Olet täällä

Tästä on hyvä jatkaa

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 9.1.2021 12:35:57

Viime vuoden lopulla meni sitten yksi juomisilta aikalailla överiksi. Kukaan ei loukkaantunut enkä mitään rikollista tehnyt mutta lasteni nähden nolasin itseni aika perusteellisesti. Aamulla pyytelin lapsilta anteeksi käytöstäni. Lapset kyllä varmaan hämmentyivät enemmmän kuin minä itse. Onhan näitä "sellaista sattuu" tilanteita vuosien varrella joitakin sattunut mutta onneksi lapset eivät ole olleet niitä näkemässä. Toinen tyttäristäni mainitsi että oli ollut kiva kun olin kiitellyt ja pussannut poskelle kun olivat minua nukkumaan laittaneet. Ei ole itsellä muistikuvaa tapahtuneesta :oops:

Nopeati kokosin itsetuntoni rippeet ja nyt taas pää pystyssä eteenpäin. Ilman viinaa on menty tämä vuosi ja vielä jonkin aikaa saa jatkuakin niin. Juuri nyt vietän viikonloppuvapaata ja eilen ajattelin että onpa ihana ettei talossa ole piilopullojen jämiä. En millään olisi jaksanut eilen rueta juomaan enkä toki nytkää.

Ensi viikko vielä töissä ja sitten olisi tiedossa viikon verran urheilullista lomaa pois kotoa. Laskeskelen jo että minähän iltoina sitä kävivi ostamassa viinipullon kaveriksi :roll:

Mukavaa tammikuista pakkaspäivää kaikille!
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 2.2.2021 08:57:29

Ihana ja voimaannuttava parin viikon liikuntaloma takana. Etukäteen vähän arvelutti miten handlaan alkoholin kanssa mutta hyvin meni. Periaatteessa annoin itselleni luvan juoda kuutena iltana, drinksutteluiltoja tuli sitten 5. Vain lyhyitä iltoja, ei mittään aamusta iltaan ja illasta aamuun juomista. Yksi ohjenuorani tällä vähentämisen tiellä on että juomiseni ei saa enää häiritä läheisiäni ja tällä reissulla tämä kriteeri täyttyi kun yksin olin matkassa.

Tammikuun juomiset oli siinä, mutta viinahammasta kolottaa edelleen. Kalenteri on vain niin täynnä, että hyvää hetkeä juomiselle ei ole näköpiirissä. Alkotta siis mennään toistaiseksi.

Mukavaa helmikuista pakkaspäivää kaikille vähentäjille!
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Jousa » 2.2.2021 17:58:35

Moi!
Tsemppiä vaan! Mulla on sama periaate vähentämiselle, se ei saa enää haitata ketään. Liikaa varoituksia on tullut.
Mulla tipaton tammikuu onnistui, nyt yritän ensi viikonloppuna juoda maltillisesti.
Jousa
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 22.7.2020 10:49:35

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 25.2.2021 09:46:20

Hei ystäväiset ja varsinkin Vilma kun viimeisimpiä päivityksiäsi luin.

Itsekin olen laiskistunut enkä kovin usein enään käy lukemassa saatikka kirjoittelemassa. Ehkä tosiaankin aika aikaansa kutakin ja valtavan avun alkoholinkäytön hallintaan saamiselle olen tältä palstalta ja teiltä vertaistukijoilta saanut.

Olin viime viikon talvilomalla. Join neljänä iltana. Se on paljon, mutta itse olen tyytyväinen. Se mikä harmittaa on, että juominen oli kivaa ja alkuviikosta oli kurjaa kun jouduin ystävästäni viinistä luopumaan. Nyt jo harmitus helpottaa. Tällä hetkellä mennään taas tipattomalla ja aktiivisesti olen ollut vilkuilematta kalenteriin ja suunnittelematta seuraavaa viinipäivää. Se tulee taas joskun mutta pukkaan sitä mahdollisimman pitkälle, mikä minun elämässäni tarkoittaa 2-3 viikkoa.

Mukava näky ulkona kun vesi tippuu räystäistä. Jospa kovimmat pakkaset olisivat tältä talvelta ohi. Huomaan taas itsessäni, että valon lisääntymisen myötä kevätväsymys alkaa hiipiä päähän. Jospa tänä vuonna selviäisin siitä vähällä.

Hurjasti tsemppiä kaikille vähentäjille, uusille ja vanhoille, enemmän ja vähemmän onnistuneille!
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 21.3.2021 09:07:08

Viime viikkojen päivitystä. Pari viikkoa sitten join koko viikonlopun lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Krapula ei ollut sen jälkeen kovin voimakas mutta pitkä se oli. Alkuviikko meni henkisesti ja fyysisesti toipuessa. Jospa minä nyt tuon kokemuksen jälkeen muistaisin että ei ikinä enää aamusta iltaa ja illasta aamuun juomista.
Muuten maaliskuu on ollut hyvä, tälle viikolle tuli yksi juomispäivä hyvässä seurassa ja ensi viikolle tulee vielä yksi päivä omassa ihanassa seurassani. Jos juominen jää neljään päivään kuukaudessa niin se on huippusuoritus minulta.

Ihan hirvittävä myrsky ulkona. Taidan tästä laittaa uuden villasukanaloituksen puikoille ja seurata tuulta ja lumen tuloa ikkunasta. Iltapäivästä pitäisi vielä jaksaa viidenteen iltavuoroon putkeen.

Mukavaa päivää kaikille.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 6.4.2021 09:28:41

Nooh, ei tuo viime päivitykseni suunnitelma ihan onnistunut. Yksi juomiskerta muuttui neljäksi, mutta ei onneksi putkeen vaan väliin jäi tipattomia päiviä. Maaliskuun saldo siis 7 juomiskertaa joka on minun mittapuuni mukaan siinä ylärajoilla kuukausimääräksi. Nyt mennyt 2,5 viikkoa tipattomalla ja myös pääsiäinen.

Iso elämänmuutos on luvassa huomenna kun pakkaamme kuopuksen muuttokuorman autoon ja lähdemme hurruuttelemaan kohti 450 km:n päässä olevaa uutta kotia. Pienenä pelkona toki on että juomiseni lisääntyisi kun ei lapsen (toki hän on jo 20v. mutta äidille tietenkin aina lapsi) läsnäolo ole juomista enään jarruttamassa. Mutta uskon että olen jo niin vahva, että pysyn tällä nykyisellä tiellä.

Tsemppiä pääsiäisen jälkeiseen aikaan kaikille vähentäjille!
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Ramox » 6.4.2021 17:08:44

Ainahan näissä tulee takaiskuja, Helena100. Itselläni vähentäminen on uutta ja jokapäiväistä kamppailua. Tammikuussa (tipattomassa) tuli 7 päivää, helmikuussa 10 (ihan liikaa) ja maaliskuussa loman takia 12 (liikaa sekin). Onneksi myös puoliso oli kaikkina päivinä messissä, vaikka itsellä annosmäärät olivat huomattavasti isompia. Tämä kuu on nyt alkanut jokapäiväisellä juomisella, ja pari päivää näistä olikin melko runsasta käyttöä. Nyt menee korkki kiinni ja pari tipatonta viikkoa edessä.
Liikuntaa vaan peliin, kun kelitkin paranevat.
Tsemppiä kaikille
Liike se on pienikin liike
Ramox
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 8
Liittynyt: 3.3.2021 07:08:53

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 7.5.2021 09:45:22

Vähän liian hyvin on viina maistunut viime aikoina. Nuorinkin lapsi muutti pois kotoa. Se on iso juttu kun hänen seurassaan yritin vältellä juomista parhaani mukaan. Nyt ei ole häntä jarruna juomiselle. Olin viikon verran lomalla ja join neljänä päivänä/iltana. Pientä alakuloa on kun ärsyttää se ettei saa mitään aikaiseksi. Tänään pääsen onneksi töihin niin ei tartte enää juoda.

Todella harvoin oksennan krapulassa, mutta viime sunnuntaina tuli sekin tehtyä :shock:
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 20.5.2021 07:38:18

Minä olen tehnyt päätöksen, jonka uskon olevan elämäni parhaimpia. Aion viettää tipattoman kesäkuun ja se tipaton alkaa tänään. Eilen tyhjentelin vielä pullojen pohjia kun oli vapaapäivä. Eipä nyt sitten ole juomavarastoa kiusaamassa ja haastamassa päätöstäni.

Olo tuntuu nyt kevyeltä kun ei tarvitse suunnitella seuraavaa juomispäivää eikä viinanhakureissua. Viikonlopun ja eilisen jäljiltä olisi pulloja palautettavaksi, ne pitää vielä huolehtia kauppaan.

Tänään taputan itseäni olalle ja totean että olempas hyvä tyyppi, tehkää te muut samoin itsellenne!

Lisään vielä sen verran että kun 17-18 vuotta sitten aloin päästä viinan makuun, niin tuskin olen yhtään ainutta kuukauden mittaista taukoa juomisesta pitänyt.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja kedonkaunhein » 20.5.2021 13:48:30

Helena100, paljon tsemppiä tipattomaan! Mielenkiinnosta kysyn (kun en koko ketjuasi ole lukenut vielä kokonaan niin en tiedä jos jossain on mainittu), mutta onko tämä 17-18 vuoden mittainen säännöllinen juominen vaikuttanut millä tavalla terveyteesi (henkiseen ja/tai fyysiseen)?
kedonkaunhein
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 18
Liittynyt: 4.1.2021 15:35:00

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 20.5.2021 13:49:12

Tosi hieno päätös Helena! Upeaa :D

Tekisi varmasti hyvää itse kullekin, mutta en lähde nyt tuohon mukaan. On itsellä nyt menossa sellainen vaihe, että on kohtalaisen tasapainoinen olo alkoholin suhteen. Ei pyöri mielessä, mutta en sulje mielestä nyt täysin poiskaan. Sinulle kuitenkin toivotan aivan ihanaa kesäkuuta kaikkien ihanien raikkaiden alkoholittomien juomien parissa. Toivottavasti tuli lämmintä, jotta voisi laittaa lasiin jotain ihanaa kylmää alkotonta juomaa. Nyt lähinnä kaipaan teetä tai kaakaota lämmittämään (siis ainakin täällä pääkaupunkiseudulla). :lol:
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1917
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 20.5.2021 15:07:34

kedonkaunhein kirjoitti:Helena100, paljon tsemppiä tipattomaan! Mielenkiinnosta kysyn (kun en koko ketjuasi ole lukenut vielä kokonaan niin en tiedä jos jossain on mainittu), mutta onko tämä 17-18 vuoden mittainen säännöllinen juominen vaikuttanut millä tavalla terveyteesi (henkiseen ja/tai fyysiseen)?


Hei kedonkaunhein! Kohonneista maksa-arvoista "jäin kiinni" muutama vuosi sitten työterveystarkastuksessa. Arvot paranivat muutamassa kuukaudessa kun vähensin reilusti juomista. Samaan aikaan löysin tämän päihdelinkin keskustelualueen ja näiltä ihmisiltä saamastani tuesta vähentämisen kanssa olen ikuisesti kiitollinen.

Juomispäivien jälkeen on tietenkin mieli maassa. Monenlaista on tullut kännissä mokailtua. Ylipainoa on kertynyt, mutta siitä en syytä yksin alkoholia. Kovaa tekoa tämä minun kroppa on kun niin paljon juomista on kestänyt ja vieläkin toimintakunnossa.

Mieli on vielä astetta kevyempi kuin aamulla, kun kävin kaupassa ja palautin pullot. Ei tarvise pelätä eikä hävetä että mies niitä laskee autotollissa.

Ja kiitos kannustuksesta Vilma.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 21.5.2021 14:52:46

Ei ole helppoa ei. Lähdettiin miehen kanssa käymään sadepäivän kunniaksi kaupungissa ruokaostoksilla. Viinakaupan ohi kävellessä mies ehdotti viinipullon ostoa. Olen onneksi menossa viikonlopuksi töihin että ei passaa tänään. Sitten mies ehdotti että ostetaan sunnuntaiksi. Minä olin vaan että ei mun varmaan tee sunnuntainakaan mieli viiniä :oops:
Mun mieheni käyttää alkoholia aika vähän eikä varsinkaan yhdessä juoda ikinä.

Mutta astetta ikävämmän ja vakavamman uutisen luin tänään. Äitini on laitoshoidossa ja yhdellä hänen hoitajistaan on todettu koronatartunta. Saapa nähdä mitä tulemaan pitää...

Asteikolla 1-10 viinaa tekee tällä hetkellä mieli suunnilleen 0 verran.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja venkku » 22.5.2021 16:55:08

Ite oon huomannut että on paljon helpompi käsitellä vaikeat tunteet ja tilanteet selvänä. Ennen sitä vaan jotenki luuli että alkoholi auttais siihen, mutta eihän se mitään auta. Tsemppiä tipattomalle! :)
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 539
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 2.6.2021 07:51:03

Kommenttia vielä edelliseen kirjoitukseeni, korona ei päässyt hoivakodissa leviämään ja äitini sekä muutkin asukkaat ovat kaksi negatiivista koronatulosta saaneet.

Pari viikkoa nyt tipatonta takana ja vähän on jo ikävä viini ystävääni. Mutta elämäntilanne on sellainen, ja siis todella positiivisessa mielessä, että alkoholille ei ole tarvetta.

Aurinkoista päivää kaikille vähentäjille!
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 371
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa