Ajattelin nyt aloittaa oman ketjunikin, vaikka näitä aiheita täällä on entuudestaankin, ehkä kaipaan vain jotakin paikkaa johon voin vähän tuulettaa ajatuksiani omasta pelihelvetistäni. Ikää on kertynyt 31 vuotta, mutta iän tuomaa viisautta ei ilmeisesti ole kertynyt, koska on saanut ajetuksi itsensä pohjalle jossa valoa ei ole näkyvissä.
Pelaamiseni alkoi noin kolme vuotta sitten ja voin sanoa että olin koukussa pelaamiseen välittömästi ensimmäisellä kerralla. Mistä kaikki alkoi olin kaverin kanssa liikenteessä kaupungilla ja sitten hän ehdotti, että mennään kasinolle, en ollut käynyt siellä koskaan joten olin kiinnostunut näkemään millainen se paikka on. No menimme sitten paikan päälle ja se maailma vei minut välittömästi mennessään. Kaikki se tunnelma, jännitys, adrenaliini en edes ymmärtänyt varoa ollenkaan. Olen kiinnostunut ainoastaan pelikoneista, en siis pelaa mitään pöytäpelejä en ole niitä koskaan pelannut. No ensimmäisen kerran jälkeen halusin mennä sinne uudestaan ja uudestaan, väillä tuli voittoja ja välillä ei, mutta ei puhuttu mistään isoista rahoista. En osannut selittää itselleni mikä siinä paikassa minua kiehtoi ja miksi halusin sinne aina uudestaan, enkä ymmärtänyt kuinka pahoihin ongelmiin tulisin vielä joutumaan.
Suurin yksittäinen tekijä varmaankin sille miksi, peliriippuvuuteni lopulta sai minusta otteen oli se kun kahdella peräkkäiselle käyntikerralla voitin suuren voiton, eikä ne voitot riittäneet vaan halusin vielä enemmän. Kuten kaikki tietävät jossakin vaiheessa on tultava myös alamäki, koska lopultakin pelit ovat tuottoisa bisnes kasinolle, joten jonkun on hävittäväkin. Ja niin alkoi häviöt, kuitenkin aina joskus tuli voittoja, jotta pystyi pitämään yllä harhakuvitelmaa siitä että joskus voittaa sen ison voiton joka muuttaa elämää, sitä voittoa ei koskaan tullut. Häviöiden kasvaessa panokset kasvoivat, ja tarve voittaa hävityt rahat takaisin kasvoi ja lopulta peleihin kului kaikki rahat, jotka vain irti sain ja lopulta enemmänkin. Siltikään en tajunnut pysähtyä siksi aikaa että olisin tajunnut tarvitsevani apua.
Lopulta tuli äkkipysäys kaikelle, kun kaikki ne kulissit jotka olin vaivalla rakentanut kaatuivat maahan jättäen paljaaksi jotain mitä en itse halunnut katsoa, saati sitten kukaan minulle läheinen ihminen. Ei ollut jäljellä enää sitä ihmistä, joka oli ennen viettänyt aikaa kavereiden kanssa, panostanut parisuhteeseen ja nauttinut elämästä, oli vain joku ihmisranka, jolla ei ollut enää voimia jäljellä. Vasta silloin tajusin hakea apua, kun tajusin että jäljellä olevat vaihtoehdot on joka kävellä junan alle tai sitten hakea apua.
Missä sitten ollaan nyt. Pelivelkoja lopullisen laskelman mukaan on noin 79 000€, luottotiedot ovat menneet, vanha työpaikka on mennyt ja nyt myös uusi työpaikka meni alta kun kuulivat ongelmistani, edessä on oikeudenkäynti tekemäni ison virheen takia, myös asunto on tällä hetkellä sillä rajalla pystynkö tässä enää asumaan. Kaiken sen voimattomuuden keskellä en ole jaksanut hoitaa virallisia asioita, joten tällä hetkellä en saa rahaa mistään. Joten voin rehellisesti sanoa että tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta, kun en näe minkäänlaista valonpilkahdustakaan tunnelin päässä. Apua peliongelmaan olen saanut ja tällä hetkellä olenkin ollut pelaamatta, mutta onko se saamani avun ansiota vaiko sitä, että yksinkertaisesti en saa mistään rahaa jolla voisin pelata, sitä en osaa sanoa. Tiedän että en halua pelata enää ikinä ja haluan muuttua niin että myös pystyn siihen, mutta mitään muuta en sitten tällä hetkellä tiedäkään.
Ulkopuolisen on helppo sanoa, että tulevaisuudessa odottaa parempi huominen, mutta jos sitä ei itse näe niin se onkin sitten huonompi homma. Kaikesta huolimatta aion yrittää, käytän kaiken tahdonvoimani ja energia ja toivon että jossain vaiheessa oikeasti odottaa vähän parempi huominen. Tulipas siitä pitkä sepustus, en ole vielä ollut näin rehellinen itselleni, joten tästä saattaa jopa seurata jotakin hyvää.