No niin, tulin tänne taas avautumaan pelaamisesta.
Omien tunteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen on kai kaikkien tärkeintä myös pelaamisen lopettamisen ja vähentämisen kannalta. Tietenkin myös konkreettinen toiminta. Mutta kyllä se on tuo henkinen työskentely, joka auttaa eniten.
Itse olen asettanut selkeitä tavoitteita joka viikolle viimeisten neljän viikon aikana. Pelaaminen on vähentynyt joka viikko. Tällä viikolla ei ole mennyt senttiäkään ja ei menekään.
Olen paljon miettinyt sitä, miksi pelaan. Ei siihen ole yksiselitteistä vastausta, joskus iloon ja joskus suruun, mutta yhteistä on ollut se, etten ole kyseenalaistanut tuon toiminnan vaikutusta hyvinvoinnilleni. Siis sama asia kuin, että juoda voi hyvinä kuin huonoina hetkinä, mutta yhteistä tälle on se, että joka tapauksessa juo. Riippuvuuden kannalta on tärkeä ymmärtää, ettei kyseessä ole asia, joka tuottaa mitään hyvää itsessään, se on vain rakenne, joka tuntuu turvalliselta, mutta kuitenkin aiheuttaa pahoivointia. Siis pelaaminenkin on jonkinlainen asia, jonka pariin on ollut turvallista palata uudestaan ja uudestaan. Mutta sitten kun siitä tulee pakonomaista niin ollaan ongelmissa.
Mielestäni hyvä kysymys, jonka vai kaikille esittää, on, että mitä oikeasti tunnet tällä hetkellä?
Kun useasti sitä valehtelee itselleen ja sanoo, että kaikki on hyvin, vaikka näin ei todellisuudessa olisi. Joskus sitä tekee vaan asioita päivästä toiseen epämääräisen pahan olon vallassa eikä siihen tunteeseen pääse käsiksi. Olen itse koittanut haastaa itseäni pohtimaan näitä tunteita ja niiden merkitystä itselleni. Tärkeää on ollut myös häpeän työstäminen, joka itselläni liittyy näihin pelkoihin. Mitä pelko todellisuudessa merkitsee minulle? Millainen osa se on minun elämääni?
Usein sitä etsii pikaratkaisuja elämän ongelmiin. Ikävä kyllä pikaratkaisuja harvoin löytyy. Etenkin jos kyseessä on pinttyneet ajatusmallit ja elämäntavat, niitä on usein todella vaikeaa ja raskasta muuttaa. Mutta muuttuminen merkitsee aina luopumista ja olemassaolevien asioiden pitkäjänteistä pohtimista. Samoin pelaamisen lopettaminen merkitsee pelaamisen tuottamasta "hyvästä" luopumista. On unohdettava se turvasatama, joka tämä pelaaminen on. On kyseenalaistettava tämän sataman merkitys. Tarvitsenko pelejä jaksatakseni eteenpäin? Voisiko olla jotain muuta, mistä saisin vastaavaa mielihyvää?
No joo, ei kovin älyllistä avautumista, mutta kirjoitinpahan kuitenkin!
) Tarkoitushan on tietysti nollatoleranssi kun lopettaa pelaamisen. Minusta ei mitään muuta vaihtoehtoa ongelmaan ole olemassakaan. Peliriippuvainen EI pysty pelaamaan hallitusti. Se, että miten siihen pyrkii on sitten se toinen juttu. Jos kykenee vähentämään pelaamista ja kontrolloimaan sitä, niin se on tosi hieno keino edetä eteenpäin, mutta se lopullinen tavoite on asetettava nolla toleranssiin. Peluri ei hallitse pelaamista ja siitä ei mihinkään pääse.