Olet täällä

Vieroitus Kestää?

Kuivaushuoneessa yhteisenä tavoitteena on huumeiden tai lääkkeiden käytön lopettaminen. Mukaan ovat tervetulleita myös korvaushoidossa olevat. Keskusteluissa mukana päihdetyön ammattilainen Tuomo Seppänen. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 30.3.2020 18:02:14

Näköhäiriötä taas, tai oikeammin ollut jo 5 päivää, eli migreeniä taas, ei mitään uutta, pitää vaan kestää,koska en voi ottaa imigraania, koska luulen, että olen siitä riippuvainen ja kyllä näköhäiriön ja pienen kivun kestää.

Vaihteeksi lukenut taas noita vieoituskertomuksia ja mm. täälllä olevia kertomuksia ja riva on näköjään aika paha ja itse kans sen tunnen, koska ottaa päästä ja raskaasti, nämä yö unet, kuten voi ajatella, siitä on muodostunut tosi suuri ongelma ja vielä kuin ajatellaan että on jo 5 kuukautta rivan lopetuksesta ja imonkin yli 4 kuukautta, niin ne yö unet on edelleen hakusalla ja jos saa nukuttua, niin on hyvin pinnnallista ja se hikoilu, ihan tajutonta, viime yö oli parempi, ei tarvinnut vaihtaa paitaa kuin 4 kertaa ja toissa yönä ehkä 6-8 kertaa ja todelloakin yö menee täysin hyppyiessä ja paitaa vaihdellessa ja tietenkin sitten syödäkin jotain, tullut paha tapa, mutta kun ei unessakaan pysy, niin näillä nyt sitten mennään ja tyynytkin on märkinä ja onneksi niitä nyt sitten riittää jota vaihtaa, ei kuitenkaan kivaa olla kosteissa petivaatteissa, mutta minkä teet, kun tuntuu, että ohn joko liian kuuma tai sitten kylmä ja pienikin henkäys saa niskat tai selkärangan sitten soimaan, kun tuntuu, että jännityneet lihaset niin paljon.

tuntuu todellakin siltä että on vielä oireita ja paljon ja mistä se kaikki johtuu, mm. jatkuva migreeni ja kummalliset taas kihti kivut jotka menee sitten ohi, niin täynnä kummallisuuksia ja tiedän varmasti, että voisin tehdä kokeilun esim. alkoholin kanssa, että jos ja kun ottaisin vaikka 4 pulloa olutta, niin veikkaan, että kaikki oireet hävisivät sen sileän tien, mm. migereeni tai lihasjännitys päänsärky, eli nyt vaan kärsittävä vielä näitä vieroitusoireita? näin sen kuitenkn ajattelen.

Näitä asioita ei voisi sanoa, koska epäilen jos jotai hehkuttaa niin tulee takapakkia sitten, eli ala-maha kipu on lievittynyt ja kuin myös ala-selkä särky tai tuntemus kihelmöinti, kuin myös kutina helpottunut tai ollut poissa, kuitenkin tulee takaisinkin ja edelleen tai ollut sähköiskuja aika paljon ja korvat nyt soi aina, olen pyrkinyt olemaan pois lääkäristä sen takia, koska lääketiede ei tunne näin kaunaikaa olevaa vieroitus oireita ja kuin myös sitten sitä, että minut leimataan narkkariksi, vaikka olen koukkuuntunut ihan ohjeistuksen mukaan, tuli vaan syötyä sitä liian kauanaikaa, pärjään kuitenkin näillä oireilla ja vaikka näköhäiriöitä onkin, niin näen kuitenkin ja helpottaahan se jossain vaiheessa, kuin niskakipukin se ehkä osana migreeniä ja päide terapeutti soitti minulle, kun on tälläinen tilanne, niin piti sitten soveltaa, siten, että puhelimen kautta keskusteltiin ja olihan se kiva jutella edes jollekin, kun alyttömältähän tämä tuntuu, mutta hiuksen hienosti kuitenkin ehkä mennään eteenpäin, täytyy vaan uskoa asiaan ja toivoa toipumista ja sovittu uusi aika terapeutin kanssa, paitsi, että nyt eletään seisahtuneisuuden aikaa, tämän koronan takia.

Riittäisi ihan varmastikin 5 tunnin yö unet, mutta sitä on ehkä alle sen ja tosi katkonaista, mietin kans, kun syönyt sifrolia levotoomiin jalkoihin ja olo nyt parempi, että onko se koukuttanut minua, vaikkei käyttö olekaan ollut säännöllistä ja päättänyt että pandaolia otan päänsärkyyn ja nestettä paljon, en enää imigrania enkä sifrolia levottomiin jalkoihin, kun ei sitä enää ole ja alkaa olemaan pelkästään sitä levottomuutta ja hermothan menee ihan jokaisella, jos sängyssä on tunteja saamatta unta ja kun saa unet, nii herää sitten vesi märkänä.

Ehkä joskus voi vielä kirjoittaa jotain ettei ajatus poukkoile niin kovasti, koska tuntuu siltä ettei saa pidettyä ajatuksiaan kasassa ja hankala johdonmukaisesti kirjoittaa ja toivottavasti nämäkin kuuluu vaan sitten bentsojen vieroitusoireisiin, välistä tuntuu siltä, että sekoaa, ettei johdu bentsoista, kuin myös vahvasti sitä mieltä, että johtuu niistä ja ettei ikinä parane, vaan olo tila jää pysyväksi ja elämä tuntuu turhalta, kun mistään ei tuu mitään, kuitenkin jos nukuttua saa olo on parempi ja voi luottaa muistiikin jotai, jos valvoo paljon, niin muistikin siinä menee, eli tälläistä ja nyt tuntuu siltä, että haisee kyllä taas ja ei tahdo enää paidat riittää, kun käyttö on melkoista, mutta minkä teet, elämä on tälläistä, nyt näkee tekstinkin oikein, yleensä en näe.

Niin vielä, en muista vastasinko tuohon lääkäri kysymykseen, kyllyin selkeästi, olen kyllä hyvin myötmielinen lääkärin kanssa jutteluun, mutta ainoastaan sellaisen lääkärin, joka on perehtynyt näihin rauhoittaviin ja lopettamiseen, koska luulen tietäväni, ettei he oikein tiedä näistä vieroitusoireista ja on se heillekin vähän, arka asia, koska he niitä reseptejä kirjoittavat, itse olen joutunut kääntämään kelkan 180 aseteeta toisnpäin näiden rauhoittavien suhteen, ei nämä olekaan pelastusrenga, vaan ja jos on niin sisällä on kyllä sitten lyijyä, jos totta puhutaan.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 3.4.2020 18:18:54

Ei mikään muutu.

Vituttaa edelleen. Yöt hikoillessa, kuumetta ei ole, tyynyt märkänä, patja peitto ja eilen otettu atrax 25mg ei auttanut pätkääkään, päin vastoin meinasin saada levottomat jalat, onneksi en sentään sitä saanut, kun kuitenkin alkaa menemä¨än paremmin siinä mielessä, ettei tarvitse kärsiä niistä, oli lähellä etten ottanut rivatrilia ja tosiasiassa olen heikoilla, kun olen pihalla nyt asioiden suhteen ja olenkohan vaan nyt sitten vasta alkutaipaleella tuon lopetuksen suhteen, sen mitä lukenut nii olen, taitaa olla ensi kesänkin suhteen peli pelattuna, toivottavasti tulee vaan vettä kovasti ensi kesänä.

No onneksi ei sentään päätä särje, vaikka näkökentässä on edelleen sumeaa, koskakohan sekin häipyy, kun ei oikein saa kunnolla selvää tekstistä ja kävin, marevanissa ei sitten pitkään aikaan ole niin kovasti sattunut neulanpisto kuin tänään, tuntui, että olisi pistänyt suorean hermoa pitkin suoneen ja yleensä vahvempi kivun suhteen, vielä oikea käsi, tuossa kyllä pätee se kylmä totuus, kun on nopee ei tartte häpee.

Päivisin menee, mutta yöt silloin alkaa se hikituuri, se vaan tulee ja muutaman päivän ollut vielä kaiken lisäksi alamahakipua joka sekin pitänyt hereillä ja laittanut vessaan, viime yönä heräsinkin noin 5 kertraa ja paidan vaihtoon ja leipää sitä syödään sitten, kun tuntuu olevan nälkä, kun ala-mahaa juilii, ehkä olen totuttanut itseni syömään yöllä, katsoo nyt sitten, ei varmastikaan sitä ihmeparantumista tule ja kun tuli mieleen, joka toinen päivä on sitten kurkkukipeä, tänään ei ollut, mutta huomenna taas voi olla, mistähän tuokin oire saa lähtöjään, kuumetta ei ole.

Tämä nyt on tälläistä lässytystä ja ajatukset katkoo aika pahasti, ei voi kyllä nyt keskittyä mihinkään.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 5.4.2020 13:50:43

Niin, en ala arvostelemaan lääkäreitä, mutta asiantunteva lääkäri osaa hommansa hyvin.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 10.4.2020 15:30:38

Ei oikein innosta mikään.

Näköhäiriötä ja ei näe pilkkua tai pistettäkään ja myös kirjaimet on hukassa ja tulee kirjoitettua, ktaosmatta mitäkirjoittaa ja tuleekin varmasti sitten virheitä paljon, tulkoon vaan, jos jotain hjaittaa, niin haitatkoon.

Pyykkia on joutunut pesämään päivittäin, kun öisin on sitä hikoilua ja ent iedä koska se sitten loppuu, mutta ruljanssihan siitä tulee sittenpäivällää, kun jatkuvasti pestävä t paitoja ja tyynyt kuivaukseen ja vaikka yöllä iho tuntuu tosi kuumalta, niin kuumetta ei ainakaan ole, vaan päin vastoin ali-lampöä, ent iedä mistä tämä johtuu, onko se vielä vieroitusoireita ja hikoilun kautta sitten elimistö putsaa itseään, niin olen lukenutettä jossain tapauksessa niin käy tai sitten on allergiaa tai jotainfllunssan kaltaista, entiedä, kurkkukin on kipeä tai karhea, joka on yleensä jokakeväinen ongelma.

Onnkeis on saanut suht hyvin nukuttua, vaikka pitääki hherätä hyvin usein ja vaihtaa paitaa jalaittaa kuivamaan enstistä ja sitåä rataa tunnin välein ja joopa allekin ja toiivoo että tämäkin ralli loppuisi joskus, se ymmärtäisi jos olisi kuumetta, muttaa ei ole, eli onko aivopesäistä sitten ja vieroitusoireita? ehkä jossakin voisi olla kertomuksia asioista, mutta ei jaksa googlettaa ja selvittää asioista koska lopen kyllästynyt jo koko asiaa ja miettinyt että positganko kaikki jutut täältä ja antaa olla, koska kurkkua myöten täynnä näitä oireita ja sitä,e ttä mikä on totuus, kun sitä ei tahdo löytää mistään ja jokainen on vähän eri mieltä asioista ja kuin myös kun ashtonia lukee, niin siellä ojn kyllä sanottu, etät voi tulla vaikka mitä oireita ja jotka ovat tulkittavissa nerologisisksi sairauksisksi mutta ei kuitenkaan ole, mieli ja aivot on vahva tekijä ja jos todella syönyt 10 vuotta läkkeitä, niin se on jättänyt jälkensä ja jostain kumman syystä on jatkuva näköhäiriökin päällä, ei näe kunnolla edes lukea, olo kuin humalassa siinä mielessä että ei voi mielestäni kohdentaa näköä, vaan ehkä parempi on katsoa yhdellä silmällä, mikä on ihmeellistä, kun tuntuu että eivot ja mitä silmä näkeen, niin ei toimi kunnolla, sen saisi selville, ottamalla rauhoittavan, mutta sitä en tee, kummastuttaa vaan ja ihmetyttää ja onhan tässä ahdisgtustakin, mutta päivä päivältä vähemmän ja kuin myös levottomuutta, mutta sekin vähenee, eikä ole tarvinnut öisin niin liikutella jalkoja ja käsiä, eli levottomat jalat tai oikeammin mies, oireyhtymä alkaa helpottamaan, paitsi että kun ottaa sian puheeksi, niin tarkoittaa että ensi yö sitten valvotaan, näin on käynyt aina järjestään.

Tämä oli tälläinen turha päivitys mutta tulipas nyt tehtyä, kun en oikein tai mitä oli mielessä päivällä, niin laimeni ne ajtukset nyt sitten kun kotiin pääsi ja kun ei näe kunnolla, niin sokkona pitää kirjoittaa, vaikka tehdäänhän niitä lapsiakin sokkona pääsääntöisesti.

Kuten omoni on sanonut joka lopettanu, niin yksin on nämä taistelut käytävä, siinä vaikka olisi tukea, niin eivät muut ymmärrä tätä vieroitus tietä j akun se on todella pitkä, niin ymmärrys lähtee kyllä melkein kaikilta ja hitusen uskolla minäkin olen liikkeellä ja kun en ole aikeissa palata käyttäjäksi ja jopa kaljankin jättänyt sen takia, ettei tule haksahdettua sitten rauhoittaviin,, eli kovat on piipussa, mutta kuitenkaan en tiedä ja tietääkö kukaan mikä on mitäkin ja luulen että kukaan lääkäri ei sitä tiedä, tai jos tietää nin on harvassa ja saattaisi jopa mennä lopetus pieleenkin sitten ja kumm akyllä, ihmettelen että miksi niskaakin polttaa ja kutinaakin ollut nyt viime aikoina,joka oli jo pois, katsoo nyt sitten miten jatkossa käy, mutta tärkeätä on kyllä että saanut nukutta nyt pari yötä melkein 6 tunninyö unet, pois sitten ne paidan vaihdot, mutta utntuu että enempää unta ei tarttekaan, tai sitten siirrytåään taas sitten unettomuuden linajalle, ehkä sitten pikkuhiljalleen määrkin lisääntyy, katsoo nyt sitten ja ajatukset harhailee taas, ehkä siihenkin tulee päivisyksiä sajan myötä ja sen olen huomannut, kun miettii alkuaikoja lopetukseta niin aika sekaisin olen ollut ja nyt hävettää paljon, kuinka päätön sitä oli, tuntui, että ei olut mitäään kontrollia mistään.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 13.4.2020 09:49:58

Kiitos päivityksestäsi. Näköhäiriöt mielestäni ovat aina tavalla tai toisella tutkittavia asioita. Voihan kyse olla muusta terveydellisestä seikasta, kuin vieroitusoireista. Syitä voi olla monia.
Mutta kiitos taas viestistäsi.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 17.4.2020 16:37:16

Vitutus on kova.

Oli pakko tänään ottaa migreeni lääkettä ja toivottavasti ei siitä jää koukkuun, on ollut nimittäin aika paskamoista viime aikoina, eli kaiketikin on jatkuvaa migreeniä päällä.

Hermot menee näihin jatkuviin oireisiin, siis joka perkeleen yö sitä ramppaamista ja hikikoulua jos edes unen päästä saa kiinni, mutta sitten kun saa, niin on se on sitä vaatteiden vaihtamista ja tyynyjen ja sänkykin on kostea, eli ei niinkään mukava paikka nukkua ja sitten on iho tosi herkkä ja niska ja muut, tuntee kuinka pienikin ilman virta tuntuu niskassa ja kuin myös että iho on tai kuuma, et tiennyt puoli vuotta sitten, että voisi iholla tuntea asioita niin herkästi, nyt sen tiedän valitettavasti ja maha pääsääntöisesti kipeä, etenkin ala-maha se kans aiheuttaa sen että vessassa pitää edelleen hypätä jatkuvall syötöllä ja kuin myös maha kipu jotenkin sellaista, kuin olisi maitohapoilla tai lihakset tosi väsyneet en ymmärrä enkä tajua, toivonm että tuo migreeni lääke jotenkin auttaisin ja selittäisi asioita, ku ei tunnu sitten millään helpottavan nämä oireet ja päänsärky ja nenäkin on täsyin tukossa ja niska kipeä ja jäykkä, entiedä mistä johtuu, ehkä sekin onmigreeniä en tiedä, eikä tiedä kyllä lääkärikään, imigraanista on aikaisemmin ollut apua, mutta en ole sitä syönyt, koska pelkään koukkua. Se on ihmeellistä ja vituttaa jo näin ennakkoon, kun nukkumaan menee, kuinka silloin alkaa kaikki kääntymään vastaan, on kuuma ja kylmä ja vaikka mitä, sitten alkaa hikoilu, tuntuu, että kaikki tapahtuu automaationa, ei voi sille mitään, se vaan päättää jossain vaiheessa vuorokaudessa lykätä hikivaihteen päälkle, jos joskun tästä selviä ja tiedän mistä tämä kaikki johtuu, niin menen kadulle, vastustamaan kiivaasti kaikkia rauhoittavia, tämähän on pahempaa kuin mikään, mitä voi olla ja jos ensi yönä valvon niin sittenharkintaan kaljan ostoa ja hetkeksi pois tästä kaikesta. Kiinnostaisi tietää enemmän kroonisesta migreenistä ja siitä myös jos ja kun lopettanut lääkkeet ja tulee sitten kummittelemaan migreenia, että lähteekö posi joskus vai tai sitten ei ikinä, koska ei tämäkään kivaa ole japitäsi pikku hiljalleen pääst toivottomuudesta eroon, koska ei sitä jaksa, jos ja kun saa nukuttua, niin joka puolentunnin välein herätä ja vaihtaa paitaa ja myös syödä ja käydä vessassa, siihen väsyy kyllä ennemmin tai myöhemmin, olisi joku vertaistuki, niin siellä voisi jopa nauraa, mutta nyt ei kyllä ole hymy herkässä, tuli mieleen, etä voisi kokeilla sirdaluddia, tuohon lihasjäykkyyteen, siinäki menisi varamsti vääntöä lääkärin kanssa ja ehdottaisi norflexia, vaikka sirdaluddi olisi ehdottomasti parempi, koska relaksaatio tapahtuisi aivoperäisesti, mutta se koukku mahdolisuus on aina olemassa ja jos kerran käytät ja tuo hyvän olon ja vaarassa koukkuuntua, niin tuleehan sitä sitten varmasti syötyä. Väsyneen ei jaksa kaikkia, hekä huomenna jos saa nukuttua vähän paremmin, pystyy analysoimaan tilannetta, nyt ei pysty, vaaan ajatus kiertää kehää.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 2.5.2020 16:15:29

Jotakin. Ei oikeastaan ole oikein asiat muuttuneet, josakin kumman syystä olen jämähtänyt tiettyihin oireisiin, tai mistä mää tiedän.

Viime yö oli se tavallinen taas ja tosintoa ja kertausta edellisiltä viikioilta, no ensinnäkin päivä ton silleen samanlasia, päänsärkyä valovälkettä niskakipua , näköhäiriötä ja tuntuu, ettei kestä yhtän kirkasta valoa, tai simälaseja.

viime yö taas hikoilua ja paitaa tuli vaihdettua 5 kertaa ja sänkykin se tutun kostea ja tyynyt, niskat kipeät ja hartiat, kurkku karhea ja janottaa ja nenä täysin tukossa ja myös takaraivo särkyä ja tuntuu oikein kuinka lihas kiristyy, siihen viimeistään herää, tai horrostahan se tuntuu olevan, lonkan lihas myös tuntuu ihmeelliseltä, kuin olisi hapenpuutetta ja ala-maha kans kipeä, ei kylläkään paljon, en tiedä onko vieroitusoireta vai mitä, tuo hikoilukin kestänyt jo yli kuukauden ja sitä oli silloin alussa kun lopetin rauhoittavat ja nyt tullut uudestaan, ihmeellistä ja samalla sitä toivoo, etä saisi nukkua, no se on toive vaan, eli yöllä vähän väliä, vaihtaa paitaa ja, että kun se vituttaa niin paljon, sitä yhtä ja samaa ja niskat ilmaisee itseään liikakin hyvin ja muukin ranka, mikähän siellä oikein jyllää, ei saisi oll anäin itsekeskeinen, että jokaisen luunkiin tuntee, mutta pakkohan sitä on reakoida, jos ei näe kunnolla ja jatkuva päänsärky ja näkähäiröt, välistä on sahalaita kuviota ja välistä on sumeaa ja sitten onkin ilotulitusta, riippuu vähän ja verenpaine heittää miten sattuu, on lääkkeitä, mutta hyvin äkkiä tilanne on sitten, että liikaa lääkitty, on ollut harkinnassa myös lääkärissä käynti, mutta on oireita nyt niin paljon, että en osaa valita minä takia menen, kuin myös jouduin käymään oiken keskussairaalassa, kun sydän rupesi nakuttamaan kovasti ja ahdisti ja mustui seistessä ja pulssi korkea ja kun sotin tahdistinhoitajalle, niin oli kuulema sellainen rytmi, että mentävä keskussairaalaan, en kylläkään halunnut, mutta olo oli sekava rytmin suhteen ja menin sinne, koska uhkasivat ambulanssia, taii sinne , tiesi miten tulee käymään, eli näin matkalla ahman ja melkein ajoin päälle, sitä en tiennyt, mutta sen että rytmit kääntyy normaaliksi ja kuin myös se sen teki, kun olin sairaalassa, eli iha normaali sitten ekg tahdistirytmissåä, eli sitten otettiin peruskokeet ja kotia, ei siinä mitään voitu, kun sitåä todennäköisesti SVT:ä saatu nauhalle ja kun se siellä on niin hoitonan on sitten ablaatio j anäistä pitää kärsiä nyt sitten siihen asti ja taas kaatui se, että ehdotin holteria, rytminseurantaan, kun aina jos korjaan autoa, niin sama homma,joka kerta, lähdin aika tuohtuneena kotiin ja siitäkin hyvästä ja itsestään selvyydetä maksoin kymmeniä euroja ja kun en edes sinne halunnut, vaan tarkoitus oli kysellä että mikähän rytmi siellä sydämessä olis kun tuli holokunta olo. NO sai se ensiavun lääkäri hyvät naurut, tieytstä asiasta.

Ihmettelen, että tätä hikoulua on ollut maaliskuun alusta lähtien, että mikähän pöpö mahtaa olla ja kun kurkkua kuivaa ja kuristaa välistä ja päänsärkyä edelleen, että en uksoa enää siitepölyynkään.
ja yöt kuin uunissa, jostain kumman syystä olo kuumene öisin ja kuumeinen olo ilman kuumetta, paranis vaan.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 18.7.2020 20:08:19

Päivitys.
Eli nyt tulee viikonloppuna täyteen, imovanen lopetukseta 8kk ja rivatriilin 9 kuukautta ja käytin pääsääntöiseti imovane ehkä 1-2 tbl yötä myöten ja rivaa noin 4 kpl, o,5 mg ja kuin myös vähemmän, ehkä 2kpl.

viimeksi päivitin asioita ja muistaaknei sanoin, yö unista jotain ja hikoilusta.

Eli nyt hikoilu jatkuu ja joka yö petivaatteet on todella märät ja käytän pyyhettä ja tyynyt on todella märät, että kasvaa jo varmasti homettakin ja kuin myös vaatteet menee edelleen vaihtoon useasti yöllä, olen käynyt lääkäri8llä josta ei tietenkään apua ja yöunet edelleen todella katkonaiset ja edelleen alamahakipuja tai kramppeja, tuli ihan oikeesti sitten välistä , ilmeiseti eturauhast tulehdus, joka sekoittaa mahakipuja, eli se hetken hurma tuli eturauhasen surmaksi ja ottanut selvää asioita, eli eturauhauhaseta, on aika yleinen sauraus, jota kenenkään ei pidä saada ja aika usein johtuu ns. suojaamatota yhdynnäöstä ja sen jälkeisestä oirehdinnasta ja jos ja kun kehtaa mennä lääkäriin, niin vähätellää oireita, vaikka suoraan sanottuna, peli ja muu on kuuma kuin mikä ja kipeä virsarakkoa myhöten ja siinä vaiheessa, myös mies heltyy läht3emään lääkäriin ja saamaan apua, on tella häveliäinen sairaus ja etenkin jos kyseessä on ollut ja sen jälkeinen taphtuva oirehteminen, niin mennään vastaanotolle, kuin kuoira hakattavaksi ja tehdään sittten normi testit, eli pissa tutkimukset ja ne on normaalit, sitten lääkärille, joka toteaa, että ei ole tulehdusta ja sopii eturauhastulehdukseen ja lääkäri on valistettu sen suhteen, että enää ei ole hoitoa siihen, vaan hoito on sitten eturahusta ja virtsaamista helpottava lääke. Potilas on kiitollinen saaeessa resptin ja hoitoa, kivut on kuitenin kovat ja aiheuttaa jatkuvaa virtsaamista kuin myös sn että ei tiedä vrtsaamisi tilannetta ja seläsärky on kova ja kuin myös alamahakipu, mutta lääkri sanoi ja määräsi lääkettä ja kun sigtä tuli otettu, niin todellakin kusi lenti, tai valui hyvin, mutta ei se kipua vienyt pois ja kuitenin oloin saanut todella viimeaikaista hyvää käypähoitosuoksuksen muikaista lantioalueen kiputilan hoitoa, viime päälle siinä vaiheessa tulee mielee, tai jo aikaisemminkin kipulääkkeet, että jos vaikka kun iistä olisi apua, onhan niistä mutta ne on hetkellistä apua ja niihin turtuu ja on vittumoien sairaus ja tuntuu kun sanotaan, että lääketieteen tarkoitu son pidentään elin ikää, niin ajatteleen sitten kipua, että onko tarkoitus lisätä kivun jaksoja jos ja kun ei pystytä hoitmaan eturauhast tulehdusta ja jota pidetään lääketieteen roskakaappina nykyään, että jätentään hoitamatta potilaat kun kuitenin ns. krronisesskain vaiheessa, on bakteeritulehs olemassa jos sitä vaaan etsitään ja siihen sopiva antibiootti jonka hoito kestää sen minimissään 4 viikkoa ja mielutein 8 viikkoa.

Eli tälläisen sain. ns honeumoon syndrooman ja oli ja sian antibiootin joka vaiutti todella myöhään mutta auttoi, en tajunnut eikä lääkärikiään että on suljettua paikka ja vaatii todella pitkän ajan ja kun paranin, nin tein saman vi8rheen uudestaan ja enää ei olekaan samaa antibioottia, se tauti ja sairaus luokitellaan korvien väliseksi sairaudeksi ja sinne se kyllä menee oireineen ja selkäsärkyineen ja muine alaraaja kiuine3e, ei tarkoita sitä jos ei lääketiede ymmärrä eikä tajua sairautta, että se on poissuljettu ja antibiootit siihen auttaa ja tuosta sairaudesta kärsiin 14,2 prosenttia miehistä ja on todella invalidisoiva eli se siitä ja jatkan tarinaa.

Niin viimeksi kirjoitn 3 kuukautta istten hikoilun takia ja edelleen hikoilen ja on paskamoinen olo, suoraan sanottuna vieroitusoireet, vaikka en usko siihen, uskon kaikkeen muuhun, mutta joka helvetin yö hikoilen hikoile3n ja hikoilen, peti vaatteet mrät vaatteet ja muut jq tänä viikonloppuna otin olutta, olo paranee hikoilun suhteen ja mietin samalla, että kuinka monta vuotta menee siihen että olen normaali tai olenko ikinä ja kuin myös että tämä on täysin psyykkistä ja varmasti jääkin ehkä päälle tuo hikoilu, tuntuu vaan siltä, että todellakin olen jotain paitsi ja tästä kaikesta pahsta, olen valinnut kaljan, verrattuna sitten rauhoittaviin, koksa siinä on puoliitmisaika viikko ja kaljassa 2 tuntia.

eli kevään hetken hekuma aiheutti sitten jo vieläkin olevan sairauden, tulipa todettua se kantapään kautta, ja menettyä paljon rahaa, saamatta hoitoa ja toivon vielä että kaikki saa ratkaisun ja ymmärryksen asioien suhteen ja tulee kirkastumien noiden oireiden suhteen, ei tule apua ke3rralla, vaan ehkä hitukse3n ke3rrallaan ja nukun tai saan unta ehkä paremmin kuitenin mahakivut on jatkuva riesa, eli en kestä stressiä yhtään ja sekin jo lisää stressiä, pakko on hyväksy se vuosi, jos vaan pää kestää ja se ei kestänyt enää tuota hikoilua, vaan turvauduin olueeseen koska se murti mut, kuka tykkää kuumeessa hikoilusta, ei se oiken eroa siitä, on todella kuluttavaa.

oli ex tempore kirjoitettu mutta se on täytetty, ei en ole kuollut, on vaan vittumoinen olo.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 24.12.2020 00:59:07

Pikkuinen päivitys.
Eli nyt on Rivatrilin kertalopetuksesta aikaa 14 kuukautta ja imovanen 13 kuukautta, ja en ole sortunut kertaakaan imoon tai rivaan, muta helppoa ei ole ollut ja edelleen on unet hukassa, tai nukun jo paremmin, mutta on tuskallista ja hikoilen edelleen öisin todella paljon, menee paidat vaihtoon vielä muutaman kerraan ja tottakai herään muutaman kerran, joka paidan vaihtoon tai myös syömään ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että tämä on voitettavissa ja jonkinverran myös rauhallisuuttakin on, ainakin siltä tuntuu ja on olo ollut vuosi, kuin hullulla jäniksellä, ei oikeastaan mitään kiintoohtaa tai keskittymiskykyä ja en ole oikein itseäni tunnistanut, koska vieoitusoireet on aika hallitsevia ja määrävät sitten pitkälle, ne muutkin tahdit ja voin vaan sanoa, että paska reissu, mutta onpa tullut tehtyä ja kova opetus on ollut kaikkineen ja varaan, itselleni edelleen sitä toipumisaikaa ja ehkä kun tulee 2 vuotta täyteen, niin voi sitten jo ajatella, että on voitettu.
MInulle ei suotuu mitään lääkettä, helpottamaan vieroitusoireita, olo oli levottoman oloinen aina ja ns. helpottavista lääkkeistä, sain vaan tolkuttomat levottomat jalat ja levottoman mielen, eli ei sopineet mikään minulle ja lääkärissä on tullut käytyä liikaakin, mutta on jotain löytynytkin, eli raudanpuute ja jonka jonhodsta voi olla noita levottomia jalkojakin sitten olemassa, ja toivoo, että auttaisi siiehn ja parempi syödä rautaa, kuin jotain sifrolia levottomiin jalkoihin, eli tälläistä tänään joulu aattona ja kaiken kaikkiaan rahaa paloi pensaan paljon, koska levottomuuden takia, ei missää n ollut hyvä olla.

Hyvää joulua.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 21.4.2021 18:51:57

Hei siitä on aikaa kun viimeksi kirjoitin tänne.
Lopetuksesta tulee nyt Rivatriilin suhteen tänään 18 kuukautta eli puolitoista vuotta ja Imovanen suhteen 17 kuukautta. Käytin Rivaa noin 10 vuotta ja Imovanea samaten 10 vuotta ja Rivan annostus eli se 0,5 mg tabletti 2-6 tbl vuorokausi ja Imovanea 1-2 kuitenkin pääsääntöisesti se yksi tabletti.
Lopetin Rivan kertaheitolla joka oli suuri virhe ja yritin sitä rivan lopetusta kompensoida imovanella, mutta ei se oikein auttanut ja minä typerä luulin, että kun olo ei parantunut, että syy on Imovanessa ja lopetin senkin ja kärsin todella kovasti ja kun oli 4 viikkoa mennyt imovanenkin lopetukesta niin ajattelin, että pahin on takana, mutta ei se ole ollut, kaikkineen niitä pahimpia vieroitusoireta kesti 4 kuukautta ja siitä lopetuksesa lähtien, on myös hikoiluttanut öisin jatkuvalla syötöllä ja paitaa vaihtanut 4-6 kertaa yössä ja mitään sellaista sairautta, ei pitäisi olla mikä selittäisi tuon, itse luulen, että perussyynä on vielä tuo unettomuus, ei meinaa uni tulla vieläkään, kylläkin nyt ollut muutamia päiviä helpompaa ja tuntuu, että se uni tulee, välistä vaan se ei aina tule, mutta ei kuitenkaan niin pahaa unettomuutta, kui lopetuksesta oli se puolivuotta, se oli aivan hirveetä, uni ei vaan tullut, tai ei siis nukuttanut, mikä laittoi ihmetyttäään, että mitä helkuttia tämä on ja olo oli todella levoton öisin ja kaiken maailman paresia tuntemuksia ja kutinaaja vaikka mitä, mutta kuuluu näihin ja etenkin rivatriilin vieroitusoireisiin ja mitä lukenut bentzo buddien sivustolta, niin se 18 kuukautta takana, olisi joku käännekohta oireiden suhteen, toivotaan niin, koska kenkuttaa tuo jatkuva hikoillu ja lihasjännitys ja muut ja ihan viime kuukausina, on nuo mahakivut alkaneet helpottamaan ja migreeniäkään ei enää ole niin paljon, mutta osa syynä, voi olla parantunut näkö ja kun oli liian voimakkaat lasit, niin ainakin aiheutti sitä päänsärkyä ja eräs osatekijä varmastikin ollut tuo raudan syönti, kun ns varastorauta oli alle viitteiden paljon ja samalla myös verenpunasolujen koko oli alle viitteiden, eli pitkäaikainen raudan puutos ja sitä syönyt 7 kuukauttta ja veri arvot alkaa paranemaan, mutta vielä on punasolujen koko pieni, mutta punasolun ikä on 4 kuukautta, eli se kestääkin parantua. Minulle, ei sitten mikään lääke käynyt noihin vieroitusoireissin, sain yleensä niistä levottomuutta ja tuo triptyyli oli pahin, siitä tuli pakokauhu ja ei meinannut sängyssä pysyä, pelkäsin jo, että käy huonosti ja ketipinori ja muut eivät käyneet, ehkä sifroll levottomiin jalkoihin, auttoi vähän ja tuli tuohon, kiertäjäkalvo syndoroomaan otettu aluksi panacodia kipuun, eli ei ollut hyvä kokeilu, meni unet vähäksi aikaa ja sellainen lääke kuin sirdaluddi joka poistaa lihasjännitystä, niin tuli todella raukea olo ja vaikutti kuin rauhoittavat ja sitä iloa kesti 5 tuntia ja maksoin siitä kokeilusta, sitten ehkä 2 viikon ajan huonon unen jakson ja hikiolin sitten päivälläkin.
Nyt on ongelmia rytmien suhteen, tai sitten verenpaineden, kun on mitä sattuu, välistä liian matalat ja välistä liian korkeat, mutta kaiketikin , kun uni on mitä on, niin paineetkin on mitä on.
Olen käynyt kävelyllä jo puolivuotta ja kiinteyttä on tapahtunut ja se onki kivaa jos on kunnnossa, mutta välistä on vähällä, ettei tule ambulanssilla pois, jos paineet tippuu niinalas ja olo on kuin akuutissa flimmerissä, paisti että se ei ehkä sitä ole, auttaa vaan jos laittaa kemaksi.
Mutta eikähän nyt ala se loiva osuus, tai toivon ainakin, niin monta tarinaa olen lukenut j a tästä 18 kuukauden merkki paalusta ja parhaiten nuo rauhoittavat auttaa, kun ne jättää apteekkiin.
Ei tässä tämän kummempaa, toivottavasti, pärjälkää ja voikaa hyvin, näppäiistö taas sanomassa itsensä irti, no vuoden tämä taas kestikin.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 27.4.2021 09:51:51

Hei!
Kiitos tilannepäivityksestäsi. Onhan tuossa monenlaita oiretta ja juttua ollut. Jo pelkstään ferra-arvot on sellainen, että jos ne ahalla, niin olo on huono, väsymystä ja pulssin nousua vähästäkin rasituksesta. Olo on kuin sumussa. Eli lienekkö kohdallasi ollut sitten vähän sekä että kaikki samaan aikaan.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 18.5.2021 23:50:31

Tehdäänpä pieni päivytys.
Eli tällä viikolla tulee sitten täyteen noiden lääkkeiden lopetuksesta imovanen 18 kuukautta ja tuon perkuleen rivatriilin 19 kuukautta ja joka on lääkäreiden mielilääke, ehkä kun ei ole sanaa pentso tai diapam, mutta annos koko on petollinen, kun ne milligramma määrät on niin pieniä, eli laimemmassa purkissa se 0,5 mg per tabletti ja jos sitä vertaa diapamiin, niin rivatriili on vahvuuudeltaa 20 kertainen eli se 1 mg vastaa 20 mg diapamia ja siinä mennäänkin vikaa, kun on niin pieni annos ja siihen haksahtaa potilaat ja lääkärit ja kun sitä kuitenki ehkä verrataan diapamiin, että eihän se paljon ole jos sitä syö 3-6 mg päivässä, eli diapamiin suhteutettuna se 60-120 mg:aa ja se on helvetin paljon ja siinä menisi jo normaaljea 5mg diapam levyjä sitten päivässä 1-2 levyä ja sen kyllä jo apteekkikin huomaa ja moni muukin, eli kyseessä on suoraan sanottuna olut vastaan kirkas viina ja kaikkhan järkevät tietää ja ymmärtää niiden vaikutukset.
Asiat alkaa pikku hiljalleen lutviutumaan, yö hikoilu jatkuu edelleen ja 4-6 kertaa yössä vaihdan paitaa ja samalla sitten sitä syönkin ja yleensä sitten sitä leipää, ruis ja vehnäleipääkin ja tottakai gotleria päälle ja maidon kanssa ja se voikin olla se ongelma, kun mielestäni olen alkanut huomaamaan, että kun en oikeastaan päivääl sitä maitoa käytä, vaan iltaa vasten ja yötä, että se aiheuttaa aikamoista kuumotusta mahassa ja kuin myös sitten hikoiluakin, eli voi olla jotain laktoosiintolernssia tai sitten allergiaa joka selittäisi aika paljon asioita ja kuin myös, sitten sitäkin, että on elimistö vielä aika herkässä kunnossa, että reakoin sitten noihin asioihin, vielä herkästi ja pikku tauko noista tekisi terää, ja kuin myös jos jaksaisi vaivautua lääkäriin, niin äkkiäkös nuo kokeet otetaan, tai tässä tapauksessa se vaatiikin pitempää matkaa sitten, mutta kaiketikin tuon hikoilun lopettamiseksi sitä voisi tehdä vaikka mitä, mutta tuo lääkärissä hyppääminen alkaa tosissaa kenkuttamaan ja kun pitäsi mennä ja hoidattaa tuo nivustyräkin pois, ettei sitten jonkun lenkki päivän aikan, sitten se ohutsuoli kureudu ja joutuu hätä leikkauskeen, mutta kun se olisi päiväkirurginen toimenpide ja siihen kuuluu sitten rauhoittavat, niin ei jaksaisi enää alusta lähtein noita vieroitusoireita, vaikka saahan sitä sitten neuvoteltua asioista, mutta ymmärtääkö ne tai haluaako, niin on toinen asia ja tässä on saanut vissiin juopon leimankin, kun oli eräs kauhea viikko, kun ei sujunut lenkki eikä mikään rytmihäiriöiden takia ja vähän sitten turhautuneena taas, kun ei happea oikein saanut ja huimasi ja oli rintatuntemuksiakin, niin sitten soitin tahdistinhoitajalle ja tehtiin etälähetys rytmistä ja se olikin sitten 180 ja tahdistin hoitaja sitten säikähti ja minä en ja kehotti menemään sairaalaan, itse en sitä säikähtänyt vaan tiesin, että on vaihtoehtoja vielä ja lääkkeitäkin jotak siihen auttaa ja kun en halunnut mennä sinne sairaalaan, niin se sitten, vähän vihaisesti, että mitä sitten meinaat tehdä ja sanoin, että menen saunaan ja sitten otan viinaa ja jäi se tervasana sanomatta, eli yritin vähän laskea leikkiä, kun se oli niin vakava ja sitten se sulki puhelimen ja minä kävin saunssa joten kuten ja ajattelin sitten katsoa seuraavaan päivään kun kuitenkn makuulla oleminen oli parasta ja viinaa en ottanut ja niin sitten seuraavna päivänä sitten lenkille ja kun ei ole ollut vielä normaali, niin sitten menin ensi-apuun ja rytmihän oli siellä ihan normaali se 70 kaunis sinusrytmi, vaikka oireet mitkä oli pystyssä soti sataprosenttisest flimmeriin, mutta makuullahan ne rytmi on sitten aina kunnossa ja ei se lääkäri ja kuin myös minäkään siinä filmissä mitään erikoista ollut ja niin pääsinkin sitten pois ja sitten tulikin kutsu kardiologille ja samlla myös kantapalveluun noista käynneistä yhteen veto ja jossa luki tahdistinhoitajan lausuma, että potilas ei mene sairaalaan vaan saunaan ja sitten ottaa viinaa ja samaa hengenvetoon myös se lääkärikin kirjoitti että ottanut viinaa, vaikkei siltä edes multa kysynyt, eli oli kopioinut lausunnon siltä tahdistinhoitajalta joka oli huumorintajuton ja tuo mitä ne on kertoneet, vaikuttaa tulevaisuudessa todella paljon siihen, miten muhun tullaan suhtautumaan vataanotolla, eli ne luokittelee sitten alkoholistiksi ja suhtautuminen on sitten sen mukaista, harmi homma ja kardologin kanssa, sitten pähkäiltiin, että mistä nuo tuntemukset ja muut sitten johtuu, kun ne lenkillä tulee ja tai kovassa rasituskessa, jollain lailla yheydessä verenpaineeseen ja verenpaine lääkkeet lopetin ja sen jälkeen, ei niitä ole tullut ja taisi sillä lääkkeellä nimen omaan ollkan tuollaisia rytmihäiriö tekijöitä, mutta paineet on ajoittain hyvät ja lääkityksen aikana alle sadan, eli ei niillä pärjännyt ja katsoo nyt sitten, mihi nuo paineet asettuu.
Elämä on välistä aika hyvää, nukkua saisi enämmän, kun se on jotian 6 tunnin luokkaa ja siihen ne heräämiset väliin ja syömiset, mutta jos enemmän nukkuu, niin kumma kyllä sitten on kuin olisi krapula.
Tässä puolessatoista vuodessa, on kyllä aika lailla tutustuttu itseeni kaiken mahdollisi nkeinoin ja on keskittymiskyky ollut todella hukassa ja on edelleenkin mutta nyt ehkä alkaa tulemaan jonkn laista parannusta ja ehkä tuo levottomuuskin alkaa sitten hellittämään ja rautaa olen syönyt säännöllisesti kun niistä on ollut puutetta ja veriarvot alkaa olemaan kauniit, kylläkin se rauta-arvot on vielä huonot ja punasolujen koko, mutta ei ne hetkessä korjaannukaan ja niiden korjaantumiseen vaaditaan sitä rautaa ja toivotaan, että maha kestää niitä ja aika usein raudan puute kans aiheuttaa hikoilua ja korvat tiinittää aika voimakkaasti ja se saisi jossain vaiheessa loppua ja se on hassua, että mitä pitempi lenkki, niin se enemmän korvat vinkuu illalla.
Nyt vois jo vähän ajatella, että ehkä voitan ton taistelun rauhoittavista ja elämän laatu on parantunut ja jopa joskusn naurankin joillekin asioille, mitä en ole tehnyt kyllä vuosiin, mutta tälläistä täältä ja toivotaan hyvin lämmintä kesää, koska ei lämmin luita riko.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 20.5.2021 08:55:10

Kiitos taas kuulumisistasi.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 16.9.2021 03:55:51

Jaaha mistähän sitä aloittaisi. klo. on 4.18 ja unta ei tuu ja muutaman päivän kuluttua tulee täyteen imovanen lopetuksesta se 22 kuukautta ja rivan lopetuksesta 23 kuukautta, mutta nyt olen haksahtanut tai joutunut käyttämään panacodia kipuihin ja jota ei halua käyttää missään nimessä, mutta pakko kun tilanne on sellainen ja asiat makaa ja mikään ei edisty, ainakaan omasta mielestä ja jota ei saisi käyttää kun käyttää marevania, koska se ohentaa verta liikaa, tai sitten ainakin vähentää sitä marevan annostusta, mutta tässä on kaikki niin sekaisin tällä hetkellä ja itse tietäisin mitä tekisin, tämän taudin ja sairauden suhteen, mutta asiathan ei niin men kuin haluaa, vaan pitää sitten noudattaa niitä ns. virallisia hoitolinjoja ja jotka ei auta.
Eli kesä oli mahtava ja hyvä ja olin kivuton ja eturauhas vaivat oli aisossa ja kaikki kivutkin ja nyt kun sää muuttu, niin olen todella nyt sitten kärsinyt niistä ja öisin pitää paitaa vaihtaa hikoilemisen takia sen 4-7 kertaa ja ei siinä oikein kyllä nukuta ja kun on jatkuvasti kipuja, ala-selkä ja välistä koko selkä ja polvet ja nyt on tullut myös jalkapohja kipukin, niin se laittaa vituttamaan, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on jatkossa ja kun nyt on ollut täydellisiä kipukohtauksia lenkillä, että vaivoin päässyt kotiin asti, että miten tästä nyt sitten selviää, kun se kipu on niin kovaa, että ei ole takeita miten siitä selviää ja ainut mikä niihin kipuun auttaa tai auttaisi akuutisti, on vahva kipulääke ja opiaatti petidiini tai vahvmepi morfiini, mutta olen vielä tähän asit selvinnyt kipristelemällä ja kiroilemalla ja toivomalla, että se loppuu, vaikka tuska on kova, sitä voi verrat munuaiskiviin tai kiviin mikä on virtsajohtimessa ja siinä on sitten vaaransa, että tekee jotain sellaista mitä katuu, vaikka ottaa niitä rauhoittavia, mitä ei halua misssään nimessä ottaa tai jotain pahempaakin, mutta se on tällä hetkellä aika invalisoivaa ja ei ikinä tiedä, että koska se tulee seuraavan kerran ja en ole päässyt metsälle, sen takia, koska ei ole takuita siitä, etteikö kipua tule ja ase siinä samassa on huono yhdistelmä ja on tutkittu, että mikä nuo aiheuttaa ja olen toivonut ja rukoillut, että se olis pissa tulehdus, mutta ei taida olla ja siinä ei näin pahoja oireita tule, vaikka jätin , eilen sen pissa näytteen ja todennäköisesti se on puhdas ja todellinen syy on eturauhs tulehdus, mikä sitten aiheuttaakin niitä kipuja, eli ala-seläään sitä jomottavaa kipua ja sen, että selkä on aina helkkutin kipeä ja pihalla on hankala olla ja selkää särkee jatkuvasti, puhumattkaan sitten muista säryistä, eli tälläiste n kanssa sitä pitää nyt sitten elää, tai matkustaa sitten rahattomana thaimaaseeen, tai taivaaseen, koska ei tuota kipua kestä määräänsä enempää ja lääketiede ei osaa nykyisellä hommalla auttaa, tai se on niillä ns. lantioalueen kiputila ja johon määrätään tamsunoliina ja joka ei mua auttanut aikoinaan yhtään tai xatralia sama homma ei ole apua, tai sitten eturauhasta pienetävää lääkettä joka on soija pohjaista ja jolle olenkin allergien, mutta on eräs mikä saattasi auttaa, on antibiootti, mutta sitä ei saa, ennemmin määrätään huumetta, panacodia tai tramalia, joka kuulostaa absurdilta, mutta näin se kuitenkin on, kun kuulmea, se eturauhastulehdus ei ole bakteeriperäinen ja itse olen lukenut, että muualta päin, että hyvin usein se on bakteeriperäinen ja moni nimeomaan hyötyy siitä antibiootista ja itsekin sitä aikoinaan söin, mutta mua ne ei auttaneet, ainakaan ne mitä söin, tai auttoi vähän, mutta ei parantanut lopullisesti ja olen tutkinut tuota asiaa jo pitemmän aikaa ja tullut siihen johtotulokseen, että on olemassa antibiootti ja jota käytetään suomessakin eturauhastulehdukseen, niin on sellainen kuin tavanicci ja lukenut, että kun sitä käyttää 4-8 vikkoa 500 mg vuorokaudessa, niin moni on saanut siitä avun, kun se on tehokkaampi kuin sibroxiini ja kalliimpikin, mutta siitä voisi olla apua ja en voi edes kuvitella mitä olisi sitten, jos voisi elää ilman kipuja, kun tätä kirjoittaessa on aikamonen polte tuolla alhaalla ja häpyluussa ja polvet kyllä ilmaisee itseään ja puhumattakaan ala-mahasta, niin se olisi paratiiisin jos kivusta pääsee eroon, puhumattkaan tästä palelusta, tai kylmä hiestä tai horkasta mitä on ajoittain ja tässä olotilassa, ei oikein kyllä pääse keskittymään asioihi, kuten tekstistä huomaa ja panacodi autaa sen tunnin tai kaksi, eli kysymys kuuluu, että miten ihmeessä saan sitä tavaniccia, kun se on pahempaa kuin huume ja kukaa lääkäri ei sitä tohdi kirjoittaa, onhan sillä mahdollisia jännevaikutuksia ja muitakin ja samaten on sibroilla, mutta paras antibiootti mitä on ja tarkoituksena on, että pääsi kivusta eroon, ettei tartta hakea eutanasiaa tai ruveta juomaan viinaa tai syömään rauhoittavia, koska ei sitä jaksa unettomanakaan olla kauan aikaa ja hiota jatkuvalla syötöllä, että kaikki 5 tyynyä on märkänä ja ehkä se unikin sitten alakaisi normalisoitumaan kun sitä heräämistä on ihan liikaa, että välistä ei vaan jaksa herätä, mutta on ihan pakko, kun märkänä ei vaan voi nukkua ja päivälläkään nukkuminen ei onnistu kipujen takia ja tässä pitäsi mennä nukkumaan, mutta ei taida onnistua, tuon jäytävn kivun takia, mikä nyt palaa ja poltteen ja vituttaahan tässä nyt kaikki.
Tästä tuli sekava, mutta kyllähän se unettomuus tekee vaikka mitä, mutta toivon, että ei tarttisi tuota panacodia syödä, eikä mitään muutakaan, mutta minkä teet, voin vaan rukoilla, että postilaatikkoon ilmestyisi tavanic antibioottia, että saisi sitä kokeilla, että auttaako vai ei ja sitten tehdä muita suunnitelmia, koska olen todellakin katsonut ne kaikki vaihtoehdotmiten tätä voi hoitaa ja se on paras antibiootti ja ne muuta lääkkeet ei auta ja moni tarjoaa sitä triptyylia tai sen johdannaista, se ei sitten sovi yhtään, viimeksi kun sitä söin, niin tuli täydellinen pakokauhu ja ei ollut levottomat jalat, vaan koko mies ja paniikki vielä päälle, mutta ei tän kummempaan, kirjoitan sitten kun saan ajatuksia kasaan ja vähemmä kivuttomaksi ja voin tedhä jonkinalisen päätelmän asioista.
Ja eihän näitä kipuasioita ennen ymmärrä kuin ne kokee ja itsellä on vaan tarkoitus tulla kuntoon ja kivuttomaksi, että elämä voi jatkua.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

Re: Vieroitus Kestää?

ViestiKirjoittaja ramiolavi4 » 16.9.2021 16:33:21

Parin tunnin yöunet ja sen kyllä huomaa, olo on vittumoinen ja paska ja kipeä, särkee sitten joka paikaa ja häpyliitosta ja polvia ja selkää ja jalkapohjia, tätäkö tämä elämä on nyt jatkossa, vissiin ja virtsanäyte, mitä ounastelinkin oli puhdas ja se on sitten se eturauhanen mikä on tulehtunut ja mihin auttaa vaan se antibiootti ja laitan ulkomailta sen tilaukseen, koska tätä olotilaa ei kestä ja kun on jatkuvasti kylmä ja selkä kipeä, niin pakko yriittää kaikki keinot ja kun tiedän, että saan noita huumaavia aineita kipuun ja niihin voi tai jää sitten koukkuun ja voin veikata, että, ehdotetaan sitä lyricaa maanantaina ja ja ehkä pancodia ja tamsunoliinia tai triyptyliä, josta tulen hulluksi jos sitä syön ja ei ole takeita mitä teen, kun iskee paniikki siitä, kun joka kerta on mennyt pahemmaksi, kun sitä käyttää, mutta luulen, että kaikkea muuta saan, mutta en mikä varsinaisesti hoitaa sen sairauden, kun sellaista tulehdusta ei kuulema ole olemassakaan, katsoo nyt sitten ja moni on parantanut sen olemattoman tulehduksen ihan sillä tavanacilla ja itse, meinaa pitää yllä, sitä, että miehetkin saisi hoitoa alapään vaivoihin ja osaa sitä pyytää ja, että on tutkimusnäyttöäkin, kun tiedän, että moni mies on mennyt hirteen näiden vaivojen takia ja tämäkin kuuluu, tavalaan tuohon lopettamisen komplikaatiihin, että miten selvitä vastoinkämisistä, sortumatta huumaaviin lääkkeisiiin ja miten sitä voisi parantaa.
ramiolavi4
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.12.2012 17:41:45

EdellinenSeuraava

Paluu Kuivaushuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa