nonii
vaihteeksi aikaa kirjoittaa tännekin. ja ihan tietokoneella. 100pv tuli täyteen tällä viikolla, samana päivänä eräs pvp:ssä ilmoitti että 2pv menossa. hankala edes muistaa miltä se tuntui kun itse oli vielä siinä vaiheessa.
on tämä kummallista, elämäni tuntui niin kamalan kurjalta ja kaikki toivo oli mennyttä joulun alla ja nyt mennään ihan eri planeetalla. samalla toki, mutta muutos on niin käsittämättömän iso, että vieläkin tulee välillä mietittyä että miten helvetissä tää on mahdollista.
en ole ollut hirmu aktiivinen vertaistuen suhteen, välillä mietin mitä kuuluu esim nimimerkeille syvällä, möhkö ja aiemmin miia422, mutta onneksi miia on itse ollut aktiivinen niin sekin selvisi vain lukemalla teidän tekstejä. suosittelen vahvasti että käytätte toistenne tukea tässä asiassa, itselleni alussa oli paljon apua siitä että sai keskustella asiasta sellaisten kanssa joilla on omaa kokemusta asiasta.
nyt..
tuntuu että hirveen hankala neuvoo tai yleensäkin tarttua johonkin toisen avunhuutoon, en tiedä miksi. aiemmin oli tunne et haluisin auttaa mahdollisimman montaa ihmistä, mutta jälleen on se fiilis että miten sen teen kun en pysty samaistumaan.
tavallaan olen vähän pettynyt tilanteeseen, toisaalta olen helvetin tyytyväinen että olen niin kaukana teidän tilanteesta, eli vielä haette sitä omaa parasta tapaa hoitaa asian kuntoon.
tiedätte miten minä selvisin. omaa tilannetta ja päätöstä luopua netistä helpotti se etten ole facessa, instassa tai twitterissä. enkä tule varmaan ikinä olemaankaan, se ei vaan oo mun juttu. mielummin menen kylään ja keskustelen asiat kasvotusten kuin se että pitää kokoajan tietää mitä kavereille kuuluu. minulla on sellaisiakin kavereita joita en ole nähnyt vuosiin, mutta välillä soitellaan. sit kun nähdään niin jutellaan monta tuntia putkeen kahvin ääressä.
terapiassa aletaan meneen jo syvällisempiin asioihin, toivon mukaan pian pääsen psykiatrin juttusille muutamaan otteeseen ja sen jälkeen tarkentuu se mitä ja millaista terapiaa tarvitsen. koen sen hirmu hyväksi, koska siellä voin purkaa kaiken mieltä painavan asian pois. ei tietenkään työasioita, ne käsitellään työnjohdon kanssa ja sitäkin valitettavan paljon olen viime aikoina joutunut tekemään. ehkä se on vienyt voimavarat kirjoitteluun..
no, se kuuluu elämään.
muutama kuukausi ja muutan takaisin kaupungin hulinaan, melkein jo odotan sitä ettei tarvitse enää ajaa tuota samaa työmatkaa edes takaisin, sekin hieman stressaa. pikkuteitä ja joka mutkassa olen nähnyt sarvipäitä.
toivon mukaan löydän mukavan asunnon läheltä työtä. kavereita on jo valmiina kyseisessä kaupungissa. helpottaa muuttoa ja ompahan sit yllyttäjiä lähteen ulos ties minkä takia. enää en aio istua kotona pimeässä ja tuijottaa näytössä vilkkuvia valoja.
ja mitäs muuta. hmm..
uskaltakaa tehdä muutos, se ei ole helppoa, mutta tämä fiilis kun pääsee eroon on niin mahtava, parempi kuin jackpot. tehkää kaikkenne, hakekaa apua joka paikasta ja keskustelkaa täällä. lisäksi on olemassa muitakin palveluja meille, onhan niihin jonoa, mutta kannattaa kääntää kaikki kivet jotta pääsee eroon. tiedän että haluatte tähän samaan asemaan ja toivon sydämmestäni että te kaikki pääsette ennemmin tai myöhemmin eroon peleistä.
joka päivä seuraan tätä forumia, mutta olen ollut hiljaa ja taidan tehdä niin myös jatkossa ellei joku yllytä kirjoittaan. toki mielellään keskustelen asioista ja kerron miten linnut laulaa ja teen kevät siivousta
hauskaa viikonloppua kaikille
