Olet täällä

Pelottaa, mitä on tulossa

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Capdeville » 11.10.2018 13:15:02

Hei,

olen uusi täällä enkä ole tutkinut aiempia viestiketjuja sillä silmällä, että voisin sieltä löytää vastauksen ongelmaani.

Olen 58 v. nainen. Eronnut, asun yksin (ainoa lapsi muuttanut opiskelujen perässä), vakituinen työpaikka.
Olen käyttänyt alkoholia pitkään - voisi sanoa vuosikymmenet - tahti on kiihtynyt viime vuosina.

Sairastuin autoimmuunisairauteen vajaa 2 vuotta sitten. Hoitona uusi biologinen lääke, jonka takia olen tarkassa seurannassa. Laboratoriokokeet kerran kuukaudessa.

Näissä kokeissa sitten jäin "kiinni". Maksa-arvot alkoivat nousta normaaleista viime keväänä, huippulukemat sain elokuun alussa viiden viikon ihanan kesäloman jälkeen. Koko loma meni tissutellessa tahtiin pullo valkkaria ja 4 olutta päälle päivässä.
Sain ehdottoman kiellon olla käyttämättä alkoholia. Mutta arvannette miten vaikeaa se oli pitkän juomisen jälkeen! Sinnittelin kuitenkin seuraaviin labroihin asti mielestäni (ja tilanteeni tuntien) aika hyvin. Juominen vähentyi paljon - vain viikonloppuisin repsahdin.
Elokuun mittauksessa labrat (ALAT, GT) olivat puolittuneet. Alat n. 120 ja GT n. 140. Syyskuun mittauksessa GT oli laskenut edelleen, mutta Alat noussut 142:een. Syyskuussa join ehkä vähän enemmän kuin elokuussa.
Näiden tulosten jälkeen sain lähetteen maksan ultraäänitutkimukseen, joka on ensi viikolla.
Olen aivan kauhuissani. En ole pystynyt olemaan täysin juomatta - vähentänyt toki olen.
Kertokaa joku, kenellä on tietoa, ovatko nuo arvoni jo sellaisia, että minulla voi olla alkava maksakirroosi?
Tai jokin muu kamala sairaus. Syöpä?

Olen ihan hajoamispisteessä, kun odotan tuota toimenpidettä. Vastaukset saan vasta lähes kahden viikon päästä lääkärikäynnillä.

Ahdistaa ja halu juoda on hirvittävä! Edes yhtenä iltana, jotta pääsisin tästä stressistä hetkeksi eroon. Myös työssä on tällä hetkellä äärettömän kiirettä ja stressaavaa. Tuntuu kamalalta olla menettänyt se ainoa rentoutumiskeino mikä minulla on ollut. Koen myös erittäin epäreiluksi lääkärin asenteen, kun hän vaatii yhtä äkkiä katkaisemaan juomisen, vaikka tietää, että kyseessä on sairaus. Lisäksi uhkaa lääkityksen lopettamisella (koska en ole noudattanut ohjetta olla juomatta).

Tiedän tilanteeni parhaiten. Olen tehny tosi urhean teon vähentäessäni juomista kuluneen 2,5 kuukauden aikana. Yksin, ilman mitään apua mistään tai keneltäkään. Tavoitteeni on päästä vähitellen tilanteeseen, jossa voin nauttia alkoholia viikonloppuisin. Ihan oikeasti siis haluan päästä juomiseni herraksi!

Nyt jyskyttää päässä yksi ajatus: jos repsahdan perjantaina - vaikuttaako se jotenkin tiistaina olevan ultran tuloksiin?

Tämä tuntuu varmasti sekavalta, mutta juuri sitä se on.
Olen kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Haluan vapauteen, mutta omalla tavallani. Ahdistaa. Mitä teen.
Capdeville
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 11.10.2018 12:39:29

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja hopeapeili21 » 11.10.2018 14:50:23

Hei Capdeville.


Tervetuloa mukaan. Maksa-arvoihin saa joku osaavampi ottaa kantaa.

Tilanteesi on vaikea ja ansaitset kaiken tuen, joka saatavilla on. Yksin olen minäkin sen seitsemät viinipullot ja oluet kumonnut ja kiihtyvään tahtiin. Olen suunnilleen ikäisesikin ja syyllisyys siitä, että ei ole aiemmin saanut muutosta aikaan, on kova.

Mutta nyt meillä on tilaisuus.

Onko mahdollista ajatella, että tuo ”kiinni jääminen” onkin parasta mitä sinulle saattoi tapahtua? Vielä sinulla on kaikki mahdollisuudet toipua ja parantua.

Jospa juomisen tahti olisi vain kiihtynyt ja kiihtynyt niin mihin se olisi johtanut...?

Tuloksia odotellessa... Pysy linjoilla ja kerro vaikka fiiliksistäsi tänne. Pelkästään se voi helpottaa oloa. Onneksi Suomessa on maailman paras sairaanhoito.


Myötätuntoisia ajatuksia sinulle.
Eteenpäin. Vaikka hitaasti. Minun ei tarvitse häpeillen paeta todellisuutta, vaan voin olla sovussa ja rauhassa maailman kanssa omana itsenäni.

We cannot deal with life until we deal with ourselves. - Jean Kirkpatrick
hopeapeili21
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 76
Liittynyt: 24.9.2018 10:27:14
Ollut raittiina

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Madeline » 11.10.2018 14:57:11

Tunnistan tuon tunteen kun ahdistaa. Voimia, yritä vaan mennä siitä läpi. Meitä on muitakin siellä samassa häkissä. Tuijota netflixiä, pelaa pasianssia, lue hömppäkirjaa tai lehteä. Olipa tulos kokeesta mikä hyvänsä, sinä olet tehnyt parhaasi, ja tunteesi helpottavat sen jälkeen. Sitten on taas helpottuneena helpompi jatkaa vähentämistä.
Lääkäri on mielestäni toiminut todella väärin, kun on uhkaillut sinua lääkityksettä jättämisellä. Ei noin voi toimia. Älä alistu uhkailuun, sulla on oikeus saada apua oikean hoidon etsimiseen eikä tuollaista syyllistämistä päällesi.
Jos suinkin pystyt, älä juo. Olosi on pahempi sen jälkeen.
Madeline
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 213
Liittynyt: 30.9.2013 11:41:06

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Pecorino » 11.10.2018 15:16:12

Hei

Tervetuloa tänne kirjoittelemaan. Jos suinkaan pystyt niin ole edes siihen saakka juomatta. Oletko kokeillut muita rentoutumuskeinoja? Sehän voi olla mitä vaan - leffa, teatteri, hieronta, liikuntaa.... tässä kohtaa varmaan mikä muu tahansa paitsi juominen.

Raivostuttaa tuo lääkärin asenne. Ensinnäkin, siksikö et " ansaitse" saada hoitoa kun sinulla on alkoholiongelma? Vai eikö niitä toisia lääkkeitä voi käyttää jos maksa-arvot ovat korkeat? Toisekseen, eikö sinulle olisi voinut jotain muutakin apua antaa alkoholin vähentämiseen kuin heristää sormea että soo soo nyt olet juomatta.

Tsemppiä nyt. Tiukka päättäväisyys päälle, se usein auttaa pitkällekin.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1082
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 11.10.2018 15:33:27

hei Capdeville,
ihan ensiksi: puhun vain omasta kokemuksestani/tilanteestani, eli en missään tapauksessa mitenkään yleispätevästi.
itse olen juonut aivan nuoruudestani saakka mutta maksassani ei löytynyt silloin nuorena, eikä aikuisenakaan, mitään häikkää.
päinvastoin, muistan kun lääkäri totesi labra-arvoni nähtyään että maksasi on putipuhdas, kuin vauvalla. näin siis meni vuosia, vuosikymmeniä. kun kerroin hänelle tällöin aivan rehellisesti että olen aikamoinen juoppo, hän korosti että todennäköisesti kuulun siihen "juopposakkiin" jonka maksa EI reagoi alkoholiin. muistaakseni hän sanoi vieläpä näin, että kaltaisiani on 10% tai vastaavaa.
älä kuitenkaan kuvittele etteikö alkoholi voisi tuhota muita sisäelimiäsi, hän jatkoi.
kuten sitten kävikin.
sain joulukuussa 17 sappitiehyeen syöpä-diagnoosin. sairauteni virallinen nimi on Kolangiokarsinooma.
nyt myös maksa-arvot olivat kohoneet pilviin, mikä kuuluu tautini kuvaan. tarkistin äsken papereista mitä ne olivat viime labroissa.
AFOS 399 ja Alat 75.
joulukuussa tuo AFOS huiteli jossain kuudessa sadassa :shock:
saan sairauteeni siis sytostaattihoitoja, tosin nyt ne ovat tauolla koska kuntoni on hyvä ja hoitovaste on osoittautunut yllättävänkin positiiviseksi.

en halua pelotella sua, oikeastaan päinvastoin. sinun maksasi näyttää nimen omaan reagoivan alkoholiin joten on ajateltavissa, että maksasi kyllä toipuu kunhan lopetat juomisen. eli jos sulla olisi esim syöpää, noi arvot eivät heittelisi vaan olisivat pilvissä juot tai et.
mutta tämä kaikki on tosiaan vain tavallisen tallaajan ajatus.

voi hyvä Capdeville, tuntuu todella ikävältä tylyttää näin suoraan mutta näkisin tilanteesi nyt semmoisena että sun on kerta kaikkiaan tehtävä siten miten lääkärisi on ohjeistanut. viittaan tuohon lekurisi antamaan ehdottomaan kieltoon alkoholille.
kysyt tuossa mahtaako perjantainen juominen näkyä tiistaina olevaan ultran tulokseen. sehän ei nyt tässä tilanteessa ole oleellista, kuten tietysti itsekin oivallat (sori jos puhun kuin kolmevuotiaalle! :oops: ) vaan ongelma on monin verroin laajempi kokonaisuus.
toiseksi käsitykseni mukaan yksikin liiallinen kuorma alkoholia sairaalle maksalle aiheuttaa ikään kuin tulehdustilan tulehdustilan päälle.
eli vastaus kysymykseesi: kyllä se saattaa vaikuttaa.

tärkeintä on nyt se että yrität malttaa mielesi etkä panikoi. meitä on täällä lukemattomia (siis me kaikki) jotka taistelevat tai ovat taistelleet saman ongelman eli juomisen kanssa. et totisesti ole yksin!
neuvoni on, että nyt olet kuivin suin vaikka hammasta purren ennen kuin saat tulokset ja mahdollisen diagnoosin. sen jälkeen voit alkaa miettiä alkon vähentämistä/lopettamista laajempanakin kokonaisuutena.

erityisesti muista tämä: maksasi reagoi juomiseen, eikä siinä siis välttämättä ole sen kummempaa.
jos sulla olisi syöpää, se olisi varmastikin tullut jo ilmi labroissa.

tämä ei juurikaan lohduta, mutta osta herkkuja, katsele leffoja, ja hemmottele itseäsi kaikin tavoin! ja lue ja kirjoita tänne Plinkkiin!
sen perjantain yrität selättää vaikka tunti kerrallaan. pystyt siihen kyllä.

odotan kuulumisiasi, lämmin virtuaalihalaus, Sylvia
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja vilmasto » 11.10.2018 19:09:25

Hei Capdeville ja tervetuloa mukaan. Täällä et ole yksin ongelmasi kanssa, sama ongelma kaikilla on vaikka tarinat erilaisia.

Jopas sulle sattuikin kohdalle hankala lääkäri. Joillakin lääkäreillä on erikoinen asenne kun/jos epäilevät alkoholia johonkin vaivaan syyksi ja nyt kun sinun kohdalla näin on niin ei tuo nyt mitään kannustavaa palvelua ollut.
Koen myös erittäin epäreiluksi lääkärin asenteen, kun hän vaatii yhtä äkkiä katkaisemaan juomisen, vaikka tietää, että kyseessä on sairaus. Lisäksi uhkaa lääkityksen lopettamisella (koska en ole noudattanut ohjetta olla juomatta). Lääkärin olisi pitänyt osata neuvoa apua tuohon lopettamiseen, ei uhkailla. Toisaalta ymmärrän järeät aseet kun aikaisemmat ohjeet olivat jääneet noudattamatta.
Mutta sillähän ei ole väliä millä keinolla pysyt juomatta ultraan asti! jos nyt juot sitä ennen niin se paniikki vain niistä tuloksista kasvaa kun ahdistaa entistä enemmän :( nyt kuitenkin on kyse sun terveydestä <3
Nyt tosiaan kannattaa keskittyä hetki kerrallaan selviämään tuohon ultraan asti ja sitten alkaa miettiä tulevaisuutta. Sitä mieltä minä olen.
Kirjoita vaikka romaani tänne plinkkiin tai ihan mitä vain jos auttaa! täällä me ollaan sua tsemppaamassa <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja hopeapeili21 » 11.10.2018 19:29:23

Komppaan tässä lääkärin suhtautumisessa kanssasisaria. Oikea tapa on kannustaa, tukea ja auttaa, ei syyttää ja uhkailla potilasta. Juominen ei ole ihan pelkästään omasta tahdosta kiinni aina, me sen tiedämmme. Syyllisyyttä kaataa jokainen päälleen ihan itse riittävästi.

Hyvä idea Vilmikseltä, että romaania skrivaamaan. :D

Tsempit kaikille ja anteeksi jos joku kanssasisar onkin kanssaveli. Yhtä hyvä niin. :D
Eteenpäin. Vaikka hitaasti. Minun ei tarvitse häpeillen paeta todellisuutta, vaan voin olla sovussa ja rauhassa maailman kanssa omana itsenäni.

We cannot deal with life until we deal with ourselves. - Jean Kirkpatrick
hopeapeili21
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 76
Liittynyt: 24.9.2018 10:27:14
Ollut raittiina

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Capdeville » 12.10.2018 11:16:11

Kiitos tuhannesti kaikille vastanneille. Ihana oli lukea viestejänne tässä työn lomassa. Nyt on kuitenkin niin kiire, että palaan asiaan viikonlopun aikana.
Sen verran kuitenkin sanon, että todellakin retkahdin eilen. Vajaa pullo valkoviiniä meni. Mutta - se todella auttoi. Oli kuin kamala taakka olisi vähitellen valunut pois hartijoilta. Ja nytkin on ihmeen hyvä olo. Olen kai niin tottunut tuohon alkolla lääkitsemiseen, että en mitään muuta keinoa osaa ajatellakaan. Se täytyy kuitenkin löytää. Se on tavoite.
Palailen huomenna.
Capdeville
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 11.10.2018 12:39:29

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja vilmasto » 12.10.2018 13:27:24

Omia valintoja nämä on ja se on hyvä kun on rehellinen itselleen. Siitähän tässä loppujen lopuksi on kyse.
Ja sekin ettei kuitenkaan tässä tilanteessa tuota lääkettä mennyt enempäänsä. Eipä se tiistain tulos tuosta määrästä ole kiinni, pitemmän ajan tuloshan ne arvot on. Ja miten se autoimmuunisairaus vaikuttaa kaikkeen.
Olen kai niin tottunut tuohon alkolla lääkitsemiseen, että en mitään muuta keinoa osaa ajatellakaan. Se täytyy kuitenkin löytää. Se on tavoite. mutta kuitenkin se alku muutokselle on tässä ja toivon todella itsesi takia, että pidät tuosta ajatuksesta kiinni ettei terveys lähde huonompaan suuntaan.

Olen kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Haluan vapauteen, mutta omalla tavallani. Ahdistaa. Mitä teen. Jos tuntuu ettet yksin selviä niin apua on kyllä saatavilla. Minä en niistä osaa neuvoa, mutta täältä on muita jotka osaa neuvoa niitä auttavia tahoja.
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 13.10.2018 06:59:08

totta varmasti tuo, kuten Vilmasto tossa jo ammattinsakin puolesta arvelee, ettei tuo kertamäärä viiniä vielä tee "uusiotuhoja". vaikka aiemmin kirjoitin että perjantain tissuttelu saattaa "näkyä" kuvissa. mutta eihän se olekaan nyt jutun juoni vaan se ettet panikoi ja panostat tulevaisuuteen. tajuan kyllä minkälaisen taakan alla joudut nyt kärvistelemään ennen kuin saat tulokset.
Hopeapeili kirjoitti mielestäni hyvin: Onko mahdollista ajatella, että tuo ”kiinni jääminen” onkin parasta mitä sinulle saattoi tapahtua? Vielä sinulla on kaikki mahdollisuudet toipua ja parantua.
kirjoitathan sitten tuloksista, ja sitä ennenkin kuulumisiasi. mitkä tunnelmat tänään?
minäkään en osaa neuvoa muuta kuin A-klinikka? josta voisi saada siis keskusteluapua. sitten on "tämän hetken hätään" kriisipuhelin-palveluita. kannattaa edes kokeilla jos koet että se saattaisi auttaa aukuuttiin tarpeeseen.
valtavasti voimia ja rohkeutta!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja vilmasto » 13.10.2018 08:37:19

Samoin ajattelin tuosta hopeapeilin kysymyksestä kiinnijäämisestä. Se tuntuu nyt pahalta ja kammottavalta, mutta siinä on nyt se siemen sille parantumiselle kun niin vain haluat. Apuahan se vaatii kyllä jos omat voimat ei riitä.
Mulle ne jonkun vuoden takaiset hieman kohonneet arvot olivat se lopullinen niitti vaikka jo vuosia olin tuskaillut viinini kanssa. Ja varsinkin se kun jo parin viikon viinittömyys alkoi niitä laskea.

Voimia toivotan minäkin <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja hemmentaali » 13.10.2018 10:04:18

Hei Capdeville,

tämän mitä nyt kirjoitan, kirjoitan täysin maallikkona ilman minkäänlaista terveyden- tai sairaanhoidon koulutusta, mutta pohdin sitä, että voisiko joku rauhoittava lääke olla alkoholin vaihtoehto nyt akuutissa vaiheessa? En tarkoita sitä, että käyttäisit "pameja" saadaksesi mahdollisimman puhtaat tulokset ultrasta ja sitten palaisit taas juomaan, mutta juuri nyt se ultra tuntuu tekevän sinut todella ahdistuneeksi.

Voimia.

Muoks: Lääkkeetkin tietysti rasittavat maksaa, mutta olisiko rasitus pienellä annoksella kevyempi kuin alkoholin aiheuttama.
If you're going through hell, keep going.
Avatar
hemmentaali
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 409
Liittynyt: 12.10.2015 17:30:16

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 14.10.2018 22:15:56

Hei Capdeville!

Minulle kävi myös niin, että maksa-arvoni testattiin ja arvot olivat selvästi koholla. Yksinkertaisesti kävi niin, että koska sairastan masennusta, tehtiin myös alkoholinkäyttötesti ja en jaksanut enää kaunistella asiaani.

Arvot mitattiin muistaakseni ensimmäisen kerran viime vuoden lopulla. Seuraavan kerran keväällä. Olivat suurinpiirtein samoissa kuin aiemmat. Säikähdin kovasti arvojani, mutta en saanut muutosta aikaiseksi. Omalla mittapuulla vähensin kuitenkin niin, että viikolla juomisen lopetin, mutta viikonloppuna viini virtasi aiempaan tyyliin.

Syksyllä uudet mittaukset. En tiedä mitä minussa tapahtui, mutta vastaanotolla aloin itkeä. Tajusin, että jos jatkan näin, tilanne ei ainakaan parane. Lupasin lisätä liikuntaa ja ottaa yhteyttä päihdepuolelle. Menin ulos ja soitin heti puhelun ja varasin ajan, sillä pelkäsin, että en saa sitä myöhemmin soitettua.

Nyt kun hieman aikaa on kulunut, olen sitä mieltä, että onneksi en jaksanut peittää puheillani ongelmaani ja onneksi maksa-arvot mitattiin. Olisi hyvin mahdollista, että maksani ei olisi saanut kovasti kaipaamaansa lepoa. Minulla olivat myös syksyn mittauksessa sokeriarvot ja kolesteroli ikävissä lukemissa. Lääkäri sanoi, että jos muutosta ei tule minulla todetaan diabetes... ajatus uusista lääkkeistä ahdisti... sillä syön lääkettä jo masennukseen ja kilpparin vajaatoimintaan.

Minulla on vasta marraskuussa seuraava mittaus. Olen syönyt todella pitkään masennuslääkkeitä ja pelkään, että omat arvot eivät enää normalisoidu. Olen henkisesti jo valmistautunut siihen. Lähinnä siksi, että jos näin tapahtuu, en turhaudu tai koe tipattomuuttani turhaksi ja palaa samoihin juomatapoihin. Tästä on ollut paljon hyötyä ilman maksa-arvojen parantumistakin.

Sinulle on sattunut todella huono lääkäri. Tarvitset tukea ja uhkailulla ei saavuta mitään. Päinvastoin. Sehän nostaa suojamuurit vaan ylös. Jokainen tarvitsee oman aikansa asioiden prosessointiin.

Juominen ei nyt varmasti ole hyväksi. Valitettavasti en osaa muuten neuvoa. Ethän ole alkanut syömään esim vitamiini tai vastaavaa valmistetta? Olen lukenut, että joillakin arvot ovat pompanneet pilviin joistain luontaistuotteista tai vastaavasta.

Virtuaalihalaukset minultakin ja voimaa taistoon. Minäkin suosittelen hemmottelua ja jos tarvitset apua, niin pyydä sitä. Puhuminen auttaa. Yksin pelätessään möröt ovat isoja ja ne kasvavat pelkällä ajatuksen voimalla. Muistaakseni keskustelupalstalla on lueteltu erilaisia vaihtoehtoja minne voi ottaa yhteyttä.

toivotaan, että ongelmaasi saadaan pian selvyys! Ole yhteydessä!
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 561
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja juhanikari » 14.10.2018 23:58:51

En saa nukuttua joten avasin plinkin!

Suuri halaus Sinulle Capdeville ja onnea tiistaille!

Capdevilleltä lääkäri uhkasikin jo törkeästi evätä lääkkeet, kun ei ole maksa - arvot puhdistuneet! Mutta miten sulla Varjolilja? Onko sulta uhattu ajaa alas masennuslääkkeet ja ennen kaikkea mahdolliset bentsodiatsepiinisi???

Syön paljon lääkkeitä ja siksi ALAT - arvoani seurataan. Oli pitkä, kuuma ja kostea kesä ja kohta taas kokeet!

t. Juhani
Vähentäjä! Less alcohol is more life! :-)
juhanikari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1124
Liittynyt: 22.10.2015 16:22:46

Re: Pelottaa, mitä on tulossa

ViestiKirjoittaja Capdeville » 15.10.2018 16:31:34

Voi kiitos teille ihanat ihmiset, kun olette näin paljon jaksaneet tilanteeseeni perehtyä.
En sitten saanut kirjoitettua viikonloppuna. Enkä varmasti kovin paljon nytkään.
Lankesin siis viime torstai-iltana, samoin perjantaina. Mutta lauantain ja sunnuntain sinnittelin selvinpäin. Lenkkeilinkin jopa molempina päivinä 7 + 5 km. Oli pakko keksiä jotain puuhaa, koska yksi asia pyöri mielessä kaiken aikaa. Illalla syödä mussutin kaikenlaista herkkua yli oman tarpeen.

Huomenna on ultra. Heti aamulla. Saattavat yöunet jäädä vähiin. Olen lukenut kaikenmaailman kokemuksia erilaisista urtrista ja huomannut, että joissain tapauksissa hoitohenkilö on jo siinä laitetta liikutellessaan osannut sanoa jotain tilanteesta. En tiedä olisiko se hyvä vai huono asia. Molempia kai. Lääkäri on ensi viikon tiistaina.
Eniten pelkään, että minulla on syöpä tai alkava maksakirroosi. Rasvamaksa pelottaa myös, mutta jotenkin uskon, että sen kehittymiseen voisin ehkä vielä vaikuttaa.

En nyt jaksa enkä osaa kirjoittaa. Tiedän, että jos huomenna en kuule hoitajalta/lääkäriltä mitään kommenttia, pelkään koko loppuviikon, että puhelin soi ja minut pyydetään tulemaan sairaalaan nopeasti. Tai että lääkäri vain ilmoittaa ikäviä uutisia. En tiedä miten reagoisin. Miten selviäisin. Ainoa lapsi tulossa kylään viikonlopuksi. Mitä hänelle sanoisin. Ajatukset junnaavat samaa rataa.

Kirjoitan, kun on jotain kerrottavaa.
Capdeville
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 11.10.2018 12:39:29

Seuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa