Olet täällä

Uuteen alkuun

Valtti tarjoaa vertaistukea liikaa pelaaville. Keskustelualue tuotetaan yhteistyössä pelihaittoja ehkäisevän ja vähentävän Peluurin kanssa. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 25.5.2019 01:14:44

Moi kaikille.

Kirjoittelen tässä yövuorossa töissä. Lyhyesti itsestäni, 39v mies, totaaliyh 13v lapsi.

Olen pelannut pienestä asti kaikkia pelejä niin kauan kuin muistan, ensimmäiset kosketukset
oli markan pajatso.

Korttitalo minulla sortui jo 2015, jolloin vaimoni teki itsemurhan ja sen jälkeen pelaamiseni lähti täysin käsistä.
Velat ovat ulosotossa ja niitä olen lyhentänyt tunnollisesti tässä vuosien aikana jo aika paljon n. 35 000€ vielä 12 000€ olis jäljellä.

Välillä on pidempiä jaksoja että olen pelaamatta, ja olen pystynyt pysymään erossa niistä. Mietin jo huomista tai siis
tätä päivää, kun tekee mieli laittaa pitkäveto Suomen pelille. Mulla panokset ovat olleet välillä aivan järkyttävän isoja, esim 5000€ punaiselle tai mustalle rulettiin, 50€ panoksella slotteja. Mulla on nykyään ollut pakko tehdä niin, että kun olen saanut
laskut maksettua, niin nostan kaikki rahat käteiseksi, koska tiedän että muuten ne uppoaa minuuteissa nettiin.

Haluan päästä pois tästä helvetin kierteestä, välillä tullut juuri näitä isompia voittoja, mutta ahneella on paskainen loppu ja
tietenkin olen pelannut ne takaisin. Nyt juuri kun käteisenä muutama satanen rahaa, niin huomaa kuinka helvetin tyhmä sitä on, rahanarvo häviää netissä välittömästi ja tunnen suurta mielihyvää kun pelaan, sitä seuraa tietenkin sitten kaiken rahan häviäminen ja
masennus..
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja rapu82 » 25.5.2019 05:21:46

Sulla on oikea suunta. Olet tajunnut kuinka tyhmää pelaaminen on, miten rahanarvo netissä häviää ja olet kirjoittanut tänne. Itselläni nämä päihdelinkin ja peluurin sivut ovat olleet pelastus. Näiden avulla olen ollut nyt pelaamatta pidempään kuin kertaakaan viimeisten 12 vuoden aikana. Olen lukenut peluurin sivuilta kaiken materiaalin ja alkanut sisäistämään pelaamisen järjettömyyttä. Käytännössä olen käyttänyt ennen pelaamiseen tuhlaamani ajan näiden sivujen lukemiseen. Suosittelen kokeilemaan. Jos tulee ns. tyhjää aikaa, jolloin ehkä pelitkin mielessä, niin tule ekaksi näille sivuille.
Minun tarinani https://syvaltasuosta.blogspot.com
rapu82
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 34
Liittynyt: 26.5.2011 08:59:14
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja Tptp » 28.5.2019 21:14:55

Hieno varokeino tuo käteisen nostaminen... Ruokakauppa tapauksissa toimii myös se kun ostat tilistä itsellesi lahjakortteja..
Olen rikastuttanut mukavasti Maltalaisia yrityksiä.
Tptp
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 121
Liittynyt: 15.2.2019 02:11:45
Ollut pelaamatta

Retkahdus

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 5.6.2019 00:27:27

Joo niinpä tuli kaikki käteiset mitä oli lähes pari tonnia saanut säästettyä, talletettua takaisin tilille ja muutamassa
minuutissa kaikki taas meni.

Työt kärsii tästä todella paljon, teen pelkkää yövuoroa. Sen verran järkeä oli päässä että sain jo maksettua ennen tämän
kuun tulevaa palkkaa kesäkuun vuokran.

Yksinäisyys, masennus, ahdistus, ptsd, unettomuus. Kaikki nämä seuralaisena, niin pelien pariin on niin helppo
uppoutua ja kaikki nämä oireet häviää siksi aikaa kun polttoainetta (rahaa) pelitilillä on. Rahat hävitään
vaikka oltaisiin useita tuhansia voitolla, niin silti vaan haluaa lisää ja lisää..kunnes Zer0

Odotan vain niin kovasti tulevaa heinäkuun lomaa, että pääsisi töistä irtaantumaan. Jostain netin syövereistä
löysin tämän Jugi pelaa videot, ja mulla suoraan sanoen alkoi ankarasti vituttaa kuinka kaveri mainostaa
näitä pelejä, ja kuvaa videoita missä voittoja tulee.

Mietin tästä nyt vuoden eteenpäin, kaikki uo velat pitäisi olla silloin maksettuna, mutta peliriippuvuus vie minut
tuhoon( on jo vienyt ) ellen pysty jotenkin sisäisesti saatana käsittämään, ettei näistä pysty jäämään kukaan voitolle
pitkässä juoksussa ellet voita lotossa miljoonia ja lopeta siihen.

Yritetään taas!! Pelaamatta 1 vrk
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja ytrewq » 5.6.2019 16:53:42

... :oops: :oops: :oops: ...
Jollet osaa enää ajatella omaa parastasi mieti millainen tulevaisuus lapsellasi on jos isä häviää kaikki rahansa+aikansa pelipöydissä.

Pari biisiä vielä peliriippuvuusteemasta Youtubesta kannattaa käydä katsomassa.

https://www.youtube.com/watch?v=mT9wdoDv1VQ
https://www.youtube.com/watch?v=tXFa7D41_ww
https://www.youtube.com/watch?v=qckrAajVL8k
https://www.youtube.com/watch?v=MN1AtzLrW4Y

P.S Laitoin lyriikkaversioita jos ymmärrätte paremmin :)

Jaxuhalit kaikille!!
Kirveelle olisi töitä!
ytrewq
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 474
Liittynyt: 1.4.2019 13:30:31

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 21.8.2019 00:40:35

Yön mietteitä kun uni ei tule ja ahdistaa.

Kesä tuli ja meni..kaikkihan alkoi päin helvettiä. Loma alkoi 15 heinäkuutä, jolloin tuli myös lomarahat. Tietysti pistin 2/3 tilistä yöllä palamaan saatana netin syövereihin, sen verran lopussa järki vielä pelasi että sain lopulta koneen kiinni ennenkuin kaikki meni. Sain tytön kanssa tehtyä ihan mukavan kesälomamatkan kotimaassa, lähinnä mökillä aikaa vietettiin ja tuttavia käytiin katsomassa.

Olin niin uupunut omaan tilanteeseen, että varasin työterveyden kautta psykiatrille ajan ja sain sairaslomaa, työt alkaa nyt taas viikonloppuna.

Elokuun palkka meni myös lähes sukkana sisään ja eilen soitin intrum justitiaan että sain vuokran maksun osiin, rahaa on 20€ jäljellä jolla sinnitellään perjantaihin asti, lapsilisällä täytyy elää sitten 150€ budjetilla lähes noin 2 viikkoa.

Nyt tässä viime päivinä käynyt lähikaupasssa katsomassa onko klo 22 jälkeen -30% ruoka tarjouksia, koska nehän saa sitten -60% viimeisin tunnin aikana. On tää älytöntä..netissä punaiselle tai mustalle 5000€ ja sen jälkeen etsit 3€ jauhelihaa tarjouksesta :shock: ei helvetti sentään.

Löysin vanhan excel kaavioni tältä tietokoneelta vuodelta 2016, johon olin myös silloin aloittanut pelaamisen lopettamisen päätöksenä
kirjanpidon. Olin sillon pystynyt olemaan pelaamatta elokuusta alkaen 68 päivää kunnes oli taas retkahdus tullut.

Tarkoitus olisi todella mennä nyt ensimmäistä kertaa ga ryhmään, onko täällä joku Tampereelta ? joka käynyt ga ryhmissä / kokemuksia ? kovin jännittää ensimmäistä kertaa sinne meno, vertaistuki olisi tarpeen.

Katsellut yöllä dokumentteja pelaamisen vaikutuksesta aivoihin. Joku ulkomainen dokumentti oli youtubessa, siinä mies aivokuvattavana
samalla kun pelasi, ja muutokset oli huomattavia kun aivot odotti kiihkeästi tuleeko voitto ? jos voitto tuli
niin adrelaliini, dopamiini ryöppy oli näkyvä aivoissa, ja sitä tunnettahan me haemme kerta toisensa jälkeen. Kuten eräässä päihdedokumentissa jossa mies kertoi hakevansa sitä ensimmäisen heroiini piikin rushia ! siihen fiiliksen jäi koukkuun ja huumeet
vei mennessään.

Hyvää syksyn alkua kaikille ja taistellaan yhdessä eteenpäin.

Gambling is big fucking lie :!:
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 5.9.2019 00:45:37

13 Päivää pelaamatta. On varmasti tämän 2019 vuoden ennätys nyt rikki. Veronpalautukset oli tulleet ja ulosotto olikin siitä jo odotetusti
vienyt kaikki. Tein excel kaavion ja katsoin palkkalaskelmista per vuosi ulosottoon maksettuja summia. Toukokuu 2015 homma alkoi, ja tähän
päivään mennessä olen maksanut 37 000€

En tiedä kuinka paljon kyseisessä summassa on käräjäoikeuden maksuja ym korkoja, mutta uskon että ei 10 000 - 15 000€ paljon pieleen mene.

Syksy on tullut ja vaivun nyt pitkään syksy/talvi koomaan kun tässä yötyössä ei enää pahemmin aurinkoa nähdä.
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 6.9.2019 22:25:47

Iltaa kaikille.

Tavallaan taas retkahdettu, pelitilille oli lisätty 50€ pelirahaa jotka pelasin. Olin tämän kyseisen Maltan firman bileissä tänään, paikalle oli kutsuttu noin 30 henkilöä.

Täytyy kyllä myöntää etten varmaan koskaan ole noin hyviä ruokia syönyt, mahtava pihviravintola ja safkat + kaikki juomat olivat ilmaisia.
Tietty niillä rahoilla mitä olen hävinnyt olisin tuollakin käynyt jo monen monta kertaa, mutta kun täytyy ruuasta tinkiä pelurina ja ostaa
0.70€ nuudelit mieluummin.

En tiedä miten tuonne on pelaajia kutsuttu, itse paukutin kyseiseen casinoon ainakin 20 000€ joten
kyllähän tuolle safkalle hintaa tuli :roll:

Pelattiin siinä bingoa ja voitinkin vielä hyvän bluetooth kajarin. Jouduin jättämään illan kesken kun jouduin tulemaan tänne yövuoroon.

Ristiriitaiset fiilikset koko illasta, tuli mieleen se vitutus kun heräät aamulla ja tili tyhjä.

Jos joku sattui kenties olemaan hyvällä/huonolla tuurilla kyseisessä tapahtumassa, voisi laittaa yv viestin.
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja Vertaishelppari » 8.9.2019 21:46:17

Hei Coolgrape! Tsemppiä ja tahdonvoimaa elämään!
Vaikeaa se on, mutta yritä täysillä mitä teetkin.
Itse löysin avun tästä: olen tämän päivän pelaamatta. En mieti eilistä tai murehdi huomista, olen tämän päivän pelaamatta.
Vertaishelppari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 293
Liittynyt: 12.3.2013 18:23:48
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 13.9.2019 03:39:13

Perjantai 13 :shock:

Palkka tuli juuri äsken tilille! Ulosotto vei 620€ ja tilille jäi 1210€.

1210€ - vuokra 710€ =

500€ - oma ja tytön puh.lasku ja netflix 70 € =

430€ - kuntosali 39€ ja sähkölasku 36 =

355€ tällä taiteillaan ruuan, lääkkeiden ja bensan suhteen taas kk eteenpäin.

Aina näin yövuorossa muistan kun kyttäsin että palkka napsahtaa tilille,
ja lempi casino odotti siinä jo talletusta :evil:

Pääsin pelit poikki -ohjelman jonoon, arvioitu odotusaika on puoli vuotta.

Töissä menee ihan ok ja olen saanut motivaation taas hyvin liikuntaan. Jatketaan taistelua!
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 15.9.2019 23:55:09

Vituiksi meni kaikki suunnitelmat.

Pelasin lauantai yönä TAAS koko tilin tyhjäksi.

En tiedä enää miten tästä selviää.
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja Gambler76 » 16.9.2019 07:58:46

Hei coolgrape,
tiedän, että sinusta tuntuu kuin Paavo Väyryseltä aikoinaan, kun hän kysyi: "voiko vitutukseen kuolla ?".
Onneksi siihen ei voi - tiettävästi :lol:

Älä vaan lannistu! Tiedän liiankin hyvin, että pelipiru istuu meissä tosi tiukassa. Olet kuitenkin saanut jo hyvin maksettua velkojasi, loppusuora häämöttää.

Minulle auttoi aikoinani se, että tein pelaamisen itselleni äärimmäisen vaikeaksi. Minulla oli se 'etu' puolellani, että en pelannut netissä,
joten päästäkseni pelaamaan minun piti lähteä kotoani. Hankin porttikiellot kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ruokakauppojen pelikoneet yms. oli pakko kohdata, mutta niiden kohdalla läiskin itseäni kuvainnollisesti naamalle ja kävelin ohi.

En osaa antaa vinkkejä siihen, miten estää nettipelaaminen, mutta täällä on ollut hyviä keskusteluja siitä aiheesta...
Akuuttia apua saa kuulemma seurakunnilta ja pelastusarmeijalta sekä myös Kelasta hätätoimeentulotukea...

Nyt vaan otat kovan tsempin päälle ja muistat mietelausessani olevat sanat !!
Tärkeintä on nousta kerran useammin kuin kompastuu.
Gambler76
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 10.12.2011 09:20:06
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja Gambler76 » 16.9.2019 08:10:32

Se vielä unohtui sanoa, että ilman GA-ryhmää en oli saanut tätä pelaamatonta aikaa !
Kannattaa ilman muuta mennä tutustumaan ryhmään, ne kokoontuvat Tampereella tiistaisin ja perjantaisin; linkistä lisää tietoa:

https://www.nimettomatpelurit.fi/ryhmat.html
Tärkeintä on nousta kerran useammin kuin kompastuu.
Gambler76
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 10.12.2011 09:20:06
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja coolgrape79 » 16.9.2019 22:24:09

Gambler76 kiitos tsempeistä :!:

En ole pitkään aikaan pelannut marketeissa olevia pelikoneita, koska ei se 2€ panos tunnu enää missään :shock:

Toleranssi tosiaan niin kovasti kasvanut netissä olevan pelitarjonnan myötä, että kun pelaan niin silloin

pelataan isoilla panoksilla :|

Kaikki casinot missä olen pelannut on nyt suljettu 3kk eteenpäin. Laskin että jos ja kun tässä ihme tapahtuisi, ja
saisin jotenkin kaiken päässäni lopulta selvitettyä, niin Jouluna olisi 100 päivää pelaamatta! ja sehän olisi paras
joululahja itselleni.

Mulla vaikuttaa vielä niin paljon Ex vaimoni itsemurha tähän elämään, että se näkyy unissa 4½ vuoden jälkeen lähes päivittäin painajaisina.
Näitä yksinäisyyden ja ahdistuksen tunteita olen sitten poistanut juuri pelimaailmassa, koska siellä on niin kauan
hyvä olla kun on rahaa.

Täytyy varata taas psykologille aika, voin käydä siellä työterveyden kautta vielä 2 x tämän vuoden puolella.
Gambling is big fucking lie :!:
coolgrape79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: 12.7.2014 00:36:43
Ollut pelaamatta

Re: Uuteen alkuun

ViestiKirjoittaja apila00 » 17.9.2019 09:39:27

Hyvä kun oot tullut tänne kirjoittamaan! Ensiksi melkein kehottaisin tekemään pelaamisen mahdollisimman mahdottomaksi eli sulkemaan pelitilit ja tarvittaessa asentamaan peliesto-ohjelman. Täällä p-linkissä on se hyvä ainakin 300 osoitteen sähköpostilista ja viesti, jonka voi suoraan kopioida. Alussa se kirpasee kun "menettää mahdollisuuden voittaa rahat takaisin" mutta yksikään peliriippuvainen (tai kukaan?) ei ole siinä koskaan onnistunut. Mitä enemmän voittaa, sen pahempi. Kun pelaamattomia päiviä kertyy pikkuhiljaa alkaa ajatus selkiytyä ja olotila helpottaa. Mua ainakin on ahdistanut saatanasti pelkkä oleminen silloin kun pelasi mutta ajan kanssa se on suorastaan kadonnut. Toki muutkin asiat voi elämässä ahdistaa mutta sanoisin että pelaaminen lisää sitä. Jos mahdollista niin yritä tehdä jotain konkreettista pelaamisen sijaan, käy ulkona, siivoa tms mitä tahansa ettei pelit saisi vallan.
Paljon voimia sulle!
apila00
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 7
Liittynyt: 18.7.2018 20:00:12
Ollut pelaamatta

Seuraava

Paluu Valtti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa