[Oba83]

Moi kaikki

Tää peliriippuvuus lähtee ihan lapasista nyt on perskele kaikkia vippejä ja kaikkee velkaa tuhansia euroja joulurahatkin meni pelaamiseen nyt on saatava tää loppumaan... tää on ihan yhtä helvettiä kellekkään en uskalla kertoa että kärsin tästä..pelottaa tuleepa kiva joulu kun kaikki rahat meni hemmetti että vituttaa tää sairaus..missähän helsingissä olisi yksilö terapiaa asiasta? koska mun on nyt päästävä eroon tästä paskasta

[Hannele1984]

Samanlainen tilanne mulla. Vippejä mieletön määrä, kaikki meni perintään ja nyt maksan niitä perintään sitten. Tein kaikista suunnitelmat ja koko palkkani menee aina niihin. Mutta ainakin pysyy luotot puhtaana vaikka elämässä ei tällä hetkellä ole mitään iloa.

Tiedän että nyt olen niin kauan tämän asian kanssa paininut, että jos nyt annan vaan olla, niin olen kaiken ponnistuksen heittänyt hukkaan. Mähän jaksan tämän tilanteen kanssa vielä vaikka vuoden jos se sen vaatii. Onneksi viimeinen perinnän lasku on maksettuna heinäkuussa ja sitä ennen perinnän laskut vähenee joka kuukausi. Keväällä maksan sinne enää pari sataa kuussa, nyt kun niitä on yli tonnilla per kuukausi.

Mä vihaan itseäni silloin kun pelaan, mutta miten sen tosiaan voi lopettaa? Tänään hävisin 100 euroa pelikoneeseen. Eka hävisin 40. Sitten ajattelin että voitan ne takas kun pelaan lisää. Ja voitinkin. Sitten pelasin voitot. Miten ihminen voi olla näin tyhmä? Mitä löytää pelaamisen tilalle, että pelaamisen voisi lopettaa? Annanko kaikki rahani puolisolleni, etten pelaa? Kunpa joku auttaisi mut tästä suosta pois.

[riuku]

[Tänään hävisin 100 euroa pelikoneeseen. Eka hävisin 40. Sitten ajattelin että voitan ne takas kun pelaan lisää. Ja voitinkin. Sitten pelasin voitot. Miten ihminen voi olla näin tyhmä? Mitä löytää pelaamisen tilalle, että pelaamisen voisi lopettaa? Annanko kaikki rahani puolisolleni, etten pelaa? Kunpa joku auttaisi mut tästä suosta pois.[/quote

Moikka Hannele1984

Lainaus tekstistäsi voisi olla oma kirjoittamani, niin tuttu sen sisältö on! Kunnes vihdoin uskoin, että pelaaminen ei sovi minulle ja hakeuduin A-klinikalle terapiaan ja se on ollut lottovoittoni. Itsekin mietin raha-asioiden hoidon siirtoa miehelleni. Mutta...hän on peliongelmainen, joka ei halua tunnustautua sellaiseksi. Häneen en voi luottaa. Suosittelen sinua hakeutumaan hoitoon peliriippuvuudesta päästäksesi kuten minäkin tein. Jo tekemäsi ratkaisut ovat erittäin hyviä. Rohkeutta ja sisua sinulle! Vilkaisepa aikaisempia kirjoituksiani näillä sivuilla; niistä saatat löytää jotain, mihin tarttua ja huomaat, että "kyllä sitä vielä päivä paistaa tunnelin päässä".

[Heini1984]

Kiitos! Kaikki tsemppi on kaivattua. Eilen mietin puolisoni kanssa miten saisin itseni taas takaisin "normaaliksi". Tiedän että tämä peliriippuvuus on sairaus ja raha-asiat on sen takia kuralla ja pahasti. Mutta luotot on sentään kunnossa ja tuleekin olemaan, vaikka jokainen palkka käy vain tilillä ja sen jälkeen maksan siitä kiltisti eri firmoille paljon. Mutta viimeisen laskun jonka aiheuttaja on ollut kaveri nimeltä peliriippuvuus maksan heinäkuussa. Taidan kehystää sen laskusn muistutukseksi siitä ajasta kun olin tyhmä.

Haluan oppia olemaan pelaamatta. En olisi koskaan voinut kuvitella että joku värikäs pelikone saisi fiksun, koulutetun ihmisen tällaiseen tilanteeseen. Taidankin alkaa todenteolla miettimään että hakisin apua tähän tilanteeseen. Koen sen vaan niin nolona, siitä tunteesta pitäisi päästä irti.

Riuku, nyt kun olet saanut apua, niin onko sulla vielä millaisia pelaamishaluja? Ja jos sellaisia on, niin miten pääset niistä yli?

Mä meinaan opetella käyttämään käteistä niin että se mitä mulla on, ei mene pelikoneeseen. Eka pitää vaan saada talous kuntoon, että tilillä olisi edes jotain ylimääräistä joskus.

[riuku]

kun olet saanut apua, niin onko sulla vielä millaisia pelaamishaluja? Ja jos sellaisia on, niin miten pääset niistä yli?

Moi Heini1984,

Sanottava on, että arvan joskus ostan, vielä! Muuten ei ole ollut tarvetta pelaamiseen. Mutta ikuisena pessimistinä luulen, että jos kolikon koneeseen laitan, niin sinne alkaisi tipahdella lisääkin, kuten monesti oli käynyt! Olen sen verran henkisesti vahvistunut terapeutin, syksyllä aloittamieni psykologian opintojen, läheisten ja vertaisten (Valtti, Pelivoimapiiri, Pelipoikkiohjelma) tuen avulla, etten ole kokenut enää tarvetta marjapeleihin enkä edes Kenoon (muita pelejä en ole juuri harrastanutkaan, nettipelit olen suljetuttanut yli vuosi sitten itseltäni).

Pelihimo ei ole järjen vaan tunteen asia! Olen itsekin pitkälle koulutettu, johtavassa asemassa toiminut mielestäni rationaalinen, filosofinen, taloutensa ja asiansa kunnolla hoitanut homo sapiens. Joten tilanne tuli yllätyksenä ja ennen kaikkea siitä irtipääsy on osoittautunut todella vaikeaksi. Harrastan juoksemista ja siellä psyykkaan itseäni! Kun pelaamishalu (tunne) astuu mieleen, niin en reagoi siihen kolikon pudotuksella koneeseen kauppareissulla ollessani, vaan mietin, MIKSI laittaisin sen sinne, koska sillä olisi käyttöä esim autoparkin mittarissa. Siis tunteeseen/haluun ei reagoi heti, vaan miettii, laskee kymmeneen tai vastaavaa, mikä pitkittää reaktioaikaa toimintaan. Lyhytjänteisyys on pelurille ominaista ja se pitäisi saada pois ja HARKINTA tilalle, niin pelihalu sublimoituu eli tukahdutat sen itsestäsi. Tässä vaiheessa olen nyt! Muuten, kyllä se hävetti se soitto A-klinikalle suunnattomasti ja vielä pahempi koetus on ollut odottaa vuoroa aulassa, joka on samassa rakennuksessa ja jonka läpi olen töihin kulkenut, siis tuttuja joka nurkalla! Arvaa vaan niitä häpeän tuntemuksia! Siitä huolimatta vaivan arvoista.

[Heini1984]

Riuku, kiitos taas Oli hyvä esimerkki tuo, että miksi laittaa kolikko koneeseen kun sen voi käyttää parkkirahaankin. Mä en yleensä ole ajatellut yhtään mitään, laittanut vaan kolikon koneeseen, oli siihen varaa tai ei. Mutta nyt yritän muistaa sun neuvon, ajatella että senkin kolikon voi käyttää ihan johonkin muuhun. Voisin ostaakin säästöpossun ja laittaa sinne aina kaikki kolikot jotka haluaisin pelata. Voin sanoa, että nopeasti ainakin vielä se possu täyttäyisi

Miten Riuku voitkaan olla noin samanlainen kuin mä. Aivan kun olisin lukenut omaa tekstiäni. Mulle tuli hyvä olla, kun luin sun viimeisen kirjoituksen. Nyt olen oikeasti sanonut itsellenikin ääneen sen, että mulla on peliongelma.

Muistan sen päivän varmasti aina kun kerroin puolisolleni pelaamisestani. Hän ei suuttunut, ei moittanut, halasi vain ja sanoi että tästä selvitään. Kysyin kylläkin että miksi. Siihen en osannut vastata. Enkä osaa oikein vieläkään.

Kaikki pelipaikat jonne mulla oli tunnukset laitettiin saman illan aikana kiinni. Toki niitä ei kaikkia saanut kokonaan kiinni, mutta puoleksi vuodeksi kerrallaan. Nyt niistäkin on tullut viestiä, että tervetuloa taas pelaamaan. Puoli vuotta meni todella nopeaa. Kun viesti tuli, suljin ne uudelleen.

[Pohjamuta]

Pelihimo ei ole järjen vaan tunteen asia! Olen itsekin pitkälle koulutettu, johtavassa asemassa toiminut mielestäni rationaalinen, filosofinen, taloutensa ja asiansa kunnolla hoitanut homo sapiens. Joten tilanne tuli yllätyksenä ja ennen kaikkea siitä irtipääsy on osoittautunut todella vaikeaksi. Harrastan juoksemista ja siellä psyykkaan itseäni! Kun pelaamishalu (tunne) astuu mieleen, niin en reagoi siihen kolikon pudotuksella koneeseen kauppareissulla ollessani, vaan mietin, MIKSI laittaisin sen sinne, koska sillä olisi käyttöä esim autoparkin mittarissa. Siis tunteeseen/haluun ei reagoi heti, vaan miettii, laskee kymmeneen tai vastaavaa, mikä pitkittää reaktioaikaa toimintaan. Lyhytjänteisyys on pelurille ominaista ja se pitäisi saada pois ja HARKINTA tilalle, niin pelihalu sublimoituu eli tukahdutat sen itsestäsi. Tässä vaiheessa olen nyt! Muuten, kyllä se hävetti se soitto A-klinikalle suunnattomasti ja vielä pahempi koetus on ollut odottaa vuoroa aulassa, joka on samassa rakennuksessa ja jonka läpi olen töihin kulkenut, siis tuttuja joka nurkalla! Arvaa vaan niitä häpeän tuntemuksia! Siitä huolimatta vaivan arvoista.

Nimenomaan Riuku, pitää itseään fiksuna ihmisenä, on koulutusta ja hyvä työpaikka, silti pitää tällainen riesa olla olemassa.. Ei oo siis ÄO:sta kysymys. Vaikka joskus pelisessioiden jälkeen pitää sitä pienempänä kuin kengännumeroaan..

Tuo on hyvä juttu että kerroit tunteistasi klinikkakäynnillä, itsekin pelkään kasvojen menettämistä jos menen johonkin ryhmään tai aulaan odottelemaan.. Se onkin ollut suuri syy etten ole ammattilaisapua aikaisemmin saanut haettua, häpeä on niin suuri. Kirjoittelu tänne kyllä madaltaa kynnystä ja kun muilla on kokemusta niin saa vielä enemmän rohkeutta mennä kasvotusten juttelemaan. Kiitos Riuku ja muut