Olet täällä

Tiikeri75 taistelee vapauteen

Valtti tarjoaa vertaistukea liikaa pelaaville. Katso myös pelihaittoja ehkäisevän ja vähentävän Peluurin palvelut. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tiikeri75 » 11.8.2016 20:30:05

Hei kaikki ongelmaiset, heidän omaisensa ja muut!

Olen 41-vuotias Tiikeri75 ja olen pelannut uhkapelejä noin 20 elinvuoteni aikana. En laske siihen mukaan niitä välillä olleita pelaamattomuusvuosiani. Eli en siis ole pelannut 20 vuoden ajanjakson sisällä vaan ihan oikeasti olen pelannut jokaisena noin 20 vuotena uhkapelejä. Peliurani alkoi joskus 10-12 vuoden iässä hedelmäpeleillä huoltoasemilla ja muualla. Silloin niitä helvetinkoneita ei ollut kovinkaan monissa ruokakaupoissa ja jos oli niin niiden käyttöä ei valvottu. Nykyäänhän on mahdotonta löytää ruokakauppaa, jossa ei jotain pelikonetta ole. Ja kaupoilla on velvollisuus valvoa, etteivät alaikäiset pelaa peliautomaatteja.

Välillä tosiaan oli vuoden tai kahden taukoja, etten pelannut euroakaan. Ne olivat seurausta jostain hyvästä jaksosta elämässäni. Esimerkiksi kaksi vuotta kestäneen terapian jälkeen olin kaksi vuotta kokonaan pelaamatta.

Olen tänään päättänyt ihan uudella varmuudella, että vähennän pelaamista. Olen todella monta kertaa yrittänyt lopettaa pelaamisen kokonaan ja epäonnistunut ja ollut tappamaisillani itseni ahdistuksissani. Tänään päätin, että rajoitan pelaamista. Lopetan kokonaan nopeat pelit, joihin voin hävitä paljon rahaa lyhyessä ajassa. Pelaan vain Lottoa yms hitaita pelejä. Jospa se olisi tie vapauteen, kun "täysraittius" pelaamisesta ei tunnu millään onnistuvan.

Tänään on pelirajoitteinen päiväni (prp) numero 1! Tästä seuraa lopulta vapautuminen pelaamisesta kokonaan!

Pahan olon kalliolohkaretta ei saa kieritettyä mihinkään, kun on itse sen sisällä.
Tiikeri75
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 766
Liittynyt: 19.4.2014 16:33:18

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja koukuttaja » 11.8.2016 20:45:26

Hienoa kuulla! Itsekin aion kyllä jatkaa vain lottoa vaikka 1 synttäririvillä/viikko. Minullakin alkaa huomenna vasta pp3.. alku on aina vaikeaa kun viimeisin morkkis kalvaa viikkotolkulla. Yli vuosi aikaa kun olen ollut yli kuukauden pelaamatta, aina on 2-3 viikon jälkeen retkahtanut ja tonneja on palanut slotteihin hirmupanoksilla..Ja jos jotain on sattunut voittamaan niin ne on kyllä hävitty takaisin samalla sessiolla tai viimeistään seuraavana päivänä.. Me pystymme tähän, jos haluamme! :P
koukuttaja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 110
Liittynyt: 7.6.2015 19:20:48
Ollut pelaamatta

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tiikeri75 » 11.8.2016 21:01:34

Todellakin! Me pystymme tähän!

Tuntuu, että olen jo kaikki muut keinot kokeillut, mutta tällainen (minulle normaalisti tyypillinen muissa asioissa) kylmä julma päätös, että tämä oli nyt tässä, on jäänyt kokeilematta ainoana keinona. Tai no eihän tämä nytkään ole ainoa keino, kun olen päättänyt tänne raportoida ja suorittaa itsevalvontaa sen kautta. Mutta kuitenkin. Pohjimmiltaan vain päätös. Kun kerta muut ei oo toiminu mulla.

Kerran lopetin kahvinjuonninkin neljäksi vuodeksi, kun se yhtenä yönä aiheutti nukkumisongelmia. Joten tiedän, että päätöksen voima voi olla mahdollista.

Ja nuo nopeat pelit on olleet mulle just ne pahimmat. Netticasinoilla menee Starburstiin ja muihin helposti satoja euroja "nopeasti" - todellisuudessahan hakkaan tuntikausia sitä nappulaa ruudulla ennen kuin saldo on nolla euroa, että ei se niin kauhean nopeaa silleen ole.

Kerran voitin RAY:n "kolikkokenosta" eli peliautomaatin Korttikenosta 5000€ onnenpotin, kun pelasin pankkikortilla. Maksoin sillä parintonnin pikavipistäni puolet pois ja ostin pikkusiskolleni synttärilahjan ja itselleni jääkaapin täyteen ruokaa ja jatkoin pelaamista. Parissa päivässä kaikki meni.

Monta kertaa olen voittanut RAY:n Casinolla ihan livenä käydessäni ruletista 500-700€ ja ostanut ehkä yhden hyvän aterian ja sit samana tai seuraavana päivänä hävinnyt kaiken ja ehkä enemmänkin.

Mutta kaikista eniten on niitä kertoja, kun olen mennyt pelaamaan "kympillä tai parilla" RAY-luolaan kolikkokenoa ja sitten on mennytkin 100-1000€ kerralla. Eli vuokrarahat, ruokarahat, laskunmaksurahat, Matkakorttirahat ja kaikki rahat. Jälkikäteen sitten olen tuskaillut, että olisi ollut viisaampaa edes tuhlata rahat johonkin kalliiseen ateriaan ja cd-levyihin ja vaatteisiin tai johonkin! Olis edes jotain jäänyt! Jos ei muuta niin kiloja vyötärölle! Mutta ei.
Viimeksi muokannut Tiikeri75 päivämäärä 25.9.2016 19:46:30, muokattu yhteensä 1 kerran

Pahan olon kalliolohkaretta ei saa kieritettyä mihinkään, kun on itse sen sisällä.
Tiikeri75
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 766
Liittynyt: 19.4.2014 16:33:18

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja koukuttaja » 11.8.2016 21:22:33

Tutun kuulosta.. maanantaina viimeksi tuli älynväläys että netticasinolle 25e, no sehän meni hetkessä ja perään 50e.. sekin suli, sitten 200e ja 50cnt panoksella 500e voitto. Ajattelin heti että nyt vähintään 500e pihalle, jatkoin tuttuun tapaan pelaamista ja saldo nousi 1300e ja sama virsi jatkui. Hävisin tuon 1300e ja siihen päälle vielä 700e talletuksia eli parissa päivässä meni tililtä katosi 975e ja tästä oli 300e lisää velkaa.. Varmaan 100000 kerta kun käy näin, jos voittaa niin häviää kaikki. Ja myös nuo 20e kokeilut ei ole koskaan jäänyt siihen, jos erehtyy laittamaan 20e niin kaikki menee..aina :oops:
koukuttaja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 110
Liittynyt: 7.6.2015 19:20:48
Ollut pelaamatta

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja LossOrWin » 11.8.2016 21:47:29

.
Viimeksi muokannut LossOrWin päivämäärä 26.8.2016 10:02:56, muokattu yhteensä 1 kerran
LossOrWin
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 26.7.2016 16:20:33

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Vieras » 11.8.2016 23:37:02

Harmittaa taas ihan pikkusen, humalassa laitoin again viimeisen 100e bitzstar bitcoin casinoon ja en koita arpoa. Vaan livekortilla niin uskomatonta. Curacao taas lisenssi................................pikkasen narua ja vaikka bj:ssä vejät livenä...20 koko ajan niin ne vetää bj tai 21 dealeri..........bit coin casinos..............instant cash out.........älkää laittako yhtään mitää sinne noihin curacaon juttuihin. Sanoin että heti kiinni ja mukisematta tällä kertaa laittoi. Mutta ei antaneet takaisin rahoja mitkä jäivät pelaamatta....no mehän tiedämme...heheheh.

no, voihan nenä.....ne kusettaa myös livenä curacao. On dealeritkin tosikkoja kun on tieto että huijaavat. Chattiin laittaa että What...now ya cheating...naamat vakavoituvat. curacaossa. Älkää menkö niihin eikä mihinkään muuhunkaan casinoon.

Tiiätte tunteen nyt, viimisetkin meni. Tulevaisuudesta ei tietoa finassipuolella. En varmasti matkusta enää mihinkään mutta curacao on hippasen outo paikka muutenkin.......perkele!
Vieras
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja netta67 » 12.8.2016 10:13:39

Minulla ei enää velkaongelmia,mutta rahan riittäminen seuraavaan tilipäivään on kyllä haastavaa.
Ajattelin maanantaina kun tulee tili että lataan s-ryhmän lahjakortille esim.300 egee niin riittää ruokaan ja bensaan koko loppukuu.
Valitettavasti vaikka laskujen jälkeen jäisi miten paljon rahaa,niin ei oo selkärankaa antaa niiden rahojen olla tilillä?
Kokoajan mielessä että jos vähän kokeilisi casinolla.Kokeilut loppuu usein siihen että rahat loppuu tililtä.

Olen myös käynyt läpi velkahelvetin,velkaa ollut pahimmillaan noin 60 000 euroa,nyt 1 velka jäljellä 3000 euroa ja luottotiedot palautuu kohtapuolin, pelottaa ihan hirveesti..
netta67
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tiikeri75 » 12.8.2016 16:26:21

Hienoa Netta67, että olet onnistunut vapautumaan tuollaisesta velkataakasta! Nyt vain koita pysyä erossa peleistä, ettet ajaudu samaan jamaan taas. Kyllä mekin pystymme elämään tavallista elämää niin kuin muutkin ihmiset vaikka ehkä jonkin verran enemmän täytyy panostaa vapaana pysymiseen. Meillä on paljon huonoja esimerkkejä, joita muistella, miten kaikki onkaan ollut huonosti, ahdistavasti, taakoittavasti, musertavan huonosti ja silti on tänne saakka selvitty kaikista niistä veloista ja uskomattoman pahalta näyttäneistä tilanteista.

Välillä mietin, että niin monet pelaajat ovat selvinneet niin uskomattomista ongelmista, joista "tavallisilla ihmisillä" ei ole hajuakaan. Siis jos kerron jollekin, jolla ei ole koskaan ollut mitään riippuvuuksia tai todella pahoja ongelmia elämässään, että elän suunnilleen joka kuukausi 2-3 viikkoa 0-20 eurolla niin eihän hän usko sitä. Mutta niin se vain on ihan liian usein ollut.

Jos pelaan palkkapäivän jälkeen vaikka tonnilla ja suunnittelen ostavani ruokaa lopuilla rahoilla, kun ne eivät kuitenkaan enää vuokraan riitä ja sit häviän loputkin rahat seuraavana päivänä niin ei jää muita vaihtoehtoja kuin selvitä jotenkin ilman rahaa se 2-3 viikkoa. Joskus löytyy tyhjiä pulloja jostakin ja saa edes makaroonipusseja ostettua (15 senttiä kappale Lidlissä). Tai saan myytyä jonkun cd:n tai DVD:n Huuto.netissä ja saan jotain ihan oikeaa ruokaa sillä 5 eurolla viikoksi. Silloin kun mulla oli vielä normaali kännykkäliittymä, sain juna-asemalta ostettua puhelinlaskuun automaatista suklaata tai sipsejä tms ja elin sillä päivän tai pari. Tai sitten joku ystävä tai sukulainen tarjosi syötävää, kun kävin kylässä ja siinä oli koko viikon ainoa oikea ateria. Jos tällaisia tositarinoita jollekin puolitutulle kertoo niin eihän hän usko, kun kuitenkin mulla on vakituinen työpaikka jne jne jne.

Pahan olon kalliolohkaretta ei saa kieritettyä mihinkään, kun on itse sen sisällä.
Tiikeri75
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 766
Liittynyt: 19.4.2014 16:33:18

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Toiveikas tapaus? » 12.8.2016 18:16:01

Luovuutta ja mielikuvitusta itsensä hengissä pitämisessä tämä pelurin elämä ainakin kehittää. Onnistuisiko sama makaronilinjalla eläminen, jos päättäisi säästääkin lähes koko kuukauden palkkansa vai pitääkö olla äärimmäinen tilanne, että ensin pelataan kaikki ja sitten sinnitellään miten kyetään? Ruokakaupan lahjakorttien ostaminen heti palkkapäivänä on kyllä hyvä idea - estää rahan tuhlaamisen sekä pelikoneisiin että kasinoille. Sitä en kyllä tiedä, saako lahjakortilla pelattua Veikkauksen pelejä. Vitamiinipurkin ostaminenkin lienee hyvä ajatus, kun ei niistä makaroneista, suklaista ja sipseistä taida saada paljon muuta kuin energiaa.

Hyvää matkaa vapauteen sinulle Tiikeri75 ja taistelutahtoa muillekin tuleville ex-pelureille!
Toiveikas tapaus?
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja netta67 » 12.8.2016 19:15:06

Kerran peluri,aina peluri.
Uskon että en koskaan tule pääsemään eroon peleistä,mutta jos pelaaminen pysyisi jollain tavalla kohtuudessa olisin tyytyväinen.Jostakin syystä minulta unohtuu ne huonot muistot, muistan vain niitä kun olen voittanut.
Tämä ei varmaan edesauta totaalista lopettamista.
Sen olen oppinut että kotiutan voitot ja maksan voittorahoilla jonkin laskun,tällaista ei ikävä kyllä usein satu.

Onneksi avomiehellä ei mitään hajua mun pelaamisesta,tämä estää minua pelaamasta .
Jos asuisin yksin olisin kyllä kusessa.
Täystuhoon ei kylläkään tarvita montakaan tuntia (:
netta67
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Toiveikas tapaus? » 12.8.2016 19:30:45

Jos pääsisi Lotto-Vikinglotto-Eurojackpot -linjalle eikä niitäkään montaa riviä, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Ja kun vielä kaikista muista rahapeleistä olisi niin "kuivilla" ettei suuremmankaan lottovoiton jälkeen olisi ensimmäisenä mielessä, että nythän on varaa hakea jännitystä ja muita elämyksiä nopeatempoisista peleistä.
Toiveikas tapaus?
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tiikeri75 » 12.8.2016 22:22:05

Hain tänään lähimetsästä niitä vitamiineja eli muutaman desin mustikoita. Harmi vaan, että joku oli jo käyny rohmulla vetämässä varvikot melkein tyhjiksi (eli marjapoimurilla). Jouduin noin tunnin keräämään sitä muutamaa desiä. Mutta se täytti kyllä mukavasti mahaa. Hyvä superfood iltapala.

Pahan olon kalliolohkaretta ei saa kieritettyä mihinkään, kun on itse sen sisällä.
Tiikeri75
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 766
Liittynyt: 19.4.2014 16:33:18

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tsempparitar » 13.8.2016 06:44:23

Olen hyvin usein miettinyt samaa, että riippuvaiset on oikeasti kyllä melkoisia selviytyjiä ja muilla ei ole aavistustakaan millaiseen selviytymiseen ihmisen elämä ja mieli oikein venyykään kun on pakko. Kyllähän sitä pärjää vähälläkän ruualla tai vanhoilla kierrätetyillä vaatteilla ja ilmaisella tekemisellä kun on pakko. Mutta eihän se kivaa elämää ole, vaan joskus on tosiaan kiva nauttia vähän jostain luksuksestakin - mikä voi tarkoittaa hyvinkin siis esim. kunnon ruokaa eikä sitä "tavallisten ihmisten luksusta". Minulla tosin on ollut hyvä tilanne siinä mielessä että olen saanut vanhemmillani käydessäni aina esimerkiksi ruokaa mukaan eikä ole tarvinnut vielä syödä jatkuvasti puuroa tai makaroneja.

Tuo ruokalahjakortti on oikeasti varmasti todella toimiva juttu, reilusti rahaa sinne heti palkkapäivänä! Kiitos vielä Tiikeri75 oman tarinan jakamisesta!
Tsempparitar
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 919
Liittynyt: 7.7.2016 20:23:01

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.8.2016 10:55:15

Tiikeri75 kirjoitti: Nyt on takana toinen pelaamaton päivä. Ja seuraavat 10 päivää ovat helppoja kun ei ole euroakaan rahaa. Sitten tulee palkka. Toivottavasti palkkapäivänä muisto tästä nälästä ja rahattomuudesta on vahvempi kuin pelihimo.


Miten sinä oikeasti selviät seuraavat 10 päivää tai miten olet aiemmin selvinnyt? Kirjoitit kyllä sipsien ostoista puhelinlaskuun tai pullojenkeruurahoilla ostetuista makaroneista, mutta tuskin mustikoillakaan montaa päivää selviää. Ja jaksat käydä töissäkin, saatko siellä lounasta tai esim. kahvitauolla jotain syötävääkin? Onko sinulla kaapeissa yhtään mitään ruokaa? Tuntuu vain ettei itse kykene edes ajattelemaan, jos joutuu liian nälissään olemaan eikä tuota vararavintoakaan oikein vyötäröllä ole.

Oletko hakenut kirkon ym. ruoka-apua, dyykkaatko...? Kiinnostaa kovasti, kun ei koskaan tiedä, milloin on itse samassa tilanteessa.
Vieras
 

Re: Tiikeri75 taistelee vapauteen

ViestiKirjoittaja Tiikeri75 » 13.8.2016 11:23:17

Nyt en tiedä miten selviän tän ajan. Taas. Sama tilanne joka kuukausi.

Mutta se on aiemmin mennyt ihan oikeasti ihmeestä ihmeeseen vaeltaessa. Tilillä on ollut usein vain 10 senttiä ja käteisenä ei sitäkään. Sit joku kaveri on pyytämättä ja asiasta tarkemmin tietämättä (muutamat tietää yleisellä tasolla peliongelmastani tai rahattomuudestani) antanut mulle 5€ tai 10€ ruokaan, kun hänelle on tullut sellainen tunne, että pitäis. Tai hän on netin kautta ostanut mulle kassillisen ruokaa Prismaan (tapahtunut kahdesti). Tai sit tosiaan oon saanu cd:n tai leffan myytyä, kun mulla on niitä 50 kpl Huuto.netissä myynnissä. Ja cd-levyjä on vielä noin 500 myymättä. Mutta niitä menee harvoin kaupaksi. Joskus menee kuukausi tai kaksi niin että kukaan ei osta yhtään ja toisinaan menee kpl/kk.

Omasta seurakunnasta sais joka sunnuntai leipäpaketin, mutta en jaksa mennä sinne kovinkaan usein. Liikaa ystäviä ja tuttuja, joille en halua kertoa kuulumisia. Tosin se voi joskus olla kannattavaa taloudellisestikin: kun kerroin kerran mitä minulle oikeasti kuuluu niin ystäväni työnsi mun takin taskuun 100€! Vaikka hänkään ei mikään rikas ole. Mutta se on siis tapahtunut vain kerran. Ja onnistuin ostamaan ruokaa vain puolella siitä rahasta. Loput hävisin peleihin vaikka sattui ihan sairaasti sisälle pelata niillä lahjoitetuilla rahoilla. Mutta sillä 50€ ruualla selvisin sit sen 3 viikkoa.

Töissä saa vakiona ilmaiseksi vain kahvia, maitoa ja sokeria niin paljon kuin jaksaa päivän aikana juoda. Siinä onkin usein ollut koko päivän "ravinto". Sit joskus jotkut työkaverit tai edustajat tuovat jotain yleiseen jakoon: pullaa, keksejä, karkkia, hedelmiä, suolakeksejä, kakkua tms. Mutta ei joka viikko.

Kerran oon hakenut kirkolta apua ja sain lahjakortin kauppaan.
Kerran yritin mennä leipäjonoon, mutta vaikka olin paikalla tunnin ennen paikan aukeamista, mun edessä oli noin 700 jonottajaa jo! Lähdin pois.

Pari kertaa oon käyny Itiksessä ruokapisteessä, josta saa ilmaisen puuron ja kaksi leipäpakettia sit vielä mukaan. Mutta en yleensä pääse sinne tai muihinkaan apupisteisiin koska ne ovat auki silloin kun minä olen töissä!

Ja tosiaan joka kuukausi olen pyytänyt ja saanut palkkaennakkoa. Se kierre pitää saada nyt poikki kun vuokra on pienentynyt niin paljon, että se vois oikeasti onnistuakin, kunhan en pelaa. Varsinkin kun lähes aina kaikki tai melkein kaikki palkkaennakot on sit lopulta kuitenkin menny peleihin.

Sossusta en oo saanu apua, kun sinne pitäis tehdä etukäteen netissä selvitys tilanteesta eikä mulla oo itsellekään tilanteeni selvillä. Ja lisäksi sinnekin voi mennä vain silloin työpäivän aikana. Ja töissähän en ole peliongelmistani kertonut.

Pahan olon kalliolohkaretta ei saa kieritettyä mihinkään, kun on itse sen sisällä.
Tiikeri75
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 766
Liittynyt: 19.4.2014 16:33:18

Seuraava

Paluu Valtti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa