Olet täällä

Kortit lyöty pöytään

Valtti tarjoaa vertaistukea liikaa pelaaville. Katso myös pelihaittoja ehkäisevän ja vähentävän Peluurin palvelut. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 3.12.2021 15:21:00

Luin juuri tuon Pirpanan laittaman jutun Mediasta lainattua-ketjussa ja siinä oli hyvin puettu sanoiksi tunteita ja ajatuksia myös omasta pelaamisestani:

"Menin koko ajan henkisesti huonompaan suuntaan, mutta vaihtoehtona ei koskaan ollut, että olisin kertonut ongelmastani. Häpesin niin paljon ja toisaalta myöntäminen olisi tarkoittanut, että olisin joutunut lopettamaan pelaamisen. Siihen en ollut valmis, hän kertoo."

"Koko ajan piti muistaa, mitä oli valehdellut kenellekin, kun rahaa ei ollut."

"Mattila ei syytä peliongelmastaan ketään, mutta ajattelee, että yksi suuri syy pelaamiselle oli, ettei hän osannut sanoittaa ja käsitellä tunteitaan. Sitä taitoa hän on harjoitellut viime vuosina."

Jokainen noista lainauksista olisi voinut olla omasta suustani ja toisaalta paljon jäi myös lainaamatta, sillä muuten olisi voinut laittaa lähes koko jutun. Näiden tarinoiden lukeminen on välillä hyvää muistuttelua, että miksi niistä peleistä kannattaa pysyä poissa. Se itseinhon ja kaksoiselämän eläminen on henkisesti aivan järkyttävän rankkaa, että ei sitä ulkopuolinen voi edes ymmärtää. Toisaalta se riippuvuus pitää pelaajaa niin kovassa otteessa, että sen vuoksi on valmis uhraamaan kaiken muun. Näin jälkikäteen olen vasta ymmärtänyt kuinka kovassa koukussa olenkaan ollut. Vaikka pitkään tiedostin ongelman ja ajattelin, että pelaamisesta pitäisi päästä pois, niin en minä todellisuudessa halunnut lopettaa. Toki halusin päästä pois taloudellisista ongelmista, mutta en itse pelaamisesta. Eihän se minulle mikään ongelma ollut, että mietin pelejä 24/7, sillä sitä minä juuri rakastin. Mattilan kanssa olen samaa mieltä, että kertomisessa jopa häpeää pahempi juttu on se, että joutuu kohtaamaan riippuvuutensa. Kuten hänellä, myös itselläni asian paljastuminen oli kuitenkin ainoa keino muutokseen. Mielestäni se, että ei syytä peliongelmasta ketään, koskee erityisesti itseä. Nyt kun pelaamattomuutta on takana (no okei, vasta hiljattain repsahdus :roll: ), niin osaa olla myös itselleen armollinen. Ei se omakaan syy ollut, että minusta tuli peliriippuvainen, se oli useiden eri tekijöiden epäonninen summa. Kuitenkin minä itse voin vaikuttaa toipumiseen, joten se riittää.

Täällä on viime ajat menneet taas mukavasti, joskin pientä flunssaa oli liikkeellä. Nyt on kuitenkin kolmen päivän vapaat tuloillaan, joten suunnitelmissa on syödä, liikkua ja levätä hyvin. Vaimo toki haluaa jo nyt lähteä ostoshelvetteihin katsomaan joululahjoja vaikka puhe oli, että se hoidetaan sitten ensi viikolla. Kai se kuitenkin on annettava sen verran siimaa, että käydään nyt sitten huomenna ihan vähän vaan vilkuilemassa. Aina en naisia ymmärrä, että mitä ihmeen nautintoa siinä krääsän katsomisessa oikein on :lol:

Pelaaminen ei ole ihan parina viime päivinä ollut mielessä, mutta ehkä hyyyvin pientä pelihimoa oli ajoittain viikolla. En tiedä johtuiko se sitten tuosta repsahduksesta vaiko flunssasta tai jostain muusta. Joka tapauksessa tärkeintä tietysti se, että sen tunnisti eikä myöskään pelannut.

Hyvää pelaamatonta viikonloppua kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 6.12.2021 10:08:34

Eilen pyysin vaimoa näyttämään tilini saldon, joten samalla katsoin sitten tuoreimman velkatilanteen, kun viime aikoina ei ole pystynyt automaattisia lyhennyksiä enempää maksamaan. Velkaa on nyt 4 148,72 euroa. Onhan tuossa useammalle vuodelle maksettavaa, mutta pitää sinällään "unohtaa" tuo ja olla liikaa miettimättä asiaa. Toki sillä kuukausittaisella vajaalla 80 eurolla olisi muutakin käyttöä, mutta ei tuo valtavasti talouteeni vaikuta. Sinänsä tietysti jännä, että peliaikoina tuota ei edes ajatellut juuri velkana, kuten ei myöskään sitä, että luottokortti oli jatkuvasti tapissa ja sitä lyhennettiin palkkapäivänä ja heti sen jälkeen pamautettiin taas limiitti täyteen. Velkaa olivat erinäiset pikavipit ja kulutusluotot, joita otettiin välittämättä luottoehdoista. Tärkeintä oli, että sitä jostain vaan saatiin, jotta "selviytyisi".

Ymmärrän kyllä hyvin tuon itselleen valehtelun, koska ei koko kuviota olisi kestänyt, ellei olisi kaunistellut asioita mielessään. Koko elämä oli silloin tuota selviytymistä, ei elämistä. Selviytymisen todellinen syy oli tietysti se, että "kumpa saisi pelata vielä yhden kerran", vaikka en sitä silloin täysin ymmärtänytkään. Muistan edelleen kuinka pahimpina aikoina nuorena miehenä googletan eri pikavippifirmoja yrittäen vielä jostain saada sen satasen. Osaan paikkoihin olin laittanut jo aiemmin eston, osa oli sellaisia, jotka eivät tainneet oikeasti edes antaa kenellekään luottoa, kunhan keräsivät tekstiviesteistä saatuja maksuja. Koko tähän etsintäruljanssiin sai kulutettua älyttömiä summia rahaa, kun yksi kielteinen lainavastaus maksoi varmaan noin neljä euroa.

Koko paskahan tietysti kaatui muutamaankin otteeseen vanhempieni niskaan, jotka maksoivat tuota pois. Jos joku pelurin läheinen ketjuani joskus lukee, niin voin antaa vinkiksi, että älä ikinä maksa yhtään pelurin velkaa tai anna hänelle rahaa. Peluri kyllä lupaa lopettaa pelaamisen, maksavansa kaiken sinulle takaisin, katuu ja itkee, mutta hän tekee sen kaiken selviytyäkseen. Toki vanhempiani on kiittäminen siitä, että en koskaan menettänyt luottotietojani, mutta millä hinnalla he sen tekivät ja mitä se myös itselleni maksoi? Jos olisin joutunut heti parikymppisenä vastaamaan itse teoistani, olisi se takuulla säästänyt kymmeniätuhansia vanhempieni rahaa, mutta mahdollisesti myös minä olisin säästänyt yli 10 vuotta omaa elämääni, kun en olisi voinut selviytyä vuodesta toiseen pelaamaan vielä sen yhden kerran. Toki tämä on pelkkää spekulaatiota, enkä voi tietää kuinka peleistä irtautuminen olisi vaihtotoehtoistodellisuudessa mennyt, mutta se on varmaa, että vuosikausia käytin vanhempieni rakkautta hyväksi, pelatakseni vielä kerran. Ulkopuolinen ihminen pitää minua varmasti hyvin kylmänä ja egoistisena ihmisenä, mutta usko pois, että se sinunkin läheisesi rakastaa sitä pelaamista yhtä paljon kuin minä. Pelaaminen on tärkeämpää kuin mikään tai kukaan tässä maailmassa. Tärkeämpää kuin omat vanhemmat, puolisot tai lapset. Selviytyminen puolestaan vaatii ympärillä olevien huijaamista ja hyväksikäyttöä, mutta peluri tekee sen, jos vain mahdollista. Uskoohan hän itsekin omiin valheisiinsa.

En edes tiedä paljonko jäin vanhemmilleni lopulta pystyyn ja tuskin tietävät hekään. Asiasta ei olla keskusteltu, mutta haluaisin kyllä joku päivä saattaa tämän velka-asian mielessäni päätökseen ja todeta heille ääneen, että en aio maksaa rahoja koskaan takaisin. Kyllähän he sen tietysti itse tietävät, eivätkä varmasti penniäkään kaipaa takaisin. Heille riittää, että poika on saanut kovasti kateissa olleen elämänsä takaisin. Elää eikä vain selviydy. Sen kyllä voin sanoa, että kallis lapsi olen ollut.

Ehkäpä kaiken tämän jälkeen tuo 4 148,72 euroa ei olekaan kovin paha juttu. Nyt se sentään pienenee eikä kasva.
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 8.12.2021 13:07:02

Tulinpa tänne vain voivottelemaan joulunajan rahan kulua :D Tilillä makaa tällä hetkellä ruhtinaalliset 11 euroa, palkkapäivään vielä viikko ja viikonloppuna pitäisi tankata autoa ja lähteä ostamaan loppuja joululahjoja. Laskulla ostettuja lahjoja on noin 140 euron edestä (tosin tästä noin puolet koostuu vaimon tuttavalleen tilaamista kengistä, jotka hän vaatimalla vaati maksavansa itse). Joka tapauksessa arvioisin, että luottokortilta pitää varmaan maksaa arviolta 300-400 euroa palkkapäivänä, joten hiemanhan tuo korpeaa, että tulevaa palkkaa on käytetty runsaasti jo nyt ennakkoon. Jossain vaiheessa sitä tekisi vain mieli säästää kunnolla rahaa ja ajattelee, että "tässä kuussa nyt sattuu olemaan vain paljon menoja". Toki jouluna sellaisia tuleekin, mutta sitten tammikuussa puolestaan tulee maksuun erilaiset kerran vuodessa tulevat maksut, kuten auton liikkennevakuutukset ym., joten tuntuu, että tätä odotettua säästökuukautta ei koskaan tule :roll: Ehkäpä matkavakuutuksen tosin voisi irtisanoa, jolloin säästyisi siltä osin hieman rahaa. Se kun ei muutenkaan minulla käytännössä korvaa mitään ja matkustelut melko vähissä koronan ja rahanpuutteen vuoksi.

Välillä sitä aina tuntuu, että miten ihmeessä sitä on peliaikoina riittänyt rahaa joka kuu pelattavaksi, kun nyt tuntuu ilman pelejäkin viimeistä senttiä myöten olevan rahalle käyttöä :lol: Toki silloin oli kulurakennekin kevyempi, kun ei ollut mm. autoa käytössä. Positiivista tässä on se, että vaikka olen kroonisesti persaukinen, niin himoa pelata ja "voittaa lisää rahaa" ei ole. Ehkä ainoat kerrat milloin tällaisia hetken mielihaluja tulee on, kun töppää ja haaskaa rahaa syyttä suotta, esimerkiksi jos saa jonkun kirjaston lainamyöhästymissakon ym. Aiemmin sitä pelasi aina, kun joutui käyttämään johonki rahaa. Kai sitä päässä ajatteli, että kaikki raha on pelaamista varten, joten jos kävi kaupassa, niin tämä niinkin turhaan asiaan kuten ruokaan käytetty raha piti voittaa takaisin :D
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 20.12.2021 12:18:46

Vuoden viimeinen palkka tuli ja meni. Nyt on loppuvuodesta ollut hieman ongelmia pysyä budjetissa ja tiukkaa tekee tässäkin kuussa. Kaikki joululahjat on tosin hommattu ja laskut maksettu, mutta kovin montaa euroa ei jäljelle jäänyt. Tähän kun ottaa vielä huomioon sen, että ruokaostoksia ja bensaa kuluu jonkin verran, niin näkisin ihmeenä, jos yhtään ei joutuisi luoton puolelta maksamaan.

Säästötilille siirsin 300 euroa ja koko vuoden saldoksi muodostui siis 8 000. Unelmoin siitä, että saisin kahteen vuoteen säästetyä 15 000, joten sinänsä ensimmäisen vuoden osalta tämä jopa ylittyi, mutta kun ottaa huomioon, että tuosta lahjarahoja on 2 000, niin omia rahoja sain säästettyä 6 000. Realistinen säästötavoitteeni olikin 500e/kk ja täten voin todeta tuon juuri ja juuri täyttyneen. Ei hassummin tämäkään 8)

Velat ovat edelleen 4 148,72, joten ylimääräisiä lyhennyksiä en ole muutamaan kuukauteen saanut tehtyä. Parin kuukauden päästä tuonkin velan pitäisi alkaa kolmosella, joten hiljalleen alaspäin mennään. Alkuvuodesta tietysti taas tulossa auton katsastus ja liikennevakuutusmaksut, joten taiteilla saa rahavarojen suhteen. Matkavakuutuksen tosiaan sanoin irti, mutta tästä saatavat säästöt sitten nollaantuivat, kun tuli kirje, että vuokra nousee 28e/kk :evil: Rahojen riittäminen nyt ei mitenkään itseäni ahdista, mutta olisihan se toki aina kiva, jos sitä enemmän olisi. Onneksi vaimolle voi aina sanoa, että mitäpä jos maksaisit, kun miehesi kukkaro on typötyhjä :lol:

Pelaamisen suhteen on ollut melko rauhallista. Urheilua katsellessa tosin tulee usein mietittyä, että kummalle löisi rahansa, jos pelaisi (kertoimet kun aina vilkkuvat joka paikassa). Välillä aina mietin sitä, että onko tuo "kuivapelaamista" vai ei. Varsinkin slottien suhteen olen hyvin tiukka siinä, että en ala mitään striimejä seuraamaan, koska se vain nostattaa niitä pelihimoja. Urheilukertoimien suhteen en ole yhtä vahvaa houkutusta havainnut, mutta varmasti ihan hyvä tämä tiedostaa ja pyrkiä ainakin siihen, että ei varta vasten ala niitä vetoja miettimään ja "suunnittelemaan".

Kaiken kaikkiaan joulun odotus menee mukavissa merkeissä. Aiemmin jouluun liittyi monesti ahdistusta siitä, että joutuu peliongelmaa salailemaan läheistensä läsnä ja tulipa sitä joskus myös hieman ennen aattoa paljastettua, että taas on pelattu ja siten pilattua vähän vanhempienkin joulua. Nyt on oikein mukava, kun etukäteisvalmistelut isolta osin tehty (tosin pitää toki vähän kokkailla ja pakkailla), muutama päivä enää töitä ja sitten pääseekin yli viikon lomalle!

Hyvää pelaamatonta joulun odotusta kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Koodari » 21.12.2021 09:44:04

Moikka Chicha Sinuna maksaisin nyt äkkiä tuon velan pois, kun se näyttäisi häiritsevän sua :) Säästöön jäisi vielä jotain, ja äkkiä se taas kasvaisi. Huomaan sinussa vähän samaa mitä minuakin vaivaa: välillä tahtoo pyöriä elämää liikaakin rahan ympäri. Tämä peliongelma on ainakin minussa saanut aikaiseksi sen, että rahaan suhtautuminen on jollakin tasolla vääristynyt. Ja focus omaan rahatilanteeseen on välillä vähän liikaa...
Is anyone here a marine biologist?
Koodari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 489
Liittynyt: 26.3.2008 14:29:40
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja pokeri_ja_ruletti » 21.12.2021 13:19:50

En myöskään näe järkeä säästää rahaa ja samalla pitää kalliskorkoista lainaa, jonka voisi maksaa säästöillä pois, ellei säästöt mene sijoituksiin, joiden korkoa/tuotto on parempi kuin lainojen korko?
pokeri_ja_ruletti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: 14.3.2017 20:13:53

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 22.12.2021 14:30:18

Säästän siis tällä hetkellä asp-tilille asuntoa varten. Minimisäästöaikahan noissa on kaksi vuotta ja rahaa pitäisi saada kasaan, joten en ole halukas maksamaan lainaa pois. Tuo laina minulla on opintolainaa, joten korko siinä on hyvin matala. Tietysti mikään raha ei täysin ilmaista ole, mutta nuo hyvin pienet korot olen valmis maksamaan siitä hyvästä, että saisin vähän reiluun kahteen vuoteen säästettyä sen verran rahaa, että voisi alkaa haaveilemaan omasta kodista.

Siinä olette kyllä oikeassa, että varmasti minäkin mietin ja kirjoitan tänne liikaa rahasta. Velka ei mitenkään päivittäin ahdista minua, mutta onhan se vähän sellainen muistutus ja harmitus omista peliajoistani. Osittain olen tietoisesti päivittänyt tänne raha-asioitani, jotta voisin varsinkin jälkikäteen katsoa, mitä olen saanut aikaan pelaamattomuudellani, mutta toisaalta ei pitäisi myöskään unohtaa kirjoitella omia fiiliksiä. Raha-asiat ja -vaikeudet on kuitenkin tässä pelaamisessa se seuraus ongelmasta eikä syy, joten enemmän pitäisi varmasti keskittyä pohtimaan niitä asioita, jotka ajavat sinne pelimaailmaan.
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Blackjack11 » 23.12.2021 22:40:52

Moro taas, monesti pitänyt vastata kun olen lukenut tarinaasi. Se on vain unohtunut :D

Välillä tuntui, kuin olisi itse kirjoittanut tekstiäsi. Juurikin tuo, että kun on ostanut jotain niin pitää kokeilla voittaa ne rahat takaisin, mullakin on hyvin vahva tuo. Toinen on jos ostan jotain ja löydän halvemmalla, niin voin käyttää säästämäni rahat pelaamiseen.

Toinen mikä, niin tuo valehtelu. Olemme ihan samassa veneessä. Tai itse taidan olla vielä pahemmassa. Juuri joistain arkisista asioitani olen Äitilleni valehdellut ja valhe tulee, kuin apteekin hyllyltä. Kyllä jo hävettää miten hyvä itse siinä on. Toinen on jos kaverit kysyy, jonnekin viettämään iltaa tai viikonloppua. Jos itse ei jaksa tai kiinnosta, niin sitä heittää ihan hatusta jonkun valheen, että menoja on. Tästä täytyy pyrkiä kyllä eroon. Kyllähän tuommoinen pikkuhiljaa syö sisältä päin.

Ei voi kuin hattua nostaa tilanteellesi ja miten olet saanut pelit pidettyä säpissä. Perästä tullaan toivottavasti ja tuosta viestistäsi ketjuuni, ettei pelinarkin velkoja kannata kuitata. Niin siinä olet 100% oikeassa. Onneksi olen ollut nyt pelaamatta, mutta pienikin kipinä ja sortuminen aiheuttaisi sen saman paskan alusta ja velkaahan nyt saisi, ikinä asiat ei ole niin huonosti, etteikö niitä saisi vielä huonommiksi. Otin tuosta screenshotin äitilleni ja keskustelimme rehellisesti aiheesta, kovin viisasta se ei oikeasti ole ollut loppupeleissä, koska pelimaniassa voi tehdä aivan uskomattomia temppuja. Nyt tarkoitukseni kyllä on maksaa tuo Äitilleni oleva velka tuon pankkilainan maksun jälkeen. Sen maksun kanssa ei siis kiirettä ole, mutta maksan sen joka tapauksessa jossain vaiheessa ! Mutta varoittelin jo Äitiäni ja puhuimme valehtelusta, että jos vielä töpeksin asiani, niin minua ei pidä rahallisesti auttaa missään nimessä. Toivottavasti nyt psykoterapiasta ja korvaavista toiminnoista löytyy itselleni apu ja helpotus.

Mukavaa joulua ja hyvää uutta vuotta sinulle !
Blackjack11
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 46
Liittynyt: 19.8.2021 18:14:47
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja MrSilver » 2.1.2022 20:01:29

Moi Chicha!

Olen lukenut koko ketjusi tänään. Ja iso kiitos viisaista ja avoimista päivityksistä. Onnittelut myös siitä, miten hyvin olet onnistunut.
Tarinasi antaa toivoa, että ehkä minäkin voin siinä onnistua. Itsellä vasta päivä 1, mutta jostainhan se on pakko aloittaa...

Hyvää uhkapelitöntä vuotta 2022!
MrSilver
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 6
Liittynyt: 1.1.2022 14:40:05
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 5.1.2022 14:56:19

Moi Blackjack11 ja MrSilver (sekä muut palstalaiset)! Joulu ja uusivuosi on taas lusittu, joten on aika palata arkeen ja myös tälle sivustolle.

Kuten Bläkäri kirjoititkin, niin toisten peliriippuvaisten teksteistä löytyy paljon samaistuttavaa ja oikeastaan tämä koskee myös muita, kuten esimerkiksi alkoholi- ja huumeriippuvuuksia. Ennen joulua katsoimme vaimoni kanssa erästä brasilialaista 2000-luvun alussa tehtyä tv-sarjaa ja vaikka kyseessä olikin tyypillinen lattarihömppä suhdekiemuroineen, niin korvani kiinnittivät saman tien huomiota, kun alettiin puhumaan päähenkilön tyttären huumeongelmasta. Tajusin heti, että nyt tuottajilla on tarkempaa tietoa asiasta ja jonkin ajan kuluttua vaimoni tiesikin kertoa, että sarjassa oikeat huumeriippuvaiset kertoivat omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan. Vaikka pyrinkin olemaan vaimolleni avoin asiasta, niin en usko hänen koskaan täysin ymmärtävän, kuinka hyvin pystyn samaistumaan ja ymmärtämään narkomaanien elämää ja sitä loputonta valehtelua, repsahtamista ja lupausten pettämistä.

Tänään ajattelin keskittyä kirjoittamaan enemmän itsestäni ja jättää enemmälti rahasta puhumisen seuraavaan palkkapäivään, vaikka sillekin toki oma paikkansa on. Muiden palstalaisten kommentit saivat pohtimaan asioita, joten senkin vuoksi on mukava, kun joku välillä kommentoi. Kaikesta ei toki tarvitse olla aina samaa mieltä, mutta monesti muiden kommentit ainakin herättävät tarkastelemaan omaa itseään.

Viime päivien suurin "oivallus" on ollut se kuinka tärkeää tavoitteet ovat elämässä. Tällä en tarkoita sitä, että koko elämän pitäisi olla yhtä suorittamista, mutta ilman mitään tavoitteita elämä kadottaa helposti merkityksellisyytensä. Eikä niiden tavoitteiden tarvitse aina olla mitään suureellisia, vaan esimerkiksi jonkun kirjan lukeminen on ihan hyvä tavoite. Vaikka tietysti pelaamattomuus itsessään on erittäin tärkeä tavoite, niin siinä ei varsinaisesti tulla koskaan maaliin, joten sen vuoksi ihmisellä on hyvä olla lyhyemmälle aikavälille konkreettisempia tavoitteita, joihin tähdätä. Ei myöskään ole maailmanloppu, jos niissä kaikissa ei onnistu. Lapsena ja nuorena minä halusin ammattiurheilijaksi ja vaikka tämä ei täysin toteutunutkaan, niin se ei merkitse, että kuljettu matka olisi ollut turha. En saavuttanut sitä mitä halusin, mutta sain enemmän kuin pikkulapsena aavistinkaan. Ilman noita kokemuksia ei olisi minua sellaisena kuin tänään olen.

Uusi vuosi on tietysti varsin sopiva paikka puhua tavoitteista, vaikka varsinaisia uudenvuodenlupauksia en olekaan antanut. Kuluvalle vuodelle minulle on oikeastaan kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen on jatkaa säästämistä asp-tilille, jolloin vuoden loppupuolella voisin jo alkaa ujosti katselemaan ja haaveilemaan omasta asunnosta. Toinen tavoitteeni on vieläkin tärkeämpi ja se on saada oma lapsi. Rehellisesti sanottuna olen vasta nyt ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, kun se on ylipäänsä järkevää. Kuten jossain toisessa ketjussa totesinkin, niin peliriippuvuus tai pelivelat eivät ole este hankkia lapsia, mutta hoitamaton peliriippuvuus on. Muistan kun äitini totesi ehkä noin 10-vuotta sitten, että "onneksi sinulla ei ole lapsia". Vaikka tuo kommentti silloin satuttikin, niin tiesin hänen olleen täysin oikeassa. Miten minusta olisi voinut olla isäksi, jos pelikoneet olivat se tärkein asia elämässäni.

Tässä tällainen vuoden aloitusviesti itseltäni ja nyt vaan sitten katsomaan, että kuinka vuoden aikana edistyn :D Pelit ovat lähes täysin pysyneet poissa mielistä, mutta muuten pienelle elämäntaparemontille on tarvetta, kun vuoden lopussa nappasin sellaiset 3-4 kiloa ylimääräistä :roll: No tällä viikolla on tullut hikoiltua joka päivä salilla ja ehkä kilon verran on jouluherkkuja sulateltu pois, joten eiköhän sitä hiljalleen palata normaaliin taas. Köyhällä kun ei ole varaa uusiin vaatteisiin, niin parempi ratkaisu on pysyä vanhassa vaatekoossa :lol:

Hyvää alkanutta vuotta palstalaisille, pysytään poissa peleistä!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 15.1.2022 09:15:06

Tehdäänpäs taas kuukausikatsaus taloustilanteeseeni. Kuten olen aikaisemmissa viesteissä kirjoittanut, niin loppuvuodesta rahanmeno oli isoa eikä budjetit pitäneet. Osittain ymmärrettävää, kun elää kädestä suuhun eikä tilillä ole puskuria ylimääräisiä menoja varten. Toisaalta sitten pitäisi kyllä paremmin kyetä nipistämään turhista kuluista, jos on tiukka kuukausi meneillään.

Eilen oli tosiaan palkkapäivä ja heti ensimmäisenä maksoin luottokorttini, jolle oli kertynyt yli 500 euron edestä maksettavaa :shock: Melkein tuli omat peliajat mieleen, kun palkan joutui lähes kokonaan laittamaan luottokortin lyhennykseen. Nyt tammikuussa täytyy kyllä erityistä huomiota pitää siitä, että sitä luottokorttia ei liiemmin käytetä. Juhlakausi on ohi, joten budjetti ei saa enää yhtä railakkaasti paukkua miinukselle.

Luottokorttivelasta johtuen en tietystikään kyennyt laittamaan asp-tilille tavoittelemaani 500 euroa. Pistin sinne tässäkin kuussa 300, kokonaissaldon ollessa siten 8 300. Enempää ei tässä kuussa millään sinne saa säästettyä ja mietin jopa, että pistinkö sinne liikaa, mutta ärsyttäisi toisaalta tehdä nollakuukausia :D Aspin, luottokortin, vuokran ja ammattiyhdistysliikkeen vuosimaksun jälkeen sitten tili näyttikin varsin laihalta eikä kovin montaa satasta jää tulevalle kuulle, joten tarkkana saa olla mihin rahoja hassaa. Pitää lisäksi ottaa huomioon, että kuukausittaisista laskuista on minun ja vaimoni puhelinlaskut sekä opintolainan lyhennys maksamatta.

Opintolainaa on tarkalleen ottaen jäljellä 4 078,54 euroa. Paria euroa vajaaksi tulee jäämään uuden tuhatluvun saavuttaminen, ellei sitten sen verran vielä nipistä, että tekisi sen muutaman euron ylimääräisen lyhennyksen. Pitää nyt pari viikkoa seurata, että minkä verran rahaa on kuunvaihteessa. Ainakaan mitään järkeä ei ole tehdä ylimääräistä lyhennystä ja sitten maksaa luotolta, kun ei ole rahaa :lol:

Tiukka kuukausi siis meneillään, mutta kylläpä tästäkin selvitään varmasti. Toisaalta enemmän sääntö kuin poikkeus tämä minun tyhjätaskuisuus on. Sitä aina odottaa seuraavaa kuukautta, että "jospa silloin olisi parempi tilanne", mutta nyt kun esim. helmikuuta ajattelee niin silloinhan on liikennevakuutukset ja kasko maksettavana :D Mieliala on ihan positiivinen kuitenkin, vaikka tämä kirjoittelu nyt vähän tällaista voivottelua onkin. Lisäksi tässä kuussa on tulossa vielä risteilykin ja nyt olen sukulaisiani näkemässä, joten ei tämä elämä mitään pelkkää kituuttamista ja kärsimystä ole. Sukulaisten luo matkaamiseen menee kyllä bensaa, mutta toisaalta omalla isoisälläni ei varmastikaan enää kovin montaa elinvuotta ole, joten vielä kun on mahdollista ja hänkin hyvissä voimissa, niin sinne pitää mennä, bensan hinnoista riippumatta :) Risteily puolestaan on suurimmalta osilta jo maksettu, kun laiva- ja junaliput sekä noutopöydän ostin viime kuussa luotolla. Kivoja juttuja siis tammikuu tuo tullessaan, joten ei mitään syytä vaipua synkkyyteen! Pelaamatta kun mennään, niin muut asiat kyllä aina tavalla tai toisella hoituvat.

Hyvää pelaamatonta viikonloppua kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 16.3.2022 15:27:31

Onpas kulunut paljon aikaa viime kirjoituksesta, aika tasan 2 kuukautta :shock: Monesti on kyllä pitänyt tulla tänne kirjoittamaan ajatuksiaan ylös, mutta kotona sitä ei oikein halua tehdä, kun ei pysty rauhassa kirjoittamaan ja töissä on ollut muuta tekemistä. Osittain kyllä sitten on ollut omaa väsähtämistä asiaan ja silkkaa laiskuutta. Pitäisi kyllä aina pyrkiä purkamaan tänne ajatuksia, koska se peluri sisälläni asuu lopun aikaa, eikä sitä saa tyystin unohtaa. GA:ssa olen kuitenkin käynyt, joskin pieni tauko siitäkin. Ensi viikolla tosin menen :wink:

Pitkästä tauosta tuli oikein mieleen vuosia sitten kirjoitteluni tänne, sillä taisin pariinkin otteeseen avata itselleni ja pelaamattomuudelleni topicin, jota sitten lyhyen aikaa päivitin ja poistuin. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, miten kävi :roll: Positiivista siis tällä kertaa on se, että olen edelleen pelaamattomuuden tiellä :lol: Oikeastaan melko tuskattomasti on aika mennytkin, eikä suurempia pelihimoja ole ollut. Kävin tässä jopa ulkomailla vaimoni kanssa ja eilen kotona hän sitten ihmetteli, miten olin saanut luottokortilleni 400 euroa miinusta ja tuhlattua matkalle nostetut käteiset. Yritin siinä sitten selittää, että minä meitä ravintoloissa ja muualla ruokin, mutta pieni epäilys hänellä kuitenkin oli. Lopulta kuitenkin uskoi, vaikka sanoikin, että on epäileväinen, koska olen tällainen huijari. Aikaisemmin tuntui pahemmalta tuo jatkuva puhe epärehellisyydestäni, mutta nykyisin olen siihen jo hieman turtunut, joten menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Onhan se toki ihan totta, että ihan helvetisti sitä on tullut valehdeltua, joten eipä tässä oikein muuta voi kuin yrittää elää rehellisemmin kuin aikaisemmin.

Helposti ei toki vanha koira opi uusia temppuja ja tunnustankin tässä yhden huijaukseni. Vaimoni antoi jokunen aika sitten minulle väliaikaisesti nettipankin salasanani, kun oli itse poissa. Takaisin tullessa hän ei muistanutkaan vaihtaa salasanaa ja se jäi siis minun tietooni. Alkuun oli tarkoitus sanoa hänelle, että vaihtaisi sen, mutta sitten oma vapaudenkaipuu astui peliin. Onhan se tietyllä tapaa vähän nöyryyttävää olla toisen vahdinnassa, vaikka siinä tietysti hyvä tarkoitus onkin ja osittain kyllä kaipaankin kontrollia. No päivät sitten vierivät ja ajan myötä alkoi tuntua siltä, että ei enää kehtaa tunnustaa niin monen päivän jälkeen :oops: Toisaalta hienoa on se, että pienintäkään kiusausta ei ole ollut siirtää rahaa nettikasinoille tai yrittää jotain muuta huijaamista. Rehellisyyden nimissä, kyllähän minä pystyisin muutenkin halutessani kiertämään noita "turvakeinoja", mutta yhtä helposti olisin kyllä piakkoin siinä kusessa, missä olin aikaisemminkin. Nyt on niin mahtavaa elää elämää ilman pelejä, että ei siitä halua noin vain luopua. Toki hieman kaivelee tämä oma huijaamiseni, koska rehellisempää elämäntapaa minäkin tavoittelen. Vaikka tarkoitukseni ei sinänsä ole ollut paha, niin kyllähän se vaimon petkuttamista on ollut. Monet teistä varmasti suosittelevat minulle asiasta keskustelua vaimon kanssa, mutta hän ei tulisi siihen suostumaan, ainakaan vielä. Pelkää liikaa, että alkaisin heti pelaamaan, joten ajattelin, että seuraavalla kerralla, kun vaihto tulee aikaiseksi, niin vaihdamme sen ja elän taas sitten ilman vapaata pääsyä nettipankkiin. Enkä minä niitä nyt tarvitsekaan, mutta toki se vähän häiritsee, kun ei voi esim. tunnistautua, ellei vaimo ole vieressä.

Olisikohan tämä nyt taas tässä. Pitää tarkistaa, paljonko minulla on velkaa ja säästöjä ja tulla lähipäivinä päivittämään tilanne, koska olen itsekin pudonnut kärryiltä, paljonko asuntotilillä on rahaa :D Hyvää pelaamatonta päivää kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 11.5.2022 14:34:40

Taas tauon jälkeen tänne. Jos nyt alkuun heti tärkeimmät, niin pelaaminen on pysynyt edelleen poissa kuvioista. Edellisessä viestissäni kerroinkin, kuinka pankkitunnukset jäivät itselleni ja ajauduin lähes huomaamatta siihen pelaamisvuosien aikaiseen toimintamalliin, jossa eletään valheen kanssa. No, nyt joitain viikkoja sitten tuli aiheelliseksi vaihtaa salasanaa, joten pääsin tuosta tunnuksesta taas eroon :lol: Hieman kyllä silti hävettää tämä oma toimintamallini, varsinkin kun sen näin ylös kirjoittaa. Pitäisi nyt aikuisella miehellä jumalauta olla vähän rautaisempi ote asioihin. Toisaalta taas hyvä muistutus siitä, kuinka pitkä prosessi tämä on, huolimatta siitä, että pelaamatonta elämää jo hyvä tovi onkin.

Jos hypätään sitten seuraavaksi raha-asioihin, niin säästötilillä on nykyisin viisinumeroinen summa ja se taitaa olla noin 10 205 euroa. Velkoja puolestaan on jäljellä 3 725 euroa. Avausviestiä kun katsoo, niin ei siitä lopulta niin kauaa aikaa ole, kun tilillä oli pari euroa ja velkoja puolestaan noin 10 000 nykyistä enemmän, joten kyllähän tämä lämmittää, vaikka välillä tuntuukin, että olen aina ja ikuisesti pa :D Rahankäytössä on toki sen verran parannettavaa, että menen joka kuukausi jonkin verran miinukselle ja joudun luottokortin lyhentämään aina palkkapäivänä. Hirveän isoja summia siellä ei sentään ole, mutta pitäisi saada kierre poikki. Menneen kuun aikana tuli vaimon vanhemmat kylään ja se romuttikin henkkoht talouteni, kun piti vieraita kestitä. Ehkäpä nyt perjantaina tulevalla palkalla onnistuisin elämään seuraavat 30 päivää. Kaiken lisäksi tässä todennäköisesti työkuviot tulevat muuttumaan ja jatkossa pitää opetella elämään entistä pienemmällä palkalla. Todennäköisesti siis säästövauhtini tulee pienenemään tai sitten vaimolle siirtyy isompi osuus yhteisistä kuluista. Nälkää nyt en kuitenkaan tule näkemään, joten kaikki sinänsä ok.

Loppuun voisin sanoa sen verran, että hienoa nähdä uusia kirjoittajia täällä. Jossain vaiheessa tämä palsta oli todella hiljainen ja ehkä sekin osaltaan vaikutti omaan intoon kirjoittaa. Peliriippuvuus on tietysti ikävä asia, mutta tänne kirjoittaminen kielii ainakin siitä, että ihminen tiedostaa pelaamisen olevan ongelma ja haluavan siihen muutosta. Monet ovat kyselleet juttukavereiden perään, joten voisin omien kokemusten puolesta rohkaista hakeutumaan vertaistuen piiriin. Itse olen käynyt edelleen GA-ryhmässä ja siitä on minulle edelleen todella iso apu. Ei kannata arkailla yhtään ryhmiin menoa, koska ihan samalla asialla me kaikki siellä istutaan!

Hyvää pelaamatonta päivää kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 27.7.2022 08:13:01

Kirjoittaminen näköjään jatkuu edelleen hyvin harvakseltaan, mutta tullaan nyt tänne lyhyesti ilmoittamaan, että hengissä ollaan :D

Pelaamattomuus on pitänyt ja elämä maistuu erinomaiselta. Samalla sitä ihmettelee sitä, miksi tuhosi niin monta hyvää vuotta pelien ääressä. Isoisäni voivottelee sitä, miten nopeasti omat vuodet meni ja kyllähän sitä itsekin havaitsee, että vuosien lisääntyessä aika alkaa kulkea nopeammin :lol: Enää en halua hukata yhtään kallisarvoisia päiviä nettikasinoilla tai Veikkauksen automaateilla.

Pelaaminen on aika helpostikin ollut poissa mielistä, kun on ollut elämässä nyt niin paljon hässäkkää töiden ja siivilielämän puolella. Toki peluri olen hautaan asti ja toisinaan on hyvä "hoitaa itseään" vaikkapa tänne kirjoittamalla. Vertaistukiryhmässä en ole käynyt nyt yli kuukauteen ja sinne aion kyllä ensi viikolla mennä (piti jo tällä viikolla, mutta tuli muuta menoa :roll: ).

Rahatilanne on tällä hetkellä jopa omalla mittapuulla erinomainen, kun lomarahat tuli ja veronpalautukset tulossa. Edelleen kuukausittain siirrään säästötilille rahaa ja pitäisikin jossain vaiheessa katsoa, että paljonko siellä nyt on ja toki myös, paljonko on velkaa. Tuloni tulevat tosin tipahtamaan muuttuvien työkuvioiden myötä, joten jotain ehkä kannattaa jättää käyttötilillekin pahan päivän varalle.

Enempää en nyt tällä kertaa kirjoittele, joten hyvää pelaamatonta päivää kaikille pelureille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

Re: Kortit lyöty pöytään

ViestiKirjoittaja Chicha » 16.9.2022 07:12:16

Kirjoittelu jäänyt vähiin, mikä on aika luonnollistakin siinä vaiheessa, kun hommat menee hyvin. Toisaalta itseni ja myös muiden kannalta varmasti hyvä tulla edes lyhyesti mainitsemaan asiasta. Useinhan tänne kirjoitetaan vain siinä vaiheessa, kun se ahdistus on suurin, tappiot ja velat painaa mieltä ja halutaan muutosta elämään.

Hiljattain tuli täyteen kaksi vuotta pelitöntä elämää. Toki sen yhden kerran, josta täällä mainitsinkin, pelasin kavereiden kanssa korttia ihan kaljan juonnin yhteydessä ihan pikku rahoilla. Jätetään tämä pikku repsahdus nyt kuitenkin tietoisesti huomioimatta, koska kaksi vuotta ilman nettikasinoita, pelikoneita ym. pitkävetoja on suoritus, josta minun pitääkin olla ylpeä. Samalla toivon, että päivitys antaa myös toivoa jollekin muulle, joka on vielä alkuvaiheessa oman pelaamisensa suhteen. Kaksi vuotta on verrattain lyhyt aika, mutta siinä saa paljon aikaa, kun ei tuhlaa omaa elämäänsä pelien ääressä.

En varmasti olisi tässä tilanteessa, ellei minulla olisi ollut tukena omaa vaimoani. Tietysti myös psykologilla ja vertaistukiryhmällä oli varsinkin alkuvaiheessa iso merkitys. Kiitellään nyt tässä oscar-gaalamaisessa puheessa vielä itseänikin, sillä minähän sen isoimman työn olen tehnyt :lol: Kaukana toki olen täydellisestä ihmisestä ja valehdeltua tulee toisinaan edelleen, mutta jos vertaa itseään siihen parin vuoden takaiseen minään, jonka koko elämä perustui valheiden verkon ylläpitämiseen, niin ero on valtaisa. Samoin on sitten myös henkisen hyvinvoinnin ero, sillä kukapa meistä haluaisi olla se selkärangaton kusettaja. Itsellänikin oli pahimmillaan päivittäin se tunne läsnä, että miksi ei vaan voisi olla heräämättä seuraavaan aamuun ja pääsisi tästä kaikesta pois. Vetää alakuloiseksi mieltä, koska nuoren pitäisi nauttia noista vuosista. Onneksi edes nyt sitten hiljalleen keski-ikäistyvänä miehenä on saanut elämäänsä rullaamaan ja pystyy iloitsemaan päivistä.

Suurin "oivallus" itseni kohdalla varmasti on ollut tiedostaa, että ei voi pelata mitään uhkapelejä. Tai no tiesinhän minä sen jo peliaikoina, joten ehkä parempi termi olisi hyväksyä. Ajoittain toki tulee mieleen, että miksi ei voisi pyöräytellä jotain nettikasinon ilmaiskierroksia tai pelata vain ilmaisturnauksia nettipokerissa, mutta kun palaa hartaasti miettimään mihin tämä kaikki johtaisi, niin idea ei tunnu enää niin hyvältä :D Olen pyrkinyt itselleni lisäperusteluna myös muistuttamaan, että vaikka se peliputki ei siitä edes lähtisikään päälle ja en rahallisesti velkaantuisi, niin joka tapauksessa tuhlaisin omaa aikaani niiden ääressä. Vietin kuitenkin karkeasti 20 vuotta miettien lähes 24/7 pelejä, joten eiköhän tuossa ole yhdelle ihmiselämälle ihan riittävästi ja mielummin ne loput päivät, jotka kohdalle suodaan, käytä johonkin ihan muuhun.

Loppuun voisi päivittää rahatilanteen, vaikka ihan tarkkoja summia ei mielessä olekaan. Joka tapauksessa omaa asuntoa varten on nyt säästetty noin 14 700 ja velkoja on vielä jäljellä noin 3 300. Asunnon ostamista tosin olen lykkäämässä nyt ainakin muutamalla vuodella, mutta ehtiipähän tuonne kerryttää enemmän rahaa, ennen kuin lähtee ruinaamaan pankkiin sitä ensimmäistä lainaa, jonka todella tarvitsisin. Sillä kertaa ehkä tulisi jopa lainaehdotkin luettua, kun peliputken ollessa päällä sitä otti minkä tahansa lainan, joka vain myönnettiin :roll:

Jospa tämä taas tältä erää riittäisi. Alussa mietin kirjoittavani latteudet siitä, miten pitää olla edelleen varovainen ja tehdä töitä jne. Totta kai pitää, nehän on ihan itsestäänselvyyksiä, joten jätetään ne nyt väliin ja hetkeksi nautitaan hyvistä fiiliksistä ja lähestyvästä viikonlopusta. Hyvää pelitöntä perjantaita ja viikonloppua kaikille!
Chicha
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 234
Liittynyt: 6.9.2020 07:51:30
Ollut pelaamatta

EdellinenSeuraava

Paluu Valtti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa