Olet täällä

Rehellinen päiväkirja

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 25.8.2020 00:00:06

Hei

Olen aiemmin kirjoitellut tuolla lopettajien puolella, mutta sattuneesta syystä kirjoittelut on olleet tauolla pidemmän aikaa... Suoraan sanottuna en usko, että tässä elämäntilanteessa pystyn kokonaan juomista lopettamaan, joten siirrynpä tänne puolelle. Voi olla, että tämä vähentäminen on minulle pahimman luokan haihattelua mikä on tuomittu epäonnistumaan, mutta yrittänyttä ei laiteta! Tavoitteeni on tästä hetkestä eteenpäin vähentää juomistani niin paljon kuin mahdollista, ja myöskin raportoida tänne ikäänkuin itselleni muistiin jos menee hyvin, mutta myös silloin jos asiat menee pieleen.

Yleensä tulee otettua 10-15 olutta päivässä, joskus harvoin vähemmän, ja vielä harvemmin nollapäiviä. Tämän lisäksi on sitten ne kerrat kun tulee lähdettyä ns. ryyppäämään, eli tuo yllämainittu oluen juonti on sellaista omissa oloissa tissuttelua. Elelen kaiken lisäksi itsekseni, joten vähän liian helppoa on käydä tossa lähikaupassa ostoksilla.

Noita lopettamisyrityksiä on viime vuosilta useita, joten juomattomuudesta ja sen hyvistä puolista on mulla kokemusta. Ehkä viimeiset 5 vuotta olen säännöllisesti, noin 2-3 kertaa vuodessa onnistunut olemaan suunnilleen kuukauden juomatta. Niin ja olen siis nelikymppinen mies, ja alkoholin käyttökokemusta on teinivuosilta saakka, ja valitettavasti määrät on nousseet tasaiseen tahtiin. Painoakin on tullut 30 kg oluen voimalla, mikä myös ottaa päähän kun nuorempana olin hoikka ja hyväkuntoinen. No mutta, ehkä tästä pikkuhiljaa saa asiat kääntymään parempaan suuntaan! Tänään tuli päivällä otettua 8 pikku tölkkiä, ja huomenna tarkoitus olla kokonaan juomatta.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Amalia (poistunut käyttäjä) » 25.8.2020 08:12:51

sarvikuoma kirjoitti:Hei

Olen aiemmin kirjoitellut tuolla lopettajien puolella, mutta sattuneesta syystä kirjoittelut on olleet tauolla pidemmän aikaa... Suoraan sanottuna en usko, että tässä elämäntilanteessa pystyn kokonaan juomista lopettamaan, joten siirrynpä tänne puolelle. Voi olla, että tämä vähentäminen on minulle pahimman luokan haihattelua mikä on tuomittu epäonnistumaan, mutta yrittänyttä ei laiteta! Tavoitteeni on tästä hetkestä eteenpäin vähentää juomistani niin paljon kuin mahdollista, ja myöskin raportoida tänne ikäänkuin itselleni muistiin jos menee hyvin, mutta myös silloin jos asiat menee pieleen.
...

Tervetuloa tälle puolelle! Täällä on mukava henki, joka on antanut minullekin kipinää jättää tölkki kiinni joksikin aikaa. Sinäkin olet onnistunut silloin tällöin, kroppasi kiittää kaikista niistä kerroista! :) Tsemppiä jatkoon!
Amalia (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 25.8.2020 11:10:47

Kiitoksia tsempeistä Amalia, sitä tarvitaan! Se on ihan totta, että jokainen juomaton päivä, viikko tai tölkki on hyvästä. Se pitää yrittää muistaa. Pahimmillaan olen ajatellut esimerkiksi niin, että "turha tässä nyt on yrittää olla juomatta kun on kaverin synttäritkin tulossa, samassa konkurssissa voi tissutella sinne asti..." Ainut vaan, että silloin kun noin ajattelin, niin ne synttärit oli tulossa KAHDEN VIIKON kuluttua :lol:

Mietin tässä kuluneita päiviä... Viime torstaina tiputtelin olutta hieman tavallista enemmän, ehkä 20 kpl kaikkiaan.

Perjantaina olin kavereiden kanssa kaupungilla iltaa viettämässä, ja paradoksaalista kyllä silloin tuli juotua vähemmän kuin normipäivinä. Oli krapula, ja alkuillasta syötiin hyvin, niin ei sitten kalja uponnut. Järki onneksi sanoi ettei kannata viinashottien voimalla lähteä hakemaan uutta nousua.

Lauantaina aamupvällä edellispäivältä jääkaappiin jääneet muutamat oluet alkoi kummittelemaan, ja niitä aloin sitten tiputtelemaan. Kylmää olutta jääkaapissa, mitäs järkeä se olisi jättää juomatta? :roll: Loppupäivä meni sitten hiljakseen tissutellessa.

Sunnuntaina ei juominen edes hirveästi himottanut, mutta koska katselin mestareiden liigan finaalia, niin otin sitten kymmenkunta olutta siinä katsellessa. Koska kuka hullu nyt jalkapalloa ilman olutta katselisi? :lol:

Maanantaina, siis eilen, otin tavan vuoksi vähän tasoittavia tympeään olooni. Yhteensä 8 pikku Koffia.

Tollaista rataa mun elämäni menee, ja vaikka periaatteessa mulla on asiat hyvin, niin ei sitten kuitenkaan ole. Kyllä mä vahvasti koen, että tällä hetkellä juominen aika totaalisesti estää mua elämästä elämääni ja tekemästä asioita mistä sitten loppupeleissä tulisi oikeasti hyvinvoiva olo.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 25.8.2020 13:28:05

sarvikuoma kirjoitti: Pahimmillaan olen ajatellut esimerkiksi niin, että "turha tässä nyt on yrittää olla juomatta kun on kaverin synttäritkin tulossa, samassa konkurssissa voi tissutella sinne asti..." Ainut vaan, että silloin kun noin ajattelin, niin ne synttärit oli tulossa KAHDEN VIIKON kuluttua


Tuttua, tuttua...!

Se on paha, kun ajautuu siihen, että kaikki siivilöityy sen ainaisen pöhnän läpi. Koskaan ei tule sellaista krapulaakaan, joka laittaisi stopin, mutta kerran elämässäni sain siitä huolimatta pitkän putken jälkeen harhoja ja pelkoja, kun lopetin jokapäiväisen kaljan juomisen. Siksi terveyspuoli kannattaa ajatella nyt, eikä siirtää lopetuspäätöstä kahden viikon päähän.

Mistä motivaatio? Siinäpä se kuuluisin kysymys, kun alkoholista saa liian paljon mielihyvää. Paras olisikin lopettaa aina, kun kokee olevansa voitolla, eikä kitata lisää tekosyihin.
Mottoni on elää tasapainoista arkea raittiina.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 25.8.2020 22:56:09

Lempeä kettu kirjoitti:Mistä motivaatio? Siinäpä se kuuluisin kysymys, kun alkoholista saa liian paljon mielihyvää. Paras olisikin lopettaa aina, kun kokee olevansa voitolla, eikä kitata lisää tekosyihin.


Niinpä. Olen kyllä huomannut että ilman kunnon motivaatiota juomattomuus on täysin mahdotonta. On se vaan niin helppoa hakea sitä hetken nousuhumalaa ja turruttavaa pöhnää. Viime aikoina oma motivaationi on ollut kasvamaan päin... Ajoittainen kuolemanpelko ja ajatukset esim sairastumisesta ovat saaneet ns perimmäisten kysymysten äärelle... Esim että miten ja minkälaisessa henkisessä ja fyysisessä kunnossa haluan loppuelämäni viettää? Tai että onko minulle tärkeämpää tavoitella haaveitani (jotka ovat voimakkaassa ristiriidassa juomisen kanssa) vai viettää tulevatkin vuodet kaljapöhnässä? Tässä kun näitä kysymyksiä itselleen esittää, niin väkisinkin tulee mieleen että on toi juominen, siis oma nykyinen juominen, järjellä ajateltuna ihan käsittämättömän typerää hommaa. Siis aivan idioottimaista suorastaan.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 26.8.2020 00:44:52

En saa unta niin naputtelenpa jotain tänne.

Tänään olin juomatta, ja se onnistui yllättävän helposti. Krapula on ihan siedettävää laatua, ja tahtotila juuri tällä hetkellä kova. Kaupassakin kävin ihan päiväsaikaan, ja mukavasti automaattiohjauksella valitsin vissytölkit kaljojen sijaan. Teki mieli makeaa, niin ostin jäätelön. Jätskiä syödessäni katselin kun joku äijä siinä veteli ahnaasti Koffia. Ei käynyt kateeksi, päinvastoin... Ajattelin että tollainen mäkin olen, että kiskon jossain ostarin nurkalla tölkin keskikaljaa yhdellä huikalla kun en malta odottaa himaan asti. Aika surullista. Mutta mutta, ei näitä asioita kannattaisi keskellä yötä vatvoa kun kaikki alkaa tuntumaan vähän liiankin murheelliselta. Huomenna on päivä uus, ja kristallinkirkas tavoite on olla juomatta.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Amalia (poistunut käyttäjä) » 26.8.2020 07:26:11

Hei, sarvikuoma

kyllä siitä vähentämisajatuksen pyörittelystä aikanaan syntyy toimintaakin, jokaisella vie oman aikansa riippuen, mistä kohtaa aloittaa. Suosittelen tällä foorumilla pyörimistä, muiden juttujen lukemista ja niin mahdollisuutta antaa ajatuksen "kyteä takaraivossa" pikku hiljaa, kyllä siitä vielä hyvä tulee, olet jo hyvän matkaa alussa ja ajattelet järkevästi, vielä kun saat tunteen mukaan, niin se alkaa siitä! Tsemppiä! :)
Amalia (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 26.8.2020 21:20:30

Kiitos Amalia, toivon ja ehkä jopa uskon että kyllä tässä pikkuhiljaa kuviot saattaa alkaa muuttumaan. Olen ajatellut ottaa sellaisen linjan, että kirjoittelen tänne joka päivä jotain jotta pysyisi fokus kohdillaan. Siis myös sellaisina päivinä jos on tullut juotua, tai ehkä juuri silloin tänne nimenomaan pitäisikin kirjoitella...

Tänään oli väsynyt ja aikaansaamaton päivä, mutta pysyin juomatta toisenkin päivän ja se on pääasia. Kaikenlaista näihin omiin kuvioihin liittyvää on tullut mietittyä, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Amalia (poistunut käyttäjä) » 27.8.2020 09:03:31

sarvikuoma kirjoitti:...Olen ajatellut ottaa sellaisen linjan, että kirjoittelen tänne joka päivä jotain jotta pysyisi fokus kohdillaan. ...


Kannattaa kirjoitella siihen tahtiin, kuin itselle tuntuu hyvältä ja oikealta, on tärkeää, että tekee asiat itselle sopivalla tavalla. Minulle on sanottu täällä, että ei kannata verrata itseä muihin - ja se on totta, se ei hyödytä, me olemme yksilöitä ja meillä on yksilöllinen historiamme, josta lähdemme. Minä olen yksin eläjä ja käytän tätä kanavaa keskustelukanavana seuran puutteessa, kirjoitan usein, koska kuitenkin menen nettiin aamuin illoin, pitää tsekata mitä porukoille kuuluu :mrgreen:

Maksa, keho ja mieli kiittää jokaisesta tipattomasta päivästä - siihenhän me pyrimme! :)
Amalia (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja venkku » 27.8.2020 14:25:20

Moi! Jäätelö on hyvä oluen korvike tai joku muu herkku,mistä tykkää. Koita kokeilla joka toinen juomiskerta ottaakkin jotain herkkua oluen sijaan. Ehkä siitäkin voi tulla tapa ja pikkuhiljaa päästä oluesta eroon. Tsemppiä! :)
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 527
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 27.8.2020 17:43:15

venkku kirjoitti:Moi! Jäätelö on hyvä oluen korvike tai joku muu herkku,mistä tykkää. Koita kokeilla joka toinen juomiskerta ottaakkin jotain herkkua oluen sijaan. Ehkä siitäkin voi tulla tapa ja pikkuhiljaa päästä oluesta eroon. Tsemppiä! :)


Joo, kyllä mulla helposti alkaa herkkuja kulumaan varsinkin näinä juomattomuuden alkupäivinä. Makeaa etenkin, vaikka yleisesti ottaen en edes pidä makeasta juurikaan. Varsinaisena oluen korvikkeena mulla toimii cokis zero-tölkit, ja vissy/kivennäisvesi-tölkit. Kyllä toi tölkkien availu ja kuplivan nesteen litkiminen itselläni ihan selvästi jonkun toiminnallisen osan siitä kaljan juonnista aidosti korvaa.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 27.8.2020 23:12:52

Helposti meni tämä kolmaskin päivä ilman mielitekoja. Silloinhan on tietysti helppoa olla juomatta jos ei halua juoda eikä tee mieli juoda... Se on sitten eri juttu kun koittaa se päivä että taas tekee mieli ja toteutan aikeeni. Tosiaan tässä viime vuosina olen "lopettanut" juomisen vaikka kuinka monta kertaa, ja aina hommat on menneet saman kaavan mukaan: Olen juomatta 2-3-4-5 viikkoa, ja fiilistelen kuinka mahtavaa onkaan olla juomatta ja hommat sujuu jne. Sitten euforiapäissäni kuitenkin sorrun juomaan, ja seuraavaksi ajattelenkin että pieleen meni, eli nythän tässä voikin sitten alkaa taas tiputtelemaan kaljaa tai mitä hyvänsä alkoholia joka v:n päivä... Jotenki tuntuu että en edes yritä siinä tilanteessa katkaista juomista esim yhteen tai kahteen päivään, vaan käytän sitä "pieleen menemistä" jonain keppihevosena sille, että nyt se juominen sitten on väistämätöntä ja sitä kautta oikeutettua. Kysymyshän on vaan siitä, että tykkään olla kännissä, ja sitten kun on riittävän monena päivänä juonut, niin siitä tulee taas normi tila ja koko kuvio alkaa taas alusta.

Nythän tilanne on eri, koska en ole mitään lopettamispäätöstä edes tehnyt. En tosiaan osaa sanoa, että onko musta enää miksikään kohtuukäyttäjäksi tai satunnaisjuopottelijaksi, mutta nyt sitä asiaa lähdetään selvittämään. Itselleni ihannetilanne olis varmaan sellainen että voisin ottaa silloin tällöin ja välillä oikeen tosissaan ryypätäkin pari päivää ilman syyllisyyttä, mutta että jatkuva juominen ei hallitsisi jokapäiväistä elämää. Se nimittäin kurjistaa ja kaikki hyvätkin jutut muuttuu ihan paskaksi.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 28.8.2020 08:03:26

Niinhän se on. Sitä jää koukkuun siihen juttuun.

Tiedät itsekin ja tiedän minäkin, että alkoholin positiiviset hyödyt häviävät hyvin pian. Siksi ei ole kovin hyvä etsiä onneaan hieromalla pullon henki esiin toistuvasti kuin mitään muuta valinnanmahdollisuutta ei olisi. On meillä. Tsemppiä raittiiseen viikonloppuun!
Mottoni on elää tasapainoista arkea raittiina.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja sarvikuoma » 28.8.2020 20:13:04

Lempeä kettu kirjoitti:Tsemppiä raittiiseen viikonloppuun!


Kiitos samoin!

Tänään jouduin heräämään poikkeuksellisen aikaisin. Ilmeisesti väsymys, liika kahvi ja yhden jännitystä aiheuttaneen sosiaalisen tilanteen laukeaminen parhain päin saivat iltapäivällä aikaan hetkellinen juomishimon. Onneksi se meni ohi nopeasti.

Alkuillasta pakotin itseni pienelle kävelylenkille, vaikka väsytti aivan tolkuttomasti. On se vaan niin, että liikunnan jälkeen ei KOSKAAN mieti että olipa harmi kun tuli lähdettyä... Nuorempana olin aika hyvässä kunnossa kun varsinkin punttisalilla tuli treenattua aktiivisesti. Silloin otin kuppiakin ehkä pari kertaa kuukaudessa, ja elämään tuli sisältöä ja ajankulua enimmäkseen ihan muista asioista kuin jatkuvasta juopottelusta. Haaveilen tässä, että jos vaikka saisi mentyä salille joku päivä. Kortti mulla on läheiselle salille ollut jo vuoden alusta, mutta olisinko pari-kolme kertaa käynyt :lol: No, onneksi se on edes halpa kun maksaa vaan parikymppiä kuukaudessa.

Kaupasta ostin tänään pari six-packia... Nimittäin vichyä ja ananas Jaffa lightiä. Mukava siemailla jotakin tässä sohvalla makoillessa.
sarvikuoma
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: 14.1.2015 13:51:53

Re: Rehellinen päiväkirja

ViestiKirjoittaja Amalia (poistunut käyttäjä) » 29.8.2020 08:20:35

Kiva kuulla, että jaksat, sarvikuoma! Jokaisesta tipattomasta päivästä tulee hyvä mieli, kun muistaa, että se on oman terveyden puolesta, kroppa kiittää, kannattaa huomioida se! :D
Amalia (poistunut käyttäjä)
 

Seuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa