Olen reippaasti yli 4- kymppinen alkoholin suurkuluttaja ja nainen. Työssäkäyvä, perheellinen ja ihan hyvän elämän omaava. Olen pitänyt 10 viikkoa Jeppe juomapäiväkirjaa ja saldo tältä ajanjaksolta on 120 annosta. Ajanjakso sisältää kolme nolla viikkoa, mikä on minulle poikkeuksellista ja joista kiitos kuuluu Jepelle, joka kuin huomaamatta ryhdisti juomatapojani. Mietin kovasti uskallanko liittyä seuraan, koska tiedostan, että haluaisin vähentää alkoholinköyttöä, mutta en kuitenkaan haluaisi luopua viineistäni. Ainoa alkoholi, jota käytän on viini. Haluaisin raitistua, mutta.... toivotonko?
Tämä kertoo siis siitä, että ongelma on. Ongelma ilmenee pääpiirteittäin niin, että viikossa on neljä raitista päivää ja kolme viinipäivää, joiden seurauksena viikkosaldo on noin 20-30 annosta. Liikaa. Alkoholiannokseni nautin enimmäkseen yksin tai puolison kanssa kotona ( silloinkin koen olevani yksin). Sosiaalisissa tilanteissa voin juoda kohtuudella, yleensä ei tule tarvetta vetää övereitä. Tavallisena viini-iltana juomat joutuani käyn nukkumaan/ sammun - en ehdi sekoilla, riidellä tms. Alkoholinkäyttöni selkeimmät haittavaikutukset ovat poissaolevuus ( menen aikaisin nukkumaan ja haluan juoda yksin) ja vaikutukset jaksamiseen ( huonot yöunet, krapulaiset aamut, vetelät päivät, painonnousu jne). Lisäksi painaa huoli terveydestä, tosin vielä nykyisillä laboratorioarvoilla ei ole syytä huoleen. Tiedän kuitenkin lihoneeni 20 kg ja olen sairastanut yli 20 vuotta ( jo ennen kuin alkoholi tuli elämääni) keskivaikeaa toistuvaa masennusta ja yleistä ahdistuneisuushäiriötä. Molempiin olen saanut apua lääkehoidosta ja terapiasta ja mielenterveyteni ei hyvää tykkää alkoholista. Krapulapäivänä on usein ranteet auki -fiilis, kun epäilemättä serotonitasot ovat pohjalukemissa.
Olen rimpuillut alkoholin kanssa vuosia. Yrittänyt raitistua, ollut juomatta parhaimmillaan 4 kk, kokeillut myös antabusta, pitänyt tipattomia ja sitten taas antanut mennä: "juo kunnes oma pohjasi tulee vastaan". Pääasiassa juomiseni ei aiheuta julkista häpeää, koska se tapahtuu kotona. Lapset ovat joskus joutuneet häpeämään ja se sai aikoinaan vähäksi aikaa nollalinjalle. Nyt he ovat omissa elämissään kiinni eivätkä kotona todistamassa sammuvaa äitiä.
En haluaisi jakaa tulevia vuosiani alkoholin ja siihen liittyvien sairauksien ja huonokuntoisuuden kanssa. Riippuvuus on kuitenkin olemassa ja siitä pitäisi irti rimpuilla. Riittääkö edes tahto? Toisaalta tämä nykyinen elömönsuunta tuntuu kovin lohduttomalta ja surulliselta. Esimerkkejä kaltaisistani, mutta jo ikääntyneistä "kaikki ihan hyvin juopoista"on lähipiirissä. 6- kymppisenä ollaankin ihan uskomattoman surkeassa kunnossa ja ihan omaa syytä.
Sekava sepustus. Minulla ei ole tavoitteita, vain suuri huoli itsestäni. Mihin tämä nainen mahtaa olla matkalla? Työelämääkin jäljellä 20-vuotta ja mielelläni siellä pysyisin.