[Ginger2]

Uskomaton tsemppaaja toi Sylvia todella respect.

Mun elämään. Juuri join kaksi lasillista punaviiniä silkkaan ketutukseen ja mielen tasoittamiseen. Mutta siihen ne saavatkin jäädä. Lasilliset siis.

Hautajaiset olivat ke, pienimuotoiset, vain lähimmät paikalla. Sellaiset kuin mummi olisi varmaan halunnut. Kaikki meni hyvin, kunnes; veljekset alkoivat riitelemään asioidenhoidosta/perunkirjoitus asioista. Ohoh hoh, olen keskellä riitoja. Siellä sun täällä. Osassa itse mukana, toisissa tahtomattani. Miten tämä elämä voi olla näin mutkikasta ja vaikeaa? Ja miten ne lastenkamariasiat nousevat vuosien päästä pinnalle? Ei tunnu kivalta, mutta onneksi itse pääsen ensi vkolla vähän juttelemaan. Varmaan moni muukin tarttis sitä - vaikka ei ehkä itse ymmärtäisikään pyytää apua.

Tämä lyhykäisesti tästä, palaa ensi vkolla, mukavat vkl:t kaikille!

[SylviaPlaa]

et oo tosissasi! noista veljesten naputuksista oikeesti tulee mieleen tragikoominen leffa anteeksi kun naurattaa.
miten tää klassikko voi tapahtua aina, aina tapellaan kun joku kuolee, yleensä tietysti perintöasioista, mutta teillä otettiin yhteen jo perunkirjoituksista. miten mahtaa toi tarina jatkua? päätyykö se siihen, ettei kukaan ole tyytyväinen?
vai sainko aivan väärän käsityksen kun näen tuossa perinnekomiikan aineksia?

pari lasia viiniä on tarpeen raskaan ja surullisen päivän jälkeen, kunhan se jää siihen. ennen ehkä ei olisi jäänyt? mutta nyt pystyt siihen! se on ISO asia.

täältä kaunista aamua toivottelen Sulle Ginni-kulta. toimiiko se iltalääke sulle ok edelleen? mitkä kokemuksesi nyt on? halihalit takaisin.

[Ginger2]

Heissan parahin Sylvia taas sun kommentit osui ja uppos. Jos olet joskus nähnyt sen tanskalaissarjan Perilliset, niin vähän sellaista vertahyytävää draamaa tuossa on. Mä olen kuin ilmetty Gro, vaikkei äitini olekaan taiteilija. Ja noi veljekset voivat vielä käydä toistensa kurkkuun, jos huonosti käy. Mutta mutta, aina sama satu toistuu, kun joku kuolee. Ja kyse ei ole SURUSTA

Ja hyvä vinkki mistä mainitsit, ei olisi ehkä aikaisemmin jäänyt ketuttelu kahteen lasilliseen, mutta nyt jäi. Nukuin kuitenkin sikahuonosti, koska en sit uskaltant ottaa Ketipinoria, ehkä tänään? Oltiin AAMUAIKAISIA tyttären kanssa, kun pujahdettiin Hietsuun, nyt kyllä olis päikkärit poikaa.

Katsotaan miten elämä soljuu elokuiseen oloon. Oma pieni sukuni viettää radiohiljaisuutta - sehän on se heidän toimintamallinsa aikaisemminkin ollut. Kun on tössitty eikä voida myöntää sitä. Eikä ole kykyä vastaantuloon. No onneksi on ulkopuolisia ihmisiä ratkaisemassa päänsisäisiä konflikteja.

Mutta lempeää elokuista week-endiä. Nauttikaamme valmistuvasta sadosta ja kaikesta kuusta hyvästä ympärillämme, raksraks -halhalit!

[Ginger2]

Heissan Sylvia, Ulpukka ja kaikki muutkin joiden kirjoituksia olen seurannut. Aikamoista tsemppaamista monen elämä tuntuu olevan, voimia ja jaksamisia vain kaikille teille toivon.

Minä taas olen paristi käynyt psykologin juttusilla koskien äitiäni. Ja vaikka tämä psykologi on lasteni ikäinen, niin hyvin ammattimaisesti hän kirjoitti minusta omakantaan ja näki tilanteeni. Äitini ja veljeni pitävät täydellistä hiljaisuutta, minä vielä kirjoitin äidilleni kirjeen etanapostina selventääkseni tilannetta ( ja muistintueksi) sekä laitoin loppuun pahoittelut
äkkipikaisesta käyttäytymisestäni. Mutta täydellinen hiljaisuus jatkuu. Sikäli minulla ei ole mitään menetettävää; nyt voin vapaasti elää sellaista elämää kuin haluan. Ja lasteni ja mieheni tuki minulla on. Tämän myötä äitini myös menettää lapsenlapsensa, sillä hehän toki ovat lojaaleja minulle - mutta häntä se ei tunnu hetkauttavan. Lisäksi tämä täydellisesti selkeyttää minulle asemani veljeeni nähden; minulla ei ole merkitystä. Mutta sehän kävi ilmi jo perinnönjaossakin.

Jouduin toki täyttämään sekä päihdekyselyn että masennustestit. Ja mielenkiintoista niissä oli, että en ole ko tapahtuman johdosta masentunut. En ole siis surullinen sen johdosta. Pettynyt ainoastaan. Mutta tällä arviolla mitattiin siis masentuneisuutta. Ja miksi olisinkaan masentunut; epäreilu kohtelu minussa korkeintaan aiheuttaa pettymystä ja raivoa. Ymmärrän kyllä psykologin pointin kysyä, onko tämä välirikko lopullinen. Ja aionko ehdottaa sovintoa. Mutta kun kerroin hänelle että sovinto tässä tapauksessa ei muuttaisi mitään ( ja mitä todella en aio ehdottaa) - ja että äitini tunkeutuva, toisen yksityisyyttä kunnioittamaton käytös edelleen jatkuisi, niin kyllä tämä on se tila mitä haen.

Viiniä en ole juonut normaalia enempää. Viikonloppuisin ruuan kanssa 2-3 lasillista, ei muuta tissuttelua. Eikä muutoin tee mieli, paitsi hyvän ruuan kanssa. Tänään tosin vain sitruunavesi linjalla, sillä yritän tsempata itseäni ensi kuussa alkavaan pilates-iloitteluun eli kaksi kertaa viikossa nautiskelevaan venyttelyyn.

Tyttäremme lensi takaisin kotiinsa, oli ihanaa viettää hänen kanssaan kaksi aktiivista viikkoa. Ikävöin häntä, mutta suon hänelle oman elämän siellä missä hän asuu. En voisi kuvitella takertuvani häneen tai valittaa hänelle sitä, että tapaamme harvakseltaan. Mutta tietenkin menetän ison osan elämästä, kun pikkunaiseni on maailmalla. Mutta näin se elämä menee.

Muutoin ihanan lämmintä elokuun puoliväliä ja jo loppukuuta. Illat pimenee hurjaa vauhtia ja aamuisin on jo sumuja ja päivä käynnistyy hitaammin. Elo kääntyy syksyyn, josta toivottavasti tulee lämmin ja pitkä. Aurinkoa elämäänne!

[Ulpukka]

Huomenia Ginger. Onpas sinullakin melkoiset kuviot käynnissä. Hienoa, että olet saanut ammattilaisen kanssa keskustelua aikaan. Siitä on takuulla pitemmän päälle hyötyä. Itsekin olisin ollut sen tarpeessa jo vuosikymmenet. En vain ole saanut ja osannut hakea apua. Ja tässä tulos.

Sisarusten kanssa on hyvä välit, vaikka huonommuuden tunne jatkuvasti vaivaa. Äidilleni en koskaan kelvannut enkä riittänyt. Sisarukset ovat akateemisesti koulutettuja ja johtajatasoisesti palkattuina olleet koko ikänsä. Minulla on opistotason tutkimus, enkä päivääkään ole ollut työttömänä. Mutta se ei äidilleni kelvannut. Olin hänelle perheen musta lammas. En täyttänyt hänen odotuksiaan. Vielä viimeisinä elinvuosinaan häntä hoitaessani sain kuulla katkeruutta ja pettymystä hänen puheissaan. Niin kauan, kun hän pystyi puhumaan. Mutta hänen kuolinvuoteensa äärellä pystyin antamaan anteeksi. Ja ymmärtämään, että hänelläkin oli omat taakkansa elämässä kannettavanaan. Isä onkin sen edestä rakastanut minua pyyteettömästi, ja arvostanut kovasti vuosia kestänyttä hoitopanostani, sekä äidin että hänen hoidossaan.

Hienoa, että annat tyttäresi elää omaa elämäänsä. Itsekään en millään tavoin puutu omien lasten elämään. Apua tarjoan aina, kun pyytävät ja pystyn siihen. Mutta en arvostele heidän ratkaisujaan. Pitää muistaa, että lapset ovat meillä vain lainassa.

Tunteiden kirjon käsittely on rankkaa puuhaa, voimia sinulle siihen.

[SylviaPlaa]

voi Ginni kulta, osui pahasti sydämeeni tuo että kirjoitit äidillesi kirjeen - eikä mitään vastausta. olen niin pahoillani puolestasi ja edelleen: häkellyttävän huonosti hän sua kohtelee.

mulla on vähän kiire, koska saan lounasvieraan, mutta kirjoitan toinen kerta lisää.
olet ajatuksissani.

[Ginger2]

Kiitos paljon[b]Sylvia[b] - lyhyt kommenttisi lohdutti kovin. Pointti on siinä, minkä psykologini nopsasti oivalsi; äitini oli riidoissa mummoni kanssa. Ja nyt hän vanhoilla päivillään katkeroituneena yritti kääntää myös minua mummoani vastaan. Ja siinä onnistumatta siirtää samaa kaunaa minuun.
Vanhempia ei voi valita, kaverit voi. Olen huojentunut kun napanuora on viimein napsahtanut poikki.

[Ginger2]

Leppoisaa la-iltapvää. Ihanaa että lämpö vielä hellii, toisaalta eilinen sadekin oli kotoisa, mutta se pimeys - syksy puskee päälle auttamatta.

Oon tuolla lopettelijoissa ja vähentelijöissäkin lukenut naisista, jotka kertovat etteivät heidän miehensä tue heidän raitistumisyrityksiään. Ja että miehet itse käyttävät alkoholia kohtuu reippaasti ja joka vkl. Mulla on ihan sama tilanne itsellä. Mun mies aina vähättelee mun juomisia eikä näe sitä ongelmallisena.

No hyvä niin, mutta kun naisen elimistö vahingoittuu helpommin ja pienemmällä määrällä kuin miehen. Olen itseäni tsempannut sillä, että on fiksua olla juomatta ja sinnitellyt sitten vaikka teen voimalla. Mutta olen keksinyt myös ratkaisun, joka tuntuu toimivan; meillähän on siis omat juomamme mieheni kanssa. Jos hän menee Alkoon, niin hän kysyy kyllä yleensä tarvitsenko mitään. Useimmiten vastaan että en. Toisinaan käy sitten niin kuin eilen; olin valmistanut italialaista ruokaa; munakoiso-mozzarellaa ja foccaciaa. Mies kunnioitti ruokaa ostamalla laadukkaampaa täyteläistä punkkua. Sellaista tosi tummanpunaista ja huviprosentit 14,5. Vaikea tilanne, mutta kysyin; voisinko ostaa sinulta lasillisen ruoan kanssa? Hän suostui, minä maksoin ( siis pullonhinta:6 = 1,2 dl viiniä). Ah, makunautinto ja raja - vain yksi lasi viiniä, mutta mainio suutuntuma. Toimi. Näin on tapahtunut joskus aikaisemminkin ja olen ollut tyytyväinen, kun ei ole ollut "pakko" kitata sitä kokopulloa. Tai sitten olen ostanut vain sen puolikkaan pikkupullon, mutta se tulee vaan hintavammaksi.

Tuo eilinen siis tämän viikon saldoksi. Sillä haluan nauttia yöunista ja hyvästä mielestä. Viikolla laitoin yrttipenkkini uuteen uskoon, vaikka syksy onkin tulossa. Laventelit, rosmariinit ja timjamit nököttävät siisteissä riveissä. Sen ärjyn venäläisen rakuunan heitin mäkeen, kun se vaan kasvaa villisti. Persiljat ja ruohosipulit siistin myös. Nautin kätteni työstä. Myös siitä, että voin vapaasti puuhata tässä hetkessä itselleni mieluisia asioita. Ilman hankalia ihmissuhteita. Itsekästä? Kyllä, mutta tuntuu oikeutetulta.

Mukavaa vkl:a kaikille täällä poikkeaville.

[Ginger2]

Olen jotenkin tyytyväinen kun elokuukin on kohta ohi. Ajattelen että tämä kesä sitten meni tässä. Kun ei minusta tälläkertaa tuntunutkaan, että olisi ollut kesää ollenkaan. Niin paljon ikäviä asioita lyhyen ajan sisällä. Paljon riitaa. Ja muita harmeja. Haluan ajatella että syksyllä puhaltavat uudet ja muutoksen tuulet.

Meillä on alkamassa remppa. Olen roudannut huonekaluja jemmaan ja yritän orientoitua tilanteeseen, että tämä on väliaikainen ja melko pian ohi. Ja onneksi on vielä kohtuu lämmintä eikä esim LUNTA

Mutta harmillisesti keskiviikon urakoinnin jälkeen valkoviini maistui taivaalliselta siinä helteessä ja fetajuustosalaatin kanssa. Meni vähän enemmän kuin normi annokset ja siksi elokuun saldo napsahti kiinni. Nyt vain vihreän teen voimalla. Tarkoituksena olisi kuivistella syyskuussa, sillä tadaa menen moikkaamaan tytärtäni loppukuusta.

Olen lukemassa kirjaa, joka imaisi minut ihan alkulehdiltä. Se on Riikka Pulkkisen lasten planeetta. Olen muutaman kerran kauppakäynneillä seurannut, miten nämä tämän päivän nuoret vanhemmat ovat niin taitavia lastensa kanssa. Jaksavat selittää, antavat osallistua ja ovat niin läsnä ( niin siis poislukien ne vanhemmat jotka pläräävät vain puhelintaan, ei niitä en nyt tarkoita). Mutta siis tässä kirjassa kuvataan niin totuudenmukaisesti lapsiarkea avioeron keskellä.

Joten minusta tuntuu että tämän päivän vanhemmat ovat niin paljon osaavampia kuin mitä itse olin. Huh, ilmaisempa itseäni huonosti, ajatukset poukkoilevat hullusti. Mutta kirjassa kuvataan myöskin psykoosia, joka onkin aika kavala asia. Joskus itsekin miettii omia tuntemuksiaan, mielen rajat kun ovat niin häilyviä. Ja miten kaikki elämän kuormitukset vaikuttavat.

Nyt tarttee lopettaa,nremonttipöly leijaa liikaa. Han parasta viikonloppua kaikille.