Kirjoittaja vempula91 » 4.9.2023 07:42:27
Elokuun vapaakuukaudesta huolimatta maksoin taloustilanteen niin salliessa elokuun palkkapäivänä reilun 700 euron verran uo-maksuja pois. Tällä summalla kuittasin kokonaisuudessaan pois kaksi pienintä velkaa pois (200+€ ja 400+€). Niiden myötä summaksi noin 8300 ja tänään meni ulosottoon veronpalautus, jonka jälkeen summa tulee olemaan noin 7500€. Ensi viikolla kun tulee vielä palkkakin, niin siitä tehtävän ulosmittauksen myötä summa tulee olemaan jotain välillä 6900-7000€.
Tuli kuitenkin pari muuttujaa tuon velan maksun suhteen, kun tupsahti itselle sellaista omaisuutta, josta myös uo-viranomaiset voisivat olla kiinnostuneita. Siis realisointi-mielessä. Se oli yksi iso syy, mikä sai elokuussa maksamaan ylimääräistä, vaikka ei olisi ollut mikään pakko. Tällä hetkellä siis tuon saadun omaisuuden arvo ei kattaisi koko loppuvelkaa, mutta edesauttaisi velkojen tulemista maksetuksi. Itse en tietenkään haluaisi siihen mennä, koska omasta mielestä velka hoidettavissa muutenkin realistisesti ja kohtuullisessa ajassa. Kuitenkin vakityö ja nyt kun tehnyt täysiä tunteja, niin velka lyhentynyt noin 600 eurolla kuukaudessa. Kuukausi sitten maksuaika pelkällä palkasta tehtävällä ulosmittauksella olisi ollut noin 15-16 kuukautta (eli vuoden 2024 loppuun mennessä). Nyt kun ottaa huomioon veronpalautuksen ja elokuussa tehdyt ekstralyhennykset, niin tuo aika voisi olla noin 12 kuukautta (eli syyskuu 2024).
Tuon omaisuuden kohdalla realisointia toki hidastaa se, että ei ole pelkästään omassa omistuksessani vaan vain tuota samaa omistamassa myös muitakin. Eli oma hommansa toki heillekin tuosta myynnistä ja prosessista koituisi. Tässä nyt yrittänyt etsiä vaihtoehtoa jolla saisi koko velan kuitattua pois, mutta tuntuu olevan vain huonoja vaihtoehtoja. Takuusäätiön takaus ei onnistu, koska edellyttäisivät omaisuuden realisointia. Sama homma sosiaalisen luoton kohdalla, eli en täyttäisi kriteerejä silloin, kun minulla on myytävissä olevaa omaisuutta. Pankkilainaa ei saa omin avuin (vakuudeton luotto tyssää luottotietojen puutteeseen ja osa-omistus ei riitä vakuudeksi lainan vastaan). Vanhemmilta ehkä voisi kysyä, mutta on aikamoinen kynnys mennä hattu kourassa heidän luokseen, kun ovat mut jo kerran vastaavasta tilanteesta pelastaneet ja taas on menty.
Ainut järkevä millä voisin omin nokkineni tästä selvitä on lisätöiden mahdollisuus. Tätä selvitellytkin ja ensi viikolla olisi tarkoitus käydä juttelemassa mahdollisuudesta tehdä lisätöitä etänä eli kotoa käsin. Mitään miljoonia en tuolla tulisi tienaamaan, mutta realistinen arvio itselläni on että noin 300 euroa kuussa voisin saada vähintään lisää velan maksuun. Tätä nyt ainakin kyselen myös uo-virkailijalta, josko riittäisi. Kuitenkin jos sen keskimäärin 300 euroakin saisi maksettua kuukaudessa lisää, niin velka olisi kuitattu jo ennen kesää (noin huhti-toukokuussa 2024).
No, katellaan miten menee. Ei siis oo vielä edennyt tuo omaisuuden siirto loppuun saakka, eli mitään eivät voi tehdä ennen sitä. Mutta yritän nyt ainakin tällä lisätyö-kortilla (+ sillä faktalla että velka lyhentynyt tässä 1,5kk ajanjaksolla tavallista paremmin ja toisaalta vapaakuukauden jättäminen huomioitta ja velkojen lyhentäminen siitä huolimatta olkoon osoituksena omasta halusta hoitaa asioita) saada asiaa hoidettua. En tiedä onko mulla konkreettisia keinoja tuon realisoinnin estämiseksi jos siihen oikeasti haluavat lähteä, mutta kokeillaan vakuuttaa etteivät lähtisi. Siis keinona toki olisi maksaa kaikki pois, mutta ei tällä hetkellä näytä toteutuvan.