[Onneli47]

Raitis juhannusviikonloppu takana. Mieskin joi vain aattoiltana ja varsin kohtuullisesti, mikä omalla tavallaan ilahdutti. Todella rauhallinen ja vähäeleinen juhannus, koska sain flunssan, joka sattuu hemmetisti sekä keuhkoissa että kurkussa. Räkä ei vielä valu, mutta olo on yleiskurja. No, olen ihan hyvin kuitenkin viihtynyt ja katsonut pari sarjaa suoratoistopalvelusta. Mutta mitään sen suurempaa tekemistä ei ole pystynyt edes ajattelemaan. Tämä juhannus meni näin ja se on ihan fine.

Nyt tuli täyteen 200 nollapäivää. Tämä ei tunnu sellaiselta saavutukselta kuin 100 päivää. Tämä tuntuu erilaiselta - luonnolliselta. Näinhän sen pitääkin olla. Matka siis jatkuu. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea elämääni tulee, kun alkoholin varjo jää yhä enemmän taakse. Ainakin yksi iso muutos on kaikenlaisen suorittamisen väheneminen. En enää piiskaa itseäni samaan tahtiin kuin ennen. Samoin olen alkanut viilata elämäntapojani ekologisempaa suuntaan. Tämä tosin alkoi jo neljä vuotta sitten siirtymällä kasvisruokaan. Nyt olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota ostoskäyttäytymiseen. Ennen kaikkea siihen mitä kaikkea voisin jättää ostamatta. Tässä on paljon varaa parantaa, mutta tässäkin asiassa voi iloita pienissä onnistumisissa.

Huomenna toivottavasti olo on jo vähän freesimpi flunssan osalta, että jaksaa lähteä reippain mielin töihin. Uusi työ on alkanut kivasti. Opittavaa ja haasteita on paljon.

[SylviaPlaa]

onnea 200-nollapäiväputkesta! ja lisää on tulossa, se on varmaa.
tuosta ostoskäyttäytymisestä. mulla olisi siinä myöskin parannettavaa. en ostele muutoin oikeastaan mitään, mutta ruokakaupassa lähtee joskus mopo käsistä. en millään opi miten paljon vähemmälläkin pärjäisi. lisäksi ottaa pannuun kun kaikki on pakattu niin suuriin määriin joiden kanssa yksineläjä on pulassa. syön lihaa eikä oikein mitään saa alle 400 gramman pakkauskokoa. nykyisin ei edes lihatiskiltä löydy vaikka naudan lehtipihviä joita ostaisin tasan 1 kpl. jotain kallista sisäfilettä kylläkin mutta se on nimen omaan liikaa budjetilleni. possua en syö kuin toisinaan nakkien tuomana. leikkeleet ei käy, juustoakaan en nykyisin syö koska leipäkin on jäänyt ruokavaliostani lähes kokonaan.
eikä mulle oikein sovi pakastaminenkaan kun se ei nyt vaan ole mieleen että osan ruuasta pakastaisi myöhemmin käytettäväksi.
keitotkin mielestäni kadottaa pakastettuna makunsa ja koostumuksensa. no joo, pikkuriesojahan nämä ovat.
vaikka tuo että ylipäätään syön aina vain liian vähän on ihan oikea ongelma. sehän just liittyykin siihen että syön vähemmän kuin aikomukseni on, ja hävikkiähän se tietää.
hitto vie, hyvä kun tuli puheeksi, mun kerta kaikkiaan täytyy yrittää enemmän tuon syömisen suhteen! ja sitenkin pyrkiä saamaan niitä onnistumisen kokemuksia.

[Onneli47]

Täällä on ollut kimurantteja äiti- ja perhesuhdejuttuja yhdellä jos toisella. Ymmärrän niin hyvin. Omakin äitini on iäkäs ja hauras ja hoidon ja avun tarve on kasvamaan päin. Ainoana lapsena joudun sen jotenkin organisoimaan, koska olen ainoa mahdollinen tuki ja turva. Haastekerrointa lisää välimatka. Ja kyllä välillä tekee tosi tiukkaa säilyä hyvissä väleissä. Siitäkin on kokemusta kolmen vuosikymmenen takaa, kun psyykkinen sairaus muutti isäni persoonan täysin. Oli raskasta, huh! Saa nähdä miten äidin käy. Säilyykö ilman muistisairautta, yli 8- kymppiseksi on kuitenkin päässyt suht terveenä. Joten kaikki sympatiani Ginger, Helena100 ja muut kohtalotoverit.

Minusta tuntuu, että minulla ei luontaisesti ole sellaista hoivaamis- ja auttamisosaamista ja -halua. Autan toki, mutta se tulee enemmän velvollisuudesta. Ihan rehellisesti sanottuna haluaisin itsekkäästi viettää lomani ja vapaa-aikani kuten haluan enkä tuntea aina syyllisyyttä siitä, että olen liian harvoin ja liian vähän aikaa äitini luona. Järjellä ajatellen muu elämäntilanteeni ja välimatkani huomioiden olen nähnyt ja huolehtinut äidistäni ihan kuten kunnon tyttären kuuluu, mutta silti on koko ajan vähän huono omatunto. Jos ei muusta niin itsekkäistä ajatuksistani.

Loma on alkanut. Alkoholi ei erityisemmin huoleta. Uskoisin mökkeilynkin sujuvan ihan rennosti ilman suurempaa alkoholiin liittyvää pähkäilyä. Toista oli vuosi sitten.

[Onneli47]

Tervehdys lomalta. Ihanaa, että täällä on ollut vilkasta keskustelua. Kiitos kaikille viesteissä. Niitä on niin kiva lukea, mutta oma kirjoittelu ja pitempi syventyminen plinkkiin on rajoitettua, koska lomailen sähköttömällä mökillä.

Olen paria asiaa tässä miettinyt ja olen niitä aikaisemminkin pohtinut, eivät ole siis uusia asioita. Ensimmäinen on se, että nykyisin hyväksyn paremmin sen, että olen pohjommiltani introvertti, tosin sosiaalinen sellainen, koska viihdyn kyllä muutamien ystävieni parissa. Mutta suuri määrä uusia tuttavuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä vie voimia. Ja siihen nimenomaan tarvitsin aikaisemmin alkoholia. Että jaksoin näitä tilanteita. Nyt hyväksyn tämän ja en edes yritä olla samaan tapaan pakkososiaalinen kuin aikaisemmin. Näköjään tarvitsen paljon omaa aikaa, että vaan saan olla hiljaisesti esimerkiksi lukientai vaikka vaan järveä tuijottaen niin kuin nyt lomalla päätyönäni teen.

Toinen asia mitä olen miettinyt alkoholiton olut, että olenko nyt riippuvainen siitä. Osahan on sitä mieltä, että tämäntyyppiset tuotteet eivät raittiille sovi. Minulle taas on tosi tärkeää, että saunan, ruuan, seurustelun yhteydessä voin alkoholittoman oluen korkata. Lisäksi olen huomannut sellaisen, että limuun verrattuna alkoholiton olut on minulle parempi, koska se ei aiheuta refluksia. No, aika pöllö huolen aihe tämä taitaa olla, jos lomalla juo 1-4 alkoholitonta olutta päivässä. Vieraiden tuloa on odottamassa kyllä myös alkoholittomia chardonney-kuohuviinejä. Erinomaisen makuisen v2019 testivoittajan löysin Alkosta. En myöskään koe, että näistä tulisi mitään juomishimoa alkoholiin, ennemminkin päinvastoin. Kun minulla on näitä juomia, en tunne jääväni mistään paitsi. Pelkkää plussaa on, että ei tule humalaa eikö krapulaa.

Hienoa, että Syltty on saanut taksikortin ja on muutakin kivaa ollut elämässä. Ulpukalle lähetä paljon voimia. Vilman matkakertomusta saaristosta odotan kovasti. Pecorino oli hauskoissa juhlissa. Minusta tuollaisissa juhlissa ei ole mitään pahaa, vaikka lapset olisivat mukana.

[Pecorino]

Ensimmäinen on se, että nykyisin hyväksyn paremmin sen, että olen pohjommiltani introvertti, tosin sosiaalinen sellainen, koska viihdyn kyllä muutamien ystävieni parissa. Mutta suuri määrä uusia tuttavuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä vie voimia. Ja siihen nimenomaan tarvitsin aikaisemmin alkoholia. Että jaksoin näitä tilanteita.

Onneli, tämä on kuin mun näppiksestä. Mäkin olen sosiaalinen introvertti. Ehdottomasti jos joudun hengaamaan liikaa vieraiden ihmisten kanssa niin tarviin hiljaisuutta ja rauhaa. Aiemmin en ymmärtänyt tätä mutta nyt ymmärrän.

Mun mielestä toi sun holiton juominen on ihan tosi jees. Ja siis periaatteessahan kaikkea mihin on jokin himo voi pitää riippuvuutena. Niin ajateltuna 99.99% ihmisistä on jostakin riippuvaisia. Kahvi, tee, suklaa...

[Onneli47]

Yön aikana on laitteet ladattu aurinkoenergialla, joten nyt voi pikaisesti plinkissä kirjoitella. Tällaisissa olosuhteissa joutuu priorisoimaan ja säännöstelemään älylaitteiden köyttöä, mikä tekee välilläihmiselle hyvää. Muualla Suomessa on ollut aika kehnoa säätä, mutta täällä missä minä olen on koko viikon paistanut aurinko ja lämpö on ollut kahden kympin paremmalla puolella. En valita. Ensi viikko ei näytä yhtä hyvältä, mutta loma on loma säästä riippumatta.

Vuosi sitten mökkilomalla oli aikamoista rimpuilua ja jo silloin oli kova halu raittiuteen. Pystyikin olemaan suurimman osan mökkilomasts nollalinjalla. Muistaakseni 9 pv putkeen. Nyt ei onneksi tarvitse päiviä laskea. Ei tarvitse miettiä juomista, koska se ei ole relevantti vaihtoehto.

[Onneli47]

Äitisuhdetta olen paljon miettinyt, koska nyt lomalla olen viettänyt enemmän aikaa äitini seurassa. Lisäksi tietysti aina mietityttää minkälainen äiti itse olen ollut ja monesta asiasta koen syyllisyyttä. Toiselta lapsestani sain eilen niskaani sellaista palautetta, että siinä riittää sulateltavaa. Olen määräileviä, arvosteleva, vaativa, äänensävyni ja katseeni ovat moittivia jne. Koko hänen lapsuus on ollut tätä ja siksi hänellä on huono itsetunto. Hän ei halua elämässä samoja asioita kuin minä, hänellä on erilaiset päämäärät ja minä en kuulemma sitä hyväksy. Näinhän se osittain on, myönnän. Arvomaailmamme ovat kovin erilaiset ja tunnen siitä suurta surua ja varmaan osittain siksi, että pidän lapseni arvoja huonompina kuin omiani ( hänelle elämän ykkösasia on hyvä ulkonäkö ja hauskanpito, häntä ei kiinnosta opiskelu tai yhteiskunnalliset asiat, hän ei halua työuraa, hän haluaa elää ja nauttia). Nekin asiat, joissa luulin edes jotenkin onnistuneeni ja tuoneeni iloa hänen lapsuuteensa olivat hänelle olleet parhaimmillaankin yhdentekeviä. Ja minä kun niin yritin tehdä toisin kuin omat vanhempani, tarjota enemmän. Mutta aika kehnosti onnistuin. Ymmärrän, että tämä palautteen antaminen ja syytökset ovat osa nuoreni itsenäistymisprosessia. Ja ikävä kyllä tunnistanhan minä itseni tuosta palautteesta. Alkoasiaa nuoreni ei ottanut esille.

Ja väittäisin kuitenkin, että olen todella yrittänyt parhaani ja käsittelin myös aikanani omat luurankoni pitkässä psykoterapiassa, että en tätä perintöä siirtäisi eteenpäin. Silti se näyttää siirtyneen. Osittain samoista asioista olen omaakin äitiäni syyttänyt.

[Pecorino]

Nekin asiat, joissa luulin edes jotenkin onnistuneeni ja tuoneeni iloa hänen lapsuuteensa olivat hänelle olleet parhaimmillaankin yhdentekeviä.

Tämä ja se mitä kirjoitat enemmän antamisesta kuin mitä itse on saanut mietityttää minua usein. Minun vanhin lapseni on juuri saavuttamassa tätä "palautteenantoikää" joten katsotaan mitä rupean saamaan osakseni. Minä olen aika paljon nähnyt vaivaa että lapseni saisi asioita mitä itse ei saanut. Positiivista palautetta, ymmärrystä, epäitsekkyyttä. Minä en saanut lapsena harrastaa (paitsi pianonsoittoa mitä inhosin mutta se oli vanhemmista tarpeeksi hieno harrastus. Liikunta ym turhaa) joten olen pitänyt huolen siitä, että omat lapset voivat harrastaa lähes mitä haluavat. No se on mennyt vähän niin että minä tuputan harrastuksia kun yhtä ei kiinnosta mikään. Mun äiti oli arka (paitsi kotioloissa) ja ehdoton EI ihminen. Mitään ei voi tehdä kun jokin voi mennä pieleen. Mä yritän ihan päinvastaista asennetta. Onhan näitä. Mutta voi olla, että nämä hyvää tarkoittavat pyrkimykset eivät välity lapsille sellaisina....

No Joo, pointti on Se, että voi olla, että ne tajuaa myöhemmin. Sitten kun ovat kunnolla aikuisia. Myös sinun lapsesi varmasti osaavat antaa arvoa ponnisteluillesi.

Tsemppiä.

[Ulpukka]

En epäile hetkeäkään, ettetkö olisi tehnyt kaikkesi lastesi eteen. Niin minäkin olen omasta mielestäni tehnyt. Kuten me kaikki äidit. Ja syyllisyyttä tunnen edelleen huonosta äitiydestä. Vaikka lapseni ovat jo aikuisia, ja kahdella kolmesta jo omia lapsia. Ja tätä samaa ongelmaa puidaan jo vanhimman lapseni murkkujen kanssa. Eli todellakin kuuluu lasten itsenäistymiseen ja oman identiteetin hakemiseen. Ei se silti lohduta, kun kaikesta syyllistää itseään.
Sylvia kirjoitti mun omaan ketjuun mun isä-tytär suhteesta. Ei sekään nuorena ollut tällaista, vasta aikuisena olen kiintynyt häneen syvästi. Äitiin ei edes aikuisena syntynyt samanlaista suhdetta. Se tyypillinen ongelmallinen äiti-tytär suhde, jossa et ollut koskaan riittävän hyvä.
Älä Onneli turhaa murehdi, lapset ovat meillä vain lainassa. Sitä itsekin yhä edelleen opettelen.

[Onneli47]

Kiitos Pecorino ja Ulpukka.

Olen miettinyt tuota, että haluaa tarjota lapsilleen enemmän kuin mitä itse on saanut. Sitä todellakin olen tehnyt. Tarjonnut ja tuputtanut niitä asioita, joita itse kaipasin lapsena ja jotka ovat fiksaantuneet päähäni käsitykseksi siitä mitä hyvään lapsuuteen ja elämään kuuluu. Siinäpä se. Ne eivät välttämättä ole lapseni toiveita, haluja ja tarpeita, vaan minun. Minun haluani kompensoida niiltä osin puutteellista lapsuuttani.

Olen pitänyt itseäni avarakatseisena ja sallivansa ihmisenä. Kuulemma olenkin kaikkia muita kohtaan paitsi omia lapsia. Argh!

No, tämä kuuluu vanhemmuuteen ja opiksi voi aina ottaa. Ehkä jatkossa onnistun vähän hillitsemään päsmäröinti-taipumustani.

[Varjolilja]

Hei Onneli!
Hienosti olet pärjännyt alkon kanssa. Ymmärrän hyvin ajatuksesi alkottomista tuotteista. Minusta asia on niin, että jos itsestäsi asia on ok niin ei kannata siitä huolehtia

Minä syön jätskiä ja suklaata osittain alkon korvikkeena, mutta on ne vaan niin paljon parempi vaihtoehto kuin alkoholi.

Minä ajattelen niin, että kaikki lapset kapinoivat vanhempiaan vastaan. Se on luonnonlaki. Itse olen kova päsmäämään ja puhumaan ja sitä olen yrittänyt välillä hillitä Kun huomaan, ettei asia olekaan niin mielenkiintoinen lapselleni. Varmasti olet tehnyt parhaasi. Olet miettinyt asioita ja pyrkinyt, että jotkut asiat eivät toistuisi.

Oma lapsuuteni on ollut niin erilainen kuin oman tyttäreni. Minulla ei ollut paljoa. Ei harrastuksia eikä materiaalia, mutten tainnut osata niitä kovasti vaatiakaan. Ja tietysti olen yrittänyt että lapselleni olis toisin. Vaikka en kyllä usko, että materia tuo onnea. Täällä mökillä nyt ollessani olen pohtinut lastani ja sitä mitä hänelle olen halunnut ”antaa”. Yksi tavoitteeni on ollut se, että lapselleni syntyisi jonkinlainen luontosuhde. Koska se on minusta tärkeää nykyaikana. Kyky olla metsässä. Kyky aistia tuoksuja. Ja vihdoin näyttää sille, että olen onnistunut. Luotan siihen, että kun saan pienen kipinän syttymään, niin vanhempana se vahvistuu.

Minun ongelmani on se, etten osaa kunnolla sanoa ei lapselleni... ja tuo taitohan on yksi tärkeimmistä kyvyistä. Olen pohtinut sitä mistä tämä juontaa ja tullut siihen tulokseen, että lapsena olin kovin yksinäinen ja herkkä. Minua kiusasi eräs tyttö ja kärsin huonosta itsetunnosta. Luulen, että lapsessani näen itseni pienenä ja en halua satuttaa tuota lasta enempää. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Olen kyllä opetellut tätä Ei sanaa, mutta siinä on vielä tekemistä.

Minä olen tehnyt lapseni eteen todella paljon. Välillä unohtanut itseni ja omat toiveeni. Ei ole sekään tervettä ja fiksua. Se sopiva tasapaino on hankala löytää. Että osaisi olla tarpeeksi jämäkkä ja sitä kautta turvallinen ja joustaa tarvittaessa.

Mukavaa mökkeilyä sulle sinne!

[Onneli47]

Olen ensimmäistä kertaa tämän raittiuden aikana ulkomailla kaupunkilomalla. Matkasuunnitelmia tehdessäni en miettinyt yhtään, että tuleeko reissussa mielitekoa alkoholiin. Niin helppoa ja itsestäänselvää tämä selvin päin olo on ollut.

Myönnettävä on, että jonkinlaista kaipausta on ollut havaittavissa. Vanha, tuttu matkakumppani puuttuu. Lähtöä odotellessa, matkalla, perillä, levähtäessä ja nauttiessa - lasi kädessä tietysti ja kiva päivitys sosiaaliseen mediaan. Siis ennen, ei nyt. Kompensoin tätä syömällä hyvin ja nauttimalla kaloreista välittämättä ihan mitä vaan alkoholittomia juomia. Sekä tietysti nauttimalla tästä kohteesta, lomasta ja matkaseurasta. Ihan varmasti lomamatka voi olla mukava ilman alkoholiakin. Ehkä se vaatii hieman enemmän viitseliäisyyttä, kun se lasin kohottelu on niin helppo tapa fiilistellä tunnelmaa. Moneen hetkeen se on tuntunut tuovan lisäarvoa ja ajankulua, jos myös muunlaisiakin seurauksia. Uuden opettelua tämäkin ja ajattelin oppia.

[Ulpukka]

Peukut Onneli, hienosti oot klaarannut. Mukavaa kaupunkilomaa sinulle.

[Onneli47]

Kiitos Ulpukka. Ihan hyvin taidan klaarata. Päivän juomat: pari alkoholitonta olutta ruokailujen yhteydessä, yksi ruusulimonadi ja yksi alkoholiton cocktail. Hyvin on valikoimaa alkoholittomissa juomissakin eikä tarvitse pelkkään cokikseen tai vichyyn tyytyä, jos ei halua. Mitä useammin terassilla, baarissa tai ravintolassa tilaa alkoholittoman juoman niin sitä sujuvammin se käy. Aina on löytynyt valikoimaa. Ja onhan se vaan kiva istua terassilla nautiskellen ja kaupunkivilinää seuraten hyvän juoman kera.

[Onneli47]

Lomareissulta kotiuduttu ja vielä hetken voi nauttia lomalaisena kotimaan lämmöstä. Alkoholin juomiseen liittyvät ajatukset ovat nykyään aika laimeita. Niitä toki tulee, kuten tuolla reissussa huomasin, että ikään kuin jotain puuttui, kun lentokoneessa ei skoolaillut samppanjalla. Mutta se muutos tässä reilun 7 kk matkalla on tapahtunut, että oikeasti noiden ajatusten voi antaa tulla ja mennä, ihan turvallisin mielin. Ei niistä seuraa mitään juupas-eipäs keskustelua itseni kanssa, että pitäisikö juoda vai ei. Alkossa olen asioinut ostamassa alkoholitonta kuohuviiniä. Samalla saatan rekisteröidä muutakin tarjontaa, mutta ei se ole minusta oikeastaan tuntunut miltään. Vähän sama kuin aikoinaan, kun lopetin lihan syömisen. Edelleen minusta pannulla käristetty pekoni tuoksuu hyvältä, mutta en silti halua sitä syödä.

Tilanne on siis sanalla sanoen optimaalinen.