Olet täällä

toipumisketju

Valtti tarjoaa vertaistukea liikaa pelaaville. Katso myös pelihaittoja ehkäisevän ja vähentävän Peluurin palvelut. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Vieras » 20.5.2015 06:01:12

Mut just noin ymmärtämättömät ihmiset sanoo: "Otat vaa ittes niskasta kiinni".
Ja se on tosi julmaa.
Vieras
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Juxbozey » 21.9.2015 09:04:41

Kirjoitellaanpas tänne pitkästä aikaa joitakin ajatuksia ja tuntemuksia.

On ollut aika vaikea viikonloppu urheilutapahtumien johdosta: pesäpallon finaalit, jääkiekon alkukierrokset, jalkapallon ratkaisukierrokset sekä formulat ja em-koripallo herättelivä uinuvat pelipoltteet vanhassa vedonlyöjässä. Pahinta on että edelleen puntaroin voimasuhteita ja tilanteita eri lajeissa. Nyt oli ne kierrokset jolloin omat näkemykset olisivat osuneet oikeaan "kylmän laskelmoinnin ja vahvan tunteen" yhteistyönä . Asiaa ei helpottanut kun eri sivustoilta luin hehkutusviestejä ja kuvia sata-ja jopa tuhatkertoimisista voittokupongeista. Sunnuntaina piti lähteä aamulla ennen klo 7 metsään puolentoista tunnin lenkille ja viime yö meni sängyssä kieriskellessä vähisillä unilla. Slotit, pokeri ja casinopelit on jotenkin saatu pyyhittyä mielestä mutta vedonlyöntiasiat herättää pahoja poltteita ja fyysisiä oireita. Tässä sitä yritetään kerätä itseään työpöydän ääressä, eiköhän tämä parissa päivässä helpota kuten yleensä. Pääasia on etten sortunut pelaamaan vaikka yksi kovimmista koettelemuksista tämä olikin.

Vauvaperhe-elämää on onnellisesti vietetty nyt reilut pari kuukautta. Varsin rauhallinen pienokainen on ja tässä alkaa arkirutiinit ja rytmi löytymään. Onnellisuutta ja kiitollisuutta on vaikea sanoin kuvailla kun siitä vihdoin pääsi osalliseksi.

Mutta nyt töihin. Jukka Pojan sanoin: Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt!

Toivon rohkeutta tunnustaa omat heikkoutensa kaikille joita pelihimo riivaa sekä voimia ja jaksamista heidän läheisilleen.

Tänään en pelaa!

Jux
Juxbozey
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja ErkkiE » 21.9.2015 12:14:28

Itse olen ollut jollain tasolla peliongelmainen jo varmaan viitisentoista vuotta.

Nyt sitten on tullut eteen kohtalon hetket, joko pelit loppuu tai sitten muu elämä sortuu käsiin.

Olen avannut ja tulen avaamaan tuntoja blogissani, tervetuloa lukemaan.

https://pelistapois.wordpress.com/


Sellaista tiedustelisin, että onko täällä ketään ketä olisi päässyt/joutunut lääkehoidon piiriin ongelman suhteen?
Entä kokemuksia terapioista?
Ilmeisesti kognitiivinen terapia on tutkimuksessa todettu tehokkaimmaksi, onko jollain kokemuksia asiasta?
ErkkiE
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Vieras » 30.9.2015 13:56:10

ErkkiE ?
Miksei kirjoituksiasi pysty seuraamaan ?
Olisit kirjoitellut tänne.
Vieras
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 22.12.2015 02:53:25

Kirjoitan näin yöllä pari riviä tänne Valttiin kun lapsi kipeänä ja valvottaa vanhempia tietenkin. Joululomalla olen, joten mikäpäs tässä valvoessa. Eipä minulle mitään uutta ja ihmeellistä kuulu. Välillä joudun kestämään huonoja ja ankeita ajatuksiani mutta en anna niiden vallata mielialaani.

Käyn silloin tällöin lukemassa täällä keskusteluja, hyvä että jaksatte pitää keskustelua vireillä. Toistuva teema on ongelmapelaamisen lopettamisen ajattelu ja yrittäminen ilman valmistautumista. Tiedän sen omakohtaisesti että nämä kuuluvat suuresti "taudinkuvaan". Valitettavasti se saa helposti ajatukset sekaisin ja pois itse tavoitteesta johtaen repsahduksiin masentaen entistä enemmän. Pelaamattomuus on tavoite, joka vaatii oman toiminnan rakenteistamisen. Ajattelu, asennoituminen ja suhtautuminen ongelmaan pitää kääntää tavoitteeliseksi toiminnaksi. Tämä on tavattoman vaikeaa kun on henkisesti täysin romuna, tunnevammaisena himojen ja tapojen orjana. On löydettävä halu ja rohkeus myöntää ongelmansa ja tunnustaa heikkoutensa edes itselleen. Ei kannata elätellä toiveita paluusta normaaliin viihdepelaamiseen. Toistan taas kerran itseäni tällä "saarnaamisellani" mutta asioiden tärkeysjärjestämisellä ja itsetutkiskelulla pääsee alkuun taistelussa pelipirun kiusauksia vastaan.

Tänään en pelaa!

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!

Jux
juxbozey
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 30.5.2016 13:35:36

Kesäinen luonto edennyt jo pitkälle vaikka vielä toukokuuta eletään. Olen taas viritellyt ilta-ja aamulenkkejä, ne ovat jääneet alkuvuodesta vähemmälle. Vanhemmuus todellakin vähentää omaa vapaa-aikaa... Jonkinasteinen "iskämaha" on kasvanut talven aikana, ainakin housut tuntuu kiristävän vyötäröä. Aiemmin tullut kuntoilussa keskityttyä painonhallintaan, jospa nyt huomioisin senttejäkin. Katsotaan tilannetta parin kuukauden päästä, vaikka kesällä kaikenmoista menoa ja ohjelmaa sekä houkutuksia grilliruoan ym. herkuttelun muodossa. Näistä selvitään kohtuudella. 8)

Pelaamiseen liittyvät ajatukset ovat hyvinkin seesteisiä. En ole onneksi kärsinyt pelipoltteista edes jääkiekon mm-kisojen aikana enkä ole isommin pohtinut tulevia jalkapallon em-kisoja enkä olympialaisia. Pelisivustojen ja foorumien selailun olen pystynyt vähentämään pienelle huomiolle. Ainoa mikä on ärsyttänyt ovat RAY:n "hyväntekeväisyys"mainokset tvssä, samaa sarjaa kuin pelien "tuote-esittelyt". Mutta mitäpä niistä, tärkeintä keskittyä omaan suhtautumiseensa pelaamiseen. Minulle rahapelaaminen ei sovi nyt eikä tulevaisuudessa. Se ei ole ollut koskaan minua varten.

Nyt 8 vuotta ja 2 viikkoa täynnä elämää ilman rahapelejä. Edelleen päivä kerrallaan.

Haluan toivottaa hyvää kesää kaikille vertaisilleni. Antakaa auringon paistaa risukasaan!

Tänään en pelaa!

Jux

p.s. Tähänkin ketjuun saa kirjoittaa! Pidetään palsta elossa!
juxbozey
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 1.3.2017 08:29:56

Ei ole olossa kehumista tänään. Syy siihen niinkin tyhmä ja mitätön asia kuin puolihuolimaton kommentti eilen kahvitauolla. Tuli puhetta Lahden mm-kisoista ja naisten hiihdossa. Heitin siinä että Björgen voittaa vähintään puolen minuutin marginaalilla. Kisaa seurattiin sivusilmällä ja kun tulokset selvisi niin aloin käydä kierroksilla ja tunteet nousivat pintaan niin että hädin tuskin pystyin hillitsemään itseni.

Oli lähdettävä kotiin ja illalla räntäsateeseen kävelylenkillä. Uni jäi vähiin viime yönä ja nyt kärvistelen vahvan kahvin voimalla työpisteelläni ja teeskentelen kiireistä.

Mike Tysonia vapaasti lainaten: " Riippuvuus on minussa niin kirkkaina päivinä kuin synkkinä öinä.

Tänään en pelaa!

Jux
juxbozey
 

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Koodari » 11.3.2017 14:48:40

Moro juxbozey!
Muistatko minut vielä? Palasin pastalle.... ja syyn voit varmasti jo arvata :wink: Mitä sinulle kuuluu? Onko elämä ilman pelejä pitänyt?
Is anyone here a marine biologist?
Koodari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 491
Liittynyt: 26.3.2008 14:29:40
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 29.3.2017 12:32:23

Moro Koodari!

En olisi halunnut kuulla sinusta näissä merkeissä ja tunnelmissa mutta tällaista elämä tuppaa olemaan.
Sulla on nyt varmaan ollut aikaa selata tätä "toipumisketjua", joten olet varmaankin löytänyt löytänyt vastaukset kysymyksiisi.

Kun näin viestisi niin tuli olo että jos olisin tiennyt missä olet ja minkä näköinen mies niin olisin lähtenyt saman tien antamaan sinulle kunnon lumipesun! :twisted:

Sinun on taas aloitettava pitkä matka päivä kerrallaan mutta lohtua sinulle tuokoon se ettei tarvitse yksin taistella pelihimoa vastaan. Käyhän kirjoittamassa kuulumisia!

Minä olen täällä ampumassa alas ongelma- ja peliriippuvaisen turhista toiveista ja haaveista kaikenlaiseen kohtuu-/viihdeuhkapelaamiseen liitttyen. :wink: :wink: Tosin taustalla enimmäkseen ja (turhan) harvoin käyn täällä enää lukemassa tarinoita. Pitäisi kirjoittaa niistä hyvistäkin asioista mitä elämässä tapahtuu eikä vain silloin kun pelipoltteet ja maanisuus iskee päälle. Tämä kuukausi on mennyt "kierroksilla käydessä". Urheilurintamalla tapahtuu paljon ja vedonlyöntiasiat pyörii päässä vanhasta tottumuksesta. Vahva kahvi, suklaa ja nikotiinivalmisteet yhdessä pitkien hiihto-ja kävelylenkkien ym. ulkoilun kanssa ovat kuitenkin auttaneet pahimpaan poltteeseen. Netissä olen eksynyt yön tunteina pokeri- ja kasinopelifoorumeille uteliaisuuttani nähdäkseni missä siellä mennään. Turhaa itseni kiusaamistahan se on mutta eipä tiikeri raidoistaan eroon pääse. Äärikokemukset ovat kuitenkin jälkensä minuun niin on edelleen mahdollista elää peliriippuvuuden kanssa olemalla pelaamatta päivä kerrallaan.

Tänään en pelaa!

Jux
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt!
juxbozey
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 29.3.2017 11:36:13
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Koodari » 29.3.2017 17:09:14

Hehei Juxy....vastasinkin jo toisessa ketjussa, mutta heitänpä tännekin viestin :) Niinpä, eipä sitä halua nähdä, että mies (tai nainen) sortuu pelaamaan. Sinulla on jo kohta mahtavat 9 vuotta pelaamattomuus :) Niin minullakin olisi ollut :D, mutta tyhmä kun piti olla :( Vai että lumipesu... ansaittu olisi täysin ja vähän aikaisemmin olisit saanut antaa.
Elämä muuten on kunnossa. Ehti paljon tapahtua näiden vuosien aikana. Onneksi urheilu on aina jäänyt. Itsensä kunnossa pitäminen on aina ollut tärkeä, eikä tupakkaan tarvinnut koskaan koskea.
Netissä olen eksynyt yön tunteina pokeri- ja kasinopelifoorumeille uteliaisuuttani nähdäkseni missä siellä mennään. Turhaa itseni kiusaamistahan se on mutta eipä tiikeri raidoistaan eroon pääse.

Yksi asia mitä olen harrastanut (ja lopettanut) on pelivideoiden katsominen netistä. Se on kyllä itsensä kiusaaminen. Se on vaan niin helppo ajatella silloin kun näkee kun joku toinen voittaa isosta, että rupeanpa itsekin voittamaan. Hetkeksi luulin, että se toimisi ehkä jonkinlaisena korvaushoitona, mutta ei se näin mennyt, päinvastoin.

Nostan Juxy hattuni sulle, kun ollut onnistunut pysymään pois peleistä jo niin pitkään. Alusta minunkin taas aloitan. Mutta jokainen päivä pelaamatta on suuri voitto.

Ja en minäkään pelaa tänään!!
Is anyone here a marine biologist?
Koodari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 491
Liittynyt: 26.3.2008 14:29:40
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Peluritar » 29.3.2017 20:29:28

9 vuotta! Wow :) siinäpä tavoitetta meille vasta-alkajille. Hurjaa kyllä, miten jokin pieni sattumus voi laukaista voimakkat peliajatukset noinkin pitkän ajan jälkeen. Onneksi pysyit lujana.
Peluritar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 43
Liittynyt: 19.1.2017 15:30:25
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 13.9.2017 13:42:26

"Miksi sinä ajattelet noin vaikeasti?"

Siinäpä kysymys, joka on pyörinyt ajatuksissani viime aikoina. Tämä oli erään palaverin satoa, kun sain esittää ajatuksiani ja mielipiteitä loppuvuoden näkymistä. Vaikea ajattelija, sehän minä olen ollut niin kauan kuin muistan! Siitä on seurannut hämmennystä ja vihaa kun en ole osannut ilmaista ajatuksiani ja itseäni "oikein". Se on nakertanut itsetuntoa ja johtanut itseinhoon, pakoon pois asioista ja tilanteista, joita elämässä tulee eteen. Peitekeinoina vähättelyn, vittuilun ja valehtelun pyhä kolminaisuus.

Näissä tunnelmissa kävin testaamaan työmarkkina-arvoani hetken mielijohteesta. Olin valmis pistämään asetelmat uusiksi ja lähetin työhakemuksen erääseen projektiin. Hakuprosessissa nautin eniten että sain tehdä sitä salassa. En tietenkään hiiskunut asiasta kenellekään työpaikalla ja keksin menoa ja selityksiä poissaololleni haastattelujen vuoksi.

Jännitin ja hermoilin haastatteluja kovasti, koska en ole ollut kuin yhdessä ja siitäkin on aikaa kohta 20 vuotta. Oli sinäänsä mielenkiintoista huomata, että rekrypuolen asiantuntija (psykologi) osoitti kiinnostusta ja kannatusta minun valitsemiseksi mutta varsinainen esimies ei niinkään. Ajattelin asian itse etukäteen toisin päin. En siis tullut valituksi mutta sain palautteen että he mielellään kuulisivat minusta lisää ja hakisin tuleviin paikkoihin.

Totuuden nimessä täytyy myöntää että en olisi ottanut työtä vastaan, vaikka minut olisi valittu. Arkirutiinit ja mukavuudenhalu miellyttävät keski-ikäistynyttä miestä enemmän kuin uudet haasteet. Vanhoissa haasteissa itseni kanssa riittää työstämistä joka päivä ja silloin tällöin tulee joitan oivalluksia "vaikean ajattelun" kautta.

Suomen jalkapallomaajoukkue on voittanut, sm-liigakausi on alkanut, ja korishuumaa eletty. Vaikeaa aikaa entiselle vedonlyöjälle, kerroinvertailut ja kombinaatiot pyörii päässä ja välillä paperillakin mutta siihen ne ovat onneksi jääneet.

Tänään en pelaa!

Jux
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt!
juxbozey
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 29.3.2017 11:36:13
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja juxbozey » 9.5.2018 12:43:04

X X X X X X X X X X

Tervehdys pitkästä aikaa!

Kevät on kääntymässä kesäksi, pääskyset lentävät ja käki kukkuu. Nämä ovat niitä pieniä asioita joista saan ja nykyään nauttia.

Kymmenen vuotta sitten oli edessä aivan helvetillinen yö, joka johti jonkinasteiseen hermoromahdukseen juuri ennen äitienpäivää. Hyvin valvottujen öiden jälkeen sain tunnustettua peilin edessä itselleni olevani peliriippuvainen seisomassa kuilun partaalla. Omat rahat oli pelattu, joten vaihtoehtoja rahapelaamisen jatkumiselle ei olisi ollut muuta kuin velanotto. Toinen vaihtoehto oli tunnustaa oma heikkoutensa ja lopettaa rahapelaaminen kokonaan.
Keinot siihen oli keksittävä ja oivallettava ihan itse. Täältä Valtista sain vinkkejä kuinka päästä alkuun ja sillä tiellä olen edeleen...

Onhan tämä ollut aikamoinen matka ja taistelu, ei sitä käy kieltäminen mutta tässä sitä kuitenkin ollaan ja eletään, päivä kerrallaan.

"Riippuvuudessa ei ole kyse siitä mitä se saa sinut tekemään vaan siitä mitä jätät tekemättä riippuvuuden aiheuttaman käytöksen vuoksi!"

Tuossa ajattelun aihetta niin uusille kuin vanhoillekin "valttilaisille". Pidetään palsta elossa!

Tänään en pelaa!

Jux
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt!
juxbozey
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 29.3.2017 11:36:13
Ollut pelaamatta

Re: toipumisketju

ViestiKirjoittaja Koodari » 9.5.2018 17:11:00

Moro Juxbozey! Avain mahtava saavutus, 10 vuotta, onneksi olkoon :) Jossakin vaiheessa olen tippunut kyydistä, mutta oikealla tiellä taas ollaan täälläkin. Toivottavasti kymmennen vuoden päästä sinulta nähdään samalainen päivitys ;)
Is anyone here a marine biologist?
Koodari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 491
Liittynyt: 26.3.2008 14:29:40
Ollut pelaamatta

Edellinen

Paluu Valtti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa