[Elohiiri]

Minulle tulee myös niitä Face-mainoksia. Niitä on ollut useammastakin firmasta. En muista mitä niissä sanottiin, klikkasin vain äkkiä etten halua nähdä tällaisia. Mutta ei niitä ennen plinkkiä ole tullut ollenkaan. Lisäksi mainostetaan paljon 0 % juomia, joka sorttia. En tosin käytä incognitoa, joten kait se on sitten loogista. Mutta jotenkin silti kurjaa miten pitkälle nuo personoidut jutut jo ulottuvat. Sama kun olen jo ostanut jonkun tuotteen, niin sen mainoksen pyöriminen jatkuu hamaan tappiin joka paikassa.

[Lempeä kettu]

Elohiiri, kiitos! 2 vuotta on ok, itseasiassa se on tämä korona-aika. Olin sitä ennen itsekseni saavuttanut reilun vuoden raittiuden ja luisunut takaisin juomaan vähitellen, koska en oikeastaan sittenkään halunnut lopettaa. En halua nytkään lopettaa kokonaan, mutta olen muuttunut ihmisenä, koska ajattelen tällä hetkellä näin, raittius sopii mulle paremmin, joten en halua juoda. Siitä kai se on kiinni: omasta halusta. Oman halun löytyminen on tärkein juttu. Sen olen tämän kahden vuoden aikana havainnut. Ilman sitä ei kukaan raitistu, eikä vähennä, saati lopeta. Kompastumisia tulee, mutta se vahvistaa suuntaa ja lopulta onnistuu saavuttamaan sen, mitä tavoitteleekin. Mulla se on raittius, mutta ei absolutismi.

[Elohiiri]

Itse en ole törmännyt väitteisiin siitä, että tipattomasta ei olisi mitään hyötyä tai että se ei kenelläkään auttaisi. Tai jos jossain on ollut jotain sinnepäin, niin en ole silti ajatellut sitä niin suoraviivaisesti. Oma ajatukseni on lähinnä, ettei se autakaan, jos ongelma on vakava tai syvällä ajatuksen tasolla. Itsestäni ajattelen, että se ei pelkästään riitä muutokseen, vaan tarvitsen oheen ajatustyötä. Varmaan aika samalla idealla kuin Lempeä kettu toteat, aivoni pitää saada naksautettua parempaan asentoon. Siitä huolimatta siis, että tipaton tietenkin jo itsessään tekee hyvää keholle. Se hyvinvointi ei kuitenkaan yksin riitä painamaan omaa puntariani pysyvästi alkoholin tuomaa nopeaa helpotusta alemmas. Muiden kohdalla se sen sijaan voi hyvinkin riittää, en todellakaan voi enkä missään nimessä halua edes yrittää tietää muiden puolesta.

Olen myös painon kanssa jojoilija ja todennut, että mikään hienostikaan sujunut kuuri ei kohdallani toimi, vaan saa kilot korkojen kanssa palaamaan. Vaikka kuinka vannoisin ja vakuuttaisin, että nyt on kyllä niin hyvä olo ja meininki, että tällä kertaa en aio päästää itseäni lipsumaan takaisin. Niin tyhmä en sentään ole... no niinpä. Toisaalta hyvä ystäväni on myös välillä erilaisilla puhdistus- tai kuntokuureilla, tipattomilla ja dieeteillä, vannoen niiden nimeen. Hän saa nimenomaan haluamaansa buustia, kun aiheet eivät ole muulloinkaan samanlaisia ongelmia kuin minulla. Hänellä niiden tähtäin ei olekaan niin kokonaisvaltaisessa muutoksessa, vaikka jotain eväitä voi sellaiseenkin jäädä.

Voisin ajatella, että sama pätee tähän alkoholiasiaan. Ei meillä kaikilla palstalaisillakaan riippuvuuden aste, kokonaistilanne, syyt ja voimavarat ole samoja, vaikka konkreettinen toiminta meitä yhdistääkin. Itse ainakin pidän peukkuja ja toivon vilpittömän hyvää ihan jokaiselle, oli tavoite tai keino mikä hyvänsä. Eiköhän jokainen itse ole oman elämänsä suurin asiantuntija, turha siihen on mennä pätemään. Neuvoja toki voi antaa kuka vain, mutta itselleen huonoja ei kannata ottaa vastaan. Yksi juttu on kylläkin sellainen, jonka voisi kieltää kokonaan: "Mitäs minä sanoin." tai "Arvasin että epäonnistut." Sen kuuleminen ei varmasti ole koskaan hyödyttänyt ketään.

Kyllä me kaikki voidaan onnistua. Vähentäminen onnistuu, lopettaminen onnistuu, mehän voidaan pystyä mihin vain! Miksei pystyttäisi!? Sitten voi vaikka todeta epäiljöille, että mitäs minä sanoin!

[Elohiiri]

Päivät ovat alkaneet soljua eteenpäin ilman, että tulee harkittua juomista. En ole uusi ihminen, mutta ehkä askeleen lähempänä vanhaa itseäni. Näen taas haasteeni kirkkaammin. Kurja nähdä, että niitä on. Jotenkin taisin toivoa, että juominen pahensi niitä niin paljon, että ne nyt sitten, hokkus pokkus, taikaiskusta katoaisivat. Nukahtamisongelmat ovat jatkuneet jossain määrin ja parina yönä olen myös herännyt stressaamaan. Silti olen muistanut olla todella, todella kiitollinen siitä, että stressi ei liity juomiseen. Olen suhtautunut itseeni selkeästi lempeämmin. Keskityn mieluummin ratkaisujen etsimiseen kuin itseni lyömiseen syvemmälle maan rakoon. Tunnistan myös (lukemattomia!) tilanteita, joissa häpeä saa aikaan välttelykäyttäytymistä. Ihan pieniä arjen tilanteita, joissa nyt kannustan itseni sittenkin toimimaan. Yritän opetella myös ajattelemaan niin, että muut ihmiset ajattelevat minusta hyvää ilman, että minun tarvitsee erikseen todistella kelpaavani. Niinhän ajattelen itsekin muista.

Tuosta edellisellä kerralla kirjoittamastani, etten voi enkä halua tietää muiden puolesta mihin pystyvät, olen osittain yhdet kuulumiset saatuani eri mieltä. Minulla on siis sukulainen, joka on kamppaillut alkoholin kanssa aina. Ajoittain hänet ohjataan hoitoon. Useiden sairaalakäyntien lisäksi on ollut muutamia katkoja. Niistä hän tulee silminnähden freesimpänä takaisin. Jatkaakseen ryyppäämistä. Työpaikkoja on mennyt useampia ja perhe on kärsinyt todella paljon monin tavoin. Itse olin joskus hänelle aika läheinenkin, pidin tuosta ihmisestä. Halusin auttaa ja pitää yllä toivon liekkiä. Kunnes jossain vaiheessa huomasin kuormittuvani kaikesta pään hakkaamisesta tiiliseinään niin, että oli tehtävä päätös upota tai häipyä. Sama kuin narsistisessa ihmissuhteessa. Kun ihminen itse ei pohjimmiltaan koe tarvitsevansa apua tai muutosta, korkeintaan toistuvaa ymmärrystä ja anteeksiantoa, ainut oikea vaihtoehto on pelastaa itsensä. Tuosta hylkäämisestä on jonkun aikaa ja nyt kuulin, että hän on jälleen sairaalassa ja loppu alkaa olla yhä lähempänä.

No tulipa taas jaariteltua pitkästi. Pointti oli kuitenkin se, että jos hän olisi jossain kohtaa kertonut nyt ymmärtäneensä tilanteen todella ja tästedes pyrkivänsä vähentämään, niin olisihan se ollut absurdia. Siinä vaiheessa olisin todellakin ollut satavarma, ettei tule tapahtumaan. Ja taatusti olisin jälkeenpäin ajatellut, että mikä hemmetin älynväläys tuo edes oli, kun hyvin tiesi miten tässä käy. Niitä "lopullisia" herätyksiä ja päätepisteitä oli niin kovin monta. Siinä mielessä pystyn ymmärtämään neuvot siitä, että vähentäminen ei ole realistinen vaihtoehto, paitsi kokemuksen tuomana turhautumisena, myös ihan hyväntahtoisena haluna auttaa toista olemaan tuhlaamatta aikaa ja energiaa epäonnistuneiksi tuomittuihin yrityksiin.

Oma tilanteeni on kuitenkin sen verran erilainen, että haluan yrittää kohtuullisempaa käyttöä. Enkä yrittäisi, jos en uskoisi onnistumiseen. Silti olen mielessäni hyväksynyt myös sen, jos jossain kohtaa on sittenkin parempi laittaa korkki kiinni. Senkin uskoisin tulevan eteen todennäköisemmin siksi, että joudun tekemään liikaa töitä pysyäkseni tavoitteessa kuin siksi, etten pysyisi siinä. Tein jossain vaiheessa plinkin riippuvuustestin ja mahdollisimman rehellisesti, kahden välillä miettiessä aina pahemman valiten, sain kasaan alle 15 pistettä neljästäkymmenestä. Se kertoi muistaakseni minun olevan kohtuullisesti riippuvainen, mikä kuulostaa aika pahalta mutta todenmukaiselta. Tämä on sinänsä ihan samaa asiaa, mistä täällä plinkissä on ennenkin ollut paljon ja monella puhetta. Kunhan tuli nyt esiin tämä oma tuore esimerkki ihmisestä, jonka kohdalla todellakin ihan ainut potentiaalinen vaihtoehto olisi ollut täysraittius.

Juuri nyt tunnen olevani erittäin riippuvainen kännykästäni, jonka unohdin eilen töihin. Tuntuu muuten aivan kamalalta, vaikkei se mielestäni mitenkään käteen liimattu ole ollut!

Ihanaa loppuviikkoa jok'ikiselle plinkkitoverille! 💖

[Elohiiri]

Tänään se katkeaa, tipaton siis. Päätös syntyi, kun tuli erikoisen vahva tunne siitä, että olen valmis. Ei ylimielisen vahva, että tässä on nyt homma hallussa, vaan erilainen. Ensin ajattelin kirjoittaa sen tänne vasta jälkeenpäin, mutta päätinkin nyt sittenkin näin. Itse asiassa tämä on se jännittävä osuus, tänne tehty tunnustus. Kohta nähdään, oliko tunne oikeassa vai jatkuuko kamppailu siitä mihin se joulukuussa jäi.

[Hippuli73]

Hienoa! Montako päivää tipaton kesti? Juomatta on helppo olla - jännäksi menee vasta, kun alkaa taas käyttää alkoholia. Tosi kiinnostavaa kuulla, miten se sulla onnistuu ja miltä tuntuu. Toivon, ja uskon, että onnistut!

Mun tipaton jatkuu vielä helmikuun loppuun. En tiedä, olenko sitten "muuttunut ihminen" ja valmis juomaan järkevästi, mutta yritän olla.

[Elohiiri]

Kiitos Hippuli! Tipaton kesti 48 päivää. Join lonkeron ja pari siideriä, yhteensä näemmä 4,5 annosta. Ihan alussa se maistui ihmeen vahvalta, mutta se meni nopeasti ohi. Hiprakka tuli myös jo ensimmäisen aikana. Ei tuntunut siltä, että olisin halunnut juoda enemmän. Yöllä oli päänsärkyä ja nyt ihan tavallinen olo. Ei ole ainakaan vielä tunnetta, että tekisi mieli ottaa jotain tänäänkin. Ei kaduta ollenkaan, enkä usko vielä valahtaneeni turmioon. Ja en siis ota tänään vaikka mieli iltasella tekisikin. Edelleen tuntuu hullulta ajatuskin siitä, että kiskoisin sixpackin edellisenä päivänä ennen työaamua. Niin vain olen joskus toiminut, enkä edes niin kauan sitten.

[Hippuli73]

Mahtavaa Elohiiri! Niin ne ajatukset muuttuvat. Se mikä oli vähän aikaa sitten ihan normaalia, alkaakin näyttää melko järjettömältä ja turhalta touhulta, kuten sixpack sunnuntai-iltana, kun maanantai on työpäivä.

[Elohiiri]

No niinpä! Toivottavasti linja pysyy. Nyt täällä on ainakin ajatuksista mustaa valkoisella. Niihin voi sitten palata, kun tulee mieleen laskeskella, mihin mennessä pitää lopettaa juominen ollakseen aamulla selvänä valmiina töihin... Ei tullut tänään mitään juomishaluja, eikä ajatuksetkaan suuremmin pyörineet alkoholissa. Hassua sinänsä, mutta jotenkin jopa luulen jonkinlaisen paineen kadonneen. Siellä ne ekat annokset nyt ovat laskurissa merkittynä, eikä seuraavista tietoa. Niitä tulee kun tulee, jos tulee. Kunhan ei liikoja ala tipahdella.

Tsemppiä kaikille ja siitä lähdetään, että jos ei vielä ollakaan muuttuneita ihmisiä, niin sellaisiksi päästään.

[Elohiiri]

Nopsa piipahdus näin viikonlopun kynnyksellä. Eipä tässä mitään uutta ja mullistavaa. Lauantaina join ne kolme juomaa, yksi jäi jääkaappiin ja siellä se on edelleen. Minullahan oli se, että söin aivan hirveästi ja todella epäterveellisesti kun join. Sen huomaan nyt täältä plinkistä olevan ehkä jopa harvinaista...? Nyt syön paljon vähemmän ja tekee mieli terveellisempää evästä. Paino on tippunut muutaman kilon ja alkaa keikkua taas lievän ylipainon rajamailla. Sille en nyt kuitenkaan tee mitään tietoista, kunhan keskityn olemaan ja elämään normaalisti ilman tissuttelua. Muuta stressiä on nyt ilmestynyt jonkin verran ja luulen, että se on nyt se, mikä valvottaa öisin. Mutta se on elämää. Sitä, kun opetellaan käsittelemään asioita ilman nopeaa pakotietä ja eteenpäin lykkäämistä. Yleisesti ottaen tunnelmat ovat kuitenkin ihan hyvät.

Ihanaa viikonloppua kaikille! 💖

[Elohiiri]

Jotenkin hassua, kun en enää tiedä miten asian ilmaisisin. Mistä on nyt 57 päivää, kun se ei ole enää tipattomasta? Itse kuitenkin halusin välillä tuota laskuriakin taas vilkaista, koska se on kuitenkin se raja, mitä ennen join kamalasti liikaa. En nyt ehkä koe itseäni raitistuneeksikaan, en tiedä. Viime viikolla en juonut ollenkaan. Juominen tuli mieleen monta kertaa niin, että mieleen tuli ensin plinkki ja sen jälkeen lonkero. Ei kuitenkaan tehnyt mieli juoda. Mietin mitä teille kaikille kuuluu, kun täällä on ollut hiljaisempaa. Toivottavasti aika menee rattoisasti muissa puuhissa, eikä siksi tule käytyä.

Olen vuosia ajatellut, että minun perusongelmani on huono itsetunto. Olen ajatellut sen aiheuttavan itsekriittisyyttä, alisuoriutumista ja perfektionismia. Muita itseeni liittämiäni termejä ovat olleet ainakin arkuus, introverttiys, turvattomuus, pelko, syyllisyys, ylikiltteys, rajattomuus ja ahdistus. Aina kun olen perehtynyt näistä johonkin, olen kokenut sen sopivan täydellisesti minuun. Jokin aika sitten saatoin kuitenkin löytää asian todellisen ytimen, häpeän. Sen sain jo geeneissä, se vahvistui lapsuudenkodissa, päiväkodissa, kaverisuhteissa, koulussa, seurustelusuhteissa, opiskeluissa, työpaikoilla... Muuttaen käytöstäni aina alttiimmaksi uudelle sitä ruokkivalle tilanteelle. Joskus yritin peittää sitä kylmällä ja välinpitämättömällä naamiolla, minkä johdosta pidin itsestäni yhä vähemmän ja häpesin lisää. Nyt tunnistan tunteen, ja huomaan harmikseni noudattavani häpeän syöttämiä ohjeita joka ikinen päivä.

Täälläkin mietin koko ajan, kirjoitanko nyt oikein, pitäisikö avata asiat selkeämmin, voiko tuon ymmärtää väärin, voi ei jos joku loukkaantuu. Lisäilen selityksiä väliin ja arvailen miten eri tavoin minkäkin lauseen voi tulkita. Kirjoitan ja poistan kokonaan, kirjoitan ja pyyhin osan. Tekee mieli lisätä hymiöitä ja sydämiä vakuudeksi. Kunnes koko touhu alkaa rasittaa niin, että olen lähellä hypätä toiseen ääripäähän ja alkaa töksäytellä surutta menemään. En kuitenkaan halua olla sellainen. Haluan olla ihan tavallinen kohtelias ja ystävällinen tyyppi, joka ei tarkoita pahaa, mutta joka ei kuitenkaan koko ajan kävele munankuorilla ottaen vastuuta muiden tunteista ja reaktioista.

Uskon, että tässä saattaa omalla kohdallani olla yksi tärkeä syy siihen, miksi on tullut "nollailtua". Mutta se on nyt kokeiltu, check. Ei muuta kuin uusia keinoja kohti.

[Lempeä kettu]

Mullakin tuo häpeä. Häpeä siitä, mitä olen puhunut, mitä sanonut, millainen ollut, mitä tehnyt... Nämä kelat lähtee päälle esim. jutellessa ihmisten kanssa.

Olen käsitellyt itsekseni suhdetta omaan äitiini. Ymmärtänyt, kuinka paljon hän on laittanut päälleni häpeää, alemmuutta ja jättänyt tunteeni huomioimatta lapsuudessa ja myöhemminkin. Hallitsevalla ja vihamielisellä kasvatustyylillä kasvaa epävarmoja lapsia ja häpeää tuntevista lapsista itseään häpeäviä aikuisia, jotka eivät tunnista kykyjään eivätkä tiedä keitä he ovat. Olen tällainen henkilö, valitettavasti. Ne äidin itseään korostavat kauniit sanat, ne ristiriitaiset teot ja se täydellinen äitikuva ja surkea lapsi -asetelma. Suhde, jossa on ollut tilaa vain äidille, aivan kuin hänellä olisi ollut oikeus hallita lapsiaan mielivaltaisesti ja syyllistäen. Olen kokenut olevani taakka äidilleni ja kelvoton, jos en ole tehnyt ja elänyt äitini tahdon mukaan ja tästä syystä jatkuva syyllisyys, häpeä, hyväksynnän tarve. Ahdistus, masennus. Josta alan vihdoin viimein toipua. Raitistuminen on yksi osa tätä toipumisen prosessia.

[Elohiiri]

Tsemppiä Lempeä kettu! Hyvin samanlaisia piirteitä meillä näyttää olevan työstettävänämme.

Join viikonloppuna kolme siideriä, ihan kotosalla vain miehen kanssa sosialisoiden. Ei edes ollut vapaata vaan iltavuoro seuraavana päivänä. Töistä on kamalasti ihmisiä pois, joten vuoroja piisaa. Tavallaan kiva, mutta alkaa tässä kaivata lepoakin. Olin varannut neljä siideriä, mutta kolmen jälkeen tuntui että jo riittää. Kamala päänsärky tuli jälleen yöllä, toleranssi on todella paljon pienempi kuin joulukuussa. Ei jäänyt taaskaan juomishalu päälle, vaan sen jälkeen on ollut ihan luonnollista olla jälleen ilman. En silti luota, etteikö vanha tuttu meininki taas lähtisi rullailemaan, jos ei asiaa yhtään tiedostaisi.

Taidan olla onnekas, kun en koskaan ole kaivannut enkä siis ottanut mitään loiventavaa. En myöskään muista koskaan juoneeni ns. kunnon kännejä kolmena iltana peräkkäin, hyvin harvoin edes kahtena. Toki känniin pääsemiseen tarvitaan toisina kausina enemmän. En siis voi sanoa tietäväni miltä se tuntuu, kun juomista on vaikea lopettaa edes selvitäkseen kunnolla välillä. Voin vain kuvitella, että se on joillekin ihan kunnon hatunnoston arvoinen juttu. Hienoa, että teistä silti useampi vaikeuksista huolimatta on onnistunut sellaisenkin tilanteen muuttamaan!

Maailmassa velloo ja pistäähän se miettimään, mutta pysytään me tavoitteissamme! 💛

[Lempeä kettu]

Hei Elohiiri!

Tilannetta seurataan täällä tarkasti, paitsi maailman, myös omaa, nimittäin ei minusta mitään iloa maailmalle kännäysputkessa olisi. Selvinpäin siis. Hyvin maltilla Elohiiri olet ottanut. Se on hieno juttu.

Se on kiva huomata, että kun sallii itsensä tuntea myös ne negatiiviset tunteet ja muistot, ne jotenkin menettävät hallintansa minusta ja pystyn näkemään myös hyvää. Äidissäni esimerkiksi on myös paljon sellaista, mitä voin ajatella lämmöllä. Se unohtuu, kun on liikaa keskittynyt niihin tunteisiin, joita ei ole ennen hyväksynyt, ne alkavat hallita. Hyväksynnän kautta siis eteenpäin ja parempiin väleihin läheistenkin kanssa. Tuskin minäkään olen täydellinen ollut lapsena. Tai ainakaan nuorena aikuisena, kun olen kännäämisellä pilannut monen monta asiaa. Toisin en ole osannut toimia, kuten ei äitinikään. Kyllä siinä vanhemmatkin ovat olleet aika surullisia lapsensa eli minun puolesta. En minäkään menneitä muuttaa voi, mutta sovinnon niiden asioiden kanssa voin tehdä. -Ja antaa anteeksi myös muille sydämen tasolla.

[Elohiiri]

Olen käynyt ihan samoja ajatuksia läpi. Että nyt jos koskaan on paras pysyä skarppina vaan.

Tänään on vihdoin vapaapäivä ja huomaan ikäväkseni, että levollisuuden sijaan ahdistus tunkee kylään. Mitään tarkkaa syytä en tiedä, kai se tuolta maailman tilanteesta kumpuaa. Jotenkin luulisi, että omat pikku murheet saisivat pienemmän roolin, mutta ei näköjään, kun nekin vain pyörivät, vellovat ja kasvavat. Äh, inhottavaa. Silti nyt annan niidenkin tunteiden tulla ja olla aikansa. Kyllä ne jälleen ohi menevät. Ja jos eivät tällä kertaa menekään, pitää tönäistä häpeä syrjään ja hakea apua.

Tuo on tuttu kaava, että pahan tunnustamista ja käsittelyä seuraa hyvän näkeminen. Aikani lapsuuden huonoissa kokemuksissa vellottuani olen itsekin huomannut myös sen suomat voimavarat ja hyvän. Katkeruudessa vellomiselle on aikansa ja paikkansa, mutta itsensä takia siitä on parasta pyrkiä jossakin vaiheessa myös eteenpäin. Tämä koskee toki myös myöhempiä kokemuksia ja ihmissuhteita, joista ihan jokaisessa en ole vielä niin pitkällä. Uskon kuitenkin, että tulen olemaan. Koska miksi haluaisin jäädä loppuelämäksi tilaan, jolla satutan lähinnä itseäni. Ja mahdollisesti bonuksena muita, omiin traumoihini täysin syyttömiä osapuolia.