Olet täällä

Joka päivä voi parantaa….

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 25.8.2021 00:59:23

Terve.
Tässä nyt kirjoittelen tänne koska niin kuin muillakin täällä on ”hieman” ongelmia tuon alkoholin kanssa. Lyhyesti kuvattuna itselläni ei ole ollut vielä ongelmaa juomisen jatkumisen kanssa vaan olen tähän asti pystynyt hoitamaan työni (ehkä kohmelossa mutta kuitenkin) vaan se että lähtee ns hanskasta kun lähden ja nyt sitä on tapahtunut useammin ja tilanteet ovat eskaloituneet enemmän kuin ennen. Esimerkiksi nyt vkl olin keksinyt etsiä huumeita erään pilalle menneen perjantai illan päätteeksi. Aiempaa käyttöä huumeille ei ole. Tätä en itse tietenkään muista ja kiitoksia onnelleni niitä en saanut. Tähän iltaan liittyi kaikenlaisia tilanteita jotka nyt mietittynä tuntuvat sille että jos tämä tilanne tästä vielä pahenee mahdollisuus jopa päästä hengestään yhdellä tälläisella reissulla on olemassa. Molemmilla vanhemmillani on ongelmia viinan kanssa. Tai isälläni ei enää ole koska viina hönet tappoi. Eipä häntä ole isäksi voinut koskaan sanoa koska en ollut nähnyt n8v ikävuoden jälkeen. Äiti on minulle soitellut humalaspäissään tappavansa itsensä ja taustalta löytyi mt ongelmia. Joskus eräs tuttu päihdetyöntekijö sanoikin minulle että ihme että en ole enempi juoppo koska geenit on hyvät.
Olen noin 40v mies, naimisissa, isä, urheilen aika paljon.
Avioliitossa kaikki tuntuu olevan hyvin. Vaimo ehkä hieman pettynyt minuun vkl toimintojen perusteella mutta muuten perheessä kaikki hyvin. En juo paria enempää lasten edessä. Vakituinen työpaikka hoitajana. Ainoa asia mistä osaan valittaa elämässäni poislukien tämä toilailu on se että minulle laitettiin tekolonkka reilu vuosi sitten ja kilpa urheilu on pitänyt lopettaa. Tämä jätti ison aukon elämään ja tässä on opeteltu elämään sen kanssa. Laitoin tänään osallistumis ilmoituksen erääseen verkkovalmennukseen ja tästä toivon saavani aiemman ns tosissaan urheilun kaltaista sisältöä elämään.
Olen niin kauan kuin muistan ollut kaveri jolle aina silloin tällöin on sattunut jotai näillä juomareissuilla. Ongelmiin on yleensä liittynyt terävä viina.
Tavoitteeni on olla nyt jonkun viikon selvänä ja sen jälkeen pysyä näillä reissuilla olut linjalla jolloin roti säilyy.
Jonkun verran tätä palstaa olen lukenut ja aika monella vastaavia kokemuksia alkoholin kanssa leikkimisestä. Onko tämä nyt sitä ongelman vähättelyä kun en tee tämän tujumpaa päätöstä lopettaa tms sitähän ei tiedä vielä kukaan mutta ajattelin mielessäni että tämän kirjallisena raapustamiseen tänne voisi olla hyötyä. Yritän ainakin kerran viikossa näin alussa päivittää tänne tilannetta jotta pysyisin vastuullisena tavoitteelleni. Jos joku tämän lukee niin onkohan kellään kokemusta oikeasti tuosta vähentämisestä tai siistimpään alkoholin käytön onnistumisesta… kuulisin mieluusti konsteista ja ajatuksista kyseisestä teemasta.
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Liinaauroora » 25.8.2021 04:50:19

Hei Tipitii,
hienoo kun uskalsit tulla tänne ja olet valmis muuttamaan käytöstäsi. Moni asia tarinassasi kuulostaa hyvin tutulle.
Haluaisin tässä itsekkin tämän taipaleen alussaolevana tsempata, että ainakin itseni mielestä on tässä vaiheessa helpompi puhua vähentämisestä. Tunti kerrallaan ja päivä kerrallaan. Ei se helppoa ole, mutta niistä tunneista syntyy päiviä ja päivistä viikkoja.
Nyt täytyy töihin lähteä, mutta pysy linjoilla ja kerro oloista ja ajatuksistasi. Pystyt kyllä siihen, tukena ollaan täällä kaikki enemmän tai vähemmän samassa veneessä👍
Liinaauroora
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 21.8.2021 16:36:15
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 25.8.2021 23:13:21

Jotenki en halua puhua lopettamisesta. Minulla on kumminkin vielä paljon hyviäkin juttuja mitä alkoholiin liittyy. Jos pidän käytön hyvänä esim oikein hyvä pihvi ja punkku on kyl huikeeta. Ja joskus on vitsin kiva ottaa 1-2 ja kuunnella musaa. Se hetki kyl ei aivan mahdottoman pitkä o et se on kivaa mut onpa kumminki. En siis tarkoita et se välttämät lähtee laukalle heti vaa et no niiku tiiätte se lähtee laskuun ja sit ei ookkaa enää nii hieno olo. Tai sit esim hyvää seksiä ja siihe päälle lasia punkkua ja hellimistä. No nää on näitä. Sitä mietin kans ku tätä asiaa oon pähkäilly. Et miten tän pitäs mieles mut ei kokis esim syyllisyyttä. Koska semmone henkinen paha olo saattaa kumminki olla vähä laukaseva tekijä tommoselle helikopterikönnille. Ite laitoin vaatehuoneen seinälle fläppitaulun joho laitan viivan aina ku päivä menny mokaamatta. En tiä unohtaako ton sit ku on menny hyvi kk tai pari. Mut ainaki Mä haen sieltä vaatteita melkei päivittäin ja Mä sillo nään sen. Ajattelin et yksinkertainen konsti yksinkertaiselle miehelle. Katsotaa Mite käy…
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Liinaauroora » 26.8.2021 21:09:10

Iltaa,
niin nuo hyvät asiat on kyllä hyviä, ei voi kieltää. Mietin vaan omalla kohdalla sitä, et missä vaiheessa noi hyvät jai sinne vähemmistöön ja niistä paskoista jutuista tuli enemmistö? Pitäs varmaan itelleen tehä sellanen aikajana, selkiyttäisköhän se tätä prosessia mun päässä.. En tiä.
Tuo oli Tipitiii ihan hyvä toi tukkimiehen kirjanpito. Mietin myös ite tuota, että kun aikaa kuluu niin tuleeko se ajatus, et "ei tää nyt niin paha tilanne oo. Voin mä nyt vähän ottaa.." Mä ainakin oon ollu mestari vähätteleen ja kieltämään ongelman. Vähän niin ku et ei vaan välitä ja haluu nopeesti vaan unohtaa törttöilynsä.

Ihan tuntuu jo tuo 9 päivääkin ihmeelliseltä, kun tossa sivupalkis nuo päivät juoksee. Vaikkei se oo paljon mtn niin mulle se on.
Hyvää yötä ja kirjoittele sun oloja tänne vaan kun siltä tuntuu.
Liinaauroora
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 21.8.2021 16:36:15
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 28.8.2021 21:05:54

No vaimoltaki pyysin et holhoaa sen verra mua et jos unohdan tän homman taas ja löhen haikailemaan jallupullon perään et muistuttaa mua vähä et mikä on ollu meininki. Se pelkäs et suutunko Mä jos se alkaa holhoa. Sanoin et muistuttaa et ite pyysin jos näin käy. Mut luulen etten suutu ei o tapana tämmösistä. Kokeillaan nyt näin.
Ja kyllä olette oikeassa et en Mä tääl olis kirjottaa jos ne pahat asiat vaakakupissa ei olis isommat ku mitä hyvät täl hetkel.
Eilen olin baarissaki selvin päin. Oli työ porukan tyhy illat otin hyvää liha ruokaa ja siihe lasin viiniä. Pikkuse maistoin siitä ja jotenki tuli olo et ei ees tätä ja annoin loput pois. Sen jälkee paikallisee tanssi baarii ja jammasinki selvin päin eka kertaa sitte vuoden 2001 ehkä.
Ollu tänää ahdistunut olo. Helpottaa kyl purkaa ajatuksii tääl ja lueskella muidenki juttuja.
Huomenna urheilupäivä tulos. Ensi heittää kiekkoo pojan kaa ja sit salille ja uimaa.
Taas yx viiva fläppi tauluu. Mulla siin on viivat aina ku on menny päivä etten o ottanu liikaa…nyt oonki ollu viinihuikkaa lukuunottamatta selvänä.
Huomenna kipuilu jatkukoon….
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 28.8.2021 21:07:43

Ja liinaauroora siks mäki oon tääl kirjottelee koska hyvinpitkälti vähättelin ongelmaa.
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 2.9.2021 07:06:06

Huomenta kaikille.
Noni. Nyt on menny 10 päivää siitä ku oon kämmäilly. Morkkis hävinny ja tilalla normaali ajattelu. Nyt alkaa varmaa olla se vaarallinen tila jossa moni miettii et entä jos kumminki…
Ja muuta alkoholiakaa ei o menny ku suullinen viiniä.
Tänää oli eka yö varmaa 5kk et oon nukkunu hyvin ilman lääkkeitä. Eilenki aivan mikro annoksella. Alkoholihan tunnetusti parantaa unta eiku… mut huippua. Nyttenki heräsin 7.15 vaikka iltavuoroo meno. Kohta salille ja siitä töihi…
Maanantaina tulossa mökkireissu kaverin kanssa. Sinne olen jo suunnitelman tehnyt että vain sikspäkin lonkeroa per päivä sauna juomaks. Kaks päivää Ollaa siel. Ennen olisin ottanu korin ja terävää lisäks…voipi kuvitella et kun pidän ton suunnitelman et ero olossa on merkittävä. Tuolla sivuilla luki et suunnitelma on tärkee. Kokeillaan. Ja tänne kirjoittamalla se konkretisoituu.
Alotin ton 30 päivää ohjelmanki tuolta sivuilta viime viikol. Mutta en jaksa noita asioita tollee miettiä. Ehkä pitäs ottaa itteesä niskasta kiinni ja miettii noi läpi. Eihä noissa ny nii pitkää mee. Mutta tunnen paljon mielekkäämmäksi kirjoittaa tänne ja lueskella muiden kokemuksia…
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Liinaauroora » 2.9.2021 10:30:55

Hyvä Tipitii👍🙏10 pvää on jo hyvä! Tunnistan niin tuon "normiolon"..eihän täs nyt oo mtn ongelmaa. Ite huomaan et lähes kaikki tekeminen, oli se sit työtä tai vapaa-aikaa pitää ajatukset pois juomisesta. Lisäksi luonto, jos ei lenkille niin metsään tai rannalle käveleen.
Mulla on kans ens vkonloppuna mökkikuvio ja ai että kun tekis mieli ruuan kans se punaviini ottaa .. Koitan psyykata, et ei.
Lapsivapaa viikko meni mukavasti kaikkee touhuten siis.
Tsemiä jatkoon. Ite en uskalla antaa itteni ottaa ees sitä yhtä kun en luota yhtään itteeni, että se siinä pysyisi. Tosin viime vkl oli se yks happeninki, jossa hurjat kaksi lasia join. Ei löhtenyt laukalle, mutta eipä se mtn takaa. Tiän itseni ja tuon kuvion, joten parempi olla kokonaan ilman sit.
Liinaauroora
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 21.8.2021 16:36:15
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 7.9.2021 18:50:16

Nonni mökkireissu alkaa olla lopuillaa. Otettii bissee jonku verra mutta esim darraa ei o ollu aamulla eli aika miedosti sitä on otettu. Eli suunnitelman mukaa mennää. Välillä pikkuse tullu mieli et olispa terävää et sais ns koneen käyntii…mutta..näkyy tuolla oluella iha yhtä hauskaa olevan. Ja hauskempaakin ku ei o darraa ollu ja huomen reenaamaa voi lähtee.
Eli nyt on 16 päivää kämmäilemättä.
Näin se etenee ja pitää pitää suunnitelma mieles… hyvää viikon jatkoa kaikille.
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja juhanikari » 7.9.2021 19:09:51

Onnittelut!🍎

Hyvät viikon jatkot sinnekin!

t. Juhani
Vähentäjä! Less alcohol is more life! :-)
juhanikari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1571
Liittynyt: 22.10.2015 16:22:46

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Liinaauroora » 7.9.2021 19:14:02

:D Hyvä Tipitii!! Juuri äsken tsekkasin ketjua ja mietin, että mitehän sun mökkireissu meni. Hyvä, että sait pidettyä homman hanskassa. Siitä se lähtee ja etenee.
Oma reissu vasta eessä, saa kattoo kuinka pystyy oleen, kun kaveri ei halua olla kahta pvää ottamatta. Päätän, et I can do it! Vaikka tiukkaa tekisi. Keskittyy sata lasis urheiluun ja ulkoilemiseen.
Liinaauroora
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 21.8.2021 16:36:15
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 8.9.2021 22:13:37

Kiitti.
Tänää käyty aamulla jo salilla ja illalla uimahallin kylmäaltaas. Hyvä olo kaikin puolin.
Kaverillekin sanoin et mikä mun mielestä on mun probleema ja mikä on mun suunnitelma. Seki vaa sano et hyvä ku ite on huomannu et kaikki ei o kunnos et jotai pitää muuttaa. Ja ite ehkä kehittyä.
Lyödäänpä pari viivaa lisää tauluun et pysyy muistissa suunnitelma.
Nyt alkaa tosiaanki morkkis ja ahdistus olla kokonaa poissa. Mut en o kyl yhtää unohtanu sitä mitä on tapahtunu. Enne olisin jo painanu kaiken jonnekki kauas takaraivoon josta se ei löytys kyl helpol.
Liina uskon et hyvin menee sullaki…💪🏻
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 12.9.2021 09:16:54

Jaahas. Taas viikko menny ja töissä oltu pitkiä päiviä muutama.
Ei mitään erikoista paitti tänää alkaa loma…
Saattaa tulla ihan selvä loma tästä. Ajatuksena oli iha reenailla vaa. No en nyt lukkoon laita mutta katsotaan….unia yritän ainaki korjailla. Pääsis eroo noista lääkkeistä ni olis huikeeta. En kyl iha koko palkkaa laita pottii sen onnistumisen takana.
Työkaverin kaa juttelin tos ja sen uniongelmista ni sillä epäilevät add tä aiheuttajaks. Meikulla varmasti on se tai täräkämpi versio mut ei o tullu ikinä tarkemmin selvitettyä. Pitää varmaa ottaa kiinni niskasta kiinni ja kysästä työterveydestä olisko tos aihetta tutkia.
Monta viivaa tullu seinälle.
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Tipitii » 13.9.2021 10:06:13

Viime yönä heräsin hienoon painajaiseen. Olin dokannu liikaa taas ja kaikkien muiden juhlat oli menny hienosti ja Meikku mietti et mitähä hittoo on illal tapahtunu ja kaamee morkkis…onks muilla tämmöstä.
Loman eka päivä menos. Pleikkaa pelaten ja illal reenihommia.
Just sain 21 viivaa tauluu 💪🏻
Et voi olla vahva jos olet heikko
Tipitii
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24.8.2021 23:54:51
Ollut juomatta

Re: Joka päivä voi parantaa….

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 15.9.2021 07:39:43

Melkein joka yö alkoholi on unissa jossain muodossa, vaikka olen ollut 2 kuukautta selvinpäin. Unet ovat ahdistavia. Esimerkiksi viime yönä, olin valmistautunut esiintymiseen ja olisi pitänyt olla ihmisten edessä parhaimmillaan, olinkin humalassa, mistään ei tullut mitään ja olin valtavan pettynyt itseeni.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 705
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Seuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa