Olet täällä

Kun tavoitteisiin pääsee sittenkin...

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kun tavoitteisiin pääsee sittenkin...

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 25.3.2022 22:28:10

Haluaisin kirjoittaa tästä, kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta. Olen juonut melkein kaksi viikkoa yhden illan sijasta, joka oli suunnitelmani. Olen tänään jo henkisesti niin väsynyt juomiseen, että en osaa tällä hetkellä muuta kuin itkeä ja se kyllä helpottaakin, kun on tunteet pinnassa. Juodessa ne jotenkin ei ole.

Tilanne on nyt kuitenkin sillä tavalla hyvin, että tänä aamuna klo 8-12 join viimeiset 4 pientä olutta, jonka jälkeen en ole enää juonut eli olen jo selvinnyt ja fyysisen krapulankin tavallaan tuossa illan aikana kärsinyt. Melkein 2 viikkoa säännöllistä siemailua on pitkä aika ja tänä aikana on ollut sitä pohdintaa, mitenkäs tähän taas tultiin ja miksi lopettaminen ei vaan onnistu... Kuitenkin tuo vähentäminen on siitä nerokas idea, että on lohdullista kuitenkin lopettaa vähentämällä, vaikka se voikin sitten aiheuttaa sellaista ärsyttävää krapulan hoitamista ja uusia nousuja putken aikana. Alkoholia meni päivässä keskimäärin 8-10 per päivä.

En tiedä mikä tämän tekstin pointti on. Halusin kaiketi vain purkaa sydäntä ja lievittää pahaa mieltä ja kyyneliä.
Viimeksi muokannut Lempeä kettu päivämäärä 22.5.2022 07:43:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 26.3.2022 09:19:16

Joo, tosiaan, lueskelin Oma apu -juttuja täällä Päihdelinkissä. Osaan ne melkein ulkoa. Kaikki on tuttua ja kokeiltua. Vähentämisen vinkit toimii. Oli mahtava juttu, jos yks päivä joikin vain 6 annosta 12 sijasta. Sitä edellisessä retkahduksessa lopetin yhteen päivään juomisen. Tämä touhu on niin sekavaa. Toisinaan retkahdan toisesta asiasta, mutta hallitsen asian, toisena kertana en hallitse ollenkaan ja syykin retkahtaa on täysin tuntematon. Ei ole syytä, koska en tunnista sitä. On vaan kivaa, sitten tulee halu juoda.

Päihdelinkin Oma apu neuvoo: lopettaminen voi olla hyvä vaihtoehto. Ai? Sitähän tässä on yritetty 10 vuotta. Toisella laskutavalla koko elämäni. Alkaa jo ärsyttämään aivan tosissaan kaikki neuvot, opit ja avut, joista ei ole mitään hyötyä. Taitaa olla vaan aika hyväksyä, että minun elämäni on alkoholillista elämää, enkä siitä koskaan pääse eroon. Voin vain yrittää vähentää vaurioita. Juodessa yrittää vähentää joka kerta ja sillä tavalla saada onnistumisen iloa ja lieventää alkoholin painolastia, joka kohdistuu minuun ja minun elämääni.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja KarvanVerran » 26.3.2022 12:00:45

Kyllä se siitä, tsemppiä vaan! Notkahduksia ja retkahduksia sattuu ja tapahtuu. Mitäpäs niistä, uutta yritystä vaan :D. Itsellä vähän lähtenyt taas lapasesta, mutta huomenna tarkoitus jarrutella.
KarvanVerran
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 122
Liittynyt: 30.5.2020 14:29:13
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 26.3.2022 13:30:33

Kiitos vaan Karvanverran, sait minut hymähtämään hyväntahtoisesti. Niinhän se on. Ehdin tänäänkin yhdet itkut jo itkeä, mutta sen jälkeen suuntasin toiminnan muuhun.

Ehkä tosiaan tällainen älytön päämäärään puskeminen ja raittiuden suorittaminen ei toimi, eikä vie pysyvään muutokseen.

Kalenterissa lukee, RAITISTU. Sen lukeminen tuottaa hirveän olon. Liian iso kakku. Otan mieluummin yhden pienen palan siitä tänään.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 27.3.2022 07:50:31

Eilen lauantaina oli ensimmäinen päivä, jolloin en juonut yhtään alkoholia. Olen tosi iloinen siitä, koska olin jo vähän tottunut alkoholin läsnäoloon. Tissuttelusta syntyi aika koukuttava kierre.

En olisi uskonut, että mulle vois käydä yhä näin, että lähtee hallinnasta, koska ajattelin jo olevani jotenkin muuttunut. Kylläpä se riippuvuus siellä mielen syövereissä aina on.

Mites se menikään..saat sen mistä luovut? Täytyykö minun jatkaa tätä esittämistä, että olen selättänyt häpeällisen alkoholismin? Jos luovun kulisseista, pääsenkö lähemmäs itseäni?

Juon enemmän kuin olen suunnitellut ja alkoholi aiheuttaa minulle haittoja, enkä siitä huolimatta pysty lopettamaan käyttöä, vaan se putki kestää sen aikaa, minkä kestää. Nyt syödään tätä kakkua pala palalta. Toivottavasti pääsen nauttimaan juomisen sijasta aidosta elämästä hiljalleen, kun on sen aika. Vanhat höyryt saavat ensin hävitä kropasta, mutta tänään jo häämöttää, tässä ja nyt, kirkkaana edessä, uusi alku, joka odottaa.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 27.3.2022 08:59:49

Rakas vähentäjät palsta ja kanssakulkijat. Olen pohtinut jo pidempään tämän palstan juomiskertomusten vaikutusta tilanteessa, jossa yrittää itse lopettaa. Nyt on tullut aika lopettaa parisen vuotta kestänyt vähentely ja juomiseen liittyvien tekstien säännöllinen lukeminen. Joku toinen ehkä onnistuu olemaan kohtuukäyttäjä ja nauttimaan siitä, mutta minulta se ei suju, siksi jatkan nyt lopettajana eteenpäin. Hyvää jatkoa kaikille ja pysykää tavoitteissanne!
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja juhanikari » 27.3.2022 13:29:22

Onnittelut päätöksestä!👍⚘

t. Juhani
Vähentäjä! Less alcohol is more life! :-)
juhanikari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1598
Liittynyt: 22.10.2015 16:22:46

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja vilmasto » 27.3.2022 14:54:55

Lempeä kettu kirjoitti:Rakas vähentäjät palsta ja kanssakulkijat. Olen pohtinut jo pidempään tämän palstan juomiskertomusten vaikutusta tilanteessa, jossa yrittää itse lopettaa. Nyt on tullut aika lopettaa parisen vuotta kestänyt vähentely ja juomiseen liittyvien tekstien säännöllinen lukeminen. Joku toinen ehkä onnistuu olemaan kohtuukäyttäjä ja nauttimaan siitä, mutta minulta se ei suju, siksi jatkan nyt lopettajana eteenpäin. Hyvää jatkoa kaikille ja pysykää tavoitteissanne!


Onnittelut päätöksestä!
Vaikka täältä löytyy vertaistukea niin itse se tie on kuitenkin kuljettava. Mulla oli myös jossain vaiheessa se fiilis, että piti ottaa välimatkaa tänne vähentäjiin. Olen kiitollinen siitä kaikesta ja kaikista mitä olen täällä kohdannut ja keskustellut. Mutta se mikä toimii toisella ei toimi kaikilla. Nykyäänhän mulla on aika pitkälle oman pään sisäinen plinkkikeskustelu menossa välillä :lol:

Tsempit sinulle ja kerrohan kuitenkin kuulumisia välillä <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1762
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Elohiiri » 27.3.2022 15:08:38

Voi Kettu, harmi kompastelusta. Sinulla on tosi hyviä pohdintoja, olisi mukava lukea niitä vaikka lopettajien puolelta. Mutta sen päätät tietenkin itse. Hurjasti onnea oivasta päätöksestä ja tsemppiä jatkoon! Tästä se uusi elämä alkaa. ❤❤

edit. Niin piti vielä kommentoida tuota, että itsekin kyllä välillä mietin, mitä tekee varsinkin vähän herkemmässä tilanteessa lukea täältä juomisesta. Itsekin mietityttää täällä kertoa omat juomismäärät ja -kerrat, vaikka tavoitteissa ovat toistaiseksi olleetkin. Missään nimessä en kuitenkaan haluaisi antaa kenellekään vääränlaista esimerkkiä. Samalla se on kuitenkin jossain määrin oman kirjoittelun pointti, että juomisia miettii tarkemmin, kun ne "joutuu" laittamaan myös tänne. Vaikeita juttuja, mutta tärkeintä lienee huomata tuo vaikutus itsessään ja jättäytyä tarvittaessa lukemasta. Harmi meille, mutta hieno oivallus sinulle! :)
Elohiiri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 135
Liittynyt: 28.12.2021 10:20:38

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Yhdet vielä Ninni » 28.3.2022 08:51:38

Minullakaan ei hyvin mene, mutta pitäydyn vielä vähentäjissä.

On erikoinen juttu, että käyn ihan siellä kaupassa läpi ajatuskuvion, jossa sanon itsellen, että älä osta sitä viiniä/olutta nyt. Olet selvin päin ja pystyt sen päätöksen tekemään. Jokin sisälläni irtoaa ja se laukaisee ostopäätöksen.

Kun alkoholi on hankittu, on turha kuvitella, etten kotona sitä joisi. Jätän menemättä jumppaan ja jätän veroilmoituksen tekemättä, koska pitää avata se olut. Sitten on loppuilta siinä. En tee mitään järkevää. Katson jotain Suurimmat keräilijät -ohjelmaa televisiosta.

HALUAN, että alkoholi kuuluisi vain sosiaalisiin tilanteisiin. Ja JOSKUS harvoin myös yksin voisi ottaa pari lasia viikonloppuna. Mutta ei näin, että juon melkein joka ilta vähän.

En tiedä, mihin tämä voi edetä. Kun ei ole erityistä ongelmaa, joka ulospäin näkyisi. Teen työni, harrastan, saan aikaankin kaikenlaista (en tarpeeksi). Mikä olisi se pakko, joka lopetttaisi arkijuomiseni?

Olisiko helpompaa tehdä se lopettamispäätös?
Yhdet vielä Ninni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 101
Liittynyt: 11.10.2021 08:25:43

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Hjalmar » 29.3.2022 07:48:58

Erittäin hyviä pohdintoja niin aloittajalla kuin vastaajilla. Ja jälleen kerran samankaltaisia ajatuksia kuin itsellänikin.
Turhautuminen. Siinäpä monimutkainen uhka ja mahdollisuus. On niin turhauttavaa huomata, että yrityksistä huolimatta alkoholi hallitsee. On niin turhauttavaa lukea ja kuulla alkoholin haitoista, koska ne on niin monesti kuultu ja luettu. Tietoa on, se ei vaan valitettavasti vaikuta käyttäytymismalleihin. Kyllästyy yrittämään ja korkki auki. Tuttua juttua.
Mutta sitten kun turhautuu tarpeeksi, se ehkä voiskin tosiaan olla mahdollisuus onnistumiseen. Saada siitä motivaatiota ja kääntää asia positiiviseksi energiaksi?

Jokusen päivän olen pyöritellyt mielessäni työllistämismaailman leikkisiä sutkautuksia: "Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen." ja "Älä yritä, vaan tee ja onnistu!"
Sopii yhtälailla tähänkin aiheeseen. Eikä noista tietenkään mitään varsinaista apua ole kellekkään, mutta kenties muistuttaa ettei elämää pitäisi ottaa liian vakavasti ja liikaa suorittamalla.

Tsemppiä tavoitteisiin kaikille!
Hjalmar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 16.1.2022 18:38:28

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja sphere76 » 4.4.2022 00:16:53

Onnea päätöksestäsi!!
Itse olen pohtinut tuota samaa nyt kun 3,5kk tipattoman jälkeen "vähennellyt" 2kk huonoin tuloksin. Päihdetyöntekijäni sanoin "olisiko sittenkin helpompi vain olla kokonaan ilman?"

Hyvää kevään jatkoa!
sphere76
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 23
Liittynyt: 10.12.2012 00:17:33
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 18.5.2022 06:38:42

Minähän en sitten päässyt mihinkään tavoitteisiin, en lopettamiseen enkä vähentämiseen, koska lopetin yrittämästä lopettamista.

Mulla vaan lähti yhdistä juhlista aikamoinen tissutteluvaihe, jonka olen kyllä sittemmin lopettanut vähentämällä. Havaitsin, että samat kujeet pyörii, jos lakkaa yrittämästä muutosta
--> Riippuvuudesta eroon pääsemistä.

Vähän sama fiilis tälläkin hetkellä kuin mitä otsikko sanoo, tosin tänä keväänä multa on puuttunut yritys ja motivaatio olla raitis. En toisaalta tunne mitään negatiivisiakaan fiiliksiä juomisestani, joten se muuttui parempaan suuntaan, kun lopetin tämän sivuston seuraamisen ja aktiivisen kirjoittelun.

Tällä hetkellä tilanne on se, että katselen päivä kerrallaan ja pyrin löytämään kohtuullisen keskitien. Motivaatio tulee pikku hiljaa, kun raittiudesta saa vahvemman otteen. Kolme päivää on jo hyvä alku vai mitä? Edelleen vahvat tsempit kanssakulkijoille!
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Hippuli73 » 19.5.2022 04:38:40

Ikävää, ettet ole päässyt mihinkään tavoitteisiin Lempeä kettu. Mutta kiva, että olet taas täällä. On ollut ikävä kirjoituksiasi. Kolme päivää on alku :)
Hippuli73
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 199
Liittynyt: 1.8.2021 19:44:02

Re: Kun tavoitteisiin ei vaan pääse yrittämisestä huolimatta

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 20.5.2022 12:06:08

Nyt kun kirjoitit sen noin, niin ei se oikein oikealta tuntunut. Ehkä ilmaisin itseäni väärin. Olenhan nytkin raitis viidettä päivää. Ja sitä edellisellä viikolla olin raitis viisi päivää, joten eihän se huonosti ole, vaikka täydellinen raittius elämäntapana ei olekaan toteutunut, mutta se on kaukainen unelma tällä hetkellä. Unelmia pitää olla, pysyy elämä hyvässä vireessä. Jatkan tästä eteenpäin positiivisin mielin.
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 747
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut juomatta

Seuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa