[vilmasto]

Hei vaan kaikille. Minä olen vilmasto. Kaksi vuotta täällä plinkissä olen taivaltani kulkenut. On ollut ylä- ja alamäkeä, mutta tulosta on tavoitteessani tullut kuitenkin. Hitaasti ja varmasti. Ennen linnoittauduin sohvan nurkkaan viinipönttöjeni kanssa laatuaikaa viettämään ja tursottelemaan. Se aika on onneksi mennyttä ja paljon uutta olen saanut tilalle.
Minulla oli ensin ketju jostakin ja joskus se vähentäminen on aloitettava ja sen jälkeen oli vähentäminen jatkuu .
Otsikot kertoo kyllä sen oleellisen tiedon. Nyt pitkään on ollut jo tunne, että tarvin jotain uutta. Ei uutta alkua, mutta kun asiat on muuttuneet niin jonkun uuden jutun. Vähän niin kuin kääntäis uutta lehteä tarinassa, aloittais uuden luvun. Sopivastihan sitten kirja-teemaan liittyen nappasin tähän ketjuun Sylvian minusta käyttämän lempinimen eli Vilmatsonin ja juttuhan nämä on mitä kirjoittelen. Ei satuja vaan juttuja ja jutteluja. Tai päiväkirja! jotain semmoista.
Välillä jo mietin, että lopetanko koko plinkkiyden. Ei, ei se ei ole vielä ajankohtaista. Mutta vaikka mä käyn täällä päivittäin ja luen vähentäjistä jokaisen uuden kirjoituksen niin jollain tapaa haluan siirtyä sivuun. Ja sehän tarkoittaa vain mun omaa ajatusmaailmaa se sivuun siirtyminen. Jossain välissä minulle oli valtavan tärkeää toivottaa jokainen uusi tulija henkilökohtaisesti tänne tervetulleeksi ja vaihtaa jokaisen kanssa muutama sana. Enää en jaksa. Ei se ole sitä etten välittäisi uusista tulijoista, jokainen uusi nimimerkki lämmittää sydäntä, ajatus siitä, että joku saisi saman avun täältä kuin minä niin se lämmittää mieltä.

Rakastan tosiaan matkustamista ja aina kun mahdollista lähden jonnekin päin retuuttamaan matkalaukkuani. Aikaisemmin parin viikon lomat on tarkoittanut paria viikkoa kivassa hotellissa/majapaikassa (tai majapaikan vaihto puolessa välissä). Mutta siinä on ollut se johtolanka, että samassa paikassa useampi päivä ja siinä on ollut helppo surrata viinipullon ympärillä. Mutta viime kesänä sain toteutettua autolla pitemmän road tripin ja se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista kun ärsytti ajatuskin olla aamusta ajokunnossa. Ja nyt toteutui toinen matka. Ei autolla, mutta julkisilla pörräten ja surraten tuonne ja sinne. Vähän täällä Suomessa ja enemmän keski-Euroopassa. Parin viikon reissusta vain neljänä päivänä alkoholia ja vain yhtenä iltana vähän enemmän niin että meinas päätä jomotella aamulla. Se on kuulkaa edistystä entisiin reissuihin!! silloin olisi joka päivä edes muutama lasillinen mennyt. En ole varmaan koskaan istunut kahviloissa niin paljon kuin nyt! vähän ensin kurtistelin kulmiani erikoiskahvien hinnoille vaan hei haloo enpä ennen miettinyt mitä ne viinit maksaa Mikä ilo oli jo aamuisin istua krapulatta kahvilla kulmakuppilassa. Mun lempiharrastus reissuissa on istua katsomassa ihmisvilinää ja nyt se maailma avautui ihan eri tavalla.
Ja kyllä välillä oli vähän semmoista kummallista levottomuutta ilmassa kun on tottunut niitä lasillisia kumoamaan reissussa. Lomat on aina olleet se yks syy siihen juomiseen. Tai siis lupa. Mutta näköjään sitä voi lomaansakin viettää toisella tavalla kuin ennen

Olo on onnellinen ja muistikortit täynnä kuvia. Niin aivojen kuin kamerankin. Toisaalta olen ihan kuin tyhjentenyt ilmapallo.
Paljosta olen päästänyt irti vaan paljon olen saanut tilallekin. Muutamat itkutkin tuli tirautettua ja ajatuksia tuonne pilven reunalle lähti.
Kun onhan tämä pari vuotinen ollut paljon muutakin kuin viinan vähentämistä.

Eli matka jatkuu ja niin jatkuu tämä hiekkalaatikolla istuminenkin
Tsemppiä tavoitteisiinne <3

[SylviaPlaa]

Vilmatson, luin kahteenkin kertaan tekstisi. siinä on paljon sisältöä. tuo muutoksen aito voima siinä näkyy ja tuntuu päällimmäisenä.
se saattaa hämmentääkin. itse ainakin tunnen välillä hemmetinmoista hämmennystä kun ne mieliteot ovat kadonneet entiseen verrattuna niin hurjasti. on toki selvää, että huonovointisena raitistelu sujuu, mutta on täälläkin päässä hyvävointisia jaksoja eikä alko silti kiehdo. en joudu enää miettimään koska "saan" ja koska "en saa" juoda.
lisäksi se on (nuo mielitekojen katoaminen) niin ISO asia että tietää itse onko se todellista vai nojaako se ulkoisiin tekijöihin. ei nojaa.
kyllä se on ihan totista totta se muutos. pään sisäinen asia. tuntemus, mutta myös fakta. konkreettisiakin esimerkkejä löytyy siten, ettei alkoholi vie ajatusmaailmasta (edelleen entiseen verrattuna) kuin pisaran. se on olematonta. en muista, koska minun olisi pitänyt erikseen oikein tsempata että ei nyt. muistilokerosta löytyy hetki, ehkä noin kuukausi sitten, kun jääkaapissa oleva kuohari kävi houkuttelemaan. mutta syy, mikähän se oli; no, löydän sen täältä jos jaksaisin alkaa penkoa. se liittyi johonkin tunnekuohuun.
sitä en kiistä, että tietenkin olen saanut välimatkaa alkoholiin myös sairauteni takia. muttei se ole likimainkaan se päällimmäinen juttu, kuten tossa taisin jo todetakin. moni ehkä miettii taas, tai ei moni mutta joku ainakin saattaa miettiä kyynisesti että vaihteeksi aikamoista itsekusetusta mutta vähät välitän hänen mietteistä.

päiväkirja on minusta osuvin nimitys tälle sun uudelle ketjulle. kirjoitat omasta elämästäsi ja kokemuksistasi. kuten olet ennenkin tehnyt. meidän molempien elämä, kuten monen muunkin täällä, on muuttunut alkoholokeskeisyydestä toisenlaisiin keskeisiin asioihin.
jälkiraportteja. kaaria. semmoisia kaaria, jotka eivät ole enää, eikä toivottomasti koskaan, äkkijyrkkiin taantumuksiin sidottuja tai edes taipuvaisia. tämä on myös ylläpitelyä. jokin tavoite on saavutettu ja nyt tarkoitus on ylläpitää tilannetta.
katson todella positiivisena sekä luottavaisena meidän molempien tulevaisuuteen, kuten tosiaan monen muunkin täällä pitempään kirjoitelleen elämää. vähentäminen on mahdollista. ensialkuun vaan ei voi tietää onko se. se vaatii pitkää prosessointia, pitkää matkaa ennen kuin se selviää.
vapauttahan tämä on. vapauttavaa. suunnatonta huojennusta.

ai kauheeta, kun ensimmäisen kerran luin tekstisi ja kohdan että oot harkinnut plinkkailun lopettamista, olin saada hepulin. onneksi jo seuraava lause oli lohduttava; et ainakaan vielä. ettei se ole ajankohtaista.
itsellänikin on ollut näitä kyllästymisvaiheita ja taas sama; kuten monella muullakin.
mutta eikä! plinkistä en luovu. niin tärkeä henkireikä tämä on. rakennellaan siis lisää hiekkalinnoja niin yhdessä kuin ominpäin kukin omalla tavallaan.
kyllä se ylläpitäjä ansaitsisi ne ruusukimppunsa. A-klinikka vai A-säätiö vai mikä sen nimi on joka mahdollistaa koko sivuston? verorahoilla tätä käsittääkseni pyöritetään ja sen lisäksi ehkä veikkaustuotoilla yms yms? missä on jutut siitä, kuinka monia ihmisiä tämä on auttanut? en muista lukeneeni koskaan sellaista lehtiartikkelia. varsinkaan vähentäjän näkökulmasta. pitäisikö meitin itse kirjoittaa se? jutun saisi lennossa läpi jos tosissaan sen tekisi. omat voimat ei vaan tällä haavaa riitä sen tekemiseen.

halaus, Vilmatson. ihanaa kun oot taas kotona!

[vilmasto]

Ja voi että olenkin nauttinut kotona olemisesta!! paras paikka maailmassa

Niin ja kopkop sinne ruudun taakse tosiaan eli sinä joka näitä meidän hiekkalaatikoita vahdit eli A-jotain..iso kiitos! ja vinkvink jollekin joka johonkin lehteen voisi tästä kirjoittaa jutun!
Jokainenhan sen työn itse tekee, mutta se kun on paikka jonne voi kirjoittaa sen mitä ääneen ei voi sanoa (nykyään kyllä sanon jo tutuillekin ääneen tästä vähentämisestä vaan en plinkkiperheestä) ja varsinkin toisten kirjoittamat jutut avaa itsellekin oivalluksia ja kyllähän esim S/Cn puolestakin jännään aina, että kuinka kivasti on mennyt ja joka kerta olen iloinen kun antaa elonmerkkejä.

Kyllä mulla niitä mielitekoja edelleen esiintyy ja välillä tuumailen kalenterin edessä, että mitenkähän ja milloin. Sitä rajoilla roikkumista.
Mutta toisaalta niitä jippiijippiijuuaanviinaa-kohtauksia on enää harvoin. Tällä hetkellä just tässä kun istun en oikein tiedä miten taas jatkossa. Työvuoroja tuossa just tuijotin loppukuulle. Pari pitempää vapaata siihen ajalle mahtuu. Ja kun en kuitenkaan vielä luota itseeni luontevana kohtuukäyttäjänä niin parempihan se on olla taas tipattomalla jonkin aikaa.

Huomenna taas töihin hyvillä mielin. Kolmen viikon loma ei ollut lupalappu tissutteluun ja siitä saavutuksesta olen ylpeä ja taputan itseäni olkapäälle. Se hemmetin eka lomaviikkohan meni ihan nollalinjalla!

Matka jatkuu siis. Hämmentyneenä, mutta luottavaisena.

vähentäminen on mahdollista. ensialkuun vaan ei voi tietää onko se. se vaatii pitkää prosessointia, pitkää matkaa ennen kuin se selviää.vapauttahan tämä on. vapauttavaa. suunnatonta huojennusta. just näin!

[Pecorino]

Moi, tulin vaan moikkaan sua tänne uuteen ketjuun sä olet yksi monista positiivisista esimerkeistä täällä. Mä usein ajattelen sua jos tulee fiilis, että onnistuuko vähentäminen oikeasti. Kyllä, kun kärsivällisesti sitä tekee.

[vilmasto]

Moi Pecorino ja kiva kun tulit moikkaamaan!

Aika jännä sattuma kun just nyt mainitsit tän asian ja Sylvia tuolla omassaan oli manannut päivystystä eli paikkaa jota helvetin esikartanoksikin kutusutaan.
Kun nämä jutut just liittyy mun tämän päivän ajatuksiin

Loma siis ohi ja kolmella aamuvuorolla lähti tämä viikko käyntiin. Kun minä nyt halusin niitä yövuoroja vähentää niin sehän tarkoittaa, että aamuja ja iltoja enemmän. Ja kun ei ole vara jatkuvasti tehdä vajaata työaikaakaan. Ja edelleen siis tykkään mun työstä ja työpaikasta ja työnantajakin on aika huippu vaan kun ne on ne säästöt!! ja sijaisten puute. Tai sijaisia löytyis vaan kun ei niitä saa ottaa muutaman päivän poissaoloihin.
Mä olen ollut totaalisen poikki nyt kolmena iltana. Mä en ole nyt varma onko tämä enää tämän arvoista, mutta kun en haluaisi vaihtaa osastoa enkä todellakaan vaihtaa ammattia. Okei lomalta paluu on aina rankaa niin toivotaan nyt, että helpottuu.
Vaan se mitä tajusin illalla on, että tänään on vapaapäivä!! jeejee! ja tänään aamulla tajusin kun pomppasin auton rattiin ettei ollut käynytkään mielessä joku pullon korkkaaminen entinen vilmastohan olis oitis koomannut sohvalla viinipullon/pöntön kanssa relaamassa.
Sitten siinä kohta näinkin kaupungilla vilauksen puolitutusta tyypista joka kuulemma on kunnolla tarttunut pulloon ja siltäpä hän näyttikin. Tuli aika hassu olo ja kummat fiilikset itellekkin.

Mä nimittäin vähän pelkäsin, että miten käy loman jälkeen. Lomahan meni ihmeen monella nollapäivällä vaan epäilykseni oli tämän viikon suhteen kuitenkin. Mutta jostakin se on vain tullut tavaksi ettei joka vapaalla otakkaan. Ihan ilman kummempia ajattelematta. Sehän olikin mun tavoite numero yksi. Mä jaksan hämmästyä ja ilahtua asiasta joka kerta kun sen tajuan.
Toisaalta jossakin mun pääkopassa asuu se pikku peikko vieläkin, että oikeestiko luulet oppineesi jotain. Omituista.
Ja tulee taas sekin päivä kun puntaroin kovasti, että aukaisiko vai eikö. Mutta tänään ei onneksi ole se päivä.


Ja hei kaikki kuulkaa se on ystävänpäivä eli semmoista hyvää jokaiselle täällä toivottelen <3
Kuten mä olen aikasemminkin sanonut niin opettelen päästämään irti turhista asioista. Ja kun minä olen semmonen tuulimyllyjä vastaan taistelija luonne niin sitäkin opettelen ettei mun tarvi koko maailman vääryyksiä vastaan taistella. Askel kerrallaan näitäkin nujerretaan.

[vilmasto]

Eilen siinä sitten aloin ruoan tekoon ja oli omituisen ärsyyntynyt olo. Katsoin kelloa ja se oli viisi. Ahaa mun biologinen vapaapäivän viinikello on siirtynyt neljästä viiteen No enhän mä mitään korkannut, mutta huvittikin ihan jo tämä ihmismielen (vai viinapirun?) jämähtäneisyys tiettyihin asioihin!
Kieltämättä välillä käy mielessä, että jos olisin lopettanut kokonaan kaksi vuotta sitten niin olisi toisenlaista, niin luulen. Mutta kun nyt olen tämän tien valinnut niin hyvä näinkin.

Se on työviikonloppu pitkästä aikaa, hyvä niin.
Tsempit jokaiselle ja pysytään tavoitteissamme!

[vilmasto]

Jospa sitä taas vähän note-to-self-tyyliin jotain muistiinpanoa kirjoittelis tänne.
Eilen aamulla kun avasin silmäni niin ensimmäiseksi tuli mieleen, että on perjantai ja vapaa viikonloppu nurkan takana. Sitten siinä kohta kahvini ääressä kun tuijottelin puitten latvoja ja mietiskelin kaikkea kävi mielessä myös, että niin tosiaan perjantai ja tuleva viikonloppuvapaa eikä mielessä ollut se jippiijippiijuuaanviinaa-olo. Olin kyllä suunnitellut lauantaille hakea punkkupullon ja tehdä pakkaspäivän ruokaa, mutta sekään miete ei aiheuttanut mitään ihme fiiliksiä, ei mitään semmoista jippiijippii-oloa. Asia okei ja ei muuta kuin töihin mars mars. Töissä kaatui yks paskakuorma mun niskaan (onneksi kuitenkin vain sanallinen ) ja kun se tilanne oli ohi niin mielessä välähti, että prkl jos vetäsis illalla muutamat (kymmenet) lasilliset muuta kuin kuplavettä. Mutta se ajatus oli jo syntyessään kuollut.
Tiesin etten sitä tee, mutta se ajatus miten se välähti ja kuitenkin miten siitä olikaan terä hiipunut tässä ajan kuluessa. Eli sitten istuinkin telkkaria katsomassa sen kuplaveteni kanssa ja mies joi olutta.

Sitä minä vaan, että välillä pitää oikein pysähtyä hämmästelemään, että kuinka se ajatusmaailma on muuttunut. Se juttu on edelleen olemassa, mutta se on himmentynyt.
Näyttää tuo pakkaspäivänruokasuunitelmakin menevän vähän pieleen kun eihän tuolla enää mikään pakkanen ole
Mutta jos tästä aamupäivällä menis kaupungille tallustelemaan ja hakis vaikka kukkia tms kivaa. Ajattelin päivän päälle terassia raivata talven jäljiltä. Siellä tarkenee tänään hyvin jo päiväkahvit seinien suojassa juoda.

Tsemppiä tavoitteisiinne.

[SylviaPlaa]

tunnistan tuon niiiiiin hyvin minäkin kun se jippii jippii saa juoda-moodi on poissa, tai siis ainakin lieventynyt merkittävästi.
se tulee välillä väistämättä, mutta entä sitten? varsinkin jos/kun se ei saa läheskään enää samalla tavalla otetta koko ihmisestä.
toivotaan tätä jatkossakin.
ihanaa lukea sun päiväsuunnitelmistasi. kukkia! terassin siivoilua! täällä päin on nyt harmaa taivas vielä mutta ehkä iltapäivällä aurinko pilkahtaa, tai paistaa taas eilisen tavoin täydeltä taivaalta.
sun kodista mulle on jäänyt mieleen kun joskus kirjoitit että teillä on se kesäporstua, vai miksi sitä nimitetään, missä on ruokailupöytä ja se tyynyillä kuormitettu sohva. muistanko oikein? suunnittelimme, leikillämme, että sinne sitten viettämään kesäiltaa. istuisimme kaikki nokakkain pöydän ääressä, ja minä haaveilin päästä sinne sohvalle tyynyjen sekaan lepäilemään jos kuntoni olisi peestä.
tai Vilmarin pihalle. sinne pihasaunaan ja piha-altaaseen pulahtelemaan.
entä se laivajuttu! miten me siitäkin saatiin joku haavekuva aikaiseksi. että johonkin, muistaakseni, pitkän matkan rahtilaiva-alukseen vähäsen leppäilemään. Vilma ehdotti täysraitista reissua, mutta minä ehdotin heti perään että josko sitä nyt vähän saisi dokailla, "ihan vähän vaan"
olit muuten paljon mielessäni sinäkin siellä osastolla ollessani.
kattelin ja seurailin hoitajien touhuja. varsinkin yks Jari-niminen kaveri jäi mieleeni. jaksoi naurattaa meitä koko akkalaumaa. mulla on huomenna vapaapäivä, pärjäättekö? ei! ei pärjätä!
muistiini jäi sellainen pieni hetki, että kun saavuin varsin huonossa hapessa osastolle lauantaiaamuna, Jari oli vastassa, kosketti olkapäätäni ja sanoi hei, minä olen osaston lähihoitaja Jari. se kosketus oli hieno ele. ja se lämmin tatsi koko nuoressa miehessä.
ja ilahduin aina kun hoitajien huoneesta kuului yhtäkkiä valtaisa naurunremakka. kai se Jari-hoitaja nauratti siellä kollegojaankin.
no, naurua kun kuului, tulit tietty silloinkin mieleeni.
että missähän päin Suomea se meitin Vilmatson nauraa hoitajanhuoneessaan
leppoisaa lauantaipäivää Sulle! ja kivoja hetkiä sekä ostoksille että terassiraivaukseen.

[vilmasto]

Voi hyvänen aika kuinka se aika rientääkään tosiaan kyllähän tässä parin vuoden aikana on varmaan höpötetty juttua kuin juttua.
Hiekkalaatikolta risteilylle vai olikohans e jo lähinnä roadtrip koko homma! Niin se vaan tosiaan välillä on, että aika ihan vilahtaa silmien edessä.
Ja kesäporstua onkin kivempi nimi kuin terassi! Kesäiltaa suunniteltiin moneenkiin paikkaan Syksyllä myin entisen ruokapäydän pois sieltä koska se oli niin iso. Hankittiin tilalle pienempi jatkettava versio, kaksistaan me siellä kuitenkin suurin osa ajasta istutaan. Kun pöytä pieneni niin sain mahdutettua sinne nojatuolinkin eli yks lepopaikka lisää. Ostin semmosen pienen siirrettävän lämmittimenkin siihen tuolin viereen. En vaan kerennyt pahemmin syksyllä siellä istuskella. Sijotin sen tuolin sillai nurkkaan, että sinne pääsee vähän niin ku piiloon. Sain mä raivattua enimmät turhat roinat pois sieltä. Porstuasta tulee talvella helposti kierrätykseen menevien tavaroitten välisijoituspaikka
Vaihdoin pöytäliinat ja nojatuolilla istuneen tontun päästin viimein kesälomalle varastoon. Se sohva on kyllä semmonen lähtevä laiva vielä..ja muutenkin pitäs ommella uudet tynnynpäälliset tyynyröykkiölle. Ruokapäydällä on nyt kevään vihreä pöytäliina ja vihreitä tuikkukippoja. Ruukkunarsissinkin ostin eilen, mutta en raskinut sitä sinne jättää vaan toin keittiöön.

Tuo Jari-hoitaja kuulostaa olevan just omalla paikallaan. Tuommoisia ihmisiä hoitolaitokset tarviikin, vasinkin vielä kun on nuori mies niin se on tervetullut lisä akkavaltasuuteen. Todella ihana kun sun kohdalle Sylvia sattui just Jari. Ja nuo naurunremakat on sitä työpäivän ihanuutta. Se riippuu täysin kyllä työkavereistakin välillä naurattaako vai ei. Joo-o kyllähän se minä olen aika kuuluva persoona välillä töissäkin vaan osaan kyllä pitää suunikin kiinni tarvittaessa ja kun sitäkin taitoa tarvitaan välillä. Siellähän se minä kipitän jonkun ison sairaalaan uumenissa menemään ja työkavereita löytyy tuhansia, mutta luonnollisestikaan en kaikkia tunne välillä naurattaa ja välillä itkettää, mutta mun maailma se on vaikka välillä väsyttääkin.

Eilen hain myös punkkupullon ja sen sitten korkkasin koska oli wine o´clock. Tein ruokaa ja pari lasillista sitä meni ja sitten tulikin töks. En vaan enää pysty punkkua enempää juomaan No kyllä mä siinä sitten iltasella saunajuomatkin join ja muutama tölkki lisää kun miehen kanssa istuttiin leffaa katsomassa ja paljon me puhuttiin ja suunniteltiin tulevaa. Tai tulevia reissuja paremminkin. Joku uusi twisti siihen reissaamiseen on tullut kummallekin. Ihan kuin olisin herännyt elämään paremmin mukaan kun se tissuttelu on vähentynyt. Se jaksaa ilahduttaa ja ihmetyttää. Mutta kuitenkin edelleenkään en täysin luota, että kaikki menis tuosta vaan luontojaan vaikka se terä onkin hiipunut.

Sunnuntaita jokaiselle!

[vilmasto]

Mulla on ollut tosi hankala olo pari viiemistä viikkoa. Mä en saa siitä kiinni millälailla hankala ja kun itkukin on niin herkässä.
Mun serkun kuolemasta tulee se vuosi tässä kohta täyteen niin sitähän se on. Kävin edellisessä ketjussa lukemassa mitä olen siitä kirjoittanut vuosi sitten. Nämä päivät oli just sitä tuskan taivalta auringonpaisteessa. Odotusta.
Toisaalta myös kiitollisuus on mietityttänyt. Olen nyt pysähtynyt pari kertaa ihan miettimällä miettimään omia kiitollisuuden aiheita. Ja onhan niitä.
SItten tässä samalla on muutenkin moni asia ratkennut tai loksahtanut paikoilleen. Ja samalla olen oppinut luopumaankin turhista asioista. Edelleen iloitsen siitä etten enää yritä koko maailmaa pelastaa.

Hyvin nyt olen taas ymmyrkäisesti asioita selittänyt, mutta ei niillä yksityiskohdilla nyt väliä ole

Muistetaan välillä pysähtyä katsomaan sitä maailmaa vähän hitaammin ja muistetaan välillä halata sitä kaveria siinä vieressä ihan muuten vaan. Sen mä halusin vaan kaikille muistuttaa <3

[SylviaPlaa]

vuosipäivän koittaessa tuo alakulo on ymmärrettävää, niin rankka kolaus ja murhe se oli/on.
toisaalta iloinen oon minäkin puolestasi kun osaat ja tajuat vihdoin ettet tosiaankaan voi sitä koko maailmaa pelastaa, sulla kun on taipumusta siihen että yrität sitä hartiavoimin. oletkin tehnyt tässä pitkin matkaa hommia saadaksesi asiat oikeille raiteille. olethan kirjoittanutkin siitä toistuvasti. mikä on siis vain hyvä juttu. kuten aikoinaan sovimme ettei piitata siitä kun meillä on toistoa toiston perään, muistatko? mulla ainakin samat jutut päivittäin. kuten on kaiketi vieläkin, vain asioiden sisältö, teemat, tai jotku, on muuttunut mutta toistoa riittää ja piisaa.
laiha lohtu vissiin kun sanovat ensimmäisen vuoden olevan raskainta, ja sen ensimmäisen vuoden ylipäätään.
se on ainakin varmaa, että serkkusi sai kokea rutkasti rakkautta sulta ja ilmeisesti koko teitin serkkulaumalta.
joku sanoi jossain, että onnekas hän jota kuolemansa jälkeen joku jää kaipaamaan.
entä se pinkki kesäkukka? serkkusihan rakasti ällöä pinkkiä. istutat sen taas kun kesä koittaa.

[vilmasto]

Laihuudestaan huolimatta se lohtu on kuitenkin just niin. Eka vuosi pahin ja suru muuttaa muotoaan. Kliseistä jälleen kerran vaan niin totta.
Ja tuosta mä olen aina tykännyt, että onnekas hän jota kuolemansa jälkeen joku jää kaipaamaan <3
Serkkulauma on ollut aika vaitonainen eikä tapaamisia kovin kauheasti ole ollut. Jokainen nuolee haavojaan itsekseen mieluiten. On meillä suunnitelmia kuitenkin kesälle eli jossain sitten voitte taas tavata varsinaisen kaakattavan kanalauman

Kyllähän näitä samoja asioita on tullut jauhettua ja jankattua täällä kerta toisensa jälkeen, mutta sehän on just sitä omaa juttua mitä pitääkin tehdä ja kuitenkin siihen sitten saa vielä vertaistukea ettei tämä onneksi ihan turha julkinen salainen päiväkirja olekkaan!
Mua on niiiiin monta kertaa kuitenkin helpottanut kun sen ajatusrallin on saanut pudotettua näppäimistön kautta tänne pois päästä.

Niin ne hemmetin ällöttävät pinkit kukat joita mullakin sitten kuitenkiin viime kesänä oli aika monta. Taidankin ostaa jonkun muovisen/silkkisen pinkin kukan vuosipäivänä jonka vien haudalle. Näkeepä serkku sitten etten todellakaan ole unohtanut koska siellähän se pilven reunalla meidän menoa seuraa.
Vähän on taas mulla väsynyttä ajatusmaailmaa. Illasta aamuun vuorot on vähän hankalia kun eihän se uni meinaa illalla tulla heti ja nyt aamulla olis kyllä väsyttänyt. Mutta kyllä se siitä kun saa kofeiinia elimistöön.

Energistä päivää jokaiselle

[SylviaPlaa]

joo, vielä kerran että se jankuttaminen vaan on hyväksi.
mullakin on lieventynyt se merkillinen huoli taikka morkkis että mitähän minusta muka ajatellaan kun aina väännän samoja keloja.
alussa se oli sitä kaljapainoitteista jankutusta, sitten oli jossain vaiheessa äitijankutusta, sitten erojankutusta ja sairausjankutusta, joista viimeisin jatkuu ja jatkuu. en välitä enää. mitä järkeä tässä olisi jos alkaisi palvelemaan ulkokohtaisia asioita kuten sitä että kirjoitanko muiden mielestä kiinnostavia juttuja. höpö höpö, sehän olisi aivan dilleä. enkä edes osaisi sellaista. koskaan en edes suunnittele etukäteen mitäs sitä tänään rustailisi, ei, vaan istun vaan tähän vakiopaikalleni ruokapöydän ääreen ja alan nakuttaa ilman mitään ajatusta. nap nap nap. niin siellä terapiassakin tehtiin. tai joo, joskus koin ja koen nykyisinkin kun menen sinne mt-hoitajalle että haluan jutella jostain erityisestä asiasta, mutta pääpiirteittäin sekin on siellä soljuvaa pulputusta aiheesta toiseen.

pinkki silkkikukka on loistava idea! tai pinkki kynttilä jos tarpeeksi ällöä kukkaa ei löydy, tai mitä tahansa pinkkiä. heti tuli mieleen että juutalaisethan vievät haudalle kiven, eli vois maalata pienen kiven pinkiksi. kuten Hemis sanoo että nappaa eri uskonnoista eri asioita kuin noutupöydästä

[vilmasto]

Nyt sitten jankutetaan jankuttamisesta aluksihan se oli sitä tursotusjankutusta mutta asiassa on menty eteenpäin jne jne.
Niin se minäkin tähän vakiopaikalleni istun tuijottelemaan puitten latvoja ja joskus muka on paljonkin asiaa vaan sitten se jotenkin hyytyy. joskus taas tuntuu ettei mitään ole sanottavana vaan juttua syntyy sitten kuitenkin.
Ja jos sitä pitäs kirjoittaa koko ajan semmosia juttuja, että muut kiinostuis niin eihän semmoseen aiheita riittäs samaa rallia päivästä toiseen tämä elämä jokaisella taitaa olla. Sitten plinkkisuodattimen takia moni kertomisen arvonen juttu jää ihan pannukakuksi.
Vaan ei sen väliä. Jankutetaan me kaikki vaan porukalla näitä samoja juttuja niin hyvä siitä tulee!

Mä epäilen, että mun esimies on jotenkin sekaisin kun mulla on ollut ja on niin paljon viikonloppuvapaita. Tai sitten se on täällä plinkissä ja piruuttaan nakkelee niitä ja naureskelee sitten, että siinäpä taas silmäilet vilmasto sitä kalenteria Koska edelleen mulla on se heikko kohta olemassa noissa vapaissa viikonlopuissa. Arkivapaissa sitä ei enää ole.

Ja tuo pinkki kivihän on loistava idea! mun ajattelumaailmaan sopii tosi hyvin se eri uskontojen noutopöytä. Onneks muukin suku on omanlaistansa niin ei ne ihmettele jos jonkun pinkin kiven tungen sinne kynttiläluukkuun. Jos vaikka maalaisin tuolta mun ulkomaan kivikasasta jonkun kiven. Mainiota!!

[vilmasto]

Viime aikoina tosiaan olen ihmetellyt tätä viikonloppuvapaitten määrää. Oikeestihan se on tosi hyvä asia välillä, en vain ole tottunut, että niitä on vähän väliä. Viime viikolla sitten pyöri päässä fiilis, että olispa kiva marinoitua koko viikonloppu viinissä.
Niin kuin ennen vanhaan. Ihan piti sitä juttua vähän väliä pyöritellä päässä. Joo sehän olis mukava fiilis tuossa sohvalla tissutella kumpanakin iltana. Vaan olisiko sittenkään? entä sitten minkälainen fiilis olisi tänään lauantaina? entä huomenna? entä maanantaina?
Mitä sen väliä jos ryyppäisinkin koko viikonlopun, mutta olenko valmis kestämään sitten sen morkkiksen? voihan olla ettei ahdistais ollenkaan vaan olenko valmis testaamaan sen että onko vai ei?
En mä halua enää takasin siihen vanhaan raskaaseen malliin. En halunnut testata sitä nyt ollenkaan. Voi olla, että joskus taas teen niin vaan en just tänä viikonloppuna/vapaalla.
Jankutusta tämäkin jälleen, mutta tarpeellista tämä kyllä taas oli.

Olin erittäin tyytyväinen kun kömmin sänkyyn lukemaan yhdeksän jälkeen ja havahduin hereille seiskalta. Keitin kahvit ja laskin miehen oluttölkit tiskipöydältä (2kpl) eikä tarvinut omia tölkkejä ynnäillä. Semmonen fiilis, että näinhän tämän pitikin mennä.