Kirjoittaja Ginger2 » 30.6.2019 06:57:01
Aamua Ulpukka ja harmistus nukkumatille. Se on niin piinaavaa kun haluaisi nukkua, mutta uni ei vaan tule. Mulla silloin seuraava pvä puuroinen, en muista asioita, mieli maassa. Ongelmanratkaisukyky tasan nolla. Pelottavaa.
Viime yön tosin nukuin suht hyvin. Yli kuusi tuntia. Ilman 3 mg:n melatoniinia tai puolikasta Mirtazapinia (15 mg). Pyrin välttämään noiden pitkäaikaista käyttöä. Eikä alkoholia. Mutta hyvä mieli virtuaalikavereiden kannustuksista. Ulkona tehty lenkki ja toteamus; lonkka ei kiukutellut. Pitkään keskeneräisenä lojuneen villapaidan viimeistely; tuli valmiiksi. Ja pää ei nyt suorastaan kihise uusia suunnitelmia, mutta monta kivaa ehdotelmaa muhimassa.
Johtuisikohan nuo edellä mainut siitä, että on ollut rohkeutta heittää vanhat toimintamallit ja olla oma itsensä. Mä olen jo kauan kapinoinut sitä faktaa vastaan, että me keski-ikäiset, itsekin jo eläkkeellä olevat ja osittain terveytemme menettäneet lapset joudumme ottamaan niin suuren vastuun vanhempiemme terveydenhoidosta. Ja muistakin heidän asioistaan. Ja silti kohtelu voi olla mitä vaan. Tällä kirjoittaneiden ihmisten kommenteista niin kuultaa se uupumus, töissäolon raskaus syyllisyys omasta alkholinkäytöstä.
Alkoholismistahan sanotaan että se on tunne-elämän sairaus. Ja niin totta se onkin. Nuorempana, kun tuntui että elämä oli kaikin puolin "keveämpää" tuli juotua kaveriporukassa. Iloiteltiin, hulluteltiin ja oli suorastasn hauskaa. Myöhemmin yhteydenpito väheni. Ei ollutkaan enää kivaa. Mutta totutut juomatottumukset jäivät, niinkuin täällä kaikki ovat myöntäneet. Ja sen olen omakohtaisesti todennut, että jos on hyvä mieli, tunnen iloa, on kivaa, niin alkoholi buustaa sitä tunnetta ja nautin. Ei tule juomisen jälkeistä morkkista. Mutta jos tunne on päinvastainen, olo apea, suututtaa ja on tullut riideltyä niin alkoholi ei toimi. Tulee monen päivän jälkimorkkis potenssiin kolme.
Eli taas nämä perusasiat; ruoki mieltäsi positiivisilla asioilla ja rasita fyysisesti sopivasti. Niin helppo todeta, vaikea toteuttaa. Mut eikö koulussakin sanota; kertaus on opintojen äiti - voi ei toi äiti-sana taas - korvaan sen sanalla palkinto. Siis kertaus on opintojen palkinto ja siitä alkaa sun parempi elämä, heh.
Olen saanut täältä niin paljon kannustusta, myönteisiä asioita ja uusia ajatuksia. Ja olen valitellut vain vähäpätöisiä omia juttujani pikkuvaivoilla höystettynä. Monella muulla teistä on terveys pelissä niin suurilla panoksilla, etten osaa edes kuvitella. Siksi voin vain toivoa ja yrittää myötäelää arjessanne, jos siitä saisitte hetkeksi muuta ajateltavaa. Ja vielä; eikö ole mielenkiintoista että me kaikki täällä umpivieraiden ihmisten kanssa jaamme ne kipeimmät salaisuutemme, kun emme sitä lähimmäistemme kanssa pysty tekemään?
Kaunista kesäkuun viimeistä sunnuntaita. Ympäröiköön levollisuus ja hyvän mielen hyrinä teidät. Siten on hyvä siirtyä heinäkuulle.
Kyllä sä pystyt!