Olet täällä

Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

Kuivaushuoneessa yhteisenä tavoitteena on huumeiden tai lääkkeiden käytön lopettaminen. Mukaan ovat tervetulleita myös korvaushoidossa olevat. Keskusteluissa mukana päihdetyön ammattilainen Tuomo Seppänen. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Dantsik » 5.11.2020 16:24:04

Onko kellään kokemusta mitä oheiskäytöstä seuraa kun on Buvidalilla? Itse ollut 32mg/viikko jo vajaan puolen vuoden ajan, mutta eron myötä on alkanut lipsahdella. Pelkään puhua siitä avoimesti klinikalla, sillä lastensuojelukin on pelissä mukana vaikka tapaamiset on jo muutenkin pitkään olleet valvottuja. Toffiseulassa näkyi loppukesästä hieman kannabiksen ja amfen jämiä niin heti uhkailtiin että joudun "takaisin" filmille, millä en ole edes koskaan ollut. Seulonnan tiheneminenkin jännittää, sillä joka kerta on todella vaikeaa saada kustua purkkiin, kun kyseisellä klinikalla ei ole edes kunnon seulavessaa. Asuntola-asuminen ja todella vähäiset suhteet eromasennuksen lisäksi ovat ajaneet retkahtamaan ajoittain amfetamiiniin, lähinnä koska ei vaan satu näkymään seuloissa niin pitkään. Luulin kesällä hoidon alettua puolen vuoden odottelun jälkeen saavani myös vaikean ahdistuneisuuden kunnolla lääkittyä, näin lupailtiin edellisessä hoitopaikassa, mutta Lyricaa tai opamoxia en saa aloittaa sillä perusteella että on riippuvuussairaus. Ymmärrän että suhtautuminen bentsoihin ja amfetamiiniin on varsin tiukka, mutta onko esimerkiksi satunnaiseen kannabiksen käyttöön suhtautuminen lievempää? Tahtoisin toki pystyä olemaan täysin ilman mitään muuta ja tavoitteet on päihteettömyydessä, mutta tuo ero pitkästä suhteesta pilasi lähes kaikki aikaisemmat tavoitteet joiden myötä pystyin olemaan vaivatta puhtaana. Nykyään se on ajottaista pään hakkaamista seinään. Pelottaa että ottavat buvidalinkin pois yksittäisten retkahtelujen vuoksi... Olisi siis kiva kuulla miten oheiskäyttö on vaikuttanut muilla hoitoon.
Dantsik
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 4.10.2016 19:14:32

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Peku80 » 10.12.2020 17:35:57

Moi. Joo eli itselläni alkoi kesällä buvidal ja ihan päin metsää mennyt heti ensimmäisestä injektiosta alkaen,joka oli muistaakseni 8mg viikko,joka oli heti alkuun riittämätön ja jouduin ottamaan töydennystä heti perään,jonka jälkeen annosta taas nostettiin eikä olo koskaan ollut niin sanotusti hyvä/,normaali!! Taas kerroin tästä eteenpäin jolloin annosta taas nostettiin ja tätä jatkettiin maksimiin asti 32per viikko+täydennyspiikki eli 40mg viikko ja olo kokoajan paska. Hikoilutti ja unettomuutta sekä ihon polttelua ja aivan kuin myrkytetty olo!! Tästä kerroin klinikalla jolloin sanottiin olon tasaantuvan ajan saatossa!! Toisin kävi. Menin uudestaan klinikalle ja minulle sanottiin,että ota nyt vain 16mg,vaikka oltiin aikaisemmin päädytty jo maksimiin ja silloinen lääkäri huom!! Erikoistunut päihdeläökäri: totesi minulla olevan tod.näköisesti yliannostus sitä myrkkyä ( buvidal) kehossani!!! Ihmettelin, että missähän vaiheessa se tuohon on kääntynyt kun kokoajan ollut vajavainen olo..!! Kieltäydyin ottamasta enää yhtään ylimääräisiä myrkkyjä kehooni ja sanoin että nyt rupeaa riittämään tämä korvaushoito,että tahdon katkolle lopettamaan koko korvaushoidon, johon lääkärin pöyristyttävä vastaus vieläkin höiritsee mieltäni: ei sinne noin vain pääse!!! Tömän siis sanoi päihteisiin erikoistunut (omien sanojensa mukaan 10vuoden kokemus päihteistä HUS:IN lääkärinä!!) Vastasin että siltä saralta siis lääkärinä kyllä kokemusta tuntuu olevan, mutta lopettamisesta tai käyttämisestä minulta taas löytyy n.18vuoden kokemus mites sinulta!!! Tahtoisin lopettaa tämän hoidon,koska elämänlaatuni on niin kovasti kärsinyt ja kieltäydyin tarkasti harkiten 16mg pistoksesta ja lääkäri sanoi minun paiskatessa oven kiinni kun emme löytäneet yhteistä säveltä, vaikka pyysin edes filmejä mukaan ettei reflat olisi niin hirveät, mutten niitä saanut!! Lopulta kyllä pääsin kaiken väännön jälkeen katkolle/kuntoutukseen ,mutta ennen sitä olin ollut kotona jo 8 viikkoa. Okei nyt takana vajaa puol vuotta ihan helvettiä,koska mitään lääkkeitä en ensimmäisiin kuukausiin (pari ensimmäistä) ottanut!! Nyt olo rupeaa pikkuhiljaa tasoittumaan, vaikka alku olikin ihan helvetti!! Eivät olisi halunneet minun lopettavan korvaushoitoa,koska korvaushoidon tarkoitus EI kuulemma ole tukea päihteiden lopettamista..??! jota en ollut ikinä kuullutkaan. Kirjoitan lisää jahka reflat lakkaa kokonaan ja jos joku muu on buvidalin jo lopettanut niin mielellään vaihtaisin ajatuksia kanssasi. Yst:terv:ja hyvää joulua kaikille🙂. -Peku-
Peku80
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 10.12.2020 16:59:13

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Arjuna » 20.12.2020 12:20:49

Minulla alkaa olla yhdeksän vuotta korvaushoitoa takana enkä ole taipuvainen repsahduksiin,koska olin riippuvainen vain korvaushoito lääkkeestä,siksi olenkin jo vuosia saanut kotilääkkeet kerran viikossa haettavana.Päätin rueta lopettamaan hoitoa ja vähentämään annostani samoihin aikoihin ,kun uusi buvidal tuli hoitoon,josta kieltäydyin,koska olin lopettamassa hoitoa ja tiesin,että buvidalin vaihto ei olisi järkevää,kun annos jo niin pieni.Buvidalin kieltäytyminen aiheutti sen että vuosien kotilääkkeeni lopetettiin ja kun ihmettelin sitä ,niin puhuttiin,että kun lääkkeitä voi mennä myyntiin ja lääkärikin sanoi ,että he jotka kovasti buvidalista kieltäytyvät,luultavasti myyvät lääkkeitään(ihme syyllistämistä).Kotilääkkeitä ei saa edes poikkeutena esim joulut.Hyvin ristiriitaista ollut tämän buvidalin tulon jälkeen.Terveyden huollossa ei pitäisi olla käytössä termiä nimeltä rangaistus,mutta siltä tämä tuntuu,kun otetaan ihmisiltä kotilääkkeet,jos ei suostu tiettyyn hoito muotoon.Itseäni tämä ei nyt enää niin haittaa ,kun olen lopettamassa,mutta sääliksi käy niitä,jotka eivät ole.Ennen sain kehuja,että on se mukava kun voi joistakin olla ylpeä,mutta nyt olen tuntenut,niin kuin pidettäisiin jonakin uhkana ja rikollisena. Milloin meitä aletaan pitää tavallisina ihmisinä.
Voima sisällämme
Arjuna
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 7.12.2020 18:20:25

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 20.12.2020 13:22:46

Niin, aina kun tulee jotain uutta, niin menee aikansa, että säännöt ja käytännöt ns. löytävät paikkansa. Harmillista sinänsä, että tulee vaikutelma ns. rangaistuksesta. Kannattanee kysyä jossain vaiheessa, että onko ns. luottoa ja kotilääkkeitä taas mahdollista saada.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4111
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Arjuna » 21.12.2020 09:29:12

No luottoa on ollut yhdeksän vuotta. Kaikki,jotka eivät ota buvidalia,joutuvat hakemaan suboxone lääkkeensä joka päivä.Näin sanottiin.Metadonin saajat sen sijaan saavat pitää kotilääkkeensä.Eikö tämä ole selvä sanktio buvidalista kieltäytyjille.?Itse en enää kaipaa kotilääkkeitä,koska olen lopettamassa hoitoa,mutta kirjoitan aiheesta muidenkin puolesta ja yleisesti.Ehdotettiin minulle omatyöntekijällä,että hakisin lääkkeet itse apteekista ja maksaisin itse,mutta kun aijon lopettaa,niin en jaksa rueta selvittää sitä vaihtoehtoa ja itselle on helpompi hakea lääkkeet päivittäin,koska se on parempi,kun lopettaa hoitoa.
Viimeksi muokannut Arjuna päivämäärä 21.12.2020 10:22:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Voima sisällämme
Arjuna
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 7.12.2020 18:20:25

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Arjuna » 21.12.2020 09:36:10

Minkälainen käytäntö teillä muilla paikkakunnilla asuvilla on buvidalin suhteen.Onko teilläkin tullut buvidal pakolliseksi lääkkeeksi?.Aika erikoista vielä näin korona aikaan viedä kotilääkkeet ihmiseltä,jolla hoito on mennyt koko ajan hyvin ja kotilääkkeet olleet jo vuosia.?
Voima sisällämme
Arjuna
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 7.12.2020 18:20:25

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja idänihme » 11.1.2021 16:43:07

Itsellä alkoi korvaushoito lokakuun puolessavälissä filmillä, ja joulukuun alussa aloitin injektion. Suboxone nostettiin alussa 12mg asti ja buvidal injektio on ollut nytten 24mg/viikko. Ensimmäiset 4 injektiota oli 5 päivän välein, sitten pari 6 päivän välein ja nyt kokonainen viikko. Itse olen yllättynyt kuinka hyvin injektio on lähteny mulla toimimaan, kun tuttavapiiristä oon kuullut oikeastaan pelkästään negatiivistä palautetta. Itsellä ensimmäisen injektion pari viimeistä päivää olivat hieman reflaiset mutta seuraava pisto kantoi jo hyvin ne 5 päivää. Nyt kun siirrytty 7 päivään niin hieman on nihkee olo viimesenä päivänä mutta ei mikään sietämätön, ja veikkaan että sekin tasaantuu. Ainoo miinuspuoli on se että muutaman kerran vuorokaudessa tulee semmosia kuumia humahuksia kehoon jotka kestää jotain 5 min, ihan älytön hiki tulee. Jotenki en jaksa uskoa että se ois ns. bupren nousua koska muuten olo pysyy ihan normaalina. Enempi ehkä ongelmaks itellä muodosta ainakin alussa se psyykkinen puoli kun ei saanu päivittäin lääkettä niin tuntu jotenki vajavaiselta olo, mutta siihen onneks tottu nopeesti. Itellä toisaalta ollu motivaatio toipua tästä addiktiosta aika korkeella jo parisen vuotta niin ei oo semmosta kamahimoakaan tullu, mitä kylläki vähän pelkäsin kun ei päivättäin saa lääkettä. Ite asun melko pienellä paikkakunnalla ja täällä on käytäntönä se ettei uudet asiakkaat saa enää 2020 vuoden alusta alkaen kotilääkkeitä ollenkaan vaikka ois kuinka kauan puhtailla seuloilla sulatuksessa. Siks päätin alottaa tän injektion heti vaan ku sain niin eipähän kerkee keho ja mieli niin tottua siihen sulatuksee. Vanhoilta ennen 2020 kotilääkkeensä saaneilta niitä ei enää pois oteta, eikä kyllä mun kuulojen mukaan pakoteta injektiollekkaan. Tuntuu aika väärältä jos jossai on silleen että joko injektion alotus tai kotilääkkeet lähtee vaikka muuten kunnolla ollu...
Alussahan tässä vielä ollaan niin päivittelen kokemuksia jos tulee muutoksia tuossa injektion toimivuudessa, toistaseks siis tyytyväinen ollu. Ei oo henkisesti ihan niin raskasta kun ei tarvii jokapäivä raahautua terkkariin sulatukseen, välillä melkee unhotaa että on ees hoidossa :D
idänihme
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11.1.2021 16:16:54

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 17.1.2021 09:51:27

Kiitos idänime kokemuksistasi ja kommenteistasi. Sinulla tuntuu tuo Buvidal toimivan hyvin. Miten nyt on mennyt?
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4111
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Shaman666 » 1.2.2021 20:02:57

Moro. Onko täällä kuukausi injektio saavia. Itellä se ongelma , että yö.unet on kadonnut kokonaan ja viimeinen viikko kyllä aika tuskaa. 3 viikkoa menee ihan ok, tosin välillä vähän olo heiluu. Ongelma on, että mulle ei mistään hinnasta anneta sitä 8mg optio piikkiä lisäks ja työt alkais ens viikolla. Nyt siis mennään maksimilla. Retkahduksia ei ole hammpua lukuunottamatta ollu ja muutenkin menny tosi hyvin. Viikon piikki mulla kanto sen 4 päivää ja sekin oli se maksimi ja siihenkään en saanu sitä "lisä optioita" mitenkään. Onks se alueesta kiinni, vai miten musta tuntuu että sovatekillä on kaikki niin paljon nihkeempää ja tiukempaa. Tää teksti on varmaan hyvinkin sekavaa, mutta oliskohan täällä kohtalon tovereita jotka vois mua vähän neuvoa, mitä tässä nyt pitäs tehä että asia muuttuu? Nappi kaupoille en halua lähtee, mutta ei jaksa joka kk yhtä viikkoa kärsiä.
Ain on perille päästy, vaik ei oo kiirettä pietty
Avatar
Shaman666
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 1.2.2021 19:48:03

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 7.2.2021 21:11:26

Voi olla käytännöissä eroja, asia on todella uusi.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4111
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja idänihme » 8.2.2021 18:46:31

Noniin, täytyypä taas muistaessaan tännekkin päivitellä. Nyt on taas reilu kuukaudenpäivät menty eteenpäin 7-päivän viikkoinjektiolla, tänään oli viimeisin piikki kun tälleen maanantaisin ite saan sen. Yllättävän tasaisesti ja kivuttomasti jatkunu. Pariviikkoa taaksepäin tapahtu pistäessä jotain kummaa ja sitä buvidalin ja veren sekasta pinkkiä nestettä tuli huomattavasti ulos, ja sillon huomas että ei kantanu ihan sitä seittämää päivää. Ei sitä paljon tullu mutta silleen että selvästi huomas jo la iltana että alko levottomat jalat ja kylmä hiipimään päälle, mutta ei onneks kovaks yltyny ennen maanantaita. Kuukausi-injektiosta ollaan puhuttu mutta oon miettiny että oon varmaan ainakin kesän/syksyn yli tällä viikolla kun tuntuu nyt pelittävän ja eikä nuo täällä ainakaan hoputa sille kuukausi piikille. Shaman666 mulla on kanssa nuo yöunet ollu injektion ajan selvästi huonommat ku sulatuksella, tai heräilen pari-kolme kertaa yössä mutta nukahan kyllä heti uudestaan tai käyn röökin polttamassa ja takasi unille. Toisaalta meikä nukku käyttöaikoinakin tuollei pätkissä jos 7 jälkeen illalla oli buprevedot ottanu. Ja itekkään en saanu sitä 8mg lisäpiikkiä sillon alussa vaikka se luvattiin ja lääkäri kirjotti ihan sinne mun ohjeisiin että annettava tarvittaessa. Nyt on jälkeenpäin selvinny että en saanu sitä siks koska jouduin käydä sillon joululomien aikaan osastolla päivystävillähoitajilla eikä ne antanu mulle sitä koska niille ei ollu näkyny ne lääkärin ohjeet eikä ne uskonu mua vaikka sanoin että mulle on luvattu se siinä alotusviikoilla... Mutta nyt tosiaan kantanu niin hyvin itellä tuo että ei oo sitä tarvinnu ees pyytää. Jos saa Shamaani666 udella niin paljon sulla oli se viikkoannos sillon ku ei kantanu ku sen 4 päivää? Oon NA:laisten toipuvien kavereiden kanssa jutellu ketkä on injektiolla niin pakko ihmetellä miten erinlaisia käytäntöjä tässä on riippuen paikkakunnasta. Vaikka uus lääke onkin, niin luulis että joku yhteinen linjaus ois. Ja se että osa hoitajista on täälläkin todella tietämättömiä tuosta lääkkeestä ja puhuvat faktoina semmosia asioita tosta lääkeestä mitä ei oo todistettu tai mitkä ei pidä vaan paikkaansa. Esimerkkinä eräs hoitaja ihmetteli tuota mun annosta ja soitti jopa lääkärille, että miten voi olla 24mg. Sitten selvis että tämä hoitaja luuli että injektio annetaan päivittän...Vaikka uus lääke onki niin ite toivoisin kyllä paljon parempaa ohjeistusta niille jotka tätä käsittelevät, kuitenkin hieman eri homma kun sulatus kun on pistettävä lääke. Mutta tulipas taas juttua, ei muuta kun tsemppiä kaikille :D :)
idänihme
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11.1.2021 16:16:54

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Shaman666 » 12.2.2021 16:36:17

Aikaa taas vähän vierähtänyt, en jostain syystä saa lainattua edellistä viestiä ni vastaan tällöin. Eli viikko annostus oli mulla se maksimi eli 32mg ja mikä ei kantanu ku sen 4 päivää. Kuukauden annos on se maksimi kanssa. Viime vkl joutuu catapresania ottaa ku verenpainetta niin korkealla ja lopexia ripuliin, eli jotain tässä mättää todella. Nyt toivottavasti mun lääkäri selvittää, että mitä asialle voisi tehdä. Duunit on alkanut ja siellä pitäs kyetä käymää ja varaa ei ole sitä menettää, joten toivottavasti asia korjaantus. Se täytyy sanoa, ettei tästä lääkkeestä tunnu kukaan tietävän mitään. Mitään infoa en ole saanut kyseisestä valmisteesta.
Ain on perille päästy, vaik ei oo kiirettä pietty
Avatar
Shaman666
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 1.2.2021 19:48:03

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 15.2.2021 14:18:32

Shaman. Mikä tilaneesi nyt? Oletko pystynyt olemaan töissä? Olo parempaan päin?
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4111
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Shaman666 » 8.3.2021 10:35:39

Tuomo Seppänen kirjoitti:Shaman. Mikä tilaneesi nyt? Oletko pystynyt olemaan töissä? Olo parempaan päin?


Tässähän tämä, ei ole asia muuttunut vielä suuntaan eikä toiseen. Ens viikolla olis lääkäriaika, ni jospa asia paranisi. Vähän ristiriitaiset odotukset, tapahtuuko asialle mitään. Edelleen viimenen viikko on vaikee. Tosi paljon vaihtelee olo, välillä ihan ok mutta sitten taas vatsaa vääntää ja kokoajan sellanen tukkoinen olo. Oon mä napsinu muita verenpainelääkkeitä ja kyennyt töissäkin käymää. On vähän pakko, ni meneehän ne päivät jotenkin. Vetohaluja on ja se mua tässä eniten pelottaa, että millon se retkahdus sitten tulee. Tai siis savuja tulee kyllä poltettua silloin tällöin, mutta muuten ei mitään retkahduksia oo tullu. Mutta nyt ihan jees olo, ku oli lääkepäivä, ehkäpä se tästä.

Muoks. Tulevaisuudessa saan injektion 3 viikon välein, tänään oli aika lääkärin kanssa. Sain puhelinajan niin olikin jo tällä viikolla. Nyt on hieman helpompi hengittää ja eikä tarvitse pelätä sitä viimeistä viikkoa enää.
Ain on perille päästy, vaik ei oo kiirettä pietty
Avatar
Shaman666
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 1.2.2021 19:48:03

Re: Buvidal-korvaushoito, kokemuksia, infoa ym

ViestiKirjoittaja Tuomo Seppänen » 15.3.2021 13:52:16

Kiitos tilanteen päivityksestä.
No, eli positiivinen yllätys tuli lekurin suhteen. Kerro miten lähtee tästä homma sujumaan tuon 3 viikon rytmitys.
Eipä hättäillä
Tuomo Seppänen
Ohjaaja
 
Viestit: 4111
Liittynyt: 24.1.2006 10:24:26

EdellinenSeuraava

Paluu Kuivaushuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa