Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 28.8.2019 19:08:08

Oikeassa olit tuon ekan kesän suhteen :) kesäkuun alkuun pystyin juttujani lukemaan vaan sitten tuli stoppi. Oli siinä ekana kesänä jo jotain tolkkua oikeesti. Se syksy taisi olla mulle hankalempaa aikaa, mutta siitä käyn kertaamassa muistoja joskus toiste. Etten ihan nyt koko iltaa kauhistele täällä mennyttä :shock:
Mutta ihan pakko tähän on vielä sanoa, että kyllä mä vaan niin muistan erään margarita-stoorin. Sen kun mulla alko kahvihuoneessa hartiat hytkyyn kun luin sitä juttua ja olihan se juttu ja mua vaan nauratti ihan järkyttävästi :lol:
On meillä ollut risteilyt, hiekkalatikot ja vaikka mitkä. Ihan päättömiä juttuja välillä, mutta nekin on olleet tarpeen.
Mutta kyllä mä tunnen itseni välillä jonkinlaiseksi vanhaksi kehäraakiksi täällä. Ihmisiä tulee ja menee vaan vilmasto istuu koneellaan uskollisesti tuijottelemassa puitaan. Vaan eipä siitä haittaakaan kenelläkään ole. Ilman tätä olisin varmaan aika monta kertaa jo hermoni menettänyt asian suhteen. Ja onhan se aika moni viinitonkka jäänyt kaupan hyllylle tämän ansiosita.

kiitollisuuslistaa pitäisi taas harrastaa muutoinkin jotta pää pysyisi kunnossa. olen varma että se auttaa aina kun vähäsen ravistelee muistiaan siitä miten hyvin moni asia on kuten tämä uniosasto. muistia kannattaa tosissaan ravistella välillä.
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1468
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 29.8.2019 11:38:01

ai sä Vilmatson uskaltauduit menemään vanhoja lueskelemaan :shock: mä tarvitsisin siihen jonkun supermegakipinän, tai ehkä sulla olikin sellainen moodi. menneisyydestä lähikuukausia joskus selainen mutta taaemmaksi teksteissäni en mene. tai nyt ainakin tuntuu siltä.
mullakin on kehäraakki olo! että täällä sitä vaan pyöritään vuodesta toiseen. onkohan se jotenkin säälittävää? riippuu näkökulmasta. arvelisin, että jos en kirjoittaisi päiväkirjaani tänne, niin sitten jonnekin muualle.
mutta ajatellaan vaikka niin, että jos joku täältä on lähtenyt pidemmälle tauolle, vaikkapa töiden takia ulkomaille, eikä ole ollut siis Plinkin kanssa missään tekemisissä, niin sitten kun hän palaa takaisin ja klikkaa syystä taikka toisesta sivuston auki, niin mitä hän näkeekään: ei voi olla otta! siellä se Syltty aina vaan kirjoittelee :roll:
tällainen ihminen ei voi olla ajattelematta että hanki elämä. :lol: hän itse on saanut kaikenlaisia kokemuksia, maailmankuva on laajentunut ja joku mennyt Plinkki-elämä tuntuu hänestä todella kaukaiselta niin täällä se sama tahti vaan jatkuu ja jatkuu.
mutta eipä jatku sama tahti juomisessa. sen hän ehkä noteeraa myös. se tästä vielä puuttuisi että mikään ei olisi juomatavoissakaan muuttunut.

lähdin eilen Meilahden sairaalaan tapaamaan P:tä. kokemus oli aika raju, mitä en osannut ennakoida.
P oli hereillä kun saavuin osastolle. hän oli ollut koko päivän kuulemma rauhaton ja levoton. minut nähdessään hän ei hymyillyt mutta alkoi samantien liikuttamaan huuliaan kiivaasti ja hädissään mutta ääntä ei kuulunut. itse asiassa koko tapaaminen sujui tällä tavoin. hän yritti ja yritti mutta sanaakaan hän ei saanut puhuttua, vain ne huulet liikkuivat. hän katsoi mua suoraan silmiin todella vakavana, välillä hän turhautui ja alkoi itkeä. ensin epätoivoisena, sitten äärimmäisen kiukkuisena lyöden nyrkillä pöydän pintaa.
jouduin kerta toisensa perään toistamaan hänelle etten ymmärtänyt häntä.
jossain vaiheessa hän muuttui todella aggressiiviseksi sekä minua että hoitajia kohtaan ja yritti töniä minua. hoitajat olivat vapauttaneet hänet lepositeistä ja hän halusi kovasti nousta seisomaan istuma-asennostaan, mikä oli tietenkin pakko estää, sillä hänessä oli kiinni vaikka kuinka monta piuhaa. nesteytys, ravinto ja hengityskoneen piuha.
pahaa teki nähdä, että kun hän väsyi puhumisen yrittämiseen, ja ehkä koko tilanteeseen, hän ikään kuin vaipui omiin maailmoihinsa ryhtymällä "askartelemaan" pöydällään olevien lehtileikkeiden kanssa. järjesteli ja siirteli niitä paikasta toiseen.

en varmasti ikinä unohda hetkeä kun jouduin sanomaan hei heit ja lähdin. koin että jätin hänet sinne kärsimään.
sairaalan ulkopuolella en tilannut heti taksia vaan ryntäsin suoraa päätä tupakkapaikalle ja poltin ketjussa kädet vispaten kaksi tupakkaa putkeen. tunnemyrskyissäni koin myös yllättäviä tunteita, joita en vielä jaksa avata. ehkäpä joku toinen kerta.
olen valtavan pessimistinen hänen toipumisensa suhteen.
hän ei ole enää P vaan joku ihan vieras.
kuva hänen kasvoistaan, kun hän itki parkuen menettäen kokonaan kasvojensa hallinnan, jäi varmasti ikuisiksi ajoiksi mielikuva-albumiini.

soittelin eilen Kotisairaalaan kyselläkseni labrojeni tulosta siinä mielessä että jatkuuko se Kalium yhdellä vai kahdella pillerillä/vrk. olin jo unohtanut koko asian, samoin näköjään he itsekin.
lääkäri oli merkinnyt papereiheni että Kalium jatkukoon edelleen kaksi tbl per päivä.
samassa puhelussa kävi ilmi, että mun pitää mennä taas labroihin. sovimme että teen sen heti tänään. haluavat sen perussetin.
myös lääkitystäni nostettiin. aamuisin 40 mg Oxycodone, samoin iltaisin. Oxynormia 10 mg 1-8 kpl/vuorokausi.
lihavoin tuon itselleni, vaikka laitoinkin nuo tiedot myös paperikalenteriini plus vielä lääkepakkauksiinkin.

eilen tuli vaihteeksi tapaamisehdotus ystäväkollegalta. sinänsä mainio tapaus. hän oli vasta edellispäivänä kotiutunut kolme viikkoa kestäneeltä matkaltaan niin heti hän jaksaa alkaa sopia tapaamisia. pysyin tiukkana ja vastasin, että voimat ei nyt riitä. sen sijaan pyysin häntä piristämään päivääni kirjoittamalla mulle matkaraportin sillä matkakohteensa oli kiinnostava.

helle sen kun jatkuu! täällä päin on todella kuuma, veikkaisin että ainakin +26 tms.

palataan taas, nyt alan valmistautua labrakeikalleni.
nautitaan tästä yllärikesästä! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 30.8.2019 12:22:15

tänään syksyisempi päivä. harmaa taivas ja ehkä vähän sumuinen.

sähkölasku saapui vaikka kuvittelin sen tulevan ensi kuussa. kolmen kuukauden välein se laskutus pyörii mutta sotkin taas kuukaudet.
tänään olen siis sillä tuulella että rahat ei riitä mihinkään, ei ainakaan säästöön. tavoitteeni siirtää satanen syrjään joka tilistä on unelma vain. viisikymppiäkin sivuun olisi liikaa. se 20e/kuussa on niin vähän ettei se oikein motivoi säästämiseen. tuntuu siltä, että joka ikinen päivä joku yllärilasku tipahtaa luukustani. esim nyt, jos maksaisin sähkölaskun tältä istumalta, tililleni jäisi ehkä neljäkymppiä. toki on sentään loppukuu.
no joo, tuo lasku tuli mieleeni kun lajittelin pöydälleni kertyneet paperit, liput ja lapu.

aamulabroista Kotisairaala soitteli heti iltapäivällä. en tarvitsekaan sitä punasolu-tankkausta ja muutkin arvot olivat ok. siitä iso ilo.
en voi siis syyttää tätä uupumustani huonoilla veriarvoilla vaan kyllä tämä johtuu vain siitä että niitä sosiaalisia kontakteja on ollut liikaa.
ensi viikko menee vielä rauhassa, mutta lauantaina se serkkuni ja siskonsa poika tulevat vierailulle, ja koska matka on pitkä, niin täytyyhän mun valmistaa heille jotakin syötävää. he tulevat Helsinkiin siis varta vasten tapaamaan minua.

niistä sekasortoisista tunteista, mitkä syntyivät P:n tapaamisen jälkeen siellä tupakkapaikalla.
tapaaminen järkytti niin paljon että tunsin myös suunnatonta ärtymystä. tyyliin että menit sitten ryyppäämään poikkeuksellisen kovasta päänsärystäsi huolimatta. että enkö mä sanonut infarktia edeltävänä päivänä että lähde päivystykseen, äläkä ainakaan JUO!!!
mutta ei niin ei. koska juominen menee aina kaiken edelle, aina. hänellä on tapana sanoa että hän on tuuri-P. ettei hänelle voi tapahtua ikinä mitään kovin pahaa. olen huomauttanutkin hänelle että tokaisu on naurettava ja ällistyttävän lapsellinen.
hoitaja kysyi minulta, onko P luonteeltan kärsimätön. no kyllä on. kaikki pitäisi saada heti eikä malttia ole missään asiassa.
toisaalta hänessä on sellainenkin puoli että hän "näkee" itsessään kaikenlaisia oireita ja on heti varma, että hän sairastaa sitä sun tätä.
vaikka tiedän että tällaisia ristiriitaisia tunnekokemuksia tuntee yksi jos toinenkin, niin silti mietin sitä miten kylmä ihminen olen.

asiasta toiseen, alkoholistit (puhun nyt erityisesti rapajuopoista) ovat uskomattoman itsekeskeistä sakkia ja aina kehuskelemassa itseään.
he elävät edelleen jotain 80-90-lukua ja toistavat kerta toisensa jälkeen miten hienoja saavutuksia he ovat tällöin kokeneet.
törmään heihin aika useinkin kun odottelen ostarin edessä bussia ja kosken jaksa olla seisoma-asennossa menen penkille istumaan vaikka siinä istuisikin jo muutama juoppo.
heitä on aina pieni ryhmä paitsi ostarin ovien edessä niin pysäkeilläkin. kätevä paikka; kaljakauppa on rullaportaiden päässä ja ostarin wc:t käytettävissä. sekin muuten ihmetyttää, että joukossa on aina myös yksi nainen. miksi aina muuten yksi? hänellä saattaa olla vieläkin käsiveskassaan nuhruinen kuva itsestään 80-luvulta kun hän voitti Miss Keuruu-tittelin. olen kerran tavannut tällaisen.
miehet taas kehuskelevat sillä, kun olivat vaikkapa telonneet jalkansa sirkkelillä vuonna yksi tai kaksi. tällainen tapaus mielellään rullaa housujenlahjetta näyttääkseen mittavaa haavaansa. mutta tässä sitä tämä poika vaan pärjää ... heko heko heko... ja siitä sitten seuraa kertomus (huom. täysin tuntemattomalle ihmiselle) hänen menneistä bisneksistään, autoistaan ja muista menestyksistään mitkä ovat yhdentekevästi totta tai ei.
aivot ovat siis mennyttä kamaa ja luultavasti nykytilanteestaan syntynyt häpeä pakottaa heidät korostamaan näitä menneitä loistonsa aikoja.
no mutta, ennen suhtauduin tällaisiin tapauksiin sydämellisesti, aivan erityisen sydämellisesti, mutta nykyisin lähes halveksivasti, mikä jälleen aiheuttaa niitä "olen kylmä ihminen"-fiiliksiä. jouduttuani tällaiseen juttutuokioon rapajuopon kanssa päällimmäinen ajatukseni oli että tuokin on jonkun lapsi ja elämä on epäreilu; nykyisin jopa niin että sitä saa mitä tilaa.
ihmettelen kovasti mistä moinen, varsin räikeäkin, muutos?
entä te muut, kuulostaako yhtään tutulta? erityisesti tuo, että tunnette samaan aikaan surua sekä ärtymystä? entä miten te suhtaudutte rapajuoppoihin?

tänään on tunnin päästä pyykkitupa. sitten käyn kaupassa ja mietin mitä ruokaa teen viikonlopuksi. en keksi mitä ostaisin, mikä maistuisi.
joku laatikkoruoka vaikka. siitä riittäisi kolmeksi päiväksi.

ai niin, en vieläkään ole saanut selville voiko kanaa pakastaa ennen ruuan valmistamista. siis suoraan paketista.
ostin viikolla pienimmän mahdollisen sekä marinoimattoman broilerin filee-leikkeitä, joista kaksi leikettä panin pakkaseen.
netistä löysin ohjeen, että niin voi tehdä, mutta nyt sitten taas joku sanoi että kana pitää paistaa ennen pakastamista koskei voi koskaan tietää onko rasiassa olevat leikkeet jo kerran pakastettu. miksei rasiassa ole kunnon ohjeita?
toisaalta tämä joku arveli (se oli lankoni, muuten) että eiköhän rasiassa olisi varoitus "tuotetta ei voi pakastaa" jos näin olisi.
nyt te kokkaajat saatte kyllä antaa neuvoa!!! :D

no niin, ny ei muuta kuin lajittelemaan likapyykkiä ja niin edelleen.
mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 30.8.2019 12:50:48

Iltapäivää Sylvia, mukava kun jaksat edelleen Plinkkeillä. Ja jakaa ajatuksasi.

Tartuin tuohon suhtautumistapaan juopot. Tottahan se on, että ovat ÄÄRETTÖMÄN itsekkäitä ihmisiä. Jos perheessä on yksi juoppo, niin hän sairastuttaa siinä samalla koko perheen. Vaikka kommentoisikin että juominen on henkilökohtainen asia. Eikös se ole niin, että lähimuisti alkaa pätkiä ensin ja ne vanhemmat tapahtumat muistaa aina paremmin? Varma en tietenkään ole, mutta kuulostaisi loogiselta?

Mun suhtautuminen sellaisiin alkoholisteihin, jotka lupaavat lapsilleen jotain ja sitten juomisen vallatessa unohtavat lupauksensa - on täysin tyly. Ei sympatiaa, ei ymmärrystä. Ei mitään. Muokkaavat jo lapsen maailman turhilla lupauksillaan täysin paskaksi.

Sitten taas sellaiset iäkkäämmät pusikkojuopot ovat aika samantekeviä myöskin. Jos eivät häiritse muita ihmisiä, niin siinähän juovat itsensä hengiltä. Toki harmittavasti kuormittavat hoitohenkilökuntaa ja lansseja, mutta minkäs teet.

Paristi olen joutunut duunipaikoissa tilanteeseen, että olen tavallaan suojellut sitä alkoholisoitunutta työkaveria. Ilmeisesti nuoruuden naiviutta tai toivetta parantumisesta. Ajatuksella että ei ole multa pois ( vaikka jouduinkin tekemään niiden työt :lol: ). Mutta silti. Väärä tapa sekin, eihän se pitemmän päälle auta, sairas ihminenhän tarvitsee apua. Mut alkoholismihan onkin sellainen sairaus, että sitä apua/hoitoa täytyy itse pyytää. Se ei ole kuin diabetes, ei, vaan sun tarvitsee itse myöntää olevasi sairas.

Mutta nämä mun näkemyksiä. Niin mukavia kuin toivoa voi elokuun viimeisä päiviä Sylvia, sunnuntai on jo syyskuuta, halihalit!
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 232
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Korkinkadottaja » 30.8.2019 20:54:07

Syltyn elämään kyllä noita tragedioita mahtuu. :o

Tällä juopolla ei tälläkään erää muuta asiaa, kunhan vaan välillä jotain spämmään. :roll:
Elämä on ihmisen parasta aikaa.

- Matti Nykänen -
Avatar
Korkinkadottaja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1049
Liittynyt: 22.6.2013 12:56:51

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 31.8.2019 10:58:33

moikka Korkkis, kiva kun taas kävit tervehtimässä :P
ja Ginni, tuttuja ajatuksia sulla näistä juopoista kun lupailevat sitä sun tätä eikä oikein mikään toteudu. Kotikanavalla kirjoitetaan paljon tästä.
ostarilla oli taas eilen sen päiväinen ryhmittymä juoppoja, jotenkin tuntuu että ne ovat lisääntyneet vai ovatko oikein muuttaneet jostain toisesta paikasta tälle seudulle. seassa myös narkkeja, ainakin yhden käytöksestä päätellen. hän riehui ilman paitaa aggressivisena, liikehti eläimellisesti ja horisi äänekkäästi jotain epäselvää. kaikki bussia odottelevat joutuivat siirtymään väylän toiselle puolelle eikä metron taikka ostoskeskuksen vartijoita näkynyt missään. sanoisin, että vähäsen turvaton olo. tällöin ne tavalliset juopot tuntuivatkin äkkiseltään tyystin harmittomilta tapauksilta. ostarilta ei ole matkaa tänne mun nurkille kuin kilometrin verran mutta ero on kuin yöllä ja päivällä. tokihan noista ravintoloista möyrii joskus "valkokaulus-narkkeja" mutta onneksi aika harvoin.
ennen muinoin en tuntenut pelkoa. vähät välitin narkeista tai mahdollisista ryöstäjistä. mutta nykyisin on toisin.

en tiedä miks tää maailma vaan on niin kauhistuttava paikka. en seuraa enää juurikaan uutisia. en ainakaan tv:stä tai siis läppäriltäni. otsikot selaan netistä että juuri ja juuri pysyn tapahtumista kärryillä. yleissivistykseni alkaa olla matala ja toki se vähän nolottaa.
politiikassa, varsinkin kunnallispolitiikassa tai koko maailmanpolitiikassa, olen täysin ulalla. en tosin osaisi nimetä edes meidän ikiomia ministereitäkään :shock: tämän(kin) takia muuten olen viime aikoina seurannut Loppareiden metsänreunan miehen, metsänpeiton ja Vadelmamunkin keskusteluja, ja ihaillutkin välillä heidän tiedonjanoaan asiasta jos toisestakin. joku taisi mainita, ettei tällaiset keskustelut oikein kuulu tänne Plinkkiin mutta olen eri mieltä. miksi ei kuuluisi? varsinkin, jos se tukee heidän raittiuttaan tai tuo muutoin vain sisältöä ja iloakin elämäänsä kun saa jakaa mielipiteitään. toiseksi, heillä taitaa olla valtavan pitkä yhteinen historia Plinkissä.

dreenin yks liitinpiuha oli irronnut yöllä. ihme kyllä se ei ollut aiheuttanut lammikkoa lakanoilleni. tänään pitää poistaa kaikista liittimistä varmuusteipit ja teipata ne uudelleen. yhteensä näitä teippiä tarvitsevia kohtia on viisi. tai sitten vaihdan samalla kaikki liitinosatkin, katsotaan nyt.

muita välttämättömiä ohjelmanumeroita ei sitten olekaan. tiedossa siis helppo päivä, niitä päivistä parhaimpia.
ainahan sitä keksii jotain pikkupuuhaa ja päivät sujuvat nopeasti. yhtäkkiä vain huomaa että kello on jo kahdeksan illalla ja on iltarutiinien aika.

elokuun viimeinen päivä. tulikohan mulle tälle kuukaudelle yhtäkään alkopäivää? jep, kävin kalenterin läpi niin viikko sitten perjantaina join yhden lasillisen punaviiniä toisen vieraani kanssa. koskei vieraillenikaan maistunut niin puolet punkustahan meni naapurille.
tää olisi ennen vanhaan ollut hurjan tuuletuksen paikka, mutta nyt se tuntuu aivan luonnolliselta. tai tietysti tuuletan muttei se tunnu mitenkään sen ihmeellisemmältä enää.

muistinko jo päivittää että kaikki labrani osoittautuivat varsin hyviksi, ei siis pelkästään se hemoglobiini.
seuraavat seurantalabrat on syyskuun puolen välin jälkeen.
nyt kun tiedän että veriarvot ovat kunnossa on kiva aloittaa syksy. vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. pitää vaan muistaa varoa syysflunssia, pysytellä flunssaisista ihmisistä kaukana ja kodin ulkopuolella esim metroissa ja busseissa ja rullaportaissa suojata itsensä.
uusi Almodovarin leffa on jo teattereissa. sen haluan mennä katsomaan.

lämpöistä ja tunnelmallista elokuun viimeistä päivää ja iltaa! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 1.9.2019 08:51:47

hyvää syyskuuta ystävät kalliit, ekassa päivässä ollaan.
vähäsen jo kauhistuttaa se tiedossa oleva säkkipimeys, mikä ei onneksi ihan taattua ole vielä syyskuussa. aamut ja illat nyt joka tapauksessa pimenevät. tapani on sytytellä tuikkuja heti aamusta ja se ikivanha valkoinen lasilyhty parvekkeella palaa ympärivuorokautisesti aina jos olen kotona. tarvitsen uusia villasukkia ja sormikkaita. samoin jotkut kotilökät koska olen laihtunut useammista ulos, eivät pysy päällä. ne pitää olla paksuhkoa flanellia tai flees-kangasta.
eilen illalla tunsin pistelyä nenässä ja palelin, nuo samat oireet tulee mulle aina ennen flunssan puhkeamista. otin heti Buranan ja menin sängylle peiton alle. oireet ovat kadonneet mutta on sen verran viileää että flanellit on mulla nytkin päällä ja pitkähihaisen yöpaidan päällä neuletakki. just jossain verkkolehdessä muistutettiin että fluu pääsee riehaantumaan kun ihmiset pukeutuvat kesän jälkeen aina liian kevyesti. palellessa vastustuskyky kun laskee.

tuon vilukohtauksen jälkeen nukahdin, siinä iltakasilta.
aamu kului taas vessassa rampaten ja kerran nappasin käsiini myös ämpärin josko oksennan mutta se olo tuli ja meni.
tämä on ihan oma elämäntapansa kun päivittäin tarkkailee tuntemuksiaan ettei just joku flunssa pääse yllättämään. nyt mieleeni juolahti, että jos/kun näin käy niin mitä mä sitten teen. Kelataksi-oikeuskaan ei ole voimassa, ja hupitaksillahan ei saa matkustaa mihinkään hoitoon kuten vaikkapa Meilahden päivystykseen (mitä jaksan ihmetellä), mutta sitten muistin että Kotisairaala! sieltähän mä apua saan vaikka tulisi mikä influenssa. huh, mikä ihana turvallisuudentunne tuosta tuleekaan.

mitäs muuta syksy tuo tullessaan?
eipä tässä ole mitään tiedossa olevia kohokohtia odotettavana.

eilen purin sittenkin koko dreenin kappaleiksi ja rakensin sen sitten uusilla liittimillä uudelleen kasaan. kyllä siinä tunnin verran riittää puuhastelua. hommaan pitää keskittyä kunnolla mutta silti tulee niitä sekaannuksia että se ja se liitin puuttuu ja mikä liitin on yhteensopiva siihen ja siihen aukkoon. sen monimutkaisuus ei ole edelleenkään pelkästään mun päässä vaan kun yksi ystävistäni näki kerran koko purku-takaisinrakennus-kuvion hän sanoi ettei ikinä selviäisi tuosta. meinaan vaan sitä, kun olen valitellut täällä keskittymisvaikeuksistani.

ruokahalu on taas painunut pykälän verran alaspäin :cry: tein viikonlopuksi lihaperuna-laatikkoa eikä se nyt sitten maistukaan vaikka on aina ollut yksi lempiruuistani. kuten kaikki vanhanaikaiset kotiruuat. eilen oli suihkupäivä (siis pitempi versio, pesin myös hiukset) enkä sen jälkeen mennyt puntarille, kuten tapani on, koska halusin väistellä totuutta.

nyt muuten tuli mieleen, että kaikki mitä olen kirjoittanut tähän päivitykseen on kirjoitettu jo kertaalleen :oops:
mitään uutta kirjoitettavaa ei ole koskaan. tämä kertoo siitä, että olen nykyisin valtavan laiska tarttumaan esim vallalla oleviin keskusteluaiheisiin tai tapahtuneisiin kuten Porvoon poliisimurhiin tai vastaaviin. niin tukevasti elän tässä minä minä minä-kuplassani.
rekisteröin tunteitani aika pikkutarkkaan ja kirjoitan niistä arkisten juttujen lisäksi, mitä pidän sentään jonkunlaisena kehityksenä, sillä ei mulla ollut nuorempana "silmää" taikka näkemystä edes tunteisiini.
mutta mitkä mahtavat olla ne perimmäiset syyt tällaiseen ilmiöön? enkö pysy kasassa jos otan askeleen kuplani ulkopuolelle? taidan olla aika yksinkertainen ihminen. ja yksinkertaisella ihmisellä on yksinkertaiset jutut. voisiko se olla, heh, näin yksinkertaista?
en ainakaan voi laittaa tällaista minäkeskeisyyttä sairauteni piikkiin. se olisi vilpillistä, itsekusetusta. se taas, etten juurikaan vaadi itseltäni mitään "konkreettista", kuten säännöllistä lenkkeilyä tms, on eri juttu se. sallin itselleni laiskottelua koska olen niin sairas, varsinkin kun saan näistä sallimuksistani rauhaa mielelleni, ei päinvastoin. sallimus on armollisuutta. ja täydellinen irtiotto menneisyydestä kun vaadin itseltäni aivan liikoja, etenkin työelämässä. mutta nyt olen vapaa.

nyt taas aamuveistit veljelle ja langolle, sitten aamupesulle ja dreeniä huuhtelemaan, ja lopuksi jonkinlainen hedelmäaamiainen.
oikein hyvää ja leppoisaa syyskuun ekaa kaikille :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 2.9.2019 08:31:56

ei mitään kirjoitettavaa. yö sujui hyvin, kuten aina, ja aamuherääminen oli rankaa. kuten aina.

alahuulessani huulen sisäpuolella oleva kiusallinen näppy on paljastunut Mukoseeleksi. löysin sen itse googlesta mutta myös S:n mies, joka on hammaslääkäri, sanoi kuvailun perusteella että varma tapaus. johtuu kuulemma alunperin siitä, että sylkirauhanen on tukkeutunut. se on pahan näköinen ja kieli ravaa siinä koko ajan mutta jos siitä ei välitä sille ei tarvitse tehdä mitään. öisin se vuotaa vähän verta joten aamuisin oon kuin vampyyri huulet tummina.
naapurin L, joka on säikky kaikille sairauksille, kauhistui pahimman kerran kun näytin hänelle näppyä. lupasin soittaa näpystä tänään lääkärille mutta en tiedä voinko pitää lupaukseni. eihän siitä tulisi mitään jos jokainen rinkuttelisi sinne perussairauteensa liittymättömistä pikkuvaivoistaan.
toisaalta, eilen illalla nousi kuume, mikä ehkä pitääkin raportoida Kotisairaalaan, joten tuo näppyjuttu voisi mennä siinä samalla.
kuumetta oli 38,4. eli vanha tuttu kuumepiikki joita oli syto-aikoina alvariinsa. nyt aamulla se oli 36,8 eli normaali.

mikä siinä onkaan että ihmiset komentelevat mua aina lähtemään päivystykseen/lääkäriin. taidan olla itsekin samanlainen toisten ihmisten suhteen. lanko oli illalla sitä mieltä että heti päivystykseen kun kerroin hänelle kuumeesta (mikä ei olisi ollut edes sääntöjen mukaista), ja L:n mielestä mun olisi pitänyt lähteä näppyni kanssa jo päiviä sitten lääkäriin. kuinkahan monta kertaa minäkin olen tänne kirjoittanut jollekin että mars lääkäriin.
kun jokainen kuitenkin toimii sen oman päänsä mukaan, tai siltä ainakin tuntuu.
en tiedä, mutta ite olen vähän turhan herkkä näitä patistelijoita kohtaan.
kuten muuten viime keväänä kun Vilmatson & Juulia vaativat tilamaan ambulanssin :lol: kirjoitinko heille että olkaa jo hiljaa!
se oli muuten sitä aikaa kun kivut hyökkäsivät kimppuuni ensimmäisiä kertoja. ja kun vihdoin ja viimein pääsin TT-kuvauksiin kävi ilmi että pääpesäkkeen viereen oli muodostunut toinen pesäke, mikä selitti ne kivutkin. siihen astihan olin ollut täysin kivuton.

ei tosiaan mitään kirjoitettavaa tänään. istuskelen tässä kahvivaasini kanssa, tuijottelen tonne partsille eikä mikään pyöri päässä.

alkaa olla tasan vuosi siitä kun teimme eroa exän kanssa. tarkoittaa myös sitä, että alkoholinkäyttöni väheni entisestään.
heti laakista päätin että tätä eroa en turruta alkoholilla ja ihme kyllä, onnistuin siinä. ja siitä sitten oli helppo jatkaa alkoholin vähentämistä.
monet kirjoittavat täällä siitä että kumppanin juomatavat vaikuttaa omiinkin juomatapoihin ja todellakin ymmärrän heitä.
kun sitä alkopitoista kannetaan kotiin päivittäin kuin ruokaa.
tai että puolison läträäminen aiheuttaa itsessään suurta ärtymystä kun itse ei haluaisi juoda hänen rytminsä mukaisesti.
ei se niin helppoa ole pitää oma tahto päällimmäisenä. toisaalta itseäni ei juurikaan ärsyttänyt miehen oma juominen, se sellainen lievä tissuttelu. eniten mua ärsytti se että aika usein otin lasilliset seuran vuoksi vaikkei olisi maistunutkaan. kalastelin tällä toiminnallani keskusteluja (varsinkin suhteen loppupuolella) ja vapautuneempaa yleisilmapiiriä, ja toisinaan se toimikin hetkellisesti, vaan menneet olivat jo ajat kun yhdessä juominen olisi ollut aidosti hauskaa, mitä se joskus kieltämättä oli. sitä naurun määrää! ja yhteenkuuluvuuden tunteen! ja juuri ne keskustelut, ne aidosti mielenkiintoiset ja hedelmälliset.
mutta hyi helvetti kun se kompuroi siellä täällä, makuuhuone täyttyi järkyttävästä lemusta ja lakanat kostuivat äijän hikoilusta. sitten alkoi se kuorsaus ja apnean aiheuttamat korahdukset. tai sitten näitä tapahtumia: ajetaan autolla tuhatta ja sataa matkalla mökille riskejä kaihtamatta että varmasti ehditään paikalliseen Alkoon. tai huhkitaan mökillä rättiväsymykseen saakka koska herralla on niin karseat morkkikset juomisestaan että pitäähän sitä todistaa (eniten itselleen) että lomallakin hommat hoidetaan monen aamun krapuloista huolimatta. pinna on kireällä, mutta kun sitä pinnaa hyvitellään jonkin aikaa alkoholilla niin sitten taas rakastetaan ja ollaan hyväntuulisia - vaan taustalla soi jo myötähäpeääkin tuottava teennäisyys. ja väkinäisyys.

no joo... toteanpa vain, että tuo oli elämääni reilu vuosi sitten.
ja jos vertaan tuota kaikkea tähän päivään, niin eipä ole ihme jos sanon eläväni elämäni parasta aikaa, koskei ne menneetkään suhteeni ole olleet mitään laatusuhteita, vaikka onhan elämässä paljon muutakin kuin parisuhteet. tööt. olipas taas viisaus :roll:

aion nyt soittaa Kotisairaalaan siitä eilisestä kuumeilusta. tiedän että täysin turha soitto siitä tulee koska mitäpä sille(kään) voi oikeastaan tehdä, ei mitään. tiedän jo vastauksen: seuraillaan tilannetta.

eipä muuta kuin moi moit kaikille ja mahdollisimman mukavaa maanantaita :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 2.9.2019 09:02:19

Tää plinkkihän on siitä hassu paikka ettei täällä kenties näe kokonaisuutta kunnolla. Tai siis eiköhän se ole aina niin kun luetaan toisen kirjoittamaa tekstiä. Ei se suoranaisesti nyt liity siihen lanssin tilaamiskehoitukseen, mutta vähän kuitenkin 8) Mitäpä muuta kukaan toiselle sanoisi, että kun lääkäriin siitä! se ei nyt ole ratkaisu kaikkeen se lääkäri, mutta hyvin luonnollinen reaktio. Samoin kuin se päivystykseen menon kehoittaminen.
Mä en nyt tarkkaan muista sitä sun tilannetta, mutta suunnilleen. Lanssin porukka kyllä päättää tarviiko lähteä sairaalaan vai ei.
Mutta sitäpä on turha enää miettiä. Nythän sinun ei noin vain kannata sinne helvetin esikartanoon mennä hengaileen kaikkien pöpöjen keskelle. Onneksi on kuitenkin se kotisairaala.

monet kirjoittavat täällä siitä että kumppanin juomatavat vaikuttaa omiinkin juomatapoihin ja todellakin ymmärrän heitä.
kun sitä alkopitoista kannetaan kotiin päivittäin kuin ruokaa.
Meillä kun mies on vähäviinasempi kuin minä niin myönnän olevani kateellinen hänen tyylistään. Jos hän sen yhden pienen oluen aikoo juoda niin se on se yksi. Nautiskellen eikä ryystäen. Osaahan se kännitkin ottaa, mutta se tapahtuu todella harvoin. Koskaan mies ei ole moittinut minua alkon takia vaikka olisi syytä ollut. Mutta se iloinen ilme kasvoillaan kun kesälomareissuilla minä nykyään sanon, että ota sinä se olut lounaalla tms ja minä ajan. Se ilme on ihan parasta. Mutta tosiaan se jos mies raahais sitä juotavaa koko ajan kotiin ja ryyppäis jatkuvasti kunnolla niin voisin olla apealla mielellä minäkin. On meillä baarikaappi täynnä juomia vaan en ole koskaan niistä kamalasti välittänyt niin eipä ne haittaa.


Hirtehistä, mutta mulla on pää kipeä näin vapaapäivän aamuna. Aamulla kun heräsin niin ajattelin, että montakohan mä olen juonut :shock: pyh lihasjännitystähän tämä on eikä krapulaa. Mutta se ajatus heti ekana puistatti!

Maanantaita jokaiselle.
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1468
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Fatlady » 2.9.2019 10:02:02

Vilmastolle vinkki hartiajumeihin. Otappas yin jooga päivittäiseen ohjelmistoosi niin pääset hartiajumeista eroon.
Minulla alkoi pitkälti toista vuotta sitten aivan uusi elämä kun aloitin joogan. Sitä helpotuksen määrää mikä siitä tuli kun niska- ja hartiajumit sekä säryt ovat mennyttä elämää. Teen usean kerran viikossa yin joogaharjoitteen yläselälle ja jos pari päivää jää välistä niin kyllä sen hartioissaan tuntee. Mutta jooga harjoite laukaisee tilanteen nyt kun olen harjoitellut vakituisesti niin kauan. Ei tarvitse enää relaxantteja eikä särkylääkkeitä. Samalla saa mielikin nollauksen harjoitetta tehdessä.
Pyörien perille
Fatlady
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 14.11.2016 18:24:18

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 2.9.2019 15:37:59

no eihän se lanssijuttu ollut mikään :lol: mietin vaan sitä(kin) että potilas itse on usein vastahankaan lekurille menon suhteen kun toiset patistavat, mutta toimii sitten hyvinkin patistaen itse kun joku toinen on kipeä. minä oon just tuollainen.

minäkin muuten luulin alussa sekä sokeuttani että naiviuttani että exä on vähempiviinaisempi kuin minä. tosin meitä ei voi pariskuntina verrata millään lailla ja syyt siihen ovat suhteen pituus ja sen sisältö. enhän minä tuntenut häntä ollenkaan.

tulin taas koneelle odottamaan lääkkeen vaikutuksen alkamista. otin nimittäin muutaman tunnin päiväunet ja on se vaan kumma, että herääminen aiheuttaa niin paljon kuormitusta. jos en olisi nukkunut, en ehkä olisi tarvinnut päivälääkettä, mutta päikkärit sekoittivat heti pakkaa.
mielikin on vähän apea.
nukkuessani dreenin sidos oli kastunut ja kun eteisen peilin edessä puuhailin siihen toista sidosta, eikä mulla ollut päällä mitään muuta kuin pikkarit, niin häijyä teki kun näin koko kehoni. ja kellertävät kasvot sekä silmät siihen päälle. jos puoli vuotta sitten ihmiset sanoivat, että sairauteni ei näy millään tavalla ulkoisesti, niin nyt on kyllä tilanne ihan eri.
luiseva on kroppa ja niin on myös kasvot. mulla on pitkä kaula ja solisluut ovat aina näkyneet selvästi, mitkä näytti joskus kivaltakin, ja käytinkin sellaisia paitoja joissa on venekaulus oikein korostaakseni näitä ominaisuuksiani, mutta nyt ne vain korostavat kuikkamaisia kasvonpiirteitäni.
mutta hitot noille ulkonäkö-asioille.
mietin miten olen voinut viime viikot. ykkönen: en ole syönyt läheskään tarpeeksi sillä joka ruokalaji tökkii niin paljon ja kuvotus tästä on sietämätöntä. kakkonen: jos totta puhutaan niin uupumus on ollut valtavaa, mikä on eri asia kuin väsymys. uupumusta ei noin vain voi korjata nukkumisella. kolmonen: eilen oli se kuume, edellisiltana taisi olla sama juttu koska muistan palelleeni mutten syystä taikka toisesta tuikannut lämpömittaria kainaloon.
nelonen: jo viikkoja kestänyt ripuli ja vatsan uskomattoman kuuluva möyrintä.
eiköhän perustervekin huolestuisi näistä tai ainakin miettisi mistä kaikki johtuu.
mutta kun viime viikon labrat olivat niin kohdillaan! tämä sekoittaa entisestään ajatuksiani - ja tietysti huonoon suuntaan.
kuuluu sairauteen, kuuluu sairauteen. tuo ei lohduta. elän kysymysmerkkien viidakossa. jälleen kerran.
epätietoisuus. se onkin pahinta tässä sairastelemisessa.
en puhu nyt elinaikaodotteista vaan oireista joita ilmaantuu aika ajoin uusiakin.
uudeksi oireeksi miellän kyllä tuon pitkäkestoisen ripulin, kun ennen se oli pikemminkin ummetus jonka kanssa joutui taistelemaan.
toisekseen, ummetuksen syy oli aika selvä, eli vahva lääkitykseni.

soitin Kotisairaalaan. hoitaja lupasi kirjata kuumeilun ylös ja juttelevansa lääkärin kanssa. kerroin myös tuosta huulirakkulasta ja kysyin liittyisivätkö ne sittenkin toisiinsa? hoitaja sanoi että hän soittaa tarvittaessa uudelleen jos lääkärin mielestä nämä oireet tarvitsevat toimenpiteitä. ei ole mitään kuulunut, kuten arvasinkin.
tästä näkökulmasta katsoen lääkärin työn täytyy olla tavattoman raskasta kun niitä selityksiä oireiluun ei löydy. monelle se on intohimotyö ja mikä voisi olla raskaampaa kun ei kykene auttamaan. ja minusta tämä mun lääkäri on nimen omaan intohimotyössään sekä elämäntehtävässään, mistä hän mainitsikin mulle silloin kesän alussa tutustumistapaamisella. mutta sitten on tietysti niitä äärettömän palkitsevia onnistumisiakin! tämähän koskee toki kaikkia alojen työntekijöitä. mutta jotenkin olen sillä kannalla, että hoitotyö ylipäänsä kerää rutkasti näitä onnistuin tai en onnistunut tänään-fiiliksiä "pintaa syvemmältä" kuin muilla aloilla koska heidän käsissään on sentään ihminen eikä mikään rakennus.

voi tätä apeutta. kuten kaikki arvaa, se johtuu tietysti siitä että luisuin jälleen siihen ajatukseen ettei tämä voi enää kauaa viedä.
tuo miete on tietenkin aina jossain takaraivossani. pinnalle se pöllähtää jostain laukaisusta, kuten tänään peilikuvastani, se riitti.
mulla on myös uskomus, naurettavaa tai ei, että Jumala antoi mulle palasen hyvää elämää ennen kuin menehdyn. kesä oli niin tavattoman upea jakso. ja sitä haluaisin lisää ja lisää. kuten me kaikki ihmiset. juuri tällaista hinkumista budhalaiset vierastavat, mutta kun se on toisaalta niin inhimillistä.

ilta lähestyy. katsotaan nyt nouseeko iltakuume jälleen. huomenna on uusi päivä. yritän syödä tänään väkisin, ehkä maitoon keitettyä kaurapuuroa.

halaus kaikille.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ulpukka » 2.9.2019 16:12:56

Voi Sylvia rakas, enpä voi muuta sanoa. Elän niin täysillä tuntemuksiasi. Itsekin alamaissa, ja ymmärrän fiiliksesi täysin. Tuossa jo laskin aikaa sinun diagnoosista, niin julmalle ja pahalla kuin se tuntuukin. Levinneen rintasyövän elinajan ennuste on keskimäärin kolme vuotta, mutta en minäkään vielä haluaisi luopua. En lapsista enkä lastenlapsista. En edes sen kolmen vuoden jälkeen. Kuten olen jo joskus kirjoittanutkin, koskaan ei ole oikea aika.

Toivon sinulle voimia ja jaksamista sinne arjen keskelle. Halauksia ja sydänhymiö.
Valoa ei olisi, jos ei olisi pimeää, johon sen voi laittaa.
Ulpukka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 303
Liittynyt: 31.10.2018 15:59:26

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 3.9.2019 11:54:57

kiitos Ulpukka,
mutta tästä taas eteenpäin, eikö vain.
tai okei, pikkuisen noi sanat tuntuvat teennäisltä. kuten olen ennenkin kertonut romahdan aina kun fyysisiä oireita ilmenee ja nehän ne tälläkin kerralla luisti mielen alamaihin.
eilen en syönyt mitään, siis mitään eli en sitten keittänytkään sitä puuroa edes. päinvastoin kun olin aikani vatvonut tuota puuron mahdollisuutta, päätin että en kiusaa ruokailulla itseäni kuin vasta seuraavana päivänä eli tänään.
menen ostamaan apteekista sitä Nutrilet-ravintolisää. maku metsämarja menee sentään alas kunhan juoman ensin viilentää.
kaupasta ostan marjamehua ja muuta helppoa nieltävää kuten ennenkin näissä syömättömyysjaksoissa. eli täytyy taas aloittaa alusta. en vaan tiedä miten jaksan mennä ostarille jossa lähin apteekki.
illalla nousi kuume 38.4. alan jo epäillä onko mittarissani vikaa kun se antaa joka ilta saman lukeman.

olo on tietysti kamala. dreenilläkin on taas sanottavaa. joku piuha on mennyt tukkoon eli mun pitää taas purkaa se tänään. dreenin pussukkaan ei keräänny nestettöä eikä huuhteluvesi pääse läpi. jos en saa tukkeutumaa korjatuksi tänään niin onneksi hoitaja tulee huomenna ja vaikkei hoitajakaan saisi sitä toimimaan vastuu siirtyy heille.
tällaista tukkeutumista ei ihme kyllä ole tapahtunut milloinkaan aikaisemmin. pitää penkoa tohtori Googlesta mitä tehdä. mutta maalaisjärjellä ajateltuna jotain vierastavaraa kuten lankaa tai teippiä sinne on johonkin piuhaan päässyt livahtamaan.

luultavasti perun sen pikkuserkun ideoiman lauantai-vierailun. tämän jälkeen en sovi enää kenenkään kanssa mitään, en muuten koskaan enää. ystäväni MM, se säännöllisesti luonani käyvä yövieraani, on poikkeus. hän kun on niin helppo "vieras" ja olemme niin läheisiä ettei hänestä tule koskaan pienintäkään stressinpoikasta vaan ehdottomasti päinvastoin.
en vaan ole enää siinä kunnossa. se on tullut jo selväksi. eräänlainen luopuminen tämäkin, tai aika merkittäväkin.
jos ei mitään äkkilähtöä tule, niin koskisiko seuraava luopuminen ruuanlaittoa ja siirtymistä siivousavun piiriin. sitten jo kokonaan sisätiloihin jäämistä joku morfiinipumppu seuranani. kuva tuosta on lohduton, mutta onko se sitä sitten kokonaan? uskon, että perusluonteeni takia sopeudun siihenkin. vaikka nautin suuresti oireittomista päivistä niin eihän mun arvostus elämää kohtaan ole kummoinenkaan. ja sitten se kuolema! kiinnostaa niin valtavasti se miltä se sitten tuntuu. saanko kokea sen syvän rauhan, valon tai jopa rakkauden- sekä turvallisuudentunteen, joista niin paljon puhutaan. tämä todellakin kiinnostaa. jos taas ei ole mitään, niin sekin on ok. eihän siitä sitten voi pettyäkään koskei ole enää olemassa. ja mihinkään helvettiin en totisesti usko.

hei ihanaa, nyt on taas parempi mieli/olo. hoitelen tuon dreeni-ongelman; toivottavasti onnistun siinä. sitten lähden ostoksille. tuntuu siis siltä että jaksan kuin jaksankin tehdä keikan ostarille bussia käyttäen. otan runsaasti vettä mukaan, etenen reitilläni hitaasti istahtaen välillä penkeillä. ja just ennen lähtöä ainakin yritän syödä pari nektaria, eilen ne olivat nimittäin vielä vähän raakoja.

kellokin on kohta jo yksi iltapäivällä! ja osa mun aamurutiineista ovat vieläkin kesken.

mukavaa tiistaita kaikille meille! :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Kalmankukka » 3.9.2019 22:02:28

Halaus Sinulle Sylvia tuntematon ystäväni! <3
Kalmankukka
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 46
Liittynyt: 19.11.2018 17:11:14

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 4.9.2019 11:16:39

kiitos Kalmankukka. (sydänhymiö)

tänään yllättäen parempi herääminen tai jopa suht helppo.
pääsin eilen sinne ostoksille ja ostin yhtä jos toistakin tarpeellista. sain syötyä lautasellisen puuroa pari hedelmää ja kupillisen mehukeittoa. apteekissa mulla iski pihiys enkä ostanutkaan ravintolisää.
puoli yhdeksältä mittasin kuumeen, 38,3. hoitajakin soitti illalla kysyen tuosta kuumeesta. hän sanoi, että lääkäri oli sanonut että jos vielä tänään keskiviikkona iltakuume nousee, mulle pitää tehdä veriviljely. en tiedä mitä se tarkoittaa mutten huomannut udella. labrat siis? jotkut vähän laajemmat? joka tapauksessa tuli semmoinen olo että siellä päässä välitetään.
olin koko päivän joko alamaissa tai sitten vain kamalan ärtynyt. mietin, että johtuuko tämä ärtyneisyys taas siitä, että sitä perus-mielialalääkettä, jota olen syönyt noin 30 vuotta, tiputettiin yllättäen minimiin lääkkeiden yhteenesopimattomuuden takia kun kipulääke-annosta korotettiin. siitähän on nyt 6 vuorokautta aikaa. kyllä täällä sen päivästä pillerinpyöritystä tapahtuu että huh heijaa.

se mun hiton rakkula alahuuleni sisäpuolella on Mukoseeleä. todella häijyn näköinen mutta vaaraton. Mukoseele syntyy kun sylkirauhanen tukkeutuu, minkä taas aiheuttaa suun kuivuminen.

eilen peruin tai kieltäydyin tapaamisista kolme kertaa.
peruin pikkuserkun tapaamisen. kieltäydyin veljeni ideasta tulla tänään naisystävänsä kanssa käymään, samoin ystäväkollegan.
kaikille sanoin suoraan etten jaksa, enkä jättänyt mitään takaportteja tyyliin joku toinen kerta sitten.
hyvinhän se meni. en usko, että kukaan loukkaantui tai muuta sellaista, mutta onhan se aina ikävä tuottaa pettymyksiä. ystäväkollegalle ja pikkuserkulle kirjoitin jopa niin, että eiköhän mun etukäteen sovitut tapaamiset ole jo menneen talven lumia. veljen kanssa on tietysti toisin.

oon höperö. kun kävin äsken pesemässä hampaat jäin sille tielle siivoilemaan vähän paikkoja, ja unohdin että mullahan on plinkki auki ja keskeneräinen teksti ruudulla :roll:
hoitajakin saattaa pirrata ovisummeria koska tahansa. ennen vanhaan heillä oli tapana tulla heti klo 12 maissa mutta nyttemmin odotusaika saattaa venyä pari tuntia, mikä ei sinänsä haittaa.
sain dreenin eilen kuntoon sitä tavalla että neste juoksi taas, mutta tänään se tuntuu jälleen tukkoiselta. toivon niin totisesti että sieltä tulisi tälläkin kertaa se yks miespuolinen hoitaja jonka kanssa olemme ennenkin puranneet ja kasaneet koko kapistuksen. viimeksi hänellä oli opiskelija mukana ja hän oli oikeastaan vain neuvonantajan roolissa.
jos sieltä tulee joku ihan tumpelo (anteeksi arvosteleva sanavalinta) niin sitten juttu mutkistuu pahimman kerran.
ai niin, mun kannattaa ryhtyä repimään vanhoja teippejä veke nyt heti jottei hoitajan saapuessa sellaiseen mene turhaa aikaa.

voikaapi hyvin ystävät kalliit :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2168
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa