Olet täällä

Käytön syyt....

Kuivaushuoneessa yhteisenä tavoitteena on huumeiden tai lääkkeiden käytön lopettaminen. Mukaan ovat tervetulleita myös korvaushoidossa olevat. Keskusteluissa mukana päihdetyön ammattilainen Tuomo Seppänen. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

ViestiKirjoittaja Lyrica » 16.5.2006 21:19:51

Hellou "Benzis"

Sä oivalsit aivan täysin oikein. Mä olin ainakin ennen sellanen että luulin etä kaiki asiat on mun tehtävä, mieluummin vielä nyt eikä heti. Se on sitä perfektionismia.

Mä ratkaisin asian rupeamalla ihan tietoisesti ajattelemaan, mikä on todellista tehtävien paljoutta mikä aiheuttaa stressiä. Stressiä tosin aiheuttaa moni muukin asia kuin konkreettisten asioiden suorittamisen paine. Paha olo, henkisesti tai fyysisesti, ikävät tapahtumat, ne kaikki aiheuttaa stressiä. Joka sitten ilmenee mitä erilaisimmin tavoin.

En mäkään ole pystynyt muuttamaan luonnettani, enkä tavallaan haluakaan. Asennetta pystyy muuttamaan. Mulle just hyviä keinoja stressinhallintaan on ollu ongelmien tai tehtävien listaus paperille. Tää sisältää nyt tän mun lääkkeidenvähennysohjelmani. En kirjota päiväkirjaa enkä analysoi tunteitani paperilla, vaan lähinnä ranskalaisilla viivoilla hahmottelen tilannetta. Se on selkiyttänyt asioita. Kiten myös aikataulua tuossa lääkkeiden vähennystyössä. Joskus riittää että ne asiat järjestelee päässänsä, mutta jos on oikein "närästysstressi", mustaa valkoisella auttaa.

Lisäks huumori (yleensä varsin musta sellainen), sarkasmi ja joskus aivan hommien hetkellinen "läskiksi lyöminen " auttaa.

Niinku monessa asiassa, asennemuutos vaatii pitkän ja määrätietosen työn. Mut uskon että kun vaan jaksaa yrittää., ihminen pystyy hallitsemaan elämäänsä. Joskus jopa täydellisesti, joskus vaan ihan hätäisesti on pari narua käsissä.

Mutta topikkiin. Mun mielestä tää stressijuttu liittyy ainakin mulla käytön syihin paljoltikin. Siksi että mun käyttöni alkoi siitä että mä en pystynyt lepäämään. Ja siitä se sitten paisuikin pullataikinan lailla paljon isommaksi ongelmaksi.

Mutta nyt kun menee paremmin, lääkkeitä menee nykyään tosi vähän ja nekin mitkä menee niin säännöllisesti, en nappaile fiilispohjalta. Niin siis nyt kun asiat on paremmin, en tiedä mikä on syy ja mikä seuraus, mä pystyn kontrolloimaan lääkkeiden kulutusta ja oon pystyny toteuttamaan hyvin vähennysohjelmaa. Ja ne asiat mitkä sai mut ennen hermoraunioksi tuntuvat paljon helpommilta käsitellä. Siis huomaa itse toimivansa erilailla. Monessa asiassa huomaan toimivani mielestäni fiksummin kuin ennen lääkkeiden käytön aloittamista. En tiedä onko tässä aikuistunut ja järkeä tullut päähän itsestään, vai onko tää prosessi lääkkeistä vierottautumisessa opettanut mulle niin paljon itsestäni ja käyttäytymismalleistani. Tai ehkä molempia.

Joka tapauksessa, mä olen sitä mieltä että liian monella ihmisellä on paha olla elämässään, eli sitä "stressiä" syystä tai kolmannesta. Ja aika moni meistä ryhtyy sitä "hoitamaan" lääkkeillä, alkoholilla tai muilla vastaavilla jutuilla. Fiksut meistä sitten herää jossain vaiheessa ja tajuaa että tää asia täytyy pystyä hoitamaan toisinkin. Ja mä väittäisin, että kun ongelmasta on selvitty, ja tehty se itselle selväksi, on asiat jo aika hyvin. En sano sitä että ihmisten tarvis fiksuuntua lääke/huumeongelman kautta. Onhan se rankka tie. Mutta luulen että sen tien perusteelliseti tallanneet hallitsee stressinsä...elämänsä. Jokainen tavallaan. Me ollan pakon edessä opittu.
Lyrica
 

ViestiKirjoittaja malibu » 17.5.2006 02:09:19

No ku tuli käytyä siällä MTK:sen testeissä, ni ne anto mulle jonkinnäköstä syytä kaikkeen mun käytökseen... Nämä mä muistan aivan täysin ja näitä mä en ole kovin monelle ihmisse edes viittinyt sanoa, mut koska hyvin monet päihteidenkäyttäjät ovat myös psyykkisesti sairaita, mä voin nyt kertoa nämä ihan internetissä. Tiedättepä sit miten sairaan ihmisen kanssa kirjoittelette :? . En kuitenkaan halua et näitä käytetään mua vastaan tai poistan nämä tai pyydän toimituksen poistamaan, mikäli joku välttämättä tahtoo lainata nämä kirjoitukset ihan vain haukkuakseen mua. En kuitenkaan usko, et täällä Kuivaushuoneen puolella ihmiset tahtoisivat tehdä niin... Ja on mulla pari luonteenpiirrettä, joiden avulla kuulemma kuitenkin tulen selviytymään normaalista elämästä! Ihan varmaan siinä on takana joku juttu, et mun on käytävä terapiassa seuraavat 30 vuotta :?

Mulla on selkeesti sellasia tunteita itsessäni, joita en pysty käsittelemään ja jotka edesauttavat päihdeongelman alkua, jatkumista ja hidastavat sen lopettamista....

Vasta nyt mä käsitän mitä se psykologi tarkoitti analysoidessaan mua! ADHD ei kuitenkaan ollut ainoa varsinainen diagnoosi, vaan mä joudun menemään jatkotutkimuksiin, kun todennäköisesti mulla on myös persoonallisuushäiriö. Mä olen kuulemma selkeästi masentunut, mikä näkyi lähes kaikissa testeissä. Myös mun näkökannat huumeisiin näkyivät testeissä; musteläiskäkuvien mukaan mä nään huumeet pahana, mut ne on mun ympärillä ja yrittää ottaa must vallan (mä näin naisen joka vilkutti ilosest, mut sen takana, osittain käsissä kiinni oli jotain pahaa, joka yrittää satuttaa sitä, jotain mustaa, sanomatonta; kuin sumua). Mä elän "tässä maailmassa" melko pitkälle; kuitenkin joissain /käsitin et harvahkoissa) asioissa en erota todellisuutta mielikuvituksesta. Mussa oli paljon tukahdutettuja tunteita; vihaa, vaikeaa ahdistuneisuutta, surua, häpeää, pelkoa, yksinäisyyttä ja alistumista sekä ärtyneisyyttä (en meinannut uskoa kahta viimeistä, enkä mielellään ensimmäistäkään!). Mä en osaa käsitellä noita tunteita ja mun pääasialliset puolustusdefenssit on kieltäminen, halkominen ja rejektio. Mulle noist on hyötyä, ku jos vaikka kaverisuhteet menee poikki, mä unohan et mul ikinä ois ollukaan kaveria. Mut heidän mielestään se ei oo hyvä, koska mä samalla silvon tunteeni, mikä taas on kuulemma todella haitallista ihmiselle ja etenkään, ku mä en oikein tiedä "kuka olen", ni en mä ilman tunteitani voi sittä kuulemma oikein tietääkään, enkä ilmeisesti alitajuntaisesti edes halua tietää... Mun käsitys itsestäni on sen verran huono, et mä en tiedä sitä ja elän enemmänkin niin, että oletan muiden haluavan mun käyttäytyä suht näin. Palaute, jonka olen itsestäni saanut maailmalta, on ollut niin kielteistä, et mä en edelleenkään voi luottaa kehenkään (must mä luotan), ja mun asenne omaan itseeni ja "normaaliin elämään" on täl meinigil tuhoon tuomittu, koska mä kiellän kaiken itseäni koskevan positiivisen palautteen jne...... Joo, hullu, ku hullu! :twisted:

Mä osaan kuulemma joko kätkeä tunteeni erittäin hyvin tai sit mä en todellakaan muista, mistä ne johtuvat ja jälkimmäinen vaihtoehto valitettavasti on kyllä totta. Mä olen itselleni liian vaativa ja asetan tavoitteet niin korkealle, etten pysty niitä saavuttamaan. Mä pystyn lääkkeiden ja hyvässä kunnossani kontrolloimaan käytöstäni, mut stressin tai ahdistuksen kasvaessa mä alan käyttäytyä impulsiivisesti... Mäpä vielä murehdin aivan älyttömästi asioita (sanaa oikein painotettiin, et mähän käytän niinkun kaiken ajan pohtimiseen), joihin en edes välttämättä pysty mitenkää itse vaikuttamaan. Lisäksi mä kannan kaiken sisälläni (eli nuo aiemmin mainitsemani tunteet suurimmaksi osaksi), joten se on kuulemma varmasti todella raskasta (ihanko totta? :roll:) Tunteitani osaan kuitenkin ilmaista erittäin hyvin sanallisesti, joka auttaa...

Mä en viitsi koko kertomusta luetella, mut masennus liitännäisoireineen, mun huonosti kehittynyt puolustuskyky, mun ongelmat minäkuvassa ja ilmeisesti stressin alla lievä todellisuudentajun hämäryys tuntuvat ongelmilta, joihin olen hakenut apua päihteiltä ja myös useammalla muulla tavalla ennen sitä. Mä olen kuulemma tiennyt jo aivan pienestä olleeni erilainen, joten oon saanu kärsiä siint... Ja hoitamaton ADHD kuulemma johtaa helposti päihteidenkäyttöön....

Nyt mä oon virallisesti hullu, teidänkin mielest :( .... Oiskin pelkkä ADHD :( ... Mut joo, noi luonteenpiirteet ja tunteet ja pään kehnohko asioiden prosessointi väärine vastauksineen tekee elämästä sen verran vaikean, et on helppo paeta.... vaikka päihteisiin.

Mut mä pystyn käymään töissä (visuaalisuuteni tosin saattaa haitata sääntöjen tarkkaa noudattamista ja koska mun oma rimani on puolet korkeammalla, kun kenenkään muun rima (siis mun mielessä, varmaan osalla teistäkin, kun osa on niin tarkkoja..), mä saan työstä todennäköisesti jatkuvan stressin (mikä on huomattu, ku oon ollu töis). Vaarallinen olen korkeintaan itselleni ja laitoshoitoa en kaipaa; ainakaan jatkuvaa sellaista. Silti siihen saattaa kuulemma joskus olla tarvetta.... Mut mä pidän huolen, ettei tuu olee mitä tarvetta! Ihminenhän pystyy muuttumaan, mäkin olen muuttunut jo aika paljon, itseasiassa mä koen kasvaneeni 5 vuotta vuoden sisään ja tunnen olevani silti lihan kakara viäl. Mä kuulemma tarvin todella paljon rakkautta ja huolenpitoa, liian vähän huomiota lapsena. Tarvisin äidin sylin, jossa olisi turvallista....ja ne meinaa tehä jotaa terapiatuntei niin, et sais kokee noi jutut aikuisena?!? TÄH? Ja kaiken lisäks mä oon tietenkin tosi haavoittuvainen, mitä ei kuulemma huomaa ja muutenkin imeisen pimee... Mä epäilen et siks mä oon narkomaani, pelkästään diagnisoimaton ADHD kasvattaa riskin kaksinkertaiseksi....... :shock: Psykologi tuntu kovasti pitäneen ajatuksesta et mul oli tarvittaes M!-pakkolähete "lepäämään" pelkkää nimikirjoitusta vaille, heti ku oon masentunu...Enpä mä oo koskaan väittäny terve olevanikaa,mut EI! On muutes eka kerta, ku kunnol mietin vast noit lausuntoi; mähän oon tosi pimee, HUI!! :oops: Mut mulla on todella hyvä työmuisti, pelkkää ÄO-testiä siinä ei ollut, mut erilaisia kaikkia älykkyyden arvoja kun mitattiin, "taviksel" arvo oli 100, mul 105, et vaik mä oon pimee, en oo tyhmä; mielummin sit vaik niinpäin :) Mut sehän tiedetäänkin yleisest, et jos lapsuudest saakka on joku pieles, eikä siä prosessoida, se jää kasvamaan ja kalvamaan sisälle... Ilmeisesti monen eri tekijän summa on tehnyt/jättänyt mut tällaseks ja nyt ne sit oitää aikuisiällä korjata... Mä ajattelen positiivisest kuitenkin, et "parempi myöhään kuin ei milloinkaan"

Epäileekö teistä kukaan muu, et teil ois psyykkisia onglmia? No Hollylla se SDHD ja Lyriva ehkä asettaa tavoitteet liian korkealle, mut tuskin ongelmaks ast, vai miltä teist itestänne tuntuu???? Kertokaa ihmees, jos epäilette jotain, etten mä oo ihan ainut näin sick :oops: :shock: :(
Katoava luonnonvara, omilla aivoilla ajatteleva yksilö! Liian monta lokeroa johon tulisi itsensä lokeroida; no way!
Avatar
malibu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 5957
Liittynyt: 27.8.2004 23:29:56
Paikkakunta: Rottalabra, testimaailma

ViestiKirjoittaja Lyrica » 17.5.2006 03:13:05

Moi Malibu.

Hyvä juttu että noi tutkimukset on saatu tehtyä ja saat tarvitsemas avun.

Ja ihan oikeesti, ei toi mun mielestä kuullostanut ollenkaan hullulta. Etkä sä todellakaan ole hullu. Mun mielestä noissa jutuissa joita sä kirjoitit oli varsin paljon järkeä kun lukee sun aikasenpia kirjotuksia tänne. Mutta hullu sä et ole, et mitenkään päin. Sieltähän löyty paljon vahvuuksia...kuinkahan monella meillä on mustaa valkoisella siitä, että on kykyä "normaaliin" elämään.

Mä uskon ihan vakaasti että erittäin suurella osalla ihmisistä on jossain vaiheessa elämäänsä sellaisia oireita ja tuntemuksia joiden perusteella saataisiin helpostikin määritettyä jokin psykiatrinen diagnoosi. Esim. mä olen aivan varma että tietyssä vaiheessa elämääni mulla oisi helpostikin voitu diagnosoida depressio, samoin aivan selkeää paniikkihäiriöoireistoa mulla joskus oli. Lukemattomia kammoja ja lähes pakko-oireiseksi luokiteltavaa toimintaa. Mä en vaan menny lääkäriin. Joten jäin diagnoositta. Kuten varmaan sadattuhannet muutkin tässä maassa. Onneks nuo kaikki on jääneet pois. Ainoastaan joskus harvoin yksinäisinä iltoina kun uni ei tule saattaa pieni paniikki yrittää nostaa päätänsä. Mutta nykyään mä pystyn laittamaan sille kampoihin, pitämään hallinnassa.

Mä tiedän että pidän rimaa aika korkeella. Jossain elämäntilanteissa se aiheuttaa tuskaa, mutta silloin kun mä olen oma itseni ja voin hyvin se on mun "tapa elää". Mä en osaa olla vaatimatta itteltäni. Mikä on mun mielestä toisaalta myös hyvä, sillä oon niin peruslaiska että ellen vaatisi tuskin saisin mitään aikaiseksi.

Ole nyt Malibu helpottuneella mielellä. Sä näät huumeet elämässäs pahana asiana. Se varmaan auttaa sua pääsemään niistä eroon...mietipä miten vaikeeta sun ois pyristellä irti jos sisimmässäs aattelisit niiden olevan ihan jees-juttu.

Hienoa että halusit jakaa noita juttuja. Niitä oli tosi mielenkiintoista lukea. Ja tuskinpa sua kukaan alkaa sen takia dissaan. En mitenkään vois uskoa.

Ja unohda noi ajatukset että oisit hullu, tai ainakaan yhtään hullumpi kuin kukaan muukaan meistä. Sä olet rohkea nainen.

Voi hyvin.

-Lyrica, aivan seinähullu tapaus :wink:
Lyrica
 

ViestiKirjoittaja Holly 2 » 17.5.2006 08:10:20

Malibu, mä luen kohta toisen kerran nuo sun kirjoitukset, mutta on vaan ihan pakko kommentoida nyt heti, kauhealla kiirellä, kun luin nopeasti läpi sun tekstit.

Ensinnäkin et todellakaan ole hullu, luultavasti et edes kovin 'Sairas'. Mua tökkii ihan suunnattoman paljon sellainen että noita sairauksia määritellään ja ihmisiä lokeroidaan sen mukaan!! Ja nuo musteläiskätestit on vaan yksi tapa lokeroida ihmisiä.
Miksi ylipäänsä ihmisillä pitää olla joku diagnoosi? Siis ymmärrän mä sen että ns sairauksia tutkitaan ja löydetään uusia ja lääkitys niihin. Mutta tuollainen että ihmisellä tulee sairaampi olo käytyään tutkimuksissa tai lekurissa on kyllä ihan perseestä!

Mun lekuri selitti mulle että mulla onn tod näk 99% adhd, ja ehkä olen myös maanisdepressiivinen, siihen se lisäsi, 'Mutta nämä eivät ole sairauksia vaan haittoja jotka vähän vaikeuttavat elämääsi'
Ja en todellakaan aio syödä lääkkeitä loppuelämäni!!
Eikä se 'Hullu' ole mikään negatiivinen asia, mieluummin Hullu kun sitä tylsää harmaata putkiaivoa, eiks vaan malibu?

Kerron vielä pienen jutun. Eli mä oon kasvanut maatilalla, suurperheessä mihin kuului ihana ihana isoäiti emäntä, isoisä joka oli maatilan omistaja, isoäiti hoiti lapsia, kotia ja laittoi maailman parhaat safkat, sitten siinä oli mun oma isä ja äiti ja veljet ja nuori täti ja eno, siis nekin lapsia. Sitten kylä oli täynnä siis oikeasti täynnä ihan hassuja hahmoja, paria juoppoa, pari ihan muuten vaan pimeitä, en tiedä heillä ois varmaan läntätty otsaan vaikka mitä diagnosit, sitten oli pari sellaista selkeetä ns 'Hulluja'
Ja ikinä ei ois tullut mieleen että joku ois sanonut sanan 'Hullu' näistä ihmisistä, ei niitä opittu pelkäämään, vaan ne oli rikkaus siinä kylässä, rakasti meitä lapisa ja keksi meille hauskoja juttuja. Nykyään tuskin mikään äiti antais lapsensa leikkiä jonkun 'Maanisdpressiivisen 'FH456' diagnoosin saaneen holistin kanssa joka ei osannut edes puhua ja sairasti vielä epilepsiaa.

Ehkä mä tän takia suutun niin noista kaiken maailman tauti määritelmistä. Mulla oli kuitenkin maailman ihanin lapsuus, ja opin tosi pienenä että maailmaan mahtuu kaikenlaista!
" Sometimes you have to pee in the sink" - Charles Bukowksi
Holly 2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7145
Liittynyt: 1.12.2005 19:52:58
Paikkakunta: Peter Pan-maa mikä mikä?

ViestiKirjoittaja Busted » 17.5.2006 12:49:27

Niin, siitä täydellisyyden tavoittelusta...en mä ole tuota edes tajunnut miettiä. Mutta itsellä myös takana se tavallinen kiltin tytön tarina eli kympin oppilas koulussa, sen jälkeen viis vuotta paha anoreksia ja siitä sitten alkoi ensin alkoholin käyttö ja piltsin polttelu. Ei kovin paha juttu vielä mutta lukion jälkeen lähti mopo hanskasta kun muutin pois porukoilta...eli kaikkee meni mitä käsiin sattui, viinaa, lääkkeitä, piriä jne.

Jossain aikuislukion paikkeilla prakas pää kesken tunnin ja sain lähetteen suoraan psykologille, joka totesi että mun ainoa ongelma on lusmuilu ja dokaaminen...että sellasta :roll: Sen jälkeen päätin ettei asiantuntijat voi mua auttaa ja päätin jatkaa samaa rallia. Kaveriporukka alkoi oleen tota piridiilerisakkia sun muuta sekaria mutta ainakin tuntui että joku viimein hyväksyy mut tällasena kun olen.

Sitten kun tutustui tuohon entiseen mieheen joka myös on mielenterveyspotilas, alkoi kaikki jotenkin selkiämään ja uskalsin lähteä hakemaan apua näihin ongelmiin sen sijaan että häpeisin niitä kotona :( Ehkä siitä sitten muodostuikin enempi sellainen hoitaja - hoidettava -suhde, en tiedä...mutta tultiin siihen tulokseen että ei me jakseta toisiamme auttaa. Ei se olis edes reilua, kummalekaan.

Mutta tänään on illalla psykiatrin aika, vähän jännittää mutta ajattelin vaan kertoa sille kaiken ihan suoraan ja rehellisesti...ei kai se muuten voi auttaa. Eli suunta on koko ajan ylöspäin :)
Busted
 

ViestiKirjoittaja Benzopää » 19.5.2006 12:56:40

Olen lukenut Malibun ja muitten jutut. Mietin ja mietin... Mikä mahtaa olla hyvä tapa suhtautua sairauksiin... Minä olen MT- syistä määräaikaisel kuntoutustuella ja jos joku siitä haluu lytätä ja pitää lusmuilijana, siitä vaan. En usko et sitä tässä foorumissa tapahtuisi. En usko, et kukaan haluu täällä lytätä ketään.... Mun mielestä se ilmaus, että jotkut diagnostisoitavissa olevat psyykkiset sairaudet on haittoja, on ihan hyvä. Kun mä pohdin käytön syitä, en ajattele, et psyykkiset ongelmat väistämättä aiheuttaa sitä, mitä mun ja muitten elämässä on tapahtunut, mut jotenkin ne voi tehdä asioita ymmärrettävämmäksi. Ja kun ongelmansa tajuaa, sen voittamiseksi voi etsiä vaihtoehtosia keinoja...Toivon, että pystyn lopettamaan itseni tai muitten syyttämisen, mutta välillä iskee megagiganttiyyyyperkatkeruus, jollon kyl tekis mieli töniä kadulla kulkevia ihmisiä vaan siks, kun ne on siinä.... :roll: Emmä töni niitä, mut irvistelen kyllä. :mrgreen:

Faktat ovat nämät: en ole pärjännyt elämässä just niinku keskimäärin ihmiset (=? :? ), mut toisaalta olen joskus onnistunutkin, kun en ole jonkun työn saadessani lähettänyt sitä ennen kuin olen ollut tyytyväinen, eli kymmenien muokkauskertojen jälkeen. Ja ne kicksit mitä siitä saa, on kyl ollu sellasia, et jalat on puoli metriä maanpinnan yläpuolella... :oops: Öh, aiheeseen palatakseni: lääkkeitten väärinkäytön (ja aiemmin myös ryyppäämisen) taustalla on ongelmia, ja tietty sit ihan silkkaa sekoilunhaluakin... Joku siinä nukahtamislääkesumussa (esimerkiksi) on vaan kiehtonu... Osittain se vapautumisen tunne liittyi juuri siihen, et olen kyllä sen sortin kontrollifriikki, et oon onnistunu rentoutumaan, vasta kun oon nopeasti nielassu muutaman pilsun ja sit lisää ja lisää ja lisää ja hups, siinäpä menikin kolmen kuukauden annokset parissa kolmessa päivässä. Pöh. Se on typerää, enkä halua olla typerä... 8)


Mutta nyt on paremmin, siis. Pientä lipsumista on ollut välillä, mut päivä kerrallaan raittiina.

Voimaa, rauhaa ja rohkeutta kaikille! Ja kiitos Malibulle ja muille rehellisyydestä....

terveisin Ben Tse Tung 8)
Benzopää
 

ViestiKirjoittaja malibu » 23.5.2006 15:29:32

Kiitti kaikille vastanneille, mä en sittekää taida olla ihan ainoa "hukassa oleva" :) ... Hollylle laitoin adhd-testeist mailii ja pärjätkäähän muutkin, mäkin pääsen psykiatrille sit miljoonan vuoden pääst ku on tilaa ja ku kelal on rahaa, eli joskus :D ... *kuolee tylsyytee, ku sataa* PLAAH!
Katoava luonnonvara, omilla aivoilla ajatteleva yksilö! Liian monta lokeroa johon tulisi itsensä lokeroida; no way!
Avatar
malibu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 5957
Liittynyt: 27.8.2004 23:29:56
Paikkakunta: Rottalabra, testimaailma

ViestiKirjoittaja jalmar » 29.6.2006 16:51:26

Olen aina löytänyt syyn käyttää kun sille tuntuu. Ongelma tai sairaus on ollut olemassa. Olen tarvinnut vaan ulkopuolisen syyn, jotta olen saanut annettua itselleni luvan vetää.
Mulla tekee heikkoa mennä lääkäriinkään kun sillä on oikeus kirjottaa bentsoja tai opiaatteja. Yllätän itseni siellä pameja pummaamassa.
Olen järjestänyt tiedostamattani asioita siihen malliin, että olen saanut taas vetästä. Ja sitten kun pitäs lopettaa, niin en uskalla koska omatuntoni alkais soimaamaan. Noidankehää!!
Mulla alko jussina kiristään päätä. En aatellu koko juhlaa. Olin kotona muijan ja muksuujen kanssa. Siltikin addiktio alkoi jylläämään. Tupakkia kului ja heittäydyin, jälleen, lapseksi..."josko muija suuttuis ja saisin vanhan syyn paeta.."
Aikas rasittavaa kulkea tämmönen "analysaattori" päällä. Mut sitähä tää toipuminen on - itsensä tutkiskelua. Ja plussahan se on, että tunnistaa noita tiloja. Silloin niihin pystyy puuttumaan.
jalmar
 

ViestiKirjoittaja jalmar » 29.6.2006 17:00:00

Mulla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Ite en huomaa enää mitään. Lääkäri teki musta kaistapäisen sillon kun oli viekkarit päällä ja päässä tako kemia.
En ole nykysellään enää huomannu ailahtelua. Ainaskaan mihinkään depikseen en ole vajonnut. Väliin ehkä maaninen, mutta sitähän tää elämä on: tää o tätä, tätä tää o - elämätä :lol:
Lopetin Lamictalit seinään ja jonkinmoinen "tasasuus" on säilynyt. Vaikee on meistä selvää ottaa kun addiktiosairaus kummitelee jatkuvasti. Mut liian hätiköidysti lyödään leima otsaan ja respa käteen, mielestäni.
Eloon kuuluu hyvät ja huonot päivät. Niistä on selvittävä selvänä ja hengissä.
jalmar
 

ViestiKirjoittaja Holly 2 » 30.6.2006 15:06:33

mä olen viime aikoina vasta vähän ruvennut tajuamaan mistä mun käyttä johtui. Olen ollut tyhjä. Siis tylsistynyt, masentunut ja tyhjä. Ei ole ollut sitä sisältöä, ja huumeet ja viina ovat antaneet niitä kicksejä, niin kauan että kehittyi riippuvuus. Nyt taistelen eroon siitä riippuvuudesta, koska en halua/tarvitse sitä enää.
Ja nyt minulla on muuta elämässäni. Olen hirveän paljon asioita ovaltanut tämän kevään aikana. Se mun matka talevella yksin 5vko oli hieno juttu tällä tiellä. Mä olin selvinpäin vaikka aineita ois ollut pilvinpimein. Mulle on 2 kertaa tehty Äo testi, teiniä, kun olin häirkkö, masentunut, syömishäiriöinen yms... ja päälle 20veenä kun mun terapeutti halusi, koska hän epäili että oon turhautunut. ehkä se olikin niin, en tiedä, enkä halua saada sitä kuulostamaan itsekehuilta, koska en itse osaa arvostaa 'älykkyyttä' arvostan enemmän sosiaalisia taitoja ihmisissä,empatiaa ja tunteiden käsittelyä, ehkä en oo sitä osannut itse, mutta ehkä oon ollutkin lapsesta asti turhautunut, koska sitä vastusta ja haastetta ei oo ollut. Ja kun lapis turhautuu niin se muuttuu levottomaksi, ilkeäksi ym, sit on niin helppoa etsiä sitä tyydytystä muualta. JA mitä sitten sillä huippuääoolla tekee jos on koko elämänsä riehunut siksi että on ollut turhautunut...????
Jotenkin ihan hassua.. eikä mua enää huvita mennä opiskelemaan lääketiedettä tai kemiaa, missä sit ehkä ois vähän aivoille töitä... ääääh, en tiedä mitä selitän.
Kuitenkin mulle on selvinnyt mun käytön syyt, ja siksi aion onnistua lopettamisessa. Koska nyt tunnistan ne fiilikset kun ne nouee pintaan.. kiitti hei, maksapasteija
" Sometimes you have to pee in the sink" - Charles Bukowksi
Holly 2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7145
Liittynyt: 1.12.2005 19:52:58
Paikkakunta: Peter Pan-maa mikä mikä?

ViestiKirjoittaja Benzopää » 11.7.2006 21:02:02

mun käytön vaikutin on siinä, että mun sisällä palaa kammottava tuli, joka täytyy aina välillä sammuttaa. mää en kestä mun tunteita, mää tunnen liikaa ja liian voimakkaasti ja mää vaan haluun valot pois ja karkuun.

ei sillai voi elää. :x
Benzopää
 

ViestiKirjoittaja malibu » 12.7.2006 14:39:59

Benzopää kirjoitti:mun käytön vaikutin on siinä, että mun sisällä palaa kammottava tuli, joka täytyy aina välillä sammuttaa. mää en kestä mun tunteita, mää tunnen liikaa ja liian voimakkaasti ja mää vaan haluun valot pois ja karkuun.

ei sillai voi elää. :x


Mul o ihan samal ku teil; tuntee vaa liikaa ja asioist, mihin ei välttämättä voi ees vaikuttaa...

Kuitenkii kuten Holly tuonne toiseen topicciin kirjoitti; mä tunnen oloni vieraaks kamoissani ollessani; en siis omaks itsekseni vaan jokskuu muuks... Outoo ja silti pitää aina 4-5 pv:n välein yrittää väkisin katkaista sit selvää putkee ku alkaa kunnon viekkarit iskee pintaa.. :?
Katoava luonnonvara, omilla aivoilla ajatteleva yksilö! Liian monta lokeroa johon tulisi itsensä lokeroida; no way!
Avatar
malibu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 5957
Liittynyt: 27.8.2004 23:29:56
Paikkakunta: Rottalabra, testimaailma

ViestiKirjoittaja Benzopää » 12.7.2006 17:49:15

malibu kirjoitti:Kuitenkii kuten Holly tuonne toiseen topicciin kirjoitti; mä tunnen oloni vieraaks kamoissani ollessani; en siis omaks itsekseni vaan jokskuu muuks...


Mulla on nykyään niin, että kun olen selvä, en tajua sitä päihtynyttä minää enää lainkaan. Esiin nousee ihmisen huonoimmat puolet: syyttäminen, raivoaminen, kateus, viha, mustasukkaisuus... sit selvänä hikoilen häpeääni ja haluan paeta omaa itseäni uudestaan....

ei ollenkaan hyvä, ei yhtään. Kaikki ne asiat, mitä olen tehnyt, ovat minun tekojani... Ne täytyis pystyy jotenkin antamaan anteeksi...

en tiedä, hyvin kriittinen olo kyllä koko elämäni suhteen, mikä lienee kyllä aiheellistakin, koska haluan muutosta.

mää uskon, että jos todella todella haluaa muuttua, se on mahdollista.....

haluatteko te muut?
Benzopää
 

ViestiKirjoittaja Holly 2 » 12.7.2006 18:07:51

Benzopää, Jos todella haluaa muuttua se on mahdollista aivan varmasti on näin! kukaan muu ei meitä muuta, se halu on tultava itsestä, ei mikään sellainen että 'aah minulla on ihana uusi poikaystävä nyt minä muutun' ei ei ei, itse vaan jos oikeasti haluaa, rupeaa pikkuhiljaa tekemään asioita eri tavalla, ja sitten vaan automaattisesti muuttuu. Muuttaa omaa ajatustapaa, eli sitä vanhaa mallia ei käytä, yrittä keksiä keinoja 'avautua' uuteen elämään, ja vaikka laittaa itselleen pieniä askelia, esim että 'Huomenna teen niin tai näin, ja huomenna EN tee niin tai näin'
Sitten ei myöskään kannata itseään rankaista liian ankarasti jos poikkeaa siitä reitistä, ok, se oli puolikas askel taakse, mutta yritys hyvä, sitten vaan eteenpäin.
Uskon itse vahvasti siihen että itsensä syyllistäminen ja inhoaminen jne. on vaan ja ainoastaan pahasta. mieluummin kandee palkita itsensä kun menee hyvin eikä rangaista jos menee 'huonosti'

Tässä hollyn ajatukset tänään!

Tsemppiä kaikille! hali hali hali... xxxx
" Sometimes you have to pee in the sink" - Charles Bukowksi
Holly 2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7145
Liittynyt: 1.12.2005 19:52:58
Paikkakunta: Peter Pan-maa mikä mikä?

ViestiKirjoittaja Benzopää » 12.7.2006 18:47:02

Holly 2 kirjoitti:...Sitten ei myöskään kannata itseään rankaista liian ankarasti jos poikkeaa siitä reitistä, ok, se oli puolikas askel taakse, mutta yritys hyvä, sitten vaan eteenpäin.
Uskon itse vahvasti siihen että itsensä syyllistäminen ja inhoaminen jne. on vaan ja ainoastaan pahasta. mieluummin kandee palkita itsensä kun menee hyvin eikä rangaista jos menee 'huonosti'

Tässä hollyn ajatukset tänään!

Tsemppiä kaikille! hali hali hali... xxxx


Nämä oli hyviä ajatuksia... Pitää mennä eteenpäin. Yks ihminen, kun on mulle joogaa mainostanu, väitti, että on vapautunut siellä joogatunneilla syyllisyydestä.... ja nimenomaan päihdemenneisyyteen liittyvästä....

Oisko tästä kaikesta ollu jotain hyötyä...? Oisko tänä päivänä armollisempi toisia kohtaan kuin eilen....?
Benzopää
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kuivaushuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa