Eli lyhyesti voisin itsestäni sen verran kertoa, että olen 26 vuotias mies, joka on ollut tämän pelipirun vankina siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran joskus 10 vuotiaana työnsi ensimmäisen kolikon lomakohteen pelikoneeseen. Sen jälkeen se on ollut menoa, ja summat joita olen menettänyt tämän sairauden vuoksi, ovat aivan käsittämättömiä. Ehkä enemmän kuin raha-asioiden pilaaminen koko nuoruuden ja aikuisuuden ja tulevaisuuden osalta, minua harmittaa se kaikki muu aika, mahdollisuudet ja ylipäänsä elämä, jota olen menettänyt. Tiedän olevani ainakin masentunut, koen yksinäisyyttä, ja viime vuosina en ole nauttinut elämästä oikeastaan hetkeäkään. En edes muista, milloin olen viimeksi kokenut jotain iloisuuden tai onnellisuuden tunnetta.
Jos avaan hieman tuota ylempää, niin olen menettänyt peliriippuvuuden vuoksi esimerkiksi kihlattuni, kaksi opiskelupaikkaa ja valtavan määrän rahaa. Olen ollut työelämässä siitä lähtien kun täytin 18 vuotta, ja tämän reilun 8 vuoden aikana olen hävinnyt käytännössä kaikki tienaamani rahat. En omista mitään, asun vuokralla, ja juuri nyt minulla on velkaa melkein 50 000 euroa. Jos ja kun tämä velkapotti menee ulosottoon, se tulee siitä vielä kasvamaan. Miten ihmeessä voisin nähdä mitään positiivista tulevaisuudessa?
Olen koittanut miettiä joskus, että kun saan pelit lopetettua, voisi minulla olla paremmat mahdollisuudet saavuttaa jotain onnen kaltaista. Mutta sitten, kun mietin asiaa tarkemmin, niin ei asia oikeastaan hirveän paljon ruusuisemmaksi tule. Muistan viimeksi olleeni onnellinen, kun seurustelin vielä entisen tyttökaverini kanssa, ja meillä meni suhteellisen hyvin. Eron jälkeen olen ollut muutaman vuoden yksin, ja koittanut myös löytää kumppanin itselleni. Se vaan sattuu olemaan niin vaikeaa: kuka nainen haluaisi kumppanikseen asiansa kusseen jätkän, jolla on pelkästään 50 tonnia velkaa, ei koulutusta mihinkään ammattiin, mielenterveyden kanssa hirvittäviä haasteita.. ei luultavasti kukaan. Tämä asia on se, mikä minut tekee ehkä eniten surulliseksi. Loppuelämän kestävä yksinolo ja velkojen kanssa säätäminen. Mitä mieltä on nousta töihin, kun tietää ettei mitään parempaa ole luvassa ainakaan velkahelvetin päättymiseen asti, ja siihen tulee menemään varmasti se 10-15 vuotta. Miten pystyisin opiskelemaan itselleni jonkun korkeakoulututkinnon, kun en ensinnäkään saa opintoihini enää mitään tukea, ja loppujen lopuksi henkinen tilani on sellainen, etten tiedä millä ihmeellä voisin selvitä työn ohessa opinnoista..
Lähinnä tuntuu siltä, että elämäni on mennyt ohi. En enää uskalla kertoa tästä asiasta vanhemmilleni, koska he ovat minut jo yhdesti pelastaneet takaamalla pankkilainan, jonka maksoin takaisin. Olen käynyt terapiassa, ladannut kaikki mahdolliset esto-ohjelmat, ollut pelipoikki ryhmässä.. joskus olen pystynyt olemaan jonkin aikaa pelaamatta näiden vuoksi. Mutta en minä enää näe mieltä näissä. Jos lopetan, niin lopetan.. se on vain itsestä kiinni. Tarvisin vain jonkin ulkoisen motivaattorin. Sellaista ei vain ole näköpiirissä.
Tänään oli taas sellainen päivä että hävisin hirveän määrän rahaa. Kurkussa on jatkuvasti oksennuksen tunne. En saa nukuttua, kun stressaan raha-asioista. Tämä on vain aivan hirveää elämää, ja olen monesti pohtinut itsetuhoisia ajatuksiakin. Itselleni ei olisi mitään merkitystä, ettei minua olisi olemassa. Mutta en vain pysty mitään itelleni tekemään, kun tiedän miten paha asia se olisi vanhemmilleni. Olisipa olemassa jokin ajankääntäjä, jolla voisin valita toisin. Toivon vain niin paljon, että täällä olisi joku joka on samassa tilanteessa ja valaisi edes vähän uskoa minuun, että saan jotain positiivista ajatusta tähän elämään. Olen vain niin väsynyt tähän kaikkeen, ja mielestäni olen kuitenkin aina ollut hyvä ihminen.. en omasta mielestäni ole ansainnut tätä kaikkea paskaa, mitä joudun käymään läpi joka sekunti, kun olen hereillä..
Anteeksi, jos tekstini on sekava. Tämä on vain yhden miehen vuodatus.. ehkä palaan lukemaan tätä aina satunnaisesti, kun tulee oikein huonoja hetkiä. Tai hyviä.. tsemppiä kaikille jotka painii tällaisten juttujen kanssa
.
