[Ginger2]

Niin kävi, etten saanutkaan kortisonipiikkiä. Vaan tulehduskipulääkkeet, rtg ja labrat. Katsotaan mitä niistä selviää. Eiköhän tää tästä ajan kanssa parane.

Mutta. Lääkärini sanoi; " Sun pitää nyt hoitaa itseäsi. Unohda se anoppi, sulla on omakin äiti". Ja mä purskahdin itkuun ja tajusin että tää mun koko juttu juontaa juurensa äitini leikkauksen ajoilta. Kun juoksin siellä täällä, hoidin asioita, raahasin raskaita kauppakasseja, kävin apteekissa, raivasin äidin kesäkodin piha.....ja unohdin itseni.

En varmaan ole ainut joka uupuu pitkään elävien omaistensa hoidosta. Ja tää mun juttu on ihan pieni lieveilmiö. En yhtään ihmettele niitä +50 tai ehkä nuorempiakin työssäkäyviä ihmisiä, jotka vaativan työnsä ohella hoitelevat vielä omaisiaan. Kyllä siinä viini hitusen lohduttaa. Mutta huono kombo.

Voi olla että ärsyttää, mutta mielestäni ihmisen ei ole tarkoitus elää niin vanhoiksi kuin nyt eletään. Raihnaistuvan ja elämänhalun menettäneen vanhuksen seuraaminen on henkisesti raskasta.

Kuitenkin kivaa kesäkuuta. Monet kukat kukkivat jo, lempikukkani päivänkakkarakin. Ja pian tulevat pionit. Ja ensi viikolla on Juhannus.

[Ulpukka]

Voi olla että ärsyttää, mutta mielestäni ihmisen ei ole tarkoitus elää niin vanhoiksi kuin nyt eletään. Raihnaistuvan ja elämänhalun menettäneen vanhuksen seuraaminen on henkisesti raskasta.

Niin totisesti olet oikeassa. Eikä sanomasi ärsytä minua lainkaan. Päivittäin tätä seuraan, ja samoin unohdan itseni. Tämän päivän lääketiede ei hevin anna raihnaisten ja sairaiden vanhusten kuolla.
Suorastaan masentavaa seurattavaa.

Voimia Sinulle tähän haasteeseen

[Ginger2]

Voi kiitos Ulpukka! Ollaan niin samaa mieltä tästä ja ei varmasti olla ainoita jotka uupuvat pitkäikäisten vanhusten kanssa. Mutta mitä opin tästä; hoitotahto jo tehty ( jos sitä joskus ymmärretään noudattaa) enkä halua jäädä lasteni riesaksi.
Voimia sun tilanteeseesi, toivon että käy hyvin. Palaan myöhemmn, nyt kiite fyssarille jonka sain äkkiä avukseni.

[Vilma1966]

Sekaannun tähänkin keskusteluun vaikka ei ole mitään omakohtaista kokemusta. Tähän asti kaikki kuolleet läheiset ovat saaneet mennä ilman mitään pidempää sairastelua. Tarkoitan siis isovanhempiani. Niin paitsi isäni isä, hän kuoli syöpään, mutta siitä on niin kauan, että minulla ei ole mitään mielikuvaa, olen ollut ihan pieni.

Se mitä halusin sanoa on, että tuo hoitotahtokin on vähän kaksipiippuinen juttu. Itsekään en haluaisi että minua koneilla hengissä pidettäisiin sitten kun toivoa ei ole, mutta en tiedä haluaisinko kuitenkaan nääntyä nälkäänkään. Eräs tuttuni tällaisesta kertoi. Hänen äitinsä sairastui melko nuorena alzheimeriin, siihen ärhäkkään muotoon. Hän heti saatuaan diagnoosin teki hoitotahdon. Se tarkoitti, että kun hän lopulta meni huonoon kuntoon ei häntä voitu letkuruokkia. Tuon sairauden kohdalla se tarkoittaa, että kuolee lopulta nälkään, koska ei enää osaa syödä. Se oli kuulemma todella rankkaa katsottavaa. Sitähän ei kukaan tiedä kärsikö potilas ja kuinka paljon, kun ei sitä enää osannut ilmaista, mutta onhan siinä riski, että tuskat on kovat. Tämä tuttuni on sen kokemuksen jälkeen vankka eutanasian kannattaja, kuten olen itsekin. Eihän kukaan kenellekään toivo tuollaista kohtaloa.

Nämä ovat vaikeita asioita pohdittavaksi myös omalle kohdalle. Itsellä kun ei tule olemaan edes ketään miettimässä puolestani mitä tehtäisiin, ellei käy niin, että ihan nuorena lähden. Pitäisi osata sanoa valmiiksi mitä haluaa, mutta vaikea tietää. Tilanteet kun ovat niin erilaisia.

Teille kuitenkin jaksamista omien omaistenne kanssa. Toivottavasti eivät joudu kärsimään kauaa.

[SylviaPlaa]

minäkin olen enemmän kuin samaa mieltä Gingerin ja muiden kanssa.
se, että lääkäreiden valassa sanotaan että lääkärin tehtävä on aina yrittää pitää potilas elossa (en muista sanamuotoa), on varsinainen riesa ja ristiriidassa elämänlaadun mahdollisimman hyvänä pidettävän asian kanssa.
kuten tämä mun lääkäri Kotisairaalasta totesi, että yleensähän lääkärit haluavat parantaa, mutta minä olen sellainen lääkäri, että haluan hoitaa parantumattomasti sairaita ihmisiä ja taata heille mahdollisiman hyvän elämänlaadun heidän loppuelämänsä ajan.
tuo oli musiikkia korvilleni. juuri tuollaisen lääkärin haluankin itselleni.
Vilman tarina tuttavansa kohtalosta on karmiva, muttei ollenkaan harvinainen.
minäkin kannatan eutanasiaa mutta laissa olisi toki riskinsäkin. en nimittäin aina luottaisi lähiomaisiin ja heidän mahdollisiin perintöä koskeviin mietteisiinsä. nämä kamalat julmat läheiset, jos sellaisia ovat, osaisivat ylipuhua vanhan ja sairaan ihmisen kädenkäänteessä.
eli miten laki suojaisi ihmistä näiltä hirviöiltä? että eutanasia olisi varmasti yksilön oma tahto, ja pelkästään oma.
toisaalta, oli laki minkälainen tahansa, ja jättäisi porsaanreiän myös ahneuden toteutumiselle, niin Vilman tuttavan kohtalo on yksiselitteisesti niin rankka, että ilman muuta kuolema olisi parasta mitä hänelle voi sattua.
entä tosiaan läheisten jaksaminen. ja kuten Ginger sanoo heitä +50 ja tosiaan nuorempiakin uupuneita (kuten myös vanhempia) on valtava kansanosa. todella usein kuulee päivittelyä että onhan Almalla neljä lasta muttei kukaan käy häntä katsomassa, että Alma parka kun hänellä on niin välinpitämättömät aikuiset lapset, jolloin minusta olisi viisasta huomioida sellainenkin mahdollisuus että mitenköhän se Alma itse on kohdellut lapsiaan kun lapset olisivat tarvinneet rakkautta ollessaan pieniä.
heitteillejättö on tietysti ihan eri asia, turha edes mainita.
sitten on tietysti sekin todellinen ongelma että ihminen ei halua osakseen huonoa omatuntoa jättämällä käymättä vanhuksen luona vaikka se olisi kuinka raskasta. sekin on varsin ymmärrettävää ja inhimillistä ettei halua antaa itsestään välinpitämätöntä kuvaa.
mutta entä jos ei vaan jaksa. kuka heitä tukee ja minkä takia se on ulkopuolisista välillä niin "outoa". kuvio on tabu, siitä siis sulat hattuunsa niiltä jotka avaavat aiheesta keskustelua.
itse antaisin sellaisen neuvon että älkää missään nimessä tehkö virhettä että kuormitatte itseänne liikaa, mutta helppoahan näin on sanoa. niin kaksipiippuinen juttu tämä on, tai paremminkin "monipiippuinen".
sitä nyt en ainakaan ihmettele että helpottaa kuormaansa viinillä vaikkei näin ainakaan täällä saisi kaiketi sanoa. mutta se hetki, kun tuntee saavansa oman hetkensä vaikka sitten viinin kera, on niiiiiiiin ymmärrettävää.
kuka meistä toimii aina virheettömästi? jos muka toimii, niin onnea vaan. palat sillä elämäntavalla nopeasti loppuun.
todellakin siis voimia jaksaa teille joilla on taakka nimeltään pidä läheisestäsi huolta. "huolta" voi pitää myös puhelinsoitolla, jos vanhus on vielä keskustelukykyinen, lähettää hänelle kauniin kortin, vaikka joka viikko. tai lähetä kukan osastolle. vai puhunko nyt epärealistisia? tehottomia keinoja voimiensa parantamisyrityksille?
eikä se kun puhutaan että tiedoton ihminen aistii toisen läsnäolon tai tuntee kädestä pitämisen, pidä välttämättä paikkaansa.
ties vaikka sairas ajattelisi, jos ajatteluun vielä kykenee, että mitä toi yks ramppaa täällä jatkuvasti, menisi jo omiin menoihinsa.
sanon näin, koska arvelisin itse tuntevani näin.
olisi kamalaa jos vaikka veljeni kokisi jonkun kädestäpitämisen tärkeäksi koska kuvittelisi että minä haluan sitä.
tai mistä minä voin tietää.
jos päädyn osastolle pitkäksi ajaksi lähes tiedottomana niin tällöin tämänhetkiset mietteet saattavat tuntua varsin ylimielisiltä. tietysti toivon, että veli pitäisi huolta siitä että minua hoidetaan, muttei se kuulu olla hänen tehtävänsä. en kerta kaikkiaan halua sotkea hänen elämäänsä sen enempää. pitääkin muuten lisätä toi toivomuslistaani minkä olen tehnyt veljeäni varten että jos päädyn pitkäaikaiselle osastojaksolle (hoitotahdostani huolimatta) ennen kuin se kuolema saapuu. kiellän hänen liiat vierailunsa.

enivei hei te ihanat, muistakaa todellakin pitää myös itsestänne huolta. minusta se on kaikista tärkeintä.

[Helena100]

Niin samaa mieltä teidän kanssa! Vuosia (vanhus)hoitotyötä tehneenä voin sanoa että kukaan hoidettavistani ei lähde liian aikaisin.
Toisaalta äitini on vihdoinkin päässyt psykiatriseen hoitoon, eikä olo ole kohentunut, että toivoisin että hänen ei tarvitsisi vuosia virua laitoksessa.

Isäni sairastui alzhaimerin tautiin kuusikymppisenä ja kuoli 74 vuotiaana, että ei tässä itselläkään kovin monta tervettä vuotta ole edessä, mutta näillä geeneillä mennään.

[Ginger2]

Hei kiitos kommenteista ja myötäelämisestä kamut!

Joo anoppini todella on saattohoidossa ja tila vakaa. Kas sairaalahan vain unohti ilmoittaa siitä läheisille milloin siirto tapahtui, mutta mitään peruuttamatontahan ei tapahtunut. Siellä hän nyt sitten sinnittelee.

Ja oma äitini voi hyvin. Hän on taistelija. Mutta valitettavasti hän mielummin halusi minut omaishoitajakseen, vaikka nopea ja tehokas kotihoitokin olisi ollut tarjolla. Päädyimme kuitenkin jatkoa ajatellen siihen, että hän vain kilauttaa kotikuntansa kotihoitoon sen sijaan, että minä matkaisin monen sadan kilometrin päästä häntä avustamaan. Pitää myös pitää puolensa. Kovin pian siitä auttamisesta tulee itsestään selviö. Ja mua kyllä kylmää tälläiset lauseet; " ennen vanhin lapsi hoiti äitinsä hautaan", ei ole mun äitini sanoma, mutta anoppini kylläkin.

No se tuosta vanhushoidosta. Tulipa "talviset" säät. Mies osti eilen punkkua ja kotoisasti olis maistunut mullekin. Päätin nyt kuitenkin antaa elimistölleni hiukan lomaa lakkiaisvkl:n iloittelusta. Eli Lidl:ssä olikin tarjouksessa mustaVIINImarjamehua. Ostin sitä ja blandasin ohjeen mukaan. Tadaa viinilasissa se oli juurikin samanväristä kuin punkku. Ja mikä terveysjuoma ( no sokeria aika paljon, mutta jokainen voi laimentaa). Eli visuaalisesti huijaus oli täydellinen, maku hyvä ja mieli kirkas. Suosittelen näihin viileisiin säihin.
Tässä päällimmäiset turinat. Lämpöä, aurinkoa ja rakkautta viikonloppuunne, kyl se aurinko taas kohta paistaa!

[Onneli47]

Peukku mustaviinimarjamehulle! Minä nautin usein seurustelujuomana alkoholittoman oluen tai alkoholitonta kuohuviiniä. Alkuun alkoholiton kuohuviini maistui oudolle, kun siinä ei ole sitä alkoholia, mutta nyt olen makuun tottunut. Nämä alkoholittomat toimivat kohdallani hyvin eivätkä ole aiheuttaneet mitään mielitekoa alkoholin suuntaan.

[Ginger2]

Juhannuksen aluspäiviä. Oon tipahtanut omaan kuplaani, johon kuuluu kotoilua, pihaa, lukemista. Ja vaihtelevalla menestyksellä lenkkeilyn aloittamista, puoli tuntia menee ok, sit taas vihlasee. Mut mies toteaa, että tietää olevansa elossa, jos johonkin paikkaan koskee. Päällimmäinen tunne on kuitenkin helpotus ja ilo, kun huomaa että tästä taas selvitään.

Anoppi ollut jo lähes kaksi viikkoa saattohoidossa. Tila on ollut vakaa, mutta sehän voi muuttua vaikka miten äkisti. Toivoisin tähän jo ratkaisua, mutta eipä se ole mun päätettävissä. Kestää, kestää.

Juhannus menee toivottavasti levollisesti omalla painollaan, ehkä piipahdamme jossain. Vähän kiehtoisi jääkylmä sangria puutarhassa tai sitten skumppa. Maltillisesti. Nauttien. Iloiten. Ollaanhan jo elämän ehtoopuolella.
Mukavaa Mittumaaria!

[Ginger2]

Onneksi juhannus on jo ohi. Se meni keveästi kotoillen vailla kummempaa säätöä.

Mutta tänään katsomassa anoppia. Ympyrä sulkeutui, kun näin mieheni syöttämässä äitiään kyyneleet silmistä valuen. F*** tätä elämää jota ylläpidetään väkisin. Onko se vanhimman lapsen osuus hoitaa äitinsä viime hetket, jos muut sisarukset " lomailevat"?

Nyt myönnän, että oli jo tarkoitus aloittaa juhannuksen loiventelu, mutta kylmästä löytyneet pari pulloa helpottavat tätä ketutusta. Jota ammattilaisetkin kommentoivat; " voimia teille". Tätähän voi jatkua vielä toiset parisen viikkoa. En sure anoppia, suren mieheni surua.

[SylviaPlaa]

Ginger, mulla on ollut vähän sama juttu sisareni pois menon jälkeen. koskei oltu läheisiä en tunne surevani häntä vaan hänen surunmurtamaa aviomiestään. näin se vaan on. toisinaan tulee hetkeksi semmoinen olo että olenko ihan kamala ihminen mutta arvelen tämän olevan jopa yleistä. jos sitä aitoa läheisyyttä syntynyt kuolleen eläessä, ei se suru saavuta tunteita jälkikäteenkään.
ja kuten todettu, toi on niiiiiin sietämätöntä että vanhaa ja varmasti parantumatonta sairasta pidetään väenväkisin elossa keinoja kaihtamatta!

[Ginger2]

Sua Sylvia taas komppaan ja kiitän. Sun avarakatseisuuttasi, ymmärtämystäsi, empatiaasi. Mihin itse en pysty. Mutta valittaa jaksan. Ja juurikin sitä epäreiluutta!

Toivottavasti taas huomenna osaan jatkaa arkeamme. Ja nähdä sen toisin kuin nyt. Kyllä asiat pikkuhiljaa järjestyvät.

[Ulpukka]

Voi Ginger, niin tuttu tilanne teidän talossa. Myötäelän täysillä.
Se ketutus, väsymys, jopa vihan tunteet. Ja surukin, vaikka kuinka toivoo, että vanhustemme kärsimykset loppuisivat.
Kummasti tuo hoitajan rooli lankeaa useimmiten yhden harteille, tilanne ajan saatossa vain ajautuu siihen. Onkohan meillä taakan kantajilla yksinkertaisesti leveämmät hartiat ja huolehtiva mieli. Itsekin koin taas suunnatonta ahdistusta vanhuksen vierailun jälkeen. Kyllä sitä Hippokraaten valaa pitäisi hieman päivittää.

Aamuyön tunnit menossa, kello näyttää 4.24. Unet karkuteillä, nousen ylös ja lähden siivoamaan

Kliseisesti toivotan minäkin voimia sinulle ja miehellesi. Olet ajatuksissani.

[Ginger2]

Hei Ulpukka, sinulla todella olleet unet kadoksissa. Voi, voimia tarvitset itsekin.

Mutta joo huonosti nukuin minäkin. Johtui liiasta viinistä ja selkeästi anoppi-ahdistuksesta. Sitten tuli morkkis, että enkö muka kestä näitä normaaleja elämään kuuluvia tilanteita? Mutta kuormitus on ollut kieltämättä pitkäkestoinen ja siihen on tullut lisäelementtejä. Tuntui niin tympeältä miehen nuorimman veljen tekstiviesti; mä olen nyt lomalla, käykää katsomassa mutsia. Eikö hänellä ole lomia vielä vuosikausia, mutta äitinsä kuolee vain kerran. Ja onko kivaa jättää saattohoidon viime hetket muiden harteille kun itse lomailee?

No joo se tuosta. Nyt päätin taas kerran laittaa korkin kiinni. Vaikuttaa siten parantavasti mieleen ja uneen. Ja vahvistaa toivottavasti tulevia tapahtumia ajatellen.

Voi Ulpukka toi Hippokrateen valan päivitys oli loistava kommentti! Ja ihan totta, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Maailma, ihmiset ja elämähän muuttuu koko ajan. Miehenikin sanoi että lääketiede on pitänyt hänen äitinsä näin pitkään elossa, mutta onko siinä enää mitään järkeä tähän ikään mennessä?

Sinulle Ulpukka toivon jaksamista oman terveytesi kanssa. Toivottavasti viikko hujahtaa äkkiä. Älä väsytä itseäsi vanhuksen kanssa, voisiko joku olla apunasi?
Ja sitten kun hetkesi on käsillä, toivon että sinulla olisi osaavat ja taitavat hoitajat ja lääkärit. Ja että pääsisit paranemaan. Älä luovuta, olet niin hyvä tyyppi. Tsemppiä sulle, taistellaan me ikääntyvät naiset!

[Ulpukka]

Älä luovuta,

En tosiaankaan luovuta ennen lääkäreitä. Sitten kun hekään eivät mitään voi, en voi minäkään.

Kymmenen tunnin siivousurakka takana, huomenna on särkypäivä. Selkä ja lonkan keinonivelet huutaa hoosiannaa. Ja minä niiden mukana. Ja jatkan taas keskiviikkona. Minä ja minun pikkusieluni . Kynnellä rapsuttelen maaliroiskeita lattialta. Ah minun upeat kynteni

Hoitotahtoa kannattaa yksilöidä tarkasti esimerkiksi suonensisäisen antibioottihoiton osalta. Siitäkin rajuja kokemuksia, ei voi tarkentaa identiteettisuojan takia. Samoin letkuruokinnan osalta. Ja pitää muistaa, ettei ole kahta samanlaista tapausta. Elämän langat ei kuitenkaan taida olla meidän käsissä.

Mutta Ginger, me selviämme, me jaksamme, me riitämme.