Olet täällä

Tästä on hyvä jatkaa

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 1.5.2018 08:39:29

Kyllä se vain istuu tiukasti olkapäällä tuo vanha ystävä viinapiru. Olen tässä viimeisen parin kuukauden ajan kuvitellut hallitsevani alkoholinkäyttöäni, mutta nyt pari päivää viina on vienyt naista.
Alkuperäinen suunnitelma oli että voin ottaa sekä sunnuntaina että maanantaina. Sitten tilanne muuttui, enkä sunnuntaina olisi saanutkaan tissutella, mutta kuinkas kävikään. Korkki aukesi ja eilen aamulla jouduin sitten olemaan kädet täristen auton ratissa. Humalassa en missään nimessä ollut, mutta en ole satavarma olisinko nollaa puhaltanut jos semmoista olisi pitänyt tehdä.
Kun autoa ei tarvinnut ajaa kuin aamulla niin jatkoin juopottelua koko päivän. Nyt on juotu omat ja osittain miehenkin juomat. Jos olisin ollut eilisen yksin kotona kuten alkuperäinen suunnitelma oli niin tilanne olisi ihan ok. Mutta kun nuoriso jäikin kotiin, niin ärsyttää ja hävettää että en pysty olemaan juomatta kun he ovat paikalla.
Nyt krapula jäytää päässä ja vatsassa. Mutta eiköhän tästäkin nousta.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 379
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 1.5.2018 11:19:22

Jos se olisikin niin yksinkertaista, että senkun päättää olla juomatta tai että ottaa silloin-ja-silloin sen-ja-sen verran, niin eipä tätä palstaa tai päihdepalveluja tarvittaisikaan.

Mitään viisasta minulla ei taida olla sanottavana, mutta mennyttä et joka tapauksessa voi muuttaa, joten parasta varmaan yrittää ottaa siitä opiksi se, mitä siitä on opittavana, ja katsoa sitten eteenpäin. Mukavaa vappupäivää!

Edit: Jatkan vielä sen verran, että ettehän kuitenkaan, rakkaat Plinkkiläiset, hyppää rattiin humalassa. Itse en uskalla edes ajaa autoa. Ei minun ole Helsingissä asuvana tarvinnutkaan, vaikka kortin olen yli 30 vuotta sitten hankkinutkin. Mutta pelkään niin paljon aiheuttavani vahingon, että en ole halunnut tarttua rattiin, vaikka Edam on yrittänyt rohkaista. Eilinen kuolonkolari Keski-Suomessa oli minulle taas iso juttu. Tiedän kyllä, että tilastollisesti todennäköisyys joutua sellaiseen on pieni ja että nykyisillä elämäntavoillani on paljon todennäköisempää, että käy huonosti ihan muusta syystä. Jotenkin kynnys ajamiseen on vaan noussut kamalan korkeaksi. Ensimmäinen poikaystäväni loukkaantui pahasti vakavassa autokolarissa, oli ensin teholla ja sitten useita kuukausia sairaalassa ja sen jälkeen kuntoutuksessa, eikä koskaan palannut täysin ennalleen (päävamma). En kuitenkaan usko, että se on pelkoni taustalla, onhan siitä kohta 40 vuotta.

Ikävä kyllä itse-ajavat autotkaan eivät pysty välttämään onnettomuuksia :?
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 438
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Pecorino » 1.5.2018 12:25:54

I feel your pain Helena. Mulla on kanssa mennyt vähän päin p:tä nämä viime päivät, tosin arvasinkin sen. Nyt on krapulaoloa mitä vihaan.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1129
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 6.5.2018 15:30:56

Minulla oli jo alustavasti hölmö suunnitelma aluillaan että juopottelisin ensi viikon(kin) vapaapäivänä, mutta onneksi tytär ilmoitti että on tulossa kotia ja tarvitsee kuljetuspalveluita. Puff, sinne häipyi se suunnitelma.

Säätiedotukset lupaa lämmintä ja aurinkoista viikkoa, kelpaa just tällä hetkellä. Yövuoro vielä ja sitten voisi miettiä koti- ja pihapuuhasteluja.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 379
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 7.5.2018 08:33:56

juu, ei mitään vapaapäivän drinksuja, Helena. oikein ajateltu :D
nythän on muuten taas rikkonainen viikko kun torstaina on pyhä. eli eritoten keskiviikolle tsempit kaikille jotka viettävät vapaata helatorstaita!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 10.5.2018 06:04:04

Niinhän siinä kävi, että juopotteluksi meni tämänkin viikon vapaapäivät. Tuossa juuri heräillessä päähän pälkähti ajatus, että kannattaako tästä nyt olla kovinkaan ylpeä? En mää viitsi itseäni morkatakkaan, tehty mikä tehty, ja voihan sitä ajatella että jospa sitä joskus vielä tulisi fiksummaksi ihmiseksi.
Tänään sitten töihin, tiedossa on 7 päivän työputki. Ens viikolla jatkuu juomaputki, mutta eipähän tarvitse juoda yksin kotona, vaan sosiaalisemmissa merkeissä.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 379
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 15.5.2018 15:26:14

Lähipäivät tuo tälle alkoholistille omat haasteensa kun olen muutaman ystäväni kanssa lähdössä Tallinnaan.

Toimintasuunnitelmaa olen miettinyt ja se on lähinnä tämä: Ei kaatokännejä.
Yritän pitäytyä siiderissä ja muissa miedoissa juomissa ja pysyä erossa yhdestä lempibaarijuomastani, salmiakkishotista.
Jos juon samaan tahtiin kuin pienet, kevyet ja ei-alkoholisoituneet ystäväni, niin ei huolta känniövereistä.

Mutta luvassa on varmasti naurua ja hauskanpitoa, yltäkyläiset hotelliaamiaiset, toivottavasti löydetään hyviä ruokapaikkoja ja jospa tämä auringonpaistekin jatkuisi.

Tuliaisia joutuu myös tuomaan, mutta murehditaan niiden kulumista sitten reissun jälkeen.
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 379
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Pecorino » 15.5.2018 21:26:35

Hauskaa matkaa Helena! Otan alkolasin viereen lasi jotain muuta juomaa niin ei kulu niin nopeasti :) tätä mä aina yritän seurassa juodessani.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1129
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.5.2018 05:57:17

minunkin puolesta oikein mukavaa reissua, Helena :D
Tallinna on yksi lempikaupungeistani. menkää Kopliin, ratikka 2 kulki sinne ainakin ennen. jos siis vanha kaupunki on jo monet kerrat nähtynä. toisaalta siitä vanhasta kaupungista ei ikinä saa tarpeekseen. ruokapaikkoja en osaa suositella. ehkä Vilmalla ois hyviä vinkkejä?
tsemppaa Helena! kerran ostin itselleni rannehelyn heti matkan alkajaiseksi, joka muistutti minua siitä että tarkoitus ei ole juoda reissua pilalle. semmoista helyä suosittelen kaikille, jos ei kuulosta ihan hömelöltä :roll:
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.5.2018 06:00:01

ja Pecorinon idea on hyväksi todettu sekin. raikasta kuplavettä kylkeen. eritoten näin helteisillä keleillä!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja vilmasto » 16.5.2018 07:56:59

Oijoi Tallinna onkin kiva kaupunki! must aon ihanaa vaan vaellella siellä ja mennä tuonne ja sinne :lol:
Useampi hyvä ruokapaikka on tullut siellä koettua, mutta enhän minä niitten nimiä muista :O ja sitten ne kahvilat on jotain aivan parasta! ja tosiaan jos vähän sinne sivummalle menee katselemaan eikä siihen "keskusaukiolle-vai-mikä-se-nyt on" jää.
Ja kannattaa sopia itsensä kanssa tosiaan, että jättää nyt vaikka ne shotit kokonaan väliin. Ne on ollut minunkin heikkous vaan nykyään en enää niitä harrasta. Ja tosiaan sitä vettä tilaa aina pöytään kun kyllähän nämä helteet sitä vaatii.

Mutta oikein mukavaa reissua ja vaikka muutaman rajotteen laittasitkin viinan suhteen niin ei se ole pois siitä hyvästä reissusta. Päinvastoin jälkikäteenkin vielä parempi olo :)
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1736
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 16.5.2018 08:26:37

Hyvin reissusi menee, et varmasti vedä mitään overeitä. Menet vaan muiden tahdissa ja nautit päivästäsi.

Ja joo, tämä herkkuperse voi antaa suosituksia ravintoloista :D . Nämä kyllä ovat kaikki sellaisia että pöytävaraus on suositeltavaa.
- Rataskaevu 16 - vanhassa kaupungissa oleva todella mahtavan hyvä ravintola, yksi parhaita koko Euroopassa missä olen käynyt ja kuitenkin edullinen
- Leib Resto - myös vanhassa kaupungissa. Kestosuosikki.
- F-Hoone Telliskiven alueella

Tuolla Telliskiven alueella on nykyään useita hyviä ravintoloita, mitä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Ja siellä on myös kaikkia hauskoja pikku puoteja alkanut ilmestymään. Siellä kulkemista suosittelen myös, jos ehditte.

Oikein hauskaa reissua!
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1939
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 16.5.2018 09:54:02

Nähdään Tallinnassa, Hellu! Minäkin olen tässä loppuviikon ja viikonlopun aikana sinne suuntaamassa. Pitäisiköhän minun hankkia t-paita, jossa lukee Hemmentaali, jotta tunnistaisit ja voisit antaa jonkin salaisen merkin. :lol: Ravintolavinkkejä jo saitkin, Rataskaevu 16:ssa on tosi persoonallinen ja hyvä palvelu, ja F-Hoone on jo pitkään ollut suosittu. Ehdottomasti pöytävaraus, jos niihin haluat. Vanaema Juures on myös omasta mielestäni hyvä, itse menisin mieluiten Vegan Restoran V:hen, mutta matkakumppanini on sekaani, joten se jää väliin.

Tallinnassa ei näytä lauantaina olevan kuin 17 C ja pilvistä tämän hetken sääennusteen mukaan. Toisaalta kaupungilla kiertelyyn se on ihan sopiva sää. Minä ottaisin myös mielelläni vastaan vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista. Telliskivi on kiva alue, siellä on mm. tuo F-Hoone ravintola ja lauantaisin kirpputorimeininkiä. Koplissa en ole koskaan käynyt. Enimmäkseen on tullut liikuttua vain vanhan kaupungin sisällä.

Edit menovinkki: https://www.visittallinn.ee/fin/matkail ... aja-paivat
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 438
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Helena100 » 16.5.2018 18:02:57

Kiitos kaikille vinkeistä ja tsempeistä!

Viinarajoitusten asettamisella itselle on tosiaankin se tarkoitus että reissusta tulisi onnistunut eikä tarvitsisi loppuelämää kuunnella kavereiden kuittailuja siitä kuinka Helena silloin Tallinnassa örvelsi. Niitä houkutuksia siellä kun riittää!

Vielä pari tuntia kun auton keula kääntyy kohti Helsinkiä ja aamulla mennään sitten meren yli.

Ja hemmentaali, moikataan kun nähdään. Mulla lukee kans paidassa: Olen Helena ja alkoholisti :lol:
Mutta sovitaanko että me ei olla ne jotka aamuyöstä viimeisinä konttaa oksennusta hiuksissa yökerhosta hotellille?
Helena100
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 379
Liittynyt: 1.3.2018 14:06:26

Re: Tästä on hyvä jatkaa

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 16.5.2018 19:32:42

Ei oo totta, myös mä olen Tallinassa lauantaina!

"Tyttöjen viikonloppu", jonka mä omalta osaltani typistin päivämatkaks. Mut tunnistaa kolatuopista :mrgreen:
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2260
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa