoa suomea, että hermot oli mennä.
kun sanoin hänelle, voisiko hän laittaa käyntiraporttiinsa, tai minne ne nyt kuuluukin laittaa, tilaukseni uusista sidoksista, hän ei tuntunut ymmärtämään ollenkaan mistä puhuin. eikä pelkästään kielen takia. hän jankutti ja jankutti mihin se tilaus tehdään :roll: ja saapuvatko tavarat tänne suoraan mun luokse. selitin, että käytäntö menee niin, että hän tekee tilauksen ja panee vastaanottajaksi heidän puljunsa, ja kun tavarat saapuvat joku heidän puljusta tuo ne minulle. miksi, hän jankutti. no kun se on käytäntö, minäkin jankutin.
sitten hän kysyi miksei posti voi tuoda niitä suoraan asiakkaalle? selitin taas, että useimmiten paketit ovat kooltaan niin isoja etteivät ne mahdu normilaatikosta sisälle, jolloin posti vie ne toimipisteisiinsä. tämäkään ei mennyt perille. eli se, että moni potilas voi olla niin huonossa kunnossa että postireissu on mahdoton, sen takia jonkun on tuotava ne kamat asiakkaalle ennalta sovittuna aikana.
voi hyvää päivää vaan.
no mutta, ehkä hän oli vasta aloittanut työpaikassaan.

jatkan nyt aamurutiineideni kanssa. pitää tehdä vähän yhtä ja toista ennen kuin ovisummeri pärähtää.

mikäs päivä tänään on? keskiviikko.
eli mitäpä muuta kuin hyvää keskiviikkoa kaikille :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 21.8.2019 14:18:46

Sinun pitää antaa palautetta kotihoidolle noista työntekijöistä. Eihän se ole järkevää ettei kielitaito riitä työn hoitamiseen, saatikka että asiakas/potilas joutuu jankkaamiseen asti neuvomaan. Heidän tehtävänsä on kouluttaa työntekijät, ei sinun.
Jos sieltä tulee joku harjoittelija, hänellä kuuluu olla ohjaaja mukana.
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1133
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa