Nyt ymmärrän että olen peliongelmainen koko loppu ikäni vaikka ois kuinka monta vuotta takana pelaamattomutta.
Olin juuri iltalenkillä ja täsmälleen sama ajatus pyöri äsken mielessä. Laskin milloin pelaaminen alkoi, ja siitä on kyllä jo aika monta vuotta. Näin se vaan on, peliongelmainen olen, ja siitä ei pääse mihinkään. Mutta, se on hyvä vaan, että uskaltaa tuon myöntää itselle, kun se voi (toivottavasti) jatkossa paremmin auttaa estämään sortuminen.
Kun viimeksi velkojen lyhentäminen pääsi kunnolla vauhtiin, niin se huoli silloin oli minulla, että osaako enää sitä ns. normaali rahankäyttöä. Esitit
Mahtisaurus mielenkiintoisen kysymyksen. Olisinko tehnyt jotain toisin...hmmm. Se mitä itse olen todennut ja moni muukin on se, että harrastuksia tarvitaan, ei saa olla tyhjyyttä. Itse harrastan paljon urheilua. Silloin kun viime vuonna ratkesin, oli taustalla väliaikainen loukaantuminen ja myös eräässä ihmissuhteessa oli stressin tekijä. Ehkä olisin paremmin voinut keksiä korvaavia liikuntamuotoja ja olisin vaan rohkeasti pitänyt käsitellä sitä asiaa, joka ei ollut suhteessa hyvää. Sen sijaan annoin ylpeyteni astua eteen ja pidin kaikki sisällä

hyvä minä

Ennen kaikkea on vaan niin tärkeä muistaa, että ei voi pelata, ei edes pienesti.
Tsemppiä kaikille
