[paprika55]

Moi. Eka viesti täällä. Huoh.. Kohta tärähtää jo 30 mittariin ja olen juopotellut ikäni teiniajoista lähtien. Pisin aika, minkä olen ollut selvinpäin, on 4 kuukautta ja se oli kaksi vuotta sitten. Muistan miten mielettömän hyvältä se tuntui. Ei tarvinnut enää joka päivä herätessä miettiä, että sun täytyy muuttua. Mä olin tuolloin muuttunut. Olin saanut unirytmini kuntoon, söin säännöllisesti, kävin lenkeillä ja jopa asuntoni oli siisti. Joka aamu heräsin hymyssä suin ja tiesin tasan tarkkaan mitä päivä tulee sisältämään.

Pikakelaus nykyhetkeen. Kämpässä pörrää kärpäsiä. Keittiötaso, lattia, pöydät täynnä tölkkejä. Tiskivuori on kamala. Lattialla on roskia ja vaatteita. Pölypalloja kierii huoneen nurkassa. En kestä tilannettani enkä halua hyväksyä sitä. Joten juon itseni joka päivä humalaan, tietokoneen ruutua tuijottaen, samalla kun selkäni takana kaikki tuo vaanii minua. Ei mitään tietoa tulevaisuudesta, ei mitään toivoa tulevaisuudesta. En ole ollut hetkeen työelämässä, enkä voi edes palata sinne, ennen kuin olen saanut ongelmani korjattua. Rahaa ei tietenkään ole paljoa. Ja jos valintana on ruoka tai kalja, ostan mieluummin kaljaa.

Lopettamisyrityksiä on ollut useita. Ne eivät vain kestä. Yksi syy varmasti on, etten osaa elää selvää elämää. En edes tiedä mitä se on. Olen saanut käyttäytymismallini jo nuoresta ja minulle on normalisoitunut se käytös, että ainoastaan kännissä sosialisoidaan ihmisten kanssa. Vietän siis paljon aikaa yksin, ja ei se mitään, tykkään olla yksin. Ainoastaan silloin kun koitan lopettaa, toivoisin, että olisi joku raitis kaveri, joka näyttäisi mulle tien siihen elämään. Kaikki omat kaverini ovat enemmän tai vähemmän päihdeongelmaisia, joten olen aina joutunut käymään lopettamisyritykset läpi yksin. Ei ole ketään, joka olisi ylpeä, kun näytän onnistumista. Päinvastoin.

En ihan tiedä mikä tämän pointti oli. Kunhan halusin kirjoittaa jotain.

[helistin]

Heippa!

Sulla on aika tylsä toi ketjun nimi. Asenne tarvitsis ensin muuttaa positiivisemmaksi. Toisekseen juomisen lopettaminen on lisäksi aivan sun oma juttusi. Toisten kehuja ei kannata odotella, vaan olla itse iloinen jokaisesta kaljattomasta päivästä.

Tsemppiä matkalle toisenlaiseen elämään. Minä itse matkaan sitä päivä kerrallaan. Kun näin tekee ei menneisyys/tulevaisuus kaatuile niskaan koko aikaa, eikä pohdi ongelmiaan koko aikaa. Juopottelevaa seuraa kannattaa vältellä aluksi ja hankkiutua vaikka vertaistuen piiriin.

[Onsku]

Kiitos kun kirjoitit tämän. Uskon että lopulta onnistut. Kertomasi mukaan kerran onnistuit jo. Yksinäisyys ja päihteettömien kavereiden puute on kyllä pahinta. Minullekin se tuottaa ongelmia kun yritän lopettaa - ei ole oikein ketään, kenen kanssa viettää aikaa ilman alkoholia. Viime kädessä se on kai parempi olla vaikka itsekseen kuin että kaikki sosiaalisuus on dokaamista. Kaikkea hyvää päiviisi.

[Pjotr-77]

jos KOIVUKYLÄSSÄ pystyy olemaan selvinpäin niin silloin pystyy olemaan KAIKKIALLA - tässä mestassa nimittäi PIKKUISEN_VERRAN juodaan VIINAA!! siis ei selväpäistä vastaantulijaa nää ees MANDAGGINA

[Vieraammaksi54]

Hei. No tuohan se on varmaan monen ongelma, että se kaveripiiri on myös alkoholin kuluttajia. Ja kun katsoo ympärilleen niin joka paikasta tulee viestiä että on hauskaa kun on viinalasi kädessä.
Mutta aina voi ottaa alkoholitonta. otat vaikka oman alkholittoman pullon mukaan jos menet vierailulle jossa viinaa otetaan. Eräs ystäväni ei ole luopunut juovista ystävistään, hän vain itse ei enää juo muuta kuin alkoholitonta, ja kuulemma on ihan hauskaa. No minä en viihtyis jos ihmiset humaltuu.
Harrastuksista voi löytää ystäviä jotka eivät juo, ainakaan paljoa. Kaikenlaisia kursseja on mihin mennä. Rohkeutta vaan etsiä se oma tie ja kulkea sitä!

[paprika55]

Luulen et oon vähän masentunut kans. Mut mitä selvinpäin vois tehä? Tai mistä saan sen buustin et sais edes kämpän siivottuu, siitä ois hyvä alottaa.. Niin paljon ois potentiaalii ku pysyis selvinpäin.

[paprika55]

Oon nyt lähiaikoina panostanu niin paljon lopetusyrityksiin et kohta tulee se mikä pitää. Oon ihan antautunut. Pitäis vaan päättää mikä päivä kärsii 7 päivän krapulan ja lopettaa juomisen.

[Vieraammaksi54]

Hei. minusta oli jo positiivista että itse kirjoitit että pitäisi siivota. Siitä se lähtee. Yksi asia kerrallaan eteenpäin. Ei kaikkia kerralla. Ja mene ihmeessä johonkin ryhmään, seurakunnalla on alkoholisteille ryhmiä, A-kilta on ja AA. Löytyy kuule paikkoja joista saisit tukea. Rohkeasti vaan etsimään!

[Juoppo]

Tsemppiä!

Itse olen useampaan kertaan epäonnistunut ja tänä vuonna ollut kaksi kertaa katkolla. Pikku hiljaa alkaa olla täysin loppu, varsinkin kun juomattomuus tuntuu aina hyvältä, mutta yhtäkkiä, kuten tänään, huomaa olevansa jälleen kerran yhä hirveämmissä viekkareissa. Kertaakaan raittiusjakso ei ole päättynyt varsinaisesti juomisen suunnittelun myötä ("olisipas kiva vähän ottaa märkää" tms.), vaan kaikenlaiseen henkiseen vatkaamiseen, joka päättyy siihen, että "v.... en jaksa enää, antaa mennä kaikki". Tähän liittyy ylenpalttinen herkkyys tunteille ym kohtuuton suuttuminen asioihin ja ihmisiin, hyvien uusien rutiinien päättäminen mistä tahansa syystä (esim. aloitan salikäynnit, sitten rasitan kroppaa överiksi, salikäynnit jää ja tulee uudestaan aikaa vatvoa kaikkea soopaa), rohkeuden puute ties kuinka monessa mielessä, mutta ehkä ennen kaikkea avun vaatimisessa ja skeptisyys tarjotun avun vastaanottamisessa sekä haluttomuus totaaliseen elämänmuutokseen, stressaaminen kaikesta muusta paitsi ajatusmaailman muuttamisesta. Toki tähän liittyy myös itsetuhoisuuden kasvaminen kiinni ajatusmaailmaan ja sen käsittelemättömyys.

Mutta, kuten sanottu, em ovat epäonnistumisia, eikä mun luuserijuttuja kannata ottaa turhan vakavasti. Tsemppiä, uutta yritystä vaan.

[Vieraammaksi54]

huomenta. Minä en osannut myöskään hillitä itseäni alussa, en ymmärtänyt yhtään mitään, ennenkuin pitkän ajan kuluessa kun kuuntelin muita, kuuntelin terapeuttia, kuuntelin uskovaisia ihmisiä, siis heitä jotka olivat onnistuneet siinä missä minä epäonnistuin.
Ei turhaan sanota että tärkeintä on kuuntelemisen taito. Puhuminenkin ja kirjoittaminen on tärkeitä, mutta se että oppii kuuntelemaan, lukemaan mitä toiset tarkoittaa kun kertovat omia kokemuksia.

Ja jos kirjoittaa " en onnistu", niin ei varmaan onnistu. Mutta jos kirjoittaa "onnistun". Niin on jo hieman helpompi olla.
Eikä tarvita muuta kuin onnistuu hetki kerrallaan.
Minulla oli taas uusi kokemus tästä hetki kerrallaan elämisestä, kun tuli elämässä isoja vaikeuksia. Aloin hokea, että nyt eteenpäin hetki kerrallaan, en tee mitään mullistavaa, odotan vain hetki kerrallaan. Siitä se lähti, elämä taas tasapainoittui, kun ei aina voi toisille ihmisille ja elämälle yhtään mitään. Tapahtuu kaikenlaista jolle minä en voi mitään, pakko vain hyväksyä.

[Juoppo]

Voi myös nimen omaan kirjoittaa pahoissa oloissa kaiken itseen kohdistuvan paskan ylös. Sitten kun mielialat jossain vaiheessa normalisoituu (näin käy vääjäämättä, valitettavasti), voi palata huonoissa oloissa kirjoittamaansa ja nolona todeta: vittu mitä paskaa. Parasta vieroitushoitoa ikäviin ajatuskulkuihin, ei toki vaikuta juuri sillä hetkellä, vaan myöhemmin, ja pitkäkestoisemmin.

[Vieraammaksi54]

Kyllä kannattaa kirjoittaa kaikki mikä mieltä ahdistaa ja painaa. Minulla oli vihkoja iso pino, joihin olin kirjoittanut aidosti omaa hätää, itsetuho ajatuksia, epäonnistumiset, loukkaukset, suuttumiset, kaikki. Ja se oli pelastus että kirjoitin ne, oikeasti olin niin heikoilla että näin jälkikäteen aivan kauhistuttaa miten olinkin selvinnyt niistä olotiloista mitkä alussa oli. Mutta siihen on se keino: päivä kerrallaan, kiittää illalla raittiista päivästä, ja yrittää nukkua. Yrittää, sillä nukkuminen oli joskus tosi hankalaa kun päässä pyöri kaikenlaiset uhkakuvat miten minun käy ja miten minua kaikki inhoaa ja vihaa.... Yhä edelleen unihäiriöt tulevat jos elämään tulee jotain hankalaa mietittävää, riitaa tai muuta. Ja ryhmät sekä terapia myös on hyvä keino.
Nyt en ole hakenut vielä ammattiauttajan luo, mietin sitä tässä yhtenä päivänä ja hieman huolestutti, pitäiskö mennä juttelemaan kun elämässä on monta ikävää asiaa tapahtunut peräjälkeen, nyt ei passaa kuvitella olevansa niin vahva että pärjään ilman apua. Mutta vielä olen selvinnyt juttelemalla toisten raittiiden ystävien kanssa, ehkä tämäkin vaihe menee ohi ja tulee jälleen tasaisempaa. Minulla, alkoholistilla on se vaara aina olemassa että vaivun hetkellisesti liian suureen epätoivoon, yksinäisyyteen ja toivottomuuteen että vain jokin aine helpottaisi, ei helpota, tiedän sen ja en aio edes elätellä sellaista ajatusta mielessä. koska ajatuksestahan kaikki lähtee. Ensin tulee ajatus, sitten teko...
Hyvää ja raitista illanjatkoa!

[Apina]

Lopetin alkoholin tän vuoden tammikuussa. Ryhmiin menin keväällä. Ryhmässä jossa käyn on useita vuosia raittiina olleita. On hämmentävää kuulla kuinka auvoiseksi elämä on muuttunut kun alkoholi jäi.
Minulla ei ole mitään onnen tunteita tullut raittiina...ikävä sanoa mutta tuntuu päinvastaiselta.
En ole ollut koskaan katkolla, ja en tunnista juomista päivittäin historiastani. Silti olen muninut asioita kännissä, ollut muutaman kerran putkassa. Tosin viime putkareissusta taitaa olla yli 20-vuotta. (Olen 53-vuotias)
Olen kärsinyt mielenterveys ongelmista reilut kaksikymmentä vuotta siksi halusin kokeilla ilman alkoholiat miltä tuntuu? En kuitenkaan ole palaamassa kohtuu käyttäjän kokeiluun...minulla ei ole siihenkään rahaa.
Mielenterveyttäni on hoidettu ssri-lääkkeillä, terapialla, ja rauhoittavilla. Rauhoittavat jätin nyt elokuun alussa...jyvistä oli hankalmpi irrottautua kuin alkoholista.
Edellinen jotui varmaan siitä että en ole "turvannut" alkoholiin niin kuin lääkärin kirjoittamiin lääkkeisiin?
Nyt tuntuu siltä kuin eläisin jossain rinnakkaistodellisuudessa kun ei ole enään mihin turvata. Olen potkaistu pois kunnan mielenterveys palveluista kun sinne on tullut sääntö että mt-asiakkaana saa olla kaksivuotta.
En mä osaa sanoa mitään alkoholismista? Ymmärrän ihmisiä jotka turvaavat alkoholiin, lääkkeisiin, tai aineisiin...tää elämä on pelottava paikka.
Pelottavuuden kokemuksia minulla on lapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta...luulen että muillakin addikteilla on pistaleinen kokemus maailmasta, jota yrittää liimata yhteen eri aineilla.